Friday, March 20, 2015

Sateenkaarikehon salaisuus

Ihmeellinen oli tiibettiläisen Togden Ugyen Tendzin (1888 - 1962) elämä - ja kuolema.

Lapsena vähämielisesti käyttäytynyt Togden Ugyen Tendzinin päätyi parikymppisenä mediaatiomestari Adzom Drugpan (1842-1924) suojelukseen ja ohjaukseen. Kaksi vuotta Drugpan opissa oltuaan hän alkoi kiertää pyhiä paikkoja ja tehdä gurunsa opettamia harjoituksia.


Kaksi kertaa Tendzinin vetäytyi kolmen vuoden ajaksi luolaan mietiskelemään. Vuonna 1917 hän lopetti retriittinsä ja lähti tapaamaan Adzom Drugpania. Matkallaan gurunsa asuinsijoille Tendzin törmäsi kiinalaisiin sotilaisiin - joita siis jo silloin oli Tiibetin maaperällä - ja he ottivat hänet vangiksi. 


Tendzin kertoi vangitsijoilleen olevansa luolassa meditoiva erakko, mutta sotilaat eivät uskoneet Tendzinin selitystä. Heidän mielestään Tendzin oli kiinalaisia sotilasleirejä kyttäävä vakoilija. 


Parin päivän päästä kiinalaiset päättivät teloittaa Tendzin. Kolme sotilasta ampui häntä vatsaan useita kertoja. Tendzin on kertonut, että ampumishetkellä "minä visualisoin itseni Guru Tragpona ison vuoren muodossa, eikä yksikään luoti koskettanut kehoani. Minä pyörähdin kuitenkin äkkiä maahan makaamaan ja näyttelin kuollutta".


Kuolleeksi luultu Tendzin heitettiin jokeen, josta hän uimataidottomuudestaan huolimatta selviytyi kuivalle maalle. Alastomana. 


Ensimmäiseksi vastaan tulleen mökin pyykkinarulta Tendzin kähvelsi talon emännän mustan mekon. Siihen pukeutuneena kulkiessaan häntä vastaan tuli itkevä nainen. Häneltä oli juuri kuollut mies ja lesken molemmat pojat olivat poissa kotoa juuri nyt kun hän olisi apua tarvinnut. - Ei hätää, Tendzin totesi ja kertoi olevansa (luostarilaitoksen ulkopuolella syntyneiden) buddhalaisten chöd-opetusten harjoittaja. Tendzin ei tosin osannut kuin yhden kuolemarituaalin, mutta hän teki sitä naisen pyynnöstä kahden viikon ajan.



Vuonna 1921 Tendzin sai gurultaan ohjeen: vaeltele paikasta toiseen ilman päämäärää ja harjoita joogista elämäntapaa. Tendzin teki työtä käskettyä ja ajautui vaellusvuosiensa aikana Mongolian maaperälle saakka.

Kiina miehitti Tiibetin 1950 ja noin 11 vuotta tämän jälkeen Tendzin joutui jälleen kiinalaisten vangiksi. Kiinalaiset pitivät hänen kaltaisiaan, yksinäisyydessä meditoivia joogeja loiseläjinä, jollaisia ei ole syytä yhteiskunnassa suvaita. 


Tendzin teljettiin tyhjillään olevaan latoon. Siellä häntä säilytettiin helmikuuhun 1962 saakka kunnes eräänä päivänä miehen havaittiin kuolleen. Tendzinin vuohennahkaan kääriytynyt hahmo oli tosin edelleenkin meditaatioasennossa istumassa ja, mikä kummallisinta,  vanki näytti muuttuneen 3 - 4 vuotiaan lapsen kokoiseksi.


Vähän ajan päästä ladossa tehtiin tarkempi tutkimus ja silloin huomattiin, että vuohennahkakäärön sisällä ei ollutkaan ruumista, vaan ainoastaan Tendzinin kynnet ja tuppu hiuksia.




Togden Ugyen Tendzinin tarina kerrotaan hänen veljenpoikansa, Chögyal Namkhai Norbun kirjoittamassa teoksessa Rainbow Body - The Life and Realization of Tibetan Yogin, Togden Ugyen Tendzinin. Norbun mukaan hänen setänsä lähti tästä maailmasta omin avuin muuntamalla meditaatiossa fyysisen rakenteensa valoksi. Hän saavutti Täydellisen Ymmärryksen - eli identifioitui totuuskehoon, Dharmakayaan - ja sen ansiosta pystyi rakentamaan olemuksestaan rainbow bodyn, sateenkaarikehon. 

Sateenkaarikehoon siirtyneitä tiedetään Tendzinin ohella olevan muitakin. Osa heistä on täysin tavanomaisissa kuvioissa eläneitä ihmisiä, joita kukaan ei osannut arvata korkean tietoisuuden omaaviksi mystikoiksi. Sen lisäksi on valaistuneita Buddha Dharman harjoittajia, kuten buddhalaisuuden Tiibettiin ja Butaniin tuonut Guru Rinpoche, jotka ovat saavuttaneet ns. Suuren Siirrännän (Great Transfer) tilan. Silloin ihminen ei kliinisesti ottaen kuole, vaan muuntaa kehonsa hienoksi valoaineeksi niin, että hänestä tulee näkymätön  "normaalin, karmisen vision" omaavien ihmisten silmissä.


Tendzinin elämäkerran kirjoittaja, nykyisin Italiassa asuva Chögyal Namkhai Norbu on tulku ja setänsä tavoin "alkuperäisen" tajunnantilan ylläpitämiseen keskittyvän dzogchenin harjoittaja. Kaikki sateenkaarikehon rakentajat eivät kuitenkaan tule tiibettiläisistä dzogchen-piireistä. Taolaisuus, kiinalainen ja eurooppalainen alkemia ovat esimerkkejä viitekehyksistä, joissa rainbow bodyn kaltaista metamorfoosia on tavoiteltu. Tietysti myös Intiassa kiertää tarinoita valoilmiöiksi muuttuneista joogeista ja tantrikoista.


Näin Chögyal Namkhai Norbu selittää rainbow body -ilmiötä kirjassaan The Crystal and the Way of Light: Sutra, Tantra and Dzogchen


Jos henkilö on eläessään astunut sisään tiettyjen visioiden kolmannelle tasolle (= "aikuistumisen" taso) ... niin henkilön kuollessa katoaa hänen kehonsa hitaasti valoon. Sen sijaan, että keho tavalliseen tapaan hajoaisi omiksi ainesosikseen, se liukenee ainesosiensa olemukseen, joka on valo. Tämä prosessin toteuttaminen saattaa kestää enemmänkin kuin seitsemän päivää. Fyysisestä kehosta jää jäljelle vain hiukset ja kynnet, joiden ajatellaan olevan kehon epäpuhtaat osat. Loput kehosta on sulautunut omien elementtiensä olemukseen. 


Edellä sanottuun en osaa mitään lisätä. 




No comments:

Post a Comment

Note: Only a member of this blog may post a comment.