Friday, March 20, 2015

Sateenkaarikehon salaisuus

Ihmeellinen oli tiibettiläisen Togden Ugyen Tendzin (1888 - 1962) elämä - ja kuolema.

Lapsena vähämielisesti käyttäytynyt Togden Ugyen Tendzinin päätyi parikymppisenä mediaatiomestari Adzom Drugpan (1842-1924) suojelukseen ja ohjaukseen. Kaksi vuotta Drugpan opissa oltuaan hän alkoi kiertää pyhiä paikkoja ja tehdä gurunsa opettamia harjoituksia.


Kaksi kertaa Tendzinin vetäytyi kolmen vuoden ajaksi luolaan mietiskelemään. Vuonna 1917 hän lopetti retriittinsä ja lähti tapaamaan Adzom Drugpania. Matkallaan gurunsa asuinsijoille Tendzin törmäsi kiinalaisiin sotilaisiin - joita siis jo silloin oli Tiibetin maaperällä - ja he ottivat hänet vangiksi. 


Tendzin kertoi vangitsijoilleen olevansa luolassa meditoiva erakko, mutta sotilaat eivät uskoneet Tendzinin selitystä. Heidän mielestään Tendzin oli kiinalaisia sotilasleirejä kyttäävä vakoilija. 


Parin päivän päästä kiinalaiset päättivät teloittaa Tendzin. Kolme sotilasta ampui häntä vatsaan useita kertoja. Tendzin on kertonut, että ampumishetkellä "minä visualisoin itseni Guru Tragpona ison vuoren muodossa, eikä yksikään luoti koskettanut kehoani. Minä pyörähdin kuitenkin äkkiä maahan makaamaan ja näyttelin kuollutta".


Kuolleeksi luultu Tendzin heitettiin jokeen, josta hän uimataidottomuudestaan huolimatta selviytyi kuivalle maalle. Alastomana. 


Ensimmäiseksi vastaan tulleen mökin pyykkinarulta Tendzin kähvelsi talon emännän mustan mekon. Siihen pukeutuneena kulkiessaan häntä vastaan tuli itkevä nainen. Häneltä oli juuri kuollut mies ja lesken molemmat pojat olivat poissa kotoa juuri nyt kun hän olisi apua tarvinnut. - Ei hätää, Tendzin totesi ja kertoi olevansa (luostarilaitoksen ulkopuolella syntyneiden) buddhalaisten chöd-opetusten harjoittaja. Tendzin ei tosin osannut kuin yhden kuolemarituaalin, mutta hän teki sitä naisen pyynnöstä kahden viikon ajan.



Vuonna 1921 Tendzin sai gurultaan ohjeen: vaeltele paikasta toiseen ilman päämäärää ja harjoita joogista elämäntapaa. Tendzin teki työtä käskettyä ja ajautui vaellusvuosiensa aikana Mongolian maaperälle saakka.

Kiina miehitti Tiibetin 1950 ja noin 11 vuotta tämän jälkeen Tendzin joutui jälleen kiinalaisten vangiksi. Kiinalaiset pitivät hänen kaltaisiaan, yksinäisyydessä meditoivia joogeja loiseläjinä, jollaisia ei ole syytä yhteiskunnassa suvaita. 


Tendzin teljettiin tyhjillään olevaan latoon. Siellä häntä säilytettiin helmikuuhun 1962 saakka kunnes eräänä päivänä miehen havaittiin kuolleen. Tendzinin vuohennahkaan kääriytynyt hahmo oli tosin edelleenkin meditaatioasennossa istumassa ja, mikä kummallisinta,  vanki näytti muuttuneen 3 - 4 vuotiaan lapsen kokoiseksi.


Vähän ajan päästä ladossa tehtiin tarkempi tutkimus ja silloin huomattiin, että vuohennahkakäärön sisällä ei ollutkaan ruumista, vaan ainoastaan Tendzinin kynnet ja tuppu hiuksia.




Togden Ugyen Tendzinin tarina kerrotaan hänen veljenpoikansa, Chögyal Namkhai Norbun kirjoittamassa teoksessa Rainbow Body - The Life and Realization of Tibetan Yogin, Togden Ugyen Tendzinin. Norbun mukaan hänen setänsä lähti tästä maailmasta omin avuin muuntamalla meditaatiossa fyysisen rakenteensa valoksi. Hän saavutti Täydellisen Ymmärryksen - eli identifioitui totuuskehoon, Dharmakayaan - ja sen ansiosta pystyi rakentamaan olemuksestaan rainbow bodyn, sateenkaarikehon. 

Sateenkaarikehoon siirtyneitä tiedetään Tendzinin ohella olevan muitakin. Osa heistä on täysin tavanomaisissa kuvioissa eläneitä ihmisiä, joita kukaan ei osannut arvata korkean tietoisuuden omaaviksi mystikoiksi. Sen lisäksi on valaistuneita Buddha Dharman harjoittajia, kuten buddhalaisuuden Tiibettiin ja Butaniin tuonut Guru Rinpoche, jotka ovat saavuttaneet ns. Suuren Siirrännän (Great Transfer) tilan. Silloin ihminen ei kliinisesti ottaen kuole, vaan muuntaa kehonsa hienoksi valoaineeksi niin, että hänestä tulee näkymätön  "normaalin, karmisen vision" omaavien ihmisten silmissä.


Tendzinin elämäkerran kirjoittaja, nykyisin Italiassa asuva Chögyal Namkhai Norbu on tulku ja setänsä tavoin "alkuperäisen" tajunnantilan ylläpitämiseen keskittyvän dzogchenin harjoittaja. Kaikki sateenkaarikehon rakentajat eivät kuitenkaan tule tiibettiläisistä dzogchen-piireistä. Taolaisuus, kiinalainen ja eurooppalainen alkemia ovat esimerkkejä viitekehyksistä, joissa rainbow bodyn kaltaista metamorfoosia on tavoiteltu. Tietysti myös Intiassa kiertää tarinoita valoilmiöiksi muuttuneista joogeista ja tantrikoista.


Näin Chögyal Namkhai Norbu selittää rainbow body -ilmiötä kirjassaan The Crystal and the Way of Light: Sutra, Tantra and Dzogchen


Jos henkilö on eläessään astunut sisään tiettyjen visioiden kolmannelle tasolle (= "aikuistumisen" taso) ... niin henkilön kuollessa katoaa hänen kehonsa hitaasti valoon. Sen sijaan, että keho tavalliseen tapaan hajoaisi omiksi ainesosikseen, se liukenee ainesosiensa olemukseen, joka on valo. Tämä prosessin toteuttaminen saattaa kestää enemmänkin kuin seitsemän päivää. Fyysisestä kehosta jää jäljelle vain hiukset ja kynnet, joiden ajatellaan olevan kehon epäpuhtaat osat. Loput kehosta on sulautunut omien elementtiensä olemukseen. 


Edellä sanottuun en osaa mitään lisätä. 




Tuesday, March 10, 2015

Carlos Castanedan jäljillä

Jätä Jeesus ristille roikkumaan. Hän on hyvin onnellinen siellä! Don Juan sanoi, "Älä häiritse häntä, jätä hänet yksin. Älä kysy häneltä, miksi olet siellä ristiinnaulittuna? Hän menisi banaaneiksi yrittäessään selittää sinulle syytä siihen". Niinpä tein juuri näin. Ja Jeesus sanoi minulle: moi, ja näkemiin.
Carlos Castaneda


Hän ei halua teidän rahojanne. Hän haluaa vain näyttää teille tien. Teidän ei tarvitse uskoa häntä, vaan voitte itse testata hänen opetustensa luotettavuuden.
Unennäkijä Florinda Donner


Yksi asia tuli (roskapönttöjä penkoessa) ilmiselväksi: noidat eivät kierrätä. Muoviset Pepsi-pullot, lasiset Vodkalekat, paperit ja keittiöjätteet - kaikki oli roskissa yhtenä, lajittelemattomana klimppinä.
Stalkkaaja Gaby Geuter 



Oliko Carlos Castaneda ovela psykopaatti vai magian mestari?

Kiitikö Castaneda kuollessaan Äärettömyyteen vai nappasiko kosminen Kotka miehen energiat suihinsa?


Oliko Castanedan salaisuus se, ettei ollut mitään salaisuutta?


Mystisistä noituuden opeista kuuluisat kirjansa kirjoittanut Carlos Castaneda myöntyi hyvin harvoin haastatteluihin, eikä silloinkaan kertonut yksityiselämästään mitään tai, enintään valheita. Hän piti asuinpaikkansa salaisena, vaihtoi puhelinnumeroaan jatkuvasti ja kieltäytyi tv-esiintymisistä. Hänestä ei ole olemassa kuin muutama  valokuva, jotka nekin ilmaantuivat julkisuuteen vasta 90-luvulla internetin myötä. 

Castanedan kuolema (27.4.1998) tuli ilmi vasta kaksi kuukautta tapahtuman jälkeen ja vielä silloinkin Castanedan Cleargreen-yhtiöstä kieltäydyttiin vahvistamasta asiaa. Kuollessaan Castaneda oli erään tiedon mukaan 72-vuotias. Täyttä varmuutta hänen syntymäajastaan ei ole.

Lähempää tietoa Castanedan elämästä ja kuolemasta voisivat antaa hänen "klaaniinsa" kuuluneet naiset, mutta he kaikki katosivat heti mestarinsa poismenon jälkeen. 


Castanedan tyttärekseen adoptoima Sininen Tiedustelija, Nuri Alexander, häipyi pari viikkoa myöhemmin kuin muut noidat. Hänen autonsa löytyi pian katoamisen jälkeen autiomaan laidalta ja sittemmin myös hänen luunsa ovat löytyneet. Sen sijaan Castanedan oikean käden, Florinda Donnerin, ynnä kolmen muun lähipiiriläisen kohtalosta ei ole tietoa.


Perulaissyntyinen Carlos Castaneda teki kirjoissaan tiettäväksi, että intiaaninoita Don Juan Matos koulutti hänet opetuslinjansa uudeksi mestariksi, nagualiksi. Samanin antama opetus alkoi 1961 ja päättyi 70-luvun alussa, jolloin Juan Matos hävisi  äärettömyyteen.

Kirja Don Juanin Opetukset (Teachings of Don Juan) julkaistiin 1968 Kalifornian yliopiston toimesta yhteenvetona Castanedan kansantieteellisistä tutkimuksista yaqyi-intiaanien parissa. Kirja sai kampuksella kiitosta osakseen ja pari arvovaltaista akateemikkoa tuekseen, mutta suurimmaksi osaksi tieteilijäpiirien asenne sitä kohtaan oli torjuva. Castanedan debyyttitutkielma ja sitä seuranneet kirjat on argumentoitu ja todisteltu sepitteelliseksi monen yliopistoherran toimesta.


Kaikkein suurimmat epäilyt ovat alusta kohdistuneet Don Juan Matosin ja hänen edustamansa noituuden perinteen olemassaoloon. Kirjailijan kanssa 60-luvulla naimisissa ollut Margaret Runyan Castaneda on kuitenkin vakuuttanut, että hänen aviopuolisonsa todellakin teki kenttätutkimusta noihin aikoihin. Lisäksi hän sanoo olevansa varma siitä, että Castaneda tapasi Arizonassa Juan Matosiksi nimittämänsä intiaanin. 


Margaret Runyan uskoo kirjojen perustuvan tositapahtumiin, mutta ne eivät ole yks yhteen totta. Castaneda toimi samaan tapaan kuin Lönnrot Kalevalaa kasatessaan;  otti värssyn sieltä, toisen täältä ja vielä tilkkeisiin omasta päästä puolet petäjäistä.


Margaret Runyan Castaneda kertoo kirjassaan A Magical Journey with Carlos Castaneda, että Castanedan muuttuminen mystiseksi mieheksi alkoi heti 1960-luvun alussa intiaanien parissa tekemänsä kenttätutkimuksen etenemisen myötä. Silloin Castanedan käyttämään sanastoon ilmaantui sellaisia, myöhemmin kirjoissaan suosimiaan käsitteitä, kuin soturi ja moitteettomuus ja voittamattomuus.


Vuonna 1973, Tarinoita voimasta -kirjan tekemisen ollessa päällä, Castaneda  kertoi Margaret Runyanille, että hänen on nyt keskityttävä "harjoittamiseen". Margaret Runyanin mukaan Castaneda alkoi tuolloin itsekin todella uskoa kaikkeen siihen mitä oli kirjoittanut ...


Castanedan kirjojen filosofiassa on yhtymiä moniin mystisiin perinteisiin. Päälinja on sama kuin muinoin joogassa - vapaus ja kuolemattomuus - ja usein Don Juan kuulostaa buddhalaiselta tai taolaiselta opettajalta. Pohjimmaiselta viritykseltään ja asenteeltaan Castanedan noitaoppi on silti selkeästi uniikki elämänymmärrys ja toiminnan tie.


Jumalaan Castaneda ei uskonut, eikä hengellisiä rituaaleja arvostanut. Hän ei puhunut valaistumisesta, ei korkeampaan itseen yhtymisestä. Ei luvannut autuaalisia olotiloja opetustensa seuraajille. "Moitteettomuus" oli hänen teesiensä läpikäyvä prinsiippi, vaikka hänen ideologiansa olikin kaikkea muuta kuin eettinen systeemi.


Jälleensyntymisoppia Castaneda piti naurettavana uskomuksena. Hän kertoi Don Juanin sanoneen jälleensyntymisoppia yhdeksi esimerkiksi siitä, miten suuret luulot ihmisillä on itsestään. 


Se mitä ihmisten uudelleen inkarnoitumiseen uskovat kutsuvat jälleensyntymämuistiksi on vain sitä, että muistetaan esim. äidin kummin kaiman tai isän veljen isoisän elämän pätkiä: kollektiivisesta tajunnasta pystyy kaivamaan kallonsa screenille kenen tahansa ihmisen elämänkuvat.


Castaneda ja hänen noitaseurueensa ajattelivat olevansa syklisiä olentoja. Ihmiset ovat valosäikeitä, jotka energialinkityksen avulla pysyvät kiinni toisissaan tietyssä syklilinjassa ja näin kukin syntyy oman energialinjansa osaksi, ikään kuin yhtenä helmenä lisää helmistä tehtyyn verhoon. Florinda Donner sanoi kuuluvansa samaan energialinjaan kuin Castanedan kirjoissa esiintyvä, ikiajat maan päällä piileskellyt intiaaninoita, Kuoleman uhmaaja.


Noitien toiminnan tärkein päämäärä on väistää kuolema, muuntaa kehonsa energiaksi ja hävitä äärettomyyteen. Tavallisesti ihmisen kuollessa kosminen Kotka syö hänen energiansa, mutta riittävästi henkilökohtaista voimaa omaava noita voi väistää tämän vääjäämättömyyden.


Näkeminen on tärkeä käsite noitien maailmanselityksessä ja pyrkimysten kirjossa. Maailman energiaolemuksen näkeminen. Tärkein työväline noitasoturien taitojen hallinnan tiellä on oma fyysinen rakenne:

Minun kehoni on kaikki mitä minulla on.  Se on ainutlaatuinen hereilläolon instrumentti.  Minun on harjaannuttava sen käyttämiseen erinomaisella tavalla. Kosmokseen tuijottamineen mystikoiden tapaan on sama, kuin hakkaisi kuollutta hevosta. Täällä on niin runsaasti ihmeellisiä asioita silmiemme edessä, mutta emme havaitse niitä, koska järkiverkkomme on niin pihalla siitä kaikesta (Carlos Castaneda, 1973).



Castanedan matkan Juan Matosin oppilaaksi käynnisti kiinnostus psykedeelisiä tajunnan tasoja kohtaan. Innostus syttyi 1956 Castanedan luettua Aldous Huxleyn meskaliinikirjan The Doors of Perception. Hän kiinnostui varhain myös Timothy Learysta ja osallistui yhteen tilaisuuteen, jossa puhujina olivat Leary ja hänen adjutanttinsa Richard Albert (myöhemmin Ram Dass, jonka Castaneda väänsi muotoon Baba Rammed Ass - koska hän oli "sellainen hihittelevä hintti"). Yhteistä säveltä Learyn ja Castanedan välillä ei löytynyt, eikä Castaneda koskaan ottanut LSD:tä.


Omakohtaisen tuntumaan psykedeliaan Castaneda sai 1960-luvun alussa ollessaan tutkimusretkellä intiaanien parissa Yhdysvaltain lounaisissa osavaltiossa. Heti Castanedan debyyttikirjan alkusivuilla kerrotaan yöstä, jolloin hän söi meskaliinia Don Juan Matosin toimiessa kinkereiden kuraattorina.


Kuvaus yöstä on varsin värikäs ja realistinen. Tärkeässä osassa on Castanedan pakeille ryntäävä koira, jonka kautta herra Mescalito näyttäytyy Castanedalle. Hän telmii koiran kanssa eläimellisesti tuntikaupalla, latkii vettä samasta kupista sen kanssa, virtsaa sen päälle, ja koira heittää virtsansa Castanedan päälle. Don Juan ja hänen seuralaisensa saavatkin peyotepäissään poikkoilevan Castanedan toilauksia seuratessaan monet makeat naurut.


Myös kahdessa seuraavassa kirjassa - Toinen todellisuus ja Matka Ixtlaniin - psykedeeliset substanssit ovat käytössä, mutta ei enää niiden jälkeen ilmestyneissä teoksissa. Don Juan antoi Castanedalle psilosybiiniä, hullunruohoa ja peyotea vain alkuvaiheessa, jotta saisi hänet näkemään, että maailma on valoa hohtavien energiasäikeiden rakennelma, johon sisälle värähdettyään ihminen pystyy ylittämään ajan ja paikan rajoitteet. Don Juan toivoi holotrooppisten tilojen opettavan Castanedelle myös voimapaikkojen, enteiden ja liittolaisten tunnistamista.


Ensimmäisten kirjojensa julkaisemisen jälkeen Castaneda pyydettiin pitämään luentoja yliopistolle ja muuallekin. Näihin tilaisuuksiin kokoontunut väki oli aina yhtä ihmeissään nagualin nähdessään, sillä vastoin odotuksia hän oli konservatiivisesti pukeutunut, pienikokoinen ja pulleaposkinen jamppa, jolla ei ollut edes pitkää tukkaa tunnusmerkkinä soturuudesta tai samaanina olemisesta.


Castaneda alkoi järjestää myös omiin nimiinsä seminaareja ja kursseja. Näiden tapahtumien avulla tehtiin tunnetuksi
Don Juanin  Castanedalle neuvomia maagisia liikkeitä - eli, tensegrityä -  joiden esittely julkaistiin kirjan muodossa vasta Castanedan viimeisenä elinvuotena. Seminaareissa Castaneda yleensä näyttäytyi adjutantteinaan joukko noitanaisia, jotka hänen lähimpien miestensä tavoin aina kiistivät kuuluvansa mihinkään "ryhmään". 

Itsekin kansantieteellistä tutkimusta tehnyt Florinda Donner oli naisnoitien keskushenkilö. Hän avioitui Castanedan kanssa Las  Vegasissa 1993 - kaksi päivää sen jälkeen kun Castaneda ja noitanainen Carol Tigss oli vihitty aviopariksi samassa paikassa  - ja Castanedan kirja-agentin, Simon McKrindlen kanssa 1994.



Carol Tiggs  on Castanedan, nagualin, naispuolinen virkaveli, joka esiintyy Castanedan kirjassa Unennäön taito. Carol Tiggs kertoi sinkoutuneensa kerran Toiseen Huomioon ja uskoi viettäneensä siellä 10 minuuttia, mutta takaisin palattuaan huomasikin olleensa poissa 10 vuotta. (Luultavimmin on kuitenkin niin, että hän oli Toisessa Huomiossa 10 minuuttia, mutta kuvitteli olleensa siellä 10 vuotta...)

Ensimmäisestä vaimostaan Castaneda erosi vasta 1973, vaikka he olivat olleet faktisesti erossa jo iät ajat ja Margaret Runyan oli jo sitä ennen ehtinyt vihille uudemman kerran (koska oli tietämätön siitä, että Carlos ei ollut vienyt heidän avioeroprosessiaan päätökseen). 

Margaret ja Carlos järjestivät -73 tapaamisen New Yorkiin ja asuivat pari päivää samassa hotellihuoneessa. Margaret tympääntyi Carlosin yliolkaiseen käytökseen ja melko pian kotiin palattuaan hän soitti Castanedalle ja ilmoitti haluavansa eron. Castaneda vastasi hänelle hämmentyneenä, ettei hän ole ollut New Yorkissa kyseisenä aikana ... Myöhemmin samana vuonna Castaneda kuitenkin itse halusi virallistaa eron.


Margaret synnytti 1961 uuden puolisonsa siittämän pojan, joka tunnetaan kahdella nimellä, C.J. Castaneda ja Adrian Wash. Castaneda sanoi Margaretille adoptoivansa C.J:n omaksi pojakseen, mutta virallisesti hän ei sitä koskaan tehnyt, vaikka huolehtikin pojan koulumaksuista ja monista muistakin kuluista. Välillä hän oli tiiviisti yhteyksissä pojan kanssa ja he tekivät asioita yhdessä  - mutta varsin tavallista oli se, että hän vastoin lupaustaan jätti tulematta pojan luo tai soittamatta hänelle. Testamentistaan Castaneda jätti  C.J.:n erikseen nimeltä mainiten ulos. 


Margaret Castanedan mielestä Tarinoita voimasta on yhdeltä osin allegoria, jossa Castaneda kuvaa - osana menneisyyden häivyttämisen prosessia -  erkaantumista C.J:stä , jota hän kutsui ensin "omaksi pojakseen", sitten "pojaksi, jonka kerran tunsin".


Viimeisen kerran C.J. ja Margaret tapasivat Castanedan 1993 Unennäön taito -kirjan julkaisutilaisuuden yhteydessä. Margaret pyysi ex-mieheltään signeerausta kirjaan, mutta Castaneda totesi, että käteni ovat niin väsyneet, eikä skrivannut. Sen jälkeen hän suuteli Margaretaa ja nousi autoon. Margaret toteaa, että "Carlos jätti minuun saman vaikutelman, jonka hän jätti kaikkiin - hän oli yhä mysteerinen ja maaginen kuten hän oli aina ollut".


Vuonna 1988 Castaneda kertoi toimittaja Carmina Fortille, että hänen seurueeseensa kuuluu viisi noitanaista, mutta joukon voiman maksimoimiseksi siihen pitäisi saada vielä kaksi henkilöä lisää. Erityisesti joukkoon kaivattiin Electric Warrior´ ia, Sähkösoturia. Tämän viran sai 1990-luvun alussa Amy Wallace, kirjoittaja ja kulttuurikodin kasvatti Los Angelesista.

Amy Wallace tutustui Castanedaan 1973 ja parikymmentä vuotta myöhemmin hänestä tuli Castanedan rakastajatar. Tästä ajasta hän kertoo kirjassaan Sorcerer´s Apprentice.



Amy Wallacesta, noitanimeltään Ellis, ei koskaan tullut Castanedaa ympäröivän noitapiirin täysivaltaista jäsentä. Hänet heivattiin ulos sisäpiiristä tämän tästä. Lisäksi Castaneda nöyryytti häntä julkisesti monet kerrat ja katkaisi yhteydet Ellisiin pitkiksi ajoiksi.

Ellisiä kiehtoi Castanedan filosofia, mutta yhtä lailla hän oli vaikuttunut miehen persoonasta. Hän ihaili Castanedassa mm. sitä, miten äärimmäisen keskittynyt Castaneda oli aina kun hän kuunteli ihmisiä, katsoi elokuvia tai kiinnitti huomionsa mihin tahansa kohteeseen.


Seksi oli Castanedan ja Ellisin myrskyisän ja neuroottisen suhteen liima. Amy Wallace kertoo, että seksuaalisesti he sopivat toisilleen täydellisesti. Ensimmäiseen yhdyntään Castaneda houkutteli hänet  selittämällä, että nagualin sperma menee naisen aivoihin ja se tärkeä toimitus on syytä hoitaa nopeasti, koska Castanedan aika on vähissä: hänen kellonsa näyttää kymmentä vaille keskiyötä.
Menneisyyden hylkäämisen harjoittaminen aloitetettiin Cleargreenin kurseilla siitä, että oppilaat tekivät listan kaikista elämänsä kuluessa tapaamistaan ihmisistä ja sen jälkeen kaikista ihmisistä, joiden kanssa he ovat olleet seksuaalisessa kontaktissa. Listojen tekemiseen saattoi ihmisiltä kulua monta kuukautta. 

Yhteyden katkaisemista perheeseen ja kaikkien aikaisemman elämään esineiden hylkäämistä pidettiin Castanedan noitakoulussa suositeltavina toimenpiteinä. Ellis lähetti Castanedalle kaikki vanhat valokuvansa kirjekuoriin suljettuina. Niiden joukossa oli pari hänestä otettua alastonkuvaa. Vastoin Ellisin oletusta Castaneda avasi kuoret ja sai raivokohtauksen alastonkuvat nähtyään. Huora! Miten kehtaatkin lähettää pornokuvia nagualille. Puta! No jodas!, hän jyrisi Ellisille puhelimessa.


Pari vuotta em. tapauksen jälkeen Castaneda halusi, että Ellis ryhtyy deittailemaan yhden Castanedan oppilaan kanssa ja saattavan asian äitinsä tietoon. Kun näin oli tapahtunut, Castaneda käski Ellisin soittamaan äidilleen ja kertomaan, että romanssi kyseisen, tyhjätaskuksi paljastuneen miehen kanssa on ohi ja, että kaameinta suhteessa oli ollut se, että mies oli halunnut suihinottoa kuusi kertaa päivässä. Itsetärkeyden voittaminen oli Castanedan koulussa tärkein oppiaine.

Ellis oli lojaali Castanedalle loppuun saakka, vaikka ei nagualin viimeisten elinviikkojen aikana päässyt edes tapaamaan miestä, joka oli ilmoittanut menevänsä hänen kanssaan naimisiin. Castaneda sairasti talossaan Florinda Donnerin ja parin muun naisen hoivaamana. Florindaa Ellis piti täysin vilpittömästi asialleen omistautuneena, henkisenä soturina, mutta hän ja kaikki muutkin noitanaiset olivat Ellisin mielestä pyrkimyksissään epäonnistuneita ihmisiä, jotka viimeiseen asti pitivät maagista teatteriaan yllä.


Castaneda nimesi seuraajakseen meksikolaisen Tony Laman, joka teki häneen vaikutuksen Teotihuacan pyramideilla Dalai Laman vierailun aikana otettamillaan kuvilla, joissa näkyi energiaa ihmisistä imevien alienien hahmoja.Tony Lama kieltäytyi ottamasta virkaa vastaan, koska piti Castanedan opetusten taustalla olevia kertomuksia taruina ja hänen opetusmetodejaan tuhoisina. Amy Ellis Wallace on kääntynyt samalle kannalle, mutta sanoo silti yhä arvostavansa  Carlos Castanedan ensimmäisten kirjojen briljantteja näkemyksiä. Hän ajattelee Castanedaa suurena filosofina ja näkijänä, jonka kohtaloksi koitui guruiluansaan astuminen.



Elämäkertakronikoiden perusteella Castanedan omituisuus alkoi 80-luvun aikana kääntyä neuroottisuudeksi. Hänen luonteenrakenteensa vinoutumat ilmenivät tyrannimaisena vallankäyttönä ja kontrollihakuisena asenteena suhteessa naisiin.


Myös Castanedan yleisissä toimintavoissa tapahtui iso muutos sikäli, että pitkään julkisia esiintymisiä karteltuaan hän ryhtyi järjestämään yhä enemmän tapahtumia oppiensa ympärille. Aluksi Castanedan luennot ja workshopit olivat ilmaisia tai lähes ilmaisia, mutta 90-luvulla niille laitettiin iso pääsymaksu. Tätä on tulkittu niin, että laittamalla korkean hinnan opetuksilleen Castaneda halusi lisätä arvonantoa niitä kohtaan.


Raha ei kuitenkaan ratkaissut kenenkään asemaa Castanedan maagisen teatterin hieararkiassa. Paitsi Castanedan lähituntumasta niin myös hänen kursseiltaan saattoi saada potkut kuka tahansa, milloin tahansa. Tämän havaitsi Ellis Wallacen tavoin Gaby Geuter, jolta on julkaistu kirja Filming Castaneda


Gaby Geuter hivuttautui noitaoppiin 1992, mutta sai jo parin vuoden päästä, epämääräisistä syistä, porttikiellon Cleargeenin tapahtumiin. Tämän jälkeen hän alkoi yhdessä saman kohtalon kokeneen miehen kanssa vakoilla Castanedaa. He videoivat nagualia salaa kadulla ja tanssistudion ikkunasta  tämän opettaessa maagisia liikkeitä, seurasivat hänen autoaan, saivat selville noidanpesän sijainnin ja tutkivat lopulta Castanedan ja hänen kanssaan majailevien noitien roskapöntötkin.


Gaby Geuterille oli yllätys se, kuinka tavanomaista elämää Castaneda ja hänen adjutanttinsa viettivät. Naiset noutivat evästä supermarketeista ja pikaruokamestoista ja shoppailivat Castanedan laskuun itselleen vaatteita (jotka he repivät riekaleiksi ennen roskiin heittämistä); seurue kävi ruokailemassa laatuluokan ravintoloissa ja pyrähti leffaan pari kertaa viikossa (Castaneda oli muuten nuorena Bergmanin ja venäläisten elokuvien ystävä, viimeiset viikot ennen kuolemaansa hän katseli sotaelokuvia videoilta).

Myös Castanedan seksuaalisen aktiivisuuden paljastuminen oli Gaby Geuterille ihmetyksen aihe. Castanedan filosofian virallinen versiohan ei ole erityisen seksimyönteinen, vaan pikemminkin seksuaalisuuden hallintaan yllyttävä. Kursseilla varoitettiin masturboinnin vaaroista ja kehoitettiin aviopuolisoja nukkumaan eri huoneissa.


Geuter itse ei tuntenut seksuaalista vetoa Castanedaa kohtaan, eikä hän koskaan kurssien aikana havainnut nagualin katselevan naisia sillä silmällä. Sen sijaan hän huomioi Castanedaa ja tämän seuruetta salaa tarkkaillessaan, miten sydämellisesti ja huolehtivaisesti sisäpiirin naiset ja naguali toisiinsa suhtautuivat.


Castanedan kuoltua noidat Florinda Donner, Taisha Abelar, Nuri Alexander, Kylie Lundhal ja Talia Bey katosivat äkkiä ja nagualinainen Carol Tiggs vetäytyi omiin oloihinsa, eikä ole sittemmin esiintynyt julkisuudessa. Nuri Alexanderia lukuunottamatta kaikki naiset ovat virallisesti vielä elävien kirjoissa.



Noitanaisille suurempi järkytys kuin Castanedan kuolema sinänsä oli se, että Castaneda "kuoli niin kuin ihmiset" (maksasyöpään) päivastoin kuin Don Juan Matos. Hänen maailmasta poistumisestaan Castaneda on kertonut kaksi erilaista versioita. Carmina Fortin kirjaan Castanedaa tapaamassa on tallennettu seuraavanlainen vuoropuhelu:

- Sanoit don Juanin "lähteneen" vuonna 1973. Missä kuussa se tapahtui?
- Kesäkuussa, hän tarkentaa.
- Tiesitkö mitä tuleman piti?
- Hän päätti poistumisensa ajankohdan.
- Miten se tapahtui?
- Hän oli noitiensa ympäröimänä ja yhtäkkiä hän muuttui valoksi ja "katosi" kaikkien muiden kera, hän sanoo äimistynyt ilme kasvoillaan ja nostaa samalla molemmat kätensä ilmaan.



Vapaus on kallisarvoista, mutta hinta ei ole mahdoton. - Castanedan kohdalla intohimoinen vapauden tavoittelu muuttui psykoottisilla kierroksilla surranneeksi ääri-individualismiksi ja maaniseksi sekstaamiseksi ilman mitään rajoitteitta.

Tavallaan Castanedan psyykkinen repeily lisää hänen tarinansa uskottavuutta. Vähemmän uskottavaa näet olisi se, että vailla vankkaa, henkistä orientaatiota oleva, lähinnä uteliaisuutensa motivoima sälli säilyisi täysin ehjänä jouduttuaan äkisti hillittömällä huumorilla varustetun tietäjän johdattamana taikamaailmaan, jossa irvokkaat näyt ja oudot, orgaaniset ja epäorgaaniset olennot tulevat liki; jossa ihmisiä ja auton kokoisia esineitä katoilee ja siirtyy mysteerisesti paikasta toiseen; jossa kaiken ratkaisee yhteys Voimaan ja kyky tehdä voimatekoja.


Tässä yhteydessä on hyvä muistaa minkälaisen kuvan - olkoonkin karrikatyyri -  Castaneda itsestään kirjoissaan piirtää. Hän oli Juan Matosin tavatessaan yhtä aikaa tavalliseen elämään kiintynyt ja turhautunut älykkö, jolle oli erinomaisen vaikeata omaksua ja käsittää Matosin opit ja kestää kaikki ne psykedeeliset kujeet ja kommervenkit, joita intiaanisamaani tovereineen hänelle järjesti.


Castanedan menestymistä  nagualina hillitsi varmasti osaltaan se, ettei hän ottanut omaa "kehollisuuden" ja "fysikaalisuuden" ideologiaansa täysin tosissaan. Hän kyllä piti kung fua ja tensegritya treenaamalla kroppansa vaaterissa, ei juonut alkoholia kuin korkeintaan pari lasia viiniä jne., mutta toisaalta, hän söi lähes koko elämänsä ajan liian raskasta, taviskokkien tekemää ruokaa ja kiinnitti kehollisten ja holististen huomioiden sijasta tarkkaavaisuutensa liian usein kompleksisen mielensä säpinään.


Kreisin mielensä ja meininkinsä pursuilusta huolimatta Castaneda oli myös terävästi ajatteleva, samanististen elämäntasojen tuntija, j
oka kiteytti kirjoissaan monia, henkisiä tosiasioita. Hän omasi yhtä aikaa realistisen ja mystisen käsityksen elämästä prosessina,  jossa energiamaailmasta mitään tietämättömät, tunne-elämältään sentimentaaliset massat marssivat kohti kuoleman kuilua, jonka yli vain neuvokkaimmat ja rohkeimmat yksilöt pystyvät hyppäämään. 

Ihminen on valoa hohtava olento ja valoa hohtavalle olennolle vain henkilökohtainen voima on tärkeä asia.

Kaunokirjallisia mestariluomuksia Castanedan kirjat eivät mielestäni ole, mutta varsinkin alkupään opukset sisältävät kosolti vetävää kerrontaa ja vankkoja dialogeja. Kirjat on mahdollista lukea arkkityyppisinä kertomuksina mestarin ja oppipojan suhteesta ja esoteerisista initiaatioista, mutta yhä niihin voi suhtautua myös maagisen tietoisuuden expressionistisina, nerokkailla asetelmillaan henkiseen vapautumiseen inspiroivina kuvaelmina.


Vaikka Castanedan tarinoita ei totena pitäisikään, ja vaikka skippaisi hänet mestaruus-sarjasta yksityiselämän sekoilujen vuoksi, niin vielä jotain kiehtovaa, magneettista ja mysteeristä jää jäljelle ... Se on kasvottoman karismaatikon nimeen tatuoitu taika ja tenho, jonka huomaa lausuessaan ääneen nimen ... Carlos Castaneda.




Jos Castaneda antoi haastattelun hän ei sallinut kuvaamista eikä äänensä tallentamista. Pari poikkeusta hän tästä säännöstä kirjailijanuransa alkuvaiheessa teki. Youtubesta löytyy Theodore Roszakin Castanedan kanssa tehty radiohaastattelu vuodelta 1969: 
Carlos Castaneda Interview with Theodore Roszak 1969 

Greenwarrior - Suomi

Monday, March 2, 2015

"Itseensä vajoamisesta" alkoi minun joogani & meditaationi

Minun elämäni sai suunnan vuonna 1967 lainattuani kirjastosta Selva Raja Yesudian ja Elisabeth Haichin kirjan Urheilu ja jooga. Olin silloin 10-vuotias.

Urheilu ja jooga on hatha joogaa esittelevä teos, jonka lävistää fyysisen terveyden ihanne, mutta toki myös joogan henkinen ulottuvaisuus on läsnä. Minulle kirjaa lukiessa syntyi sellainen oivallus, että elämä on jokaisen oma luomus; että ihmiseen sisältyy suunnaton psykofyysisen vitaalisuuden potentiaali, jota on mahdollista kehittää ja löytää sillä tavoin ikuisen ilon lähteille.


Aloin tehdä jooga-asanoita kirjan kuvien, ohjeiden ja harjoitustaulukoiden mukaan kaksi kertaa päivässä. Yksi harjoitus oli lootusasennossa, padmasanassa, tai siddhasanassa tapahtuva "itseensä vajoaminen":


Istutaan Padmasana-asennossa ajattelematta mitään, keskitytään sydämeen ja säännöstellään hengitystä, kunnes sydän lyö hitaasti ja rauhallisesti. Selkäranka pidetään suorana ja koemme täydellisen rauhan tunteen. Kohdistamme ajatuksen hyvin tarkkaavaisina sydämeen ja meistä tuntuu kuin "menisimme sisään" sydämeen. Unohdamme kaiken levottomuuden ja säteilemme levollisuutta ja rauhaa ... Varokaamme, että mikään muu ajatus ei häiritse meitä. ... Rauha sydämessä asetutaan selälleen ja harjoitukset lopetetaan siis aina Savasanaan.


Tajusin vaistomaisesti tämän harjoituksen hyvin tärkeäksi. Sen suorittaminen vaan tuntui aluksi varsin vaikealta.  Eikä ollut ketään, jolta olisi voinut kysyä neuvoa. Piti vain istua ja istua. Tutkia ja tunnustella sitä tilaa ja tilannetta. Meditoida. Tosin silloin pikkunappulana vain viisi - kymmenen minuuttia kerrallaan.


Lapsuudenajoista saakka harjoittamisessani on ollut keskeistä pyrkimys tunkeutua oman fysiikkani ja oman biologiani olemukseen hermostoa ja solutasoa myöten. Näin olen vähitellen oppinut tajuamaan, kuinka valtava tietopankki fyysinen temppeli on. 



Jiddu Krishnamurti kysyi kerran Chögyam Trungpalta: - Kun ihmisillä on niin paljon ongelmia, miksi hankkia vielä yksi ongelma lisää, meditaation oppiminen? 

Kysymys on aiheellinen. Sillä eihän ole ollenkaan tavatonta, että ongelmiensa keskellä painiskeleva ihminen alkaa stressata entistäkin enemmän opetellessaan meditoimaan. Hän olettaa meditaation poistavan kaikki hänen ongelmansa ja tuovan niiden tilalle valaistumisen / mielenrauhan / yhteyden jumalaan ym. vastaavaa totaalisen hyvää ja kaunista. 


Mekaanisesti operoiva mieli siis uskoo, että tietyn mekaniikan - mielen manipuloinnin tekniikan - oppimisen tuloksena mieli vapautuu mekaanisuudestaan ja löytää luovat ratkaisut asioihin ... Samansukuista harhaluuloa meditaatio-automatiikasta pönkittää Dalai Laman kuuluisa lausunto:  Jos jokainen 8 vuotta täyttänyt maailmassa opettelisi meditoimaan, voisimme poistaa väkivallan maailmasta yhden sukupolven aikana.


Olen tutkinut ja kokeillut monien eri koulukuntien opetuksia meditaatiosta ja huomannut, miten raakoja, tajuntaa turruttavia jotkut ns. mietiskelytekniikat ovat ja miten vaarallista on suhtautua meditointiin vääristyneiden asenteiden ja odotusten vallassa.


Jos ihminen suggeroi itsensä ylevien tunteiden ja abstraktioiden - hyvyys, rakkaus, jumalaisuus jne. - ylläpitämiseen, uppoutuu unenomaiseen transsiin tai täyttää tajuntansa jollain hokemilla, niin silloin sadhanasta tulee mielen sisustamista, eskapistista itsehypnoosia ja yksipisteistä, yksiulotteista fakki-idiotismia. Sumuun jää se, minkä pitäisi olla meditaation harjoittamisessa oleellista: oivalluskyvyn herääminen ja hereillä pysyminen.


Oman ymmärrykseni mukaan korkeimman asteen mietiskely on meditaatiota meditaation itsensä vuoksi ilman alkua ja loppua. Tämä selittää sen miksi Gautama Buddha ei koskaan lakannut meditoimasta.


... se mitä pidämme harjoituksena, on itse asiassa valaistuneille täysin luonnollista toimintaa. Nirvana ei voi mitenkään olla staattinen "olotila". Se on pelkästään viimeinen havaittavissa oleva piste äärettömällä spiraalilla kohti täysin käsittämättömiä tuonpuoleisia ulottuvaisuuksia. Harjoitus ei siis koskaan pääty ...


Jos ihminen valaistumisen saavutettuaan lakkaisi harjoittelemasta, se tarkottaisi, että hän tekisi eron saavutuksen ja ei-saavutuksen välille, jolloin häntä tuskin voisi sanoa valaistuneeksi. Buddhalla ei voida kuvitellakaan olleen sellaista dualistista asennetta, että hän olisi ajatellut: "No nyt olen päässyt perille, nyt saavat harjoitukset osaltani riittää".

(Sangharakshita - Timanttisutra ja buddhalaisen viisauden perinne)
 


Buddhan/Buddhien tavoin meditaatiossa istuu yhäti myös itse jumalista mahtavin, joogien kuningas Shiva. 

Kashmirin Shaivismissa Shiva on yhtä kuin yksilön todellinen olemus, itseys, mutta tämä itseys ei ole heräämisen tilassa heräämisen objekti, vaan subjekti. 


Buddhalaisen, intialaisen logiikan pääarkkitehti Dignāga hyväksyi Kashmirin Shaivismin terminologian käyttöönsä, koska Kashmirin Shaivojen oppia voi tulkita siten, että itseydellä ei ole kiinteää ydintä, pysyvää ominaislaatua. Että Shiva on yhtä tyhjän kanssa ja yhtä kuin perimmäinen tyhjyys.


Buddhalaisten ja hindulaisten joogien meditaatiotekniikat ja niihin littyvät hengelliset visiot poikkeavat toisistaan. Meditaation lähtökohta on silti yleensä sama: mielen hiljaisuus. Se on kiitorata kaiken kiintymyksen hajoittavalle ekstaasille. Alusta oman mielen sisällön, liikunnon ja rakenteen tarkastelulle. Teleportti siirtymälle lineaariselta aikajanalta Isoon Avaruuteen.


Meditaation taika ja taito piilee siinä, että hiljaisuuden voi tavoittaa hälinän ja metelin keskelläkin, koska meditaatiossa mieli on läpinäkyvän tyhjiön kaltainen. Silloin jokainen yksittäinen ääni tajunnan akustiikassa on yhtä aikaisen ja yhtäläisen tarkkaavaisuuden kohteena, mutta mieli ei mitenkään reagoi siihen aineistoon mikä sen läpi virtaa.  Kaiken huomioiva, mutta mihinkään sitoutumaton tarkkaavaisuus on impulssi mielen läsnäolon tiedostamiselle, tietoisuudelle tietoisuudesta itsestään.




Aloin itseen syventymisen 48 vuotta sitten, mutta mitään itseä, minuutta tai sielua ei ole kuluneiden vuosien aikana ilmaantunut havaintokenttääni. Päinvastoin. Meditoiminen on saanut minut ymmärtämään, ettei millään kokemuksellani ole keskusta, ydintä.

Mielen "perustila" on tilavuus ja tämä tilavuus on ääretön, aivan niin kuin avaruuskin on aina ääretön ja vailla keskipistettä. Avaruuden olemukseen perehtyminen,  kolmiulotteisen katsannon ylittäminen, onkin ainut keino saada tiedon valo syttymään. Ilman sitä tuikkua harhailemme henkisessä pimeydessä päiviemme määrään saakka.

Istun siis meditaatiossa valon vuoksi, mutta siitä huolimatta Valaistuminen on käsite, jota en täysin tajua. Siksi meditaationi tai elämäni ei ole suorassa suhteessa valaistumisen ihanteeseen. Jotenkin joogatieteen originaalit intentiot - vapaus ja kuolemattomuus (freedom & immortality) - koskettavat minuakin, mutta en hae meditaation harjoittamisesta tai uskonnollisuudesta ylipäätään mitään lopullista ratkaisua, en maalia, en pelastusta, en mukavuusaluetta.


Joogina eläminen merkitsee minulle enemmänkin sitä, että kehitetään kompetenssia äärettömyyden ja pohjattomuuden yhäti syvempään kohtaamiseen. Samoin se on harjaantumista taidossa taittaa kaiken olevaisen tyhjyyden tunnistamisen salaisuus ja siitä ryntäävä suunnaton energia omaan toimintaan ja myös ei-toimintaan ja levon hetkiin.




Hän on luopunut tyystin itsekeskeisyydestä. Niinpä hän on kuin  valkoinen suitseton leijona, joka liitelee taivaan sinessä lumihuippujen koskemattomissa ja kukistaa väärien olettamusten hirvilauman minättömyyden kauhealla leijonankarjaisulla.

Hän hallitsee kaikki sisäiset voimat mietiskelyllään. Siksi hän pystyy estämään luonnon neljän ulkoisen elementin haittavaikutukset ja valjastamaan ne hengellisiin tarkoituksiin.


(Katkelma Tiibetin suuren joogin, Milarepan elämäkerran "ylistävästä tiivistelmästä".)