Bhagavan Das kävi Suomessa

Bhagavan Das, "Vaginan Herra", on amerikkalainen joogi, nāda joogan opettaja ja vuonna 1973 kuolleen hinduguru Neem Karoli Baban opetusten lähettiläs. Hän suuntasi 60-luvun alussa Intiaan hengen valoa etsimään, viipyi reissullaan vuosikausia ja tapasi sen aikana useita, suuresti arvostettuja, uskonnollisia auktoriteetteja.  

Guru-urallaan Bhagavan Das on tullut tunnetuksi mieltymyksestään nuoriin naisiin ja seksisuhteistaan oppilaidensa kanssa. Amerikkalainen joogaopettajajulkkis Seane Corn onkin vitsaillut, että kunhan karman laki iskee, niin Bhagavan Das löytää itsensä seuraavassa elämässä 18-vuotiaana kiltsinä.

Joulukuussa 2015 Bhagavan Das vieraili Suomessa. Näkemässäni kolmiososaisen tapahtuman mainoksessa annettiin ymmärtää, että ns. satsang-iltana Vaginan Herra kertoo Neem Karoli Babasta. Olisi siis mahdollisuus saada ensikäden tietoa oudosta babasta, joka 60-luvulla lumosi myös Timothy Learyn LSD-looshiin kuuluneen, Richard Albertin ( Ram Dass) ja joka tiputti happoa itsekin. Näin asian ajattelin.

Mitään kulttuurihistoriallista, tahi filosofista katsausta Karoli Baban maailmoihin ilta ei kuitenkaan sisältänyt. Bhagavan Dasin joogakoulu Shantissa järjestetty satsang oli uskonnollinen herätyskokous, jonka ohjelmasta puolet oli laulua ja puolet puhetta. Bhagavanin rinnalla kunniatuolissa korokkeella istui hänen järjestyksessä kolmas puolisonsa Sharada Devi.

Jos on Bhagavan Dasin tavoin saanut opetusta ja inititaatioita mm.  Karmapa Rangjung Rigpe Dorjelta, Chögyam Trungpa Rinpochelta ja Tarthang Tulkulta, niin miten tämän kanssa synkkaa yhteen se, että miehen filosofointi kuulostaa LSD-matkan Goalla ottaneen teiniprofeetan viisauksilta? Tätä ihmettelin Bhagavan Dasin pakinoita kuunnellessani. 

Bhagavan Dasin esitys kuhisi new age -gurujen kuluneimpia kliseitä ja latteuksia romanttisen hengellisyyden väreen yhteen sitomina. Olemme kaikki jumalia. Tajutaksemme tämän meidän on elettävä nykyhetkessä - ja samalla kuitenkin mentävä takaisin (!) todelliseen itseemme. Sieltä löytyy rakkaus, joka vapauttaa meidät itsekkyydestä ja muuntaa meidät onnellisiksi olennoiksi jne. jne.

Lapset elävät Bhagavan Dasin ja Sharada Devin mukaan tässä ja nyt (joka on heidän elämänkatsomuksensa mukaan ihmisen ihannetila). Väitteen velttous ja onttous paljastuu hiemankin lähemmin asiaan syventyessämme. Samat sanat koskien esim Bhagavan Dasin julistusta, jonka mukaan Buddha, Jeesus, Krishna ynnä muut uskonnolliset figuurit "soittavat kaikki samaa biisiä eri virityksellä". Sillä ovathan mm. Buddhan ja Krishnatietoisten gurujen näkemykset tajunnan olemuksesta ja ihmiselämän tarkoituksesta radikaalisisti erilaiset. -Ja mistä Jeesuksesta Bhagavan Das oikein puhuu? Ainut Jeesus, jonka historiankirjat tuntevat on Lubeckin Jeesus eli, orjalaiva, joka kuskasi orjia Afrikasta Karibialle. Raamattujohdannaisia, myyttisiä Jeesus-hahmoja puolestaan on lukemattomia erilaisia.

Olisi ollut hyvinkin hyödyllistä, jos Bhagavan Dasin teeseistä olisi gurun ja hänen vaimonsa puheenvuorojen jälkeen saanut käydä keskustelua. Silloin olisi ehkä saatu tarkempaa selkoa vaikkapa siitä, mitä pariskunta tarkoittaa "puhtaudella", jonka tärkeyttä he painottivat. Puhtaudesta elämäntapana on näet hyvin monenlaisia käsityksiä. Bhagavan Das -illan aikana niistä ei tullut esiin konkreettisesti yksikään.

Dialogi on ammoisista ajoista asti ollut toimintakulttuuri dharman ja filosofian opiskelussa. Sokrates ja Platon opettivat keskustelun kautta. Intialaiset Upanisadi-tekstit kirjoittivat talteen pyhimysten ja joogien oppilaat samalla kun he keskustelivat niiden aiheista opettajiensa kanssa. Jiddu Krishnamurti määritteli uskonnon (religion) tarkoittavan sitä, että ihmiset tulevat yhteen ja dialogia harjoittamalla selvittävät, mikä on totta.

Bhagavan Das -illassa keskustelun korvasi hengellinen laulu, joka toki myös on vanha perinne henkistä opetusta eteenpäin siirrettäessä. Bhagavan Das esitti valittuja paloja kirtan/bhajan-levyiltään, joita hän on omissa nimissään tai yhdessä muiden performoijien kanssa tehnyt tähän mennessä viisitoista. Uusin  on 2014 ilmestynyt Mother Light.  

Bhagavan Das ja Sharada Devi eivät ole erityisen taitavia laulajia, enkä itse ole isommin innostunut Dasin yhtä aikaa teatraalisesta ja fiilistasoltaan tasaviivaisesta, sulkeutuneesta laulutyylistä. Minulle olikin kaksikon kirtania kuunnellessa valaistumisen paikka se hetki, jolloin tajusin oman hölmöyteni: olin maksanut reilut 20 euroa sisäänpääsystä filosofiseen tupailtaan, mutta löydän itseni seuroista, joissa Hare Krishna -humppa raikaa kuin ISKCONin katupartion keikalla konsanaan!

Yleisö lauloi ahneesti mukana ja taputti mestarinsa pyynnöstä käsillä tahtia. Itse en Krishnan ylistyskuoroon yhtynyt, koska en Krishnan palvoja ole. Ei minulla silti mitään Krishnaa vastaan ole ja osaan kyllä iloita kuullessani korkeatasoista, Krishnan inspiroimaa musiikkia livenä tai levyltä. Alan klassikkoa, Bhaja Govindamia, rakastan valtavasti edesmenneen Intian satakielen, M.S.Subbalakshmin, laulaessa sitä koruttomasti ja puhtaasti niin kuin se on. Bhagavan Dasin esitykset vaan ovat sen laatuisia, että niistä hekumoituakseen täytyy kuulijan jakaa laulajan uskonto ja usko.

Bhagavan Dasin satsang oli äärettömän vakavan, muodollisen ja (näennäis)juhlallisen tärkeilyn vallassa toteutunut tapahtuma. Huumoria siihen ei sisältynyt pilkahduksen vertaa, ei edes kosmisen ilon särmää. Gurun ja hänen parinsa resitaatiot olivat kuin haalea huntu, jonka he rutiininomaisesti omasta haltioitumisestaan haltioituneina heittivät yleisön kasvoille. 

Ihmisillä on tarve syttyä, innostua ja palvoa. Tämän ymmärrän kyllä. Mutta sitä en käsitä, miten Bhagavan Dasilla ja muilla vastaavilla guruilla kestää pokka yhä uudestaan nousta alttarille ihmisten eteen ihailua ja palvontaa odottamaan ja itseensä imemään.

PS. Nimitys Vaginan Herra (Lord of the Vagina) perustuu Bhagavan Dasin omaan käännökseen/väännökseen nimestään.

Maagiset liittolaiset ja Myrkyn polku

Liittolainen on hän joka auttaa sinua. Se on mitä liittolaiset tekevät ... Jotkut liittolaiset ovat hienostunutta lajia. Sinulla on ehkä ayahuasca--liittolainen. Hän on ystävällinen. Hän näyttää olevan täysin vailla pahantahtoisuutta. Tai, ehkä sinulla on oopiumi-liittolainen. Hän on enemmän kuin ystävällinen. Hän kutsuu sinua ja pyytää lähtemään mukaansa. Hän on hekumallinen neito, niinpä sinä seuraat häntä. Hän on niin hyvä sinulle, että sinusta tuntuu kuin olisit taivaassa.
Dale Pendell

Ovatko kasvit maailman varsinaisia valtiaita ja onko niillä salainen suunnitelma? Kasvit, viljat ja hedelmät - nehän menevät ihmisen sisälle, joten eikö ole mahdollista, että ne toteuttavat maagista missiotaan vaikuttamalla ihmisten hermostoon, verenkiertoon, aivoihin ...  Tälläistä skenaariota mietiskelee amerikkalainen, useita aihetta sivuavia kirjoja kirjoittanut Dale Pendell.

Pendellin mielestä ihmisten tavoin myös kasvit eroavat toisistaan luonteensa puolesta: jotkut niistä ovat seurallisia ja jotkut kateellisia. Tupakka tulee kaikkien kanssa juttuun. Viini ja oopiumi eivät voi osallistua samoihin pitoihin. Tee saattaa tehdä visiitin unikkopampuloiden taloon, mutta karttaa viinirypäleiden seuraa. Kahvi vaikuttaa itsevaltiaalta - "sinä et saa asettaa mitään stimulanttia minun edelleni" - kun sen sijaan khat ei pahastu lainkaan, vaikka sumpitkin olisi katettu pöytään.

Kahvi on ollut stimuloivista kasveista voitokkain. Onhan Euroopassa ja Yhdysvalloissa lähes jokaiselle työpaikalle pystytetty kahvipyhättö. Kahvi onkin työhuume jos mikä: se lupaa käyttäjälleen ekstrakestävyyden ja ekstratunnin lisää tehokasta työaikaa.

Dale Pendell on runoilija, alkemistinen ajattelija ja etnobotanisti, jonka tutkimuksissa maagisuus ja tieteellisyys lävistävät toisensa. Pendellin mielestä reduktiivinen ja materialistinen tapa tarkastella elämänilmiöitä tukehtuu omaan ahtauteensa. Hänen teesinsä on se, että runollinen, maaginen logiikka on kokonaisempi ja todellisempi tapa hahmottaa todellisuutta, kuin puhtaasti tieteellinen kuvaus maailmasta. Hän ei kuitenkaan halua hylätä tiedettä ja korvata sitä new age -tyyppisellä pseudomystiikalla, vaan laajentaa tieteen metodien diversiteteettiä elvyttämällä esoteerisen, alkemistisen tutkimuskaistan.

Pendellin pääteos on ihmisten ja kasvien suhdetta, erityisesti "Myrkyn polkua", käsittelevä Pharmako-trilogia: Pharmako Poeia (1995), Pharmako Dynamis (2002) ja Pharmako Gnosis (2006). Kirjasarjan yleisotsake - pharmako - tulee antiikin Kreikasta ja Platonilta. Pharmako tarkoittaa sekä lääkettä että myrkkyä.

Kirjoissa esitellään iso tukku tajuntaan vaikuttavia kasveja ja niistä valmistettuja aineita kaakaosta salvian ja iboganin kautta LSD:hen. Tutkimus on yhtä aikaa folkloristinen, pharmakologinen, psykologinen, kirjallisuustieteellinen, kulttuurihistoriallinen, taiteellinen, mystinen ja mytologinen. Osa tekstistä on laadittu runon muotoon ja lisäksi kronikointia täydentävät tämän tästä Pendellin "liittolaisen" sivuhuomautukset.

Liittolainen on avainkäsite Pendellin filosofiassa. Kasvit ovat liittolaisia ennen kaikkea lääkinnällisellä sektorilla. Kaikissa medikaalisissa suuntauksissa - yhtä lailla homeopatiassa kuin allopatiassa (koululääketiede) - hyödynnetään kasvien sisältämiä voimia, mutta erityinen liittolaisuussuhde toteutuu iatropathiassa, joka tarkoittaa sitä, että potilaan sijasta lääkäri nielee lääkkeen (myrkyn). 

Liittolaisuussuhde ei Pendelillä rajoitu pelkästään kasvien henkiin. Hänen mielestään mikä tahansa luonnonesine tai -ilmiö voi olla liittolainen ihmiselle: vuori, sade, mineraalit ... Koska liittolaisilla on oma agendansa, ne eivät ole aina reilun isoäidin kaltaisia hyväntekijöitä, mutta voimaansa ne Myrkyn polkua kuuliaisesti kulkeville luovuttavat. 

Myrkyn polkuja on monenlaisia:

Yksi polku palvelee sydäntä, toinen mieltä. Jotkut polut johtavat uskoon, jotkut vapauteen. Mikään suurista maailmanuskonnoista ei käytä kasviliittolaisia mitenkään muuten kuin symbolisella tasolla, vaikka jälkiä pyhien kasvien käytöstä löytyy melkein jokaisen uskonnon varhaishistoriasta.

... Kaikkein hienoimmatkin vapautumista, myötätuntoa ja kunnioitusta korostavat hengelliset (ja sekulaarit) traditiot ovat arvostelleet tai,  jättäneet heitteille kolme "suurta D:tä", jotka ovat Dreams, Divination, and Drunkenness (unet, selvänäkeminen ja juopumus). 

Pendell myös huomauttaa, että itse asiassa myrkytystilassa elää meistä jokainen:

Me kaikki olemme syntyneet mielisairaalaan, hulluksi tekevään maailmaan. Me uskomme mitä näemme ja kuulemme. Todellinen myyttien myytti onkin mielenterveyden myytti, rationaalisuuden myytti: se on syövyttävä sairaus maan päällä. Kaikki myrkyt virtaavat kiellosta, jonka teemme. Me kiellämme hulluutemme, unohdamme rikoksemme, silpomme ruumiin, laitamme lapsemme vankilaan. Me tarvitsemme myrkkyä myrkkyä vastaan, jotta muistaisimme myrkytystilan pyhän olemuksen, nuoren jumalan vihreän vartalon.

"Vihreällä jumalalla" Pendell  tarkoittaa Elämänpuuta, myyttisen Elämänpuun heijastetta. Vihreä jumala ei ole hyvän ja pahan tiedon puu, vaan Aurinko-Puu, joka kasvoi jo kauan ennen sivilisaation ja moraalin ilmaantumista maailmaan. Hän on Bacchus, Bakta, Osiris ja Dionysus. Hän on Jack O' The Green, jota esittäviä kaiverruksia on kymmenittäin goottilaisissa katedraaleissa Englannissa.

Länsimaisista kulttuuripersoonista Pendell mainitsee hasista ja absinttia suosineet runoilijat Baudelaire ja Rimbaud esimerkkeinä taiteilijoista, jotka harjoittivat Myrkyn polun praktiikkaa. Varsinaisena Myrkyn polun erikoistuntijana Pendell pitää Johann Wolfgang von Goethea, jolle taide oli maagista työtä, jota tehdään silloin kun henget ja demonit ottavat taiteilijan valtaansa. Goethen - joka muuten oli intohimoinen suklaan ystävä - Faust-tulkinta on Pendellin mielestä suurenmoisin samanismia selostava, kaunokirjallinen työ Euroopassa. Se esittelee samanistisen metodiikan, maagisen työn etiketin, valmistautumisen ja initiaation. 

Faustille samanistinen liittolainen on langennut enkeli Mefistofeles.

MEFISTOFELES: ... Se kalja
nyt tänne vain, ja täytä malja
tasalle laidan! Ystäväni tää,
hän saavuttanut on jo monet arvoasteet,
on saanut monet kaulankasteet
tää häntä myös vain virkistää.

NOITA-AKKA (kaataa juoman maljaan monenmoisin tempuin, kun Faust nostaa maljan huulilleen, lehahtaa siitä pieni lieska):
Juo pois! Sa pelkäätkö kenties?
Koht´ ilo sydämessäs läikkyy.
Pirua sinuttelee mies
ja pientä lieskaako hän säikkyy?
                       -----------------------
FAUST: Kuvastimeen vain katseen vielä luon,
ah, kauneutta sen naiskuvan!

MEFISTOFELES: Ei, ei! Näet naisten ihanimman tuon
koht´  ilmieloss´ ilmaantuvan.
Se juoma ruumissas kun kiehuu,
näet Helenan, miss´ ikään helma liehuu.
 
Goethe - Faust I osa: VI näytös, suom. Otto Manninen

Samanismin ja alkemian välillä vallitsee yhteys, koska molempien taitojen harjoittajat ovat Myrkyn polun kulkijoita. Rikki ja elohopea (joogien perinteinen suosikkieines) ovat länsimaisen alkemian tärkeimmät elementit. Pendellin mukaan samanistisessa maailmankuvassa elohopeaa vastaavat monet asiat, mm. aktiivisuuden periaate ja "nesteytetty tietoisuus". Fyysisellä tasolla elohopea on identifioitavissa vereen ja siemennesteeseen. Rikki on vesi, jossa  veri ja sperma poltetaan: materiaalinen matrix.

Jos haluaa päästä alkuun ja eteenpäin Myrkyn polulla on suotavaa saada yhteys kasvi-ihmisiin; samaaneihin, vegetalistoihin, curanderoihin, noitiin ja tietäjiin, joilla on ymmärrystä ja kokemusta kasvikunnan ja ihmisten välisestä yhteistyöstä. Tälläisten naguaalien löytäminen ei ole erityisen helppoa. Onhan länsimaissa Myrkyn polku ollut poikki jo satoja vuosia. Rikkoutumattomana se ei ole säilynyt vanhoissa, luontosymbioottisissa kulttuureissakaan, mutta paljon tietämystä on vielä tallella ainakin Himalajan, Afrikan ja Etelä-Amerikan suunnalla.

Vaellus psykedeelisten parantajien pakeille alkoi jo 50-luvulla, jolloin amerikkalainen pankkiiri ja amatööri-mykologi R. Gordon Wasson teki ensimmäisen matkansa psilosybiinisamaani Maria Sabinan luo Meksikoon. LSD:n keksijä Albert Hoffmankin kävi Meksikossa sienisessiossa ja 60-luvulla Sabina tutustui mm. Bob Dylaniin, Mick Jaggeriin ja John Lennoniin. Myöhemmin Maria Sabina katui katkerasti sitä, että oli esitellyt psilosybiinisienet valkoihoisille. 

Nykyisin länsimaista matkustaa joka vuosi tuhansia ihmisiä Brasiliaan, Ecuadoriin ja Peruun osallistuakseen rituaaleihin, joissa ajahuaskaliaanista keitettyä Yagé-juomaa on tarjolla. On jo syntynyt käsite ayahuasca-turismi. Sen moottorina hyrräävät tiettyjen kirjojen ja filmien synnyttämät, täysin ylimitoitetut odotukset DMT:n - ayahuascan psykoaktiivinen ainesosa - hengellisesti valaisevasta vaikutuksesta.

Osa ayahuascaturisteista pyrkii löytämään sademetsistä samaanin järjestämään heille rituaalin. Osa suunnistaa ulkomaalaisten Perussa ja Brasiliassa ylläpitämiin ayahuasca-keskuksiin. Synkretistinen, 1930-luvulla perustettu Santo Daime -kirkkokin vetää joitain hengellisiä etsijöitä ja lääkintää kaipaavia puoleensa. Sen lisäksi Amazonin alueella toimii ainakin yksi täysin kristillinen ayahuasca-seurakunta. Tämän lahkon seuroissa luetaan Raamattua ääneen, veisataan virsiä ja juodaan ehtoollisviininä Yagéa.

Euroopassa, Amerikassa, Australiassa ja Israelissa ayahuascakulttia ovat jo kauan ylläpitäneet ympäri maailmaa kiertävät, henkisen kasvun asialla olevat hallusinogeenigurut, jotka järjestävät rahaa vastaan ayahuasca-kinkereitä. Monesti he ovat kaunosieluisia taiteilijatyyppejä, jotka Amazonin samaaniperinteen lisäksi ovat tehneet kurkistuksia moniin henkisiin traditioihin. Samaaneja ja vegetalisteja nämä kitaraa ja/tai rumpuja soittelevat new age -agentit eivät ole, eikä heidän versiossaan Myrkyn polusta välttämättä kovin tarkasti noudateta ayahuascaistuntoihin perinteisesti liittyvää, rituaalisen ja maagisen puhtauden etikettiä.

Intiaanien keskuudessa ayahuasca-rituaaliin valmistautumiseen liittyy  tietynlaisten ruoka-ainesten välttäminen. Pannassa ovat mm. sianliha tai, liharuoka tyystin, (rastojen tavoin) suola ja (joogien tavoin) sipuli. "Ayahuasca ja kasvit eivät pidä sperman ja kuukautisveren hajusta", opastaa perulainen samaani doña María Tuesta. Tämä on yksi syy siihen, minkä vuoksi naiset eivät voi tulla aitoon ayahuasca-seremoniaan kuukautisperiodinsa aikana. Seksuaalista kanssakäymistä riittiä edeltävinä päivinä on kaikkien vältettävä.

Rituaalisen puhtauden noudattaminen psykedeelisissä istunnoissa on tärkeää, jos halutaan saada kirkas, häiriötön kontakti värähtelevään energiatodellisuuteen ja kasvien salaisiin voimiin. Elintärkeä tämän yhteyden tiiviys, vilpittömyys, saattaa olla tilanteissa, joissa ihminen jotain enteogeeniä nautittuaan joutuu pelon ja kauhun valtaan. Jos hän on puhdas, saa hän ayahuascan hengeltä suojelua, hän voi asettua meskaliinia sisältävän kynttiläkaktuksen (San Pedro) varjoon rauhoittumaan tai psilosybiinisienen alle - olkoonkin että tälläinen suojelu ei ole välttämättä ilmaista, sillä, kuten sanottu: kasveilla ja sienillä on omatkin intressinsä ...Tässä kohtaa LSD on poikkeava hallusinogeeni, koska LSD on synteettinen, laboratoriossa kokattu yhdiste; puhdas, neutraali ja viaton. Se katoaa maisemista hyvin pian sen jälkeen kun se on syöty ja sen vaikutuksen alaisena ihminen on täysin omillaan.

Lysergidin vaikutukselle on tyypillistä se, että usein syvähenkisinkin LSD-matka on yhdistelmä pyhää ja absurdia. Muidenkin enteogeenien katalysoimia mielenmuutoksia voi, olosuhteista riippuen, kuvata "keinotekoisiksi hulluuden tiloiksi". Erityisesti tämä pätee meskaliiniin. Monille psykedeelisille seikkailijoille on ollutkin järkytys nähdä meskaliinin herran, härskistä huumoristaan tunetun Mescaliton astuvan esiin. Näin kävi myös Carlos Castanedalle, jolle voimakasvit tulivat tutuiksi hänen ollessaan intiaaninoita Juan Matosin oppilaana. Hänelle Mescalito ilmestyi ensimmäisen kerran koirana. Sen kanssa hän telmi ja piehtaroi kuola suusta valuen tuntikausia. Leikki päättyi siihen, että koira kusi Castanedan päälle.

Se miten enteogeenit ihmiseen vaikuttavat on suorassa suhteessa siihen, miten hän on tilanteeseen valmistautunut ja orientoitunut. Jo Timothy Leary painotti 60-luvulla valmistelujen,  "set & setting´in" merkitystä psykedeelejä otettaessa. Taituruus psykoaktiivisten aineiden käytössä tarkoittaa myös sitä, että seremoniallisessa kokoontumisessa - esim. uushippien ayahuasca-kesteissä - sen ohjaaja voi manipuloida ihmisten energioiden virtaa oman uskomusjärjestelmänsä kanssa yhteneväiseen suuntaan. 

Myrkyn tiellä on paljon ansoja, eikä enteogeenejä nauttimalla tyhmästä viisasta tule. Hallusinogeenit ovat verraton apuväline illuusioiden kuplan rikkomisessa, mutta ne voivat myös sysätä entistä syvemmälle harhaisiin käsityksiin mielestä ja maailmasta - jopa suoraan Jeesus-jumalan ja Neitsyt Marian syliin!

Jeesuksen ja kristinuskon maailmanlaajuinen valloitusretki on hyötynyt voimakasvien käyttöperinteestä vanhoissa kulttuureissa. Esimerkiksi Meksikoon kristilliset opit "jumalan lihan syömisestä" ehtoollisella oli aikoinaan kätevä ujuttaa, koska kansa oli jo vanhastaan tottunut syömään jumalan lihaa eli, psykoaktiivisia sieniä.

AA-liikkeen toinen perustaja William Wilson promotoi LSD:tä parannuskeinona alkoholismiin. Moniin muihinkin vaivoihin - kuten migreeniin ja huumeriippuvuuteen  - LSD:n ja muiden psykedeelisten aineiden on havaittu tuovan helpotusta. Suuri vaara kuitenkin piilee siinä, jos psykiatriassa aletaan käyttää apuna esim. LSD:tä, psilosybiiniä ja ayahuascaa, sillä psykiatrit eivät ole samaaneja ja vain harvalla heistä on psykedeelinen elämänymmärrys. Visuaalilääkkeet valtiovallan kontrollissa olevien ja vulgaarimaterialistisiin ideologioihin uskovien päälääkäreiden käytössä on kammottava uhkakuva.

                                    mystinen kemisti Albert Hoffman
Yhden asian nykyajan neo-samaanit ja psykedeeliset uus-ritualistit ovat muinaisista käytännöistä omaksuneet: yleensä he näet kokoontuvat nauttimaan sakramentistaan piirimuodostelmassa. Pendellin mielestä piirin, kehän muotoon kokoontuminen on erittäin oleellinen seikka - jopa tärkeämpi kuin se lääke, jota yhdessä otetaan. Tärkeää on myös se, ettei kehä ole liian laaja, silloin se menettää dynamiikkansa.

Maagisia kehiä on monenlaisia. Pendell kertoo osallistumisestaan miesten piiriin, jonka kokoonkutsujina olivat ihmiset, joita Pendell kutsuu "pahoiksi Buddhiksi". Sessioon sisältyi mm. helvetillisten, ktoonisten (maanalaisten) idollien palvomista, alastomaksi riisuntumista ja ihomaalausta. Pendellin oli rituaalissa viillettävä veitsellä haava kehoonsa ja pirskotettava verta Kali-jumalattaren pyhälle klitorikselle. Mitään muita käyttäytymissääntöjä kokoontumisessa ei ollut kuin se, että jokaisen on pysyttävä piirissä tapahtui mitä tapahtui.

Olipa taikapiirin kokoontumisen järjestys, ohjelma ja henkinen olemus millainen tahansa omaa se aina linkin esi-historiallisiin kerroksiin ja rakenteisiin ajassa ja mielessä. Ympyrän osaksi tullessaan ihminen muistaa varhaiset, jumalaiset ympyrät - ja kun ympäri käydään, niin yhteen tullaan! 

Maagiset kytkennät eivät iske kipinää, totuuden henki ei liihottele valtauskontojen kirkollisissa kuvioissa, joissa ympyrämuotoisen kokoontumisen käytäntö on korvattu yleisötilan ja sen edessä olevan (pappien) esiintymisalttarin rakenteella (- It´s only rock & roll). Täten, varsin aiheellinen on Pendellin nokkela neuvo: Jos et löydä mistään piiriä - aloita sellainen.

Come home now, come home all you wandering tribe
Come back to the circle, it´s safe now inside.

You´ve been so long out there riding alone,
Come back to the circle, come back to your home.

You who are struggling, you who are brave,
Rest from your trials, there´s no one to save.

You picked up the world on your shoulders I know
Now set down your burden, come home now below.

You´ve been so long out there fighting the wind,
Come back to the circle, find peace now within.

Come home all you spirits, come home all you sprites,
Come home all you poisons, come in from the night.
                                Dale Pendell

PS. Suomessa vanhoina aikoina laajimmin käytetty enteogeeni on ilmeisesti ollut kannabis. Kalevalassa hamppu palauttaa tulen maailmaan.

PS 2. Analyysi ayahuasca-turismista:
Amazonian ayahuasca tourism and millenarian imperialism

PS 3. Kolme Bardoa, luenta vuodelta 1981 (katkelma) - K Kosmos

Ensimmäinen ja Toinen Buddha keskitiellä

Oṃ Āḥ Hūṃ Vajra Guru Padma Siddhi Hūṃ.

Buddhalaisen polun alku sijaitsee Siddhartha Gautaman valaistumisen kohdalla. Valaistuminen oli maaliin saapuminen Buddhan omalla polulla. 

Ennen kuin Siddharta Gautaman kupla poksahti puhki bodhipuun alla oli hän kulkenut pitkän tien missionaan tajunnan laajennus ja täydellisen vapauden saavutus.

Buddahan oli varakkaan perheen vesa, yltäkylläisyyden keskellä elänyt prinssi, joka hylkäsi äkisti perheensä, sosiaalisen asemansa ja varallisuutensa. Hän tahtoi nähdä miten asiat ovat ja tästä missiosta tuli hänelle kaiken muun syrjäyttävä elämäntehtävä.

Ei liene liioittelua luonnehtia nuorta Siddharthaa fanaatikoksi. Olivathan hänen toimenpiteensä ehdottomia ja jyrkimmän jälkeen kaikki. Hän antoi piutpaut tavallisten taapertajien arvoille, oli vapaaehtoisesti rahaton ja hengaili takkutukkaisten askeettien porukoissa, joista välillä erkani mietiskelyluolan yksinäisyyteen.

Ehkä jonain päivänä presidentin kansliasta tiedotetaan, että Sauli Niinistö on jättänyt erokirjeen mobile phonen ja luottokortin viereen Tamminiemen keittiön pöydälle ja liihottanut tukka hulmuten Intiaan alastomien pyhimysten leiriin opiskelemaan joogista tietoa... Yleensä tälläistä ei tapahdu valtaliitin jäsenten keskuudessa. Buddhan tekemä irtiotto on yhä erikoislaatuinen tapahtuma - olkoon se sitten tarua tai (historiallisesti) totta.

Nykyisin Tom Cruise ja monet muut upporikkaat julkkikset kantavat kyllä kultaa kulteille, mutta "itsensä kehittämisen" hössönpössön ostaminen skientologiakirkolta ym. vastaavilta instituutioilta on täysin eri asia kuin se, että ihminen tyhjentää taskunsa ja lähtee rohkealla mielellä vaeltamaan pimeälle polulle.

Buddhan vaellus vei hänet monelle eri tielle. Valaistumisensa jälkeen hän kertoi ihmisille, että paras tie on keskitie. Buddha julisti ensimmäisessä saarnassaan äärimmäisten nautintojen ja äärimmäisen askeesin olevan ”täysin turhia, arvottomia ja tuskallisia”.

Ideologina Buddha oli omana aikanaan ääriajattelija. Valaistuneen näkemykset elämän olemuksesta - opit perimmäisestä tyhjyydestä ja minän/sielun olemattomuudesta jne - olivat jyrkässä ristiriidassa hänen ympäristössään yleisen, uskonnollisen ajattelun kanssa. Ehkä juuri sen vuoksi hän halusi painottaa sitä, ettei Dharmaan syventyminen ja ehdollistumista vapautuminen edellytä ihmiseltä jyrkkää mielenlaatua ja oman sosio-ekonomisen tilansa räjäyttämistä: itsetarkoituksellista köyhyydessä kituuttamista, siteiden katkaisemista omaan perheeseen yms.

Buddha Dharman kannattajien keskuudessa on kohtuullisuuden prinsiippiä vaalittu vaihtelevissa määrin ja moninaisten tulkintojen ohjaamina. Voidaan ajatella, että merkittävä laajennus keskitiefilosofiaan tuli laajempaan tietoisuuteen 700-luvulla, jolloin näyttämölle ilmaantui uusi Buddha, Toinen Buddha, jonka otteet olivat usein kohtuullisen erikoisia ...

Buddha ennusti, että hänen jälkeensä tulee Valaistunut, joka syntyy ilman isää ja äitiä lootuksen kukan päälle. Näin tiibettiläisen tarun mukaan tapahtuikin ja uusi Valaistunut tunnetaan nyt nimillä Guru Rinpoche, Padmasambhava ja Guru Pema Jungne. 

Guru Rinpoche oli Siddharthan tavoin ylimys, joka hylkäsi oman kastinsa ja omistautui uskonnolliselle toiminnalle. Hän varttui Uddiyanan kuningaskunnassa ja matkusteli myöhemmin mm. Intian ja nykyisen Nepalin alueilla. Hänen suurenmoisena saavutuksenaan pidetään sitä, että hän toi buddhalaiset opetukset Tiibettiin ja Bhutaniin. Padmasambhavan näihin maihin välittämä buddhalaisuuden suuntaus on nimeltään vajrayāna, jota myös buddhalaiseksi tantraksi sanotaan.

Historiallisia faktoja Guru Rinpochesta ei ole nimeksikään, mutta monien legendojen ja kertomusten ansiosta hänellä on maine väkevänä manaajana, joka sai raisuimmatkin örkit aisoihin. Guru Peman metodina ei ollut manata paholaishenkiä manan majoille, vaan taivuttaa ne Dharman ja/tai Tiibetin suojelijoiksi.

Padmasambhava demonstroi vajrayāna-opetuksia mm. seksuaalisoiduilla meditaatiorituaaleilla, joita hän teki monien naispuolisten harjoittajien, yoginien ja dakinien, kanssa. Hänen kohdallaan oppi keskitien kulkemisesta ja kohtuullisuuden noudattamisesta oli siis viritetty eri asteikolle, kuin mikä buddhalaisuuden - tai minkä tahansa valtauskonnon - harjoittamisen kohdalla on tavallisimmin käytössä.

Erityisen läheisiä Guru Rinpochelle oli kaksi dakinia,  Mandarava ja Yeshe Tsogyal. Prinsessoja molemmat: Mandarava Intiassa ja Yeshe Tsogyal Tiibetissä. Jälkimmäisestä prinsessasta on enemmän tietoa, koska hän jätti jälkeensä elämäkerran.

Yeshe Tsogyalin kertomuksissa hänen suhdettaan Rinpocheen ja heidän yhteistä, henkistä harjoitustaan kuvataan lakkaamatta seksuaalisin termein. Silti emme tiedä varmuudella olivatko Guru Rinpoche ja Yeshe Tsogyal yhdynnässä keskenään vai ei, koska tantrassa seksuaalisissa prosesseissa nähdään vastaavuus henkisten prosessien kanssa ja Tsogyalin muistelmissa kielenkäyttö on sen mukaista. 

Guru Rinpochen ja Yeshe Tosygyalin ilmentämän filosofian mukaan ihmisen elintoimintoja pyörittävät elinnesteet, jotka mystisten meditaatioiden avulla puhdistetaan, ylevöitetään, siten, että ne virtaavat tajuntaan siementietoisuutena. Se on henkisen Hereillä Olon ulottuvaisuus ja on "varastoituna" säteilynä "sydänkeskukseen". Tämän malliseen anatomiaan perustuu siemennesteen yhteys ihmisen "siemenolemukseen", valaistumismieleen (bodhicitta). 

Miehen ja naisen tantrisessa yhdynnässä / seksuaalisessa meditaatiossa siemen (/sperma), energia, ikään kuin nousee nuppiin (= harjoittajien mystisiä, psykofyysisiä kiekkoja, rattaita, mandaloita pyörittämään) ja valaistumiskokemus tulee mahdolliseksi.

Guru Rinpochen opit ja riitit eivät liity eroottisen hemmotteluun tai parisuhteen virkistämiseen; kama sutraan. Hellyys ja romanttinen rakkaus eivät ole framilla tantrisen harjoittamisen opetuksissa. Päämääränä ei ole myöskään miehen ja naisen välinen, "jumalallinen" ykseys, vaan Hereillä Olemisen ja Tyhjyyden keskinäinen ykseys. Kaikki ilmiöt ovat olemukseltaan tyhjiä - myös halu ja mielihyvä - ja tantrisen touhun ideana on paljastaa harjoittajille mielen alkuperäinen puhtaus ja integroida heidät tämän, tyhjän tajunta-avaruuden kaiken läpäisevään valoon.

Toisen Buddhan sanat ja teot osoittavat suoraan kohti em. pyrkimystä muuttaa, palauttaa emootiot niiden alkuperäiseen, luonnolliseen värähtelytaajuuteen - tyhjyyden säteilyksi -  ja lisäksi vielä, kohti intentiota käyttää tämän tajunnantilan energiaa (valaistuneen mielen säteilyä) korkeimman oivalluksen saavuttamiseen.

Päinvastoin kuin usein ajatellaan, keskitiellä pysyminen on siis aivan toista kuin tunteiden, halujen, hillittömyyksien torjumista tai, niiden muuntamista vastakohdikseen. Keskitien kulkeminen merkitsee mieluimminkin sitä, että elonkehällä kulkiessaan ihminen ei hoipertele oikeaan eikä vasempaan, vaan pysyy kurssissa pakottoman keskittyneesti ja on valmis käyttämään kaikkia tunnelmiaan, mielentasojaan ja aktiviteettejaan laukaisualustoina valaistumiseen.

Padmasambhavan kohdalla valaistuminen on myös synonyymi kuolemattomuudelle. Rinpochen kuolinaika on historiallisissa katsauksissa ajoitettu 800-luvun alkuun, mutta buddhalaisten lähteiden mukaan Padmasambhava vältti kuoleman rakentamalla itselleen ns. sateenkaarikehon. Hän on siis edelleenkin, vähintäänkin 1200 vuoden ikäisenä, yhä vieläkin keskuudessamme. Epätavallisen tavallisuuden tien kulkijoille - jos nyt muillekin tajunnan laajentajille - Padmasambhava, samoin kuin sparraajansa Yeshe Tsogyel, on innoittavan ja inspiroivan opetuksen lähde.

... Aivan jumalatarten kokoontumisen keskustasta nousin minä, Jumalatar Sarasvati, ja vastasin Gurulle:

Buddha Sankari, Heruka, Mielihyvä Jumala!
Kun sinä, suurenmoinen tanssija, tanssit yhdeksän elämän tanssia,
Pyhän Lootuksen Puhdas nautinto  on kaikkialla
havaittavissa,
Ja hyvinvoinnin valtavuudessa ei ole ahdistusta;
On aika heijastaa (bodhicittan) vuodatus raakalaismaiseen maailmaan.

'SAMAYA HO!' huudahtaa Guru. "Sidos on muodostettu!"
'SAMAYASTVAM!' minä vastaan. "Sinä olet sidos!"
'SAMAYA HRI'  huudahtaa Guru. "Sidos on kaikki!"
'SAMAYA TISHTHA!' minä vastaan. "Sidos on  vahva!"
'RAHO HAM!' huudahtaa Guru. "Anna tulen palaa!"
'RAGAYAMI!' minä vahvistan. "Me palamme yhdessä!"

Näin yhdistettiin toisiinsa Gurun vajra ja Dakinin lootus, ja me menimme yhdistymisen hurmokseen.

- Katkelma yllä kirjasta The Secret Life and Songs of the Lady Yeshe Tsogyel.

Alussa olivat kalliokuvien maalaajat ... sitten tulivat runolaulajat

Sen aapinen on hakattu kallioon 
tienvarteen
Kymijoesta länteen
ja siinä lukee tervetuloa
Tervetuloa siinä lukee
ja tervetuloa kallioon hakattuna on järjettömyyttä.
- Paavo Haavikko

Usein suomalaisuudesta kuulee puhuttavan ikään kuin se olisi jotain reaalisesti olemassa olevaa, muuttumatonta ihmisainesta. Suomen maankamaran savea, josta Jahve on muovannut ensimmäiset suomalaiset ihmiset, joilta me kaikki olemme saaneet perinnöksi - suomalaisuuden!

Suomessa on tiettävästi ollut asutusta yli 10 000 vuotta. Suomalaisia on kuitenkin ollut olemassa vasta pari sataa vuotta. 1800-luvulla tapahtui kansallinen herääminen ja historiallisuuteen havahtuminen - silloin muutkin kuin satusetä Topelius (v. 1843) alkoivat kysellä onko Suomen kansalla historiaa? 

Nyt kysytään onko Suomen kansalla tulevaisuutta? ulkomaalaisten rynnistäessä isolla joukolla pohjalaisten, savolaisten, karjalaisten, eteläsuomalaisten, länsisuomalaisten ja lappalaisten hallinnoimalle Suomen valtion alueelle.

Talvisota oli tosikoetus, mutta siitä on aikain saatossa kehittynyt suuri, kansallinen myytti, jonka ansiosta suomalaisuuden keskeismääritteeksi on tullut tahto suomalaisuuden puolustamiseen!

Mutta mitä se suomalaisuus perimmiltään tarkoittaa? Onko se vain kehäpäätelmien summa: suuri, sinivalkoinen valhe? 

Jos tunkeudumme suomalaisuuden ja suomalaisten juuriin törmäämme kovaan kallioon. Sen sisällä on luolia ja pinnalla outoja maalauksia. Salakirjat kustantamon julkaisema Suomen luolat  (2015) valottaa geologian ynnä muun luolatutkimuksen puitteissa kotomaamme kuvaa. Kirsti Beckerin 2014 ilmestynyt kirja Pekka Kivikkäästä puolestaan on kertomus yhden miehen matkasta suomalaisten alkukuvien äärelle. 

Kallioiden sisällä ja ulkona olevia merkkejä nuorempaan "suomalaisen" kulttuurin kerrostumaan voimme tutustua lukemalla Kalevalaa ja kansanrunoutta. Kalevalainen runous ei selkeästi ilmaise mitä on ennen ajateltu, vaan enemmänkin, miten on ajateltu, millainen on ollut se tietoisuudenvire, josta ajattelu kirpoaa. Mytologi Ior Bockin saaga on yhdenlainen yritys tuon vireen tiedostamiseen.
 

Suomen luolat -kirjan tekijöinä on viisi, vuosikaudet kivikkoja kolunnutta miestä: A. Kejonen, T. Kesäläinen, S. Kielosto, S.I. Lahti ja V-P Salonen. Kirja on nelisataa sivuinen, näyttävästi kuvitettu teos, joka sisältää tiedot yli 1000 luolasta. Luolista 165 esitellään tarkemmin. Suunnilleen kaikki luoliin liittyvät asiat käydään läpi: maaperä, kasvisto, eläimistö, hyönteiset, tarut, hydrologia ... 

Luolien käyttöhistorian sanotaan ulottuvan jääkautta edeltävään aikaan, n. 100 000 vuoden taakse. Varhaisimpia luolista tehtyjä esinelöytöjä ovat Kapatuosion Linnanvuoren kampakeraamisen ajan piikiviset nuolenkärjet. Monet luolista tehdyt löydöt kertovat, että luolia on käytetty uhripaikkoina hyvin pitkän aikaa. Muita käyttötarkoituksia on ollut lukemattomia. Samaanit ja tietäjät ovat tehneet luolissa työtään. Ne ovat olleet piilopaikkoja rosvoille ja sotapakolaisille. Luoliin on tultu keittämään pontikkaa ja piilottamaan aarteita.

Luolien joukossa on valtavasti onkaloita, joilla on sellaisia nimiä kuin Pirunpesä, Pirunkirkko, Pirunkallio ... Pirujen lisäksi luolissa on kansantarinoiden mukaan majaillut muitakin ei-ihmillisiä olentoja: maahisia, peikkoja, hiisiä, jättiläisiä jne.

Kirja kertoo, että esim. Kauhavan Kirkkopakan kalliokukkulassa on asunut  kokonainen heimo maahisia ja peikkoja. He saattoivat ilmaantua ihmisten ilmoille; tarjota ihmisille ryyppyjä kievarissa ja maksaa laskut ikivanhoilla rahoilla. Inarin Ukonsaarella puolestaan on luola, jota käytettiin lepopaikkana Ukko-jumalan palvontaretkillä. Ukko asuu nimikkosaarellaan ja jumalan vaimo Ukonjärven takana.

Luolien ja outojen olentojen yhteys liittyy uskomukseen rinnakkaistodellisuudesta. Aineella on sisätila, transsendenttinen rinnakkaismaailma, jonka syvyyksissä höyryää kaikkia hiisejä hallinnoivan Hiiden pata. Luolakirjassa vuoria ja kallioita ei  käsitellä mystiikan ja rajatiedon näkökulmasta, vaan pysytellään dokumentoidun asiatiedon alueella. Tovi teoksen äärellä saa kuitenkin lukijan mielikuvituksen herkästi liitämään kohti Hiiden linnaa ja maahisten maailmoja ...

Luolamaalauksiakin on Suomesta löydetty, mutta suurin osa esi-historiallisista maalauksista on kallioiden ulkopinnoilla. Pekka Kivikäs, ammatiltaan opettaja, on omistautunut näiden kuvapintojen dokumentointiin ja tutkimiseen 70-luvun lopulta saakka ja kirjoittanut useita aihetta käsitteleviä teoksia. Hänen tutkimuksensa alkoivat Laukaan Saraakalliolta ja elämäntehtäväksi kalliopiirroksiin perehtyminen tuli siellä koetun, mystisen hetken inspiroimana: 

Kerralla tuli suuri määrä energiaa. Se oli kuin uskonnollinen kokemus! Tunsin että tästä en tiedä. Tässä on jotain, joka on jotain enemmän.

Kirsti Becker tarinoi kirjassaan Kalliokuvien äärellä (Atena) Pekka Kivikkään tutkimustyöstä  - ja sen ohella paljosta muustakin. Kirjassa käsitellään sikin sokin Kivikkään henkilöhistoriaa, tutkimuksia, aatemaailmaa, kontakteja ja saavutuksia ja lisäksi kalliomaalaustutkimusta Suomessa sekä ulkomailla ja vielä kirjoittajan omia retkiä maalausten äärelle. Syntyy sellainen vaikutelma, että asiat esitetään suunnilleen siinä järjestyksessä kuin ne ovat tulleet Beckerin tielle tai ponnahtaneet muistin kätköistä aivoihin. Tähän seikkaan kustannustoimittaja olisi voinut puuttua, sillä kirjan hyppelehtivä rakenne hidastaa ja vaikeuttaa kokonaisuuden hahmottumista.  

Vaikka Kivikäs onkin Tieto-Finlandialla palkittu kirjantekijä ja ansainnut aherruksellaan professorin arvonimen, ei hänen arvostuksensa akateemisissa piireissä ole täysin varauksetonta ja yksimielistä. Kivikkään tutkimushorisontti on laajempi kuin yliopistoissa vaikuttavilla asiantuntijoilla, joista useimmat suhtautuvat kalliokuviin geologisista lähtökohdista käsin ja pitävät kuvia pääasiassa primitiivisenä "taiteena". Pekka Kivikäs ei kiistä sitä, etteikö kuvissa olisi kyse myös taiteesta, mutta hänen mielestään "kalliokuvien funktio on laajempi kuin taidekuvien":

Kuvia on käytetty moneen eri tarkoitukseen. Ne ovat olleet pyhiä, mutta ne ovat myös olleet käytännöllisiä; viittoja, tehty tärkeisiin paikkoihin ohjamaan ihmisten kulkua. Ne ovat viestittäneet jälkipolville myös sitä, että esi-isät olivat täällä, tästä he ovat kulkeneet.

Yhtä, oikeaa totuutta maalauksista ei tiedeväen keskuudessakaan ole hyväksytty. Tutkijoiden väliset erimielisyydet eivät koske pelkästään kuvien funktiota ja merkityksiä, vaan myös sitä mitä kiveen maalatut hahmot esittävät. Maalausten näkyväisyys näet vaihtelee sään ja vuodenaikojen mukaan, osa niistä on tuhoutunut, eivätkä läheskään kaikki piirrokset ole yksiselitteisen selkeitä. Esittävätkö jonkun tietyn kuvan kaksi kaartuvaa viivaa kalaa vai norppaa? Liittyvätkö kuvat hirvestä ja veneestä toisiinsa? Montako maalauskerrosta kuvapinnat sisältävät?  
 
Kivikäs on kiinnostunut kuulemaan kaikenlaisilta ihmisiltä, mitä mielteitä ja ajatuksia kalliokuvat heissä herättävät. Se mitä joku toinen kuvassa havaitsee voi antaa vahvistusta omalle näkemykselle tai tuoda tuoretta virikettä tutkimukseen. Kivikäs myös uskoo, että kuvien intuitiivinen tarkastelu pystyy nykyihmisillekin paljastamaan ainakin jotain niiden sisällöstä ja merkityksistä.  Siksi hänen ohjeensa kalliomaalausten katsastajille kuuluu: "Yritä tyhjentää mieli odotuksista ja mielikuvista!"

70-luvulla Kivikkäs etsi kalliomaalauksista vastaavuuksia Kalevalan kanssa. Hyvin pian hän kuitenkin havaitsi esi-historiallisen kuvapohjan olevan Kalevalan tuolla puolen. Vanhoista loitsurunoista hän on sitä vastoin löytänyt kalliopiirrosten näköisiä asetelmia. Samoin kalevalalaisuutta vanhemmista myyteistä. Kivikäs näkee Hossan Värikallion ihmistä esittävissä kuvissa linkin Edda-runojen Ymir-jättiläiseen, jonka kulmakarvoista maailma luotiin.

Pekka Kivikkäällä on yhteneväisiä tulkintalinjoja edesmenneen, arvostetun kalliomaalaustutkijan, professori Marija Gimbutasin kanssa. Gimbutas korosti maalausten feminiinisiä aspekteja, erityisesti lintu- ja käärmejumalattariin liittyvien uskomusten näkyväisyyttä kuvissa. Lintujumalattaret on tunnettu Euroopan lisäksi ainakin Etelä-Amerikassa. Intiassa lintu oli muinoin yksi naispuolisten, alati nälkäisten "sieppaaja"(graha) -herratarten käyttämistä olomuodoista. 

Gimbutas on antanut uusia virikkeitä, tuonut toisenlaista ajattelua: feminiinisen voiman, verkkokuvioiden liittymisen synnytykseen ja hedelmällisyyteen, Lintujumalattaren, jonka vaikutus saattaa näkyä kalliokuvien kolmisormisissa hahmoissa Äänisellä ja Uralilla, ja linnunpääpäähineissä, joita meidänkin maalaustemme ihmisillä tavataan. Myös Käärmejumalatar kuuluu ns. Vanhan Euroopan uskomusmaailmaan ja saattaa näkyä vielä meidän kuvissamme. (Pekka Kivikäs)

Saraakalliolla yksi "maalaus esittää käärmettä, joka kita avoimena matkaa vasemmalle, alisiin maailmoihin" (Kivikäs - Saraakallio, 1990). Suomalaisessa samanismissa ja kansanparantajien traditiossa käärme - erityisesti sen pää  - on tärkeä. Väinämöisenkin kerrotaan käärmevyötä kantaneen uumillaan. Näin ollen ei ole tavatonta olettaa, että lintujumaltarten ohella myös jumalkäärmeet ovat luikerrelleet täälläkin ihmisten mielissä tuhansia vuosia sitten.

On myös helppo kallistua sille kannalle, että kalliokuvat eivät varsinaisesti ja yksinomaan johdata "suomalaiseen" mielenmaisemaan, koska yhtäältä ne ovat elämän perusasetelmiin ja universaleihin voimiin liittyviä visialisointeja, joille löytyy vastaavuuksia ympäri maailman. 

Tosin on myös siten, että rituaalit saattavat eri kulteilla olla ulkoisesti saman näköisiä ja niissä käytettävät symbolit yhteisiä, vaikka niiden taustalla vaikuttavat maailmanselitykset ovatkin oleellisesti toisistaan poikkeavia.

Arkaaisten voimakuvien - ja edelleen, vanhan kansanrunouden metaforioiden - kehikkona on ollut maailman vanhin uskonto, samanismi. Suomessa tästä luontoyhteyteen tukeutuvasta taikuuden kulttuurista on jäljellä vain haperoja muistumalinjoja samanismin reformoituun versioon, johon ei sisälly voimakasvien käyttöä ja niiden suomaa näkemisen, yhteyden ja ykseyden tasoa. Sen sijaan - päinvastoin kuin useimmissa samaanikulteissa  - keskeistä on rummun käyttö transsiin vajoamisen tarkoituksessa.

Näin ollen naulankantaan nakuttavilta tuntuvat semiotiikko Henri Bromsin sanat kun hän kirjoittaa: 

Jotta voitaisiin siis tutkia samanismia Suomessa, pitäisi tutkia samanismia siellä missä sitä vielä on. Näin päästään kalevalaisen kulttuurin juurille ... Samanismia tulisi tulkita ideologiana eikä kansantietona. Mennään uusille alueille, Brasiliaan tai Afikkaan, ja tehdään siellä tuollaista osallistuvaa tutkimusta (Alkukuvien jäljillä).

Samanismin ideologista tutkimusta - yhtä lailla esihistoriallisten kalliomaalausten olemuksen kartoitusta - hankaloittaa se suunnaton välimatka, joka on myyttisen ajattelun ja nykyaikaisen maailmanmieltämisen ja siihen kytkeytyvien kielipelien välillä.

Elämän ja tajunnan symbolisessa, metaforisessa kerrostumassa - joka muinaisuskon ihmiselle oli totista ja pyhää konkretiaa -  ei ole sellaista syysuhteista kausaliteettia kuin reaalielämässä. Asiat tulevat julki ja ymmärretyiksi aluttomina ja loputtomina visioina ja niiden synnyttäminä assosisaatio-ornamentteina. Muinaisrituaalit olivat kosmisia akteja, jotka eivät perustuneet filosofointiin siinä merkityksessä kuin me filosofian miellämme, vaan maagiseen vuorovaikutukseen yli-inhimillisten tasojen ja kosmisten rytmien & muotojen kanssa.

Jos esim. vanhat kansanrunot nähdään samanistisen metafysiikan ja ontologian verhottuna kielenä, voidaan niitä syvyyspsykologisesti tarkastelemalla rakentaa siltoja menneisyyden mielen maailmasta nykyihmisen piilotajuisiin alueisiin - ja jopa pätevästi jäsentää värssyjen symboliikka nerokkaiksi, uskonnollis-filosofisiksi systeemeiksi. Mytologisesti ajattelevan ihmisen tietoisuustapahtuman rekonstruktioon analyyttisella, käsitteiden kääntelyn ja vääntelyn metodilla ei kuitenkaan kyetä.

Selkeiden, arkkityyppisten hahmojen ja kertomusten ohella kalevalalaisessa runoudessa on karnevalistisista surrealistisuutta ja leikinomaista, kryptisen ja mysteerisen kuvakielen kaulintaa  - "syntyi yönä kuuentena/seitsemäntenä sikisi" - jonka takia runoja tutkittaessa loogis-analyyttisten kompassien neula alkaa pyöriä ympyrää. Kyllähän maidosta aina voita syntyy jos tarpeeksi kirnutaan, mutta mielestäni hyvin pikkutarkat ja monimutkaiset analyysit arkaaisen aikakauden visioista eivät ole läheskään aina uskottavia. 

Sitä paitsi, tämä hyvinkin paljon harrastettu muinaismielisen maailmankuvan ristivalotus astronomian, kvanttifysiikan ja muiden tieteenalojen nykyteorioiden kanssa - osuivat päättelyt harhaan, ohi tai maalia päin - tyhjentää helposti myytit lattanoiksi leileiksi, joista ei enää pursuile yhtä aikaa tunteisiin ja järkeen uppoavan massan paine päin näköä.

Oma lukunsa ovat teosofi Pekka Ervastin kaltaiset mystiset myytinlukijat, jotka kuvittelevat omistavansa yleisavaimen, joilla eepos kuin eepos, sutra kuin sutra avataan. Lukumystiikka voi olla tälläinen avain, kuten myös tietäjän hatustaan vetämä symbolien selitysjärjestelmä, tietty hengentieteellinen oppi tai, kaikki mainitut yhdessä.

Täystuhoa muinaistarujen kannalta merkitsee niiden sovittaminen  maantieteelliseen realismiin ja historiallisiin aikakausiin. Suomessa historiallis-maantieteellisen metodin pioneerina pidetään kielitieteilijä Kaarle Krohnia (k. 1933).

Hänen vaikutuksestaan ja jälkeensä on kansanrunoutemme 70 - 80 vuodessa kirjoitettu uudelleen. Kansanrunous on tehnyt lyhyen matkan tutkijoiden kammioihin ja palannut meille entisten runojen asemasta suomalaisten viikinkien, suomalaisten kuninkaitten ja kristinuskon vastustajien enemmän tai vähemmän realistisena historiana. Suomalaisista on tehty viikinkejä, joilla on historia. Samalla on kuitenkin menetty jotain olennaista. Kansanrunouden tutkimus on kadottanut kansanrunouden sisällön, myyttisen ajattelun (Henri Broms - Alkukuvien jäjillä).

Olennaista Kalevalan runoudelle, ja sankarimytologioille kaikkiaan, on se, että niiden maailmankaikkeus on ajaton ja paikaton. Juuri siksi tälläisten suurtarujen vaikutus kestää isältä pojalle.

Kalevalasta on tosin huomauttettava, että sehän ei ole selkeä ja "oikeaoppinen" mytologia, vaan vanhan, myyttisiä aineksia sisältävän runoperinteen pohjalta kirjoitettu sepitelmä. Timo Heikkilä kritisoi kirjassaan  Kalevalan metafysiikka ja fysiikka (Like) Lönnrotin luomusta erityisesti siitä, että Kalevalan ensimmäiset runot ovat eri järjestyksessä, kuin miten niitä on tavallisesti laulettu: 

Alunperin näiden kahden runon (Maailmansynty ja Kilpalaulanta) esitysjärjestys on ollut päinvastainen, minkä voi todeta lukemalla kansanrunouden tallentamia Kilpalaulannan alkuperäisiä versioita. Niissä aiheen eteneminen tapahtuu siten, että aluksi mainitut jumalolennot (Väinämöinen, Joukahainen) hevosineen erkaantuvat toisistaan ja tulevat lopulta toisiaan vastaan, syntyy konfliktiasetelma ja maagisen loitsutaistelun jälkeen Väinämöinen laulaa Joukahaisen suohon. Tämän jälkeen seuraa Joukahaisen kosto ... Vasta näiden vaiheiden jälkeen ilmestyy kuvaan Kalevalan ensimmäisen runon kertomus paikalle lentävästä Sotka-linnusta, joka munii sittemmin maailmaksi muuttuvat munat - ei kuitenkaan Ilmattaren polvelle kuten Kalevalassa - vaan vedessä kelluvan Väinämöisen polvelle.

Kilpalaulanta on perusmyytti, joka on enemmän tai vähemmän näkyvästi läsnä kaikkien Kalevala-aiheisten runojen taustavaikuttimena ... vaikka Lönnrot sivuuttikin sen aseman perusmyyttinä, niin myöhemmin Akseli Gallen-Kallela toi sen ... takaisin kuvallisessa muodossa suunnitellessaan Kalevan tunnuksen.

Väärennökseksi on luokiteltava myös Lönnrotin taiteilema Kalevalan loppujakso, jossa Väinämöinen poistuu Kalevan kankahilta Marjatan pojan tieltä. Tähän kohtaukseen sisältyvä kristillisen maailmankuvan lineaarisuus, käsitys ajan vääjäämättömästä eteenpäinmenosta, on sovittamattomassa ristiriidassa muinaisen, syklisen maailmankuvan kanssa, koska jälkimmäinen on aina "ikuista paluuta" (ja "ikuista tulemista").

Mytologisen ajan ihmisten jumalat, sankarit ja kuninkaat eivät koskaan kadonneet tai kuolleet lopullisesti, vaan pullahtivat uudestaan pinnalle heti kohta kaatumisensa jälkeen. Dionysoskin heitti veivin joka vuosi uudestaan. Lisäksi tietyt suurkarakteerit - kuten Väinämöinen - esiintyvät folkloressa useissa eri rooleissa ja  monenlaisina hahmoina, pysytellen tälläkin tavalla ikuisesti elossa.

Ehkä Kalevala kannattaisi kirjoittaa kokonaan uudestaan - kunhan vain löytyisi sellainen luova kyky, joka tehtävästä suoriutuisi. Kansanrunousaineistoa on kyllä arkistot pullollaan. Sieltä olisi Kalevalan uuteen versioon syytä siirtää myös seksuaalisuutta sivuavia säkeitä. Lönnrothan ei kelpuuttanut eepokseen edes yhtäkään vitun virpomislaulua. 

Tavallaan Kalevalasta onkin jo päivitetty versio - Ior Bockin suvun saaga. Tai oli. Iorin mytologia on kyllä tallessa kirjoissa ja kansissa, mutta se ei enää hengitä, koska kertomuksen kanssa symbioottisessa yhteydessä elänyt kertoja on jo edesmennyt. Ior itsekin sanoi, ettei hänen tarinansa ole totta kirjoitettuna, se on kuultava puhuttuna äänenä.

Ior Bockin saaga ei perustu kansanrunoihin, eikä muutenkaan suoranaisesti seuraa Kalevalan latuja. Väinämöisen mytologiaksi nimetyssä legendassa seikkailee kuitenkin useita Kalevalan tärkeitä tyyppejä - Ukko, Aino, Lemminkäinen jne. - ja siinä toistuu monia Kalevalan kanssa yhtenäväisiä aihelmia.

Sperma on keskeisin Väinämöisen mytologiassa. Spermasta kaikki on lähtöisin. S-per-ma. Es on aurinko, Per on Ukko ja ma on maa. Aurinko on ykkönen tällä planeetalla kuten myös tuli ja sperma sekä Ukko itse (Ior Bock Erkki Pirtolan haastattelussa, Taide 5/1989).

Väinämöisen mytologia - jonka Ior väitti oppineensa lapsena äidiltään ja sisareltaan - alkaa "paratiisiajasta", jolloin Ukko istui Kuunteluvuoren päällä Odenin saarella, jossa on Vi-a-pu-ri, maapallon korkeimmalla kohtaa: "Siellä on aina ollut aurinkoista, koska ennen jääkausia 50 milj. vuotta sitten maapallon akseli on ollut eri ... Uudenmaa on ympyrämaa, ringland. Kuunteluvuori Hel´issä on ollut keskipiste, josta säde kulkee Hankoniemen uloimpaan päähän" (Ior Bock, Taide 5/89).

Uudenmaa on se, joka on kaiken keskellä. Sen ympärillä on Kymenmaa, Hämeenmaa,  Turunmaa, Latvianmaa, Liivinmaa ja Eestinmaa. Maasta tulee Maatar. Uudenmaassa asuvat aaserit. Sen ulkopuolella asuvat  vaanerit. Kymenmaassa, Hämeenmaassa ja Turunmaassa Ukko on nimeltään Väinämöinen, mutta Uudenmaalla hänen nimensä on Per. Suomenkielessä vaanerit ovat vielä jäljellä siinä, kun sanotaan "sinä vaan, minä vaan... " Vanajavesi on vaanereitten vesi, he kulkivat Vantaan jokea myöten aasereiden luokse ja takaisin (Ior Bock Erkki Pirtolan haastattelussa, Suomi 7-8/1987).

Tärkeä sija Bockin suvun saagassa on siitosjärjestelmällä. Muinaissuomalaisilla oli jumalien sijasta neljä naispuolista ja neljä miespuolista voimaa. Maskuliinivoimista Lemminkäinen siittää feminiinivoiman henkilöitymän, Joutsenen, joka synnyttää Lemminkäisen spermasta 7 tyttöä ja  12 poikaa. 

Lisäksi Lemminkäinen siittää myös naishenkilöä nimeltä Disa, tai tarkemmin sanottuna: hän siittää Uudenmaan ympyrämaan ulkopuolella asuvia Disa-naisia. Jos Disan poika on voimakas hänestä tulee Rabi. Jokainen Rabi menee omaan ympyrämaahansa ja jatkaa siellä siitostyötään ...

Ior Bock oli homo (/bi-seksuaali?), joten ei ole kumma, että sperma roiskuu Bockin saagassa muussakin kuin siittämisen tarkoituksessa. Sperma on "joko elämänvesi tai viisaudenvesi. Kun spermaa juodaan se tekee viisaaksi". Kirjassa Bockin perheen saaga (Synchronicity, 1996) Ior antaa ymmärtää, ettei pelkästään sperma, vaan myös naisen vulvan nesteet ovat viisaudenvettä:

On olemassa asento nimeltä kuusikymmentäyhdeksän. Kuusikymmentäyhdeksän, kuusipuun edustaja, /e/-puun helmet, /yhd/ yhdistää nauhoja, yhdistää ihmisiä, /eks/ on miehen tammi, /ä/-äänne tarkoittaa naisen äännettä. Siinä kaksi miestä tai kaksi naista voivat uhrata helmensä toisilleen, jos nuo kaksi miestä pystyvät saamaan orgasmin tai kaksi naista kliimaksin samaan aikaan.

Bockin perheen saagaan sisältyvät myös kertomukset elämän synnystä, Pääsijaisen noitajuhlista, Lemminkäisen temppeliin kätketystä kullasta, Helin kolmesta tornivuoresta ja selvitykset Väinämöisen eli, Ukon kohtaloista. 

Alunperin Ukko eli Väinämöinen eli Per istui tuliojan suojaamalla, kultaisella Kuunteluvuorella, Odenin saarella ja jakoi neuvoja ihmisille. Kun hän mietti vastauksia ihmisten kysymyksiin sanottiin: Per kelaa. Katolisten valloitettua Suomen tuota ilmaisua ei saanut enää käyttää: jos joku sanoi PERKELA hänet heitetiin roviolle. Vuonna 1050, jolloin Suomi liitetään Ruotsiin Ukko pakenee kultavuorelta Korvatunturille ja hänet opitaan tuntemaan joulu-ukkona.

Ior Bockin saagan maailmanselityksellä on haltioutuneita kannattajia ympäri maailman. Kyseessä on kansainvälinen kultti. Tämän kultin ulkopuolisten ihmisten on vaikea suhtautua saagaan totuutena - mutta emmehän voi historiallisena totuutena ottaa Kalevalakaan. Avoimin mielin Väinämöisen mytologiaan suhtautuvalle se on myyttiseen ajatteluun virittävä, hämmästyttävän kekseliäs, kreisillä tavalla monitasoinen fantasia ja taideteos, taideteko.

Saagaan sisältyy arkkityyppisiä kuvia ja sen rakenne on isojen, universaalien myyttien rakenteelle uskollinen. Itse tarina on uniikki. Viljami Puustinen esittelee saagaa Petri Walli -elämäkerrassaan (Like, 2014) ja esittää loppupäätelmän, jonka mukaan "Bockin saaga sisältää myös runsaasti ervastilaista oppia, jossa Kalevala yhdistyy teosofiaan". Tämä ei pidä paikkaansa. Atlantiksen taruun uskovat sekä Bock että teosofit - siihen uskoi jo Platon - mutta muita yhtymäkohtia ruusu-ristiläisyyteen ja okkultismiin ei ole: Bockin saaga on mieluimminkin ervastilaisen Kalevala-tulkinnan karnevalistinen antiteesi, jossa ihmisen henkisen kasvun ylevät ihanteet ynnä muut ylväät, jumaluuden valoa kohti kurkottavat ajatukset loistavat poissaolollaan.

Erityisen tärkeä piirre Väinämöisen mytologiassa on se, että monien ikiaikaisten oppien ja esoteeristen kulttien tavoin saaga pohjautuu äännejärjestelmään. Tantra, mantra ja Kashmirin shaivismi ovat eräitä esimerkkejä ilmiöistä, joihin äännejärjestelmä olennaisesti kuuluu.

Ior Bockin mukaan "näitä tarinoita on laulettu ruuts-kielellä, josta on tullut ruutsing-kieli":

 Kaikki saa alkunsa aakkosympyrästä: A-Aaserit, B-Borg, C-Skära, D-Dag, E-Ek, F-Frö, G-Grund, H-Hel, I-I, J-Jarlar, K-Karlar, L-Lag, M-Månen, N-Nordstjerna ... X on tammipuu, Y on Yggdrasil, saarnipuu, kaiken elävän puu. Z on kahden ihmisen välinen yhteys. Å on Å-rike, Ä on Ä-rike ja Ö on Ö-rike (Taide 5/89).

Äänteet ovat värähtelyä, joka mytologin tajunnassa tiivistyy kuviksi, joissa on Voima. Voimakuvien virrasta nousee pinnalle heijastuksia kaukaisesta kulta-ajasta ja mandaloita, kuninkaallisia näkyjä, hengellisiä visioita. Niiden ohjaamina syntyvät sanat; runot, tarinat, opit muistuttamaan meitä siitä, minkälainen kaikkeus maailma on ja ketä olemme ja mitä me voimme olla. 

Heimojen ja kansakuntien maailman syntyä käsittelevissä taruissa oma maa ja kansa ovat yleensä aina maailman napoina, koska alussa kaikki ihmiset ovat yhtä kansaa. Muinaisten, mystisten kiltojen jäseniä ovat ohjanneet myös noitapappien, sotureiden ja näkijöiden ajattomuuteen kurkottavat visiot, joissa kaikki navat ja keskukset sulavat universaaliin liekkiin. Tuli palaa poroksi - hirveksi? - ja tuhkasta lehahtaa siivilleen Abraxas-lintu, individuaali kiitäjä. Se ei ole suomalainen, amerikkalainen, intialainen ... se olet sinä, kosmoksen kansalainen, rauhankyyhky, puhdasta tietoisuutta saalistava kotka.

Sisäavaruuden auringon kirkastuksen päivänä sinä kastat kätesi punaiseen maaliin ja painat kämmenesi kuvan peruskallioon henkisille heimolaisillesi merkiksi. Laitat "omat nimet kirjoihin" kuten ennen lapsena tehtiin piilosta leikkiessä, kun kosketettiin leikin keskukseksi valittua puuta tai pylvästä. 

Piiloleikki oli jännittävää, totista kisailua. Silti me emme lapsina koskaan unohtaneet, että se on leikki. Peli jossa osat vaihtuvat jatkuvasti: etsijästä tulee vuorollaan piiloutuja ja piilosilla olevista uusia etsijöitä. Samalla tavoin kansallisuudet, kansalliset identiteetit ovat rooleja kosmisessa pelissä, eivät mitään lopullista ja ehdotonta, juurevaa asiaa.

                       Padawax, Kosmos & Bock Suomenlinnassa
 
Peyote-samaniin kuva: Liquen
Väinön, llmarisen ja Pohjan emännän still-kuvat Kalle Holmbergin Rauta-ajasta.
Per kelaa -kuva: K Kosmos
Ior Bock-still-kuvat Erkki Pirtolan VHS:lta.

Olemassaolo, tietoisuus, autuus

Satcitānanda on ainoa guru.
Paramahamsa Ramakrishna

Satcitānanda. Olemassaolo.Tietoisuus. Autuus.  Näillä määreillä hindulaisuudessa tavataan kuvata kaikkeustajunnan, Brahmanin, kokemusta itsestään.
 
Persoonattoman kaikkeustajunnan ominaisuuksia on annettu myös persoonallisille jumalille. Krishnalle ja muille. Satcitānandan ainoaksi guruksi julistanut Ramakrishna oli hänkin persoonallisen jumalan (Kalin) palvoja.
 
Hindureformisti Adi Shankaran systeemissä Brahman - tai Cit (absoluutti) - on passiivinen (niSkriya) olevaisuus. Shaivismi puoltaa näkemystä, jonka mukaan Cit (/Shiva) on aktiivinen, tahtova, täydellisyystajunta.

Myös kristittyjen taivaan isän voi määritellä vastaavanlaisella tri-typologialla kuin Brahmanin, jos autuuden tilalle sijoittaa rakkauden. Kuuluuhan kristinopin keskeinen dogmi: Jumala on rakkaus.
 
Tavallisesti kaiken sorttisille uskovaisille jumala/jumaluus on maailmankaikkeuden takana oleva elämän alku. Se on mielestäni outo aatos. Sillä eihän todellisuus ole lakana, jonka voi repäistä halki ja katsoa mitä sen toisella puolella on. Maailmankaikkeudessa saattaa olla sen toimintaan vaikuttava, itsetietoisuuden omaava, kosmisen ydinahjon kaltainen moottori - tai moottoreita -  mutta se jyllää meidän ja muiden elävien olentojen tavoin fysikaalisessa ilmiömaailmassa, ei metafyysisenä komponenttina sen "taustalla".
 
Mahdotonta on myös määrittää maailmalle ja ajalle alkupiste. Avaruus vaikuttaa olevan ajaton ja rajaton kuin Shivan tajunta konsanaan. Avaruus alkuperäisessä asussaan on luonnoltaan tyhjä ja ominaislaadultaan ("valoa") säteilevä. Samat määreet kuvavaat meidän mielemme luontaista, originaalia olemusta.
 
Mystikoiden keskuudessa hyvin yleisesti omaksuttu malli on se, että absoluutti -  kaikkeustajunta, satcitānanda - ja ihmisen "minuus" tai syväolemus ovat yhtä. Vaikka emme uskoisikaan tätä, voimme  ymmärtää, että satcitānanda on myös erityislaatuinen, yhtä aikaa ihmillinen ja yli-inhimillinen, tajunnan laatu: tietty meditaatiossa saavutettava tietoisuuden aste. Osa hindulaisista koulukunnista pitää tätä tietoisuuden tasoa henkisen harjoittamisen päämääränä, kruununa ja ytimenä.
 
Myös new agessa ja uus-uskonnollisissa liikkeissä egon sulautuminen autuuden (rakkauden), olemassaolon ja itsetietoisuuden alkulähteeseen on hyvin laajasti hyväksytty ideaali.
 
Satcitānanda-samadhin suosio on ymmärrettävä ilmiö. Sillä ensimmäisen kerran kun mieli poksahtaa siten, että tietoisuus avautuu satcitānandan taajuuksille, tulee herkästi tuntuma, että nyt on meneillään jotain totaalisen absoluuttista säpinää. Pelkästään super-tietoisuuteen jymähtämiseen liittyvä energian määrä on käsittämättömän valtaisa sen lävistäessä koko ihmisen rakenteen solu- ja atomitasoa myöten. Olemassaolo on silloin luonteeltaan verrattomasti isompaa ja herkempää tapahtumista, kuin arkitietoisuuden luihin, nahkaan ja ajatteluun sitoutunut elämäntunne.

Satcitānandaan sisältyvä tietoisuusominaisuus (cit) tarkoittaa ääretöntä viisautta, jopa kaikkitietäväisyyttä. Paramahamsa Ramakrishna eli eittämättä tämän laatuisen tietoisuuden tuntumassa, sillä mieshän oli nero. Hän operoi filosofisen ja uskonnollisen tietoisuuden korkeilla asteilla ja omaksui & muisti  kertakuulemalla sanskriitinkielisen viisaustekstin. Usein hän yltyi käyttämään hyvin sofistikoitua, korkeasti koulutetun ihmisen kieltä, vaikka olikin lähtökohdiltaan yksinkertainen kylänmies, joka extaasin pyörteissä saattoi intoutua tanssimaan niin villisti, että vaatteet valuivat hänen yltään.
 
Amerikan swami Ram Dass (Richard Alpert) on kertonut, että hänen gurunsa Neem Karoli Baba (Maharajji) "tiesi kaiken". Ram Dassin tavatessa gurunsa ensimmäistä kertaa kävi ilmi, että Karoli Baballa oli paljon tietoa Ram Dassin elämästä ja ajatuksista. Hän oli siis ilmeisen selvänäköinen persoona.

Mutta tarkoittiko Ram Dass em. lausunnollaan ihan kirjaimellisesti Karoli Baba omaavan tiedon "kaikesta" - sitä en pysty sanomaan. Ilmeisen mahdollista se tietysti on. Ihmisessähän on piilevänä kyky virittää tajuntansa ajan ja paikan rajat ylittävään tietoverkkoon. Tästä yhdenlainen esimerkki on se, mitä edesmenneen psykedeelifilosofi Terence McKennan veljelle, Dennis McKennalle, tapahtui Columbian viidakossa, La Chorrerassa vuonna 1971. Hän koki siellä päiväkausia entheogeenistä samadhia, jonka keskeinen piirre oli  "kaikkitietävyys" ja yhteys kaikkeen. Hänen ei edes tarvinnut polttaa savuketta itse, koska hän sai audenttisen tuntemuksen tupakan polttamisesta, jos joku toinen veti savut hänen puolestaan.

Dennis McKenna kehoitti seuralaisiaan kysymään häneltä mitä tahansa. Hänen mielestään tuli multi-dimensionaalisiin operaatioihin pystyvä aparaatti, jota hän saattoi käyttää vaikkapa puhelimena - ja soittaa esim. äidilleen vuoteen 1953.
 
Tietoisuudella ja viisaudella satcitānanda-kokemuksessa ei kuitenkaan ymmärtääkseni välttämättä tarkoiteta sitä, että tiedät hetkessä koko universumin sisällön, millaista pyjamaa Obama käyttää, tuleeko huomenna pouta ym. vastaavaa. Korkeamman viisauden viriäminen liittyy siihen, että syvässä meditaatiossa ihmiselle kirkastuu konkreettisesti se rajoittuneisuus, jonka omaan, pieneen mieleen sitoutuminen aiheuttaa. Hänelle tulee kokemuksellinen tieto olemassaolosta holistisena värähtelytapahtumana ja hän alkaa oivaltaa elämän olemusta ja ongelmia arkitajuisuutta laajemmasta, transpersoonallisesta ja kosmisesta perspektiivistä.

Iso ja hyvin yleinen satcitānandaan (/kaikkeustajuntaan tai, nirvanaan /samadhiin) liittyvä harhakäsitys on se, että satcitānanda on ikään kuin joku paikka tai ihmisestä riippumaton henkinen ulottuvaisuus, johon on yritettävä päästä sisälle. Henkisestä harjoittamisesta tuleekin täysin vääristynyttä säätelyä, jollei oivalleta sitä, että satcitānanda on abstraktio ja mielentila. Se ilmenee tajunnan virittäytyessä tietyille, hienoviritteisille taajuuksille.
 
Koska satcitānanda kaikkine suurenmoisen autuuden ja riemun lahjoineen on mielen luomus, siihen sitoutuminen on erhe. Kuten on takertuminen mihin tahansa mielen luomukseen ja kokemukseen. On turhanaikaista pohjata elämänsä autuuden suvantoon. Tai kuvitella olevansa satcitānandan kokemisen myötä elämän ytimessä - sillä eihän elämän alati muuttuvaisessa kokonaisuudessa ole ydintä, keskustaa, pohjaa eikä reunoja.
 
Egon sulautuminen satcitānandaan vie tajunnan kyllä viisauden valtamerelle, mutta jos siellä ei synny esteettömästi näkevää ja toimivaa superegoa ihminen alkaa muistuttaa enemmän raakaa elinvoiman oranssia hohtavaa porkkanaa, kuin viisauden kultaa säteilevää aurinkoa. Satcitānandan kokeminen ei automaattisesti johda sellaiseen viisastumiseen, että nähdään koko ehdollistuneen tietoisuuden spektri. Tämä on helppo havaita monien länsimaisten mystikoiden ja intialaisten gurujen naiveista ja puolivillaisista filosofioista.
 
(Tosin on niin, että esim. läheskään kaikki suositut, intialaiset gurut eivät mitä ilmeisimmin ole itse koskaan käyneet edes satcitānandan lähteillä. Ajatellaanpa vaikka Oshoa, joka rakensi oppinsa monista eri filosofioista referoimiaan systeemejä yhteen sekoittamalla tai, Äiti Ammaa ja hänen - ison koneiston voimin - kaupittelemaansa, sentimentaalista rakkkaus-autuus -höttöään.)
 
Jos hyvin käy, meditaatio satcitānanda-ykseydessä valmistaa ihmistä ylittämään itsensä, järkensä ja mielensä. Tämä ylittäminen on tyystin toisenlaatuinen aktio, kuin egon sulautuminen johonkin "korkeampaan voimaan" tai itsensä suggeroiminen autuaaliseen transsiin. Satcitānandassa, kuten missä tahansa mielentilassa, tiedostamisen prosessin tiedostaminen on ykkösprioriteeetti.  Se on avain puhtaaseen tietoisuuteen. Sillä tarkoitan tajunnantilaa, joka ei nojaa mihinkään, ei ole yhtä minkään kanssa eikä erillinen mistään.
 
Meillä saattaa olla häivähdys tästä tajunnasta. Nämä hetkelliset häivähdykset saavat meidät uskomaan, että objektiivinen, ei-dualistinen todellisuus on olemassa ja siihen herääminen on meille yhtä lailla mahdollista kuin se on jumalille. Meditaatiota harjoittaessamme läpivalaisemme tämän ja kaikki muutkin uskomuksemme joka päivä ja koetamme samalla avata väylää, transkendenttisen inspiraatioiden energialla, isolle ulapalle, joka ei ole ajattelumme tuote.

                                  Kalachakra tantra

Dread stoori

Vuonna 1978 päätin lopettaa hiusten kampaamisen ja harjaamisen. Halusin olla dread, koska koin läheisiksi rastafari-värähteet. Innoittajiani olivat Bob Marley ja muut reggaesankarit.

Niin minusta tuli ensimmäinen dreadlock-hiuksilla varustettu suomalainen. Dreadiksi ryhtyminen oli looginen jatke sille, että olin koko 70-luvun ollut vakaumuksellinen pitkätukka ja uskonut vapaaseen kasvuun, kaikessa.

Mitä pidemmäksi hiukseni venähtivät sitä vapaammin tunsin kiitäväni elämässä. Minulla oli tuntuma siitä, että hiukset ovat ihmiselle kosmista vitaaliteettia välittäviä lankoja.

Vanhan testamentin taru Simsonista ja hänen ihmeellisistä hiuksistaan on jokaiselle tuttu. Sen kanssa synkkaa hyvin yhteen eräs episodi Vietnamin sodan ajalta: amerikkalaiset  laittoivat erityisen ansioituneita intiaanitiedustelijoita erikoistehtäviin sotatantereella, mutta pian kävi ilmi, että hiukset lyhyiksi leikattuina kyseiset miehet olivat menettäneet taitonsa toimia maastossa.

Suomessa talonpoikien suosiossa olivat pitkät, valtoimenaan roikkuvat hiukset aina 1800-luvun alkuun saakka - kirkon vastustuksesta huolimatta. Folkloressa erityisesti naisten pitkät hiukset ilmaisevat seksuaalista magnetismia, mutta myös mytologisia merkityksiä on hiuksiin liitetty: vanhoissa kansanrunoissa kerrotaan, että Hiiden neidon hiuksista tehtiin kielet maailman ensimmäiseen kanteleeseen.

Yleisinhimillisiin käsityksiin perustuen ovat suomalaiskansojen hiuksiin kohdistuvat tavat ja uskomukset useimmilta kohdiltaan pukeutuneet samoihin muotoihin kuin lukuisten muiden läheisempien ja etäisempien kansojen. Puhumattakaan samasta perusajatuksesta lähteneestä pyrkimyksestä eri menettelytavoilla suojata hiuksia joutumasta sellaisen kohtalon alaiseksi, että siitä aiheutuisi ihmiselle vahinkoa, läheistä yksityiskohtienkin vastaavaisuutta on havaittavissa.  
Albert Hämäläinen - Ihmisruumiin nesteet suomalais-ugrilaisten kansojen taikuudessa: taikapsykologinen tutkimus, 1920) 

Joogisen tietämyksenkin mukaan hiusten pituudella on merkitystä, koska hiuksilla on yhteys kundaliinivoimaan - ja aurinkoon. Intialainen,  ns. kundaliinijoogan spesialisti, Yogi Bhajan opettaa, että pitkien, luonnollisten hiusten välityksellä siirtyy fosforia, kalsiumia ja D-vitamiinia selkäydinnesteeseen ja imusuonistoon. Tästä on hyötyä muistin, kestävyyden ja kärsivällisyyden kannalta.

Yogi Bhajan itse on uskonnoltaan sikhi ja sikhiläisille hiusten leikkaamattomuus on yksi pyhistä periaatteista.

Vuonna 1988 leikkuutin tukkani lyhyeksi ja lähdin ensimmäistä kertaa Jamaikalle. Matkan päätarkoitus oli ymmärryksen lisääminen rastafarilaisuudesta. Ennestään jo tiesin, että rastanäkemyksen mukaan Simson ja muut Raamatun profeetat olivat mustia dreadlock-miehiä, nasiireja.

Rastoille hiuksiston takkutouvit ovat kosmisia energioita kohti suunnatut antennit. Vastaavasti rastojen partojen tarkoitus on ylläpitää yhteyttä maan voimaan. Rastanaisen parta on hänen häpykarvoituksensa (joskin on myös leukaparran omistavia rastatyttäriä) ja koska rastanaiset eivät esittele julkisesti vulvaansa on johdonmukaista, että he kätkevät myös hiuksensa huivien sisään.

Jamaikalla huomasin pian, että Bob Marley oli pettänyt minut - ja koko minun sukupolveni. Suuri osa Marleyn rastafarilaisuuden nimissä viestimistä asioista olikin Twelve Tribes of Israel -nimisen lahkon teologiaa - ja 12 Tribeshan on kaikkea muuta kuin dreadlock -kultti: "tämä ei ole hiususkonto", minua valistettiin ensikäynnilläni 12 Tribesin päämajassa Kingstonissa. 

12 Tribes of Israel on tiukasti Raamattuun tukeutuva, Jeesuksen  kautta tulevaan pelastukseen uskova lahko.Toki Raamatulla on painoarvoa monien oikeiden rastaseurakuntienkin keskuudessa. Rastojen raamatullisuudessa on vahvasti valkoisen kulttuurin hegemoniaa uhmaava, anti-kolonialistinen vire. Onhan rastojen jumala musta kuningas, keisari Haile Selassie. Heidän bibliassaan ei seikkaile valkoinen (demoni) Jeesus Kristus ("burn boy Jeezus!"), vaan tummapintainen Jesus/Iesus Immanuel.

Afro-centrinen black power - paatos yhdistää raamatullisia dreadeja ja dub-runoilija Mutabarukan kaltaisia rastoja, jotka torjuvat jyrkästi Raamatun arvovallan ja juutalais-kristilliset katsannot kaikkiaan.

Rasta-ideologia ilmenee pelkistetysti ja koruttomasti hymneissä, joita lauletaan rastafarien kokoontumisissa rumpujen säestyksellä. Laulut uhkuvat tuhoa paaville ja Babylonille. Kertovat kaipuusta kotiin Siioniin. Ylistävät rastojen jumalaa, jonka edessä kaikki kansat tulevat vielä polvistumaan. Tuli ja tuomionpäivä ovat toistuvia teemoja. Valkoisia manataan ulos Afrikasta -  Rastafarin valitun kansan kotimaasta - ja ihmisiä kutsutaan seuraamaan Mustan Rakkauden (One Black Love) värähtelyjä -  jos äitisi ei halua tulla, jos isäsi ei halua tulla, ja jos veljesi ei halua tulla, niin jätä heidät ja tule sinä!

 Rastafarilaisuuden Afrikka-keskeisyys yhdessä köyhyyttä surkuttelevan eetoksen kanssa on viimeisen n. 80 vuoden aikana tehnyt alunperin hyljeksityistä ja vihatuista rastoista lähes koko kansan lempilapsia Jamaikalla. Viime vuosina rastafarien mainetta jamaikalaisten keskuudessa on varmasti lisännyt myös rastojen ehdoton homokielteisyys. 

Nykyisin Jamaikalla ilmottautuukin rastoiksi suuri määrä dreadlocksittomia kansalaisia, joita inspiroi Morgan Heritagen hitti You don't haffi dread to be Rasta. Heidän käsityksensä mukaan rastana oleminen tarkoittaa sitä, että ylistää Jahia (jumalaa), on oikeamielinen ja vastustaa rasismia plus muuta sortoa - mutta jättää tuomitsemisen Jahille. Näin rastafarilaisuus on vesittymässä ankarasta, mystisestä kultista ja holistisesta elämäntavasta pinnalliseksi, yleisuskovaisuuden poreiluksi..

Rastafariliike ei ole enää DREAD, kauhua herättävä ilmiö. Länsimaissa reggaen, positiivisten vibojen ja keskinäisen veljesrakkauden fiilistelyyn keskittyvä rastaliike edustaa samantyyppistä, hengellistä pehmopornoa kuin itämaiset, uus-uskonnolliset liikkeet. 

Tietysti rastafarian originaalin ytimen vaalijoita on edelleen olemassa, mutta heidän vaikutuksensa nyky-rastafarilaisuuteen maailmanlaajuisesti on lähinnä symbolinen. Alkuperäinen ydin sykkii kuuluvasti Jamaikalla päivä- ja yökausia kestävissä nyabinghi-rituaaleissa. Nyabinghi on dreadlock -rastojen holotrooppinen, tai vähintäänkin enteogeeninen  kultti, jossa ganjalla on sama merkitys kuin peyotella Native American Churchin rituaaleissa Yhdysvalloissa.

Nyabinghi-kultti edellyttää osallistujiltaan "puhdasta sydäntä ja puhtaita käsiä". Siksi naiset eivät voi tulla binghi-leiriin kuukautisperiodinsa aikana eivätkä kokata miehille ital´ia (ilman suolaa valmistettua vegaaniruokaa). Nyabinghi order siis tiedostaa kaikkien esoteeristen kulttien tuntemat, vereen ja sukupuolisuuteen liittyvät voimat ja mysteerit. Rastaleirien kanssa samantyyppistä etikettiä noudatetaan esim. Intiassa tiettyjä, hengellisiä rituaaleja tehtäessä ja Etelä-Amerikassa samaanien johtamissa ayahuasca-seremonioissa.

Olen tanssinut nyabinghia eri puolilla Jamaikaa olevissa leireissä ja nähnyt ja kohdannut sen jumalallisen ykseyden ekstaasin, josta tosi rastafarien hengellinen voima, asenne ja aateluus kumpuaa. Olisiko näiden seurojen viritys ja väre toisenlainen, jos tabernaakkeleissa  olisivat koolla kaljupäiset, parrattomat uskonveljet ja sisaret? Aivan varmasti olisi. Dreadlock-impulssi on nyabinghissa kuuluva, näkyvä ja monin tavoin vaikuttava tekijä.


Vavahduttava ominaispiirre nyabinghi-rituaaleissa on se, miten niissä toteutuu ylistyksen ja kirouksen liitto. Tafarille omistettujen kiitosvirsien lisäksi seurakunta messuaa ketoon Babyloniaa ja manaa avukseen ukkosta, salamaa, maanjäristyksiä ja tulvia. Rastarituaaleissa  leimahtaa eloon panteistinen magiikka, jollainen on ominaista kaikkien uskontojen samanistisille juurille ja aluskasvillisuudelle.

Samanismiin ja noituuteen, esim. Afrikassa, dreadlocksit eivät suoranaisesti ja välttämättä liity, mutta kaikissa kulttuureissa samaanien seassa on ollut ja on myös jörö-jukkia. Siperiassa kerrotaan tarinoita samaaneista, joiden hiukset olivat rautakangen vahvuisia touveja, joiden iskulla saattoi surmata ihmisen.

Monet Keniassa 50-luvulla siirtomaavaltaa vastaan taistelleista Mau-mau -liikkeen sotureista kasvattivat hiuksensa lockseiksi ja kuvat näistä sotilaista olivat Jamaikalla yksi innoituksen lähde rastojen dreadlock -kultin syntymiselle. 

Nykyisin Afrikassa hengellisistä syistä dreadeja ovat rastojen lisäksi lähinnä afrikkalaisten sufi-kulttien jäsenet. Näistä uskonheimoista tunnetuin on senegalilainen muslimilalahko Baye Fall. Sen juuret ovat 1800-luvun loppupuolella syntyneessä Mouride-veljeskunnassa, jonka pyhä kaupunki on Touba Senegalissa.

Nimensä lahko on saanut perustajaltaan Sheikh Ibrahima Fall´lta (1855 – 1930). Häneltä periytyy myös se käytäntö, että tukkana näillä islamin ihmisillä liehuvat locksit.  

Baye Fall -kultin kaaderit on vapautettu työnteosta ja paastoamisesta; he keskittyvät meditaatioon ja muuhun henkiseen harjoittamiseen. Marihuanalla ei ole virallisesti osuutta veljeskunnan oordingissa, mutta monien Baye Fall`in jäsenten elämäntapaan se olennaisesti kuuluu. Samanhenkistä, ahkerammin hasiksen polttoa kuin Koraanin tavaamista harjoittavaa dreadlock-sufiväkeä elää Afrikan lisäksi ainakin Intiassa ja Pakistanissa.

Juutalaisten muusikoiden keskuudessa on perimätiedon mukaan ollut dreadeja jo tuhansia vuosia sitten (viereinen, Niniveltä löydetetty kohokuva on tehty n. 678 e.e.a.).

Muinaisessa Egyptissä karvaisuutta pidettiin villieläinten ja barbaarien ominaisuutena. Tukattomuus, parrattomuus ja yleensä sheivaaminen oli yleinen tapa. Siten onkin erikoista, että mm. muumioiden jäännösten perusteella on päätelty, että dreadlocksit olivat suosittuja egyptiläisen yläluokan keskuudessa viitisen tuhatta vuotta ennen ajanlaskun alkua. Historioitsijat arvelevat kyseessä olleen muoti-ilmiön, jolla ei ollut yhteyttä hengellisyyteen. Tätä mielipidettä puoltaa se, että muinais-Egyptissä oli tavallista peittää kalju peruukilla ja oli myös dreadlokcseja muistuttavia peruukkeja.

Gautama Buddha ei koskaan leikannut hiuksiaan (Lama Anagarika Govinda), mutta hänen alulle laittamansa munkkiyhteisön jäsenet ovat yleensä Dalai Laman näköisiä kaljupäitä. Jo satoja vuosia buddhalainen luostarilaitos on Tiibetissä ja muualla käsitellyt ihmisiä anonyymina, karvattomaksi kynittynä massana. Luostareissa on asunut  "tuhansia munkkeja yhdessä kuin muurahaiskeossa vailla todellisen uskonnollisen elämän arvokkainta tekijää, yksinäisyyden rauhaa ja hiljaisuutta sekä yksilön vapautta ja koskemattomuutta" (Lama Anagarika Govinda).

Joskus korkea-arvoiset lamat ottavat itselleen etoikeuden pitää pitkää tukkaa ja partaa. Luostareiden ulkopuolella, luolissa ja muissa piilopaikoissa meditoivilla buddhalaisjoogeilla tukka yleensä takkuuntuu samaa tahtia kuin ajatukset suoristuvat.

Oma lukunsa ovat togdenit / tokdenit - joogit, jotka jo lapsena on erotettu munkkikatraasta omaksi ryhmäkseen ja laitettu tiukkaan, esoteeriseen koulutuksen. He ovat dreadlocksien kruunaamia  harjoittajia, joiden tiedetään omaavan mystisiä kykyjä. Yksi togdenien opetuslinjan esi-isistä, Amkha Dechen Dorje, on kuuluisa siitä, että hän pystyi dematerialisoimaan itsensä ja perheensä ja lisäksi vielä koiransa ja karjansakin.

Englantilaissyntyinen buddhalaisnunna Tenzin Palmo eli Intiassa vuoden samassa paikassa yhdeksän togden-joogin kanssa. Hänen mielestään nämä Khamtrul Rinpoche Dongyud Nyiman kokoaman erikoisjoukkueen jäsenet olivat huippuiisejä hemppoja: "He olivat totaalisen ei-tuomitsevia ja vaatimattomia ihmisiä ilman egoa". 

Joogit kertoivat Palmolle, että on myös naispuolisia togdenharjoittajia, joita kutsutaan nimellä togdenma. Näillä dreadlock-sistereillä on omat kokoontumisensa, joihin miehet eivät saa ottaa osaa. "Sinä et voisi edes katsoa heitä", joogit sanoivat Tenzin Palmolle, "he ovat niiin voimallisia ihmisiä".

Suurenmoisin joogasuoritus on kuolemattomuuden saavuttaminen. Buddhalaisessa kontekstissa sen voi katsoa tarkoittavan ns. rainbowkehon luomista (josta Ummagummassa on jo aiemmin kirjoitettu). Rastat ovat ennen muinoin pitäneet ikuista elämää oman kohtalonsa oletusarviona - sillä Raamatun mukaan "synnin palkka on kuolema" - mutta siinä määrin runsaasti on vuosien varrella Haile Selassien palvojia mennyt manan majoille, että tämä doktriini ei ole enää erityisen vahvasti esillä.

Jamaikalainen, yhdeksänkymppinen lääkäri, Rastatohtori Bongo Hue on uskollinen alkuperäiselle ohjelmalle. Hän sanoo "rastan olevan voittamassa iän, kivun ja kuoleman". Sitä hän ei paljasta miten tämä  tarkkaan ottaen tapahtuu, vaan jokaisen on itse haettava kuolemattomuuden tietotaito Tafarilta ja sihteeriltään Omega Tafarilta.

Tein liiton Kaikkivaltiaan kanssa kymmenen miljardia vuotta sitten ja lupasin etten tulisi kuolemaan tässä elämässä ... Minun locksini ilmaisevat tätä liittoa, jonka olen tehnyt.  Me (rastat) olemme muinaisia. Emme ole niin kuin muut ihmiset.  Me näytämme muinaisilta, vanhojen aikojen profeetoilta, koska heitä me olemme. (Bongo Hue I)

Rastatohtorille dreadlocksit ovat jumalallisissa tehtävissä toimivien ihmisten tunniste ja heidän tajuntansa instrumentti. - Jos esim. haluat paluumuuttaa Afrikkaan, niin hommaa itsellesi laiva tai osta matkalippu, sanoo Rasta, dreadlockseja ei matkan tekemiseen tarvita. Lockseja tarvitaan rastayhteyden ylläpitämiseen. Tosin Bongo Hue on myös paljastanut, että muinaismaailmassa ensimmäiset rastat lensivät hiuslaatat siipinään.

Tutustuin Rastatohtoriin ensimmäisellä Jamaikan matkallani ja suurin syy siihen, miksi olen tehnyt kaikkiaan 10 tunkeutumista saarelle on ollut kiinnostus Bongo Huen myyttiä, vibraatioita ja elämänymmärrystä kohtaan. 

Ensitapaamisella minua hämmensi se, että tämän erikoisen vitaalin ja säkenöivän rasta elderin puheenparret ja visiot olivat täysin erilaiset, kuin kellään muulla tapaamistani dreadeista. Bongo Hue ei edes käytä sanaa "Jah". Ei esitelmöi "yhdestä rakkaudesta", ei Juudan leijonasta, Raamatusta, ei taistelusta Babyloniaa vastaan. Musta nationalisti Marcus Garvey, jota rastaliike pitää profeettanaan, on Bongo Huelle vain alkeellista agitaatiota harrastanut kristitty baldhead.  Etiopialaiset ynnä muut afrikkalaiset ovat eläinten raatoja ravinnokseen käyttäviä "petoja ja vampyyreja" - ihmiskuntaa yleensä hän vertaa animaatiohahmoihin. Moitteettomuus ja jumalalliset laadullisuudet ovat avaintermejä Rastan "julistaessa taivaistaan". Luontoyhteydelläkin on tärkeä sija hänen opetuksissaan, joihin myös ehdoton väkivallattomuuden periaate sisältyy.

Tehdessäni kesällä 1988 visitiin nyabinghi-keskukseen Jamaikan Pitfourissa kysyin yhdeltä päälliköltä, mikä oikein on tämä Rastafarin Teokraattinen Hallitus (nykyisin Divine Government Rastafari Omega Tafari), jonka nimissä Rastadoctor tuolloin teesejään toitotti. "Se on Bongo Hue I", minulle vastattiin, "hän on noussut omalle tasolleen".

Bongo Huelle rasta on arvonimi samassa mielessä, kuin esim. Buddha on buddhalaisille. Rasta tarkoittaa hengellisen ja fyysisen metamorfoosin läpikäynyttä individuaalia, jolla on elävä yhteys transsendenttisiin, jumalaisiin laatuihin ja joka on sen vuoksi kuolematon. 

Rastatohtori ei identifioi itseään "rastaliikkeen" jäseneksi, koko se käsite  on hänen mielestään absurdi. Päinvastoin kuin rastaliikkeen ihmiset Bongo Hue ei Kaikkivaltiaasta puhuessaan tarkoita keisari Haile Selassieta, vaan hänen salaista veljeään, vegaania dreadlock-avataaria, Tafaria. Hän on Pääluoja.

Jos en olisi dread, en olisi kuullut läheskään kaikkia niitä myyttejä ja salaisuuksia, joita olen Rastatohtorin koulussa opiskellut. Rastatohtorilta olen saanut tärkeimmät impulssit ja virikkeet ymmärrykseen siitä, mitä dreadina oleminen merkitsee: mikä on dreadlocksien merkitys ja funktio elon taipaleella. Kesti kylläkin vuosikausia ennen kuin ensimmäistä kertaa tunsin meditaatiossa miten energiaa ja tietoisuutta virtaa minuun hiusteni välityksellä.

Yhden teorian mukaan rastojen dreadlock-kultin syntymisen impulssina olivat Raamatun nasiirien ja Kenian Mau-mau -sissien ohella intialaiset kuvat suurjumala Shivasta. Aiheesta on tehty dokumenttielokuvakin äskettäin. Teoriaa puoltaa se, että intialaisia siirtolaisia eli Jamaikalla kymmeniä tuhansia rastaliikkeen syntymisen aikoihin, mutta hyvin vähän asiasta on suoranaista näyttöä. Rastafarian perustajana pidetty Leonard P. Howell käytti kyllä 30-luvulla intialaista nimeä Gangun Guru Maragh, mutta hänellä ei ollut pitkää tukkaa tai partaa. 

Intiassa, Nepalissa ja muuallakin Shiva on keskeinen jumalhahmo dreadlocksien (jata) kruunaamille sadhu baboille. Viisikymmentä vuotta sadhujen keskuudessa elänyt jenkkiswami Baba Rampuri kutsuu heitä "intialaisen hengellisyyden Helvetin Enkeleiksi", koska sadhut ovat usein hurjia ja väkeviä veikkoja, jotka eivät kitsastele kirouksia vihollisilleen vihmoessaan. Joskus he yltyvät todella raivokkaisiin tekoihin.

Ainaiseen alastomuuuteen sitoutuneita sadhuja sanotaan naga baboiksi. Maailman suurin festivaali, Kumbha Mela, alkaa sillä, että takkutukkaisten nagojen rykmentti marssii Gangesiin miekkoja edellään veteen heittäen. Miekat muistuttavat siitä, että naga babat ovat taustaltaan sotureita: entisaikaan näet oli Intiasssa alastomien dreadien ryhmiä sotilaallisissa tehtävissä. Silti sadhut itse eivät aina laillista järjestystä noudata, onhan heidän tapoihinsa kuulunut jopa pienten lasten kaappaaminen omaan porukkaansa.

Sadhut ovat perirastojen tapaan hengelliselle agendalle omistautuneita pyhimyksiä, mutta rastojen ja sadhujen suhde yhteiskuntaan on eri lailla virittynyt. Rastoillehan vallitseva yhteiskuntajärjestys, demokratia, on demonikratia ja riistokoneisto; Babylon, jonka kaatumista ennustellaan harvassa päivä. Sadhut sen sijaan eivät ole, ainakaan itsetarkoituksellisesti ja ideologisesti, tukkanuottasilla yhteiskunnan kanssa. He eivät uhku vihaa maallista hallintoa kohtaan, vaan elävät irti yhteiskunnallisista velvotteista siksi, että he näkevät taviselämän suorittamisen ja konventionaalisen uskonnonharjoituksen umpikujana: se ei ikinä johda täyteen vapauteen, vapautumiseen, valaistumiseen.

Sadhujen maailma on monenkirjava, mutta yleensä jokaisella baballa on guru, jonka antamista siunauksista ja vihkimyksistä elämä sadhuna alkaa. Kaikki sadhut eivät ota selibaattiin velvoittavaa sannyasa-vihkimystä, mutta silti selibaattia voidaan pitää hyvin laajalti heidän yleisihanteenaan. Tässä on yhtäläisyys 50- luvulla Jamaikalla toiminnassa olleeseen yhteisöön nimeltään I-gelic House / I-tal Higes Knots, joka oli yksi ensimmäisistä dreadlock(/knot) rasta -veljeskunnista. 

I-gelic Housen (Enkelillisen Talon) rastat pidättäytyivät sukupuolisesta kanssakäymisestä ja majailivat omassa vuoristokommuunisssaan askeettista elämäntapaa noudattaen. Heillä oli varmasti isosti osuutta siihen, että rastojen keskuudessa tuli vallitsevaksi käsitys, jonka mukaan nainen voi päästä Rastafarin yhteyteen vain miehen (kingman ´in) välityksellä. (I-gelic Housen dreadit muuten puhuivat omaa kieltään, I-tesvar´ia, josta nykyinen rastojen I & I -kieli on lähtöisin.)

Aloin hengailla sadhujen porukoissa 2011. Silloin ensimmäistä  kertaa kävelin sisään Kathmandun Pashupatinath-temppelin porteista. Alunperin 400-luvulla rakennettu Pashupatinath, jossa Shivaa palvotaan petojen kuninkaana, on Nepalin vanhin hindutemppeli ja yksi maailman tärkeimmistä Shivan palvojien pyhiinvaelluskohteista. Se on luonnollinen kohtaus- ja palvontapaikka dreadlock -ihmisille, koska symbolisesti ajateltuna Pashupatinathista Shivan locksit haarautuvat ja laskeutuvat koko maailman yli kiemurteleviksi kutreiksi.

Pashupatinathin sadhu-yhteisö otti minut heti riemastuneena vastaan. Itse asiassa, kummallista kyllä, tuntui siltä kuin he olisivat odottaneet minua saapuvaksi ... 

Jotkut Pashupatinathin vakiobaboista ovat hyvinkin vaikeisiin jooga-asanoihin pystyviä miehiä ja osalla on plakkarissaan rankkoja siddhi-suorituksia. Olen tutustunut Pashupatinathissa mm. Bangal Babaan, intialaiseen pyhimykseen, joka on viettänyt 20 vuotta elämästään luolassa nuotiotulta yötä päivää vartioiden. Panautin kylässä Nepalissa tuli tutuksi Gorakhnath Baba, joka on kuuluisa siitä, että hän oli seisaallaan yhtä mittaa 12 vuotta. Kyläläiset huomioivat tämän voimateon siten, että rakensivat yhdelle vuorenlaelle Gorakhnath Baballe pienen temppelin, jossa hän nykyisin elää.

Gorakhnath Baban kanssa puhun tulkin välityksellä. Suuri osa Nepalin sadhuista osaa englantia vain vähän tai ei ollenkaan. Täten yhdessäolo heidän kanssaan tarkoittaakin usein sitä, että istuksitaan hiljaa tulilla. Istumista pyhien seurassa pidetään Intiassa ja Nepalissa siunauksellisena tapahtumana ja osana uskonnonharjoitusta. Minä opin tämän proseduurin jo Jamaikalla.

Olen pari kertaa lähettänyt Rastatohtorille kuriiripostina nepalilaisista sadhuista ottamiani valokuvia. Viime kesänä Rasta kommentoi potretteja toteamalla, että sadhu baboilla on yhteys maahan, mutta ei "Jumalpäähän". Ehkä hänen käsityksensä muuttuisi, jos hän kävisi neuvonpitoon babojen kanssa. Nämä järkeilyt olisi tosin käytävä jossain muualla kuin Pashupatinathissa, koska temppelin alueella tapahtuu kaiken aikaa ruumiiden polttamista ja rastahan ei koskaan mene hautajaisiin tai kuolleen lähelle.

Inspiraation matkustaa Nepaliin sain vuonna 2008 Intiassa. Siellä ollessani meditoin kerran yhden iltapäivän Hanumanin temppelissä New Delhissä ja silloin - naivistisen, intialaisen temppelitaidekitchin ympäröimänä - tajusin kirkkaasti kaikenlaisen uskonnon harjoittamisen absurdit tasot. Jossain palvotaan Jumalan poikaa, täällä jumalaista apinahahmoa ... 

Pitkän tovin istuin Hanuman-temppelin Kali-patsaan edessä, sillä Mama Kali minut oli Intiaan vetänyt. Jumalainen Sulotar oli ilmaantunut minun meditaatioihin ja visioihin jo kauan ennen matkaa. Intiassa minulla oli tilaa tyhjentää pääni menneistä ja rauhaa syventyä omiin uskomuksiini, joita monet ekstaattiset mietiskelyt superjumalattaren yhteydessä olivat ravistelleet rajusti.

Olin elänyt kolmisenkymmentä vuotta lähellä rastavärähtelyjä ja jopa eläytynyt rastojen teistiseen maailmankuvaan. Halusin uskoa, että universumin keskuksena on kosminen tietoisuus, joka pitää kaiken koossa. Kalin syleilyissä tuo katsanto räjähti atomeiksi ja samalla näin omin silmin: atomeissa ei ole ydintä.

80-luvun lopulla Suomessa ja ilmeisesti koko maailmassa alkoi iso dreadlock-buumi. Takkutukkia alkoi näkyä kaikkialla missä kaksi tai kolme kokoontuu ja monet heistä julistautuivat rastoiksi. Kaikkien takkupäiden kuontalot eivät olleet aitoa lajia, sillä monen päällikön ja kuningattaren pään päällinen oli ostettu kampaamosta. Hiussalongeissa näet oli näet heretty hyvin äkkiä tuunailemaan, monilla eri tekniikoilla tehtäviä hiuspötkylöitä ja lettejä ("rastoja") trentitietoisille asiakkaille.

Se  että umpimaterialistisessa yhteiskunnassa vastavirtaan kulkevan väen keskuudessa dreadlocksit on omaksuttu osaksi elämäntapaa, on terve ja uljas ilmiö. Mutta vain siinä tapauksessa dreadien kantajien tietoisuus on kasvanut heidän hiustensa mittaan, jolloin he vaalivat puhtaita laatuja elämässään. Minihameet, mäkkärimättö ja meikkaaminen, juopottelu, Pride-marssit ja anarkistihulinointi ovat esimerkkejä asioista, jotka eivät synkkaa yhteen ylvään dreadlock-kulttuurin, eli muinaisilta pyhimyksiltä periytyvien elämänarvojen kanssa.

Dreadit ovat jo ajat sitten luisuneet pois muodista, mutta samalla on käynyt niin, että eri tyyppisistä  feikkidreadeista ("rastoista") on tullut pätevä moppitukkatyyli monelle itseään, jos ei radikalismilla, niin vähintäänkin city-liberalismilla, brändäävälle julkkinaiselle. Vasemmistopoliitikko hakee näköistukkavirityksellään katu-uskottavuutta. Markkinointikonsultoija erottuu golfia pelaavista kollegoistaan kiitos imagoonsa liimattujen, eksoottisten harrasteiden: viikinkimiekkailu ja "rastat". Ihmetellä vain täytyy sitä, miten esim Sofi Oksanen viitsiikin laittaa rahaa ja kallista aikaansa siihen, että näyttäisi joltain, jota ei edes halua olla...

Se miten sekalaisella ja sekavallakin tavalla locksit ovat mukana tässä ajassa kertoo osaltaan siitä, että post-modernille kulttuurille on ominaista mytologisten ilmiöiden, voimakuvien ja tarinoiden tyhjentäminen sisällöstään. Alkujaan korkealentoisista ja pyhistä asioista tehdään tasapuolisesti merkityksetöntä ja pinnallista höttöä. Sakraali taso on tyystin hävinnyt  yhdyselämän rakenteesta ja uskonnoilla on enää pelkästään viihdearvo.

Aikamme sekulaarilla sekasotkulla ei tietenkään ole vaikutusta niihin ihmisiin, jotka kantavat tukan taakkaa tietoisina siitä mitä ovat tekemässä ja miksi - välittämättä siitä vaeltavatko nämä dreadit elämän täyttä täyttymystä toteuttamassa tietyn viisausperinteen vaikutuksen alaisina, vaiko vailla muuta ohjausta kuin itse oivalletut, henkiset visiot.

Kaikki se mitä edellä on sanottu hiusten ratkaisevasta vaikutuksesta elämänlaatuun voi kuulostaa uskomattomalta. Tieteellisiä todisteita en tutkielmani tueksi pysty esittämään, mutta yhdestä asiasta minulla on täysi valmius antaa tulen ja veden kestävä todistajanlausunto:  minulle ei olisi tapahtunut niitä asioita, mitä elämässäni on tapahtunut, jollei minulla olisi pitkää tukkaa.

                                                                      INDIA

                                                                        JAMAIKA

             Rasta Barbie, kuva, jonka facebookissa jakoi Isaiah Sellassie tällä tekstillä varustettuna:

This is what reggae has done! and they bristle when they don't get any respect from I and I.... every single day on facebook my eyes are assaulted by sundry dreadlocked women (black, brown and white) doing this kinda thing, in selfie after narcissist selfie, sometimes bordering on soft porn.... anyway, let me not start ranting, all I wish to say really is please *please* do not make the mistake of assuming I am a part of this movement, seen? I stand with HIM Haile Sellassie I, I stand with Leonard Howell and Joseph Hibbert - I do NOT stand with Bob Marley or reggae or the rest of the harlotry, none of it.

                                         Viktoriaanisella ajalla oli aikaa kasvattaa hiuksistoa.