Eurooppalaisen mystiikan historiassa englantilainen runoilija, hengentieteilijä, maalari, graafikko ja filosofi William Blake (1757 - 1827) on merkillisin ja ehkä myös merkittävin henkilö. Blake teki radikaalin irtioton aikansa uskonnollisista käsityksistä ja loihti valtavan, omavaloisen - kirjoituksista ja kuvista kostuvan - multimedialisen esityksen jumalaisesta todellisuudesta.
Blakelta julkaistiin suomeksi jo vuonna 1959 runoelma Taivaan ja helvetin avioliitto (ja muuta proosaa) Tuomas Anhavan käännöksenä. Sen jälkeen on julkaistu otoksia Blaken runoudesta Pertti Niemisen ja Risto Ahdin suomentamina. Tänä vuonna ilmestyi runoelma Milton Petri Hakkaraisen kääntämänä ja katsauksella Blaken luomistyöhön varustettuna: Jumalaiset näyt: Milton (Salakirjat, 2018). Teoksen nimi viittaa Runoilija John Miltoniin, joka tunnetaan parhaiten 1667 ilmestyneestä kirjasta Kadotettu Paratiisi.
Aihioita ajatteluunsa, runouteensa ja kuviinsa Blake omaksui mm. Raamatusta, Michelangelolta, kabbalaisuudesta, Shakespearelta ja Swedenborgilta. Omassa kirjoittelussaan hän ankkuroitui raamatullis-mystiseen sfääriin runsaasti kristillistä käsitteistöä viljellen. Blake pitikin itseään kristittynä - siitäkin huolimatta, että hän nimitti kristillistä kirkkoa Saatanan synagoogaksi. Blake ei tunnustanut esimerkiksi sellaisia dogmeja kuin neitseellinen sikiäminen, pelastuminen Kristuksen kärsimyksen kautta tai ikuinen helvetti. Kirstinopin kiivasta Jumalaa Blake nimitti Nobodydaddyksi (ei-kenenkään isä).
Blake ei uskonut persoonalliseen jumalaan, vaan kaikkiykseystietoisuuteen, josta kaikki materiaaliset ja henkiset kuviot ovat lähtöisin. Jeesus puolestaan on kaikissa ihmisissä piilevä jumalallinen ymmärrys ja samalla jokaisen ihmisen alkuperäinen yksilö. "Sinä ihminen olet, ei ole enää Jumalaa / opi ihmisyyttäsi jumaloimaan ..." Blaken mukaan "Jumalan palveleminen on Hänen lahjojensa kunnioittamista muissa ihmisissä, suurimpien rakastamista eniten ja jokaisessa hänen nerouttaan, joka on Pyhä Henki ihmisessä".
Blake siis samaisti ihmisen Jumalaan.Tämä ei tarkoita sitä, että ihminen lihallisena järkiolentona asetettaisiin Jumalan paikalle. Blake tähdensi alituiseen sitä, että ihmisen tulisi lakkaamatta kehittää itseään, omaa jumalaisuuttaan, ja tulla siksi mitä hän syvimmältä olemukseltaan on.
Se että polttopiste asetettiin ihmisen jumalallisuuteen ja sen toteuttamiseen ilman ikuisen helvetin pelkoa erotti Blaken jyrkästi Euroopassa vallalla olleista kristinuskon opeista. Blaken ilmaisema, ei-jumalkeskeinen uskonnollisuus oli lähes ainutlaatuinen ilmiö 1800-luvun Euroopassa ja tämä tekee Blaken hengentieteestä erityisen merkittävän ja mielenkiintoisen.
Ei-jumalakeskeisyytensä takia Blakesta löytyy yhtymiä Buddha Dharmaan ja siihen sisältyvään transsendenttiseen humanismiin ja tietoisuuden laajentamisen agendaan. Yhtymäkohtien ohella on tietysti useita eroavaisuuksia alkaen siitä, että buddhalaisuuden piirissä ei tunnusteta sielun tai itsen olemassaoloa. Buddhalaisuuden kanssa ei ole harmoniassa se Blaken visio, jonka mukaan kaikki olevaisen muodot kumpuavat universaalista tietoisuudesta ja että ihminen on "lankeamuksen" kautta eriytynyt jumaltajunnasta itsekeskeiseksi olioksi, jonka on määrä palata pyhään yhteyteen. Buddha Dharmaanhan ei sisälly uskomusta olemassaolon tietystä alkupisteestä: sellaista ei buddhalaisen tutkimuksen mukaan ole mahdollista määrittää. Ei ole siis alkutilaa, josta voisi "langeta", eikä valaistuminen ei ole palaamista yhtään mihinkään. Ehdollistuneen ja valaistuneen tietoisuuden välillä ei ole ylipäätään syy-yhteyttä: samsara, kärsimyksen pyörä, ei ole saanut alkuaan nirvanasta.
Pintatasolla tarkasteltuna Blaken maailmankuvassa ja filosofiassa on vastaavuuksia myös suhteessa joogafilosofiaan ja tiettyihin, ns. hindulaisiin filosofioihin Blake näki Itämaan viisaiden tavoin todellisuuden "harhana", mutta siinä missä Blake piti ihmiskunnan harhaan vajoamista traagisena erehdyksenä ja lankeemuksena, intialaisten joogien ja rishien elämänymmärryksessä harhan, mayan, olemassaolo käsitetään pikemminkin Jumalan (jumalien) leikkin aikaansaannoksena. Blaken katsannon ollessa erityisen ei-jumalkeskeisen, on "hindulaisuus" tunnetusti hyvinkin jumalkeskeistä uskonnollisuutta ja persoonalliseen Jumalaan uskovia on paljon Kalin, Shivan ja Krishnan palvojien keskuudessa.
.
Yksi Blaken perustavaalaatua olevista havainnoista oli se, että kristillinen kirkko, ja yleensäkin uskonnot, ovat tehneet ison virheen luokitellessaan seksuaalisuuden synniksi. Tästä on seurannut ihmisten seksuaalisen energian tukahtuminen ja miehen ja naisen tyydyttämättömyys. Nämä seikat ovat puolestaan johtaneet yhtäältä irstauden ja tekopyhyyden yleistymiseen ja toisaalta sotimisen kaltaisiin väkivallan purkauksiin. Blake siis oli eräänlainen esi-Reich. Orgonienergiateoriastaan tunnettu Wilhelm Reichän näki vahvan yhteyden tukahdetun, vinoutuneen seksuaalisuuden ja sotien & totalitarismin välillä. Blaken mielestä mustasukkaisuus on yksi, tärkeä este seksuaalisen energian esteettömälle virtaamiselle. Ilmeisesti juuri puolisonsa mustasukkaisuuden vuoksi Blake luopui aikeestaan ottaa itselleen jalkavaimo. Miltonissa Blake kirjoittaa:
... Mistä ilmaantuu tämä Kateus, joka virtaa pitkin vuoria?
Britannian naiset eivät olleet Kateellisia,
kun taas Kreikan & Rooman naiset olivat.
Blaken uskonnolliset ja seksuaaliset näkemykset eivät Blaken elinaikana saaneet suurta huomiota osakseen - ja ne jotka Blaken runoista ja kuvista tiesivät pitivät häntä yleensä pöpinä. Blakella ei ollut juurikaan yhteyksiä muihin romantiikan runoilijoihin, joiden vanhempaan sukupolveen hän kuului. Hänen ympärilleen kuitenkin muotoutui nuorten taiteilijoiden piiri, joka kunnioituksella vastaanotti sen mitä mestarilla oli annettavanaan. Uskonnollisissa kannanotoissan Blake oli fanaattisen jyrkkä ja omassa kannassaan ehdoton ja hän dissasi räikeästi vääräoppista väkeä olivat nämä sitten pappeja tai Francis Baconin, Isaac Newtonin ja John Locken kaltaisia, mekanistista tiedettä, filosofiaa ja ihmiskäsitystä edistäviä valistajia.
Tiivistetysti Blaken maailmankatsomuksen perusteet esittäytyvät muutamissa Taivaan ja helvetin avioliiton säkeissä:
Ihmisellä ei ole Ruumista erillään Sielusta: sillä se, mitä sanotaan Ruumiiksi, on se osa Sielua, jonka kykenevät erottamaan viisi Aistia, tärkeimmät Sielun pääsyaukot tänä aikakautena.
Energia on ainoa elämä ja Ruumiista peräisin, ja järki on Energian raja eli ulkokehä.
Energia on Iankaikkista Riemua.
Blaken oppi on paljolti energiaoppi. Pahuus ei ole niinkään energian käyttöä tietyllä tapaa kuin sitä, että estää toisilta heidän energioidensa vapaan virtaamisen - seikka johon Blake katsoi uskonnollisten auktoriteettien syyllistyneen.
Kahtena kirjana vuosien 1804 - 1815 aikana ilmestynyt Milton on kertomus siitä, kuinka runoilija John Milton erkanee taivaallisesta autuudesta, johon on kuolemansa jälkeen päätynyt ja lähtee suorittamaan minän totaaliseen hävittämiseen tähtäävää, täyttymyksellistä tehtävää. Runoelma ei silti ole pelkästään kuvaus yhden, tietyn yksilön taipaleesta henkisessä ulottuvuudessa:
Milton on koko ihmiskunnan tarina sen kosmisessa, todellisessa muodossa. Sen yhtenä pääkohtauksena on Palamabronin ja Saatanan välinen kiista tai taistelu [...] Runoelma päättyy kun Viimeisen Tuomion toteutumista valmistava Viimeinen Sadonkorjuu on alkamassa maailmassa.
- Petri Hakkarainen kirjassa William Blake: Milton - jumalaiset näyt
Viimeisellä tuomiolla Blake tarkoittaa ihmisen erillisyyden erheen päättymistä ja Mielikuvituksen, Mielen Kuvituksen tilaa:
Blaken Imagination eli Mielen Kuvitus on Ihmisen Valaistuneen Mielen tila, joka seuraa siitä että ihmisessä ei ilmene erillisyyttä Universaalista Tietoisuudesta (Ikuinen Ihmisyys) ja hän kykenee havainnoimaan sulautuneen mielen kautta Arkkityyppistä maailmaa.
- Petri Hakkarainen.
Kirjallisena luomuksena Milton on kuin Ilmestyskirjan, Danten Jumalaisen näytelmän ja Allen Ginsbergin runouden yhdistelmä, jossa on samantapaista, dramaattista koukeroisuutta kuin Madame Blavatskyn Salaisessa Opissa. Blavatskyn teksti liikkuu usein varsin vertauskuvallisella tasolla kun taas Blake ei pelaa symboliikalla oikeastaan lainkaan. Hänen runoutensa, kuten myös kuvataiteensa, lähtökohta on henkilökohtainen visio. Blake pyrki taiteessaan jäljentämään kosmisten voimien ja arkkityyppien manifestaatiot sellaisina kuin ne hänelle ilmestyivät.
Oi milloin saamme polkea Viinipuristiamme taivaissa,
korjata satoamme ilon huudoin ja jättää Maan rauhaan?
Muistakaa, kuinka Calvin ja Luther kypsymättömässä raivossaan
lietsoivat Sotaa ja jyrkkää eroa paavinuskoisten ja protestanttien välille.
Älköön nyt käykö samoin! Älkää käykö Marttyyriuteen & Sotiin!
Meidät asettivat tänne Universaali Veljeys & Armo varustettuina
voimilla joilla rajoittaa tätä pimeää Saatanallista kuolemaa,
ja että Jumalan Seitsemällä Silmällä olisi tilaa lunastukselle.
Mutta sitä kuinka tämä kaikki tapahtuu emme tiedä
emmekä voi tietää ennen kuin Albion on herännyt;
siihen saakka malttakaa hetki.
Myyttisiä ja historiallisia tapauksia toisiinsa risteyttävä Milton on huomattavasti Taivaan ja helvetin avioliittoa monitasoisempaa ja samalla sisäänpäin kääntyneempää, ja näin ollen myös monimutkaisempaa, kirjoitusta. Konstikkaaksi runoelman tekee jo pelkästään sen hahmojen ja erikoiskäsitteiden runsaus: Theotormon, Tirzah, Urizen jne (Miltonin suomenkielinen laitos sisältää Blaken karakteerien ja käsitteiden selitysosion). Raamatullista terminologiaakin Blake käyttää täysin oman mielensä mukaisissa merkityksissä.
Kaikkiaan runoelma on mahtavalla paineella ja yltiöpäisen laveasti tulvivaa, hämäräperäisiä detaljeja vilisevän, yksityismytologian vyöryä. Siihen syventyminen on vähän niin kuin lukisi intialaista muinaiseeposta, Rigvedaa, siinä mielessä että teksti tuntuu tulevan täysin toisesta, meille oudosta ajasta, sisältäen mega-merkillisen maailmanselityksen, jossa on kuitenkin jotain "alitajuisesti" tuttua. Vain paikoitellen runossa kohtaa sellaista nasevasti iskevää, välittömän oivaltamisen välähtelyä ja lasinkirkkaita, universaaleja päätelmiä kuin Taivaan ja helvetin avioliitossa.
Ennen Miltoniin perehtymistä suosittelenkin lukemaan Taivaan ja helvetin avioliiton, jos se ei ole ennestään tuttu ja hyvin muistissa. Se esittää Blaken ajattelun ja profetioiden periainekset ilmavasti ja konkreettisin kuvin, joita selkeän lyyrinen keskusvirta kuljettaa - ja siksi siitä saa pätevän pohjan lisäksi myös motivaation Miltonin tutkimiselle. Sillä motivaatiota Miltonin läpikäymiseen vaaditaan, sitä ei voi lukea läpi vain huvin vuoksi ja urheilun kannalta.
Miltonin lukeminen vaatii aikaa, ja oman aikansa, oikean hetken. Tekstiin on syytä suhtautua kärsivällisesti, rentoutuneesti ja vapautuneesti ilman välitöntä pyrkimystä purkaa visiot tarkkaan rajatuiksi aivoituksiksi. Tällä tavoin, hitaasti ja rauhallisesti lähestyen, runoelma saattaa avautua tajunnan screenillä maalaukseksi, jota voi katsella lähempää ja kauempaa, kerroksia ja pintaa, ja monenlaisessa valossa ja monesta eri kulmasta. Mainio asia, että tälläinen tarkastelu on tullut mahdolliseksi myös suomenkielisen version äärellä.
Uskon että vallankumous on hermostollinen ja aseemme ovat elektronisia.
- Tohtori Timothy Leary
80 vuotta sitten, 16.11. 1938 Albert Hofmann eristi lysergihapon dietyyliamidin. Viisi vuotta myöhemmin hän erehdyksessä nautti tätä nimellä LSD-25 tunnettua ainetta ja koki maailman ensimmäisen LSD-matkan. Psykiatrian ammattilaiset kohdistivat yhdisteeseen isoja odotuksia ja tekivätkin sen avulla merkittäviä havaintoja sisäavaruuden salaisuuksista. 60-luvun alussa Hofmannin tipat alkoivat vuotaa tutkimuskammioista taiteilijoiden, boheemien ja älypäiden käyttöön. Siitä lähtien on LSD:hen suhtauduttu suurten toiveiden ja odotusten vallitessa myös aktiivipsykonauttien keskuudessa.
Olen jo jonkin aikaa valmistanut kronikkaa ja filosofista tutkielmaa psykedeelisestä kulttuurista ja tätä tutkielmaa työstäessä on tullut vastaan runsaasti LSD:n humanistisena aivopommina ja yhteiskunnallisena muutostekijänä käsittävää aineistoa. Siten on ollut välttämätöntä miettiä: voiko miljoona psykonauttia olla väärässä uskoessaan siihen, että LSD:n (ja/tai muiden psykedeelien) avulla ihmiskunta voisi kohota uudelle hengen asteelle - ja pelastaa maailman?
Paul McCartney lausahti vuonna 1967, Beatlesien Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band -albumin ilmestymisen jälkeen:"Jos poliitikot ottaisivat LSD:tä, ei olisi enää sotia, köyhyyttä ja nälänhätää". Saman suuntaisia ajatuksia hautoi Dallas-sarjan JR Ewingnina tunnettu näytttelijä Larry Hagman. Pari vuotta ennen 2012 tapahtunutta kuolemaansa Hagman hehkutti Joy Beharin tekemässä tv-haastattelussa LSD:n autuaalisuutta - "se vei minulta kuolemanpelon" - ja oli sitä mieltä, että kaikkien poliitikkojen pitäisi tiputtaa happoa.
Albert Hofmanniltakin kysyttiin, olisko LSD:n laajalla käytöllä ihmiskunnana kollektiivista tietoisuutta herkistävä vaikutus, mutta hänellä ei ollut tähän vastausta. Hofmann kylläkin toivoi, että LSD palvelisi kaikkien kansojen henkistä hyvinvointia ja avaisi ihmisten mielet transsendenttisiin yhteyksiin. Timothy Learyn odotukset lysergiiniä kohtaan olivat vieläkin korkeammalla. Huimaa hyperbolaa hehkuvissa kirjoituksissaan hän ylisti LSD:tä jumalaisena, henkisestä turtumuksesta ja sokeudesta herättävänä yhdisteenä, eikä taivas ole rajana, kun LSD-raketilla posautetaan avaruuden tutkimattomiin korpimaisemiin...
Grateful Deadin äänimiehenä vaikuttanut LSD-kemisti Owsley Stanley uskoi 60- ja 70-luvuilla siihen, että LSD:llä voidaan jalostaa ihmiskunnan värähtelytasoa ja poksauttaa uusia psyykkisiä kykyjä pintaan. Kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin Stanley totesi eräässä haastattelussa, että hänen huomionsa mukaan happo tekee hyvistä ihmistä hyvempiä ja pahoista ihmisistä pahempia.
Myös kuulut kemistit Nick Sand ja Tim Scully kokkasivat kuuluisaa Orange Sunshineaan ideologisista syistä universaalin rauhan ajan siintäessä heidän horisontissaan.
Me ajattelimme LSD:tä vastavoimana maailman tuhoutumiselle. Me myös uskoimme että transsendenttinen LSD-kokemus voisi merkitä tekopyhyyden ja epärehellisyyden päättymistä. Toivoimme että se toisi lopun moninaiselle syrjinnälle ja ympäristön tuhoamiselle maailmassa. (Tim Scully, 2017)
Myöhemmin Scully menetti uskonsa LSD:n ainutlaatuiseen merkitykseen ja ymmärsi ettei sen avulla maailmaa paratiisiksi loihdita. Hänelle oli hätkähdyttävä asia havaita miten monet nuoret olivat joutuneet "pahalle tripille". Tämän lisäksi Scullyn aatosten vaihtumiseen vaikutti se, että hän näki monien ihmisten kokevan syviä, egottomia tiloja LSD-tripillä, mutta sen ulkopuolella nämä ihmiset olivat usein tiukasti omaa linjaansa vetäviä egoisteja. Saman suuntaisen lausunnon on antanut Learyn ja Ralph Metzerin kanssa Millbrookin happotankkia 60-luvulla isännöinyt Ram Dass (Richard Alpert). Ram Dass ei myöskään usko me hyvät vs. he pahat -tyyppisiin viholliskuviin ja taisteluun viholliskuvia vastaan. Tämän hän teki selväksi jo kollaasimaisessa teoksessaan Be Here Now (1971), joka avasi ilmestyessään sadoille tuhansille Amerikan hipille ja jipeille joogafilosofian sisältöjä (tähän mennessä kirjaa on myyty kaksi miljoona kappaletta).
Scullyn ja Ram Dassin mietteitä puntaroidessa on syytä pohtia myös sitä, onko "egottomuus" sinänsä ylipäätään ihanteellinen tavoite päivittäisessä elämässä. Voisihan näet ajatella, Kashmirin shaivismia soveltaen, niinkin, että (psykedeelisessä kokemuksessakin) egottomuus on vain yksi bardo, välitila, jossa on mahdollisuus synnyttää uusi, aikaisempaa laajempaan itseyteen identifioituva, dynaamisen joustava, psykologista ristiriidoista etääntynyt (väliaikainen) ego... Tämä on egoismia, jota voisi nimittää oman ainutlaatuisuutensa tiedostamiseksi ja yksilöllisyyden heräämiseksi. Kompa piileekin mielestäni siinä, että monen psykotrooppisen tutkimusmatkaajan(kin) kohdalla yksilöllisen ainutlaatuisuuden oivallusprosessi jumittuu oman erilaisuuden - ja jopa erinomaisuuden - korostamiseksi. Tästä on filosofi Markku Graae todennut osuvasti:
Jos yksilö kokee yksilöllisyytensä erilaisuudeksi suhteessa muihin yksilöihin eli poikkeavuudeksi, niin yksilöllisyyden edistämisestä tulee erilaisuuden edistämistä ja tähdentämistä. Seurauksena on, että toiminta määräytyy reaktiona toisten toimintaan tai toimitaan reaktioiden aikaansaamiseksi. Ja tämä on kaikkea muuta kuin itseohjautuvuutta.
Yksilöryhmien kohdalla tämän väärän orientaation seuraukset vielä korostuvat. Jotta ryhmä olisi voimakkaammin olemassa on oltava toisia ryhmiä, joiden suhteen ollaan karakteristisesti erilaisia ja joiden toimintaan voimakkaasti reagoidaan. (Katsaus 6/1986)
Amerikkalaisessa, psykedeelikulttuuria penkovassa kirjallisuudessa Vietnamin sodan vastainen joukkoliikehdintä esitetään LSD:n ihmisissä vapauttaman rauhan ja rakkauden vibraatioiden materialisoitumisena. Tätä on joissain kronikoissa tarjottu syyksi sille, että Yhdysvaltain hallitus, etenkin Nixon, kävi niin ärhäkästä sotaa LSD:tä vastaan. En väitä etteivätkö tälläiset teoriat ja johtopäätökset olisi perusteltuja, mutta ymmärrykseni mukaan asiat eivät edenneet - eivätkä yleensäkään etene - noin suoraviivaisesti.
Eräs Nixonin kabinettiin kuuluvista henkilöistä on joitakin vuosia sitten tunnustanut, etteivät LSD ja kannabis olleet heidän suurimmat huolenaiheensa 60- ja 70-luvuilla, vaan sodanvastustajat - ja koska sodanvastustajien keskuudessa käytettiin keskivertoa enemmän LSD:tä, saatiin huumesodasta oivallinen syy vakoilla, valvoa ja sabotoida rauhanaktivistien ja uuden vasemmiston touhuja. Mutta kaikki LSD:n suosijathan eivät olleet radikaaleja rauhanaktivisteja - ja hekin jotka olivat eivät välttämättä ottaneet osaa siihen poliittisesti argumentoivaan aktivismiin, joka sai alkunsa Vietnamin sodan vastustamisesta ja laajeni siitä, yhä edelleen jatkuvaksi, ekonomisia ja muita päivänpolttavia asioita koskevaksi taistoksi turuilla ja toreilla.
Helvetin Enkelien Kalifornian Oakland-osaston presidentti Sonny Barger ja iso joukko muita Enkeleitä rakastui LSD:hen 60-luvulla, mutta Vietnamin sodan vastaisen rintaman etulinjassa ei heidän harrikoitaan nähty. Sen sijaan Berkelyssä pidetyn, Vietnamin sodan vastaisen mielenosoituksen yhteydessä, joulukuussa 1965, Enkelit ryntäsivät mielenosoittajien kimppuun. Kirjailija, happopää Ken Kesey oli yksi joukkokokoontumisen puhujista. Hän oli ehdoton rauhanmies - mutta tässä tilaisuudessa hän käänsi, kirjaimellisesti, rauhanliikkeelle selkänsä, koska ei nähnyt protestoijien aktioita sen laatuisena toimintana, joka saisi sodat loppumaan.
Timothy Leary oli Keseyn tavoin rauhanpuolustaja - ja vielä lisäksi vallankumouksellinen pakana. Hänen vallankumouksensa ei kuitenkaan ollut olemukseltaan poliittinen, vaan hermostollisella tasolla tapahtuva metamorfoosi ja initiaatio kehittyneimpien aivopiirien käyttäjäksi. Amerikkalainen yhteiskunta on sairas, mutta sitä ei ole tarkoituksenmukaista murskata, vaan erkaantua siitä omalle tielleen - drop out! - ja olla tällä tavoin, uuden tietoisuuden agenttina, osa kansakunnan paranemista. Leary ei siten lähtenytkään happoveljiensä Jerry Rubinin ja Abbie Hoffmannin kelkkaan kun he julistautuivat vasemmistolaisiksi jipeiksi ja perustivat oman puolueen (The Youth International Party). Allen Ginsberg lähti. Hänen maailmankuvassaan uskonnollisen kokemisen ja poliittisen ajattelun välillä vallitsi orgaaninen kausaaliketju. Vielä Ginsbergiäkin konkreettisemmin psykedeelisen ja sosioekonomisen tietoisuuden integroi Stephen Gaskin, San Franciscossa 60-luvun lopulla erittäin tunnettu LSD-oraattori ja pitkätukkakommuuni The Farmin perustaja. Hän jopa päätyi vuonna 2000 USA:n vihreiden presidenttiehdokkaaksi.
Leary pyrki vitsinä Kalifornian kuvernööriksi vuonna 1970, mutta muutoin hän jätti poliittiset manööverit väliin. Leary tosin oli Ginsbergin ja kumppaneiden seurassa San Franciscon osoitteessa 1371 Haight Street tammikuussa 1967, jolloin siellä suunniteltiin suurta sodanvastaista mielenosoitusta toteutettavaksi seuraavana syksynä Washingtonissa. Mutta silloin Leary ei ollut paikalla kun suunnitelmasta tuli totta lokakuussa 1967 ja 70 000 mielenosoittajaa paineli Pentagonin hallintorakennuksen eteen Allen Ginsbergin, Ed Sandersin, Abbie Hoffmannin, Jerry Rubinin ja Gary Snyderin luotsaamina. He ilmoittivat nostavansa rakennuksen psyykkisen energian avulla sadan metrin korkeuteen. Käyttöön otettiin sekä raivon että rakkauden puhurit. Ed Sandersin johtama Fugs rokkasi ja rämisteli ja kiihotti kansaa yhtymään huutoonsa “Out, demons, out!” Allen Ginsberg puolestaan kilisytti kellojaan ja resitoi mantraa universaalin ykseyden spiritissä Abbie Hoffman performoidessa omalla tahollaan Pentagonia pahuudesta puhdistavia, rakkaudellisia energioita.
Seuraavana vuonna Chicagossa järjestettiin isot hulinat Demokraattien puoluekokouksen aikaan. Siellä aktiiviväki ei ollut enää happopäitä ja kukkaiskansalaisia, vaan poliittisia yippejä. Tästä eteenpäin poliittinen vasemmisto ja psykedeelikot(hipit) eivät enää välttämättä astelleetkaan samoja askelmia, eikä sellainen mystisen manaamisen ja maagisuuden meininki, johon psykedeelikot Pentagonin edessä yltyivät, ole juurikaan jatkunut tämän päivän maailmanparantajien demonstraatioissa.
Internetin ja muidenkin lähteiden perusteella näyttää siltä, että klassinen Kaikkiykseyden kokemus jyllää yhä psykedeelikoiden sessioissa. Erityisen usein nykyisin törmää raportteihin, joissa kerrotaan siten miten psykedeeleissä koetut valon ja rakkauden vuodatukset ovat johdattaneet tajunanmatkaajia ekologisten arvojen ohjaamaan elämäntapaan ja yhteiskunnalliseen valveutuneisuuteen. Kaikkiaan vastuuntunne koko biosfääriä kohtaan on noussut "tiedostavan", ei-viihteellisen LSD (ja psilosybiini/ayahuasca)-trippailun universaalisiksi teemaksi 2000-luvulla. Esimerkiksi laajasti psykotrooppisiin aineisiin perehtynyt kirjoittaja James Oroc on todennut, että nykyisin kun hän koputtaa "Tryptamiini Palatsin" oveen, häntä ei enää tervehditäkään ehdollistumattomalla rakkaudella, vaan sen sijaan muistutetaan perimmäisestä tietoisuudesta lähtöisin olevasta vastuullisuudesta "minua itseäni, minun heimoani, lajiani ja planeettaani kohtaan".
LSD on 60-luvulta lähtien vaikuttanut suuresti moniin asioihin ja muutoksiin maailmassa: musiikkiin, informaatosysteemien kehitykseen, muotiin, filosofiaan, elokuvaan jne. Valtava määrä ihmisiä on syöksynyt sen sysäämänä mielensä pohjattomuuteen ja noussut pintaan, jos ei aina uudestisyntyneinä, niin usein vähintäänkin energeettisesti syvärakenteessa virkistyneinä miehinä ja naisina. Psykiatrian alallakin on lysergiinistä on ollut "hyötyä" ainakin ihmisiä huumeriippuvuudesta ja alkoholismista parannettaessa. Tästä kaikesta huolimatta en itse usko LSD:n olevan mikään ihmelääke psyykkiseen disharmoniaan tai takuuvarma minättömyyden / superegon / kosmisen tajun ja ekologisen eettisyyden virittäjä.
Kyse ei ole vain siitä, onko set & setting - trippisession etukäteisvalmistelu ja henkinen orientaatio - pätevä ja onnistunut vai ei, sillä ratkaiseva pointti on se, että LSD on substanssina suuri mysteeri: arvoituksellisesssa yhteydessä DNA:n kanssa artikuloiva molekyylirakenne ja arvaamaton impulssi mielen tilassa. LSD:n psykiatrinen ja ideologinen kategorisointi on mahdotonta, kuten on sen eristäminen yhden, tietyn agendan edistämiseen varsin haastava aie. Siinä on epäonnistunut useampikin korkeilla aalloilla surffannut huimapää, törmättyään yllättäen johonkin yllättävään --- yllätykseen...
Olen nähnyt monen nuorenmiehen seisomassa psykedeelisen maailman avautumisen edessä ja mä oon tajunnut, että se on niille niin kova pähkinä, että mitäs nyt tehdään. Ajattele, kaikki aukee, koko maailma on sun edessäsi: saat, mene, astu ja rakenna, löydä ja vaella, ole hyvä. Sille merelle ei purjehdita helposti. (K. Oso Laakso - Oso´s Heavy Space Dub)
Mutta tietysti 80 vuotta on minimaalinen momentti Mielen Ajassa. Albert Hofmannin unelma saattaa vielä todentua. Ehkä tulevaisuuden Jetsonit ymmärtävät ja osaavat hyödyntää LSD:tä ratkaisevassa määrin enemmän, syvällisemmin ja laajemmin kuin tämän päivän Kiviset ja Soraset.
PS. Käsitteitä "ego" ja "superego" ei ole tässä artikkelissa käytetty freudilaisessa merkityksessä.
Jos uskomme piilotajunnan olemassaoloon ja pidämme uskottavana esimerkiksi teoriaa lapsuustraumoista - sitä että jopa muistista kadonneet, negatiiviset lapsuuskokemukset voivat varjostaa aikuisuutta - silloin meidän on helppo olla avoimia psykiatriselle näkemykselle, jonka mukaan se mitä meille on syntymässä tapahtunut kertautuu myöhemmän elämän aikana.
Stanislav Grof (s.1931) on yksi aikamme kuuluisimmista psykologeista ja psykiatreista. Hänet tunnetaan parhaiten jo 50-luvulla aloittamistaan psykiatrisista tutkimuksistaan LSD:llä ja muilla psykoaktiivisilla substansseilla. Tämä työ johti siihen, että hän ryhtyi syventämään ja jäsentämään Freudin läheisen työtoverin, Otto Rankin, syntymätraumateoriaa, jolle itse ukko Freud ei lämmennyt:
Kliinisen LSD-työn edistyessä kävi yhä selvemmäksi, että psykodynaaminen, elämänkerrallinen aines - joka kenties on hyvin traumaattista - ei pysty riittävästi selittämään tiettyjä vakavia yksilöpatologian muotoja kuten itsesilppomista, verisiä itsemurhia, sadomasokismia, raakoja murhia, seksuaalisia perversioita kuten koprofagiaa, urolagniaa ja nekrofiliaa, sekä eräitä skitsofrenian ja maniomelankolian kliinisiä oireita.
Yksinomaan elämäkerrallisen ainekseen pohjautuvat selitykset yhtä vähän tai vielä vähemmän näyttävät riittävän selittämään vakavaa sosiaalista psykopatologiaa kuten joukkotuhoamiset ja sukupuuttoon hävittämisen hulluutta, keskitysleirien apokalyptisiä kauhuja, itsevaltiaiden ja diktaattoreiden planetaarisiin mittoihin kohoavaa mahtipontista suuruudenhulluutta, miljoonien ihmishenkien uhraamista utopististen näkyjen nimeen ja järjettömien sotien ja veristen vallankumousten suurtuhoja. (Sotien, totalitarismin ja vallankumousten psykologiaa syntymän valossa, Uuden Ajan Aura 6/1979)
Grofin syntymäteoritisoinnin lähtökohtana on siis oivallus siitä, että ihmisen alitajunnassa on elämäkerrallisen aineiston varastona toimivan, ns. psykodynaamisen kerrostuman takana biologiseen syntymään liittyvä perinataalinen taso. Tätä tasoa Grof on hahmottanut erottamalla neljä syntymän eri vaiheita vastaavaa perinataalista perusmatriisia.
1. perinataalimatriisin kuuluvat kuuluvat kohdunsisäisen vaiheen kokemukset. Siihen liittyvät merellisen ekstaasin ja kosmisen yhteyden ja rauhan tunteet, jos kohtuvaihe on harmoninen. Jos kohtuvaihe on häiriintynyt (äidin sairaus, abortin suunnittelu jne.) se synnyttää ahdistavia, uhkaavia tuntemuksia.
2. vaiheessa kohtu alkaa supistua. Syntyy ei ulospääsyä -kokemuksia, äiti ja sikiö joutuvat fyysisesti ja psyykkisesti tuskaisaan ristiriitatilanteeseen.
3. matriisi on kuolema - uudelleensyntymiskamppailu, joka vastaa synnytyksen sitä kohtaa, jossa lapsi asettuu synnytyskanavaan. Äidin ja sikiön intressi on nyt yhteinen: kärsimyksen päättyminen. Sen toteutumista edeltävät hyvinkin myrskyisät mainingit, jopa ns. vulkaaninen ekstaasi.
4 matriisi liittyy synnytystapahtuman huipennukseen, jossa kärsimys vaihtuu helpotukseksi:tämä on uudeellensyntymisen, vapautumisen, puhdistumisen tilanne.
"Syntymämatriisit, niiden traumat (vammat) ja vastaavasti tietenkin niiden myönteiset puolet ohjaavat perustavasti elämme sävyä. Näin toteaa Grof valtavan psykiatrisen aineistonsa pohjalta. Lisäksi matriisit heijastuvat kaikkialle kulttuuriantropologiaan, uskontoihin ja taiteeseen... Esim Danten Jumalainen näytelmä heijastaa koko matriisien sarjaa", kirjoittaa Uuden Ajan Aurassa 1/1977 biologi, perinnöllisyystieteilijä Kalevi Pusa raportissaan Stanislav Grofin Suomessa pitämästä transpersoonallisen psykologian seminaarista.
Grofin mukaan "sodan teema on keskeinen ja tyypillinen perinataalitason LSD-istuntojen aspekti". Kaksi erityisesti sotaan liittyvää perinataalimatriisia ovat numerot 2. ja 3.
Toisen perinataalimatriisin vaikutuksen alainen henkilö on ... näyissä avuttoman uhrin asemassa samastuen ilmapommituksen kohteiksi joutuneisiin siviilihenkilöihin, ihmisiin, jotka ovat hautautuneet sortuneiden talojen raunioihin, vainolaisten kiduttamiin kyläläisiin, joiden asuinsijat on poltettu ...
PPM 3:n kokemuksiin sitä vastoin kuuluu usein ilmaisuja valtapolitiikasta, tyranniasta, toisten alistamisesta , likaisten temppujen ja juonittelun ilmapiiristä, kavalluksista ja maanpetoksesta. Monilla LSD-koehenkilöillä oli kokemuksia samastumisesta entisiin ja nykyisiin tyrannidiktaattoreihin kuten keisari Neroon, Tsingis-kaaniin, Hitleriin ja Staliniin syntymätuskan viime vaiheessa. Tämän syvän samastumisen vuoksi he lakkasivat pitämästä diktatuuria erikoisen voiman ilmentymänä.
Heidän näkemystensä mukaan diktaattori ja synnystyskanavassa kamppaileva lapsi ovat psyykeltään vankasti samankaltaisia. Siinä on outoa sekoitusta mahtavia suuruudenhulluuden tunteita, impulsiivista aggressiota, joka ei siedä esteitä, kuristumisen tunnetta, primitiivistä lapsenomaista ahdistusta ja yleistä paranoiaa. Koehenkilöt joilla oli tästä tilanteesta ensikäden kokemus, käsittivät, miten tuhoisaa olisi, jos joku, joilla näitä tunteita on, olisi valta-asemassa. Toisaalta, he tunnistivat tämän diktatuuri-elementin osaksi ihmisen persoonallisuuden rakennetta ja myönsivät, että he itse mahdollisesti voisivat tehdä samat suurrikokset, jos vastaava piilotajunnan taso jostain syystä aktivoituisi arkielämässä ohjatun psykedeelisen istunnon sijasta... LSD-istunnoissa "diktaattorikompleksi" ratkaistaan saattamalla loppuun kuolema-uudelleensyntymisprosessi.
Edellä mainittuihin havaintoihin liittyvät läheisesti ne havainnot, joita koehenkilöillä oli kaikkien veristen vallankumousten tragikoomisesta ja jatkuvasta epäonnistumisesta - huolimatta niiden ylevistä ihanteista ja joidenkin niiden perustana olevien radikaalien filosofioiden yleisestä vetovoimasta. Veriset vallankumoukset ovat tavattoman voimakkaita ja menestyksekkäitä tuhovaiheessaan käyttäessään edellä kuvattuja vaistovoimia vanhan turmeltuneen hallinnon hävittämiseen. Epäonnistumiset tulevat väistämättä seuraavassa vaiheessa, kun yritetään perustaa luvattua "paratiisia". Verisessä vallankumouksessa perinataalisia voimia ei työskennellä läpi: ne vain nousevat pintaan, ja niiden mukaan toimitaan. Tuhoavista energioista tulee uuden järjestelmän turmelluksen siemen.
Todellinen ratkaisu olisi psyykkinen yhteys PPM 4:n tunteisiin, mitä ei voi saada aikaan ulkoisella toiminnalla vaan radikaalin sisäisen muutoksen avulla. (UAA 6/1979)
Englantilainen psykiatri Frank Lake (1914 – 1982) oli ystävänsä Stanislav Grofin tavoin kiinnostunut syntymän ja sikiöajan kokemusten vaikutuksista ihmiselämään. Hänen mielestään persoonallisuuden kehitys ja häiriöt ovat kytköksissä erityisesti sikiöajan kolmeen ensimmäiseen kuukauteen.
Frank Lake oli vuotta ennen kuolemaansa Suomessa tanssipedagogi Riitta Vainion vieraana ja antoi Uuden Ajan Auran Heidi Hautalalle haastattelun. Hän puhui haastattelussa mm. äidistä sikiöön siirtyvästä ahdistuksen oireyhtymästä:
... äidin suonissa virtaa tunteiden kemia, joka ilmaisee kuinka hän reagoi elämäntilanteeseensa. Tämä siirtyy istukasta napanuoraan ja sitten sikiön verenkiertoon. Äidin tunteet taltioituvat sikiöön - ja ne voidaan palauttaa muistiin. Nämä kokemukset rakentavat perustan persoonallisuuden kehitykselle... (Vertauskuvallinen mielikuvitusmatka - Tohtori Frank Laken ajatuksia, Uuden Ajan Aura 5/1981)
Lake totaa UAA:n haastattelussa olevan äärimmäisen tärkeää, että ihmiset ymmärtävät kohdussaolon aikaisten tapahtumien näkyvän heidän elämässään kaiken aikaa. "Jos kohtuolosuhteet eivät parane, synnytämme ihmisiä, jotka pystyvät projisoimaan vastoinkäymisensä mitä julmimmalla tavalla muita kohtaan." Huonoista kohtuolosuhteista johtuu Laken mukaan joitakin ihmisiä vaivaava haluttomuus elää tai halu kuolla. Tähän ongelmaan Lake ei suositellut lääkehoitoa, koska ainoa ratkaisu on palata sinne missä halu kuolemaan alkanut. "Jotkut saavat selville, että se tapahtui jo hedelmöityksessä, tai kun negatiivinen napanuoravaikutus alkoi." Osa näistä ihmisistä ovat sellaisia, jotka ovat eläneet uudestaan uhkaavan tai epäonnistuneen abortin tai keskenmenon:
Nämä tarinat ovat todella kauhistuttavia.Epäilemättä sikiö tuntee kaiken mitä abortissa tapahtuu - riippumatta siitä miten abortti tehdään... Tämä näkökulma tekee aborttikysymyksestä melkoisen hankalan jutun. Ei riitä, että sanotaan "älä tee aborttia". Tärkeätähän olisi antaa kaikki mahdollinen tuki raskaana olevalle naiselle. Jotkut kulttuurit ovat tämän oivaltaneet ja ne ovat yleensä olleet vakaita kulttuureja.
Frank Lake oli yksi Pastoraalisen neuvoston perustajista Englannissa. Neuvostoon kuului psykologin tai psykiatrin koulutuksen saaneita pappeja, rabbeja ym. uskonnon ihmisiä ja myös muita mielenterveysongelmiin perehtyneitä asiantuntijoita. Pastoraalisessa neuvostossa tekemänsä työnsä yhteydessä Lake perehtyi homoseksuaalien kirkonmiesten ongelmiin. Vuosina 1955 - 1958 Lake antoi tälläisille henkilöille LSD:tä ja havaitsi, että 11 miehestä 9 palautti ei-kiinnostuksensa naisia kohtaan traumaattiseen syntymätapahtumaan. Sen takia he eivät enää ikinä halunneet olla tekemisissä naisten genitaalien kanssa.
Homoutta ei Auran haastattelussa käsitellä. Aikamme ilmiöistä on esillä punk, koska ... "meistä [Auran toimittajista] tuntuu ikään kuin ainakin osa siitä rimpuilisi jossain syntymäkokemuksen liepeillä." Lake toteaa, että suuri osa rockista herättää esiin sydämenlyönnit sellaisina kuin sikiö ne kuulee ja jatkaa:
... Nykymusiikki on usein juuretonta tai juuriltaan repivää, mutta tavallaan se tietysti johdattaa ihmisiä primaalikokemuksen äärelle - aivan kuten LSD. Tärkeintä minusta on ilmiön liittäminen yhteyksiinsä: on tiedettävä mistä on kyse.
Työskenneltyään 16 vuotta LSD:n kanssa Lake kiinnostui syvähengityksen, hyperventilaation psyykkisistä vaikutuksista. Hän alkoi 60- ja 70- lukujen vaihteessa hyödyntää hengitystekniikoita klinikallaan, koska havaitsi niiden avulla päästävän varmemmmin ja vakaammin sisälle nimenoman syntymäkokemukseen. Stanislav Grof lähti 70-luvulla samaan suuntaan. Hän kehitti edesmenneen vaimonsa, Christina Grofin, kanssa holotrooppisen hengitysohjelman potilaidensa syntymätraumojen ja muiden piilotajuisten vammojen parantamiseen. Grofin tekniikka on nykyisin maailmaanlaajuisesti käytössä ja Holotropic Breathwork on vuodesta 2015 ollut Grofin hallussa oleva, rekisteröity tavaramerkki.
Ero Laken ja Grofin näkemysten välillä on siinä, että päinvastoin kuin Lake Grof ei väitä, että kaikki hänen syntymäkokemuksesta tekemänsä havainnot olisivat absoluuttisen varmasti tulosta yksilön biologisesta historiasta. Grofin teoriassa ja tutkimuksessa onkin kiintoisaa se, miten hän integroi syntymäkokemuksen tapahtumia ja tuntemuksia kosmisiin ja myyttisiin yhteyksiin, jolloin taustalla on ajatus siitä, että yksilö voi muistaa oman syntymänsä lisäksi koko maailmankaikkeuden syntymän, jumalien ilmestymisen jne. - ja koko hela hoito tulee käsitettäväksi, ainakin väliaikaisesti.
Samoihin aikoihin kun Falk ja Grof alkoivat kehitellä hengittämismetodejaan synnytyskokemuksen mieleen palauttamiseksi, ryhtyi amerikkalainen psykedeelikko Ina May Gaskin puuhaamaan lempeää, hengellisessä ilmapiirissä tapahtuvaa synnyttämistä varten kätilökeskusta maailman suurimpaan pitkätukkakommuunin, The Farmiin, jonka hän yhdessä vuonna 2014 kuolleen aviomiehensä Stephen Gaskin kanssa perusti Tenneseehen vuonna 1971.
Ina Gaskinin klassikkoteos lempeästä synnytyksestä, Spiritual Midwifery ilmestyi vuonna 1977. Sen jälkeen hän on kirjoittanut neljä (koti)synnytystä ja rintaruokintaa käsitteleviä kirjaa. Gaskin jatkaa edelleenkin valistustyötään ei-konemaisten, ystävällisten ja yhteisöllisten synnytysympäristöjen ja synnytykseen liittyvien toimenpiteiden merkityksestä. Hän innostaa naisia syventymään äitiyden positiivisen voimaan ja löytämään itselleen parhaiten luontuvan ja ilmapiiriltään henkisesti virittynee paikan ja tavan synnyttää, sillä ...
Milloin ja missä synnytätkin, sinun kokemukseksi vaikuttaa tunteisiin, mieleen, kehoon ja sinun spirittiisi koko loppuelämäsi ajan.
Syntymäkokemukseen syventyminen on oivallinen tutkimussuunta psykiatriassa, ja saattahan olla että jos esimerkiksi nykyinen psykedeliatutkimukseen buumi jatkuu, aihe alkaa kiinnostaa entistä useampia kallonkutistajia ja työtä tällä saralla aletaan tehdä nykyistä laajemmin ja järjestelmällisemmin.
Itse tiedän, että ilman psykiatrista kontekstia ( ja rajuja hengitysharjoituksia) - syvässä meditaatiossa - on mahdollista palauttaa itsensä omaan syntymäspektaakkeliinsa. Tähän prosessiin sisältyvät, enemmän tai vähemmän tukalat jaksot, ylittyvät ja tulevat tyhjiksi syntymätapahtumaan liittyvien oseaanisten ja vulkaanisten ekstaasien myötä. Ne luovuttavat mahtavasti energiaa vanhojen, kuolleiden kuvioiden hylkäämiseen ja henkisiin uudestisyntymisiin.
Stanislav Grofin kotisivut
Ina Gaskin valittiin Counterculture Hall of Fameen v, 2000 Amsterdamissa
Iät ajat vallinnut, yksioikoisen torjuva asenne psykedeelisiä aineita kohtaan on murtumassa koko maailman mitassa. Myös täällä pohjanperukoilla ja Euroopan syrjäkylien pituuspiireillä jää rutisee jo. Yksi esimerkki tälläisestä kehityksestä on se, että Tallinnan musiikkitalon prameissa ja arvovaltaisissa puitteissa järjestettiin syyskuussa Psycherence 2018 -konferenssi teemanaan psykedeelit ja tietoisuus.
Järjestävä taho oli Viron Transpersoonallisuusyhdistys. Se on kunnostautunut myös julkaisemmalla runsaasti alan kirjallisuutta viron kielellä.
Psykedeeleistä konferenssissa oli yliedustettuna liaaniviini ayahuasca. Olihan symposiumin neljästä puhujasta kolme - Jeremy Narby, Luis Eduardo Luna ja Dennis McKenna - ayahuascaan erikoistuneita tutkijoita. Musiikkitalolle oli myös pystytetty pieni, aya-visioita esittelevä taidenäyttely.
Dennis McKennan kokemus ja tietämys kattaa kyllä koko psykedeelisten aineiden paletin. Silti olisi ollut maino lisä alustajakaartiin, jos tilaisuuteen olisi osallistunut joku erityisesti LSD-tietoisuuteen erikoistunut tutkija.
Uusi aika ja muinaiset psykotrooppiset tropit
Brasilialaisen antropologi Luis Eduardo Lunan luento oli kollaasimainen katsaus psykedeelisten luonnonesineiden, ennen kaikkea ayahuascan, asemaan vanhoissa heimokulttuureissa. Samalla Luna esitteli kristinuskon keskeisen rooliin etnisten psykedeelikulttuurien vastustajana ja tuhoajana. Kaikkialle minne kristinusko on levittynyt monoteismi on laittanut matalaksi animismin (joka ei ole filosofiaa, vaan intiimiä ymmärrystä luonnosta) ja raskaat hierarkiat ovat yrjäyttäneet egalitarismin. Filosofi ja uskontotieteilijä Rafael Karstenin (k.1956) Luna mainitsi yhtenä ensimmäisistä Etelä-Amerikan intiaanikulttuurien tutkijoista, joka lähestyi aihetta ilman kristinuskon leimaamia ennakkokäsityksiä.
Etno-psykedeelihistorioinnin lomassa Luna kertoi omasta suhteestaan ayahuascaan ja sen inspiroimasta elämänymmärryksestään. Luna joi ensimmäisen kerran ayaa vuonna 1971. Se muutti hänen elämänsä. Hän tajusi maailman olevan maaginen paikka. Seuraavan kerran hän otti samaista eliksiiriä kahdeksan vuotta myöhemmin. Hänellä tahti oli siis hyvin toisenlainen kuin nykyisin Amazonin alueella toimiviin rituaalikeskuksiin rynnivillä gringoilla. Onhan näet tuiki tavallista on, että aya-turistit ottavat voimaviiniä kolme - neljä kertaakin yhden viikon aikana. Puhuessaan nykyisin länsimaissa vellovasta, new age -henkisestä ayahuasca-aallosta Luna käytti termiä "hengellinen narsismi".
Luonnon maaginen, salainen olemus on käsitettävissä ilman ayahuascaakin, jos luontoa ei lähestytä ihmisen toiminnan objektina, vaan tietoisena subjektina. Esimerkkinä tälläisestä asenteesta Luna mainitsi australialaisen professorin, Monica Gaglianon, jonka tekemien testien mukaan kasveilla on mieli ja siksi niitä voidaan tutkia myös kognitiivisellä tasolla. "Puut eivät ole vain puita", Luna totesi. Puut kommunikoivat keskenään, ihmisten ja muun luonnon kanssa.
Filosofia joka on katkaissut suhteen luontoon on täysin teoreettista jupinaa. Se ei johdata uusiin kokemuksiin, kuten tekee esimerkiksi ayahuasca. Tosin se ei aina anna ihmiselle selkeitä vastauksia, vaan nostaa pintaan uusia kysymyksiä... Ja onpa sen käytön myötä syntynyt 30-luvulta lähtien useita uskonnollisia lahkojakin.
Luna totesi, ettei ayahuascan arvo ole välttämättä pelkästään sen tajunnantilaa muuntavissa ominaisuuksissa. Hän uskoo että ayahuascan sisältämällä DMT:llä on esimerkiksi immuunijärjestelmän tilaa kohentavia vaikutuksia, mutta dataa tälläisten teorioiden tueksi on toistaiseksi olemassa hyvin vähän.
Tryptamiinia, tohtori McKenna!
Kasvitieteilijä, tohtori Dennis McKenna ei ole vähääkään samanlainen, maanis-mystinen visioprosessori ja okkultinen assosioija kuin edesmennyt veljensä Terence, vaan hyvin rauhallinen ja järjestelmällinen, luonnontieteellistä ja farmakologista tietoa analysoiva ja teoretisoiva tutkija.
McKenna mieltää elämän kemiallisena tapahtumana, ovathan kaikki aivo- ja mielentilatkin kemiallisia prosesseja. Merkityksellinen piirre tässä prosessissa on se, että psykoaktiiviset kasvit ja eliöt ovat levittäytyneet laajalti koko biosfääriin. Tämä on osoitus elämän yhteisestä perustasta, josta sekä aivojen välittäjäaineet että kasvien viestintämolekyylit ovat kehkeytyneet. Psykoaktiivisten kasvien (kasvit ovat loistavia kemistejä) käyttämillä molekyyleillä on McKennan mukaan ollut yhteys ihmisen hermoverkoston ja aivotoiminnan kehittymiseen vuosimiljoonien kuluessa.
Psykedeeleiksi McKenna lukee psykoaktiiviset aineet, jotka hyödyntävät samaa aivojen välittäjäainetta, serotiinia, kuten esim. LSD, psilosybiini ja meskaliini. Näistä viimeksi mainittu on ainut luonnossa esiintyvä fenyylietyyliamiini psykedeeli. Typtamiineja sitä vastoin löytyy luonnosta valtava variaatio. Kasvien, sienien ja juurien lisäksi on olemassa psykotrooppisia kaloja, sammakoita ja - ehkä - hyönteisiä. Intialaiselta heroiiniklikinalla pari henkilöä on kertonut hakeneensa euforisia tiloja kobran ja muiden käärmeiden puremista...
"Todellisten psykedeelien" lisäksi luonnossa kasvaa "todellisia hallusinogeeneja". Sellaisiksi McKenna nimittää mietoja ja vahvoja koisokasveja, jollaisia ovat esimerkiksi eurooppalaisessa noituusperinteessä hyödynnetyt belladonna ja datura.
Psilosybiini on McKennan mielestä paras "klinikkapsykedeeli", koska se on lyhytvaikutteinen, mutta syväulotteinen aine ja sitä voidaan antaa heikommassakin hapessa oleville ihmiselle. Mikrodossien vakiharrastajille McKenna suosittelikin LSD:n sijaan psiloja, koska päivittäin käytettäessä lysergiinistä saattaa koitua terveydellisiä haittavaikutuksia.
Psykedeelien laajasta kirjosta huolimatta Dennis McKenna toivoo, että keksittäisiin vielä lisää uusia - luonnollisia tai synteettisiä - psykoaktiivisia substansseja. Niiden farmakologisia mekanismeja tutkimalla voitaisiin lisätä ymmärrystä tietoisuuden neurokemiallisesta olemuksesta ja mielisairauden neuropatologiasta. McKenna totesi, että tällä tavoin saataisiin nykyistä parempi käsitys siitä, mikä mieli on, ja voitaisiin kehittää uusia, potentiaalisia, terapauttisia metodeja.
Missä tietoisuus luuraa?
Englantilainen Susan Blackmore on psykologin ja fysiologin koulutuksen läpikäynyt kirjoittaja ja luennoitsija. Hän ottanut monia psykedeelisiä aineita ja edelleenkin hän polttaa aika ajoin marihuanaa, koska pitää sitä erinomaisena luovuuden ja uusien ajatusten virittäjänä. Blackmore on kertonut, että ilman pilven polttelua hän ei olisi ikinä edennyt tieteellisellä uralla ja kirjoittanut lukuisia evoluutiota ja psykologiaa käsitteleviä kirjojaan.
Tohtori Blackmore tutki vuosikymmenet parapsykologiaa ja päätyi siihen tulokseen, että ns. paranormaalit kokemukset ovat vain mielen omia keksintöjä. Hänestä tuli ateisti, skeptikko - ja zen-meditaatiota harjoittava "ei-buddhisti". Lisäksi hän on armoitettu Grateful Dead -fani...
Susan Blackmore heitti Tallinnassa vauhdikkaan ja hauskan floor shown reippaalla konsulttityylillä. Alustuksen aiheena oli tietoisuuden mysteeri - ja mysteeriksi tietoisuuden olemus ja määritelmä jäi luennon jälkeenkin. Blackmore vilautti meille värikkään viuhkan erilaisia havaintoja, huomioita ja teorioita, mutta ei yhtä, kiveen hakattua vastausta kysymykseeen: mitä/mikä on tietoisuus? Hän kuitenkin tyrmäsi sen hyvin tavallisen, dualistisen, mallinnoksen, jonka mukaan on erikseen mieli tai tietoisuus ja erikseen keho, jota tietoisuus hallitsee ja käyttää (tai jopa irtaantuu siitä).
Mieli tuottaa erilaisia illuusioita, kuten esimerkiksi uskonnollisia järjestelmiä ja hierarkioita. Psycherencessä Blackmore kysyi yleisöltä, onko joukossa kristittyjä... entä muslimeja? Yhtään kättä ei noussut. Mutta silloin viittajia oli salissa oli useita kun Blackmore tiedusti: kuinka moni teistä on ottanut ilokaasua? Blackmore uskoo sekä uskontojen että psykedeelisten kokemusten olevan illuusioita, ja ehkä koko ns. arkitajuntakin on sitä... Silti hän pitää psykedeelisiä kokemuksia arvokkaina asioina, sillä ne voivat edesauttaa luovuuden toteutumista ja murtautumista ulos uskontojen uskomuksista ja dualistisista ajatusrakennelmista. Lets go! kuului tämän tiedenaisen loppuhihkaisu.
Ayahuasca on sademetsien televisio
Perulaiseen, Amazonin alueen samanismiin perehtynyt, sveitsiläinen antropologi Jeremy Narby puhui kasveista opettajina ja persoonina. Sellaisina ne käsitetään Perun ayahuasca-tietäväisten keskuudessa. Kun Narby vuosia sitten, tutkimustensa alkuvaiheessa kysyi intiaaneilta, mihin heidän tietämyksensä kasveista perustuu, he vastasivat sanomalla: "ayahuasca on viidakon televisio". Sen katsominen auttaa ymmärtämään ympäristöä.
Ayahuscakulttuurien piirissä ajatellaan, että maailmassa on lukuisia muita olentoja, tietoisia elämänmuotoja, kuin ihminen. Narby jakaa tämän käsityksen. Ensimmäisellä ayahuscasessionsa aikana Narby sai telepaattisen yhteyten ei-inhimilliseen elämäntasoon ja sai kuulla olevansa "vain" ohut, inhimillinen olento.
Hyvin vaatimattomasti mutta samalla hyvin itsetietoisesti esiintynyt Narby ei pidä tyhjentävänä mm. Susan Blackmoren edustamaa, aivofysiologista selitystä psykedeelisten aineiden vaikutuksesta ihmiseen. Hän totesi, ettei tiede pysty selittämään esimerkiksi sitä, miksi ihmiset löytävät psykedeelisissä tiloissa vastauksia heitä syvästi askarruttaviin pulmiinsa ja uudenlaisia ratkaisuja elämänsä järjestämiseen.
Aya-eliksiirin ohella tupakka on tärkeä yrtti Amazonin alueen samanismissa. Siellä käytettävä lajike on 18 kertaa voimakkaampaa kuin kaupallinen kessu. Narbyn mielestä tupakka on liittolainen ja opettaja siinä missä muutkin voimakasvit, mutta sitä käytettäessä yliannostuksen vaara on erittäin suuri. Narby kehoittikin tupakasta tykkääviä ihmisiä todella keskittymään tupakointiinsa sitä harjoittaessaan, sillä näin tupakkaa kuluu vähemmän - ja tupakkahetkistä saa enemmän irti. Toisena erityisen vaikeana kasvina Narby mainitsi daturan.
Kasvit ovat Narbyn mukaan täynnä pieniä silmiä. Kasveilla on mieli, mutta ei aivoja - eikä ilmeisesti myöskään "sielua": Narby näet totesi etteivät kasvit ole samalla tavalla yksilöitä kuin ihminen. Kun ihmisen halkaisee kahtia, hän kuolee. Kun kasvin laittaa kahtia, siitä tulee kaksi kasvia... Silti kasvit - liittolaiset - ovat ikään kuin etulyöntiasemassa suhteessa ihmiseen, sillä "sinä et pysty ikinä mestaroimaan niitä, mutta ne voivat mestaroida sinua". Narby ilmaisikin suhtautuvansa skeptisesti ayahuascan käyttöön länsimaisen lääketieteen osana, koska se on liian voimakas substanssi käyttää ilman rituaalia.
Jeremy Narby teki selväksi että psykedeelisiin aineiisiin liittyy aina riskejä. Siksi jokaisen tulee harkita hyvin tarkkaan ennen kuin ryhtyy tekemisiin niiden kanssa. On kuunneltava oman intuition ääntä ja jos se sanoo, ei, ei - niin siitä kannattaa ottaa vaari.
Erityisen laaja-alaista katsausta psykedeelisten, transpersoonallisten tietoisuustilojen kenttään Psycherence 2018 ei tarjonnut, mutta varsin intensiivisesti siellä aiheeseen tunkeuduttiin ja kaikki puhujat olivat perusteltuja, hyviä valintoja. Mutta olihan konferenssi paljon muutakin kuin puhetta. Psycherence oli visuaalisesti näyttävä ja hieno kattaus, jonka järjestelyt sujuivat briljantilla tavalla. Kattauksen äärelle kokoontui ehkä noin 400, ehkä jopa 500, innostunutta, hyvissä vibraatioissa pörrännyttä, aktiivisesti toistensa kanssa kommunikoinutta ihmistä monesta heimosta ja yhteiskunnallisesta lokerosta. Ihmeellisen iloinen ja kirkas tunnelma oli sekä salissa että aulassa selkeästi aistittavissa.
Koska psykedeeliset substanssit ovat jo vuosikymmenet olleet ankarasti kriminalisoituja ja koska ns. yleinen mielipide on ollut vahvasti niitä vastaan, tuntui suunnilleen science fictionilta nähdä ja kokea tälläinen, psykotrooppisia aineita asiallisesti ja myönteisessä hengessä esittelevä tapahtuma kahden tunnin lauttamatkan päässä Helsingistä.
Minut Tallinnan kongressin jälkitunnelmat jättivät kellumaan sellaiseen mietintöön, että mihinkähän suuntaan psykedeelitutkimuksen kärki lähitulevaisuudessa asettuu sojottamaan? Psykedeelien lääketieteelliset sovellukset ovat nyt kovasti tapetilla ja omasta puolestani toivon ettei tämä tutkimushaara vaan tukkisi koko psykeedeelisen tutkimuksen kenttää, vaan sen sijaan tehtäisiin enemmän kartoitusta niistä tietoisuuden maisemista, joista psykotrooppiset substanssit avaavat ihmisille, jotka eivät ole mielisairaita, eivät erityisen traumatisoituneita tai kroonisesti psyykkavia tapauksia, vaan uteliaita, ohuita ihmisolentoja, joilla on intoa laajentaa heidän ohuuttaan ympäröivää kuminauhaa. Laajentaa tajuntaa.
Tässä kuva täynnä tähtiä. Look how dem shine! Jeremy Narby, MC, Susan
Blackmore, Luis Eduardo Luna, Dennis McKenna. [ konferenssin speaker
kävi esittäytynmässä minulle kyllä, mutta koska en ole ihan varma kuulinko
nimensä oikein, laitoin tähän vaan"MC".]
Look how dem shine!
PS. Oman Tallinnan matkani motiivina oli suuresti se, että valmistelen kirjaa "Mielen aika". Siitä tulee parikymmentä lukua sisältävä katsaus psykedeeliseen kulttuurihistoriaan alkaen jo muinaiset kreikkalaiset -lukemista, edeten tämän päivän tutkimuksiin. Kirjan valmistumis-ja ilmestymisajankohdasta tai julkaisijasta ei ole toistaiseksi informaatiota tarjota.
PS2. Saavuin paikalle sen verran myöhässä, että tapahtuman musiikillis-visuaalinen avausrituaali jäi kokematta. Henryn mielestä se oli päivän paras juttu.
Taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka laittoi häät pojallensa.
Matteus 22:2
Christian Rosenkreutz on merkittävä hahmo länsimaisen alkemian ja esoterian historiassa, vaikka ei olekaan varmaa tietoa siitä, onko hän historiallinen henkilö vai taruolento. Okkultinen legenda kertoo Rosenkreutzin olleen saksalainen, mm. Arabiassa ja Persiassa matkustellut tohtori, joka perusti ruusuristin salaseuran. Sen jäsenet ovat kaikkein korkeimman suojeluksessa eläviä vihittyjä. He ovat immuuneja vanhenemiselle ja sairauksile, heillä on voima hallita henkimaailmaa ja he pitävät kokouksiaan Egyptin pyramideissa.
Pekka Ervastilla oli Rosenkreutz mielessään hänen aloittaessan teosofisen Ruusu-Risti järjestön ja myös monet muut salatieteilijät - kuten Rudolf Steiner - ovat integroineet Rosenkreutzin legendan omaan filosofiaansa.
Christian Rosenkreutzin salaperäisen järjestön olemassaolo tuli esiin 1600-luvulla Euroopassa ilmestyneissä salaperäisissä manifesteissa. Pariisissa ilmaantui talojen seiniin 1623 julisteita, joissa sanottiin mm. näin:
Me, ruusuristi-veljien lähetit, vierailemme tässä kaupungissa, näkyväisesti ja näkymättömästi, Korkeimman armosta, jonka puoleen viisaiden sydämet kääntyvät; opetamme ilman ulkonaisia välineitä puhumaan niiden maiden kieliä, joissa asumme, ja nostamme ihmisiä, kaltaisiamme, pelon ja kuoleman vallasta.
Jorma Elovaaran toimittamassa Tähti-lehdessä ilmestyi 1972 seuraava Rosenkreutzia käsittelevä artikkeli. Se olkoon myös ajankuva 70-luvun okkultisesta journalismista Suomessa.
Varhaisin maininta Christian Rosencreuzista esiintyy kirjassa nimeltä Chymische hochzeit: Christiani Rosencreuz (Anno 1459). Pääotsikon sanat on järjestetty niin, että ne nyt merkitsisivät seuraavaa: Otsikko: Kemiallinen (tämän sanan sen aikainen merkitys nykykielelle käännettynä on oikeastaan alkeminen) juhla (sananmukaisesti korkea aika, sanan nykyinen merkitys on häät), Christian Rosencreuzin. Vuonna 1459. Kirjan kirjoitti noin 15 vuoden ikäisenä Johan Valentin Andreae, joka syntyi Wurttembergissä 1586, ja kirja julkaistiin 1616. Kirja sisältää hyvin erikoisen tarinan, joka tapahtuu vanhahkolle miehelle, sellaiselle kuin Christian Rosencreuzin on täytynyt olla, jos hän oli sama henkilö kuin Fama´ssa ja Confessio´ssa esiintyvä Isä C.R.C.
Seitsemän päivää
Rosencreuzin kemiallista juhlaa kuvataan kirjassa seitsemän päivän verran. Kirja päättyy kesken lausetta vinokirjaimilla kirjoitettuun huomautukseen, jonka luultavasti kirjanpainaja on tehnyt. Kirja alkaa:
Christiani Rosencreuz, joka oli valmistanut sydämessään pääsiäiskaritsan ja pienen happamattoman leivän, joutui eräänä iltana ennen pääsiäistä istuessaan rukoilemassa rajuilman häiritsemäksi, joka uhkasi tuhota, ei ainoastaan hänen pikku taloaan mutta myös koko kukkulan, jolla se seisoi. Keskellä myrskyä joku kosketti häntä selkään, ja kun hän kääntyi, hän näki ihanan naisen jolla oli siivet täynnä silmiä ja puettuna taivaanvärisiin vaatteisiin joissa tähdet säkenöivät.
Toisessa kädessään hänellä oli trumpetti ja toisessa nippu kirjeitä kaikilla kielillä. Hän ojensi kirjeen C.R.C:lle ja nousi välittömästi ylös ilmaan puhaltaen trumpettiinsa täräyksen joka tärisytti taloa. Kirjeen sinetissä oli omituinen risti ja sanat "In hoc signo vinces" (tässä merkissä olet voittava). Sisällä, kultakirjaimin taivaansinisellä pohjalla oli kutsu kuninkaallisiin häihin.
Rosencreuz oli kovasti otettu tästä kutsusta, ja pukeutui seuraavana päivänä valkoiseen puuvillatakkiin ja sitoi punaisen nauhan ristiin olkapäittensä yli. Hän pani neljä ruusua hattuunsa ja vannoi että hän käyttäisi kaiken tiedon mitä hänelle paljastetaan, lähimmäistensä palvelemiseen.
Kun C.R.C. astui metsään joka ympäröitsi hänen pikku taloaan, hänestä tuntui että koko Luonto oli riemuiten valmistautunut juhlaan. Kun hän kulki eteenpäin hilpeästi laulaen, hän tuli vihreälle niitylle, missä seisoi kolme suurta seetripuuta, ja yhdessä oli taulu joka osoitti palatsiin: ensimmäinen lyhyt ja vaarallinen, toinen kiertotie, kolmas miellyttävä ja kuninkaallinen tie, ja neljäs sellainen joka soveltuu vain lahjomattomille ruumiille.
Väsyneenä ja hämmentyneenä C.R.C. päätti levätä ja leikatessaan leipäviipaletta oli juuri aikeissa ryhtyä nauttimaan sitä kun valkoinen kyyhkynen kerjäsi sen häneltä. Kyyhkysen kimppuun hyökkäsi heti korppi, ja yrittäessään erottaa lintuja, C.R.C. tietämättään juoksi pitkän matkaa yhtä neljästä tiestä - sitä joka kulki etelään päin. Hirmuinen tuuli esti häntä palaamasta takaisin, ja häävieras alistui leivän menettämiseen ja jatkoi tietä pitkään kunnes hän keksi matkan päässä suuren portin. Koska aurinko oli matalalla, hän kiirehti porttia kohti, johon oli muitten kuvien mukana kiinnitetty sanat Procul hinc procul ite prafani.
Kun Christiani Rosencreuzin mysteeriovihkimys jatkuu, hän esittää käyntikorttinsa portinvartijalle ja joutuu vaihtamaan vesipullon kultaiseen levyyn, jossa olivat kirjaimet S.C. Toista porttia vartioi leijona, ja täällä hän vaihtoi suolapussin, joka oli hänen eväissään, kultalevyyn jossa olivat kirjaimet S.M. Palatsin portilla hän kohtasi Virgo Luciferan, joka oli sammuttamassa linnan valoja kun Rosencreuz lähestyi, ja mahtui juuri ja juuri sulkeutuvan portin välistä, mutta hänen takkinsa jäi väliin ja hänen oli pakko jättää se yltään. Täällä hänen nimensä kirjoitettiin Herra Sulhasen vieraskirjaan ja hänelle annettiin uusi kenkäpari ja uusi kultalevy.
Kolmantena päivänä häävieraat punnittiin suurella vaallla. Monet karkotettiin häpeään, monet selviytyivät, mutta Rosencreuzin istuessa vaa´assa ei kolme miestä saanut kieltä hievahtamaan ...
Mitä ihmeellisin seremonia seurasi, jonka tuloksena Rosencreuzista tuli portin vartija.
Kirjoittiko Rosencreuz itse kirjan itsestään?
Rosencreuz kuoli 1484, ja vaati ettei hänestä puhuta mitään sataan vuoteen. Hänen luolassaan oli hänen lupauksensa tulla uudelleen esille 120 vuoden jälkeen.
Rosencreuz oli selvästi ns. vihitty, joka hallitsee jälleensyntymän taidon. Jos Andreae, joka syntyi 102 vuotta Rosencreuzin syntymän jälkeen, oli Rosencreuzin uusi ruumiillistuma, selittyvät sillä 100 vuoden suoja-aika ja mystinen lupaus tulla 120 vuoden kuluttua ilmi, ja Rosencreuzin ihmeellisen "kemiallisen juhlan" merkitys tulee käsitettäväksi. Tutkijoita on myös kummastuttanut se, miten 15-vuotias poika voi tuottaa teoksen, joka rivien välissä on valtava vertauskuvallisen ajattelun ja filosofinen runsaus ja vanhan miehen kokemus.
Tähti 3/1972 - joka sisältää yllä olevan, anonyymisti julkaistun artikkelin - on ladattavissa pdf-tiedostona Oranssin pienlehtiarkistosta.
http://oranssi.net/pienlehdet/Tahti___1972__4.html
