Kaikkien ilmiöiden takana on Ääreton, Voiman Valtameri. Intomme maalliseen toimintaan tappaa meissä pyhyyden kokemisen kyvyn.
Paramahansa Yogananda
Paramahansa Yoganandan pääteos Autobiography of a Yogi ilmestyi suomeksi 2006, eli 60 vuotta myöhässä. Alunperin 1946 julkaistu Joogin elämäkerta (Basam Books) on kuitenkin taustasäteilyn omaisesti vaikuttanut joogan ja tiettyjen henkisten suuntausten vaikutukseen ja omaksumiseen Suomessakin jo iät ajat.
Jos ei Swami Vivekanandan 1800-luvun lopulla pystyyn pykäämää Vedanta Societya lasketa, niin Yoganandan aloitteesta syntynyt Self-Realization Fellowship on ensimmäinen neo-hindulainen kultti, joka lähestyi amerikkalaisia massoja "aidon" ja "muinaisen", intialaisen viisauden levittämisen tarkoituksessa. Se lupasi vihkiä seurakuntaan liittyvät ihmiset "ainutlaatuiseen" tietoisuuden laajentamisen menetelmään.
Samalla asialla olivat mm. Swami Sivananda ja äskettäin kuollut B. K. S. Iyengar, johon Yoganandalla oli varhaisia yhteyksiä, kuten muihinkin Krishnamacharyan oppilaisiin. Krishnamacharyahan oli yksi hatha joogan avainhahmoja. Hän kehitti oman koulukuntansa yhdistelemällä eri joogatraditioiden opetuksia mm. brittiläisestä sotilasvoimistelusta ja Karnatakan alueen painiperinteestä omaksuttuihin liikkeisiin.
Yhteistä Krishnamacharyalle ja Yoganandalle oli joogan käsittäminen eettisesti ylväänä ja johdonmukaisena itsekasvatusjärjestelmänä. Näin jooga käsitteenä irrotettiin niistä arkaaisista ja maagis-samanistisista lähtökohdista ja proseduureista, jotka olivat olleet tyypillisiä joogeina tunnetuille askeeteille, frakiireille, noidille ja temppujen tekijöille Intiassa ja Tiibetissä muinaisista ajoista saakka.
Erilaiset voimateot ja ihmeet, sidhit, olivat ja ovat olennainen osa muinais-samanistista joogista toimintaa. Tälläisten tekojen taitajista Yogananda mainitsee elämäkerrassaan ensimmäisenä Gandha Baban, eli Tuoksupyhimyksen. Hän pystyi materialisoimaan esim. hedelmiä ruokapöytään. Nuoren Yoganandan mentyä tapaamaan Gandha Babaa otti guru Yoganandan pyynnöstä valkoisen, tuoksuttoman kukan maljakosta ja sai sen tuoksumaan jasmiinilta.
Kriya Yoga on joogatiedettä ja siten Yogananda tiesi mistä tälläisissä ilmiöissä kaikkiaan on kyse:
Kosketus-, näkö-, kuulo-, maku- ja hajuärsykkeet, joihin ihminen reagoi, perustuvat vaihteluihin elektronien ja protonien värähtelyissä. Näitä värähtelyjä puolestaan säätelevät "biotronit" eli prana, hienovaraiset, älykkäät elämänenergiat, jotka ovat aistejamme vastaavien viiden omaleimaisen idea-aineksen kyllästämiä.
Gandha Baba pystyi ohjaamaan biotroneja ja järjestämään niiden värähtelyrakenteen uudelleen ja saamaan siten aikaan toivotun kohteen... Hänen tuoksu-, hedelmä- ja muut ihmeensä olivat kosmisten värähtelyjen todellisia aineellistumia.
Heti Gandha Baba -tarinan perään Yogananda kirjoittaa:
Sellaiset ihmeet, joita "Tuoksupyhimys" suoritti, ovat vaikuttavia, mutta hengellisesti hyödyttömiä. Niillä ei ole juuri muuta kuin viihdearvo ja ne ovat harhapolkuja vakavan Jumalan-etsinnän tieltä.
Ristiriitaista edellä sanottuun verrattuna - ja sikäli hieman huvittavaakin - on se, että tärkeä osa Joogin elämäkerran sisältöä ovat tarinat sidhejä suorittavista, vanhan koulun joogipyhimyksistä. Sellaisista kuin Levitoiva pyhimys, Kahden kehon pyhimys ja Pyhimys joka ei syö. Monia mystisiä ja paranormaaleja tapahtumia liittyi Yoganandan omaankin elämään. Samoin kuolemaan (jonka sanotaan olleen mahasamadhi, eli joogin tietoinen poistuminen kehostaan). Vielä 20 päivää Yoganandan kuoleman jälkeen hänen ruumiinsa oli vailla hajoamisen merkkejä.
... joku koputti Garpar Roadin kotimme oveen. Avatessani näin nuoren miehen, jolla oli yllään askeetin niukka vaateparsi. ... Katsoen minua majesteetillisella voimallaan mestari sähköisti minut väläyksellä omasta kosmisesta tietoisuudestaan.
Amerikkaan Yogananda ilmestyi tarinoineen Babajista otollisella hetkellä, sillä tuohon aikaan olivat jo tunnettuja teosofisen liikkeen opit salaperäisestä Valkoisesta veljeskunnasta. Se koostuu jumalaviisautta maan päällä vaalivista mahatmoista, jotka Babajin tavoin näyttäytyvät vain harvoille. Myös Yoganandan sanoman synkretismi helpotti sen vastaanottamista lännessä. Babaji on näet Yoganandan mukaan "Kristuksen kaltainen adepti" ja hänen uskomustensa mukaan Kristus ja Babaji säätelevät yhtä ja toista yhdessä, toinen kehollisena ja toinen ei-kehollisena entiteettinä.
Tämänlaiset opithan ovat edelleen hyvinkin suosittuja. Usko siihen, että sama Herra ohjaa kaikkia uskontoja luo hajanaisessa ja moniselitteisessä maailmassa turvallisuuden tunnetta. Toisaalta, toteamalla, jokaisella on oma tiensä Jumalaan, ihminen tekee käteväksi kieltäytymisen oman uskomusjärjestelmänsä analyyttiselta ristivalotukselta.
Kristittyä Yoganandasta ei tullut, mutta hän oli hyvin innostunut Raamatusta ja kirjoitti Jeesuksesta ja Kristuksesta paljon. Erityisesti hänen mielenkiintonsa kohdistui Uuteen testamenttiin, jonka tekstejä hän elämäkerrassaan tutkii joogatieteen näkökantilta. Osa hänen käsityksistään on pinnallisia ja naiiveja, ja kaikkiaan tuntuu keinotekoiselta ja turhaltakin yritys laittaa esim. Kristus ja Krishna synkkaaman yks yhteen keskenään.
Tietysti Raamattua voi tulkita okkultisesti, veedisesti, alkemistisesti ja miten vaan ja löytää siitä universaaleja viisauden tasoja. Tästä hyvänä esimerkkinä Irma Korteen hienot tutkielmat Ilmestyskirjasta ynnä muista Raamatun osista. Ylitulkitseminen vaan on tässä touhussa vaarana. Toinen yleinen vinoutuma on se, että pyhien kirjojen symboliikkaa puretaan sellaisella, muka-tietäväisyyteen perustuvalla otteella, josta saa vaikutelman, että tulkinta oli jo valmiina ennen tekstiin tunkeutumista ja tätä tulkintaa ängetään, kuin käärmettä pyssyyn joihinkin mielivaltaisesti valittuihin ja usein hyvinkin mitättömiin yksityiskohtiin vedoten. Tästäkin Irma Korte on yksi esimerkki, ja Yogananda myös. Tosin pääsäntöisesti molempien Raamattu-tutkielmat ovat varsin eteviä, päteviä ja perusteltuja.
Synkretismissään Yoganandan Self-Realization Fellowship meni niin pitkälle, että asetti jäsenilleen valan, joka tehdään Taivaallisen Isän, Jeesus Kristuksen, Bhagavan Krishnan, Mahavatar Babajin, Lahiri Mahasayan, Swami Sri Yukteswarjin, ja Paramahansa Yoganandan nimissä (vaikka valan vannomisen Raamatun Jeesus juuri kieltää). Tällä valalla seurakuntalaiset vakuuttavat, etteivät paljasta Kriya Yogan tekniikoita kenellekään.
Kirjan kertomus jumalan etsimisestä on olemukseltaan universaali ja arkkityyppinen. Jumalan etsiminen Yoganandan tapauksessa merkitsi matkaa oman, "syvemmän itsen" oivaltamiseen ja jumalallisen viisauden ja autuuden heräämiseen.
Joogin elämäkerta kannattaakin lukea jo siksi, että se avaa laajan näköalan niihin intentioihin ja tajunnantiloihin, joita jumaluuden etsimiseen, kohtaamiseen ja siihen sulautumiseen liittyy. Tosin samalla kirja jättää ilmaan kysymyksen: tässäkö koko juttu olikin - jumalassa ja jumalallisessa autuudessa? Sillä ovathan "itsestä" ja "jumalasta" ekstaattisesti tajuiset tietoisuudentilat lähinnä vain merkkejä pyrkimysten virtaan astumisesta ja transkendenttisen tajuisuuden avautumisesta - eivät mitään lopullisia totuuksia.
Jumalallisen, ei-psykologisen itsen/minuuden kokemukset voivat hyvinkin olla alkusysäys ihmisen porautumiselle vieläkin syvemmälle omiin havaintoihinsa, ajatuksiinsa ja kokemuksiinsa - kunnes hän ehkä huomaa, ettei kokemuksella ole keskusta/itseä, eikä kohdetta. Tämä merkitsee heräämistä siinä merkityksessä, että havahdutaan tunnistamaan itseys ja jumalat ihmisen oman, luovan tajuisuuden keksinnöiksi.
Silloin istutaan tyhjän päällä ja samalla ihmisen koko energiavarannon äärellä. En sanoisi tätä hetkeä valaistumisen hetkeksi, tai samadhiksi. Tarkoitan nyt meditaatiota, jossa mielikuviin (minuudesta ja jumalasta) kivettynyt henkinen kapasiteettimme tulee näkyväksi ja energiat alkavat aaltoilla vapaasti kuin ääretön, voiman valtameri konsanaan. Silloin joogin hymyn takana piilee elämän perusenergioiden olemuksen tunnistamisen riemu.
Paramahansa Yogananda
Paramahansa Yoganandan pääteos Autobiography of a Yogi ilmestyi suomeksi 2006, eli 60 vuotta myöhässä. Alunperin 1946 julkaistu Joogin elämäkerta (Basam Books) on kuitenkin taustasäteilyn omaisesti vaikuttanut joogan ja tiettyjen henkisten suuntausten vaikutukseen ja omaksumiseen Suomessakin jo iät ajat.
Jos ei Swami Vivekanandan 1800-luvun lopulla pystyyn pykäämää Vedanta Societya lasketa, niin Yoganandan aloitteesta syntynyt Self-Realization Fellowship on ensimmäinen neo-hindulainen kultti, joka lähestyi amerikkalaisia massoja "aidon" ja "muinaisen", intialaisen viisauden levittämisen tarkoituksessa. Se lupasi vihkiä seurakuntaan liittyvät ihmiset "ainutlaatuiseen" tietoisuuden laajentamisen menetelmään.
Paramahansa Yoganandan metodi on Kriya Yoga. Hän kertoi oppineensa sen kuuluisalta Sri Yukteswar Giriltä, jonka guru puolestaan oli Lahiri Mahasaya. Kriya Yogaa ja sen filosofiaa tunnetuksi tekemällä Yogananda halusi tehdä selväksi, että joogan harjoittaminen ei vaadi maailmasta kieltäytymistä, esim. aviottomuutta. Näin hän oli yksi niistä henkilöistä, jotka olivat osaltaan synnyttämässä modernin joogan 1920-luvulla alkanutta voittokulkua sekä idässä että lännessä.
Samalla asialla olivat mm. Swami Sivananda ja äskettäin kuollut B. K. S. Iyengar, johon Yoganandalla oli varhaisia yhteyksiä, kuten muihinkin Krishnamacharyan oppilaisiin. Krishnamacharyahan oli yksi hatha joogan avainhahmoja. Hän kehitti oman koulukuntansa yhdistelemällä eri joogatraditioiden opetuksia mm. brittiläisestä sotilasvoimistelusta ja Karnatakan alueen painiperinteestä omaksuttuihin liikkeisiin.
Yhteistä Krishnamacharyalle ja Yoganandalle oli joogan käsittäminen eettisesti ylväänä ja johdonmukaisena itsekasvatusjärjestelmänä. Näin jooga käsitteenä irrotettiin niistä arkaaisista ja maagis-samanistisista lähtökohdista ja proseduureista, jotka olivat olleet tyypillisiä joogeina tunnetuille askeeteille, frakiireille, noidille ja temppujen tekijöille Intiassa ja Tiibetissä muinaisista ajoista saakka.
Erilaiset voimateot ja ihmeet, sidhit, olivat ja ovat olennainen osa muinais-samanistista joogista toimintaa. Tälläisten tekojen taitajista Yogananda mainitsee elämäkerrassaan ensimmäisenä Gandha Baban, eli Tuoksupyhimyksen. Hän pystyi materialisoimaan esim. hedelmiä ruokapöytään. Nuoren Yoganandan mentyä tapaamaan Gandha Babaa otti guru Yoganandan pyynnöstä valkoisen, tuoksuttoman kukan maljakosta ja sai sen tuoksumaan jasmiinilta.
Kriya Yoga on joogatiedettä ja siten Yogananda tiesi mistä tälläisissä ilmiöissä kaikkiaan on kyse:
Kosketus-, näkö-, kuulo-, maku- ja hajuärsykkeet, joihin ihminen reagoi, perustuvat vaihteluihin elektronien ja protonien värähtelyissä. Näitä värähtelyjä puolestaan säätelevät "biotronit" eli prana, hienovaraiset, älykkäät elämänenergiat, jotka ovat aistejamme vastaavien viiden omaleimaisen idea-aineksen kyllästämiä.
Gandha Baba pystyi ohjaamaan biotroneja ja järjestämään niiden värähtelyrakenteen uudelleen ja saamaan siten aikaan toivotun kohteen... Hänen tuoksu-, hedelmä- ja muut ihmeensä olivat kosmisten värähtelyjen todellisia aineellistumia.
Heti Gandha Baba -tarinan perään Yogananda kirjoittaa:
Sellaiset ihmeet, joita "Tuoksupyhimys" suoritti, ovat vaikuttavia, mutta hengellisesti hyödyttömiä. Niillä ei ole juuri muuta kuin viihdearvo ja ne ovat harhapolkuja vakavan Jumalan-etsinnän tieltä.
Ristiriitaista edellä sanottuun verrattuna - ja sikäli hieman huvittavaakin - on se, että tärkeä osa Joogin elämäkerran sisältöä ovat tarinat sidhejä suorittavista, vanhan koulun joogipyhimyksistä. Sellaisista kuin Levitoiva pyhimys, Kahden kehon pyhimys ja Pyhimys joka ei syö. Monia mystisiä ja paranormaaleja tapahtumia liittyi Yoganandan omaankin elämään. Samoin kuolemaan (jonka sanotaan olleen mahasamadhi, eli joogin tietoinen poistuminen kehostaan). Vielä 20 päivää Yoganandan kuoleman jälkeen hänen ruumiinsa oli vailla hajoamisen merkkejä.
Mystisintä Yoganandassa on hän opetustensa alkulähde: Lahiri Mahasayan
guru Mahavatar Babaji. Ikinuori Babaji on kieltäytynyt ilmoittamasta
oppilailleen tietoja syntymäpaikastaan tai -ajastaan, mutta Yoganandan
mukaan hän on elänyt "Himalajan lumisilla vuorilla vuosisatoja". Lahiri
Mahasaya on sanonut: "Kun joku lausuu kunnioittaen Babajin nimen hän
vetää puoleensa välittömän siunauksen."
Yogananda kertoo kirjassaan myös omasta kohtaamisestaan Babajin kanssa (piirros on tehty Yoganandan kuvauksen mukaan). Tämä tapahtui 1920 juuri ennen joogin Amerikkaan lähtöä:
... joku koputti Garpar Roadin kotimme oveen. Avatessani näin nuoren miehen, jolla oli yllään askeetin niukka vaateparsi. ... Katsoen minua majesteetillisella voimallaan mestari sähköisti minut väläyksellä omasta kosmisesta tietoisuudestaan.
Amerikkaan Yogananda ilmestyi tarinoineen Babajista otollisella hetkellä, sillä tuohon aikaan olivat jo tunnettuja teosofisen liikkeen opit salaperäisestä Valkoisesta veljeskunnasta. Se koostuu jumalaviisautta maan päällä vaalivista mahatmoista, jotka Babajin tavoin näyttäytyvät vain harvoille. Myös Yoganandan sanoman synkretismi helpotti sen vastaanottamista lännessä. Babaji on näet Yoganandan mukaan "Kristuksen kaltainen adepti" ja hänen uskomustensa mukaan Kristus ja Babaji säätelevät yhtä ja toista yhdessä, toinen kehollisena ja toinen ei-kehollisena entiteettinä.
Tämänlaiset opithan ovat edelleen hyvinkin suosittuja. Usko siihen, että sama Herra ohjaa kaikkia uskontoja luo hajanaisessa ja moniselitteisessä maailmassa turvallisuuden tunnetta. Toisaalta, toteamalla, jokaisella on oma tiensä Jumalaan, ihminen tekee käteväksi kieltäytymisen oman uskomusjärjestelmänsä analyyttiselta ristivalotukselta.
Kristittyä Yoganandasta ei tullut, mutta hän oli hyvin innostunut Raamatusta ja kirjoitti Jeesuksesta ja Kristuksesta paljon. Erityisesti hänen mielenkiintonsa kohdistui Uuteen testamenttiin, jonka tekstejä hän elämäkerrassaan tutkii joogatieteen näkökantilta. Osa hänen käsityksistään on pinnallisia ja naiiveja, ja kaikkiaan tuntuu keinotekoiselta ja turhaltakin yritys laittaa esim. Kristus ja Krishna synkkaaman yks yhteen keskenään.
Tietysti Raamattua voi tulkita okkultisesti, veedisesti, alkemistisesti ja miten vaan ja löytää siitä universaaleja viisauden tasoja. Tästä hyvänä esimerkkinä Irma Korteen hienot tutkielmat Ilmestyskirjasta ynnä muista Raamatun osista. Ylitulkitseminen vaan on tässä touhussa vaarana. Toinen yleinen vinoutuma on se, että pyhien kirjojen symboliikkaa puretaan sellaisella, muka-tietäväisyyteen perustuvalla otteella, josta saa vaikutelman, että tulkinta oli jo valmiina ennen tekstiin tunkeutumista ja tätä tulkintaa ängetään, kuin käärmettä pyssyyn joihinkin mielivaltaisesti valittuihin ja usein hyvinkin mitättömiin yksityiskohtiin vedoten. Tästäkin Irma Korte on yksi esimerkki, ja Yogananda myös. Tosin pääsäntöisesti molempien Raamattu-tutkielmat ovat varsin eteviä, päteviä ja perusteltuja.
Synkretismissään Yoganandan Self-Realization Fellowship meni niin pitkälle, että asetti jäsenilleen valan, joka tehdään Taivaallisen Isän, Jeesus Kristuksen, Bhagavan Krishnan, Mahavatar Babajin, Lahiri Mahasayan, Swami Sri Yukteswarjin, ja Paramahansa Yoganandan nimissä (vaikka valan vannomisen Raamatun Jeesus juuri kieltää). Tällä valalla seurakuntalaiset vakuuttavat, etteivät paljasta Kriya Yogan tekniikoita kenellekään.
Tänä päivänä Yoganandan uskonnolliset käsitykset eivät tunnu erityisen yllättäviltä tai käänteentekeviltä. Joogin elämäkerran arvo onkin kiehtovassa, hauskasti, herkästi ja hartaasti kerrotussa tarinassa itsessään ja teoksen laajassa - Babajista Tagoren kautta Mahatma Gandhiin ulottuvassa - henkilögalleriassa.
Kirjan kertomus jumalan etsimisestä on olemukseltaan universaali ja arkkityyppinen. Jumalan etsiminen Yoganandan tapauksessa merkitsi matkaa oman, "syvemmän itsen" oivaltamiseen ja jumalallisen viisauden ja autuuden heräämiseen.
Joogin elämäkerta kannattaakin lukea jo siksi, että se avaa laajan näköalan niihin intentioihin ja tajunnantiloihin, joita jumaluuden etsimiseen, kohtaamiseen ja siihen sulautumiseen liittyy. Tosin samalla kirja jättää ilmaan kysymyksen: tässäkö koko juttu olikin - jumalassa ja jumalallisessa autuudessa? Sillä ovathan "itsestä" ja "jumalasta" ekstaattisesti tajuiset tietoisuudentilat lähinnä vain merkkejä pyrkimysten virtaan astumisesta ja transkendenttisen tajuisuuden avautumisesta - eivät mitään lopullisia totuuksia.
Jumalallisen, ei-psykologisen itsen/minuuden kokemukset voivat hyvinkin olla alkusysäys ihmisen porautumiselle vieläkin syvemmälle omiin havaintoihinsa, ajatuksiinsa ja kokemuksiinsa - kunnes hän ehkä huomaa, ettei kokemuksella ole keskusta/itseä, eikä kohdetta. Tämä merkitsee heräämistä siinä merkityksessä, että havahdutaan tunnistamaan itseys ja jumalat ihmisen oman, luovan tajuisuuden keksinnöiksi.
Silloin istutaan tyhjän päällä ja samalla ihmisen koko energiavarannon äärellä. En sanoisi tätä hetkeä valaistumisen hetkeksi, tai samadhiksi. Tarkoitan nyt meditaatiota, jossa mielikuviin (minuudesta ja jumalasta) kivettynyt henkinen kapasiteettimme tulee näkyväksi ja energiat alkavat aaltoilla vapaasti kuin ääretön, voiman valtameri konsanaan. Silloin joogin hymyn takana piilee elämän perusenergioiden olemuksen tunnistamisen riemu.
LÄNSIMAALAINEN SAMADHISSA.
Sri Rajarsi Janakananda (James J. Lynn). Harjoitettuaan kriya-joogaa päivittäin viisi vuotta herra Lynn koki tammikuussa 1937 samadhissa Autuaan Näyn - Äärettömän Herran Sinisenä Loistona - meditoidessaan Tyynen valtameren rannalla Encinitasissa, Kaliforniassa.
Sri Rajarsi Janakananda (James J. Lynn). Harjoitettuaan kriya-joogaa päivittäin viisi vuotta herra Lynn koki tammikuussa 1937 samadhissa Autuaan Näyn - Äärettömän Herran Sinisenä Loistona - meditoidessaan Tyynen valtameren rannalla Encinitasissa, Kaliforniassa.
