Wednesday, April 17, 2019

Notre Dame liekeissä - Onko Mordorin valta romahtamassa?

Notre Dame roihahti tuleen ja ihmiset ryntäsivät itkemään Pariisin kaduille. Se onkin toki luonnollista ja inhimillistä, että jos joku iso, historiallinen maamerkki tuhoutuu tai arvotaidetta palaa poroksi, niin silloin järkytytään syvästi sekä lähellä että kaukana. Mutta olisiko aihetta järkyttyä myös siitä, että Notre Damen entisöintiin aiotaan upottaa satoja miljoonia? Kyseessähän on uskonnollinen linnoitus, ja eihän uskonnolla pitänyt enää olla mitään virkaa uudessa, uljaassa Euroopassa... varsinkaan ultra-sekulaarissa Ranskassa.

Notre Damen kohdalla ei olekaan kyse uskonnollisesta pyhyydestä, vaan pyhyyden omistamisesta. Me halutaan että meillä on arvovaltainen, ökytaiteellinen ja ökyhistoriallinen mesta, jota ihmiset voivat lompsa pullollaan käydä ihastelemassa. Koska: kaikki maaailmassa perustuu pelkkään mielihyväperiaatteeseen ja koska: millään ei ole enää mitään muuta arvoa kuin vaihtoarvo.

Muinaisen pakanatemppelin paikalle rakennetun Notre Damen suurin arvo on sen pönötysarvo. Se on yksi kristinuskon ja eurooppalaisuuden arvovallan monumenteista, jossa ei reipas, aito eurooppalainen Ateenalaisten laulu ole koskaan ilmoille kiirinyt muinaisten mysteerien hengessä. Se on kolkko goottilinna, jossa siunatulla tulella on poltettu piloille monet alkuperäiskansojen pyhät paikat ja elämänpiirit, ja jossa kansalaiset on opetttu pelkäämään ja palvelemaan kristinuskon jumalaa ja kirkkoa.

Notre Damen pakanoiden ja noitien verellä maalattu taide on katolisen kirkon propagandataidetta, josta kirkkaimmin kuultaa läpi autuas valkovalheellisuus. Tietysti olemassaolon oikeutuksensa on silläkin niin kuin kaikella taiteella on. - Vaan nyt noitavoimat päätti toisin ja päästivät tulen irti. Näin voi ajatella, vaikka ei karman lakiin ainakaan sen kaikessa suoraviivaisuudessaan uskoisikaan - sillä jotain jännitettä ja pilkettä piilee siinä, että sattumus ajoittui pääsiäisaikaan. Siis juuri silloin kun nämä, entisaikaan vainotut noidat ovat kovasti framilla ja enimmäkseen koomisesti  esitettyinä, pääsiäisajan kevennyksenä. Vähän niin kuin tontut jouluaikaan. Siis koetttinko Pariisissa nyt se, että noidat ja tontut eivät olekaan välttämättä mitään mukavikkoja, vaan toisinaan roiseihin, maagisiin akteihin yltyviä olentoja? Don´t mess with tonttu. Joka tapauksessa, arvailematta Mordorin linnakkeen palon astraalisia taustoja tämän enempää, näen että Kirotussa Notressa riehunut tuli on puhdistava tuli.

Samana yönä Notre Damen palon kanssa roihahti liekkeihin Jerusalemissa koko muslimimaailman kannalta tärkeä Al-Aqsan moskeija, joka tosin ei vaurioitunut yhtä pahoin kuin Pariisin goottila. Molemmat tapaukset ovat maailmanpalon allegorioita. Se on ilmiselvää. Eurooppa kiehuu, USA riehuu, köyhien maiden köyhät köyhtyvät ja vielä jäljellä olevat, muinaiset, oraaliset, kasvitiedolliset ja maagiset kulttuurit ovat kuolettavasti vaurioituneita kolonialimin ja uus-kolonialistisen kulttuurihyökkäyksen jäljiltä. Narsismi rehottaa sopusoinnussa tekopyhyyden kanssa ja äärilaitojen aktiivit väittelevät väkivallan kuvastoilla. Monet vanhat, mutta myös upouudet, tuliterät, rakenteet ja oletusarvot huojuvat. Epäilyksen siemeniä itää poltetussa maassa  ja maailmanpalon tuli saa yhden siellä, toisen täällä etsiytymään modernin mielettömyyden kylmyydestä muinaisten tulien lähelle näkemään ja ymmärtämään turmeltumattomia asioita; oppimaan jumalaista näytelmää ja alkuperäisiä rooleja. Mutta. Sehän olisikin helppoa, jos kollektiiviset hallusinaatiot ja ideologiset jumittumat romahtaisivat maailmassa äkisti, tosta vaan, niin kuin kirkot ja katedraalit tulen alla. Näin ei tapahdu. Ja koska kukaan, tai ainakaan kovin moni meistä, ei edes tiedä, mitä länsimaisen kultuurin MUUTOS voisi tarkoittaa, on muutosta helpompaa uskoa markkinatorin nauruun.





                                                   still pic - Tarkovsky                                            









No comments:

Post a Comment

Note: Only a member of this blog may post a comment.