Tuesday, June 12, 2018

Pyhät miehet & naiset ja heidän pyhyytensä

Olen ollut useamman kerran sellaisessa tilanteessa, että joku jossain kaukomaassa käynyt tuttavani kummeksuu siitä, että tavatessaan matkallaan ihmisiä joiden pitäisi olla pyhiä miehiä - sadhuja, rastoja, joogeja, sanyasseja, fakiireja ... -  he käyttäytyivät täysin epäpyhimysmäisellä tavalla. Olivat ynseitä, pummasivat rahaa tai kaupittelivat kannabista - eivätkä edes löpisseet mitään sielullisiin sfääreihin liittyviä läppiä. Lisäksi olen netistä lukenut muutamia naisten kirjoittamia matkakertomuksia, joihin sisältyy mainintoja aktiivisesti mimmeille seksiä tyrkyttäneistä sadhuista ja buddhalaista erakkojoogeista.


Onko pyhien miesten pyhyys pelkkää legendaa? Onko "oikeiden pyhimysten" aika jo ohi? Vai onko takaperoista arvioida mystisiin ja muinaisiin kultteihin inititoituneiden ihmisten toimintaa normiarvojen ja vallitsevan moraalin pohjalta?

Ensimmäiseksi on tietysti huomattava se, etteivät pyhät ihmiset ole missään maassa homogeeninen joukko, jonka kaikki jäsenet käyttäytyisivät samalla tavalla. Selvää pitäisi olla myös esimerkiksi sen, että jos kohtaa yhteiskunnalliset rakenteet ja vakiintuneet sosiaalisen elämän säännöt hylänneen, alastoman, sukuelimiinsä kettingin kiinnittäneen dreadlock
naga baba, niin on yltiöpäistä olettaa tälläisen henkilön olevan valmis heittämään small talkkia jokaisen satunnaisen turistin kanssa - tai olemaan heti valmis yhteiseeen, universaalin rakkauden meditaatioon maailmanrauhan puolesta... 


Edellä sanotusta huolimatta sadhut eivät kuitenkaan elä pelkästään itselleen omakohtaiseen jumalyhteytensä toteuttamiseen eristäytyneinä. He ovat ihmisten palveluksessa. Sadhut ovat joogeja, jotka eivät yleensä juurikaan harjoita jooga-asanoiden tekemistä, vaan tuovat Shivan ja muiden intialaisissa  mytologioissa leikkivien ja mystisiä urotekoja tekevien jumalien läsnäololeveliä maan päälle. Siunausten ja voimansiirtojen jakaminen ihmisille on se tapa, jolla sadhubabat ja -naiset osallistuvat yhteiskuntaan.

Siunauksen sijasta joogibabalta saattaa singahtaa kirous päin lähimmäisen pläsiä, ja se ei välttämättä ole huono, vaan voimaannuttava, herättävä, suojeleva asia. Maagin kiroukseen on usein upotettu siunauksellinen energia ja sillä on kohteenaan olevan ihmisen värähtelyjä - väitetään jopa että karmaa - puhdistava vaikutus. Sadhujen myötätunto ihmisiä kohtaan ei välttämättä tarkoita kilttiä hymistelyä, vaan se ilmenee myös outoina ja rajuina tekoina, jotka ovat täyttäneet tehtävänsä, jos ne sysäävät niiden näkijän ja kokijan terästyneen huomion tilaan.



Amerikkalainen, 60-luvulla Intiaan muuttanut, Baba Rampuri nimittää Autobiography of a Sadhu -kirjassaan sadhuja "intialaisen hengellisyyden Helvetin Enkeleiksi". Länkkärijoogaajien omaksumaan ikipositiiviseen ihanteellisuuteen ja sivistyneeseen  kanssakäymiseen suhteutettuna sadhujen uskonnollisuus on  samalla tavalla rajua ja villiä, kuin on hardcore-bikersien lainsuojaton elämäntapa normikuntopyöräilijän kokemus-ja toimintasasoon verrattuna. Sadhut voivat keskuudessaan petturuutta havaitessaan yltyä jopa väkivaltaisiin tekoihin toisiaan kohtaan.

Kuten Hells Angelsseilla on sadhuillakin omat, tiukat sääntönsä. Sadhut ovat sitoutuneet naimattomuuteen ja ehdottomaan lojaalisuuteen omaa guruaan kohtaan, he ovat sitoutuneet tietynlaiseen diettiin, ja yleensä heidän jokapäiväisessä elämässään on keskeistä - pyhien - rituaalien suorittaminen. Pitkät istunnot tulilla, dhunilla, ovat  sadhun työtä, sadhun meditaatiota, ritualismia  ja joogaa

Hylätessään elämän yhteiskunnallisen koneiston osana sadhut sinetöivät itsensä vapaaehtoiseen köyhyyteen.  Sadhujen muodostamilla seurakunnilla, akharoilla, on tosin kautta aikojen ollut niitä rahoittavia mesenaatteja Intian varakkaamman väestön keskuudessa. Yksittäisille sadhuille tavallisimmat tavat hankkia toimeentuloa ovat hasiksen myynti ja istuminen palkkiota vastaan turistien ottamissa valokuvissa. Molemmat toimet luontuvat baboille hyvin, koska ne eivät ole "oikeaa työtä", vaan pyhimyksenä patsastelun leikinomaista oheistoimintaa.

Edelleenkin iso määrä sadhuja asuu ashrameissa tai luolissa oman akharansa tai normikansalaisten antamien ruokalahjoitusten varassa. Nykypäivän Intiassa (/Nepalissa) sadhu babojen on kuitenkin yhä vaikeampi tulla toimeen ilman minkäänlaista kosketusta rahaan. Pyhimysten kerjuukulhoihin suhtaudutaan entistä nihkeämmin ja vaeltavan sadhun saapuessa johonkin kylään, häntä ei välttämättä kestitä eikä ylipäätään huomioida mitenkään -  koska kyläläiset ovat löytäneet televisiosta ja digilaitteista sadhujen tarinoita kiehtovampaa materiaalia.  Junat ja bussitkaan eivät enää kuljeta sadhuja ilmaiseksi kuten ennen oli tapa.

Joogeille ja guruille on tapana antaa heiltä saatujen mantrojen, rukousten, siunausten ja opetusten vastineeksi rahaa. Tämän käytännön ei ajatella mitenkään sotivan spirituaalisen energian korkeaa, aineetonta ja pyyteetöntä olemusta vastaan - pikemminkin niin, että idässä  ajatellaan rahan olevan riittämätön korvaus darshanista.



Baba Rampurin elämä sadhuveljeskunnan yhteydessä alkoi siitä, kun hän kohtasi oman gurunsa Haripuri Baban, "Tietäjän". Baban päämaja oli vuoren sisässä ja sinne mentiin vaginan muotoisen aukon läpi. Ensimmäistä kertaa Rampurin mennessä luolaan yksi sadhu pysäytti hänet ja sanoi: "Ticket". Rampuri selitti ettei hänellä ole rupian rupiaa, mutta ovivahti pysyi tiukkana ja vaati tikettiä. Lopulta Rampuri kaivoi palan hasista kassistaan ja antoi sen sadhulle. Se kelpasi pääsylipuksi Haripurin Baban valtakuntaan.

"Toinen Buddha", Guru Rinpoche, on sanonut ettei joogina oleminen tarkoita vain teeskentelemätöntä, selkeää käytöstä, vaan myös yhdistymistä dharmataan (ehdollistumattomaan todellisuuteen). Näin ei käy käden käänteessä oli sitten kyse Buddha Dharman harjoittajista tai Shivaa palvovista sadhuista - ja vastikään sanyassiksi initioitu ihminen on vasta tien, omistautumisen tien, alussa. Näyttää myös siltä, että läpimurto ehdollistumattomaan tietoisuuteen ei automaattisesti muuta ihmisen luonnetta, käyttövälinettä, toisenlaiseksi. Humoristi pysyy vitsiveikkona ja hiljainen hemmo hiljaisena.




"Kultaan ja naisiin" sortumista pidetään Intiassa perinteisesti suurimpana vaaratekijänä joogien elämässä - ja edes askeettisimmat joogit eivät tosiaankaan aina kykenee vastustamaan maailmallisia houkutteita. Intialaisten sadhubabojen kohdalla seksuaalisista kontakteista kieltäymyksen vaikeusastetta on lisännyt hippi-ja joogaturismi, jonka myötä länkkärinaisia on ilmaantunut babojen chilumirinkeihin (intialaiset/nepalilaiset naisethan eivät näin tuttavallisesti sadhujen kanssa ole koskaan käyttäytyneet).

Yksi paljon kohua naissuhteillaan aiheuttanut baba on  Narayan Giri. Hän  oli moninkertaisesti naimisissa länsimaalaisten nuorikkojen kanssa  ja muutti sitten Italiaan uusimman puolisonsa kanssa kunnes rouva muista avioliitoista kuultuaan lemppasi sadhun pihalle.  Samoihin aikoihin kun Narayan Girin edesottamuksia puitiin lehdistössä, Intian suurin ja vanhin sadhuseurakunta Juna Akhara ilmoitti asettaneensa kiellon  ulkomaalaisten naisten ja ylipäätään länkkäreiden tulemiselle Juna Akharan leiriin Khumba Mela -festivaaleilla 2013. Näin haluttiin estää se, etteivät nuoret sanyasit joutuisi kiusaukseen solmia romanttisia suhteita naisten kanssa.  Kielto kylläkin  peruttiin, mutta Juna Akharan leiriin nimettiin valvojat, jotka tarkkasivat etteivät asiat etene siellä sopimattomaan suuntaan. Akharan äänitorvena mediassa toiminut Mahanat Prem Giri sanoi, etteivät he kaikiaan nauti siitä, että ulkomaalaista jengiä tulee sadhujen tulille sillä ajatuksella, että chilumia babojen ringissä pössyttelemällä tulee itsekin pyhimykseksi ja heidän leirinsä jäseneksi.

Intialaisten (usein englantia taitamattomien) muinaismielisten babojen ja joogamielisten, länsimodernismin kasvattijien kohtaaminen ei siis kaikkiaan ole aina simppeli ja iisi rasti.  Usein on myös niin, että satunnainen matkaaja kohtaa Intiassa ja Nepalissa helpoimmin miehiä, jotka näyttävät sadhuilta, mutta ovat itse asiassa enemmän tai vähemmän räjähtäneitä ja/tai ovelia häslääjiä, jotka koettavat käyttää elonpiirimme uskonnollista tasoa ekonomisesti hyväkseen.



Rastojen julkinen imago määräytyy paljolti romanttista Jah Jah -uskovaisuutta ja parannusta köyhien tilanteeseen  musiikissaan uhkuvien reggaeartistien tekemisten ja sanomisten perusteella. Tälle tolalle asiat kääntyivät 70- ja 80-luvuilla, jolloin iso joukko artisteja julistautui rastoiksi havaittuaan sen kaupallisesti oivalliseksi imagoksi Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Ulkomaalaisen käsitystä rastoista ei mitenkään selkeytä jamaikalainen rent-a-dread -ilmiö. Rent-a-dreadeiksi sanotaan  turistirannoilla dreadlocksit päässä sääteleviä rattopoikia, jotka ovat valmiita pelehtimään kaiken ikäisten ja kokoisten länkkärinaisten kanssa. Mutta törmäsi valkoihoinen Jamaikalla sitten kaupalliseen tai ei-kaupalliseen dreadiin, ei ole lainkaan tavatonta että varainsiirtoon liittyvät asiat tulevat esille, sillä Jamaika elää turismista ja ulkomaalainen on kävelevä raha, jota monet köyhät ihmiset ovat valmiita jelppaamaan tavalla tai toisella.

Pyhä ja pyhyys ovat joka tapauksessa runsaasti käytettyjä käsitteitä rastojen puheissa. Monesti vaan on vaikeata havaita rastoiksi ilmoittautuvien ihmisten tekemisissä aspekteja, jotka häikäisisivät silmiä "pyhyydellään" tai jotka edes silmiinpistävästi poikkeaisivat baldheadien [ei-rastojen] elämäntavasta. Tätä kummallisuutta on helpompi ymmärtää ja jäsentää, jos tajutaan rastaporukan jakaantuvan karkeasti ottaen kahteen osastoon.

Rastaliikkeen enemmistö koostuu ihmisistä, jotka ajattelevat olevansa rastoja sen vuoksi, että ovat omaksuneet Haile Selassien hengellisen elämänsä ykkösikoniksi ja kannattavat tai sympatisoivat tiettyjä rastakulttuuriin liittyviä asioita, kuten pyhää yrttiä, kasvissyöntiä, universaalia rakkautta  ja afrikkalaisiin juuriin ja epäoikeudenmukaisen "Babylonin" kaatumiseen liittyviä teesejä.  He voivat olla hartaita ja moraaliltaan korkeita ihmisiä -tai sitten eivät. Oleellista on se että he eivät identifioi itseään "päivien muinaisina",  jumalina ja pyhimyksinä, ja viritä toimintaansa sen mukaisesti, kuten rastaliikkeen perinnetietoiset dreadit. 


Vanhan liiton dreadit edustavat monia erilaisia, filosofisia katsomuksia ja seurakuntia, mutta yhteistä heille on se, että heille rastana oleminen merkitsee täyttä omistautumista hengellisille pyrkimyksille ja yhtä totaalista  irtaantumista sekulaarista maailmanselityksestä ja elämäntavasta oli kyse sitten lääkinnästä, ravinnosta, hygieniakäsityksistä, pukeutumisesta, osallistumisesta yhteiskuntaelämään tai miehen ja naisen välisestä suhteesta. Heille Mooses on Mooses ja he ovat liikkeellä samoin asetuksin kuin Mooses ja muut profeetat.

Lisäulottuvaisuuden po. asiaan antaa se, että yhtälailla rastojen ja neorastojen & rastasymppareiden keskuudessa on ihmisiä, jotka puhuvat afrikkalaista syntyperää olevista, mustista ihmisistä Jahin valittuna ja pyhänä kansana ...




Olivatpa kyseessä sitten rastat, sadhut tai buddhalaiset joogit, muinaisten energiaoppien harjoittajat ja mystisten veljeskuntien jäsenet  kaihtavat oman traditionsa määritysten mukaisesti epäpuhtaina pidettyjä asioita. (Tantra-kulttien harrastajat rikkovat  kyllä rituaaleissaan sopivaisuussäännöksiä, mutta he eivät voisi rikkoa niitä elleivät he muuten elämässään niitä noudattaisi.) Pyhyys on puhtautta - Holiness is the cleanliness (myös havaitsemisen ja aistimisen sektoreilla). Likaisiksi mielletyt substanssit eivät kuitenkaan ole  likaisia absoluuttisesti, vaan niistä tulee saastaa niiden esiintyessä väärässä yhteydessä (kuten esim. suola, sienet ja hunaja ovat saastaisia  aineksia rastavegaanin ruokakulhossa, koska ne eivät kuulu kasvikuntaan). 


Kehon ja mielen puhtautta vaalivan ja ilmentävän etiketin ja elämäntavan harjoittaminen sinänsä ei tee kenestäkään pyhää tai jumalallista toimijaa. Kuten hyväntekijäni ja (adoptio)isäni rastatohtori Bongo Hue (Divine Government Rastafari Omega Tafari)  kerran rastakuningattarista puhuttaessa tokaisi: "Ei nainen muutu rastaksi laittamalla huivin päähänsä". Tällä hän halusi sanoa, että todellinen elämä "Rastafarin poikana ja tyttärenä" lähtee siitä, että sinulla on jumalainen visio ja oikea orientaatio.

Rasta ei omaksu elämäntapaansa mistään sääntökirjasta, sillä "säännöt ovat syntisiä varten". Sen sijaan hän tutkii  Elämän kirjaa ja näkee ja tunnistaa omakohtaisesti puhtaat laadut maailmassa  ja sen miten muinaisiin ihmisiin identifioituva ihminen elää harmoniassa näiden laadullisuuksien kanssa. Näin rastan toimintaa ei perimmiltään ohjaa moraali, vaan käytännön tason mystiikka. "Kukaan ei voi seurata minua sinne minne minä menen, ellei elä niin kuin minä elän", on kuultu Bongo Huen (/Hu-I:n) sanovan. Minulle hän kerran saneli osoitteekseen: Eternity, street: Perfection


Bongo Huen maailmanselityksessä muutos rastaksi tarkoittaa ihmisen psykofyysisessä olemuksessa tapahtuvaa, laadullista harppausta, joka johtaa siihen että Kaikkivaltias alkaa käyttää ihmistä mediumina. Ymmärrän tämän niin, että Muinainen mystinen olento - "Rasta" -  ottaa energeettisen puhdistumisen läpikäyneen ihmisen käyttövälinekseen, possessoi  itsensä hänen rakenteeseensa.

Guru Rinpochen opetusten mukaan kaikki ihmiset jotka menevät naimisiin ja keskittyvät huushollinsa hoitamiseen upottavat itsensä surkeuden suohon ilman mitään mahkuja henkiseen  vapautumiseen. Yhtä ankaralta kuulostaa Bongo Huen usein kuultu tokaisu: "Rastalla ei ole aikaa perhe-elämään!" Tämä ei tarkoita etteikö rastalla voisi olla perhettä - olenhan itsekin osa Rastatohtorin perhettä - vaan sitä, että rastan fokus ei ole esimerkiksi lapsissa ja laatuajan viettämisessä perheen kesken. Seksuaalisuudesta Rastan opetukset sanovat, että sillä on hyvin vähäinen osa elämässä, ja kun biologinen ihminen on muuttunut rastaksi hän etääntyy seksuaalisuudesta:  "Rasta ei penetroi" (mutta joskus rasta voi ylivarjostaa, overshadow, rastakuningattaren).



Kristillisessä maailmassa munkit ja nunnat elävät vapaaehtoisessa köyhyydessä jumalalleen pyhitettyä elämää ja kirkko saattaa julistaa jonkun ansioituneen palvelijansa - yleensä käsittääkseni vasta hänen kuolemansa jälkeen - pyhimykseksi. Buddhalaisuudessa pyhyys ei ole erityisen tiheästi käytetty käsite, vaikka pyhinä pidettäviä asioita buddhalaisuuden piirissä onkin paljon. Tiibetinbuddhalaisuudessa pyhinä ihmisinä pidetään ainakin gurujen ja ansioituneiden joogien jälleensyntymiä, tulkuja, ja Dalai Laman kaltaisia Valaistuneen olennon inkarnaatioita. Heitä ei kuitenkaan ole mielekästä rinnastaa sadhuihin, fakiireihin, rastoihin ynnä muihin pesäeron yhteiskunnan kanssa tehneisiin askeetteihin, pyhimyksiin ja  profeettoihin.
 



Se on aina raaka ratkaisu kun ihminen eroaa elämänpiiristään ja alkaa vaeltaa yhtä jalkaa vaikapa sadhujen kaltaisen mystisen veljeskunnan kanssa. Yksi mahdollinen suhtaumistapa asiaan on se, että pidetään tälläistä  elämänmuotoa fanatismina ja  merkityksettömänä pyhyyden saavuttamisen kannalta. Silloin asetetaan omanlainen referenssi sille millaista elämän pitää olla ja myös sille mitä on pyhyys. Näin tietysti kaikki teemme. Ja juuri siksi keskuudessamme tarvitaan muinaivärähteestä visionsa ja virtansa saavia, henkiselle harjoittamiselle omistautuneita pyhimyksiä. He hajoittavat pakkaa ja puhkovat kuplaa.

Pyhät ihmiset ovat erehtyväisiä ja ristiriitaisia ihmisiä kuten muutkin. Oleellista onkin se, että he kannattelevat virallisen maailman ja virallistetun uskonnollisuuden rinnalla mystistä, maagista, ei-rationaalia, mytologista, metafyysistä, kaikkiaan epätavallista maailmaa (ja elämäntapaa). Sen läsnäololla on pyhä tarkoitus ja iso merkitys. Näin uskon. Sillä on hyvä tilanne, jos vielä digiaikanakin ihmisillä on mahdollisuus saada näkymää syvempäänkin elotasoon kuin vain sekulaarirationaaliseen, perhe-, työ ja huvittelukeskeiseen yhteiskuntaelämään ja kaavoihinsa kuivahtaneeseen kirkollisuuteen. Niille jotka ovat lähteneet pyrkimysten polulle joogan, meditaation, tutkimuksen ynnä muun harjoittamisen puitteissa, pyhät ihmiset ja heidän veljeskuntansa ovat vähintäänkin terveellinen muistutus ja visainen koan koskien henkisen harjoittamisen ja muuntuneiden tietoisuudentilojen moninaisia variaatioita: ikkuna joka on myös peili, johon heijastaa omia pyrkimyksiään, luulojaan, tietoisuuttaan ja kokemuksiaan. 





Thursday, January 11, 2018

Uushenkisyyden ja uskonnon Jaakobin paini

Muutoin monenkirjavia uususkonnollisia suuntauksia yhdistää ajatus "omasta polusta"- etääntyminen uskonnollisten instituutioden kehyksistä.

Uskonto on uskomista jonkun toisen kokemukseen, henkisyys on sitä että sinulla on omia kokemuksia.

Uskonnon sijasta ja rinnalla voimme  tässä yhteydessä käyttää sanaa henkinen (uskonnollinen / mystinen) traditio



Yksilöllinen spirituaalisuus on suvaitsevasti kaikkiin katsomuksiin katsovaa, ei-dogmaattista minä olen! mystismiä ... Uskonnot - perinteet, perimyslinjat, opetuslinjat - puolestaan individuaalit visiot haalentavaa, pysähtynyttä kulttuuria: uskomista ja uskossa olemista ... Hmm.

Päällisin puolin suuret maailmanuskonnot näyttävätkin samanlaisilta sikäli, että mikään niistä ei täysin pätevästi toteuta sellaista mielikuvituksen tieteen ja mytologisten tosiasioiden synteesiä, kuin mitä uskonto voisi täyttymyksen tilassaan olla. Hengellisten opetusten, riittien ja rituaalien alkuperäisenä lähteenä oleva, yliaistillinen ja ylijärjellinen tajuntatila konkretisoituu harvoin uskontoelämässä.


Psykedeeliset aineet ovat läpi ihmisen historian olleet tie uskonnollisen kokemuksen mesilöylyihin.  Nykyisinhän on myös virallisia kirkkoja, joiden piirissä ihmiset hakevat yliaistillista taajuutta ja omakohtaista visiota vanhan tutun, vaalean velhon, Jeesus Kristuksen, yhteydessä. Niistä tunnetuimmat ovat ayahuascaa sakramenttinaan käyttävä Santo Daime ja synkretistinen, peyotekulttia vaaliva Native American Church. Mutta jos sinisilmäinen, kristittyjen Jeesus herra onkin feikkiä, niin onko psykedeelinen Jeesus itse Harhan johtaja?

Taivaallisten jumalten autenttisuuden voi todentaa taivaisiin menemällä. Sen sijaan jumalten historiallisen todenperäisyyden ja heidän oppiensa kvaliteettien koetteleminen tapahtuu uskontojen uskomusjärjestelmän ulkopuolella. Olen siellä juuri nyt. Täällä on sikäli erikoinen asetelma yllä, että vaikka kaikki tietävät Jeesuksen eläneen vain juutalaisten ennustuksissa ja Uuden testamentin lehdillä, niin valtavan iso jengi Jeesus-purkkaa kehuu. Maun uskoo olevan peräisin aidosta Paratiisin hedelmästä - ei Pappilan hätävarasta - muutkin ihmiset kuin vain kristityt. Monimakuinen Jeesuspurkka onkin siitä hyvä tuote, että sitä voi venytellä ja paukutella vaikka olisit Äiti Amman klaanissa tai tee-se-itse - samaani.

Suosituimmat jumalat omien uskontojensa ulkopuolella ovat laupiaat olennot. Karitsan kaltaisen Jeesuksen lisäksi Buddha ja Krishna.  Tosin todellisuudessa Buddha valaistuneena ihmisenä ja Krishna jumalana ovat kammotuksia tämän maailman kannalta. Buddha kyseenalaisti koko inhimillisen toiminnan perustan - uskon itseen tai sieluun - ja Krishna pitää leikkinä sitä, mitä me pidämme suurena kärsimyksenä ja josta kaipaamme vähintäänkin nirvanaan.

Epistolejaan erittäinkin epäselvästi artikuloinut Jeesus on kristinopin mukaan messias, joka haluaa pelastaa meidät syntisten osaksi tulevalta kadotukselta ja vaatii tästä laupeuden työstään palkakseen, ei enempää eikä vähempää kuin meidän koko elämämme. Tätä oppia ei moderni, new agen aamuruskoa kohti kurkottava kilvoittelija tietenkään hyväksy. Hän keksii Jeesuksen uudestaan sellaisena kuin hän sen haluaa. Jeesus voi olla vaikka joogi, joka vietti "salaiset vuotensa" Intiassa.

Koska Elvis - meidän ei tarvitse kysyä miten käy Jeesukselta rock & roll. Mutta miten käy Jeesukselta zazen? Katoliset siskot sen tietävät. Ne nunnat jotka zen-meditaatiota harjoittavat.  Silmät auki liikkumatta istuminen on silmät auki liikkumatta istumista. Kun istuminen liitetään uskonnolliseen kontekstiin, valaistumisen päämääriin, se on Buddha Dharman harjoittamista, joka saa innnoituksensa buddhalaisesta filosofiasta.


Buddhalaisuudessa on iso määrä erilaisia suuntauksia ja samankin koulukunnan sisällä opetetaan useita, erilaisia meditaatiotekniikoita. Sanotaan että olemassa 84,000 dharmaa tai tapaa ymmärryksen herättämiseen. Niitä ei ole kuitenkaan tapana harjoittaa yhtä aikaa ja rinnakkain, sillä ei ole mitään mieltä ryhtyä harjoittamaan montaa dharmaa yhtä aikaa jos ei ole ymmärtänyt vielä ensimmäistäkään. Tämä on tietysti vain "dogmi". Henkisyyden läpäisemä pyrkimysten virtaan astunut kuulostelee sisäistä viisauttaan ja tekee sen minkä tekee koska sydän sanoo niin.

Jos opettelee samalla ajanjaksolla lukemaan ja laskemaan, niin onnistuuhan se ilman traumoja kyllä. Samalla tavoin me voimme harjoittaa vaikkapa yhteyden synnyttämistä luonnonhenkiin, homeopatiaa ja mielen perimmäisen tyhjyyden käsittämistä. Mutta jos kaikki nämä harjoitteet ja niiden taustaoletukset sekoitetaan omin maustein yhdeksi sopaksi, se on sitten soppaa. Ei elävää vettä. Sakeaa soossia syntyy silloinkin, jos aletaan mielivaltaisesti sekoittelemaan toisiinsa eri opetuslinjojen piirissä harjoitettavia meditaatiotekniikoita.


Etsittäköön kaikista kunnioitetuimpia opetuksia laajalti
ja älköön Opetusta sekoitettako! Suorittakoon jokainen koulukunta sen erillään.
- Padmasambhava




Nepalissa on syrjäseuduilla miehiä, jotka ovat sekä buddhalaisia lamoja että samaaneja. Hoitavat kumpaakin virkaa kysynnän mukaan. Olisiko Dalai Lama - joka on neuvoa noidilta ja poppamiehiltä udellut yhden jos toisenkin kerran - sittenkin oikeassa väittäessään, että Tangomarkkinoillakin soi viimeisenä valssina ekumeeninen jenkka?

Uususkonnollinen henkisyys on uskontokriittisyydestään huolimatta myös ekumeenisuuden korkea veisu. Kaikki ovat oikeassa - koska: ykseys, itse, karma, oma polku ... Elämme aikaa jolloin kuka tahansa voi olla kuka tahansa. Mutta pohjimmiltasi sinä olet sisäinen sankari. Jungkin sanoi niin, suunnilleen, ja Joseph Campbell.

Sinun elämäsi on kosminen, arkkityyppisiä kuvajaisia kuhiseva seikkailu jonka päämääränä on suurenmoinen sisäinen eheys ja psykologinen kylläisyys. Se on henkisyysihmisen kielelle käännettynä: valaistuminen.

Valaistuminen on siitä kätevä termi että sillä voi tarkoittaa melkein mitä tahansa mielenmuutosta. Yhdelle se on itsetietoisuuteen heräämistä, toiselle itsen sulautumista Valoon, jumalaan, jumaluuteen. Lisäksi on useiden uus-hengellisten hemmojen ihannoimia kultteja, kuten samanismi, jotka eivät alkuperäisessä oloasussaan kytkeydy yksilölliseen valaistumiseen, henkistymiseen tai täydellistymiseen suoranaisesti mitenkään.

Narsismiksi ja feikiksi uushenkisyys kääntyy silloin, kun omilla, haperoilla mielikuvilla ja käsitteillä itsepintaisesti korvataan pitkän linjan, henkisten ja maagisten järjestelmien peri-ideat ja proseduurit.  Feikkiä on se jos henkilö väittää olevansa samaani ilman, että on käynyt läpi samaanin koulutusta ja initiataatiota muuta kuin mielikuvituksen tasolla. Feikkiä on tantra-opettaja, joka ei tiedä tantran ja "tantrisen" eroa ja toimii ilman gurua ja initiaatiota tantraan. jne.

Jos uskonto perustuu "yhden ihmisen kokemukseen" se on totta kai rajoite. Samoin jos arkaais-samanistis-tantriset säpinät eivät synkkaa yhteen modernin tasa-arvokäsityksen ja sukupuolineutralismin oppien kanssa, niin onhan se rajoite. Niin kuin autoilijoiden turvavyöpakkokin on rajoite. Yksilölliselle henkilölle.

Uskonnosta ihminen nappaa herkästi itselleen identiteetin. Siksi uskonto on jopa tavan vuoksi kirkkoon kuuluvalle materialistillekin turvaa tuottava asia. Turva on illusorinen. Onhan elämässä kaikki uhanalaista, identtiteetti etenkin. Uskonnon olisikin hyvä olla hengellinen yhteisö, joka suo yksilöille turvalliset puitteet riisuutua omaksumastaan, ehdollistuneesta identiteetistä ja kohdata esim. tuntemattomia, pyhiä entiteettejä niiden omassa todellisuudessa, ei oman, rajoittuneen mielensä sisällä.

Uskonnot ovat kietoutuneet niin tiiviisti yhteiskunnallisen vallankäytön koneistoon, että on vaikea uskoa niiden muuttuvan - uskonnolliseen suuntaan. Tästä kirkollisuuden pysähtyneisyyden tilasta juuri syntyy tämä paine ja virike uudenlaiseen henkisyyteen, sellaiseen jossa on mukana real thing: pyhyyden leimahdus.

Löytyykö tämä leimahdus vanhoilta voimapaikoilta, Stonehengestä,  Saarakalliolta ... ? Yksi virtaus uskonnoista pois päin tapahtuu  "uus-pakanallisuuden" värähteissä.  Uus-pakanallisuudella tarkoitan ei-materialistista elämänymmärrystä, jossa moralististen narratiivien ja ylikansallisten jumalhahmojen sijasta pääosassa ovat esoterinen mytologia, paikalliset legendat, luontomystiikka ja muinaisten merkkien, äänteiden ja symbolien semioottinen läpivalaisu.



Itse en usko että tulevaisuuden uskonnot sitoutuvat maahan, kuuhun ja aurinkoon, kuten me ihmiset yhä teemme, vaikka palloamme ympäröivän avaruuden valtavuus on ollut selvillä jo iät ajat. Uudet, isot uskonnot tulevat olemaan  hengentieteellisiä tutkimuskomissioita ja kansanliikkeitä, jotka pitävät kohtalonkysymyksenä ihmiskunnan integroitumista kosmiseen avaruuskulttuuriin ja tutustumista galaktisen tason mahteihin.

Uusista - kuten ei nykyisistäkään - uskonnoista tuskin on vastalääkkeeksi länsikulttuurin vulgaarille, äärimmäisen seksualisoidulle sekulaarisuudelle. Tämä on yksi syy siihen, miksi uskontojen merkitys ihmisten henkisten kokemusten ympäristönä tulee entisestäänkin vähenemään.

Uskontokuntien ulkopuolella henkinen kasvu jatkaa epäilemättä versoilujaan, mutta mikäli spirituaalin kehityksen nimissä tapahtuva touhu on loputonta rentoutumista, stressin poistoa, itsen hyväksymistä ja chakrojen puhdistusta, voiko se ikinä olla muuta kuin haaveellinen, hyvinvointi-ideologinen harraste? Omistautuneisuutta ei henkisissä sfääreissä sääteleviltä välttämättä puutu, mutta usein se on omistautumista falskeille ihanteille ja teoreettiselle jargonille (ihmisen olemuksesta ja tietoisuuden evoluutiosta).

Sekä moraalinen että narsistinen suhde elämään lukitsee meidän mielemme. Molemmat ovat ominaisuuksia, jotka usuttavat meidät vertailemaan kokemuksiamme toisten henkilöiden kokemaan ja kutakin tajunnantilaamme johonkin aikaisempaan tajunnantilaan. Silloin meistä tulee epäröiviä ja tuhlaamme aikaa kökköjen kelojen kelaamiseen, eikä rauhantila tai todellinen uskonnollinen mielenlaatu voi täyttää sisäistä avaruuttamme.

Uskonnollinen mielenlaatu virittää meissä kaikki elämänalueet kattavan, pakosta ja itse-erinomaisuudesta vapaan, pragmaattisen ja luonnollisen omistautumisen toisenlaisuudelle. Uskollisuuden tajunnan ja sen energian täyden esteettömyyden saavuttamisen aikeelle.

Aikeen alku on suloinen: puhtaat kädet ja puhdas mieli. Aikeen keskikohta on suloinen: puhtaat kädet ja puhdas mieli. Aikeen loppu on myös suloinen: puhtaat kädet ja puhdas mieli.