Psykedeelihistoriikki Mielen aika Psykedelisen kulttuurin historia ja visio

Mielen aika on noin 350-sivuinen kirja, jonka olen kirjoittanut psykedeelisestä kulttuurihistoriasta ja maailmankuvasta. Se ilmestyy "lähiaikoina".

Käsite "mielen aika" viittaa subjektiiviseen ajantajuun ja mielen käyttämiseen aikakoneena. Nämä ovat eräitä merkittäviä, jopa tunnusmerkillisiä, piirteitä syvässä, psykedeelisessä kokemuksessa. Yksi kirjani läpikäyviä mietintöjä on se, mikä tekee tämän tyyppiset psykedeelikokemukset tärkeiksi yksilön ja koko maailman kannalta.

Tietysti kirjan nimi, Mielen aika, meriteeraa myös sitä, että tekstissä tehdään laaja, esihistoriaan asti ulottuva, katsaus tajusteiden käytön historiaan. Kalliomaalausten ääreltä ja meksikolaisista sieniriiteistä kuljetaan 60-luvun psykedeelisten näkyjen kautta nykyajan psykonauttien maailmoihin.

Sisällysluettelo kirjassa Mielen aika - Psykedeelinen kulttuurihistoria ja visio on tälläinen:

1 Eleusiin kultti - eurooppalaisen psykedelian Vanha liitto
2 Mister Mescaliton maailmanympärysmatka
3 Polkupyöräilevän kemistin lämmin ase
4 Isänmaallisten happopäiden suuri rengasmatka
5 "LSD-miljonääri" uuden tajuisuuden ja talouden asialla
6 Maailman ensimmäinen egotrippi
7 LSD-evankelistat ja synteettisen jumalan karitsat
8 10 000 kemiallista romanssia
9 Taikasienten tiedon metsästäjät
10 Noidat, neo-shamaanit ja sademetsän televisio
11 Dale Pendell - runoilija myrkyn polulla  
12 Hasiksensyöjiä ja rauhanpiipun polttajia
13 Kemiallinen nirvana  
14 Soundi & visio
15 Tähti syttyy viimeinkin... Suomessa!
16 Psykedeelitutkimuksen vaiheita

Osa otsikoista on sellaisia, että ne eivät välttämättä isosti osviittaa lukujen sisällöstä anna, enkä tässä yhteydessä ala niitä avamaan. Sanottakoon nyt kuitenkin esimerkin omaisesti, että viidennen luvun nimessä mainittu "LSD-miljonääri" on edesmennyt, amerikkalainen kemisti ja ääniteknikko Owsley Stanley. Owsleyn lisäksi Mielen aikaan sisältyy tietoa & tarinaa kymmenistä näkijöistä ja tekijöistä - monessa tapauksessa rankoista individualisteista - joiden tavallisesti kauas tulevaisuuteen yltävät ideat ja visiot ovat suuresti vaikuttaneet ja edelleenkin vaikuttavat psykedeelisen kulttuurin kehitykseen ja olemukseen. Mielen aika on yhtäältä kronikka, toisaalta pienimuotoinen filosofinen tutkielma, jossa psykedelian ja uskonnon suhde on yksi keskeinen teema. Missään määrin kirjani ei ole huumepoliittinen puheenvuoro, ei myöskään manuaali tajusteiden käyttöön. Psykedeelistä lääkintääkin se käsittelee vain yhden luvun puitteissa. 

Psykedeeliseen musiikkiin, kuvataiteeseen ja elokuvaan kirja sisältää laajahkon johdatuksen. Tämä liittyy siihen että psykedeeliset tilat ovat olleet fantastisia "luovan ilmaisun kursseja" valtavan monille ihmisille ja niiden inspiroimana on syntynyt lukuisia merkkiteoksia musiikin ja visuaalisen taiteen alalla. Omasta puolestani uskonkin tajusteiden tärkeimmän annin liittyvän ihmisten luovuuden - laajassa merkityksessä - kehittämiseen ja kukoistamiseen sekä instituutioissa että yksilötasolla. 

Aloitin Mielen ajan kirjoittamisen noin neljä vuotta sitten, joskin ensimmäisen vuoden aikana vielä tutkin lähteitä enemmän kuin kirjoitin omaa tekstiä. Terveydentilani heikkeni radikaalisti kirjan tekemisen myötä ja viime vuonna minulla todettiin vakava sairaus, joka hidastutti kirjan valmistumista. Tätä kirjoitettaessa ollaan kuitenkin jo siinä vaiheessa, että odottelen mitä käsikirjoituksen parissa työskentelevä tuottaja/taittaja  on saava aikaan ja koetan pysyä elävien kirjoissa ainakin siihen saakka, että Mielen aika on päässyt elämään kirjana fyysisessä maailmassa. Lisätietoja myöhemmin.

                     Lähdeteoksia oli vuosien ajan koljassani levällään laajat pinot.

Kirjassani tietysti esillä myös Brotherhood of Eternal Love (BEL). Sen urotekoihin kuuluu mm. oman festivaalin järjestäminen - ja festivaalialueen yllä vieraili lentokone, joka pudotti alueella satoja postikortteja, joihin kaikkiin oli liimattu LSD-matka.

 

Kirjaa myydään netissä osoitteessa

mielisanat@luukku.com

Psykedeelikokemuksen arkeen integrointi & Psykedeelien käytön normalisointi & Psykedeelisen kulttuurin establisointi - Uhkia vai mahdollisuuksia? Utopioita vai realismia?

Psykedeelisen, mieltä paljastavan, kokemuksen integroimisesta arkielämään on tullut - osittain psykedeeliavusteisen terapian lisääntymisen vuoksi - keskeinen teema tajusteita käsittelevissä seminaareissa ja kirjoittelussa. Se että psykedeelisiä ja muita transpersoonallisia kokemuksia ei pidä kammitsoida erilliseksi osaksi elämää on tietysti täysin järkeenkäypä ajatus, mutta asetelma ei ole silti lainkaan yksioikoinen.

Ensimmäiseksi on huomioitava se, että kaikilla psykedeelisillä aineilla on oma erityisluonteensa. LSD:llä, ayahuascalla tai DMT:llä stimuloidut kokemukset ovat kaikkea muuta kuin keskenään yhteismitallisia; jo kestoltaan aineiden vaikutukset poikkeavat merkittävästi toisistaan (LSD: 8 - 12 tuntia, aya: 4 - 12 tuntia, DMT 10 - 20 minuuttia). Niin kuin ei ole olemassa referenssiä arkikokemukselle ja objektiivisille todellisuudelle, ei ole myöskään yhteistä määritettä psykedeeliselle tajuisuudelle.  Tästä seuraa se, ettei voi olla yhtä, yleispätevää metodia siihen miten ihminen sulauttaa  psykedeelikokemuksen tunne- ja ajattelumaailmaansa ja käytännön elämään.  Lisäksi taitaa olla niin, että iso osa todella vavahduttavista, transkendenttisista tiloista on niin etäällä ihmisen elämästä yhteiskunnallisena olentona, että näitä kokemustasoja saattaa olla täysin mahdotonta harmonisoida keskenään.

Annosten vahvuus vaikuttaa myös asiaan. Yleensä syvästi mystisiä psykedeelikokemuksia kohdataan otettaessa tajusteita huomattavasti suurempia annoksia (esimerkiksi 500 - 1000 mikrogrammaa LSD:tä tai 5 - 10 grammaa psilosybiiniä) kuin mitä virallisessa, psykedeeliavusteisessa terapiassa  on lupa käyttää.  Näin ollen herääkin kysymys: raapiko psykedeeliavusteinen terapia vain piilotajunnan pintakerroksia? Siinä tapauksessa psykoterapeuttista enteogeenien käyttöä voitaisiin pitää banaalina psykedeelisten substanssien "kulttuurillisena omimisena". Joka tapauksessa näyttää ilmeiseltä, että psykotrerapiassa potilaan läpikäyminen psykedeelitilojen ja psykonauttien trippien integrointi ovat kaksi eri asiaa.

Tajunnan totaalinen räjähtäminen ei välttämättä olekaan parasta lääkettä ahdistukseen, traumoihin ja muihin mielenterveysongelmiin. Täten ehkä viisasta olisikin se, että terapeutti ottaisi tuhdin annoksen, esimerkiksi 750 mikroa LSD:tä, ja potilas miedon, 80 - 100 mikron annoksen. Nykyisinhän psykiatri ei ota mitään, vaan jättää kaiken kummallisen näkemisen yksin potilaan huoleksi (/iloksi). Hänen näkyjensä ja tuntemustensa analysoimisesta voitaisiin käyttää freudilaista käsitettä, unityö, jonka Freud liitti unien tulkintaan - ja psykedeelisten kokemusten työstämiseen pätee sama, mitä filosofi Lauri Mehtonen on kerran todennut unityöstä eli unien esittämien tiivistymien purkamisesta: "... niin unien kuin arvojen keskustelun elementit eivät tule ymmärretyiksi jos me kuvaamme niitä ainoastaan valmiin tuotteen, valmiin unen tai valmiin arvokeskustelun näkökulmasta". 

Mutta miten potilaan psykedeelitilaa ulkopuolelta tarkkaileva lääkäri pystyy löytämään johonkin täysin esoteeriseen ja/tai ennenkuulumattomaan visioon ehdollistuneista kaavoista irrallisen ja siten neuvokkaan näkökulman? Psykedeelisten kokemusten auki ratkominen ei ole erinomaisen helppoa omissa oloissaan tai omassa porukassaan hallusinogeenejä nappailevalle psykonautillekaan, mutta hänelle psykedeelien ottamisella ei myöskään välttämättä  ole samankaltaista funktiota kuin vaikeisiin psyykkisiin ongelmiin  psykiatristen sessioiden avulla apua hakevalle henkilölle. Luultavasti satunnainen matkaaja suhtautuu psykedeeli-kokemukseensa jälkeenpäin yhtä vähäisellä vakavuudella kuin alkoholia ryystänyt henkilö on uskollinen humalatilalleen seuraavana päivänä.

Psykedeelit ja mielen aika

Psykedeelinen kokemus, tai suunnilleen mikä tahansa korkevärähteisiin energiataajuuksiin virittynyt tajunnantila, on näkemisen taso, tietoisuuden aste, ja samalla myös se mitä tässä tilassa nähdään. Värien kirkastuminen yhdistetään melkein kaikkin hallusinogeeneihin, mutta tälläisiä optisia ilmiöitä merkityksellisempää on se, että tajusteen vaikutuksen alaisena psykedeelikko voi nähdä  ympäröivän maailman energioita ja tunnelmia sykkivänä ja väräjävänä valtimoiden ja laskimoiden, ja säteiden ja viivojen, verkostona, johon hänen oma mielensä ja fysiologiansa on orgaanisella ja silti kummallisella tavalla liittynyt. Tämä voi johtaa aineen yli tai läpi näkemiseen; atomien ja molekyylitason kokemiseen, havaintoihin ja visioihin fysikaalisen maailman symmetrisestä toistuuvuudesta ja muodosta muodon sisällä (sisäinen similaarius).

Psykedeelisessä näkemisessä keskeistä on kaiken aistiminen värähtelynä ja siihen liittyen radikaalit muutokset omassa energeettisessä värähtelytaajuudessa.  Psykedeelisessä tilassa samoin kuin syvissä energiatilaa muuttavissa meditaatioissa tapahtuva värähtelyjen muuntuminen on rinnastettavissa liedelle kiehumaan laitetussa vedessä tapahtuviin muutoksiin. Vesi lämpenee ja lämpenee kunnes se saavuttaa kiehumispisteen. Sen jälkeen lämpötila ei enää nouse, mutta nesteen ja kaasun molekyylisellä rajalla tapahtuu atomitasolla tietojen vaihtoa ja sen seurauksena laadullista muuttumista. Tajunnassakin tapahtuu faasimuutos sen värähtelynopeuden kiihtyessä kiihtymistään kunnes tapahtuu ikään kuin kvanttihyppy toisenlaiseen tietoisuuden akustiikkaan, jossa oma värähtely tuntuukin hitaalta sen yhdistyessä uuden, alati laajenevan värähtely-ympäristön isoihin ja super-rauhallisiin energia-aaltoihin. Tämä hetki on yhdelle trippaajalle maali ja toiselle suuren seikkailun alku.

Ajan pysähtyminen on yksi peri-psykedeelinen kokemus. Siitä on suuresti vaikuttuneena raportoinut muun muassa englantilainen kansanedustaja Christopher Mayhew (kuvassa), joka otti meskaliinia vuonna 1955 psykiatri Humphry Osmondin innostamana. Ajan päättyminen tekee meille mahdolliseksi olemassaolon kaikkialla yhtä aikaisesti.  Kiinteiden materioiden tasolla tämä teko edellyttäisi fyysisenä tapahtumana valon nopeuden ylittämistä, mutta mielelle tämän säännön sivuuttaminen on mahdollista  objektiivisen ajan ja lineaarisen aikamatriisin tuolla puolen olevan subjektiivisen ajan, mielen ajan vallitessa (10 minuuttia DMT- tai salvia -tripillä olleesta henkilöstä voi tuntua siltä, että hän on ollut poissa 10 tuntia).Tässä aikatilassa äärimmäisen nopea liike ja syvä levontila eivät ole vastakohtia, vaan molemmissa tapauksissa tajunnan avaruus ja mielikehomme atomit voivat yhdessä hetkessä hajaantua joka "paikkaan".
 
Tietoisuuden laajentuminen merkitsee metafyysisessä kontekstissa perimmäisen, epälokaalin tyhjyyden näkemistä ja sen muotoja ja kuvioita synnyttävän laadullisuuden tiedostamista. Tälläinen herääminen mahdollistaa integroitumisen energiatasolla tyhjyydestä kumpuavaan, holistiseen, kaikkiykseydellisen Indran verkon kaltaiseen informaatioverkostoon ja avaruudesta tulee ihmiselle ikään kuin aikaa, jossa matkaa tyhjyyden tutkimattomiin korpimaisemiin tehdään. Silloin nähdään oman fyysisen näköpiirin ulkopuolella olevia ilmiöitä ja olioita. Fyysisillä silmillähän ei pysty näkemään avaruuksien halki ja silmä tarvitsee objektin jotain nähdäkseen, mutta mieli on itsevalaiseva niin kuin unet joita nähdään pimeässäkin, ja objekteja synnyttävä, eikä mielen laajuudella ole määriteltyä mittaa, vaan se saattaa ulottua kaikkeen avaruuteen. Tai - kuten sanottu - mieli voi samaistua ajassa sykkivään avaruuteen itseensä. Ajasta ulos räjähtäminen liittyy vapautumiseen historiallisen olemisen  painovoimasta, aikamatkustus puolestaan selittää monet paranormaalit kyvyt, kuten selvänäköisyyden.

Henkilökohtaiset ei-persoonalliset kokemukset

Yksi eriskummallinen piirre ajan ja paikan rajat ylittävissä transpersoonallisissa kokemuksissa on se, että ihminen voi löytää itsensä todellisuudesta, joka ei millään tavalla resonoi hänen henkilöhistoriansa ja elämäntilanteensa kanssa. Esimerkiksi psykiatri Stanislav Grof on kuvaillut sekä DMT:n että bufoteenin hänelle aiheuttamaa kokemusta tilana, johon ei liittynyt edes mytologista tasoa, joka olisi sitonut hänen persoonansa ja elämänsä siihen mitä hän näki ja tunsi. Grofin kokemus oli siis äärimmäisen henkilökohtainen ja samalla täysin ei-persoonallinen. Onkin aiheellista kysyä, miten on mahdollista, että ihmisellä on narratiivi oman persoonansa, "egonsa", katoamisesta?

Ehkä on niin, että vaikka kokemushetkellä henkilö ei olekaan omaan persoonaansa identifioitunut, hänen aivoihinsa tai hänen muistiinsa - joka ei uskoakseni sijaitse aivoissa - jää tapahtumasta jälki. Mutta miten kuvatun kaltainen kokemus olisi integroitavissa päivätajuntaan? Jo lievemmätkin psykedeeliset, ylipersoonalliset kokemukset ovat aiheuttaneet useille ihmisille moninaisia psyykkisiä ja sosiaalisia komplikaatioita heidän keskittyessään elämässään psykedeelisiin muistumiinsa ja  ajatustensa leijailuun etäällä yhteisen todellisuuskuvauksen tuolla puolen. Tälläiset tilanteiden yleisyys liittyy ainakin osittain siihen, että psykedeelisiin ekstaaseihin ei pääsääntöisesti sisälly sen tyyppistä, kognitiiviset ja mentaaliset tasot läpäisevää mielen olemuksen tietämistä ja emotionaalisiin sensaatioihin takertumattomuuutta, jotka buddhalaisessa perinteessä nähdään henkisten läpimurtojen tunnisteina.

Neurofysiologisesti ajateltuna psykedeelistä kokemusta kolmiulotteisen maailman ja siihen sitoutuneen egon hajoamisesta yhdistyneenä ekstaasiin mielen ja materian  itsesimilaarien muotojen ja kuvioiden topologisten avaruuksien kaaoksessa voidaan luonnehtia vaikkapa fraktaaliksi aivotilaksi sillä varauksella, että ei ole lainkaan sanottua, redusoivatko psykedeeliset ja mystiset, traskendenttiset kokemukst fysikaalisiin ja biologisiin toimintoihin, joita tieteelliset ilmaisut kuvaavat. Henkisten kokemusten kuvaamiseen ei ole omaa kieltä, ja siksi ilmaisut on lainattava tieteistä tai taiteista. Usein psykedeelisistä kokemuksista todetaankin, että ne ovat "sanoin kuvaamattomia". Brittiläinen  filosofi ja filosofian opettajan, Peter Sjöstedt-H  käsittää tämän viittaavan siihen, että psykedeeliset visiot ovat niin uudenlaisia,  totaalisen "uusia", että niitä varten ei ole olemassa valideja ilmaisuja. Amerikkalainen, pitkän linjan psykedeelikko, professori Thomas B. Roberts on puolestaan kirjoittanut, että jo pitkään on filosofoitu psykedeeleistä, nyt olisi jo aika ryhtyä filosofoimaan psykedeeleissä. Ehkä se olisi alkusysäys psykedeelisen kieliopin ja sanaston muotoutumiselle.

Mystiikkaa, tiedettä, taidetta

Psykedeelisen tilan voimapiiristä irtaantuminen aineen vaikutuksen loputtua saattaa aiheuttaa sen, että maailma alkaa näyttää valjulta ja elottomalta: värit, loiste, ilmiömaailman läpinäkyvyys ja kosmisen energian läsnäolo ovat kadonneet. - Silloin useissa tapauksissa halutaan päästä takaisin sinne missä on oltu sen sijaan, että ymmärrettäisiin "kiinnittää huomiota siihen, mitä tapahtuu itselleni tällä hetkellä", kuten on todennut amerikkalainen Elizabeth Gibson, joka on 25 vuoden ajan työskennellyt Stanislav Grofin kehittämän holotrooppisen hengityksen ohjaajana ja tietää paljon myös MDMA-lääkinnästä. Eli on siis mentävä yhdestä kokemuksesta kohti uusia kokemuksia ja keskityttävä niihin.

Elizabeth Gibson pitää psykedeelisen kokemuksen intergrointia ensiarvoisen tärkeänä asiana ja hänen keinonsa tähän on autenttisuuden ja läsnäolon säilyttäminen hetkestä hetkeen. Myös ollessamme arkisten askareiden parissa, vaikkapa tiskaamassa. Samanlaisia neuvoja jakavat tuhannet elämäntaitogurut ihmisille välittämättä siitä onko heillä mitään yhteyttä psykedeliaan, ja epäilemättä niiden noudattamisesta on hyötyä henkilöille, jotka ovat psykedeeli-psykiatrisessa sessiossa tai holotrooppisssa hengitysterapiassa tajunneet miten voimaannuttavaa ja avartavaa on olla autenttisessa, suorassa suhteessa todellisuuteen. Tilanne on toinen heidän kannaltaan, jotka mieltävät psykedeeliset kokemukset mainospaloina tajunnan resursseista ja potentiaalista ja ovat ottaneet elämäntehtäväkseen henkisen vapautumisen ja vallitsevan kulttuurimielen ylittämisen. Heidän kannaltaan ei ole relevanssia keskittyä pelkästään autenttiseen läsnäoloon "tässä ja nyt," he tarvitsevat metodeja oman energiaolemuksensa metamorfoosiin ja autenttisten havaintojen tekemiseen todellisuudesta värähtelytasolla.                                                 [Kuva alla: Psycherence 2018 konferenssi tauolla, Tallinna]

Uskonnolliset, mystiset ja transkendenttiset kokemukset ovat vain yksi osa psykedeelistä kokemuskirjoa. Luovuuteen, kekseliäisyyteen ja esteettisiin ekstaaseihin liittyvät kokemukset ovat psykedeelisessä yhteisössä vamasti vähintäänkin yhtä yleisiä kuin mystiset elämykset, joskin läheskään aina näitä kokemuksia ei pysty erottamaan toisistaan. Psykedeelejä on hyödynnetty muun muassa matemaattisten probleemien ratkaisemisessa ja informaatiotekniikan kehittäjien pikkuapulaisina. Alkuperäiskansojen keskuudessa enteogeeneistä käytetään nimitystä kasviopettajat - ja ehkä nämä voimakasvit voisivat olla opettajia myös länsimaisissa oppilaitoksissa. Lukuisat taiteilijat, muusikot ja kirjailijat ovat käyttäneet psykotrooppisia aineita aivoruokana, joten olisi sikälikin luontevaa elähdyttää  kuvataideakatemioiden, konservatorioiden ja luovan kirjoittamisen kurssien toimintaa psykedeelisellä pedagogiikalla.

Aivan lähiaikoina psykedeelien integroitumista yhteiskunnallisiin rakenteisiin ei ole odotettavissa, eikä edes Virallisten Tahojen toimeksiannosta tehtävää kartoitusta siitä, mihin kaikkeen psykedeelisiä metodeja voisi yhteiskunnassa soveltaa. Tälläiset toimet vaatisivat laajaa yhteiskunnallista hyväksyntää ja sitä ei ole jo yksinkertaisesti siitä syystä, että ihmisten enemmistö ei pysty ymmärtämään edes tajusteiden käytön tarkoitusta. Psykedeelilääkinnän yleistymisestä ja psykotrooppisia aineita käsittelevän informaation rajusta lisääntymisestä huolimatta psykedeeleistä tiedetään yleisesti ottaen lähinnä vain se, että isolla osalla ihmisistä ei ole sietokykyä niiden katalysoimia kokemuksia kohtaan.

Hyvin niukasti suurella yleisölle on tietoa esimerkiksi siitä, että useimmiten, varsinkin ensimmäisen, psykedeelikokemuksen oleellisin ja kantavin muutos liittyy hallusinogeenien aiheuttamaan aistiherkkyyden heräämiseen, uuden aistimustason avautumiseen. Ihminen näkee ympäristönsä uusin silmin ja uudella asenteella. Se tarkoittaa sitä, että ihminen alkaa todella tuntea värien värähtelyt, aistia elämän elementaarisen tason (esim. tulen läsnäolon liekeissä), tajuta intuitiivisesti eri paikkoihin sisältyvät tunnelmat, havaita kaikessa ilmenneessä olevan elollisuuden/tajuisuuden jne.

Yhdysvalloissa 70-luvun alussa tehdyn, erittäin laajan LSD-tutkimuksen vetäjä Harriet Linton Barr toteaa projektin yhteenvedossa (LSD: Personality and Experience), että psykedeeleistä ovat kirjoittaneet myönteisesti pääasiassa luovaa työtä tekevät ihmiset, joita epätavalliset kokemukset kiehtovat. Tasaisen maan tallaajille psykedeelinen tajunnanräjähdys voi sitä vastoin olla traumaattinen horror show. Vaikka tutkimus on vanha, johtopäätös on epäilemättä edelleen pätevä. Psykedeelien arvoa ja moninaista käyttökelpoisuutta tämä johtopäätös ei nollaa, mutta kieltämättä se tukee Aldous Huxleyn ja Terence McKennan elitististä katsantoa - mitä Timothy Learynkin egalitaristisista sloganeistaan  huolimatta ilmensi - eli sitä ajatusta, että  psykedeelisten substanssien tutkiminen ja hyödyntäminen pitäisi tässä vaiheessa länsimaiden historiaa olla ensisijaisesti luovien ja ennakkoluulottomien neropattien, taiteilijoiden, keksijöiden ja tieteilijöiden erikoistehtävä. 

Nyt reaalinen tilanne on kuitenkin se, että miljoonat ihmiset käyttävät psykedeelejä maailmassa sadasta tai tuhannesta eri syystä ja tajusteiden suosija voi olla älykkö, rokkari, perheenäiti, insinööri, graafikko, kommari, konservatiivi ... eli melkein kuka ja mikä vaan. Tästäkin syystä olisi tärkeää, että psykedeelit olisivat esillä muutenkin kuin lääkkeenä masennukseen ja muihin psyykkisiin häiriöihin tai vapaalippuna  mystiseen tietoisuuteen. Psykedeelisen kulttuuriin sisältyy valtavasti kerroksia, aspekteja ja intentioita aina dionyysisen hurmion tavoittelusta transpersoonallisen psykologian ja GAIA-ekologian kautta avaruskulttuurivisioihin saakka. Näiden eri tyyppisten tulokulmien ja tutkimusten diversiteetti on mielestäni ehdottomasti positiivinen seikka ja juuri se tekee psykedeliasta merkittävän, mielenkiintoisen ja uniikin kulttuuri-ilmiön. 

Kohtalonkysymys psykedeeliselle kulttuurille on se, pystytäänkö nyt välttämään sellainen hajaannus, joka 60-luvun lopulla psykedeelisten esteetikkojen keskuudessa tapahtui Youth International Partyn perustamisen jälkeen ja joka vaimensi psykonauttien artikulaation kuuluvutta vuosikymmenien ajaksi. Abbie Hoffman ja Paul Krassner perustivat LSD:ssä saamaansa visioon luottaen anarkistisen yippie-puolueen, josta seurasi Amerikan uuteen vasemmistoon identifioituvien psykonauttien ja epäpoliittisten happopäiden välinen eriytymisprosessi. 2020-luvulla olisikin tärkeää se, että psykedeelinen yhteisö välttäisi sitoutumista mihinkään ideologiseen jargoniin tai juuttumista jankkaamaan asioista sillä tasolla, minkä institutionaaliset toimijat ja muut ovisilmästä maailmaa tiirailevat tahot ovat elämänilmöiden käsittelylle asettaneet, vaan että se olisi enemmänkin avantgardistinen [avant ’edessä’, garde ’vartio’ > ’etuvartio, kärkijoukko] ajatushautomo ja vitaalia vaihtoehtokulttuuria - ei vastustamisen kulttuuria; vastakulttuuria - luova kollektiivinen fuusioprossessori.

                             Kuvassa itsekin psilosybiiniä testannut Jordan Peterson luennoi psykedeeleistä.

Oso´s Heavy Space Dub - K. Oso Laakson haastattelu

Tämä haastattelu on julkaistu ensimmäisen kerran Pohjolan Leijona -lehdessä 1/1991. Sen jälkeen on tapahtunut erinäisiä asioita. Osolta on ilmestynyt kaksi kirjaa, Taivasmatkaaja ja Zawahal - kulkijan sielu  ja hän oli käsikirjoittamassa Olli Aurinko Ylisen vuonna 2008 julkaistua elokuvaa Korkein oikeus.

Elämästä voi selvitä hengissä - löytämällä tajunnantilat, jotka lepää kuolemattomuudessa, ikuisuudessa, sanailee mystikko ja raskaan sarjan mietiskelijä K. Oso Laakso. 

Psykedeelinen todellisuus alkoi avautua Osolle 60-luvun lopulla. Samoihin aikoihin hän perusti Mysteenin ja okkultisen Tähti-lehden yhdessä Jorma Elovaaran kanssa. 70-luvulla Oso siirtyi Helsingin Kasvisravintolan kuvioihin. Hänestä tuli ensin tiskaaja ja myöhemmin ravintolan vastaava hoitaja. Kasviksen kustantamassa Uuden Ajan Aurassa julkaistiin Oson hengentieteellisiä tutkimuksia ja aineistoa Oson keskusteluista muun muassa Juha Olavisen ja professorien, Reijo Wilenius ja Matti "aivo" Bergström,  kanssa. 80-luvun alussa Oso oli mukana perustamassa uuden tyyppistä työyhteisöä Siuntioon.

Oso, miten mietiskelystä tuli osa sinun elämääsi?

Se oli hyvin nuorena, 20-vuotiaana. Mä koin, että eihän elämä olekaan sitä mitä noi on yrittänyt selittää, vaan tää on elävä, värähtelevä todellisuus. Mua on niinku petetty. Siitä hetkestä alkaen olen tajunnut, että elämässä on kysymys tajunnantilasta, siitä mitä sä koet, kun sä elät. Mä tajusin, että mun täytyy kehittää yhä paremman laatuinen tajunnantila. Se on mun elämän tarkoitus. Tajusin, että sä voit tehdä jotain elämällesi, sen ei oo pakko olla vaan kulkua kohti hautaa. Sä voit vaikuttaa laadullisesti siihen niin, että lopputulos ei ole esimerkiksi hauta, vaan ikuinen elämä, kuolemattomuus. Sä voit selvitä elämästä hengistä löytämällä ne tajunnantilat, jotka lepää kuolemattomuudessa, ikuisuudessa. 

Tää on aivan tajunnantilakysymys, eikä mikään muu. Ja okei, mä aloin etsiä tuollasia tajunnantiloja ja kehitin ihan omat menetelmät. Mä olin silloin innostunut teosofiasta ja mä luin teosofisia kirjoja ja mietiskelin jokaista asiaa. Mä en lukenut nopeesti mitään lausetta, vaan luin aina yhden lauseen ja mietiskelin sitten, mitä tää tarkoittaa. Näin mä opin mietiskelytekniikan. Huomasin, että hei, aivan hullu idea vaihtaa koko ajan ajatusta. Länsimainen tapa, alle sekuntti per ajatus - eihän sillä pääse mihinkään. Paljon nerokkaampi tapa: keskity jokaiseen ajatukseen pitkään, äläkä vaihda niitä. Huomas, että asioista saa paljon irti kun antaa niiden vaikuttaa. Kun sulle tulee joku juttu vastaan, anna sen vaikuttaa suhun, ota siitä sen oma vastaus.
 
Veljeyttä atomitasolla

Huomasin, että on järjetöntä hankkia tietoa ajattelemalla, koska jos sä vertaat sitä, mitä sä joka hetki näet siihen, minkä tyyppinen kyky sun mielellä on luoda abstrakti ajatus, niin kyllähän tää mikä on sun edessäsi on aivan ylivoimainen sun mieltämiskykyyn verrattuna. Vastaus kaikkeen on suoraan silmien edessä, hä-hä-hä. Kannattaa siis suuntautua, keskittyä siihen, mikä on. Mä rupesinkin käyttämään meditaatiota ikään kuin tiedonhankkimismenetelmänä. En suostunutkaan vaihtamaan ajatuksia sekuntti per ajatus. 

Ja silloin kun ihminen ei pyöritä enää ajatuskelaa, niin se on tajunnantilassa, jossa kaikki sitä ympäröivä on olemassa yhtä aikaa tasavertaisesti, ei peräkkäin niin kuin normaalissa mielentilassa. Silloin ihminen saapuu niinku hetkeen, lähtee mukaan elämän aaltoon. Se on atomitason tilanne tavallaan. Sä oot ympäristös kanssa yhtä niin, että mitään raja-aitaa ei olemassa. Silloin sä olet kuolematon. Sun kehos painaa yhtä paljon kuin ilma, sä oot osa atomaalista merta. Sieltä alkaa olentojen veljeys, atomitasolta, koska atomitasolla kaikki on yhtä kuolematonta. Tää on kuolemattomuuden avain, että sä et luo itsellesi mielteitä todellisuudesta, vaan olet elämässä mukana tasavertaisesti kaiken muun kanssa, ikään kuin kuorossa. Silloin tajuaa, että haa, mikä on tilanne. Ekan kerran.

Avaruuden juhlahuoneet

 
Ja tää onkin huippujuttu tavallaan, kun sä pamahdat tähän, että mikä on tilanne, tulet tähän. Silloin tajuat, mikä on ihmisen mahdollisuus ja laajennat yhtäkkiä näkökulmaa: sä oot tämmösessä fysikaalisessa kehossa, tämmöisellä planeetalla, tälläsessä aurinkokunnassa, tälläsessä galaksissa, tämmöisessä universumissa. Mitkä mahtavat juhlahuoneet! Mitkä salit! Ajattele. Jah! Sä oot kerralla mukana pääpotissa, isossa näytelmässä. Ajattele mikä onni, jos sä pääsit mukaan näin suureen universumiin näin pienenä olentona. Todella onni on sinua potkaissut. Jumala on suuri, ihminen on pieni. Jänneväli on mahtava. Tää on paras mahdollinen maailma, mihin me ikinä voitais kuvitella törmäävämme.

Luulen, että aika harvat ihmiset kokee noin. Yleensä kai ajatellaan, että avaruus ja universumi on jossain tuolla kaukana ja ihminen niin kuin...

...Täällä, heh-heh. 

Niin, ikään kuin jossain muualla kuin se avaruus.

Se on mahtava ajatus (taputtaa käsiään yhteen), mutta miten tommonen voi olla? Se on ihan miten sen ottaa. Ihmiset ei tiedä, miten hemmetin hienovarainen tää on. Sellanen vertaus on olemassa, että jos aurinko on appelsiinin kokoinen, niin maa on hiekanjyväsen kokoinen ja kiertää sitä 9 metrin päässä. Näin hieno on tää gravitaatiovoima. Miten kevyt järjestelmä! Sit sä meet ihan pieneen, atomitasolle. Se on sama: äärimmäisen kevyt järjestelmä. Ydin on pieni kuin hyttynen ja elektroni kiertää niinku jalkapallokentällä hyttysen ympärillä. Atomeissa väljää, avaruudessa väljää. Ihminen on sen takia skitsahtanut, että se on jäänyt keskikokoisuuden harhaan. Lähtee se kumpaan suuntaan vaan, molemmissa suunnissa on hänen kannaltaan ikuisuus. Aurinkokunta elää 10 miljardia vuotta ja atomit elää vielä paljon kauemmin. Ihminen on lyhytikäinen tässä keskinkertaisessa olennossa ja tässä on tietysti äärimmäinen tuska. Ajattele, jos sä olet tähti, niin mikäs sulla, 10 miljardia vuotta. Jos sä oot atomi, niin mikäs sulla, vielä pitempi aika. Tää on identtiteettikysymys.

Miljoonan vihkimyksen potti

Sulla on mukana kaikki atomit ja sun atomit ei ainakaan kuole ikinä, ne on vanhempia, vahvempia, niiden perusta on vahvempi kuin tähtien. Sä olet hyvin ikuinen atomipainoltasi, mielettömän ikuinen kaveri, ajattele.Tää on miljoonan taalan väline tää fysiikka. Ohhoh! Kun sen tajuaa, tajuaa kehon arvon tavallaan. Ei tätä käy tappaminen. Mielettömän arvokas. Me ollaan todella Jumalan poikia sillä tavalla, että, aattele, aurinkokunta ja maapallo on nähnyt melkein viisi miljardia vuotta muovatakseen meidät ja tässä on kaikki tasot atomi-ja solutasolta saakka. Onpa mahtava vempain.
Ajattele, jos sun tajuntasi hallitsisi kaikki sun kehon osat, jokaisen atomin ja solun - silloin sun tajunta olisi miljoonaan vihkimykseen virittynyt, Ja jos tän kehon on saanut, kannattaa ryhtyä tavoittelemaan tätä miljoonan taalan paikkaa, yrittää lunastaa kehon salaisuus, tulla sen herraksi.

Timanttivaunun tarina

Tää on timanttivaunu tää meidän fysiikka. Ja mä itse sanon vaan, että olen hyvin onnellinen mies ihan sen takia, että mä saan kävellä maaplaneetalla ja ajaa tälläsessä hienossa timanttivaunussa; todella tajuta, että mä oon mahtavassa temppelissä. Herran luomuksessa, suuressa Jumalan mahtityössä, universumissa, vierailemassa mitä hienoimmalla välineellä. Katsomassa Luojan kunniaa. Haluut sä muuten kuulla timanttivaunun lopun? Se on kaikkein hienoin. Lopulta sä näet saavutat timanttivaunun viimeisen päivän. Miljoona jämähtää tauluun, sä oot ratkaissut kehos arvoituksen. On aika sanoa hyvästit. Ja ne on upeat...

Sä tajuat seisovasi koko sun kehon energiavarannon päällä ja sä katsot avaruuteen ja sun edessä on mysteeri. Sä näät tähdet ja galaksit ja sä näät paljon enemmän kuin tämän päivän kuolevaiset. Siinä on luojasi, siinä on sun synnyttäjäsi. Sussa herää ihmetys, miks te [tähdet ja galaksit] ootte niinku erinäköisiä kuin minä, mut sit sä tajuut, ahaa, sä katsot universumia sisältä ja sä olet itsekin sisältä ihan samannäköinen, pienoiskuva, jossa atomit vastaa galakseja. Sit sä tajuat, että universumikin on Jumalan muoto, kehon muoto ja sä räjähdät. Lähdet ponnistamaan tästä pienestä atomiminiatyyrista kohti suurta universumia. 

Atomeista alkaa sun ties tähtiin. Sä lähdet tätä jänneväliä rakentaan suoraan kaavalla atomit vastaa tähtiä, solut galakseja. Sä lähdet hakemaan suurta Jumalaa. Se on kehon viimeinen päivä, timanttivaunun ratkaisu. Näin astuu kunniallinen mies kehostaan. Silloin sä sanot: se on täytetty. Se on mahtava tie, usko vaan! Usko vaan, että miljoona vihkimystä tuntuu todella. Meidän meditaatiomatkat ja kaikki huippukokemukset, ne on voinut nousta, kato, pariin tonniin, joskus voi kymppitonnia tavoitella, mutta miljoona on sellainen seteli, että semmosta me ei olla vielä nähty ollenkaan.

Tarkoitatko miljoonan vihkimyksen tajunnalla sellaista tajuntaa, joka pystyy käsittelemään yhtä aika rinnakkain poikkeuksellisen paljon tosiasioita?

Joo, mä oon kuvaillut sitä sillä tavalla, että miljoona vihkimystä vois tarkoittaa sitä, että sulla on miljoona tajuntapistettä käytössä yhtä aikaa - nythän ihmisillä on keskimäärin yksi tajuntapiste käytössä.

Meditaation metodit

Tajunanlaajennuksen tiellä on ohjaamassa monet koulukunnat ja systeemit. Mitä mieltä olet niistä? Onko ne ihan humpuukkia niin kuin Krishnamurti heitti?

En mä voi ajatella sillä lailla. Jokainen luo sen oman juttunsa. Ajattele nyt, että keskimääräisellä tajunnalla on vaan yksi tietoisuuden käyttöpiste olemassa, ja ajattele, jos sulla on vaikka viisi sellaista, niin kyllähän viiden tähden mies näyttää toiselta kuin yhden - ja viiden tähden miehen kannalta sen kannattaa ruveta jotakin markkinoimaan sille yhden tähden miehelle. Näin ne koulukunnat syntyy. Ne on hienoja veijareita jotkut. Mä olen aina pitänyt esimerkiksi tästä Guru Maharajista, veijarina. Sillä on ihan jännittävä mietiskelymenetelmä mitä hän tarjoaa oppilailleen. Hänellä on valloittava, hyvä energia. Hyvät vibat  Sä voit ymmärtää, että tajunnan laajennuksessa ei ole metodista kysymys. Sä et voi käyttää metodia, vaan sitä mikä soveltuu kussakin suorassa tilassa käyttöön. Musta on typerää panna silmät kiinni ja hymistä.

Siis meditaatio ei mielestäsi ole vain tiettyjen harjoitusten tekemistä?

Niin, otetaan tää hieno, yksinkertainen kysymys: mitä on meneillään? Sä meet tonne kadun kulmaan, että hei, mitäs tässä on meneillään. Katselet ihmisiä ja kyselet ja ihmettelet, ja sä huomaat sen ilmapiirin, että juuri mitään ei ole meneillään: ei mitään sen kummempaa. Mitäs tässä, siinähän se. Tällä tasolla koko tapahtuma. Ja sit jännevälin toinen pää. Koko tää hurja näytelmä, tää kokonaisuus, kaikki. Jokainen hetki on valtava ilon hetki, jos sä tajuat sen kokonaisuuden kannalta. Nää on valtavia hetkiä. Koko juttu. Aivan huikea. 

Kuolemattomuuden soturit

Kaiken kanssa on tultava tutuksi. Ei kuolemattomuuteen vaeltaminen ole lainkaan riskitön taival. Mä tiedän sen hyvin. Olen nähnyt monen nuoren miehen seisomassa psykedeelisen maailman avautumisen edessä ja mä oon tajunnut, että se on niille niin kova pähkinä, että mitäs nyt tehdään. Ajattele, kaikki aukee, koko maailma on sun edessäsi: saat, mene, astu ja rakenna ja löydä ja vaella, ole hyvä. Sille merelle ei purjehdita helposti. Helpommin jäädään yleisiin uskomuksiin, turvallisiin kuvioihin, pieniiin keloihin. Harva lähtee tavoittelemaan taivaita. Harva luo itse oman todellisuutensa. Mutta mä tiedän, että ei kannata olla samoilla laduilla kuin yleensä ihmiset. Oon oppinut sen, että jos ihmisten elämä päättyy kuolemaan ja niiden jutut on sellaisia, että ne ei sisällä mitään mikä poistais ne tuolta väistämättömältä tieltä, niin mä en voi olla siinä jutussa mukana. 

 Tää on raaka ratkaisu. Kato, ihmiskunta vaeltaa kuoleman kuiluun, jyrkänteeltä alas - ei selvinnyt kukaan hengissä - ja sä toteatkin, että ei, en aio mennä tuota tietä. Mutta mitä sulla on panna vastaan kuoleman saatolle? Mitä tarjoat, mikä on sellainen, jonka varassa voit itse elää, jos erkanet sun veljistäsi? Tää on jokaisen kuolemattomuuden soturin edessä tää kysymys. Nyt sä oot on your own. Sun on koko ajan keksittävä jotakin, joka vie eteenpäin. Mitä ikinä tulee mun eteeni, yritän tehdä sen paremmin ja paremmin. Ei tuu sitä kysymystä, että onko oikein vai väärin. Tehdä paremmin on sitä, että toimii kaikin puolin tajuntaa kohentaen, ei vain yhtä puolta kehittäen. Ja siinä työssä täytyy olla elämän oikea suunta. Mistä sen tunnistaa? Se on tietysti tajunnan laajentamisen suunta. Jos sä koet, että sä heräät kuukausi kuukaudelta yhä paremmin kolahtavaan, syvempään olemassaoloon, silloin sä olet oikealla tiellä. Jos sä joka päivä heräät kurjemmissa ja kurjemmissa fiiliksissä, olet väärällä tiellä.

Hitlerin psykedeelinen tajunta 

Mutta eikö kuitenkin ole mahdollista, että sun tajuntasi on laajentunut ja silti olet huonoissa fiiliksissä? Ajatellaan nyt vaikka Hitleriä. Oliko Hitlerin tajunta laajentunut?

Kyllä mä uskon näin. Ei paljon, mutta suhteellisesti. Ei pienet miehet tee tommosia tekoja. Se oli maagi. Noita. Mutta sillä oli hullut aatteet. Ja hän eli aika huonoissa fiiliksissä. Totta kai, paskat jutut kun suunnitteli. Toihan onkin muuten mahtava asia tajunnan maailman rakenteessa, tää maailman demoninen puoli, joka tavallaan ylläpitää muotoja, suljettuja systeemejä.

Onko demoniset voimat sama kuin alitajunta?

Niin, alitajuntahan muodostuu siitä, mitä me ei olla kyetty kohtaamaan. Ne on kerroksia, jotka jujuttaa meitä ja kyllä mä koen, että ne on demonisia voimia. Ja se on katkera kamppailu ihmiselle, kun se käy kamppailua omia demonisia voimiaan vastaan, koska menee pitkä aika ennen kuin hän huomaa, kuinka niiden kanssa on pelattava. Aluksi väkisinkin vihaan vastataan vihalla, ja niin kauan kuin ollaan reaktiivisia, tilanne on toivoton. Kysymys on siitä, että uskaltaa kohdata ne voimat, jotka ylläpitää alitajuntaa ja siitä miten niihin suhtautua muulla tavoin kuin olla niiden reaktiivisessa kusetuksessa. Mä olen itse joutunut paljon tollasia vartijatyyppisiä demonisia voimia kohtaamaan omilla retkilläni. Se on tavallaan tietoisuuskoe. Sun edessäs on voima, miten sä pääset sen ohi? Sun pitää saada se hölmistymään ja mennä sitten ohi.

Rauhallisessa tajunnantilassa nähtynä demoninen voima... sehän on säälittävä olento. Ajattele, se on kuitenkin kakku, rangaistus. Se on vankila, se on pesti. Se on maaorja! Ei se oo kiva homma hoitaa, vartioida jotakin, et saa päästää ketään. Mä oon jututtanut tollasia jätkiä. Mielellään ne puhuvat. Eivät ole pitkään aikaan kenenkään kanssa puhuneet, yksin vaan ovat seisseet vartiossa yössä, tuhansia vuosia. Sit kun ne pääsee puhumaan, ne on lopulta äärimmäisen hyvillään. Ne rentoutuu ja sä voit jakaa elämänkokemusta. Toverille on helpompi jatkaa, saa tukee ja toisenlaista näkökulmaa, ehkä keksii... jonakin päivänä lähtee.

Nää on hienoja juttuja. Demonisen voiman jalostuminen on merkittävä luku ihmisen tajunnan historiassa. Ajattele nyt vaikka sotimista. Sodat on mysteerii ihmisille. Kaikki ajattelee arkisesti, että eihän kukaan halua sotaa, mutta silti sotia käydään. Ne on tavallaan demoniset voimat, jotka käy sotia ja ne sotaa käyvät hahmot ovat hyvin uljaita korkeissa muodoissaan. Kuulut Siriuksen kenraalit etenkin. Ne on hyvin laajoja tajuntoja, paljon suurempia kuin Hitler. Niin laajoja sotapäälliköitä ei ole maan päällä nähtykään kuin Siriuksen kenraalit.

Kenen kanssa ne sotii?

Ne sotii muun muassa maassa. Pelaavat näitä sotapelejään. Järjestävät tilanteita ja johtavat ihmisiä taisteluihin, mielettömyyksiin. He hallitsevat monia planeettoja. Siriuksen kenraalit on mahtava ylempi olentoluokka kuin ihmiset. Ne on tavallaan kosmiset poliisivoimat.

Monista voi tuntua aika vieraalta ajatukselta, että jotkut Siriuksen kenraalit  järjestelevät planeettamme asioita.

Joo, kyllä se varmasti on vieras ajatus, mutta eihän ihmiset tarvitse mitään tollasta, ei ne tuu ajatelleeksi tota ristiriitaa, että kukaan ei halua sotaa ja silti niitä käydään. Siriuksen kenraalit eivät näyttäydy ulko- vaan sisämaailman kautta. Tutumpi saman kaltainen joukko ovat kreikkalaiset jumalat tai Walhallan sankarit.

Miten olet saanut kontaktin Siriuksen kenraaleihin?

Mietiskelemällä. Niin, tästähän voisikin puhua lisää. Tässä on yksi menetelmistö, mitä me ei olla oikeastaan kajottu. Kerronks mä noin kaskunomaisesti ensimmäisiä tapaamisia...ne on aika keveitä. Ensimmäinen kontakti oli sellainen, että mä olin nuorena kiivas mies ja mulla oli psykedeelinen tajunta. Mä olin jotain 30 ja mä koin suuren epäoikeudenmukaisuuden maailmassa ja aloin sisäisesti manaamaan; kuka tästä on vastuussa? Mä halusin vastauksen henkivoimilta. Silloin mä törmäsin ensimmäisen kerran Siriuksen kenraaleihin. Se oli hienoa. Ihmeellinen sotajoukko kuljetti mua kenraalin, tai en mä tiedä kenraalin, mut komentajan eteen, ja mä rupesin huutamaan siinä ja puimaan nyrkkiä, että jumalauta, tää on todella väärin.

Vähän aikaa se jätkä vaan katso mua, katso ja kuunteli. Sit se viittas kädellään ja samassa mä lensin ikuiseen kadotukseen. Mä todella lensin! Stressi, joka oli samassa huoneessa näki, kun mä istuin mietiskelyssä ja yhtäkkiä mun huulet kalpenivat. Yksinkertainen ajatus pelasti mut: eihän tän pitänyt näin käydä - ja samassa mä istuin taas huoneessa nojatuolissa. Monien vuosien jälkeen tuli tää huimin retki. Se oli ihmeellinen. Se muutt ikaiken. Oli syyskuu 85, mä luin tähtitieteellisiä kirjoja ja yhtäkkiä mä huomasin, että mulla on jo kuukauden mennyt saatanan lujaa. Sit mä ajauduin näihin tähtitieteellisiin maailmoihin. Tajusin, että universumi avautui ja mä lähdin menemään kohti läheisiä tähtiä tajunnanlaajennusmenetelmällä. Mä mietiskelin ja etsin kaikinpuolin parempia tajunnantiloja, ja ehkä kuukauden kuluttua törmäsin näihin Siriuksen kenraaleihin uudestaan ja sain viettää heidän kanssaan kolmisen viikkoa Siriuksen sotakoulussa.

Kolmen valtakunnan vieraana

Mä kävin kyllä töissä, mutta mä en nukkunut kuin kolme tuntia yössä. En syönyt enkä juonut juuri mitään. Kolme viikkoa mä vaan kelailin siellä Siriuksen sotakoulussa. Ihmiset piti varmaan mua hulluna. Se päättyi siihen, että eräänä päivänä sinne saapui kreikkalainen jumala ja mä tiesin, että nyt on joku mahdollisuus olemassa ja lyöttäydyin sen seuraan. Siten pääsin tutustumaan heidän valtakuntaansa. Näin siellä paljon korkeampia olentoja kuin Siriuksen kenraalit, miten niitä nyt kuvailisi, no, kunnollisia jumalia joka tapauksessa maailmoita ohjailemassa. Se oli hieno buumi, johon mä pääsin mukaan ja sain mahdollisuuden vierailla vieläkin korkeammassa valtakunnassa. Mä hankkiuduin siihen matkaan. Valtavia olentoja. Mä koin, että ne oli todella isoja jumalia, mä ajattelin, että ne on titaaneja. 

Sitä buumia kesti pari - kolme viikkoa. Sit mä ajattelin, että mulla on mennyt niin lujaa, että  nyt mun on parasta ruveta syömään ja juomaan jotain ja nukkumaan. Me lennetään just New Yorkiin, mä olin tilannut matkat sinne. Sinne mä laskin tän hienon matkani. Kolme kuukautta sitä kesti ja mä laskin sen Manhattanin kevääseen. Se oli semmoinen paketti: kolme kuukautta tajunnanmatkaa ja sitten New Yorkin todella kuumeiseen ilmapiirin. Se oli supermietiskely, joka kannatti tehdä. Mä löysin tommosen tien jumalien tarhaan ja sellanen tajunnantila on itselle tullut, että tulevaisuus on siinä, että kasvaa sellasiin tajunnan laajuuksiin, kuin mitä noilla kaikilla jumalilla on hallussaan. Sitä voi kutsua mietiskelytekniikaksi. Joka tapauksessa se on polku. Olemassaolon, sisäisen maailman rakenne.

Onko kaikissa elämän olosuhteissa mahdollista löytää ikuiseen onneen vievä polku?

Niin, elämän olosuhteet, nehän on hienot. Vapaan tahdon olemus on se että ihminen saa juuri sitä, mitä on itselleen luonut. Sun elämäsi on sun oma luomus. Ei ole elämän olosuhteita, vaan on oma luomus, jota on syytä luoda paremmaksi ja paremmaksi. Jokainen itse luo oman olemuksensa, jokainen saa katsella maailmaa niin kuin itse tykkää. Se on asia, mihin sä voit vaikuttaa. Mä en usko sitä, että mä voisinkaan elää kenenkään muun todellisuudessa kuin omassani. Olet sä ajatellut tätä planeettaa inkarnaatiopaikkojen kannalta?

Pääasiallinen inkarnaatiopaikka vielä joitakin vuosia sitten oli maaorja. Ajattele nyt minkä tyyppistä tajuntaa sä voit kehittää, jos sä otat maaorjan inkarnaation. Hah-hah. Mutta tänä päivänä se on ainakin länsimaissa aika kiva, vapaa olento. Tää merkitsee sitä, että ihmisten tietyn tyyppinen tajunnallinen murros on tapahtumassa. Tänne on kehittymässä parempia olosuhteita elää yhä enemmille ihmisryhmille.

Taivas maan päälle

Paljon hienommat olennot on kiinnittäneet huomion siihen, miten oivallinen planeetta maa on ja tää on otettu pois Siriuksen alaisuudesta. Tää on ihmeellinen myytti, mutta niin se vaan tapahtuu. Nää titaanit, nää jumalat, joilla on 50 - 100 tuhatta vihkimystä, heidän tarkoituksenaan on inkarnoitua ihmisten joukkoon, jolloin maa planeetan olosuhteet muuttuvat radikaalisti. Tää on nyt sitä. Se todella tarkoittaa sitä, että ihmisten tajunnantilat kohoaa ja heidän mielen rakenteensa muuttuu sillä tavalla, että minkään tyyppistä negatiivista kokemusta ei enää esiinny. Maa astuu universaaliseen perheeseen ja tänne tulee paljon tietoisempi johto.

Uhat väistyy. Kaikki uhkaavalta näyttävä, se on poikkeustila yleisessä onnessa. Tää on ehkä ihmisille kaikkein vaikeinta ymmärtää. Ne on tottuneet, että elämässä käy kalpaten, että tää on periaatteessa paha juttu, joka vie rappeutumiseen, kuihtumiseen, kuolemiseen ja hautaan. Se luo peruslohduttomuuden. Ihmiset on takertuneet siihen uskomukseen, että se on yleinen tila. Mutta kaikki menee ohi. Ihmisten on vaikea uskoa, että he pääsevät taivaaseen, siis pian. Hetki on koittanut.

Se näkyy jo. Kansat vapautuu. Mä oon ennustanut, että tää on vasta ensimmäinen vuosi. 14 yhtä huikeaa päälle ja taivasten valtakunta on meidän. Valtava prosessi. Yksi vuosi on kulunut ja näin paljon on tapahtunut. Mä koen, että tää on kaikkien aikojen juttu, suurimmista suurin tapahtuma kussakin maailmankaikkeudessa. Koen, että tässä on tän maailmankauden grand final. Se ei lopu tässä, vaan ratkeaa tässä. Tähän asti tultiin ikään kuin alas, laskeuduttiin kohti maata ja yksilöllisyyttä ja nyt noustaan kohti taivasta ja jumalia. Jumalat tulee mukaan nyt. Tää on tän viidentoista vuoden anti, valtavat tajunnantilat.

Tää on jokaisen olennon nyt tai ei koskaan tilanne. Nyt jokainen saa niin paljon. Nyt rauta on kuuma, sitä pitää takoa. Me pedataan omat sielumme sellaisten taivaiden kaltaisuuteen, jotka on meille taivaita. Nyt ne taivaat taotaan. Tää on se suuri joulu tavallaan. Me astutaan taivasten valtakuntaan.

Eli, on päädytty ikään kuin siihen juttuun, mitä esimerkiksi rastat painottaa, only the fittest of the fittest will survive... Ja jos toi sun ennustuksesi pitää paikkansa, niin tässähän on jokaisella hoppu taata itselleen todella hieno, ikuinen taivastila, eikä vaan tyytyä siihen muutokseen tajunnantilassa joka...

...tulee ilmaiseksi kaikille. Kansaneläke. Heh-heh. Joo, ei kansaneläkettä kannata jäädä odottelemaan.

[haastattelu & teksti copyright Kari Kosmos] 

 

                              Kosmos & Oso kesällä 2013

OSON RADIOHAASTATTELU 1992

KORKEIN OIKEUS TRAILER

C G Jungin kannoilla joogeja, jumalia ja alkemistejä jälestämässä

Siinä missä Sigmund Freud nimesi  seksuaalisuuden ihmisen  toimintoja  ohjaavaksi voimaksi, uskoi hänen työtoverinsa Carl Gustav Jung kollektiivisen alitajunnan olemassaoloon ja ajatteli siellä ajelehtivien myyttien ja symbolien vaikuttavan ratkaisevasti meidän eloomme. Suunnilleen kaikki inhimillinen toiminta palautuu Jungin mukaan universaaleihin typologioihin, tiettyjä peruskokemuksia ilmentäviin arkkityyppeihin: "Kollektiivinen tiedostamaton on kaikkien rotuerojen ulkopuolella olevan aivorakenteellisen identiteetin ilmaisu ... Puhtaasti psykologisesti ottaen on kysymys yhteisistä mielikuvituksen (imaginaation) ja toiminnan vaistoista."

Arkkityypeistä esimerkkinä mainittakoon Sankari. Hän on oman elinpiirinsä voimakkain jäsen tai oman, kehittyneen, yksilöllisyytensä vuoksi  esikuvallinen olento, joka raivaa tietä, peittoaa viholliset, voittaa omakseen kuninkaan tyttären ja puoli valtakuntaa tai tekee aluevaltauksia henkisessä mielessä. Tätä arkkityyppiä käsittelee mytologi Joseph Campbell kuulussa teoksessaan Sankarin tuhannet kasvot. Se tulkitsee sankarimyytin jungilaisittain ihmisen individualisoitumisen, "itsen/minuuden" löytämisen, narratiivina. Campbell sitoo  henkisen uudestisyntymisen tiukasti kulttuurillisiin ja yhteiskunnallisiin kytköksiin -  "[...] minä on ristiinnaulittava ja nousee ylös, jonka kuvana yhteiskunta on uudistettava" - ja tekee samalla vähämerkityksellisiksi kaikki meitä ympäröivät, ei-inhimilliset maailmat ja entiteetit: "Ratkaisevana mysteerinä eivät nyt ole eläinten eikä kasvien maailma, eivät liioin taivaankappaleiden ihmeet, vaan ihminen itse."

Vaikka Jungin teoria kollektiivisen voimamaailman universaalista läsnäolosta onkin akateemisissa piireissä kiistanalainen  - mikäpä teoria ei olisi - on se syvällinen ja kiehtova, ja siinä on sellaista, järjellisiin johtopäätöksiin nojautuvaa kantavuutta, jonka ansiosta esimerkiksi sekulaarihumanistit ja akateemiset rajatietomyönteiset voivat vedota Jungiin  ilman, että heitä pidetään täysin löylyn lyöminä. Sillä onhan aivan toisen tason asia uskoa jumaliin ja henkiin, kuin uskoa Jungiin, joka kiisti mytologioiden, jumalmahtien ja luonnonhenkien historiallis-konkreettisen olemassaolon ja typisti  kuvaukset Buddhan kaltaisten heppujen transkendenttisistä tiloista symbolistiksisi kaanoneiksi.

Paljolti Jungin ansiosta on opittu ajattelemaan, että kaikkien maailmojen kansojen elämää ohjaavat yhteiset, mytologiset kantahahmot tuhansiin eri kasvoihin naamioituneina. "Sama pelastus ilmoitetaan monenlaisten vertauskuvien avulla", kuuluu Joseph Campbellin laiskasti ajateltu päätelmä, joka on linjassa nykyaikaisen uus-henkisyyden ideologian kanssa.  Yhtä hyvin voitaisiin todeta, että erilaisten vertauskuvien avulla ilmoitetaan ihmisille erilainen "pelastus". Vanhassa testamentissa profeetta Miika näkee mytologisen diversiteetin toteutumisen siten, että "aikojen lopussa" maailman kansat "istuvat kukin oman viinipuunsa ja viikunapuunsa alla kenenkään peljättämättä" -  koska silloin on saavutettu universaali rauhantila toisistaan poikkeavien pelastus-skenaarioiden välillä: "kaikki kansat vaeltavat jumalansa nimessä kukin", sanoo Miika. Siitäkin huolimatta, että jotkut jumalat muistuttavat toisiaan ovat ne uniikkeja yksilöitä.

Jungin ja Campbellin analysoimat tarut voivat olla  mielikuvituksen leikkiä ja universaalia mielen kuvitusta, mutta tyhjästä mytologiset mielikuvitteet eivät ole syntyeet.  Uskon ufo-entusiasti Erich von Dänikenin olevan oikeilla jäljillä väittäessään, että "myytit ovat vanhimpia meille periytyneitä selontekoja ihmiskunnan historiasta". Suuret jumaltarut, sadut ja fantasiat on kerran jollain tavalla näytelty maan päällä -  ja ne toistuvat lakkaamatta rinnakkaismaailmoissa. Jung ei ottanut tätä mahdollisuutta huomioon, niin kuin ei sitäkään, että yksilöllisen ja kollektiivisen alitajunnan lisäksi on tuntematon määrä tietoisuuden "kerroksia" ja ulottuvaisuuksia, joiden pinta-alaa ei voi rajata meidän tajuntamme mittakaavan mukaan ja joissa näkyviin tulevat entiteetit eivät välttämättä ole arkkityyppisiä kantahahmoja, vaan jotain, meidän kannaltamme, täysin uutta.

Maailmankaikkeuden ylipersonaalliset luojajumaluudet elävät niin etäisissä avaruuksissa, että uskonnot ja mytologiatkaan eivät tiedä heistä juuri mitään. He eivät ole kiinnostuneita meistä; jos haluamme tutustua näihin isoihin palloihin, meidän on oltava kiinnostuneita heistä ja hakeuduttava tavalla toisella avaruuden tutkimattomille korpimaille.  Kaikkein lähimpänä elinpiiriämme ovat demonit, luonnonhenget, astraalijengi, puolijumalien porukka ja kaikki muu, hyvinkin erikoislaatuinen ja omalakinen, näkymätön "väki". Päinvastoin kuin he,  kosmisia voimia henkilöittävät pyhät  Supertajunnat - shivat, atomisydänäidit ja elohimit -  eivät pääse läpi fysikaaliseen todellisuuteen: kontaktointi Superjumaluuden kanssa on mahdollista vain sen omassa todellisuudessa. Tämä tapahtuu  ennemminkin sinkoamalla tietoisuus ulos psyykeestä kuin "napsauttamalla virta pois arkitietoisuudesta", joka oli Jungin keino vajota transsiin ja nähdä uskonollisia näkyjä. Mutta Jungin elämäänhän ei kuulunutkaan opiskelua joogapiirin esoteerisessa looshissa, vaan sitä vastoin runsaasti kontaktointia mielenterveysongelmaisen ihmisten kanssa psykiatrin oninaisuudessa. Siten on ymmärrettävää, että Jungin premissit ja pyrkimykset eivät ole yhteneväiset, eivät edes yhteismitallisia,  joogan ja tantran avaaman kehitystien kanssa. Yksi optio tällä tiellä on se, että henkisen metamorfoosin läpikäyneestä joogista tulee Shivan silmät maailmaan.

Monissa mystisissä kulteissa valaistumiseen liittyy palvonnan kohteena olevan jumaluuden  ominaisuuksien omaksuminen tulemalla yhdeksi kyseisen jumalan kanssa. Siten onkin kiintoisa tämä Jungin huomio: "Muutamat vanhat jumalat ovat kehittyneet tunnetusti astrologian kautta pelkiksi ominaisuuksiksi (materiaalinen, joviaalinen, saturninen, eroottinen, lunaarinen jne.)." Lauseella on yhteys Jungin käsitykseen jumalista kollektiivisten ihanteiden energiatihentyminä, joiden elinkaareen ja asemaan historialliset ja yhteiskunnalliset olosuhteet vaikuttavat. Ja epäilemättä onkin niin, että monien jumaluuksien olemassaolo on ainakin osittain ihmisten uskosta ja heidän luovuttamastaan spirituaalista ravinnosta riippuvainen, mutta kyllähän kaikki jumalmahdit aikanaan kaatuvat välittämättä siitä ovatko ihmiset heidät omakseen ottaneet. Tosin ilmeisesti useampi kuin yksi jumala kuvittelee  olevansa kuolematon...


Jung kytki teorioihinsa kollektiivisesta piilotajunnasta myös alkemian, joka kiinnosti häntä vuosikausia yli kaiken. Jung näki alkemian kuvauksena ihmisen sisäisistä prosesseista, jotka symbolisesti esittävät psyyken kehittymisen täydellisyyteen ja eheytymiseen. Tätä tulkintaa voisi sanoa alkemian latistamiseksi( tai, heh, "kulttuurilliseksi omimiseksi"), sillä - vaikka alkemistinen työ liittykin psyyken kehittymiseen  - alkemia oli (on)  ennen kaikkea elementaariseen tason tutkimuksiin erikoistunutta,  maagisen Suuren Työn tekemistä.

Eurooppalaisen alkemian harjoittajat ovat esitelleet Suurta Työtä kirjallisissa lähteissä lähinnä symbolisesti paljastamatta niitä konkreettisia toimia, joita alkemistit harjoittivat päämääriensä saavuttamiseksi. Sen sijaan intialaiseen alkemiaan -  jolla on yhteyksiä shamanismiin, tantraan ja joogaan - liittyvissä teksteissä on hyvinkin tarkkaan kerrottu alkemian harjoittamisesta. Siihen on liittynyt esoteerisia rituaaleja ja joogisia harjoituksia ja elohopean ja muiden maagisiksi miellettyjen ainesten ottamista. Vanha intialainen teksti Khecari Vidyā of Ādinātha vakuuttaa elohopean käytön olevan tie kuolemattomuuteen:

Having risen at daybreak, one should eat a decoction of mercury, the sap of the silk-cotton tree, and sulfur, [blended] together with the three sweets [honey, sugar, and butter]. In the space of six months, one becomes unaging and immortal.

Omakohtaisia kokemuksiaan tajunnan laajennuksesta Jung esittelee teoksessa The Red Book. Tässä Jungin itsensä kuvittamassa kirjassa hän kuvaa vaelteluaan uskonnollisesti latautuneiden unien ja näkyjen maailmoissa ja kertoo kolmen karakteerin - vanhan miehen, nuoren tytön ja käärmeen - murtautumisesta hänen mieleensä kollektiivisesta alitajunnasta. Vierailut mielen maagisessa teatterissa  hämmensivät Jungia suuresti ja saivat hänet tuntemaan kauhua, pyhyyttä ja iloa.

Ehkä kirjan kuvausten kaltainen, väkevän, sielullisen draaman muodossa tapahtuva hengellinen itsetutkiskelu on juuri sitä, mitä Jung tarkoitti kirjoittaessaan minuuden ja sielun puhdistumisesta. Metodia voisi sanoa LSD-matkaksi ilman LSD:tä. Psykedeelisissä tiloissahan on monille ihmisille tapahtunut merkittäviä henkisiä läpimurtoja heidän eläytyessään mytologisiin draamoihin ja kohdatessaan Jungin tavoin "sieluoppaita". Mutta onko tämä yleispätevä, välttämätön tai edes suositeltava metodi arkkityyppien ja voimakuvien tietoiseen hyödyntämiseen elämässä? Jospa "oman myytin" löytäminen (josta Jung oli omalta kohdaltaan huolissaan) ei olekaan kompleksisen psykodraaman lopputulema, vaan yhtä aikaa intensiivistä ja pakotonta muinaisiin malleihin eläytymistä, joka vie  vaaran ja puhtauden tunnistamiseen elämässä ikiaikaisilla kriteereillä...

Punaisessa kirjassa Jungin näkyjä ja niihin liittyviä pohdintoja ympäröi (keskiaisen) kristillisyyden mielenmaisema. Jung pitikin kristillisyyttä eurooppalaisuuden henkisenä ja psyykkisenä tehdasasetuksena ja hänen suuri, henkilökohtainen missionsa oli löytää sovitus (kristillisen) mystisen irrationaalisuuden ja (länsimaisen) rationaalisuuden kesken. Kristinuskon myytteihin syväsukelluksen tehnyt Rudolf Steiner oli ollut ennen Jungia samalla asialla muotouttaessaan omaa, henkistä itsekasvatusjärjestelmäänsä, antroposofiaa, johon sisältyy Jungin näkemykselle sukua oleva käsitys ajattelusta ihmisen korkeimpana taitona ja länsimaisen mielenlaadun erilaisuuden korostaminen suhteessa afrikkalaiseen ja aasialaiseen sielunvireeseen.

Jung ei arvostanut Steineria, vaan väitti -  aiheettomasti, vähintäänkin liioitellen - että Steinerin kirjoista löytyvät ideat ovat löydettävissä "intialaisista lähteistä". Hän myös arvosteli Steinerin päätelmiä todisteiden puutteesta, joka on Jungin omien teorioiden todistettavuutta ajatellen huvittava heitto. Ehkä kyse oli kateudesta, sillä - oltakoon antroposofiasta sinänsä mitä mieltä tahansa - Steiner päihitti Jungin vähintäänkin kahdella saralla. Hän pystyi vankkaan, klassiseen saksalaiseen luonnonfilosofiaan ja idealismiin liittyvään, filosofiseen ajatteluun (josta kirja Vapauden filosofia on kirkkain todiste) syvällisillä, metafyysisillä olettamuksilla terästettynä ja käsittelemään mytologisia visioita ja muuntuneita tajunnantiloja ilman Jungin ajattelua rajannutta,  psykiatrista asennetta.

Jungin mielestä alkemistiseen esoteriaan luottaminen ja maagisten kykyjen tavoitteleminen on täysin typerää ja turhaa touhua.  Joogaa hän piti länsimaalaiselle ihmiselle ei-suositeltavana, jopa vaarallisena harjoitteena ja suhtautui kielteisesti psykedeelisten aineiden hyödyntämiseen tajunnan laajentamisessa. Jung  oli siis, ei  spirituaalisen materialismin, vaan materialistisen spirituaalisuuden edustaja. Hän antoi ymmärtää ymmärtävänsä mystiikkaa, vaikka tosiasiallisesti teki kaikkensa poistaakseen siitä kaiken autenttisen mystisyyden;  joogasta, alkemiasta ja muista vastaavista aiheista  tutkielmia tehdessään hän ylikirjoitti niihin sisältyvät esoteeriset yhtälöt psykologisella jargonilla. Jungia voitaisiinkin pitää yhden hänen itse määrittelemänsä arkkityypin, Tricksterin, avatarina. Trickster on usein keppostelija ja huijari, mutta hänellä on yllättäviä ja merkittäviä, vallitsevan ylittäviä ehdotuksia ja väitteitä esityslistallaan. 

 

Ram Dass Oli Täällä Nyt

When you are already in Detroit, you don’t have to take a bus to get there.
- Ram Dass (6. 4. 1931 – 22.12. 2019)

Bhakti-joogan ja mietiskelyn opettaja, hyväntekijä ja kirjoittaja Ram Dass on kuollut 88 vuoden ikäisenä. Hän oli viimeinen elossa ollut, 60-luvun psykedeelisen kulttuurin heeroksista ja hänen menehtymisensä myötä yksi, kummallinen tarina sai pisteen. Tarina - nyt jo taru - alkoi 60-luvun alussa, jolloin Ram Dass, silloin vielä Richard Alpert, aloitti yhteistyönsä Timothy Learyn ja Ralph Metznerin kanssa. Ram Dassilla oli Learyn tavoin professuuri Harvardin yliopistossa Cambridgessä ja Metzner oli siellä opiskelijana. Tämä kolmikko valmisti happopäille oman versionsa Tiibettiläisestä kuolleiden kirjasta, opuksen nimeltä The Psychedelic Experience. Kukaan trion jäsenistä ei ollut erityisen perehtynyt buddhalaisuuteen - ja Ram Dass ei edes  osallistunut kirjan laadintaan juuri lainkaan, vaan keskittyi ruoanlaittoon ja lastenhoitoon Learyn ja Metznerin työstäessä tekstiä - ja siten buddhalaiset opetukset ovat vain yksi säe tässä psykedeelisen session manuaaliksi tarkoitetussa julkaisussa. Tämä seikka ei kuitenkaan miedonnan sen arvoa. The Psychedelic Experience esittää ensimmäisenä kirjana maailmassa LSD-matkan yleispätevän rakenteen ja sen lisäksi se tarjoaa testatun ja syvälleluotaavan metodin psykedeelisen kokemuksen hyödyntämiseen tajunnan sinkoamisessa Valkoiseen Valoon.

Ennen Psychedelic Experiencen ilmestymistä Ram Dass ja Leary oli jo ehditty potkia pellolle yliopistosta. Syynä tähän oli herrojen hyvinkin överiksi menneet tutkimukset psilosybiinillä ja LSD:llä; kokeiluihin osallistui satamäärin opiskelijoita sekä ystäviä ja kylänmiehiä (plus vankeja), ja koska proffat tekivät tutkimustaan itsekin hermosto hallusinogeeneillä herkistettynä, niin selväähän oli, että jossain vaiheessa sanomista tulee.  Tieteellisesti pätevää dataa Learyn klaanin projekteista ei paljoakaan syntynyt, mutta ne antoivat suuntaa ja vahvan sysäyksen psykedeelisten tilojen fenomenologiselle ja uskonto-filosofiselle tutkimiselle.

Ram Dassin julkinen, psykedeelinen elämänvaihe on syynä siihen, että media nimittää häntä "vastakulttuurin ikoniksi". Astetta parempi muotoilu olisi, vaihtoehtokulttuurin ikoni. Ram Dass näet teki jo hyvin varhain pesäeron "vastakulttuuriin" ja identiteettipolitiikkaan. Häntä ei kiinnostanut olla mukana vastustamisen kulttuurissa ja jakamassa ihmisiä "meihin" ja "teihin". Edes 90-luvulla virinnyt gay-aktivismin nousu ei vetänyt Ram Dassia puoleensa, vaikka hän olikin bi-seksuaali (joka 60-luvulla luuli olevansa homo ja yritti muuttua heteroksi), sillä seksuaalisuus menetti hänelle merkityksensä jo vuosikymmeniä sitten. I’m not interested in being a ‘lover.’ I’m interested in only being love.

Ram Dassin elämä mullistui vuonna 1967 Intiassa, jossa hän tapasi apinajumala Hanumania palvovan pyhimyksen, (kuvassa Ram Dassin takana olevan) Neem Karoli Baba [Maharaj-ji], josta tuli hänen gurunsa. Tätä ennen Maharaj-ji oli kietaissut kerralla suihinsa koko Ram Dassin mukana olleen LSD-varannon - se ei Ram Dassin mukaan aiheuttanut mitään muutosta tässä miehessä, joka "tiesi kaiken". Karoli Baban (k. 1973) elämänohje Ram Dassille oli, "love and serve". Siten Ram Dassin gurunsa opetusten jakamiseen omistautuneen organisaation nimeksi tulikin The Love Serve Remember Foundation. Sen lisäksi Ram Dass perusti muitakin, sekä hyväntekeväisyyteen että henkisten opetusten levittämiseen tarkoitettuja yhteisöjä ja säätiötä. Vuonna 1997 Ram Dass sai aivoinfraktin ja menetti liikuntakykynsä, mutta tämä ei saanut häntä lopettamaan luentojen, retriitien ja seminaarien pitämistä.

Ram Dass teki yksin tai muiden kirjoittajien kanssa parikymmentä kirjaa. Niistä ensimmäinen on ruskealle puotipaperille painettu, villisti taitettu ja itämaisella ikonografialla kuvitettu Be Here Now.  Se esittelee Ram Dassin veedisestä perimästä ponnistavan filosofian ja  kosmisen vision. Kirjaa on myyty pari miljoona kappaletta ja ilmestyessään se johdatti ison liudan amerikkalaisia hippejä joogan ja joogafilosofian piiriin. Leary suhtautui entisen kollegansa menestykseen henkisten etsijöiden keskuudessa hieman kitkerästi ja nimitti Ram Dassia "koko Amerikan kotiswamiksi". 

Erityisen syvälliseksi ja sofistikoituneeksi filosofiksi Ram Dassia ei voi sanoa, hänhän lähinnä vain varioi tiettyjä,"hindulaisia" perusteesejä. Ram Dassin Be Heren Now`n jälkeinen kirjallinen tuotanto, ja opetukset kaikkiaan, ovat pääasiassa nasevaa ja huokoista, hengellistä liirumlaarumia, josta tulee merkityksellistä kun se manifestoituu Ram Dassin sydämellisen ja hengellisesti antaumuksellisen persoonan välityksellä. Toki elämän perusasioita käsittelevissä, simppeleissä, kosmista näkökulmaa omaavissa perusväittämissä on usein ainakin yksi tietämyksen, vastaanottajan sisimmässä kasvava ja laajeneva, alkio. Onko sitä esimerkiksi tässä, Ram Dassin opetuksen ytimen kiteyttävässä lauseessa, sen päättäköön jokainen itse:  The universe is an example of love. Like a tree. Like the ocean. Like my body. Like my wheelchair. I see the love.  - Joka tapauksessa, Rakkaus, hengellinen rakkaus, devotion, bhakti oli polku, jota Ram Dassilla oli kutsumus kulkea, ja kauniita, ystävällisiä vibraatiota hän kulkiessaan värähteli.

Ram Dassin kirjan otsake, Be Here Now, oli koko 60-luvun psykedeelisen spirituaalisuuden pyrkimykset kattava linjaus. Sillä ei ole vahvaa relevanssia nykyisen, psykeedelisen renesannsin aikana, sillä digitalisaatioaikakauden kyper-psykedeelikot pyrkivät olemaan Nyt kaikkialla; täällä, mutta myös siellä ja siellä. Timothy Learyhan omaksui tämän nettiajan psykonauttien vision ja intention salamana heti, kun oli saanut tietokoneen auki ja nettiselaimen asennettua. Oleellista ei tässä kohtaa kuitenkaan ole: ollakko vai eikö olla? täällä vai kaikialla Nyt - sillä ramadassilaisessa merkityksessä käsitettynä "tässä oleminen" merkitsee rakastamista, palvelua ja palvomista, joogaa, omistautumista henkiselle harjoittamiselle missä tahansa olemmekin.

[Ram Dass on luonnollisesti esillä käsikirjoituksessani MIELEN AIKA - psykedeelinen kulttuurihistoria ja visio, jota olen jo usean vuoden ajan valmistellut. Sain sen äskettäin valmiiksi ja eihän sitä tiedä vaikka se vielä kirjana julkaistaisiin... Mielen ajasta lisää tällä palstalla lähitulevaisuudessa.]