Sunday, September 28, 2014

Heijasteita ja värähteitä Paramahansa Yoganandasta

Kaikkien ilmiöiden takana on Ääreton, Voiman Valtameri. Intomme maalliseen toimintaan tappaa meissä pyhyyden kokemisen kyvyn.    
Paramahansa Yogananda

Paramahansa Yoganandan pääteos Autobiography of a Yogi ilmestyi suomeksi 2006, eli 60 vuotta myöhässä. Alunperin 1946 julkaistu Joogin elämäkerta (Basam Books) on kuitenkin taustasäteilyn omaisesti vaikuttanut joogan ja tiettyjen henkisten suuntausten vaikutukseen ja omaksumiseen Suomessakin jo iät ajat.

Jos ei Swami Vivekanandan 1800-luvun lopulla pystyyn pykäämää Vedanta Societya lasketa, niin Yoganandan aloitteesta syntynyt Self-Realization Fellowship on ensimmäinen neo-hindulainen kultti, joka lähestyi amerikkalaisia massoja "aidon" ja "muinaisen", intialaisen viisauden levittämisen tarkoituksessa. Se lupasi vihkiä seurakuntaan liittyvät ihmiset "ainutlaatuiseen" tietoisuuden laajentamisen menetelmään.




Paramahansa Yoganandan metodi on Kriya Yoga. Hän kertoi oppineensa sen kuuluisalta Sri Yukteswar Giriltä, jonka guru puolestaan oli Lahiri Mahasaya. Kriya Yogaa ja sen filosofiaa tunnetuksi tekemällä Yogananda halusi tehdä selväksi, että joogan harjoittaminen ei vaadi maailmasta kieltäytymistä, esim. aviottomuutta. Näin hän oli yksi niistä henkilöistä, jotka olivat osaltaan synnyttämässä modernin joogan 1920-luvulla alkanutta voittokulkua sekä idässä että lännessä.

Samalla asialla olivat mm. Swami Sivananda ja äskettäin kuollut B. K. S. Iyengar, johon Yoganandalla oli varhaisia yhteyksiä, kuten muihinkin Krishnamacharyan oppilaisiin. Krishnamacharyahan oli yksi hatha joogan avainhahmoja. Hän kehitti oman koulukuntansa yhdistelemällä eri joogatraditioiden opetuksia mm. brittiläisestä sotilasvoimistelusta ja Karnatakan alueen painiperinteestä omaksuttuihin liikkeisiin. 

Yhteistä Krishnamacharyalle ja Yoganandalle oli joogan käsittäminen eettisesti ylväänä ja johdonmukaisena itsekasvatusjärjestelmänä. Näin jooga käsitteenä irrotettiin niistä arkaaisista ja maagis-samanistisista lähtökohdista ja proseduureista, jotka olivat olleet tyypillisiä joogeina tunnetuille askeeteille, frakiireille, noidille ja temppujen tekijöille Intiassa ja Tiibetissä muinaisista ajoista saakka.

Erilaiset voimateot ja ihmeet, sidhit, olivat ja ovat olennainen osa muinais-samanistista joogista toimintaa. Tälläisten tekojen taitajista Yogananda mainitsee elämäkerrassaan ensimmäisenä Gandha Baban, eli Tuoksupyhimyksen. Hän pystyi materialisoimaan esim. hedelmiä ruokapöytään. Nuoren Yoganandan mentyä tapaamaan Gandha Babaa otti guru Yoganandan pyynnöstä valkoisen, tuoksuttoman kukan maljakosta ja sai sen tuoksumaan jasmiinilta.

Kriya Yoga on joogatiedettä ja siten Yogananda tiesi mistä tälläisissä ilmiöissä kaikkiaan on kyse:

Kosketus-, näkö-, kuulo-, maku- ja hajuärsykkeet, joihin ihminen reagoi, perustuvat vaihteluihin elektronien ja protonien värähtelyissä. Näitä värähtelyjä puolestaan säätelevät "biotronit" eli prana, hienovaraiset, älykkäät elämänenergiat, jotka ovat aistejamme vastaavien viiden omaleimaisen idea-aineksen kyllästämiä.

Gandha Baba pystyi ohjaamaan biotroneja ja järjestämään niiden värähtelyrakenteen uudelleen ja saamaan siten aikaan toivotun kohteen... Hänen tuoksu-, hedelmä- ja muut ihmeensä olivat kosmisten värähtelyjen todellisia aineellistumia.

Heti Gandha Baba -tarinan perään Yogananda kirjoittaa:

Sellaiset ihmeet, joita "Tuoksupyhimys" suoritti, ovat vaikuttavia, mutta hengellisesti hyödyttömiä. Niillä ei ole juuri muuta kuin viihdearvo ja ne ovat harhapolkuja vakavan Jumalan-etsinnän tieltä.

Ristiriitaista edellä sanottuun verrattuna - ja sikäli hieman huvittavaakin - on se, että tärkeä osa Joogin elämäkerran sisältöä ovat tarinat sidhejä suorittavista, vanhan koulun joogipyhimyksistä. Sellaisista kuin Levitoiva pyhimys, Kahden kehon pyhimys ja Pyhimys joka ei syö.  Monia mystisiä ja paranormaaleja tapahtumia liittyi Yoganandan omaankin elämään. Samoin kuolemaan (jonka sanotaan olleen mahasamadhi, eli joogin tietoinen poistuminen kehostaan). Vielä 20 päivää Yoganandan kuoleman jälkeen hänen ruumiinsa oli vailla hajoamisen merkkejä. 

Mystisintä Yoganandassa on hän opetustensa alkulähde: Lahiri Mahasayan guru Mahavatar Babaji. Ikinuori Babaji on kieltäytynyt ilmoittamasta oppilailleen tietoja syntymäpaikastaan tai -ajastaan, mutta Yoganandan mukaan hän on elänyt "Himalajan lumisilla vuorilla vuosisatoja". Lahiri Mahasaya on sanonut: "Kun joku lausuu kunnioittaen Babajin nimen hän vetää puoleensa välittömän siunauksen."




Yogananda kertoo kirjassaan myös omasta kohtaamisestaan Babajin kanssa (piirros on tehty Yoganandan kuvauksen mukaan). Tämä tapahtui 1920 juuri ennen joogin Amerikkaan lähtöä:

... joku koputti Garpar Roadin kotimme oveen. Avatessani näin nuoren miehen, jolla oli yllään askeetin niukka vaateparsi. ... Katsoen minua majesteetillisella voimallaan mestari sähköisti minut väläyksellä omasta kosmisesta tietoisuudestaan.

Amerikkaan Yogananda ilmestyi tarinoineen Babajista otollisella hetkellä, sillä tuohon aikaan olivat jo tunnettuja teosofisen liikkeen opit salaperäisestä Valkoisesta veljeskunnasta. Se koostuu jumalaviisautta maan päällä vaalivista mahatmoista, jotka Babajin tavoin näyttäytyvät vain harvoille. Myös Yoganandan sanoman synkretismi helpotti sen vastaanottamista lännessä. Babaji on näet Yoganandan mukaan "Kristuksen kaltainen adepti" ja hänen uskomustensa mukaan Kristus ja Babaji  säätelevät yhtä ja toista yhdessä, toinen kehollisena ja toinen ei-kehollisena entiteettinä.

Tämänlaiset opithan ovat edelleen hyvinkin suosittuja. Usko siihen, että sama Herra ohjaa kaikkia uskontoja luo hajanaisessa ja moniselitteisessä maailmassa turvallisuuden tunnetta. Toisaalta, toteamalla, jokaisella on oma  tiensä Jumalaan, ihminen tekee käteväksi kieltäytymisen oman uskomusjärjestelmänsä analyyttiselta ristivalotukselta.

Kristittyä Yoganandasta ei tullut, mutta hän oli hyvin innostunut Raamatusta ja kirjoitti Jeesuksesta ja Kristuksesta paljon. Erityisesti hänen mielenkiintonsa kohdistui Uuteen testamenttiin, jonka tekstejä hän elämäkerrassaan tutkii joogatieteen näkökantilta. Osa hänen käsityksistään on pinnallisia ja naiiveja, ja kaikkiaan tuntuu keinotekoiselta ja turhaltakin yritys laittaa esim. Kristus ja Krishna synkkaaman yks yhteen keskenään.

Tietysti Raamattua voi tulkita okkultisesti, veedisesti, alkemistisesti ja miten vaan ja löytää siitä universaaleja viisauden tasoja. Tästä hyvänä esimerkkinä Irma Korteen hienot tutkielmat Ilmestyskirjasta ynnä muista Raamatun osista. Ylitulkitseminen vaan on tässä touhussa vaarana. Toinen yleinen vinoutuma on se, että pyhien kirjojen symboliikkaa puretaan sellaisella, muka-tietäväisyyteen perustuvalla otteella, josta saa vaikutelman, että tulkinta oli jo valmiina ennen tekstiin tunkeutumista ja tätä tulkintaa ängetään, kuin käärmettä pyssyyn joihinkin mielivaltaisesti valittuihin ja usein hyvinkin mitättömiin yksityiskohtiin vedoten. Tästäkin Irma Korte on yksi esimerkki, ja Yogananda myös. Tosin pääsäntöisesti molempien Raamattu-tutkielmat ovat varsin eteviä, päteviä ja perusteltuja. 

Synkretismissään Yoganandan Self-Realization Fellowship meni niin pitkälle, että asetti jäsenilleen valan, joka tehdään Taivaallisen Isän, Jeesus Kristuksen, Bhagavan Krishnan, Mahavatar Babajin, Lahiri Mahasayan, Swami Sri Yukteswarjin, ja Paramahansa Yoganandan nimissä (vaikka valan vannomisen Raamatun Jeesus juuri kieltää). Tällä valalla seurakuntalaiset vakuuttavat, etteivät paljasta Kriya Yogan tekniikoita kenellekään. 



Tänä päivänä Yoganandan uskonnolliset käsitykset eivät tunnu erityisen yllättäviltä tai käänteentekeviltä. Joogin elämäkerran arvo onkin  kiehtovassa, hauskasti, herkästi ja hartaasti kerrotussa tarinassa itsessään ja teoksen laajassa - Babajista Tagoren kautta Mahatma Gandhiin ulottuvassa -  henkilögalleriassa.

Kirjan kertomus jumalan etsimisestä on olemukseltaan universaali ja arkkityyppinen. Jumalan etsiminen Yoganandan tapauksessa merkitsi matkaa oman, "syvemmän itsen" oivaltamiseen ja jumalallisen viisauden ja autuuden heräämiseen.

Joogin elämäkerta kannattaakin lukea jo siksi, että se avaa laajan näköalan niihin intentioihin ja tajunnantiloihin, joita jumaluuden etsimiseen, kohtaamiseen ja siihen sulautumiseen liittyy. Tosin samalla kirja jättää ilmaan kysymyksen: tässäkö koko juttu olikin - jumalassa ja jumalallisessa autuudessa? Sillä ovathan "itsestä" ja "jumalasta" ekstaattisesti tajuiset tietoisuudentilat lähinnä vain merkkejä pyrkimysten virtaan astumisesta ja transkendenttisen tajuisuuden avautumisesta -  eivät mitään lopullisia totuuksia.

Jumalallisen, ei-psykologisen itsen/minuuden kokemukset voivat hyvinkin olla alkusysäys ihmisen porautumiselle vieläkin syvemmälle omiin havaintoihinsa, ajatuksiinsa ja kokemuksiinsa -  kunnes hän ehkä huomaa, ettei kokemuksella ole keskusta/itseä, eikä kohdetta. Tämä merkitsee heräämistä siinä merkityksessä, että havahdutaan tunnistamaan itseys ja jumalat ihmisen oman, luovan tajuisuuden keksinnöiksi.

Silloin istutaan  tyhjän päällä ja samalla ihmisen koko energiavarannon äärellä. En sanoisi tätä hetkeä valaistumisen hetkeksi, tai samadhiksi. Tarkoitan nyt meditaatiota, jossa mielikuviin (minuudesta ja jumalasta) kivettynyt henkinen kapasiteettimme tulee näkyväksi ja energiat alkavat aaltoilla vapaasti kuin ääretön, voiman valtameri konsanaan. Silloin joogin hymyn takana piilee elämän perusenergioiden olemuksen tunnistamisen riemu.

                                            LÄNSIMAALAINEN SAMADHISSA.
Sri Rajarsi Janakananda (James J. Lynn). Harjoitettuaan kriya-joogaa päivittäin viisi vuotta herra Lynn koki tammikuussa 1937 samadhissa Autuaan Näyn - Äärettömän Herran Sinisenä Loistona - meditoidessaan Tyynen valtameren rannalla Encinitasissa, Kaliforniassa.

Saturday, September 13, 2014

Kali, Louhi ja Aino

Oi, Äiti! Sinä olet ainut, josta on tullut prostituoitu ja siveä nainen.
Paramahamsa Ramakrishna


Erään tarinan mukaan Äiti Kali oli alunperin kymmenkätinen ja monin veitsin varustautunut jumalatar Durga. Kerran demonijahdissa ollessaan Durgalta lipesi touhu täydellisesti lapasesta. Hän yltyi sellaiseen vimmaan, että demonien lisäksi alkoi syödä suihinsa pienempiäkin pahantekijöitä - sekä ihmisiä että jumalia - eikä tolkuttomalle tappamiselle loppua näkynyt. Silloin Shiva päätti keskeyttää surmasirkuksen ja heittäytyi Durgan eteen makaamaan - ja siinäpä Durga nyt tanssii Kalin hahmossa Shivan rintalastan päällä. Tämän takia sotatantereet ja krematoriot ovat erityisen otollisia sijainteja Kalin palvomiseen.  

Kali ei siis ole  hirviö. Hänen muotonsa on kauhea demonisten voimien ja tietämättömyyden pois pelottelun vuoksi. Yhdessä kädessä Kalilla on miekka, joka edustaa tietoisuutta ja toisessa kädessä ihmisen pää siinä vertauskuvallisessa merkityksessä, että "ego" pitää leikata pois jumalallisella tietoisuudella. Kolmas käsi on pelottomuuden mudrassa ja neljäs, avoin käsi sanoo Kalin palvojille: Älkää peljätkö!



Väriltään Kali on musta, kaikki värit yhdessä. Näin hän manifestoi alastonta, paljasta todellisuutta tuolla puolen älyllisten rakennelmien ja eettisten kategorioiden. Kali kutsuu esiin ekstaattista rakkautta ja yllyttää rajojen rikkomiseen ja dualismin ylittämiseen; tuhoamaan sen mikä on ehdollistunutta, pinttynyttä ja kuluttavaa; murtautumaan ulos mekaanisesta tajunnasta ja toiminnasta täyteen energiaan.

Ikihedelmällinen Kali on yhtä aikaa kosminen äiti ja eroottisen kukoistuksen kuningatar. Jumalainen lumoojatar, rakastajatar, synnyttäjä ja syöjätär. Hän siunaa ne, jotka nousevat korkealle seksuaalisten aaltojen harjalla, mutta popsii suihinsa heidät, jotka takertuvat intohimojen ja muiden harhojen verkkoon.


Intian hengellisessä mytologiassa Kali on keskuskarakteeri jumalatar-combolle, johon hänen lisäkseen kuuluu 9 muuta naisjumaluutta (mahavidya´a). He kaikki ovat ns. "ei-esikuvallisia" jumalia. Tämä tarkoittaa sitä, että mahavidyat eivät noudata niitä sosiaalisia normeja ja ihanteita, jotka on perinteisesti liitetty esim. suurjumalatar Sitaan. Hän on hartaan ja hiljaisen, jumalaisen puolisonsa palvontaan omistautuneen naisen transkendenttinen hologrammi. Neitsyt Mariasta saattaa löytää yhteneväisiä piirteitä Sitan kanssa. Sen sijaan Kalin ja  muiden mahavidyasihteerikköjen kaltaisia pyhyyksiä kristinoppi ei ole omakseen ottanut.
 

Yksi  Mahavidya-ryhmän jäsenistä on nimeltään Dhumavati. Hän on lesken asuun pukeutunut, vihainen, isokokoinen, harvahampainen eukko, jonka sanotaan soittavan rumpua ja kelloja pelottavin soundein. Yhden myytin mukaan hän on syntyisin Satista ja syntymätarina on seuraavanlainen: Satille tuli kerran Himalayan harjalla Shivan kanssa istuessaan nälkä ja hän pyysi saada ruokaa syödäkseen, mutta Shiva kieltäytyi sitä antamasta, jolloin Sati tokaisi: "Siinä tapauksessa minä syön sinut". Näin myös tapahtui, mutta Shivan nostaman äläkän takia Sati päästi Mahadevan ulos vatsastaan, jonka jälkeen Shiva kirosi hänet ja komensi vaimonsa sonnustautumaan lesken pukimiin.


Dhumavatin, harvahampaisen ja karskin Alku-Akan piirteet muistuttavat paljon Kalevalasta tutun Pohjolan emännän karakteeria.  Varsinkin kun niihin yhdistetään muiden mahavidya-feminiinien ominaisuudet, jotka yhteen koottuina ovat Kali itse täydessä loistossaan.
 

Louhi - jota muuten joissakin kansanrunoissa kuvataan mustaksi - hallitsee pimeää pohjolaa, maagista Aluetta, jonne aurinko vaipuu sen saapuessa ratansa pohjalle. Kalin tärkeä tehtävä on paljastaa ne päivätajunnan torjumat, karkeat ja kauniit yllykkeet, joiden sykkeessä elämän tanssi liehuu - ja voisi ajatella, että myös kalevalalaisen Kalin Pohjolassa maailma tulee näkyväksi sellaisena kuin se on: väkevänä ja räikeänä, joka suuntaan pursuilevana ja värähtelevänä voimakenttänä, psykedeelisen metamorfoosin tilana ja informaatiorikkaana energiahermostorakenteena. 


"Alitajunta" on liian suppea termi käytettäväksi tässä, koska nyt tarkoitetaan sisäkkäisten ja rinnakkaisten todellisuuksien yhtälöä, joka on yhtä lailla kollektiivinen ja yksilöllinen ja niiden tuolla puolen oleva, kollaasinkaltainen elämäntaso. Se ilmentyy ihmiselle usein kaaoksena, niin kauan kun hän hakee tähän kreisiltä tuntuvaan kaikkeuteen järjestystä, omaa järjestystään...
 

Usein kansanrunoissa tuodaan julki Louhen viisaus ja hänen taitonsa loveen lankeamisessa ja ihmisolentojen eheyttämisessä. Hän neuvoo ihmisiä ja kannustaa heitä urotekoihin. Rautahampaisuus kuuluu olennaisesti Pohjan Akan määrityksiin. Hänellä on siis uhkaavana näyttäytyvä suu kuten Kalilla ja Kalin tavoin Louhikin on monin - ristiriitaisin - laadullisuuksin ladattu, universaali Kantaäiti. Kohtu josta kaikki tulevat. Maaemo ja kasvuston voimauttaja. Pimeys, transsi, astraalisuus, sairauksien aiheuttaja ja niiden parantaja, maagi ja musta lintu. 

Turmeltuneiden, voimasta ja vallasta juopuneiden - ja  siten yhteistyökyvyttömien - patriarkkajumalien kannalta omaa, pohjoista Shambalaansa hallitseva Lovetar on vähintääkin arveluttava, jopa pelottava entiteetti.  Väinö iskikin silmänsä nöyräisämpään ja itseään rutkasti nuorempaan Ainoon, jonka Lönnrot kirjoitti Kalevalaan oman aikansa ihannenaisen muottiin valettuna. 


Aino säteilee siveellisyyttä, herkkyttä ja puhtautta  - ja erillisyyden harhan vammauttamassa ja fallisen voimantunnon ohjaamassa, patriarkaalisessa katsannossa puhtaus ja kauneus ovat raiskaamista varten. Miehisyyden arkaaisella perikuvalla, Väinämöisellä, onkin Lönnrotin Kalevalan mukaan kiistaton oikeus ottaa ja omistaa Aino välittämättä siitä mitä tyttö itse tahtoo. Näin Lönnrot omalta osaltaan legitimoi ja pyhitti perisuomalaisen, patriarkaalisen raiskauskulttuurin. Ainon hukuttautuminen - joka on muunnelma hirttäytyvästä tytöstä kertovista kansanrunoista - ei suuremmin Väinöä hetkauta; hän työntyy valitsemallaan tiellään eteenpäin ja on tänä päivänäkin suunnilleen samassa pisteessä, samassa nälässä, kuin Ainon järveen jätettyään.




Ainoa luontevammin Väinämöisen puolisoksi olisikin sopinut Pohjan Akka, mutta tätä aarrettahan Väiski ei lähtenyt Pohjolasta peräämään, vaan pelkästään Sampoa - tajuamatta, että ilman Akkaa Ukko ei saa Sampoa jauhamaan! Siten tämä suuri liitto arkkityyppisten toteemien välillä jää Lönnrotin kirjokantisessa tapahtumatta ja siksi koko Sammon ryöstöepisodin esikuvallisuus onkin laadultaan lähinnä kirouksenomainen: Sampo meni pirstaleiksi ja tämä kokonaiskuvion pirstoutuminen on jatkunut suomalaisessa mielenmaisemassa muinaisista päivistä historialliseen aikaan saakka. 

Väinöstä - uhoiluun alttiista, omalle "naiseudelleen" sokeasta, yksikantaisesta ja itsetärkestä pukista - on muovailtu suomalaisille esikuvallinen viisas, psykohistoriallinen alkupappi ja kansakunnan henkinen kuningas. Hänen virsujensa painon alle on surutta poljettu matriarkaaisen kulttuurin ravintorikas kasvusto. Samoin tein on häivytetty näkymättömiin tietoisuutta radikaalisti laajentaviin voimatekoihin, tajunnallisiin syväsukelluksiin ja maagiseen luontokontaktiin innoittava, kaamea, kaunis, aistillinen ja yliaistillinen Äiti, Pohjan antoisa Emäntä. 


Kristinuskon poikajumalan olikin aikoinaan lysti jatkaa Väinämöisen jälkeen kansan paimentamista ja Pohjan Äidin pimennossa pitämistä. Tässä epäkohdassahan ei ole perimmiltään ole kysymys  "naisasiasta", vaan hengellisen ja kulttuurillisen kuvaston vakavasta vinoutumasta, jolla on nuuduttava vaikutus henkisiin näköaloihin ja ihmisten jokapäiväisiin elämänkäytäntöihin sukupuoleen katsomatta. Sillä eihän kehityksessä yksilöllisellä sen paremmin kuin yhteiskunnallisellakaan tasolla voi olla kyse vain jatkuvan kasvun ihanteiden kiihottamana syntyneiden emootioiden innoittamasta eteenpäin syöksymisestä ilman vertikaalista ylevöitymistä ja horisontaalista laajentumista. 


Itämaiset mytologiat ja uskonnot eivät ole tietenkään mikään korjaussarja edellä kuvatulle tilanteelle, eikä kollektiiviselle, pyhyyden ymmärryksestä nousevalle mielenmuutokselle ole yleensäkään realistisia edellytyksiä nykyisessä post-modernismissa. Mutta edelleenkin maailmassa on mahdollista elää ilman, että elää tästä maailmasta. Kupla särkyy joka kerta kun se rikotaan. Äiti Kali on universaali munanmurtaja. ”Lintu murtautuu munasta. Muna on maailma. Sen joka tahtoo syntyä, täytyy murskata maailma..." tähän asti Hesse oli oikeassa (lause jatkuu kirjassa Demian), pysähdytään mekin tähän, laulamaan bengalilaisen mystikon, kuulun Kalin palvojan, Paramahamsa Ramakrishnan laulua:
 

"... If Mother is a conventional wife,
why is She dancing fiercely
on the breast of Shiva?
Her timeless play destroys
conventions and conceptions.
She is primal purity.
Her ecstatic lovers are purity.
Purity merges into purity
with no remainder... "


NINA HAGEN - Jai Mata Kali Jai Mata Durge

Monday, September 1, 2014

Stephen Gaskinin VISIO

Huomiokyvyn keskittäminen siihen kohteeseen, johon päätämme sen keskittää, on todennäköisesti suurinta meillä olevaa vapautta.
Stephen Gaskin

Stephen Gaskin (16.2. 1935 – 1.7. 2014) oli psykedeelinen näkijä ja saarnaaja, filosofi ja oraattori, pressakandidaatti ja maajussi. Hän teki elämäntyönsä maailman vanhimman pitkätukkakommuunin, Tenneseessä sijaitsevan The Farmin, puhemiehenä. 

Vuonna 1971 perustettu Farm on pyrkinyt koko olemassaolonsa ajan täyteen omavaraisuuteen, terveydenhoitoa myöten. Soija on ollut tärkein viljelykasvi alusta saakka. 70-luvulla kommuunin tiluksilla asui parhaimmillaan n. 1500 ihmistä, tämänhetkinen pääluku on 175.


Yksi kaikkein henkisimmistä asioista joita voi tehdä, on se, että luo ihmisille olosuhteet, joissa henkinen elämä on mahdollista. Nälkäisten on tavattoman vaikea olla henkisiä. On suorastaan asiatonta puhua henkisyydestä tyhjävatsaisille. Nälkäiset täytyy ruokkia, ja on luotava olosuhteet,  joissa Henki voi kasvaa ja kukoistaa.


Gaskin vaimo Ina May Gaskin tunnetaan parhaiten kirjoittamastaan luonnollisen synnytyksen raamatusta Spiritual Midwifery (1977). 


Stephen Gaskin kirjoitti lähes 20 kirjaa. Ohessa pätkä kirjasta Amazing Dope Tales (1981). Suomennos on julkaistu Uuden Ajan Aurassa 6/1981.






Avaruus

Avaruus on täynnä
sisäkkäisiä avaruuksia
olematta täynnä.
Avaruuteen mahtuu
sinun käsityksesi ja
minun käsitykseni
avaruudesta;
jokainen ajatus ja

kahden ajatuksen välissä
oleva avaruus.

Emme voi katsoa avaruutta
sen ulkopuolelta
ja avaruus välttää olemasta
mikään sisäisyys.
Avaruus on avaruus
koska se on rajaton
avaruus.

Enemmälti runoja löytyy täältä:
Kari Kosmos runoilee