Ei ihmisen tarvitse jatkuvasti keskittyä itsensä jalostamiseen. Olemme ihan ok jo nyt.
Henkisyyttä voi harjoittaa ihan vaikka veroilmoitusta tehdessä.
Mili Kaikkonen, intuitiivinen näkijä.
Aurinko laskee,
palatkaa kotiin!
Elämä on lyhyt ja kuolema iskee varoituksetta.
Minä, joka tavoittelen valaistumista,
en jouda turhiin puheisiin.
Sen vuoksi, menkää jo,
on aika mietiskellä.
Milarepa, Tiibetin suuri joogi.
Mitä tarkoittaa henkisyys? Millaista on henkinen kasvu?
Jos erinäisiä elämäntapaguruja on uskominen, niin henkisen kasvun kukoistuksen takeena on se, että ihminen hyväksyy itsensä sellaisena kuin hän on.
Äkkiseltään ajatus vaikuttaa oivalta. Sillä, jos kuvittelee itsestään liikoja tai, jos piileksii alemmuuskompleksin kellarissa, näyttäytyy elämä vääristyneessä perspektiivissä.
Itsensä hyväksyminen on kuitenkin vain käänteinen toimintamalli itsensä tuomitsemiselle. Molemmissa tapauksissa elämä on kahdella jaollinen, ei yksi ja kokonainen. Pysymme tukevasti lähtöruudussa valitsimme sitten jommman taikka kumman.
Itsensä hyväksyminen on myös sitä, että voimme kyllä ylläpitää yleviä, henkisiä ihannekuvia, mutta emme anna niiden rajoittaa eloamme, jotta siitä ei tulisi epämukavaa ( = todellista minuuttamme kahlitsevaa) suorittamista. Eli, tässä kohtaa henkisyyttä on yleensä kyse siitä, että ihanteemme ja minäkuvamme ovat yhtä utopistisia molemmat.
Henkisen kapasiteetin kasvun sijasta on parempi puhua henkisen viihtyvyyden kasvattamisesta ja mielen sisustamisesta, jos keskeispyrkimyksenä on jumalaisen rauhan, rakkauden, valon ja ykseyden kaipuun tyydyttäminen. Valon ja ykseyden ekstaasi on ihana, inhimillinen peruskokemus, mutta sen sokaiseva kapasiteetti on suunaton. Lisäksi on vielä niin, että valon näkeminen ei muuta typerystä viisaaksi, vaan valon ylevöittämäksi typerykseksi.
Viisas ja törppö voivat havaita saman, fundamentaalin seikan: olemme valo-olentoja, jotka egoismi pitää pimeinä ... Olemme turhautuneita tukkoisiin yhteyksiin ja matalamieliseen meininkiin. Siksi sitoudummekin hyvin herkästi erillisyyden ja pimeyden halkaiseviin kokemuksiin. Erityisesti siihen euforiaan, jonka valoyhteyden aukeaminen usein synnyttää. Sen myötä olemme vaihtaneet tajuntamme viritystä ja tulleet "henkisen tien kulkijoiksi". Olemme vaihtaneet psyykkiset pintajännitteet syvähenkiseen hyvinvointiin - ja halumme on pysyä tässä tilassa, saada lisää ja lisää positiivista pumpulia uuden, "itsettömän" itsemme kääreeksi ...
Näin välttelemme astumista todelliseen muutoksen virtaan. Se on pohjaton. Samassa merkityksessä kuin avaruus on ääretön. Ja mikä siinä on erityisen hurjaa, se ei virtaa tietyssä pisteessä olevaa valoa kohti tai, absoluuttisesti pimeydestä pois - vaan päin häkellyttävää, ammottavana kuohuvaa putousta. Siltä ainakin hetkittäin tuntuu ...
Pohjaton ja tyhjä äärettömyys ei ole rajoittuneen persoonamme - "egomme" - vastakohta, koska ääretöntä tyhjyyttä ei olisi olemassakaan ilman yksilöllistä havaintoamme siitä. Silti sen kohtaaminen uhmaa vakavasti ja lujasti käsitystämme siitä ketä ja mitä me olemme. Koemme hankalaksi sisäistää tämän elämäntaajuuden, koska sen saippuakuplan kaltainen jykevyys, rajaton venyvyys ja kaiken läpäisevä kattavuus on järjenjuoksumme ylittävää asiaa. Siksi kauhu on luontainen reaktio olevaisuuden alastoman olemuksen paljastuessa meille.
Yksi keino väistää kauhua on sulautuminen tyhjyyteen, kaikkeuteen - jopa "jumalaan", tai jumaluuteen - mutta onko henkinen sulautuminen henkistä kasvua? (Sulaminen onkin jo vähän toinen juttu, sehän on laajentumisprosessi.) Vastauksen tähän(kin) kysymykseen antaa elämäntapagurujen mukaan "sisäinen viisaus".
Luultavasti sisäinen viisaus on juuri sitä "henkisyyttä", jota Mili Kaikkosen mielestä voi harjoittaa veroilmoitusta täyttäessä (Taivael-sivuston haastattelu 15.3.2015.). Oletan, että sisäisesti viisas henkilö tekee veroilmoituksen rauhan vallitessa pyyteettömällä mielellä, syyt ja seuraukset ymmärtäen, rakkauden ja oikeudenmukaisuuden ihanteita vaalien.
Henkisen kasvun ideologiassa sisäinen viisaus on paitsi eettisen ajattelun synnyttäjä niin myös "henkilökohtainen kohtuullistaja", joka estää henkisen elämän muuttumisen fanatismiksi tai asketismiksi. Mili Kaikkosen sanoin: Kyllä henkisiä asioita pohtivakin ihminen voi polttaa tupakan tai käydä kaljalla, jos siltä tuntuu.
Jos siltä tuntuu. Niinpä. Sisäisesti viisas ihminen tunnustelee miltä hänestä tuntuu ja tekee sen mukaan. Hän ei siis tässä kohtaa olennaisesti eroa henkisyydelle piuatpaut antavasta ihmisestä. Molemmat riutuvat onnellisuushakuisuuden ikeessä ja kummallakin on yhtäläiset edellytykset siitä itsensä vapaaksi riuhtaista: herätä yksilölliseen ymmärrykseen ei-dualistisessa tietoisuudessa. Tällä en tarkoita sitä, että kaikki tiet vievät samaan päämäärään, vaan pikemminkin sitä, että mikään tie ei johda minnekään:
"... Kysymys kuuluu: - Ohjaako sydämeni minua tällä tiellä? Kaikki tiet ovat samanlaisia: ne eivät johda minnekään. Kaikki tiet johtavat enemmän tai vähemmän harhaan. Omalta osaltani voin sanoa, että olen matkannut pitkään, mutta en ole päässyt minnekään.
Nyt hyväntekijäni kysymys tuntuu merkitykselliseltä. Ohjaako sydämeni minua tällä tiellä? Jos näin on, tie on oivallinen; ellei, siitä ei ole mihinkään. Kumpikaan tie ei johda mihinkään; mutta toisella tiellä sinua ohjaa sydämesi ja toisella ei. Toinen matka on riemukas - niin kauan kuin olet sillä tiellä, tie ja sinä kuulutte yhteen. Toinen matka sen sijaan saa sinut kiroamaan elämääsi. Toinen vahvistaa sinua, toinen tekee sinut heikoksi."
(Juan Matos C. Castanedan kirjassa Don Juanin opetukset.)
Vahvistavaa tietä taivallettaessa pyydystämme voimaa elämän ja tajunnan äärettömyyden kohtaamiseen. Ja mikäli todella on niin, että olutpullon juominen vahvistaa vaeltajaa, niin luultavimmin hän oluen ilman synnintuskia juo. Jos kymmenen kaljan nauttiminen lisää hänen henkistä voimaansa, hän kippaa olutta kurkkuunsa kymmenen kannua. Tähän viistoon asiat ymmärtääkseni asettuvat. Elämä on lyhyt. Turhiin tekoihin sitä on hölmöä haaskata.
Se mikä vaikutus milläkin asialla on ihmisen energiatalouteen, ja tietoisuuden ja energian ykseyteen, se ratkaiskoon sen mihin juttuun tietoisuudenharjoittaja tarttuu, mistä nauttii, miten elää ... Mutta tämähän ei ole oppi, jota Dalai Lama maan kaikille kansoille julistaa! Tätä asennetta ei opeteta myöskään perieettisten elämäntapatietäjien valaistumisen valmennuskursseilla.
Tärkeä osa henkisen kasvun ideologiaa on näet se, että henkiset kokemukset virittävät ihmisen eettistä ajattelua niin, että hän tahtoo toimia kaikkien ja kaikkeuden parhaaksi. En epäile, etteikö tässä katsannossa olisi aineksia totuudesta. Mutta eettisen mittarin mukaan toimiminen on kuitenkin vain yksi, eikä ollenkaan tyhjentävä, suhtautumistapa todellisuuteen.
Elämme mielen maailmassa, jota luemme merkeistä ja symboleista rakentuvana kaaviona. Oman havaintoni mukaan tietyt henkiset kokemukset avaavat ja kehittävät tietoisuutta siten, että ihminen alkaa nähdä mitkä kuviot hyrräävät sopusoinnussa elämän perusrakenteen kanssa ja mitkä rikkovat kenttää. Sisäinen viisaus saattaisikin olla uudenlaista, asioiden yhteyksiin ja suhteisiin syventyvää lukutaitoa. Sellaisen holistisen näkemisen viriämistä, jossa yhdistyvät ja lomittuvat toisiinsa ainakin semioottinen, hermeettinen ja symbolistinen ymmärrys.
Uusilla syväkuvasilmillä katsoessamme näemme oman elämäntapamme järjestyksen tilan. Lisäksi saattaa käydä siten, että
monet arkisen elon jokapäiväiset käsitteet ja ilmiöt pompaavat esiin irrationaalisina kummajaisina. - Vaikkapa niin, että kuinka on mahdollista, että vegaani elämäntapaintiaani pukeutuu lehmipoikien työvaatteisiin, farmareihin? Miten kahden ihmisen välinen sukupuolisuhde voi olla sukupuolineutraali? Mitä tekemistä sananvapaudella on vihan vankien verbaalisten purkausten kanssa? Miksi urbaani citysamaani sauhuaa voimaeläimestä, vaikka voima-auto on päivittäisessä elämässä hänelle läheisempi asia?Jne.
Ihmettelevä asenne sopii mielestäni huomattavasti itsensä hyväksymistä huokoisammin henkisen kasvun sävellajiksi. Olennaisesti henkiseen kasvuun liittyy myös erilaisten mielipiteiden sietäminen. Se ei tarkoita sitä, että pitäisi vältellä väittelyä henkisistä asioista. Päinvastoin. Sillä olisihan hoopoa, jos rakkauden ja ykseyden kaltaisten kvaliteettien omaksuminen kivettäisi meidät sellaiseen tilaan, että pidättäydymme ideologioiden, uskontojen, gurujen ja harjoitusmetodien kriittisestä tarkastelusta, lekkeripelin ja tekopyhyyden paljastamisesta ja omien totuuksiemme arvostelulle alttiiksi asettamisesta. Diversiteetti ja dialektiikka ovat oivallinen yhdistelmä. Puhemies Mao jo sen sanoi: Antakaamme sadan kukan kukkia ja sadan koulukunnan kilpailla.
On hyvin samanlaista
kokea mielen ydinluonto, tyhjyys eli avoimuus,
tai vaipua pakotettuun ajatuksettomaan horrokseen.
Varo, ettet erehdy näistä kahdesta.
Mietiskelyn luonnollinen mielenrauha
ja keskittymällä aikaansaatu näennäinen tyyneys
ovat hyvin samankaltaisia.
Pidä huoli, ettet erehdy niistä.
On hyvin samanlaista
tiedostaa mielen tahraton perusolemus
tai auttaa muita pelkästä hyväntahtoisuudesta.
Älä silti erehdy näistä kahdesta.
Milarepa (1052 - 1135).
PS. Milarepasta runona: oli mies
Henkisyyttä voi harjoittaa ihan vaikka veroilmoitusta tehdessä.
Mili Kaikkonen, intuitiivinen näkijä.
Aurinko laskee,
palatkaa kotiin!
Elämä on lyhyt ja kuolema iskee varoituksetta.
Minä, joka tavoittelen valaistumista,
en jouda turhiin puheisiin.
Sen vuoksi, menkää jo,
on aika mietiskellä.
Milarepa, Tiibetin suuri joogi.
Mitä tarkoittaa henkisyys? Millaista on henkinen kasvu?
Jos erinäisiä elämäntapaguruja on uskominen, niin henkisen kasvun kukoistuksen takeena on se, että ihminen hyväksyy itsensä sellaisena kuin hän on.
Äkkiseltään ajatus vaikuttaa oivalta. Sillä, jos kuvittelee itsestään liikoja tai, jos piileksii alemmuuskompleksin kellarissa, näyttäytyy elämä vääristyneessä perspektiivissä.
Itsensä hyväksyminen on kuitenkin vain käänteinen toimintamalli itsensä tuomitsemiselle. Molemmissa tapauksissa elämä on kahdella jaollinen, ei yksi ja kokonainen. Pysymme tukevasti lähtöruudussa valitsimme sitten jommman taikka kumman.
Itsensä hyväksyminen on myös sitä, että voimme kyllä ylläpitää yleviä, henkisiä ihannekuvia, mutta emme anna niiden rajoittaa eloamme, jotta siitä ei tulisi epämukavaa ( = todellista minuuttamme kahlitsevaa) suorittamista. Eli, tässä kohtaa henkisyyttä on yleensä kyse siitä, että ihanteemme ja minäkuvamme ovat yhtä utopistisia molemmat.
Henkisen kapasiteetin kasvun sijasta on parempi puhua henkisen viihtyvyyden kasvattamisesta ja mielen sisustamisesta, jos keskeispyrkimyksenä on jumalaisen rauhan, rakkauden, valon ja ykseyden kaipuun tyydyttäminen. Valon ja ykseyden ekstaasi on ihana, inhimillinen peruskokemus, mutta sen sokaiseva kapasiteetti on suunaton. Lisäksi on vielä niin, että valon näkeminen ei muuta typerystä viisaaksi, vaan valon ylevöittämäksi typerykseksi.
Viisas ja törppö voivat havaita saman, fundamentaalin seikan: olemme valo-olentoja, jotka egoismi pitää pimeinä ... Olemme turhautuneita tukkoisiin yhteyksiin ja matalamieliseen meininkiin. Siksi sitoudummekin hyvin herkästi erillisyyden ja pimeyden halkaiseviin kokemuksiin. Erityisesti siihen euforiaan, jonka valoyhteyden aukeaminen usein synnyttää. Sen myötä olemme vaihtaneet tajuntamme viritystä ja tulleet "henkisen tien kulkijoiksi". Olemme vaihtaneet psyykkiset pintajännitteet syvähenkiseen hyvinvointiin - ja halumme on pysyä tässä tilassa, saada lisää ja lisää positiivista pumpulia uuden, "itsettömän" itsemme kääreeksi ...
Näin välttelemme astumista todelliseen muutoksen virtaan. Se on pohjaton. Samassa merkityksessä kuin avaruus on ääretön. Ja mikä siinä on erityisen hurjaa, se ei virtaa tietyssä pisteessä olevaa valoa kohti tai, absoluuttisesti pimeydestä pois - vaan päin häkellyttävää, ammottavana kuohuvaa putousta. Siltä ainakin hetkittäin tuntuu ...
Pohjaton ja tyhjä äärettömyys ei ole rajoittuneen persoonamme - "egomme" - vastakohta, koska ääretöntä tyhjyyttä ei olisi olemassakaan ilman yksilöllistä havaintoamme siitä. Silti sen kohtaaminen uhmaa vakavasti ja lujasti käsitystämme siitä ketä ja mitä me olemme. Koemme hankalaksi sisäistää tämän elämäntaajuuden, koska sen saippuakuplan kaltainen jykevyys, rajaton venyvyys ja kaiken läpäisevä kattavuus on järjenjuoksumme ylittävää asiaa. Siksi kauhu on luontainen reaktio olevaisuuden alastoman olemuksen paljastuessa meille.
Yksi keino väistää kauhua on sulautuminen tyhjyyteen, kaikkeuteen - jopa "jumalaan", tai jumaluuteen - mutta onko henkinen sulautuminen henkistä kasvua? (Sulaminen onkin jo vähän toinen juttu, sehän on laajentumisprosessi.) Vastauksen tähän(kin) kysymykseen antaa elämäntapagurujen mukaan "sisäinen viisaus".
Luultavasti sisäinen viisaus on juuri sitä "henkisyyttä", jota Mili Kaikkosen mielestä voi harjoittaa veroilmoitusta täyttäessä (Taivael-sivuston haastattelu 15.3.2015.). Oletan, että sisäisesti viisas henkilö tekee veroilmoituksen rauhan vallitessa pyyteettömällä mielellä, syyt ja seuraukset ymmärtäen, rakkauden ja oikeudenmukaisuuden ihanteita vaalien.
Henkisen kasvun ideologiassa sisäinen viisaus on paitsi eettisen ajattelun synnyttäjä niin myös "henkilökohtainen kohtuullistaja", joka estää henkisen elämän muuttumisen fanatismiksi tai asketismiksi. Mili Kaikkosen sanoin: Kyllä henkisiä asioita pohtivakin ihminen voi polttaa tupakan tai käydä kaljalla, jos siltä tuntuu.
Jos siltä tuntuu. Niinpä. Sisäisesti viisas ihminen tunnustelee miltä hänestä tuntuu ja tekee sen mukaan. Hän ei siis tässä kohtaa olennaisesti eroa henkisyydelle piuatpaut antavasta ihmisestä. Molemmat riutuvat onnellisuushakuisuuden ikeessä ja kummallakin on yhtäläiset edellytykset siitä itsensä vapaaksi riuhtaista: herätä yksilölliseen ymmärrykseen ei-dualistisessa tietoisuudessa. Tällä en tarkoita sitä, että kaikki tiet vievät samaan päämäärään, vaan pikemminkin sitä, että mikään tie ei johda minnekään:
"... Kysymys kuuluu: - Ohjaako sydämeni minua tällä tiellä? Kaikki tiet ovat samanlaisia: ne eivät johda minnekään. Kaikki tiet johtavat enemmän tai vähemmän harhaan. Omalta osaltani voin sanoa, että olen matkannut pitkään, mutta en ole päässyt minnekään.
Nyt hyväntekijäni kysymys tuntuu merkitykselliseltä. Ohjaako sydämeni minua tällä tiellä? Jos näin on, tie on oivallinen; ellei, siitä ei ole mihinkään. Kumpikaan tie ei johda mihinkään; mutta toisella tiellä sinua ohjaa sydämesi ja toisella ei. Toinen matka on riemukas - niin kauan kuin olet sillä tiellä, tie ja sinä kuulutte yhteen. Toinen matka sen sijaan saa sinut kiroamaan elämääsi. Toinen vahvistaa sinua, toinen tekee sinut heikoksi."
(Juan Matos C. Castanedan kirjassa Don Juanin opetukset.)
Vahvistavaa tietä taivallettaessa pyydystämme voimaa elämän ja tajunnan äärettömyyden kohtaamiseen. Ja mikäli todella on niin, että olutpullon juominen vahvistaa vaeltajaa, niin luultavimmin hän oluen ilman synnintuskia juo. Jos kymmenen kaljan nauttiminen lisää hänen henkistä voimaansa, hän kippaa olutta kurkkuunsa kymmenen kannua. Tähän viistoon asiat ymmärtääkseni asettuvat. Elämä on lyhyt. Turhiin tekoihin sitä on hölmöä haaskata.
Se mikä vaikutus milläkin asialla on ihmisen energiatalouteen, ja tietoisuuden ja energian ykseyteen, se ratkaiskoon sen mihin juttuun tietoisuudenharjoittaja tarttuu, mistä nauttii, miten elää ... Mutta tämähän ei ole oppi, jota Dalai Lama maan kaikille kansoille julistaa! Tätä asennetta ei opeteta myöskään perieettisten elämäntapatietäjien valaistumisen valmennuskursseilla.
Tärkeä osa henkisen kasvun ideologiaa on näet se, että henkiset kokemukset virittävät ihmisen eettistä ajattelua niin, että hän tahtoo toimia kaikkien ja kaikkeuden parhaaksi. En epäile, etteikö tässä katsannossa olisi aineksia totuudesta. Mutta eettisen mittarin mukaan toimiminen on kuitenkin vain yksi, eikä ollenkaan tyhjentävä, suhtautumistapa todellisuuteen.
Uusilla syväkuvasilmillä katsoessamme näemme oman elämäntapamme järjestyksen tilan. Lisäksi saattaa käydä siten, että
monet arkisen elon jokapäiväiset käsitteet ja ilmiöt pompaavat esiin irrationaalisina kummajaisina. - Vaikkapa niin, että kuinka on mahdollista, että vegaani elämäntapaintiaani pukeutuu lehmipoikien työvaatteisiin, farmareihin? Miten kahden ihmisen välinen sukupuolisuhde voi olla sukupuolineutraali? Mitä tekemistä sananvapaudella on vihan vankien verbaalisten purkausten kanssa? Miksi urbaani citysamaani sauhuaa voimaeläimestä, vaikka voima-auto on päivittäisessä elämässä hänelle läheisempi asia?Jne.
Ihmettelevä asenne sopii mielestäni huomattavasti itsensä hyväksymistä huokoisammin henkisen kasvun sävellajiksi. Olennaisesti henkiseen kasvuun liittyy myös erilaisten mielipiteiden sietäminen. Se ei tarkoita sitä, että pitäisi vältellä väittelyä henkisistä asioista. Päinvastoin. Sillä olisihan hoopoa, jos rakkauden ja ykseyden kaltaisten kvaliteettien omaksuminen kivettäisi meidät sellaiseen tilaan, että pidättäydymme ideologioiden, uskontojen, gurujen ja harjoitusmetodien kriittisestä tarkastelusta, lekkeripelin ja tekopyhyyden paljastamisesta ja omien totuuksiemme arvostelulle alttiiksi asettamisesta. Diversiteetti ja dialektiikka ovat oivallinen yhdistelmä. Puhemies Mao jo sen sanoi: Antakaamme sadan kukan kukkia ja sadan koulukunnan kilpailla.
On hyvin samanlaista
kokea mielen ydinluonto, tyhjyys eli avoimuus,
tai vaipua pakotettuun ajatuksettomaan horrokseen.
Varo, ettet erehdy näistä kahdesta.
Mietiskelyn luonnollinen mielenrauha
ja keskittymällä aikaansaatu näennäinen tyyneys
ovat hyvin samankaltaisia.
Pidä huoli, ettet erehdy niistä.
On hyvin samanlaista
tiedostaa mielen tahraton perusolemus
tai auttaa muita pelkästä hyväntahtoisuudesta.
Älä silti erehdy näistä kahdesta.
Milarepa (1052 - 1135).
PS. Milarepasta runona: oli mies
