Paramahamsa Ramakrishnan samadhi oli yksi lähde virtaukselle, joka on tuonut joogien opetukset länsimaihin. Olihan vuonna 1893 Uskontojen maailmankonferenssiin Chicagossa osallistunut joogi Swami Vivekananda Ramakrishnan oppilas.
Bengalilainen, vuosina 1836 – 1886 elänyt, Ramakrishna oli ekstaattinen Äiti Kalin palvoja.
All creation is the sport of my mad Mother Kali;
By Her maya the three worlds are bewitched.
Mad is She and mad is Her Husband; mad are Her Two disciples!
None can describe Her loveliness, Her glories, gestures, moods;
Shiva, with the agony of the poison in His throat,
Chants Her name again and again.
- Sri Ramakrishna
Hieman toisenlainen käännös yllä olevasta, The Gospel of Sri Ramakrishnan, säkeestä sisältyy Lex Hixonin kauniiseen kirjaan Meetings with Ramakrishna. Hixonin versiossa mainitaan, että "Her Human lovers" - yllä: Her two disciples -" are mad with bliss", siunattuja hulluja. Näin tarkentuu hengellisen "hulluuden" ja palvonnan harjoittamisen, omistautuneisuuden, yhteys.
Jumalaisen myrkyttyneisyyden äärimmäisyyksiin venyvä alue uskonnollisuudessa on sekä idässä että lännessä hyvin monivivahteinen, mutta aina käsittämätön. Uskontojen piirissä onkin etenkin länsimaissa uurastettu jo pitkään, jotta jumalan myrkky saataisiin imettyä pois seurakunnista, koska uskonnolliset aktiviteetit on laitostetussa yhteiskunnassa korrektia pitää vibraatioiltaan neutraalilla virastotasolla ja koko kuvio papiston hallinnassa ilman, että ihmisillä on mainittavaa, henkilökohtaista suhdetta pyhyyteen. Tälläisessä proseduurissa piilee oma viisautensakin. Koska pyhyys panee pään pyörälle.
Höyrypäisten ekstaasilahkojen mainingit luiskahtavat helposti massahysterian puolelle ja yksityisten ihmisten kohdalla jumalaiset, ehdollistuneen tajunnan vinkkelistä kreisit viritykset komentokeskuksessa saattavat aiheuttaa kosketuspinnan katoamista tiettyjä elämän välttämättömyyksiä kohtaan.
Carlos Castanedan kirjoissa mainitaan mainio kikka: hallittu hulluus. Siihen jos pystyy niin mikä on mennessä kun tie on suora. Paramahamsa Ramakrishna ei tosin hallittua hulluutta varsinaisesti ilmentänyt. Mystisen Joutsenen elämä oli toistuvaa haltioitumista ja performointia "jumalasta myrkyttyneessä" tilassa. Lannevaate lennähti Ramakrishnalta kanveesiin tämän tästä pyhimyksen intoutuessa tanssimaan Kalille paljas iho ilmaa vasten. Kalipatsaan lisäksi hän palvoi polvillaan omaa valokuvaansa. Minäkin olen prostituoitu! Paramahamsa huuteli huorille katujen varsilla matkatessaan hakemaan pientä temppelipapin palkkaansa.
Myrkytyksen oireita olivat myös Ramakrishnan suurenmoisen runollista ornamentiikkaa lainehtivat laulut ja kaikkiaan se metafyysinen opetus jota Ramakrishna oppilailleen jakoi. Hänen ekstaasistaan vapautui akashiseen troposfääriin hengellistä heliumia, jota yhä vieläkin jokainen sisäavaruuden rakettitiedettä opiskeleva voi hyödyntää nostekaasuna välittämättä siitä, millainen on hänen suhteensa esimerkiksi joogaan tai teistisiin oppeihin. Ramakrishnan konsolissa oli universaali käyttöliittymä ja hän oli ylipäätään hyvin ekumeeninen hemmo [Paramahamsalla oli tantrinen koulutus ja hän kokeili vähän aikaa muslimina olemista, eli tovin naiseksi laittautuneena naisten keskuudessa ym. vastaavaa].
Ekstaasikokemus ei yltä mielen alkuperäiseen tyhjyyteen, se on transsendenttisesta kokemisesta riippumaton, täysin itsenäinen tajunnan syvyys ja valoisuus. Kaikkiaan ekstaasi on vain yksi potentiaalinen mielentila, yksi tajunnanlaatu ties kuinka monista tuhansista... Vaan kovin on kapea ihmisen näköala kaikkeuteen, jos häneltä ilon totunnaiset, persoonalliset ääriviivat hajottavat, puhtaan haltioutumisen hetket jäävät täysin tutaamatta; jos mikään yhteys elonpiirissä ei iske sellaista kipinää, että sähkö värjää shivansinisellä myrkyllään energiakehon kuin sienen; jos jumala tai jumalattomuus ei koskaan puhuttele niin väkevästi, että paiskautuu ihmisyyden ääreen - sinne missä myös kaikki hulluus, mielipuolisuus, nurinkurisuus [If six was nine], epäloogisuus, anti-lineaarisuus ilmenee - vaan jää elämässään ikuisesti puoliväliin.
Ekstaasiin jumittuminen on valaistumisen ja nirvanan este. Näin olen kuullut. Takertumisen aiheuttaa halu toistaa miellyttävä kokemus, opastaa Patanjalin Joogasutra (2.7). Käänteisesti sanottuna: takertumisen aiheuttaa halu mihin tahansa kokemukseen, joka pitää meidät erillään epämiellyttävästä, seisomassa ulkona [ex- stasis] kaikesta rumasta ja pahasta.
HAAA!
Ekstaasi on spontaani - mutta ei aina odottamation - haltio; dharman harjoittajan äkillinen myrkyttyminen jumalten ja buddhien nektarista. Silloin yleensä annetaan vaan mennä: samsara tai nirvana, ihan sama; hei, me lennetään! Mutta, jos mielesi on ollut täynnä epätoivoisia ajatuksia ja/tai jos meditaatiosi on alkeistasolla, käy nopsasti siten, että ikään kuin luhistut Armon alle. Niin kuin kävi apostoli Paavalille Raamatussa. Kirkkaus sokaisee silmät, mentaalinen paja-tso tyhjenee kertalaakista, se täytetään kuvitteellisilla kolikoilla, ja alat pyöriä ympäriinsä puhumassa puutaheinää. Kuten kävi apostoli Paavalille.
Joogille, tai minkä tahansa, holistisen transformaatio-tradition harjoittajalle, ekstaasin myrkky on terhakka vastalääke sisäiseen kaamoksen, maailmallisuuteen mukautumiseen ja staattiseen harmonisuuteen. Meditaation saapuessa sellaiseen vaiheeseen, että tajunnallisten svengien ja somaattisten, kosmisten ja/tai visuaalisten sensaatioiden vahvuus avaa tietoisuuden timantin hiojalle ekstaasin syvänteen - niin siitä on hyvä jatkaa seuraavaan vaiheeseen, terästymällä, ja kaappaamalla ekstaasin energia kulloinkin ajankohtaisten, henkiseen vapautumiseen ja solulliseen metamorfoosiin liittyvien intentioiden palvelukseen. Tällä tarkoitan esimerkiksi sitä, että pyhän jysäyksen fokuksessa ollessani toimitan olemukseni psykofyysisten, biologisten, matemaattisten ja astraalisten energiajärjestelmien oskilaattorin virkaa, jolloin on mahdollista eritellä ekstaattisen tilan herkkyyksiä ja kanavoida jumalainen myrkky oikeisiin uomiin ja edelleen, alkemistiseen kiertoliikkeeseen energiakehossa. Silloin ekstaasi ei enää merkitse "egon" eli, kokoomapisteen katoamista, vaan sen, sijainnin muutosta energiakehossasi.
Ekstaasi siten ei välttämättä tarkoita sitä että hajoat; menet transsiin ja pysyt siellä; että sinun tajuisuutesi sulaa [esim.]valoa hohtavaan tietoisuusplasmaan; ja et pysty kuin hoopoon hymyilyyn; että mentaalinen vireytesi kärähtää karrelle siunauksellisten energiapisaroiden poltteessa... Itse aloin tajuta tätä kaikkea kuunneltuani tarpeeksi kauan M. S. Subbulakshimin tiettyjä levytyksiä [ Nadamruthan / Suprabhathams / Vishnu Sahasranamam], jotka ovat toimineet minulla myös impulsseina Ramakrishnan filosofian ja ekstaasin sisäistämiseen.
M. S. Subbulakshimi on Musiikin universaali Kuningatar, mutta minulle hän on myös "Kosmisen Äidin" avatar. Olen aikaisemminkin huomauttanut, että Subbulakshimin resitoidessa muinaisia ragoja ja mantroja kuulostaa siltä kuin raamattu puhuisi itsekseen. Äänessä ei ole persoona vaan itse Äänteet. Puhdas antaumus, hartaus, devotion, puhdas musiikki. Taajuustaso tallenteissa on niin korkea, että vuosien ajan löysin itseni monet kerrat tuolta puolen tunnetun, autuuden lähteiltä, siunatusta hulluudesta myrkyttyneenä, kyyneleitä ja kuolaa valtoimenaan valuttaen, Subbun äänen totuuden toistuessa stereoista [HiFi = high fidelity - korkea todenmukaisuus].
Buddha Dharman harjoittamiseen liittyvä Kuulemisen kautta tuleva vapautuminen on prosessi, joka voi toteutua myös musiikin äärellä. Näin olen käsittänyt ja näin uskon. Minulle tälläinen optio kirkastui todenteolla, kun syvennyin Subbulakshimin karnataka-traditiota noudattaen veisaamiin runoelmiin ja mantroihin. Meditoidessani tätä musiikkia kuunnellessa aloin oppia ekstaasin liekin muuntamista ja kanavoimista tulivedeksi energeettiseen rakenteeseeni. Tuli sellainen tuntu, että musiikki nakuttaa minuun - kuin olisin reikäkortti - informaatiota siitä, miten hermoston langat, aivot ja mieli viritetään kykeneväksi korkeaa todenmukaisuutta modifioiviin herkkyyksiin, jotka voi tunnistaa edelleen, päivästä päivään, hetkestä hetkeen...
Kuuntelin yhä tarkemmin Subbun resitaatioita, jokaista tavua, yksittäistä äännettä. Eläydyin koko olemuksellani niiden värinään. Tarkkasin sitä vääjäämättömyyttä, omistautuneisuutta, täsmällisyyttä ja mystistä orgaanisuutta, jolla Intian Satakieli teokset toteuttaa - ja vähitellen kuulin miten musiikki opastaa minua myös ikään kuin rivien välistä: Subbulakshimista huokui sellainen sanoma, että "nämä mantrat ovat vanhempia kuin kumpikaan meistä ja ansaitsevat jo siksi täyden huomion ja kunnioituksen; siksi meillä meillä ei ole syvimmänkään ekstaasin hetkellä syytä luopua arvokkuudestamme":
Ei ole välttämätöntä itkeä ja väristä ilosta, mennä tuon tyyppiseen liikutukseen, ylitsevuotavaan emootioon ja sisäiseen huutoon: ekstaasi voi nousta ylväästi kuin käärme ja sinä voit istua tyynenä sadan näyn keskellä pitämättä mistään kiinni; miks olisit yhä vaan niin kuin siellä, sijoillasi, itkemässä kun musiikki yltää sinne ja iskee puhtaalla tietoisuudella; mikset tulisi tänne? missä minäkin olen ja missä tämä musiikki ja sen hartaus asustaa; täältä sinä näet KAIKEN, paitsi jos itket kuin pikkutyttö sinä et näe yhtään mitään muuta kuin oman kaipuusi ja sen väliaikaisen täyttymyksen; siis tule tähän, Äidin, jalkojen juureen, missä nämä pyhät äänteet sykkii ja värisee, pidä ranka suorana ja säilytä arvokkuutesi vielä silloinkin me häippästään ekstaasin yli hyperhurmioon.
Näin, Ramakrishnan innoittamana ja Subbulakshimin ja joogatieteen avustamana, tapahtui tutustumiseni Hulluun Äitiin ei-teoreettisella tasolla. Tämä on hullua jo sinänsä, koska minun pyrkimykseni elämässä ei varsinaisesti ole ollut tämänlainen jumalyhteyteen pääsy. Mutta niinpä vaan olen nyt täysin myrkyttynyt Tuhatkasvoisen Äidin astraalisesta parfyymista ja elän intiimissä suhteessa Jumalaisen Sulottaren kanssa. Välillä kyllä vilkuilen muuallekin, myönnetään. Mutta ei tarvita kuin yksi, syvä meditaatio täydenkuun alla ja olen taas yksin Hänen ja iloitsen hänen estottomasta, amoraalisesta Hulluudestaan; Hänen suloisista, toksisen feminiinisyyden siunauksellisista pisaroista, joita valuu antaessani Kalin tanssia rintalastani päällä, kuten joogien kuningas Shivakin teki [meidän on tehtävä niin kuin ensimmäiset jumalat tekivät, opastavat kirjoitukset]. - Shivahan tuli tilanteeseen Jumalattaren ottaessa matsia demonien kanssa niin hurjalla vimmalla, että olisi kohta surmannut kaikki kuolevaiset ellei kukaan tulisi väliin, ja Shiva sitten heittäytyi hänen eteensä. Tässä tarinassa ja tässä kuvassa tiivistyy paljon siitä, miten hullut ja ekstaasia väräjävät myytit ja visiot meitä ruokkivat ja juovuttavat.
[...] If Mother is a conventional wife,
why is She dancing fiercely
on the breast of Shiva?
Her timeless play destroys
conventions and conceptions.
She is primal purity.
Her ecstatic lovers are purity.
Purity merges into purity
with no remainder.
- Sri Ramakrishna
Tantrinen Kali Chinnamasta -thanka, maalattu Nepalissa. Kali esiintyy thankassa kahtena karakteerina, keskellä itsensä vuodattavana Aria Tarana, ja sitten alhaalla Smashana Kalin hahmossa yhtymässä consorttiinsa Shivaan. Kuva on sikäli poikkeuksellinen, että sääntöjen mukaan Shivan on oltava aina Parvatin päällä. Miksi tässä on toisin, niin siksi, että nyt halutaan esittää se, "ettei ole mitään erottavaa poikittaisessa virtauksessa, vaan sen sijaan on eheys ja täydellistyminen".
Ramakrishan puoliso Sarada Devi.
Pariskunta ei harjoittanut aviollista
kanssakäymistä.
SUBBULAKSHIMI RESITOI
No comments:
Post a Comment
Note: Only a member of this blog may post a comment.