Psykedeelisen, mieltä paljastavan, kokemuksen integroimisesta arkielämään on tullut - osittain psykedeeliavusteisen terapian lisääntymisen vuoksi - keskeinen teema tajusteita käsittelevissä seminaareissa ja kirjoittelussa. Se että psykedeelisiä ja muita transpersoonallisia kokemuksia ei pidä kammitsoida erilliseksi osaksi elämää on tietysti täysin järkeenkäypä ajatus, mutta asetelma ei ole silti lainkaan yksioikoinen.
Ensimmäiseksi on huomioitava se, että kaikilla psykedeelisillä aineilla on oma erityisluonteensa. LSD:llä, ayahuascalla tai DMT:llä stimuloidut kokemukset ovat kaikkea muuta kuin keskenään yhteismitallisia; jo kestoltaan aineiden vaikutukset poikkeavat merkittävästi toisistaan (LSD: 8 - 12 tuntia, aya: 4 - 12 tuntia, DMT 10 - 20 minuuttia). Niin kuin ei ole olemassa referenssiä arkikokemukselle ja objektiivisille todellisuudelle, ei ole myöskään yhteistä määritettä psykedeeliselle tajuisuudelle. Tästä seuraa se, ettei voi olla yhtä, yleispätevää metodia siihen miten ihminen sulauttaa psykedeelikokemuksen tunne- ja ajattelumaailmaansa ja käytännön elämään. Lisäksi taitaa olla niin, että iso osa todella vavahduttavista, transkendenttisista tiloista on niin etäällä ihmisen elämästä yhteiskunnallisena olentona, että näitä kokemustasoja saattaa olla täysin mahdotonta harmonisoida keskenään.
Annosten vahvuus vaikuttaa myös asiaan. Yleensä syvästi mystisiä psykedeelikokemuksia kohdataan otettaessa tajusteita huomattavasti suurempia annoksia (esimerkiksi 500 - 1000 mikrogrammaa LSD:tä tai 5 - 10 grammaa psilosybiiniä) kuin mitä virallisessa, psykedeeliavusteisessa terapiassa on lupa käyttää. Näin ollen herääkin kysymys: raapiko psykedeeliavusteinen terapia vain piilotajunnan pintakerroksia? Siinä tapauksessa psykoterapeuttista enteogeenien käyttöä voitaisiin pitää banaalina psykedeelisten substanssien "kulttuurillisena omimisena". Joka tapauksessa näyttää ilmeiseltä, että psykotrerapiassa potilaan läpikäyminen psykedeelitilojen ja psykonauttien trippien integrointi ovat kaksi eri asiaa.
Tajunnan totaalinen räjähtäminen ei välttämättä olekaan parasta lääkettä ahdistukseen, traumoihin ja muihin mielenterveysongelmiin. Täten ehkä viisasta olisikin se, että terapeutti ottaisi tuhdin annoksen, esimerkiksi 750 mikroa LSD:tä, ja potilas miedon, 80 - 100 mikron annoksen. Nykyisinhän psykiatri ei ota mitään, vaan jättää kaiken kummallisen näkemisen yksin potilaan huoleksi (/iloksi). Hänen näkyjensä ja tuntemustensa analysoimisesta voitaisiin käyttää freudilaista käsitettä, unityö, jonka Freud liitti unien tulkintaan - ja psykedeelisten kokemusten työstämiseen pätee sama, mitä filosofi Lauri Mehtonen on kerran todennut unityöstä eli unien esittämien tiivistymien purkamisesta: "... niin unien kuin arvojen keskustelun elementit eivät tule ymmärretyiksi jos me kuvaamme niitä ainoastaan valmiin tuotteen, valmiin unen tai valmiin arvokeskustelun näkökulmasta".
Mutta miten potilaan psykedeelitilaa ulkopuolelta tarkkaileva lääkäri pystyy löytämään johonkin täysin esoteeriseen ja/tai ennenkuulumattomaan visioon ehdollistuneista kaavoista irrallisen ja siten neuvokkaan näkökulman? Psykedeelisten kokemusten auki ratkominen ei ole erinomaisen helppoa omissa oloissaan tai omassa porukassaan hallusinogeenejä nappailevalle psykonautillekaan, mutta hänelle psykedeelien ottamisella ei myöskään välttämättä ole samankaltaista funktiota kuin vaikeisiin psyykkisiin ongelmiin psykiatristen sessioiden avulla apua hakevalle henkilölle. Luultavasti satunnainen matkaaja suhtautuu psykedeeli-kokemukseensa jälkeenpäin yhtä vähäisellä vakavuudella kuin alkoholia ryystänyt henkilö on uskollinen humalatilalleen seuraavana päivänä.
Psykedeelit ja mielen aika
Psykedeelinen kokemus, tai suunnilleen mikä tahansa korkevärähteisiin energiataajuuksiin virittynyt tajunnantila, on näkemisen taso, tietoisuuden aste, ja samalla myös se mitä tässä tilassa nähdään. Värien kirkastuminen yhdistetään melkein kaikkin hallusinogeeneihin, mutta tälläisiä optisia ilmiöitä merkityksellisempää on se, että tajusteen vaikutuksen alaisena psykedeelikko voi nähdä ympäröivän maailman energioita ja tunnelmia sykkivänä ja väräjävänä valtimoiden ja laskimoiden, ja säteiden ja viivojen, verkostona, johon hänen oma mielensä ja fysiologiansa on orgaanisella ja silti kummallisella tavalla liittynyt. Tämä voi johtaa aineen yli tai läpi näkemiseen; atomien ja molekyylitason kokemiseen, havaintoihin ja visioihin fysikaalisen maailman symmetrisestä toistuuvuudesta ja muodosta muodon sisällä (sisäinen similaarius).
Psykedeelisessä näkemisessä keskeistä on kaiken aistiminen värähtelynä ja siihen liittyen radikaalit muutokset omassa energeettisessä värähtelytaajuudessa. Psykedeelisessä tilassa samoin kuin syvissä energiatilaa muuttavissa meditaatioissa tapahtuva värähtelyjen muuntuminen on rinnastettavissa liedelle kiehumaan laitetussa vedessä tapahtuviin muutoksiin. Vesi lämpenee ja lämpenee kunnes se saavuttaa kiehumispisteen. Sen jälkeen lämpötila ei enää nouse, mutta nesteen ja kaasun molekyylisellä rajalla tapahtuu atomitasolla tietojen vaihtoa ja sen seurauksena laadullista muuttumista. Tajunnassakin tapahtuu faasimuutos sen värähtelynopeuden kiihtyessä kiihtymistään kunnes tapahtuu ikään kuin kvanttihyppy toisenlaiseen tietoisuuden akustiikkaan, jossa oma värähtely tuntuukin hitaalta sen yhdistyessä uuden, alati laajenevan värähtely-ympäristön isoihin ja super-rauhallisiin energia-aaltoihin. Tämä hetki on yhdelle trippaajalle maali ja toiselle suuren seikkailun alku.
Ajan pysähtyminen on yksi peri-psykedeelinen kokemus. Siitä on suuresti vaikuttuneena raportoinut muun muassa englantilainen kansanedustaja Christopher Mayhew (kuvassa), joka otti meskaliinia vuonna 1955 psykiatri Humphry Osmondin innostamana. Ajan päättyminen tekee meille mahdolliseksi olemassaolon kaikkialla yhtä aikaisesti. Kiinteiden materioiden tasolla tämä teko edellyttäisi fyysisenä tapahtumana valon nopeuden ylittämistä, mutta mielelle tämän säännön sivuuttaminen on mahdollista objektiivisen ajan ja lineaarisen aikamatriisin tuolla puolen olevan subjektiivisen ajan, mielen ajan vallitessa (10 minuuttia DMT- tai salvia -tripillä olleesta henkilöstä voi tuntua siltä, että hän on ollut poissa 10 tuntia).Tässä aikatilassa äärimmäisen nopea liike ja syvä levontila eivät ole vastakohtia, vaan molemmissa tapauksissa tajunnan avaruus ja mielikehomme atomit voivat yhdessä hetkessä hajaantua joka "paikkaan".
Tietoisuuden laajentuminen merkitsee metafyysisessä kontekstissa perimmäisen, epälokaalin tyhjyyden näkemistä ja sen muotoja ja kuvioita synnyttävän laadullisuuden tiedostamista. Tälläinen herääminen mahdollistaa integroitumisen energiatasolla tyhjyydestä kumpuavaan, holistiseen, kaikkiykseydellisen Indran verkon kaltaiseen informaatioverkostoon ja avaruudesta tulee ihmiselle ikään kuin aikaa, jossa matkaa tyhjyyden tutkimattomiin korpimaisemiin tehdään. Silloin nähdään oman fyysisen näköpiirin ulkopuolella olevia ilmiöitä ja olioita. Fyysisillä silmillähän ei pysty näkemään avaruuksien halki ja silmä tarvitsee objektin jotain nähdäkseen, mutta mieli on itsevalaiseva niin kuin unet joita nähdään pimeässäkin, ja objekteja synnyttävä, eikä mielen laajuudella ole määriteltyä mittaa, vaan se saattaa ulottua kaikkeen avaruuteen. Tai - kuten sanottu - mieli voi samaistua ajassa sykkivään avaruuteen itseensä. Ajasta ulos räjähtäminen liittyy vapautumiseen historiallisen olemisen painovoimasta, aikamatkustus puolestaan selittää monet paranormaalit kyvyt, kuten selvänäköisyyden.
Henkilökohtaiset ei-persoonalliset kokemukset
Yksi eriskummallinen piirre ajan ja paikan rajat ylittävissä transpersoonallisissa kokemuksissa on se, että ihminen voi löytää itsensä todellisuudesta, joka ei millään tavalla resonoi hänen henkilöhistoriansa ja elämäntilanteensa kanssa. Esimerkiksi psykiatri Stanislav Grof on kuvaillut sekä DMT:n että bufoteenin hänelle aiheuttamaa kokemusta tilana, johon ei liittynyt edes mytologista tasoa, joka olisi sitonut hänen persoonansa ja elämänsä siihen mitä hän näki ja tunsi. Grofin kokemus oli siis äärimmäisen henkilökohtainen ja samalla täysin ei-persoonallinen. Onkin aiheellista kysyä, miten on mahdollista, että ihmisellä on narratiivi oman persoonansa, "egonsa", katoamisesta?
Ehkä on niin, että vaikka kokemushetkellä henkilö ei olekaan omaan persoonaansa identifioitunut, hänen aivoihinsa tai hänen muistiinsa - joka ei uskoakseni sijaitse aivoissa - jää tapahtumasta jälki. Mutta miten kuvatun kaltainen kokemus olisi integroitavissa päivätajuntaan? Jo lievemmätkin psykedeeliset, ylipersoonalliset kokemukset ovat aiheuttaneet useille ihmisille moninaisia psyykkisiä ja sosiaalisia komplikaatioita heidän keskittyessään elämässään psykedeelisiin muistumiinsa ja ajatustensa leijailuun etäällä yhteisen todellisuuskuvauksen tuolla puolen. Tälläiset tilanteiden yleisyys liittyy ainakin osittain siihen, että psykedeelisiin ekstaaseihin ei pääsääntöisesti sisälly sen tyyppistä, kognitiiviset ja mentaaliset tasot läpäisevää mielen olemuksen tietämistä ja emotionaalisiin sensaatioihin takertumattomuuutta, jotka buddhalaisessa perinteessä nähdään henkisten läpimurtojen tunnisteina.
Neurofysiologisesti ajateltuna psykedeelistä kokemusta kolmiulotteisen maailman ja siihen sitoutuneen egon hajoamisesta yhdistyneenä ekstaasiin mielen ja materian itsesimilaarien muotojen ja kuvioiden topologisten avaruuksien kaaoksessa voidaan luonnehtia vaikkapa fraktaaliksi aivotilaksi sillä varauksella, että ei ole lainkaan sanottua, redusoivatko psykedeeliset ja mystiset, traskendenttiset kokemukst fysikaalisiin ja biologisiin toimintoihin, joita tieteelliset ilmaisut kuvaavat. Henkisten kokemusten kuvaamiseen ei ole omaa kieltä, ja siksi ilmaisut on lainattava tieteistä tai taiteista. Usein psykedeelisistä kokemuksista todetaankin, että ne ovat "sanoin kuvaamattomia". Brittiläinen filosofi ja filosofian opettajan, Peter Sjöstedt-H käsittää tämän viittaavan siihen, että psykedeeliset visiot ovat niin uudenlaisia, totaalisen "uusia", että niitä varten ei ole olemassa valideja ilmaisuja. Amerikkalainen, pitkän linjan psykedeelikko, professori Thomas B. Roberts on puolestaan kirjoittanut, että jo pitkään on filosofoitu psykedeeleistä, nyt olisi jo aika ryhtyä filosofoimaan psykedeeleissä. Ehkä se olisi alkusysäys psykedeelisen kieliopin ja sanaston muotoutumiselle.
Mystiikkaa, tiedettä, taidetta
Psykedeelisen tilan voimapiiristä irtaantuminen aineen vaikutuksen loputtua saattaa aiheuttaa sen, että maailma alkaa näyttää valjulta ja elottomalta: värit, loiste, ilmiömaailman läpinäkyvyys ja kosmisen energian läsnäolo ovat kadonneet. - Silloin useissa tapauksissa halutaan päästä takaisin sinne missä on oltu sen sijaan, että ymmärrettäisiin "kiinnittää huomiota siihen, mitä tapahtuu itselleni tällä hetkellä", kuten on todennut amerikkalainen Elizabeth Gibson, joka on 25 vuoden ajan työskennellyt Stanislav Grofin kehittämän holotrooppisen hengityksen ohjaajana ja tietää paljon myös MDMA-lääkinnästä. Eli on siis mentävä yhdestä kokemuksesta kohti uusia kokemuksia ja keskityttävä niihin.
Elizabeth Gibson pitää psykedeelisen kokemuksen intergrointia ensiarvoisen tärkeänä asiana ja hänen keinonsa tähän on autenttisuuden ja läsnäolon säilyttäminen hetkestä hetkeen. Myös ollessamme arkisten askareiden parissa, vaikkapa tiskaamassa. Samanlaisia neuvoja jakavat tuhannet elämäntaitogurut ihmisille välittämättä siitä onko heillä mitään yhteyttä psykedeliaan, ja epäilemättä niiden noudattamisesta on hyötyä henkilöille, jotka ovat psykedeeli-psykiatrisessa sessiossa tai holotrooppisssa hengitysterapiassa tajunneet miten voimaannuttavaa ja avartavaa on olla autenttisessa, suorassa suhteessa todellisuuteen. Tilanne on toinen heidän kannaltaan, jotka mieltävät psykedeeliset kokemukset mainospaloina tajunnan resursseista ja potentiaalista ja ovat ottaneet elämäntehtäväkseen henkisen vapautumisen ja vallitsevan kulttuurimielen ylittämisen. Heidän kannaltaan ei ole relevanssia keskittyä pelkästään autenttiseen läsnäoloon "tässä ja nyt," he tarvitsevat metodeja oman energiaolemuksensa metamorfoosiin ja autenttisten havaintojen tekemiseen todellisuudesta värähtelytasolla. [Kuva alla: Psycherence 2018 konferenssi tauolla, Tallinna]
Uskonnolliset, mystiset ja transkendenttiset kokemukset ovat vain yksi osa psykedeelistä kokemuskirjoa. Luovuuteen, kekseliäisyyteen ja esteettisiin ekstaaseihin liittyvät kokemukset ovat psykedeelisessä yhteisössä vamasti vähintäänkin yhtä yleisiä kuin mystiset elämykset, joskin läheskään aina näitä kokemuksia ei pysty erottamaan toisistaan. Psykedeelejä on hyödynnetty muun muassa matemaattisten probleemien ratkaisemisessa ja informaatiotekniikan kehittäjien pikkuapulaisina. Alkuperäiskansojen keskuudessa enteogeeneistä käytetään nimitystä kasviopettajat - ja ehkä nämä voimakasvit voisivat olla opettajia myös länsimaisissa oppilaitoksissa. Lukuisat taiteilijat, muusikot ja kirjailijat ovat käyttäneet psykotrooppisia aineita aivoruokana, joten olisi sikälikin luontevaa elähdyttää kuvataideakatemioiden, konservatorioiden ja luovan kirjoittamisen kurssien toimintaa psykedeelisellä pedagogiikalla.
Aivan lähiaikoina psykedeelien integroitumista yhteiskunnallisiin rakenteisiin ei ole odotettavissa, eikä edes Virallisten Tahojen toimeksiannosta tehtävää kartoitusta siitä, mihin kaikkeen psykedeelisiä metodeja voisi yhteiskunnassa soveltaa. Tälläiset toimet vaatisivat laajaa yhteiskunnallista hyväksyntää ja sitä ei ole jo yksinkertaisesti siitä syystä, että ihmisten enemmistö ei pysty ymmärtämään edes tajusteiden käytön tarkoitusta. Psykedeelilääkinnän yleistymisestä ja psykotrooppisia aineita käsittelevän informaation rajusta lisääntymisestä huolimatta psykedeeleistä tiedetään yleisesti ottaen lähinnä vain se, että isolla osalla ihmisistä ei ole sietokykyä niiden katalysoimia kokemuksia kohtaan.
Hyvin niukasti suurella yleisölle on tietoa esimerkiksi siitä, että useimmiten, varsinkin ensimmäisen, psykedeelikokemuksen oleellisin ja kantavin muutos liittyy hallusinogeenien aiheuttamaan aistiherkkyyden heräämiseen, uuden aistimustason avautumiseen. Ihminen näkee ympäristönsä uusin silmin ja uudella asenteella. Se tarkoittaa sitä, että ihminen alkaa todella tuntea värien värähtelyt, aistia elämän elementaarisen tason (esim. tulen läsnäolon liekeissä), tajuta intuitiivisesti eri paikkoihin sisältyvät tunnelmat, havaita kaikessa ilmenneessä olevan elollisuuden/tajuisuuden jne.
Yhdysvalloissa 70-luvun alussa tehdyn, erittäin laajan LSD-tutkimuksen vetäjä Harriet Linton Barr toteaa projektin yhteenvedossa (LSD: Personality and Experience), että psykedeeleistä ovat kirjoittaneet myönteisesti pääasiassa luovaa työtä tekevät ihmiset, joita epätavalliset kokemukset kiehtovat. Tasaisen maan tallaajille psykedeelinen tajunnanräjähdys voi sitä vastoin olla traumaattinen horror show. Vaikka tutkimus on vanha, johtopäätös on epäilemättä edelleen pätevä. Psykedeelien arvoa ja moninaista käyttökelpoisuutta tämä johtopäätös ei nollaa, mutta kieltämättä se tukee Aldous Huxleyn ja Terence McKennan elitististä katsantoa - mitä Timothy Learynkin egalitaristisista sloganeistaan huolimatta ilmensi - eli sitä ajatusta, että psykedeelisten substanssien tutkiminen ja hyödyntäminen pitäisi tässä vaiheessa länsimaiden historiaa olla ensisijaisesti luovien ja ennakkoluulottomien neropattien, taiteilijoiden, keksijöiden ja tieteilijöiden erikoistehtävä.
Nyt reaalinen tilanne on kuitenkin se, että miljoonat ihmiset käyttävät psykedeelejä maailmassa sadasta tai tuhannesta eri syystä ja tajusteiden suosija voi olla älykkö, rokkari, perheenäiti, insinööri, graafikko, kommari, konservatiivi ... eli melkein kuka ja mikä vaan. Tästäkin syystä olisi tärkeää, että psykedeelit olisivat esillä muutenkin kuin lääkkeenä masennukseen ja muihin psyykkisiin häiriöihin tai vapaalippuna mystiseen tietoisuuteen. Psykedeelisen kulttuuriin sisältyy valtavasti kerroksia, aspekteja ja intentioita aina dionyysisen hurmion tavoittelusta transpersoonallisen psykologian ja GAIA-ekologian kautta avaruskulttuurivisioihin saakka. Näiden eri tyyppisten tulokulmien ja tutkimusten diversiteetti on mielestäni ehdottomasti positiivinen seikka ja juuri se tekee psykedeliasta merkittävän, mielenkiintoisen ja uniikin kulttuuri-ilmiön.
Kohtalonkysymys psykedeeliselle kulttuurille on se, pystytäänkö nyt välttämään sellainen hajaannus, joka 60-luvun lopulla psykedeelisten esteetikkojen keskuudessa tapahtui Youth International Partyn perustamisen jälkeen ja joka vaimensi psykonauttien artikulaation kuuluvutta vuosikymmenien ajaksi. Abbie Hoffman ja Paul Krassner perustivat LSD:ssä saamaansa visioon luottaen anarkistisen yippie-puolueen, josta seurasi Amerikan uuteen vasemmistoon identifioituvien psykonauttien ja epäpoliittisten happopäiden välinen eriytymisprosessi. 2020-luvulla olisikin tärkeää se, että psykedeelinen yhteisö välttäisi sitoutumista mihinkään ideologiseen jargoniin tai juuttumista jankkaamaan asioista sillä tasolla, minkä institutionaaliset toimijat ja muut ovisilmästä maailmaa tiirailevat tahot ovat elämänilmöiden käsittelylle asettaneet, vaan että se olisi enemmänkin avantgardistinen [avant ’edessä’, garde ’vartio’ > ’etuvartio, kärkijoukko] ajatushautomo ja vitaalia vaihtoehtokulttuuria - ei vastustamisen kulttuuria; vastakulttuuria - luova kollektiivinen fuusioprossessori.
Kuvassa itsekin psilosybiiniä testannut Jordan Peterson luennoi psykedeeleistä.
Tämä haastattelu on julkaistu ensimmäisen kerran Pohjolan Leijona -lehdessä 1/1991. Sen jälkeen on tapahtunut erinäisiä asioita. Osolta on ilmestynyt kaksi kirjaa, Taivasmatkaaja ja Zawahal - kulkijan sielu ja hän oli käsikirjoittamassa Olli Aurinko Ylisen vuonna 2008 julkaistua elokuvaa Korkein oikeus.
Elämästä voi selvitä hengissä - löytämällä tajunnantilat, jotka lepää kuolemattomuudessa, ikuisuudessa, sanailee mystikko ja raskaan sarjan mietiskelijä K. Oso Laakso.
Psykedeelinen todellisuus alkoi avautua Osolle 60-luvun lopulla. Samoihin aikoihin hän perusti Mysteenin ja okkultisen Tähti-lehden yhdessä Jorma Elovaaran kanssa. 70-luvulla Oso siirtyi Helsingin Kasvisravintolan kuvioihin. Hänestä tuli ensin tiskaaja ja myöhemmin ravintolan vastaava hoitaja. Kasviksen kustantamassa Uuden Ajan Aurassa julkaistiin Oson hengentieteellisiä tutkimuksia ja aineistoa Oson keskusteluista muun muassa Juha Olavisen ja professorien, Reijo Wilenius ja Matti "aivo" Bergström, kanssa. 80-luvun alussa Oso oli mukana perustamassa uuden tyyppistä työyhteisöä Siuntioon.
Oso, miten mietiskelystä tuli osa sinun elämääsi?
Se oli hyvin nuorena, 20-vuotiaana. Mä koin, että eihän elämä olekaan sitä mitä noi on yrittänyt selittää, vaan tää on elävä, värähtelevä todellisuus. Mua on niinku petetty. Siitä hetkestä alkaen olen tajunnut, että elämässä on kysymys tajunnantilasta, siitä mitä sä koet, kun sä elät. Mä tajusin, että mun täytyy kehittää yhä paremman laatuinen tajunnantila. Se on mun elämän tarkoitus. Tajusin, että sä voit tehdä jotain elämällesi, sen ei oo pakko olla vaan kulkua kohti hautaa. Sä voit vaikuttaa laadullisesti siihen niin, että lopputulos ei ole esimerkiksi hauta, vaan ikuinen elämä, kuolemattomuus. Sä voit selvitä elämästä hengistä löytämällä ne tajunnantilat, jotka lepää kuolemattomuudessa, ikuisuudessa.
Tää on aivan tajunnantilakysymys, eikä mikään muu. Ja okei, mä aloin etsiä tuollasia tajunnantiloja ja kehitin ihan omat menetelmät. Mä olin silloin innostunut teosofiasta ja mä luin teosofisia kirjoja ja mietiskelin jokaista asiaa. Mä en lukenut nopeesti mitään lausetta, vaan luin aina yhden lauseen ja mietiskelin sitten, mitä tää tarkoittaa. Näin mä opin mietiskelytekniikan. Huomasin, että hei, aivan hullu idea vaihtaa koko ajan ajatusta. Länsimainen tapa, alle sekuntti per ajatus - eihän sillä pääse mihinkään. Paljon nerokkaampi tapa: keskity jokaiseen ajatukseen pitkään, äläkä vaihda niitä. Huomas, että asioista saa paljon irti kun antaa niiden vaikuttaa. Kun sulle tulee joku juttu vastaan, anna sen vaikuttaa suhun, ota siitä sen oma vastaus.
Veljeyttä atomitasolla
Huomasin, että on järjetöntä hankkia tietoa ajattelemalla, koska jos sä vertaat sitä, mitä sä joka hetki näet siihen, minkä tyyppinen kyky sun mielellä on luoda abstrakti ajatus, niin kyllähän tää mikä on sun edessäsi on aivan ylivoimainen sun mieltämiskykyyn verrattuna. Vastaus kaikkeen on suoraan silmien edessä, hä-hä-hä. Kannattaa siis suuntautua, keskittyä siihen, mikä on. Mä rupesinkin käyttämään meditaatiota ikään kuin tiedonhankkimismenetelmänä. En suostunutkaan vaihtamaan ajatuksia sekuntti per ajatus.
Ja silloin kun ihminen ei pyöritä enää ajatuskelaa, niin se on tajunnantilassa, jossa kaikki sitä ympäröivä on olemassa yhtä aikaa tasavertaisesti, ei peräkkäin niin kuin normaalissa mielentilassa. Silloin ihminen saapuu niinku hetkeen, lähtee mukaan elämän aaltoon. Se on atomitason tilanne tavallaan. Sä oot ympäristös kanssa yhtä niin, että mitään raja-aitaa ei olemassa. Silloin sä olet kuolematon. Sun kehos painaa yhtä paljon kuin ilma, sä oot osa atomaalista merta. Sieltä alkaa olentojen veljeys, atomitasolta, koska atomitasolla kaikki on yhtä kuolematonta. Tää on kuolemattomuuden avain, että sä et luo itsellesi mielteitä todellisuudesta, vaan olet elämässä mukana tasavertaisesti kaiken muun kanssa, ikään kuin kuorossa. Silloin tajuaa, että haa, mikä on tilanne. Ekan kerran.
Avaruuden juhlahuoneet
Ja tää onkin huippujuttu tavallaan, kun sä pamahdat tähän, että mikä on tilanne, tulet tähän. Silloin tajuat, mikä on ihmisen mahdollisuus ja laajennat yhtäkkiä näkökulmaa: sä oot tämmösessä fysikaalisessa kehossa, tämmöisellä planeetalla, tälläsessä aurinkokunnassa, tälläsessä galaksissa, tämmöisessä universumissa. Mitkä mahtavat juhlahuoneet! Mitkä salit! Ajattele. Jah! Sä oot kerralla mukana pääpotissa, isossa näytelmässä. Ajattele mikä onni, jos sä pääsit mukaan näin suureen universumiin näin pienenä olentona. Todella onni on sinua potkaissut. Jumala on suuri, ihminen on pieni. Jänneväli on mahtava. Tää on paras mahdollinen maailma, mihin me ikinä voitais kuvitella törmäävämme.
Luulen, että aika harvat ihmiset kokee noin. Yleensä kai ajatellaan, että avaruus ja universumi on jossain tuolla kaukana ja ihminen niin kuin...
...Täällä, heh-heh.
Niin, ikään kuin jossain muualla kuin se avaruus.
Se on mahtava ajatus (taputtaa käsiään yhteen), mutta miten tommonen voi olla? Se on ihan miten sen ottaa. Ihmiset ei tiedä, miten hemmetin hienovarainen tää on. Sellanen vertaus on olemassa, että jos aurinko on appelsiinin kokoinen, niin maa on hiekanjyväsen kokoinen ja kiertää sitä 9 metrin päässä. Näin hieno on tää gravitaatiovoima. Miten kevyt järjestelmä! Sit sä meet ihan pieneen, atomitasolle. Se on sama: äärimmäisen kevyt järjestelmä. Ydin on pieni kuin hyttynen ja elektroni kiertää niinku jalkapallokentällä hyttysen ympärillä. Atomeissa väljää, avaruudessa väljää. Ihminen on sen takia skitsahtanut, että se on jäänyt keskikokoisuuden harhaan. Lähtee se kumpaan suuntaan vaan, molemmissa suunnissa on hänen kannaltaan ikuisuus. Aurinkokunta elää 10 miljardia vuotta ja atomit elää vielä paljon kauemmin. Ihminen on lyhytikäinen tässä keskinkertaisessa olennossa ja tässä on tietysti äärimmäinen tuska. Ajattele, jos sä olet tähti, niin mikäs sulla, 10 miljardia vuotta. Jos sä oot atomi, niin mikäs sulla, vielä pitempi aika. Tää on identtiteettikysymys.
Miljoonan vihkimyksen potti
Sulla on mukana kaikki atomit ja sun atomit ei ainakaan kuole ikinä, ne on vanhempia, vahvempia, niiden perusta on vahvempi kuin tähtien. Sä olet hyvin ikuinen atomipainoltasi, mielettömän ikuinen kaveri, ajattele.Tää on miljoonan taalan väline tää fysiikka. Ohhoh! Kun sen tajuaa, tajuaa kehon arvon tavallaan. Ei tätä käy tappaminen. Mielettömän arvokas. Me ollaan todella Jumalan poikia sillä tavalla, että, aattele, aurinkokunta ja maapallo on nähnyt melkein viisi miljardia vuotta muovatakseen meidät ja tässä on kaikki tasot atomi-ja solutasolta saakka. Onpa mahtava vempain.
Ajattele, jos sun tajuntasi hallitsisi kaikki sun kehon osat, jokaisen atomin ja solun - silloin sun tajunta olisi miljoonaan vihkimykseen virittynyt, Ja jos tän kehon on saanut, kannattaa ryhtyä tavoittelemaan tätä miljoonan taalan paikkaa, yrittää lunastaa kehon salaisuus, tulla sen herraksi.
Timanttivaunun tarina
Tää on timanttivaunu tää meidän fysiikka. Ja mä itse sanon vaan, että olen hyvin onnellinen mies ihan sen takia, että mä saan kävellä maaplaneetalla ja ajaa tälläsessä hienossa timanttivaunussa; todella tajuta, että mä oon mahtavassa temppelissä. Herran luomuksessa, suuressa Jumalan mahtityössä, universumissa, vierailemassa mitä hienoimmalla välineellä. Katsomassa Luojan kunniaa. Haluut sä muuten kuulla timanttivaunun lopun? Se on kaikkein hienoin. Lopulta sä näet saavutat timanttivaunun viimeisen päivän. Miljoona jämähtää tauluun, sä oot ratkaissut kehos arvoituksen. On aika sanoa hyvästit. Ja ne on upeat...
Sä tajuat seisovasi koko sun kehon energiavarannon päällä ja sä katsot avaruuteen ja sun edessä on mysteeri. Sä näät tähdet ja galaksit ja sä näät paljon enemmän kuin tämän päivän kuolevaiset. Siinä on luojasi, siinä on sun synnyttäjäsi. Sussa herää ihmetys, miks te [tähdet ja galaksit] ootte niinku erinäköisiä kuin minä, mut sit sä tajuut, ahaa, sä katsot universumia sisältä ja sä olet itsekin sisältä ihan samannäköinen, pienoiskuva, jossa atomit vastaa galakseja. Sit sä tajuat, että universumikin on Jumalan muoto, kehon muoto ja sä räjähdät. Lähdet ponnistamaan tästä pienestä atomiminiatyyrista kohti suurta universumia.
Atomeista alkaa sun ties tähtiin. Sä lähdet tätä jänneväliä rakentaan suoraan kaavalla atomit vastaa tähtiä, solut galakseja. Sä lähdet hakemaan suurta Jumalaa. Se on kehon viimeinen päivä, timanttivaunun ratkaisu. Näin astuu kunniallinen mies kehostaan. Silloin sä sanot: se on täytetty. Se on mahtava tie, usko vaan! Usko vaan, että miljoona vihkimystä tuntuu todella. Meidän meditaatiomatkat ja kaikki huippukokemukset, ne on voinut nousta, kato, pariin tonniin, joskus voi kymppitonnia tavoitella, mutta miljoona on sellainen seteli, että semmosta me ei olla vielä nähty ollenkaan.
Tarkoitatko miljoonan vihkimyksen tajunnalla sellaista tajuntaa, joka pystyy käsittelemään yhtä aika rinnakkain poikkeuksellisen paljon tosiasioita?
Joo, mä oon kuvaillut sitä sillä tavalla, että miljoona vihkimystä vois tarkoittaa sitä, että sulla on miljoona tajuntapistettä käytössä yhtä aikaa - nythän ihmisillä on keskimäärin yksi tajuntapiste käytössä.
Meditaation metodit
Tajunanlaajennuksen tiellä on ohjaamassa monet koulukunnat ja systeemit. Mitä mieltä olet niistä? Onko ne ihan humpuukkia niin kuin Krishnamurti heitti?
En mä voi ajatella sillä lailla. Jokainen luo sen oman juttunsa. Ajattele nyt, että keskimääräisellä tajunnalla on vaan yksi tietoisuuden käyttöpiste olemassa, ja ajattele, jos sulla on vaikka viisi sellaista, niin kyllähän viiden tähden mies näyttää toiselta kuin yhden - ja viiden tähden miehen kannalta sen kannattaa ruveta jotakin markkinoimaan sille yhden tähden miehelle. Näin ne koulukunnat syntyy. Ne on hienoja veijareita jotkut. Mä olen aina pitänyt esimerkiksi tästä Guru Maharajista, veijarina. Sillä on ihan jännittävä mietiskelymenetelmä mitä hän tarjoaa oppilailleen. Hänellä on valloittava, hyvä energia. Hyvät vibat Sä voit ymmärtää, että tajunnan laajennuksessa ei ole metodista kysymys. Sä et voi käyttää metodia, vaan sitä mikä soveltuu kussakin suorassa tilassa käyttöön. Musta on typerää panna silmät kiinni ja hymistä.
Siis meditaatio ei mielestäsi ole vain tiettyjen harjoitusten tekemistä?
Niin, otetaan tää hieno, yksinkertainen kysymys: mitä on meneillään? Sä meet tonne kadun kulmaan, että hei, mitäs tässä on meneillään. Katselet ihmisiä ja kyselet ja ihmettelet, ja sä huomaat sen ilmapiirin, että juuri mitään ei ole meneillään: ei mitään sen kummempaa. Mitäs tässä, siinähän se. Tällä tasolla koko tapahtuma. Ja sit jännevälin toinen pää. Koko tää hurja näytelmä, tää kokonaisuus, kaikki. Jokainen hetki on valtava ilon hetki, jos sä tajuat sen kokonaisuuden kannalta. Nää on valtavia hetkiä. Koko juttu. Aivan huikea.
Kuolemattomuuden soturit
Kaiken kanssa on tultava tutuksi. Ei kuolemattomuuteen vaeltaminen ole lainkaan riskitön taival. Mä tiedän sen hyvin. Olen nähnyt monen nuoren miehen seisomassa psykedeelisen maailman avautumisen edessä ja mä oon tajunnut, että se on niille niin kova pähkinä, että mitäs nyt tehdään. Ajattele, kaikki aukee, koko maailma on sun edessäsi: saat, mene, astu ja rakenna ja löydä ja vaella, ole hyvä. Sille merelle ei purjehdita helposti. Helpommin jäädään yleisiin uskomuksiin, turvallisiin kuvioihin, pieniiin keloihin. Harva lähtee tavoittelemaan taivaita. Harva luo itse oman todellisuutensa. Mutta mä tiedän, että ei kannata olla samoilla laduilla kuin yleensä ihmiset. Oon oppinut sen, että jos ihmisten elämä päättyy kuolemaan ja niiden jutut on sellaisia, että ne ei sisällä mitään mikä poistais ne tuolta väistämättömältä tieltä, niin mä en voi olla siinä jutussa mukana.
Tää on raaka ratkaisu. Kato, ihmiskunta vaeltaa kuoleman kuiluun, jyrkänteeltä alas - ei selvinnyt kukaan hengissä - ja sä toteatkin, että ei, en aio mennä tuota tietä. Mutta mitä sulla on panna vastaan kuoleman saatolle? Mitä tarjoat, mikä on sellainen, jonka varassa voit itse elää, jos erkanet sun veljistäsi? Tää on jokaisen kuolemattomuuden soturin edessä tää kysymys. Nyt sä oot on your own. Sun on koko ajan keksittävä jotakin, joka vie eteenpäin. Mitä ikinä tulee mun eteeni, yritän tehdä sen paremmin ja paremmin. Ei tuu sitä kysymystä, että onko oikein vai väärin. Tehdä paremmin on sitä, että toimii kaikin puolin tajuntaa kohentaen, ei vain yhtä puolta kehittäen. Ja siinä työssä täytyy olla elämän oikea suunta. Mistä sen tunnistaa? Se on tietysti tajunnan laajentamisen suunta. Jos sä koet, että sä heräät kuukausi kuukaudelta yhä paremmin kolahtavaan, syvempään olemassaoloon, silloin sä olet oikealla tiellä. Jos sä joka päivä heräät kurjemmissa ja kurjemmissa fiiliksissä, olet väärällä tiellä.
Hitlerin psykedeelinen tajunta
Mutta eikö kuitenkin ole mahdollista, että sun tajuntasi on laajentunut ja silti olet huonoissa fiiliksissä? Ajatellaan nyt vaikka Hitleriä. Oliko Hitlerin tajunta laajentunut?
Kyllä mä uskon näin. Ei paljon, mutta suhteellisesti. Ei pienet miehet tee tommosia tekoja. Se oli maagi. Noita. Mutta sillä oli hullut aatteet. Ja hän eli aika huonoissa fiiliksissä. Totta kai, paskat jutut kun suunnitteli. Toihan onkin muuten mahtava asia tajunnan maailman rakenteessa, tää maailman demoninen puoli, joka tavallaan ylläpitää muotoja, suljettuja systeemejä.
Onko demoniset voimat sama kuin alitajunta?
Niin, alitajuntahan muodostuu siitä, mitä me ei olla kyetty kohtaamaan. Ne on kerroksia, jotka jujuttaa meitä ja kyllä mä koen, että ne on demonisia voimia. Ja se on katkera kamppailu ihmiselle, kun se käy kamppailua omia demonisia voimiaan vastaan, koska menee pitkä aika ennen kuin hän huomaa, kuinka niiden kanssa on pelattava. Aluksi väkisinkin vihaan vastataan vihalla, ja niin kauan kuin ollaan reaktiivisia, tilanne on toivoton. Kysymys on siitä, että uskaltaa kohdata ne voimat, jotka ylläpitää alitajuntaa ja siitä miten niihin suhtautua muulla tavoin kuin olla niiden reaktiivisessa kusetuksessa. Mä olen itse joutunut paljon tollasia vartijatyyppisiä demonisia voimia kohtaamaan omilla retkilläni. Se on tavallaan tietoisuuskoe. Sun edessäs on voima, miten sä pääset sen ohi? Sun pitää saada se hölmistymään ja mennä sitten ohi.
Rauhallisessa tajunnantilassa nähtynä demoninen voima... sehän on säälittävä olento. Ajattele, se on kuitenkin kakku, rangaistus. Se on vankila, se on pesti. Se on maaorja! Ei se oo kiva homma hoitaa, vartioida jotakin, et saa päästää ketään. Mä oon jututtanut tollasia jätkiä. Mielellään ne puhuvat. Eivät ole pitkään aikaan kenenkään kanssa puhuneet, yksin vaan ovat seisseet vartiossa yössä, tuhansia vuosia. Sit kun ne pääsee puhumaan, ne on lopulta äärimmäisen hyvillään. Ne rentoutuu ja sä voit jakaa elämänkokemusta. Toverille on helpompi jatkaa, saa tukee ja toisenlaista näkökulmaa, ehkä keksii... jonakin päivänä lähtee.
Nää on hienoja juttuja. Demonisen voiman jalostuminen on merkittävä luku ihmisen tajunnan historiassa. Ajattele nyt vaikka sotimista. Sodat on mysteerii ihmisille. Kaikki ajattelee arkisesti, että eihän kukaan halua sotaa, mutta silti sotia käydään. Ne on tavallaan demoniset voimat, jotka käy sotia ja ne sotaa käyvät hahmot ovat hyvin uljaita korkeissa muodoissaan. Kuulut Siriuksen kenraalit etenkin. Ne on hyvin laajoja tajuntoja, paljon suurempia kuin Hitler. Niin laajoja sotapäälliköitä ei ole maan päällä nähtykään kuin Siriuksen kenraalit.
Kenen kanssa ne sotii?
Ne sotii muun muassa maassa. Pelaavat näitä sotapelejään. Järjestävät tilanteita ja johtavat ihmisiä taisteluihin, mielettömyyksiin. He hallitsevat monia planeettoja. Siriuksen kenraalit on mahtava ylempi olentoluokka kuin ihmiset. Ne on tavallaan kosmiset poliisivoimat.
Monista voi tuntua aika vieraalta ajatukselta, että jotkut Siriuksen kenraalit järjestelevät planeettamme asioita.
Joo, kyllä se varmasti on vieras ajatus, mutta eihän ihmiset tarvitse mitään tollasta, ei ne tuu ajatelleeksi tota ristiriitaa, että kukaan ei halua sotaa ja silti niitä käydään. Siriuksen kenraalit eivät näyttäydy ulko- vaan sisämaailman kautta. Tutumpi saman kaltainen joukko ovat kreikkalaiset jumalat tai Walhallan sankarit.
Miten olet saanut kontaktin Siriuksen kenraaleihin?
Mietiskelemällä. Niin, tästähän voisikin puhua lisää. Tässä on yksi menetelmistö, mitä me ei olla oikeastaan kajottu. Kerronks mä noin kaskunomaisesti ensimmäisiä tapaamisia...ne on aika keveitä. Ensimmäinen kontakti oli sellainen, että mä olin nuorena kiivas mies ja mulla oli psykedeelinen tajunta. Mä olin jotain 30 ja mä koin suuren epäoikeudenmukaisuuden maailmassa ja aloin sisäisesti manaamaan; kuka tästä on vastuussa? Mä halusin vastauksen henkivoimilta. Silloin mä törmäsin ensimmäisen kerran Siriuksen kenraaleihin. Se oli hienoa. Ihmeellinen sotajoukko kuljetti mua kenraalin, tai en mä tiedä kenraalin, mut komentajan eteen, ja mä rupesin huutamaan siinä ja puimaan nyrkkiä, että jumalauta, tää on todella väärin.
Vähän aikaa se jätkä vaan katso mua, katso ja kuunteli. Sit se viittas kädellään ja samassa mä lensin ikuiseen kadotukseen. Mä todella lensin! Stressi, joka oli samassa huoneessa näki, kun mä istuin mietiskelyssä ja yhtäkkiä mun huulet kalpenivat. Yksinkertainen ajatus pelasti mut: eihän tän pitänyt näin käydä - ja samassa mä istuin taas huoneessa nojatuolissa. Monien vuosien jälkeen tuli tää huimin retki. Se oli ihmeellinen. Se muutt ikaiken. Oli syyskuu 85, mä luin tähtitieteellisiä kirjoja ja yhtäkkiä mä huomasin, että mulla on jo kuukauden mennyt saatanan lujaa. Sit mä ajauduin näihin tähtitieteellisiin maailmoihin. Tajusin, että universumi avautui ja mä lähdin menemään kohti läheisiä tähtiä tajunnanlaajennusmenetelmällä. Mä mietiskelin ja etsin kaikinpuolin parempia tajunnantiloja, ja ehkä kuukauden kuluttua törmäsin näihin Siriuksen kenraaleihin uudestaan ja sain viettää heidän kanssaan kolmisen viikkoa Siriuksen sotakoulussa.
Kolmen valtakunnan vieraana
Mä kävin kyllä töissä, mutta mä en nukkunut kuin kolme tuntia yössä. En syönyt enkä juonut juuri mitään. Kolme viikkoa mä vaan kelailin siellä Siriuksen sotakoulussa. Ihmiset piti varmaan mua hulluna. Se päättyi siihen, että eräänä päivänä sinne saapui kreikkalainen jumala ja mä tiesin, että nyt on joku mahdollisuus olemassa ja lyöttäydyin sen seuraan. Siten pääsin tutustumaan heidän valtakuntaansa. Näin siellä paljon korkeampia olentoja kuin Siriuksen kenraalit, miten niitä nyt kuvailisi, no, kunnollisia jumalia joka tapauksessa maailmoita ohjailemassa. Se oli hieno buumi, johon mä pääsin mukaan ja sain mahdollisuuden vierailla vieläkin korkeammassa valtakunnassa. Mä hankkiuduin siihen matkaan. Valtavia olentoja. Mä koin, että ne oli todella isoja jumalia, mä ajattelin, että ne on titaaneja.
Sitä buumia kesti pari - kolme viikkoa. Sit mä ajattelin, että mulla on mennyt niin lujaa, että nyt mun on parasta ruveta syömään ja juomaan jotain ja nukkumaan. Me lennetään just New Yorkiin, mä olin tilannut matkat sinne. Sinne mä laskin tän hienon matkani. Kolme kuukautta sitä kesti ja mä laskin sen Manhattanin kevääseen. Se oli semmoinen paketti: kolme kuukautta tajunnanmatkaa ja sitten New Yorkin todella kuumeiseen ilmapiirin. Se oli supermietiskely, joka kannatti tehdä. Mä löysin tommosen tien jumalien tarhaan ja sellanen tajunnantila on itselle tullut, että tulevaisuus on siinä, että kasvaa sellasiin tajunnan laajuuksiin, kuin mitä noilla kaikilla jumalilla on hallussaan. Sitä voi kutsua mietiskelytekniikaksi. Joka tapauksessa se on polku. Olemassaolon, sisäisen maailman rakenne.
Onko kaikissa elämän olosuhteissa mahdollista löytää ikuiseen onneen vievä polku?
Niin, elämän olosuhteet, nehän on hienot. Vapaan tahdon olemus on se että ihminen saa juuri sitä, mitä on itselleen luonut. Sun elämäsi on sun oma luomus. Ei ole elämän olosuhteita, vaan on oma luomus, jota on syytä luoda paremmaksi ja paremmaksi. Jokainen itse luo oman olemuksensa, jokainen saa katsella maailmaa niin kuin itse tykkää. Se on asia, mihin sä voit vaikuttaa. Mä en usko sitä, että mä voisinkaan elää kenenkään muun todellisuudessa kuin omassani. Olet sä ajatellut tätä planeettaa inkarnaatiopaikkojen kannalta?
Pääasiallinen inkarnaatiopaikka vielä joitakin vuosia sitten oli maaorja. Ajattele nyt minkä tyyppistä tajuntaa sä voit kehittää, jos sä otat maaorjan inkarnaation. Hah-hah. Mutta tänä päivänä se on ainakin länsimaissa aika kiva, vapaa olento. Tää merkitsee sitä, että ihmisten tietyn tyyppinen tajunnallinen murros on tapahtumassa. Tänne on kehittymässä parempia olosuhteita elää yhä enemmille ihmisryhmille.
Taivas maan päälle
Paljon hienommat olennot on kiinnittäneet huomion siihen, miten oivallinen planeetta maa on ja tää on otettu pois Siriuksen alaisuudesta. Tää on ihmeellinen myytti, mutta niin se vaan tapahtuu. Nää titaanit, nää jumalat, joilla on 50 - 100 tuhatta vihkimystä, heidän tarkoituksenaan on inkarnoitua ihmisten joukkoon, jolloin maa planeetan olosuhteet muuttuvat radikaalisti. Tää on nyt sitä. Se todella tarkoittaa sitä, että ihmisten tajunnantilat kohoaa ja heidän mielen rakenteensa muuttuu sillä tavalla, että minkään tyyppistä negatiivista kokemusta ei enää esiinny. Maa astuu universaaliseen perheeseen ja tänne tulee paljon tietoisempi johto.
Uhat väistyy. Kaikki uhkaavalta näyttävä, se on poikkeustila yleisessä onnessa. Tää on ehkä ihmisille kaikkein vaikeinta ymmärtää. Ne on tottuneet, että elämässä käy kalpaten, että tää on periaatteessa paha juttu, joka vie rappeutumiseen, kuihtumiseen, kuolemiseen ja hautaan. Se luo peruslohduttomuuden. Ihmiset on takertuneet siihen uskomukseen, että se on yleinen tila. Mutta kaikki menee ohi. Ihmisten on vaikea uskoa, että he pääsevät taivaaseen, siis pian. Hetki on koittanut.
Se näkyy jo. Kansat vapautuu. Mä oon ennustanut, että tää on vasta ensimmäinen vuosi. 14 yhtä huikeaa päälle ja taivasten valtakunta on meidän. Valtava prosessi. Yksi vuosi on kulunut ja näin paljon on tapahtunut. Mä koen, että tää on kaikkien aikojen juttu, suurimmista suurin tapahtuma kussakin maailmankaikkeudessa. Koen, että tässä on tän maailmankauden grand final. Se ei lopu tässä, vaan ratkeaa tässä. Tähän asti tultiin ikään kuin alas, laskeuduttiin kohti maata ja yksilöllisyyttä ja nyt noustaan kohti taivasta ja jumalia. Jumalat tulee mukaan nyt. Tää on tän viidentoista vuoden anti, valtavat tajunnantilat.
Tää on jokaisen olennon nyt tai ei koskaan tilanne. Nyt jokainen saa niin paljon. Nyt rauta on kuuma, sitä pitää takoa. Me pedataan omat sielumme sellaisten taivaiden kaltaisuuteen, jotka on meille taivaita. Nyt ne taivaat taotaan. Tää on se suuri joulu tavallaan. Me astutaan taivasten valtakuntaan.
Eli, on päädytty ikään kuin siihen juttuun, mitä esimerkiksi rastat painottaa, only the fittest of the fittest will survive... Ja jos toi sun ennustuksesi pitää paikkansa, niin tässähän on jokaisella hoppu taata itselleen todella hieno, ikuinen taivastila, eikä vaan tyytyä siihen muutokseen tajunnantilassa joka...
...tulee ilmaiseksi kaikille. Kansaneläke. Heh-heh. Joo, ei kansaneläkettä kannata jäädä odottelemaan.
[haastattelu & teksti copyright Kari Kosmos]
Kosmos & Oso kesällä 2013
OSON RADIOHAASTATTELU 1992
KORKEIN OIKEUS TRAILER
Ensimmäisen tönäisyni konventionaalisen, oletetun & jaetun todellisuuden tuolle puolen sain 1960-luvulla Sariolan tivolissa. Setäni Kauko kiersi tivoliporukassa kuuluttajan ominaisuudessa ja siten Sarioloiden sirkukset ja tivolit tulivat jo nuorena hyvin tutuiksi miljöiksi.
Kuusikymmenluvun alussa tivolissa oli Neekeriteltta. Siellä tulenlieskat suihkusivat lavan sivuilla olleista pöntöistä ja mustat miehet ja naiset tanssivat, lauloivat ja rummuttivat kaislahameet yllään. Täysin uudentyyppinen, villisti värisevä todellisuus puoliksi artaudilaisessa, puoliksi muuten vaan absurdissa teatraalisuudessaan, tuli hetkeksi minua liki. Olin vaikuttunut.
Shown jälkeen setäni ohjasi perheemme backstagelle. Siellä yksi mustista miehistä kaivoi tupakka-askin esille ja tarjosi minulle savuketta. Vaikka en ollut silloin vielä edes viiden vanha! Minua ja kaikkia läsnäolijoita nauratti. En ottanut huomioon lainkaan sellaista mahdollisuutta, että noin neljännesvuosikymmen myöhemmin tanssisin nyabinghia mustien patriarkkojen ja matriarkkojen kanssa Jamaikan vuoristossa, tabernaakkeleissa, joissa yrtin savu suitsuaa taukoamatta kymmenistä chaliceista rukousten ja kirousten myötä. Enpä tiennyt sitäkään, että suhteeni tupakkaan tulisi kasvamaan uskonnollisiin mittoihin ja asettumaan maagisiin meridiaaneihin.
Sen lisäksi että setäni räppäsi illasta iltaan ääni ruvella tivolitelttojen mainostusläppää hänen vastuullaan oli käärmevaunun asukkaiden huollinta. Terraarioissa loikovien isojen käärmeiden katselu imaisi minut samalla tavalla toiseen, Voiman, maailmaan kuin initiaatio Neekeriteltalla. Vaarallisen oloinen hiljaisuus, viidakko kaikkine salaisuuksineen oli aistittavissa matelijoiden läheisyydessä. Minä lumouduin, hypnotisoiduin käärmeistä, tajusin niiden jollain tavalla liittyvän elämän perimmäisiin olomuotoihin ja lähteisiin.
... Kuten kundaliini, käärmetuli, on primaari asia elämän ja etenkin joogin elämän kannalta. Tämän olen lapsuusvuosien jälkeen tajunnut kirkkaasti. Kundaliinin avautuminen on iso potti, optio, bonus. Sitä minulle ei ole tapahtunut, mutta olen oppinut tietämään miten käärme, miten käärmeet virtaavat energiakehossa. - Ja psykedeelisessä energiamaailmassa - jossa esimerkiksi shamaanit ja noidat työskentelevät - ei tapahdu ratkaisevia siirtoja ilman nagojen apua. Sen verran olen itse käärmehenkien kanssa konsultoinut, että tiedän ne omanarvontuntoisiksi liittolaisiksi, jotka tykkäävät siitä kun nille toistetaan: kyllä, kyllä, ilman nagoja me ihmiset emme olisi mitään...
Matkani maagiseen tapahtui myös Sariolan tivolin Taikateltassa, jossa 60-luvulla usein esiintyi saksalainen, fetsihattuinen taikuri. Olisikohan ollut itse Spinoza? Hänen bravuurinsa oli leijuva tyttö. Hän asetti hypnotisoidun, vartaloltaan täysin jäykistyneen tytön kolmen tai neljän puusauvan varaan makaamaan noin metrin korkeudelle ilmaan ja veti sitten jokaisen tuen pois. Tyttö leijui. Taikuri liikutti vielä vannetta hänen kehonsa ympärille näyttäen, että minkään lankojen varassa tyttö ei ole. Siinä oli silmieni edessä mysteeri, siitä oli otettava tarkempi selko. Jo hypnoosi itsessään oli kiehtova ilmiö; oli siis olemassa muitakin tajunnantiloja kuin uni ja perusvalve...
Ensimmäinen oppaani taikuuteen oli Solmu Mäkelän Suuri taikakirja, jossa temppujen lisäksi esitellään taikatemppujen historiaa. Tarina alkaa faarao Kheopsin hovista. Taikuri katkaisee hanhelta kaulan, mutta hanhi jää elämään, ja taikuri liittää hanhen pään takaisin sen ruumiseen. Ajattelin, se ei ollut temppu, se oli taikuutta. Tämä erottelukyky on iän myötä tarkentunut.
Mainitsematta ei voi jättää Pelle Jalia ja muita Sirkus Sariolan klovneja. He asettivat arjen asiat ylösalaisin ja olivat maskiensa takana yhtä salaperäisiä karakteereja kuin taikuri - niin kuin koko sirkuksen maailma on salaperäinen, satumainen: sinä menet sinne nauramaan ja jännittämään, kokemaan illuusioita. Lisäksi tivolista saa taivaallista, illusorista, utuista evästä, hattaraa, makeaa siinä määrin kuten jumalten herkkujen olla pitääkin. Väkevyyttä ja ulottuvaisuuksia klovien, taikurien, eläinten ja huvilaitteiden toteuttamaan tapahtumiseen antaa taustalla raikuva bahtinilainen markkinatorin nauru. Hulluus ja kreisi karkeus ovat usein lähistöllä luuraamassa tietoisuuden alueen laajetessa ja ekstaasin syttyessä. Ystäväni, avaruusmietiskelijä K. Oso Laakso onkin joskus todennut omasta mietiskelymetodistaan, että hän on lähtenyt "maallisen möyrinnän" keskeltä kohti korkeuksia hakemaan suurta jumalaa.
Tivolin ohella lapsena ja varhaisnuoruudessa tuli muitakin kovia sykäyksiä pois ympäröivästä keskiarvoisuudesta ja vulgaarimaterialistisesta maailmanselityksestä. Tarzan, Mustanaamio, Taika-Jim ja Perheraamattuun Dorén taiteilemat, voimalliset ja salaperäiset kuvat. Kaikki sykäykset ikään kuin vaativat syventymään siihen, mikä olen ja missä olen mukana, samaten ne yllyttivät toimintaan. Siten joogan ja mietiskelyn aloittaminen 10 vuotiaana oli luonteva jatkumo kaikelle edeltäneelle. Se oli ensimmäinen tietoinen askeleeni kohti itseoivalluksen opiskelua ja Voiman tajua.
En usko kohtaloon. Se on liian iso ja juhlallinen käsite ainakin minun kohdallani. Karman lakia en pidä uskottavana mekanismina siinä laajuudessa, kuin mitä esimerkiksi buddhlaisuudessa ja hindulaisuudessa ajatellaan. Luulen monien asoiden tapahtuvan sattuman oikusta, mutta nään elämässä myös tietyn vääjäämättömyyden: on asioita, tilanteita ja ihmisiä jotka tulevat kohdallesi halusit tai et. Se miten otat hetkestä kiinni, se on oma ratkaisusi.
Isossa kuvassa voi nähdä yksittäisten asioiden liittyvän toisiinsa, ja havaita miten omaan elämään on sisältynyt enteitä, johdatusta, impulsseja, siirtymiä, teleportteja ... Päteeko tämän kaikkiin ihmisiin? En tiedä. Elämä on mysteeri. Omasta puolestani, mutta täysin yleisellä tasolla sanottuna, uskallan silti väittää, että on maailmaa kiertää Voima, se tarkkaa ihmisiä, tunnistaa ihmisiä, valitsee ihmisiä, ja antaa impulsseja, väläyttää enteitä... Mutta jos tarkkoja ollaan, niin maailmalla pyörii lukemattomia, näkymättömiä voimaympyrän kehittäjiä. - Kansakoulussa minua hirvittivät aamuhartaudessa kuulemani tarinat lähetystyöntekijöistä, jotka "Herra" oli kutsunut mustimpaan Afrikkaan saarnaamaan. Toivoin ettei minulle kävisi ikinä samalla lailla. -
Voima jota tarkoitan ei ole transsendenttinen olevaisuus ja se värisee painetta ilman että vaatii sinua palvomaan tai palvelemaan ketään. Ehkä se halajaa vain fyysistä possessoitumista ja siihen sisältyvän option maistaa hattaraa tivolissa. Fysikaalinen keho kun on arvokas auto, ja ihmisen kannalta taas; mikä on autoillessa jos sulla on [Shivan] Tiikeri tankissa, tai [Tapion] Hirvi. Voima ite.
Paramahamsa Ramakrishnan samadhi oli yksi lähde virtaukselle, joka on tuonut joogien opetukset länsimaihin. Olihan vuonna 1893 Uskontojen maailmankonferenssiin Chicagossa osallistunut joogi Swami Vivekananda Ramakrishnan oppilas.
Bengalilainen, vuosina 1836 – 1886 elänyt, Ramakrishna oli ekstaattinen Äiti Kalin palvoja.
All creation is the sport of my mad Mother Kali;
By Her maya the three worlds are bewitched.
Mad is She and mad is Her Husband; mad are Her Two disciples!
None can describe Her loveliness, Her glories, gestures, moods;
Shiva, with the agony of the poison in His throat,
Chants Her name again and again.
- Sri Ramakrishna
Hieman toisenlainen käännös yllä olevasta, The Gospel of Sri Ramakrishnan, säkeestä sisältyy Lex Hixonin kauniiseen kirjaan Meetings with Ramakrishna. Hixonin versiossa mainitaan, että "Her Human lovers" - yllä: Her two disciples -" are mad with bliss", siunattuja hulluja. Näin tarkentuu hengellisen "hulluuden" ja palvonnan harjoittamisen, omistautuneisuuden, yhteys.
Jumalaisen myrkyttyneisyyden äärimmäisyyksiin venyvä alue uskonnollisuudessa on sekä idässä että lännessä hyvin monivivahteinen, mutta aina käsittämätön. Uskontojen piirissä onkin etenkin länsimaissa uurastettu jo pitkään, jotta jumalan myrkky saataisiin imettyä pois seurakunnista, koska uskonnolliset aktiviteetit on laitostetussa yhteiskunnassa korrektia pitää vibraatioiltaan neutraalilla virastotasolla ja koko kuvio papiston hallinnassa ilman, että ihmisillä on mainittavaa, henkilökohtaista suhdetta pyhyyteen. Tälläisessä proseduurissa piilee oma viisautensakin. Koska pyhyys panee pään pyörälle.
Höyrypäisten ekstaasilahkojen mainingit luiskahtavat helposti massahysterian puolelle ja yksityisten ihmisten kohdalla jumalaiset, ehdollistuneen tajunnan vinkkelistä kreisit viritykset komentokeskuksessa saattavat aiheuttaa kosketuspinnan katoamista tiettyjä elämän välttämättömyyksiä kohtaan.
Mikä neuvoksi? Siis jos halajaa olla vapaa menemään lujaa tajunnassa dualistisen rakenteen tuolla puolen - ja elää kuten Mustanaamio joka toisinaan "poistuu viidakosta ja liikkuu kaupungissa kuin kuka tahansa meistä".
Carlos Castanedan kirjoissa mainitaan mainio kikka: hallittu hulluus. Siihen jos pystyy niin mikä on mennessä kun tie on suora. Paramahamsa Ramakrishna ei tosin hallittua hulluutta varsinaisesti ilmentänyt. Mystisen Joutsenen elämä oli toistuvaa haltioitumista ja performointia "jumalasta myrkyttyneessä" tilassa. Lannevaate lennähti Ramakrishnalta kanveesiin tämän tästä pyhimyksen intoutuessa tanssimaan Kalille paljas iho ilmaa vasten. Kalipatsaan lisäksi hän palvoi polvillaan omaa valokuvaansa. Minäkin olen prostituoitu! Paramahamsa huuteli huorille katujen varsilla matkatessaan hakemaan pientä temppelipapin palkkaansa.
Myrkytyksen oireita olivat myös Ramakrishnan suurenmoisen runollista ornamentiikkaa lainehtivat laulut ja kaikkiaan se metafyysinen opetus jota Ramakrishna oppilailleen jakoi. Hänen ekstaasistaan vapautui akashiseen troposfääriin hengellistä heliumia, jota yhä vieläkin jokainen sisäavaruuden rakettitiedettä opiskeleva voi hyödyntää nostekaasuna välittämättä siitä, millainen on hänen suhteensa esimerkiksi joogaan tai teistisiin oppeihin. Ramakrishnan konsolissa oli universaali käyttöliittymä ja hän oli ylipäätään hyvin ekumeeninen hemmo [Paramahamsalla oli tantrinen koulutus ja hän kokeili vähän aikaa muslimina olemista, eli tovin naiseksi laittautuneena naisten keskuudessa ym. vastaavaa].
Ekstaasikokemus ei yltä mielen alkuperäiseen tyhjyyteen, se on transsendenttisesta kokemisesta riippumaton, täysin itsenäinen tajunnan syvyys ja valoisuus. Kaikkiaan ekstaasi on vain yksi potentiaalinen mielentila, yksi tajunnanlaatu ties kuinka monista tuhansista... Vaan kovin on kapea ihmisen näköala kaikkeuteen, jos häneltä ilon totunnaiset, persoonalliset ääriviivat hajottavat, puhtaan haltioutumisen hetket jäävät täysin tutaamatta; jos mikään yhteys elonpiirissä ei iske sellaista kipinää, että sähkö värjää shivansinisellä myrkyllään energiakehon kuin sienen; jos jumala tai jumalattomuus ei koskaan puhuttele niin väkevästi, että paiskautuu ihmisyyden ääreen - sinne missä myös kaikki hulluus, mielipuolisuus, nurinkurisuus [If six was nine], epäloogisuus, anti-lineaarisuus ilmenee - vaan jää elämässään ikuisesti puoliväliin.
Ekstaasiin jumittuminen on valaistumisen ja nirvanan este. Näin olen kuullut. Takertumisen aiheuttaa halu toistaa miellyttävä kokemus, opastaa Patanjalin Joogasutra (2.7). Käänteisesti sanottuna: takertumisen aiheuttaa halu mihin tahansa kokemukseen, joka pitää meidät erillään epämiellyttävästä, seisomassa ulkona [ex- stasis] kaikesta rumasta ja pahasta.
HAAA!
Ekstaasi on spontaani - mutta ei aina odottamation - haltio; dharman harjoittajan äkillinen myrkyttyminen jumalten ja buddhien nektarista. Silloin yleensä annetaan vaan mennä: samsara tai nirvana, ihan sama; hei, me lennetään! Mutta, jos mielesi on ollut täynnä epätoivoisia ajatuksia ja/tai jos meditaatiosi on alkeistasolla, käy nopsasti siten, että ikään kuin luhistut Armon alle. Niin kuin kävi apostoli Paavalille Raamatussa. Kirkkaus sokaisee silmät, mentaalinen paja-tso tyhjenee kertalaakista, se täytetään kuvitteellisilla kolikoilla, ja alat pyöriä ympäriinsä puhumassa puutaheinää. Kuten kävi apostoli Paavalille.
Joogille, tai minkä tahansa, holistisen transformaatio-tradition harjoittajalle, ekstaasin myrkky on terhakka vastalääke sisäiseen kaamoksen, maailmallisuuteen mukautumiseen ja staattiseen harmonisuuteen. Meditaation saapuessa sellaiseen vaiheeseen, että tajunnallisten svengien ja somaattisten, kosmisten ja/tai visuaalisten sensaatioiden vahvuus avaa tietoisuuden timantin hiojalle ekstaasin syvänteen - niin siitä on hyvä jatkaa seuraavaan vaiheeseen, terästymällä, ja kaappaamalla ekstaasin energia kulloinkin ajankohtaisten, henkiseen vapautumiseen ja solulliseen metamorfoosiin liittyvien intentioiden palvelukseen. Tällä tarkoitan esimerkiksi sitä, että pyhän jysäyksen fokuksessa ollessani toimitan olemukseni psykofyysisten, biologisten, matemaattisten ja astraalisten energiajärjestelmien oskilaattorin virkaa, jolloin on mahdollista eritellä ekstaattisen tilan herkkyyksiä ja kanavoida jumalainen myrkky oikeisiin uomiin ja edelleen, alkemistiseen kiertoliikkeeseen energiakehossa. Silloin ekstaasi ei enää merkitse "egon" eli, kokoomapisteen katoamista, vaan sen, sijainnin muutosta energiakehossasi.
Ekstaasi siten ei välttämättä tarkoita sitä että hajoat; menet transsiin ja pysyt siellä; että sinun tajuisuutesi sulaa [esim.]valoa hohtavaan tietoisuusplasmaan; ja et pysty kuin hoopoon hymyilyyn; että mentaalinen vireytesi kärähtää karrelle siunauksellisten energiapisaroiden poltteessa... Itse aloin tajuta tätä kaikkea kuunneltuani tarpeeksi kauan M. S. Subbulakshimin tiettyjä levytyksiä [ Nadamruthan / Suprabhathams / Vishnu Sahasranamam], jotka ovat toimineet minulla myös impulsseina Ramakrishnan filosofian ja ekstaasin sisäistämiseen.
M. S. Subbulakshimi on Musiikin universaali Kuningatar, mutta minulle hän on myös "Kosmisen Äidin" avatar. Olen aikaisemminkin huomauttanut, että Subbulakshimin resitoidessa muinaisia ragoja ja mantroja kuulostaa siltä kuin raamattu puhuisi itsekseen. Äänessä ei ole persoona vaan itse Äänteet. Puhdas antaumus, hartaus, devotion, puhdas musiikki. Taajuustaso tallenteissa on niin korkea, että vuosien ajan löysin itseni monet kerrat tuolta puolen tunnetun, autuuden lähteiltä, siunatusta hulluudesta myrkyttyneenä, kyyneleitä ja kuolaa valtoimenaan valuttaen, Subbun äänen totuuden toistuessa stereoista [HiFi = high fidelity - korkea todenmukaisuus].
Buddha Dharman harjoittamiseen liittyvä Kuulemisen kautta tuleva vapautuminen on prosessi, joka voi toteutua myös musiikin äärellä. Näin olen käsittänyt ja näin uskon. Minulle tälläinen optio kirkastui todenteolla, kun syvennyin Subbulakshimin karnataka-traditiota noudattaen veisaamiin runoelmiin ja mantroihin. Meditoidessani tätä musiikkia kuunnellessa aloin oppia ekstaasin liekin muuntamista ja kanavoimista tulivedeksi energeettiseen rakenteeseeni. Tuli sellainen tuntu, että musiikki nakuttaa minuun - kuin olisin reikäkortti - informaatiota siitä, miten hermoston langat, aivot ja mieli viritetään kykeneväksi korkeaa todenmukaisuutta modifioiviin herkkyyksiin, jotka voi tunnistaa edelleen, päivästä päivään, hetkestä hetkeen...
Kuuntelin yhä tarkemmin Subbun resitaatioita, jokaista tavua, yksittäistä äännettä. Eläydyin koko olemuksellani niiden värinään. Tarkkasin sitä vääjäämättömyyttä, omistautuneisuutta, täsmällisyyttä ja mystistä orgaanisuutta, jolla Intian Satakieli teokset toteuttaa - ja vähitellen kuulin miten musiikki opastaa minua myös ikään kuin rivien välistä: Subbulakshimista huokui sellainen sanoma, että "nämä mantrat ovat vanhempia kuin kumpikaan meistä ja ansaitsevat jo siksi täyden huomion ja kunnioituksen; siksi meillä meillä ei ole syvimmänkään ekstaasin hetkellä syytä luopua arvokkuudestamme":
Ei ole välttämätöntä itkeä ja väristä ilosta, mennä tuon tyyppiseen liikutukseen, ylitsevuotavaan emootioon ja sisäiseen huutoon: ekstaasi voi nousta ylväästi kuin käärme ja sinä voit istua tyynenä sadan näyn keskellä pitämättä mistään kiinni; miks olisit yhä vaan niin kuin siellä, sijoillasi, itkemässä kun musiikki yltää sinne ja iskee puhtaalla tietoisuudella; mikset tulisi tänne? missä minäkin olen ja missä tämä musiikki ja sen hartaus asustaa; täältä sinä näet KAIKEN, paitsi jos itket kuin pikkutyttö sinä et näe yhtään mitään muuta kuin oman kaipuusi ja sen väliaikaisen täyttymyksen; siis tule tähän, Äidin, jalkojen juureen, missä nämä pyhät äänteet sykkii ja värisee, pidä ranka suorana ja säilytä arvokkuutesi vielä silloinkin me häippästään ekstaasin yli hyperhurmioon.
Näin, Ramakrishnan innoittamana ja Subbulakshimin ja joogatieteen avustamana, tapahtui tutustumiseni Hulluun Äitiin ei-teoreettisella tasolla. Tämä on hullua jo sinänsä, koska minun pyrkimykseni elämässä ei varsinaisesti ole ollut tämänlainen jumalyhteyteen pääsy. Mutta niinpä vaan olen nyt täysin myrkyttynyt Tuhatkasvoisen Äidin astraalisesta parfyymista ja elän intiimissä suhteessa Jumalaisen Sulottaren kanssa. Välillä kyllä vilkuilen muuallekin, myönnetään. Mutta ei tarvita kuin yksi, syvä meditaatio täydenkuun alla ja olen taas yksin Hänen ja iloitsen hänen estottomasta, amoraalisesta Hulluudestaan; Hänen suloisista, toksisen feminiinisyyden siunauksellisista pisaroista, joita valuu antaessani Kalin tanssia rintalastani päällä, kuten joogien kuningas Shivakin teki [meidän on tehtävä niin kuin ensimmäiset jumalat tekivät, opastavat kirjoitukset]. - Shivahan tuli tilanteeseen Jumalattaren ottaessa matsia demonien kanssa niin hurjalla vimmalla, että olisi kohta surmannut kaikki kuolevaiset ellei kukaan tulisi väliin, ja Shiva sitten heittäytyi hänen eteensä. Tässä tarinassa ja tässä kuvassa tiivistyy paljon siitä, miten hullut ja ekstaasia väräjävät myytit ja visiot meitä ruokkivat ja juovuttavat.
[...] If Mother is a conventional wife,
why is She dancing fiercely
on the breast of Shiva?
Her timeless play destroys
conventions and conceptions.
She is primal purity.
Her ecstatic lovers are purity.
Purity merges into purity
with no remainder.
- Sri Ramakrishna
Tantrinen Kali Chinnamasta -thanka, maalattu Nepalissa. Kali esiintyy thankassa kahtena karakteerina, keskellä itsensä vuodattavana Aria Tarana, ja sitten alhaalla Smashana Kalin hahmossa yhtymässä consorttiinsa Shivaan. Kuva on sikäli poikkeuksellinen, että sääntöjen mukaan Shivan on oltava aina Parvatin päällä. Miksi tässä on toisin, niin siksi, että nyt halutaan esittää se, "ettei ole mitään erottavaa poikittaisessa virtauksessa, vaan sen sijaan on eheys ja täydellistyminen".
Ramakrishan puoliso Sarada Devi.
Pariskunta ei harjoittanut aviollista
kanssakäymistä.
SUBBULAKSHIMI RESITOI
Shiva on yksi ja kaikki. Hän on luoja ja kaikkeuden kiitäjä. Jumalsankari joka pelaa yhtäaikaisesti suunnatonta määrää erilaisia pelejä leikkikenttänään maailmankaikkeus. Jokainen meistä on nappula Shivan shakkilaudalla ja yksi Shivan triljoonista, ziljoonista rooleista.
Sinä voit imuroida kotona, pelata rulettia Monte-Carlossa, meditoida ashramissa, kantaa lautoja raksalla, rietastella huoran sängyssä, olla presidentti, salainen agentti tai kadunlakaisija - joka tapauksessa sinä olet Shiva. Koska Shiva on kaikkia olentoja ylläpitävä energia ja niiden itseys. Kosmoksen ainokainen subjekti.
Elämä ja luominen persoonallisen jumalmahdin leikiksi käsitettynä on Kashmirin shaivismin, ei-dualistisen jumaluusopin, pääteema. Yksi tämän leikin juonteista on se, että Shiva kätkee minuutensa itseltään rajoittuneisiin tietoisuudentiloihin ja löytää myöhemmin itsensä ykseystietoisuuteen samaistuvana individuaalina.
Valaistuminen tai moksha tarkoittaa pelkistetysti ilmaistuna sitä, että Shivan impulssit läpäisevät esteettä tajuntasi ja mielesi värähtely on yhtä absoluuttisen olevaisen syketaajuuden kanssa. Tätä tilaa lähestytään Kashmirin shaivismissa joogisen harjoittamisen, meditaation ja ritualismin, avulla. Tärkein käsikirja joogille on Shiva Sutrat. Se on opus, jonka perimätiedon mukaan Shiva itse saneli 800-luvulla joogafilosofille nimeltä Vasugupta. Avainteoksia ovat myös Vasuguptan oppilaan Somanandan kirjoittama Sivadristi ja Abhinavaguptan Tantraloka.
Koska Shiva on todellinen olio, absoluuttinen todellisuus itse, on myös hänen luomuksensa, ulosvirtauksensa, reaalinen. Siksi Kashmirin shaivismin piirissä torjutaan tiukasti se käsitys, että maailmankaikkeus on harhaa. Objektiivinen todellisuus on Shivan subjektiivinen luomus ja olemus. Mayaksi sanotun, tilapäisten ilmiöiden ilmennyksen avulla Shiva saturoi tyhjän avaruuden ja tekee itsensä tiettäväksi.
Mayan kosketus saa meidät tuntemaan itsemme yksilöiksi. Samalla se sysää meidät hajamielisyyden sumuun, jossa tajunnan aktivisuus on minimaalisella tasolla. Shivan impulssit läpäisevät kyllä egomme kovan kuoren, mutta me vääristämme mielessämme impulssien värähteet ja virikkeet:
Kaikkitietävyys supistuu meissä avaruudellisen sijaintimme paikallistamiseen: Asun Suomessa, olen suomalainen.
Ikuisuuskäsitys supistuu tilapäiseen sijaintiimme eläytymiseen: Olen 60-vuotias ihminen vuonna 2017.
Täyseydestä tulee vajavaisuutta, epätäydellisyyttä, jonka vuoksi meillä on kyltymätön halu täyttää (elämämme) tyhjyys.
Intuitiivinen tietäminen kutistuu rajoittuneeksi tajuisuudeksi (vidyātattva) joka on riittämättömyytensä takia aina jotakin vailla.
Spontaani effuusio ja flow supistuu vaillinaiseksi luovuudeksi jota rajoittaa sirpaloitumisen (kalātattva) energia.
Samaistuminen fyysiseen kehoon tekee meistä rajoittuneita minuuksia ja mahdollistaa erillisyyden erheen, mutta samalla kehomme - suurenmoinen mysteeri, emme tiedä siitä juuri mitään - on kosmisten, sähköisten aaltojen värähtelevä kenttä, jonka energiaan tunkeutuminen johtaa henkiseen vapautumiseen:
Keho on nähtävä kaikkien polkujen kokonaisuutena, joka on täytetty ajan moninaisilla operaatioilla ja on kaikkien ajan ja avaruuden liikkeiden alusta. Keho nähtynä tällä tavoin sisällyttää itseensä kaikki jumaluudet. Tämän vuoksi sen tulee olla kontemplaation, palvonnan ja täyttymystä tavoittelevien riittien objekti.
- Abhinavagupta: Tantraloka
Joogaohjaaja Christian Pisano on kirjoittanut lähes 400-sivuinen kirjan, jossa hän esittelee joogien filosofiaa ja joogaliikkeitä Kashmirin shaivismin ja edesmenneen legendan, B.K. S. Iyengarin opetuksiin nojautuen. Kirja kantaa ylvästä nimeä The Hero´s Contemplation (Yogawords, 2011).
Pisanon lähtökohtana on kuuluisan Kashmirin shaivistin, Ksemarajan näkemys siitä, että asana ei ole psykofyysinen asia, vaan tietoisuuden valona ilmentyvä, ylimmän Shaktin voima ilman ajan, paikan tai fyysisten raamiemme rajoitteita: se mihin joogi asettuu ollessaan täysin tietoisesti identifioitunut jumalaiseen on asana tai istuin. Istuin tässä kontekstissa on korkeimman Shaktin voima.
Hero´s Contemplation sisältää hymnejä, anekdootteja ja faabeleita muinaisten joogien maailmasta, shaivistista filosofointia ja selityksiä joogaliikkeiden metafyysisistä merkityksistä ja asanoiden nimiin kätkeytyvästä symboliikasta. Kauniisti kuvitettu teos ohjeistaa kymmenien jooga-asanoiden ja mudrien tekemiseen. Kaikkien asanakuvausten lomaan on sijoitettu Kashmirin shaivismin kirjallisesta kultakannasta kotoisin olevia mietelauseita ja ohjeita.
Joogaliikkeiden esittely käsittää kolmasosan kirjasta. Pisano aloittaa asanakimaran seisonta-asennoista: Samasthiti ja Urdhva Namaskarasana. Niiden jälkeen Utthita Trikonasan. Tämän asennon ilmaan piirtämä sakraali geometria liittyy absoluutin (feminiinisenä) Shaktina ilmeneviin tahdon, tietoisuuden ja aktiivisuuden energioihin. Asanassa sulautuvat toisiinsa tietoisuuden energiaa (jñānaśakti) manifestoiva Shiva Trikona ja aktivisuuden energia (kriyāśakti) Shakti Trikona.
Toinen näyte Pisanon metodista syntetisoida mytologia ja joogan harjoittaminen olkoon makuulla tehtävän Savasanan metafyysinen tulkinta. Pisson kytkee asanan ikoniseen visioon Kalista tanssimassa Shivan ruumiin päällä.
Shiva palvelee ylintä Jumalatarta olemalla hänen rahinsa ja hänet tunnetaan nimellä `Suurenmoinen Edesmennyt´. Hän ilmentää Sadāśivaa [ylintä jumaluutta]. Sanaa ´prahasantam´ (hymyileminen) on käytetty Sadāśivasta siinä tarkoituksessa, että hän näyttää ilonsa palvellessaan parā´a, transkendentaalista Shaktia hänen alustanaan. Vaikka hän [Shiva] on subjektiivisuuden puhdas elementti on hänenkin kuoltava.
Alkulauseen kirjaan on kirjaillut Pisanon joogaopettaja B.K.S. Iyengar ja Kashmirin shaivismia käsittelevän johdannon alan tietäjä Mark Dyczkowski.
Johdanto on laaja ja Dyczkowskillle tyypilliseen tapaan isoja sisältöjä tiiviissä tahdissa purkavaa analyysia monilla detaljeilla ja alaviitteillä varustettuna. Tutkielma voi olla niukasti filosofisiin tai yleensä akateemisiin asiakirjoihin perehtyneelle lukijalle rankka pieti lukea läpi, mutta sen parissa puurtaminen kannattaa kyllä.
Pisanon oma teksti on luistavaa, lyyristä ja huokoista ja välillä varsin säkenöivää. Syvällinen asiantuntemus ja omistautunut asianharrastus välittyy ja inspiroi. The Heroes Contemplation on dharma-aarre, jossa piisaa tutkittavaa monen kierroksen ajaksi.
