Psykedeelihistoriikki Mielen aika Psykedelisen kulttuurin historia ja visio

Mielen aika on noin 350-sivuinen kirja, jonka olen kirjoittanut psykedeelisestä kulttuurihistoriasta ja maailmankuvasta. Se ilmestyy "lähiaikoina".

Käsite "mielen aika" viittaa subjektiiviseen ajantajuun ja mielen käyttämiseen aikakoneena. Nämä ovat eräitä merkittäviä, jopa tunnusmerkillisiä, piirteitä syvässä, psykedeelisessä kokemuksessa. Yksi kirjani läpikäyviä mietintöjä on se, mikä tekee tämän tyyppiset psykedeelikokemukset tärkeiksi yksilön ja koko maailman kannalta.

Tietysti kirjan nimi, Mielen aika, meriteeraa myös sitä, että tekstissä tehdään laaja, esihistoriaan asti ulottuva, katsaus tajusteiden käytön historiaan. Kalliomaalausten ääreltä ja meksikolaisista sieniriiteistä kuljetaan 60-luvun psykedeelisten näkyjen kautta nykyajan psykonauttien maailmoihin.

Sisällysluettelo kirjassa Mielen aika - Psykedeelinen kulttuurihistoria ja visio on tälläinen:

1 Eleusiin kultti - eurooppalaisen psykedelian Vanha liitto
2 Mister Mescaliton maailmanympärysmatka
3 Polkupyöräilevän kemistin lämmin ase
4 Isänmaallisten happopäiden suuri rengasmatka
5 "LSD-miljonääri" uuden tajuisuuden ja talouden asialla
6 Maailman ensimmäinen egotrippi
7 LSD-evankelistat ja synteettisen jumalan karitsat
8 10 000 kemiallista romanssia
9 Taikasienten tiedon metsästäjät
10 Noidat, neo-shamaanit ja sademetsän televisio
11 Dale Pendell - runoilija myrkyn polulla  
12 Hasiksensyöjiä ja rauhanpiipun polttajia
13 Kemiallinen nirvana  
14 Soundi & visio
15 Tähti syttyy viimeinkin... Suomessa!
16 Psykedeelitutkimuksen vaiheita

Osa otsikoista on sellaisia, että ne eivät välttämättä isosti osviittaa lukujen sisällöstä anna, enkä tässä yhteydessä ala niitä avamaan. Sanottakoon nyt kuitenkin esimerkin omaisesti, että viidennen luvun nimessä mainittu "LSD-miljonääri" on edesmennyt, amerikkalainen kemisti ja ääniteknikko Owsley Stanley. Owsleyn lisäksi Mielen aikaan sisältyy tietoa & tarinaa kymmenistä näkijöistä ja tekijöistä - monessa tapauksessa rankoista individualisteista - joiden tavallisesti kauas tulevaisuuteen yltävät ideat ja visiot ovat suuresti vaikuttaneet ja edelleenkin vaikuttavat psykedeelisen kulttuurin kehitykseen ja olemukseen. Mielen aika on yhtäältä kronikka, toisaalta pienimuotoinen filosofinen tutkielma, jossa psykedelian ja uskonnon suhde on yksi keskeinen teema. Missään määrin kirjani ei ole huumepoliittinen puheenvuoro, ei myöskään manuaali tajusteiden käyttöön. Psykedeelistä lääkintääkin se käsittelee vain yhden luvun puitteissa. 

Psykedeeliseen musiikkiin, kuvataiteeseen ja elokuvaan kirja sisältää laajahkon johdatuksen. Tämä liittyy siihen että psykedeeliset tilat ovat olleet fantastisia "luovan ilmaisun kursseja" valtavan monille ihmisille ja niiden inspiroimana on syntynyt lukuisia merkkiteoksia musiikin ja visuaalisen taiteen alalla. Omasta puolestani uskonkin tajusteiden tärkeimmän annin liittyvän ihmisten luovuuden - laajassa merkityksessä - kehittämiseen ja kukoistamiseen sekä instituutioissa että yksilötasolla. 

Aloitin Mielen ajan kirjoittamisen noin neljä vuotta sitten, joskin ensimmäisen vuoden aikana vielä tutkin lähteitä enemmän kuin kirjoitin omaa tekstiä. Terveydentilani heikkeni radikaalisti kirjan tekemisen myötä ja viime vuonna minulla todettiin vakava sairaus, joka hidastutti kirjan valmistumista. Tätä kirjoitettaessa ollaan kuitenkin jo siinä vaiheessa, että odottelen mitä käsikirjoituksen parissa työskentelevä tuottaja/taittaja  on saava aikaan ja koetan pysyä elävien kirjoissa ainakin siihen saakka, että Mielen aika on päässyt elämään kirjana fyysisessä maailmassa. Lisätietoja myöhemmin.

                     Lähdeteoksia oli vuosien ajan koljassani levällään laajat pinot.

Kirjassani tietysti esillä myös Brotherhood of Eternal Love (BEL). Sen urotekoihin kuuluu mm. oman festivaalin järjestäminen - ja festivaalialueen yllä vieraili lentokone, joka pudotti alueella satoja postikortteja, joihin kaikkiin oli liimattu LSD-matka.

 

Kirjaa myydään netissä osoitteessa

mielisanat@luukku.com

Psykedeelikokemuksen arkeen integrointi & Psykedeelien käytön normalisointi & Psykedeelisen kulttuurin establisointi - Uhkia vai mahdollisuuksia? Utopioita vai realismia?

Psykedeelisen, mieltä paljastavan, kokemuksen integroimisesta arkielämään on tullut - osittain psykedeeliavusteisen terapian lisääntymisen vuoksi - keskeinen teema tajusteita käsittelevissä seminaareissa ja kirjoittelussa. Se että psykedeelisiä ja muita transpersoonallisia kokemuksia ei pidä kammitsoida erilliseksi osaksi elämää on tietysti täysin järkeenkäypä ajatus, mutta asetelma ei ole silti lainkaan yksioikoinen.

Ensimmäiseksi on huomioitava se, että kaikilla psykedeelisillä aineilla on oma erityisluonteensa. LSD:llä, ayahuascalla tai DMT:llä stimuloidut kokemukset ovat kaikkea muuta kuin keskenään yhteismitallisia; jo kestoltaan aineiden vaikutukset poikkeavat merkittävästi toisistaan (LSD: 8 - 12 tuntia, aya: 4 - 12 tuntia, DMT 10 - 20 minuuttia). Niin kuin ei ole olemassa referenssiä arkikokemukselle ja objektiivisille todellisuudelle, ei ole myöskään yhteistä määritettä psykedeeliselle tajuisuudelle.  Tästä seuraa se, ettei voi olla yhtä, yleispätevää metodia siihen miten ihminen sulauttaa  psykedeelikokemuksen tunne- ja ajattelumaailmaansa ja käytännön elämään.  Lisäksi taitaa olla niin, että iso osa todella vavahduttavista, transkendenttisista tiloista on niin etäällä ihmisen elämästä yhteiskunnallisena olentona, että näitä kokemustasoja saattaa olla täysin mahdotonta harmonisoida keskenään.

Annosten vahvuus vaikuttaa myös asiaan. Yleensä syvästi mystisiä psykedeelikokemuksia kohdataan otettaessa tajusteita huomattavasti suurempia annoksia (esimerkiksi 500 - 1000 mikrogrammaa LSD:tä tai 5 - 10 grammaa psilosybiiniä) kuin mitä virallisessa, psykedeeliavusteisessa terapiassa  on lupa käyttää.  Näin ollen herääkin kysymys: raapiko psykedeeliavusteinen terapia vain piilotajunnan pintakerroksia? Siinä tapauksessa psykoterapeuttista enteogeenien käyttöä voitaisiin pitää banaalina psykedeelisten substanssien "kulttuurillisena omimisena". Joka tapauksessa näyttää ilmeiseltä, että psykotrerapiassa potilaan läpikäyminen psykedeelitilojen ja psykonauttien trippien integrointi ovat kaksi eri asiaa.

Tajunnan totaalinen räjähtäminen ei välttämättä olekaan parasta lääkettä ahdistukseen, traumoihin ja muihin mielenterveysongelmiin. Täten ehkä viisasta olisikin se, että terapeutti ottaisi tuhdin annoksen, esimerkiksi 750 mikroa LSD:tä, ja potilas miedon, 80 - 100 mikron annoksen. Nykyisinhän psykiatri ei ota mitään, vaan jättää kaiken kummallisen näkemisen yksin potilaan huoleksi (/iloksi). Hänen näkyjensä ja tuntemustensa analysoimisesta voitaisiin käyttää freudilaista käsitettä, unityö, jonka Freud liitti unien tulkintaan - ja psykedeelisten kokemusten työstämiseen pätee sama, mitä filosofi Lauri Mehtonen on kerran todennut unityöstä eli unien esittämien tiivistymien purkamisesta: "... niin unien kuin arvojen keskustelun elementit eivät tule ymmärretyiksi jos me kuvaamme niitä ainoastaan valmiin tuotteen, valmiin unen tai valmiin arvokeskustelun näkökulmasta". 

Mutta miten potilaan psykedeelitilaa ulkopuolelta tarkkaileva lääkäri pystyy löytämään johonkin täysin esoteeriseen ja/tai ennenkuulumattomaan visioon ehdollistuneista kaavoista irrallisen ja siten neuvokkaan näkökulman? Psykedeelisten kokemusten auki ratkominen ei ole erinomaisen helppoa omissa oloissaan tai omassa porukassaan hallusinogeenejä nappailevalle psykonautillekaan, mutta hänelle psykedeelien ottamisella ei myöskään välttämättä  ole samankaltaista funktiota kuin vaikeisiin psyykkisiin ongelmiin  psykiatristen sessioiden avulla apua hakevalle henkilölle. Luultavasti satunnainen matkaaja suhtautuu psykedeeli-kokemukseensa jälkeenpäin yhtä vähäisellä vakavuudella kuin alkoholia ryystänyt henkilö on uskollinen humalatilalleen seuraavana päivänä.

Psykedeelit ja mielen aika

Psykedeelinen kokemus, tai suunnilleen mikä tahansa korkevärähteisiin energiataajuuksiin virittynyt tajunnantila, on näkemisen taso, tietoisuuden aste, ja samalla myös se mitä tässä tilassa nähdään. Värien kirkastuminen yhdistetään melkein kaikkin hallusinogeeneihin, mutta tälläisiä optisia ilmiöitä merkityksellisempää on se, että tajusteen vaikutuksen alaisena psykedeelikko voi nähdä  ympäröivän maailman energioita ja tunnelmia sykkivänä ja väräjävänä valtimoiden ja laskimoiden, ja säteiden ja viivojen, verkostona, johon hänen oma mielensä ja fysiologiansa on orgaanisella ja silti kummallisella tavalla liittynyt. Tämä voi johtaa aineen yli tai läpi näkemiseen; atomien ja molekyylitason kokemiseen, havaintoihin ja visioihin fysikaalisen maailman symmetrisestä toistuuvuudesta ja muodosta muodon sisällä (sisäinen similaarius).

Psykedeelisessä näkemisessä keskeistä on kaiken aistiminen värähtelynä ja siihen liittyen radikaalit muutokset omassa energeettisessä värähtelytaajuudessa.  Psykedeelisessä tilassa samoin kuin syvissä energiatilaa muuttavissa meditaatioissa tapahtuva värähtelyjen muuntuminen on rinnastettavissa liedelle kiehumaan laitetussa vedessä tapahtuviin muutoksiin. Vesi lämpenee ja lämpenee kunnes se saavuttaa kiehumispisteen. Sen jälkeen lämpötila ei enää nouse, mutta nesteen ja kaasun molekyylisellä rajalla tapahtuu atomitasolla tietojen vaihtoa ja sen seurauksena laadullista muuttumista. Tajunnassakin tapahtuu faasimuutos sen värähtelynopeuden kiihtyessä kiihtymistään kunnes tapahtuu ikään kuin kvanttihyppy toisenlaiseen tietoisuuden akustiikkaan, jossa oma värähtely tuntuukin hitaalta sen yhdistyessä uuden, alati laajenevan värähtely-ympäristön isoihin ja super-rauhallisiin energia-aaltoihin. Tämä hetki on yhdelle trippaajalle maali ja toiselle suuren seikkailun alku.

Ajan pysähtyminen on yksi peri-psykedeelinen kokemus. Siitä on suuresti vaikuttuneena raportoinut muun muassa englantilainen kansanedustaja Christopher Mayhew (kuvassa), joka otti meskaliinia vuonna 1955 psykiatri Humphry Osmondin innostamana. Ajan päättyminen tekee meille mahdolliseksi olemassaolon kaikkialla yhtä aikaisesti.  Kiinteiden materioiden tasolla tämä teko edellyttäisi fyysisenä tapahtumana valon nopeuden ylittämistä, mutta mielelle tämän säännön sivuuttaminen on mahdollista  objektiivisen ajan ja lineaarisen aikamatriisin tuolla puolen olevan subjektiivisen ajan, mielen ajan vallitessa (10 minuuttia DMT- tai salvia -tripillä olleesta henkilöstä voi tuntua siltä, että hän on ollut poissa 10 tuntia).Tässä aikatilassa äärimmäisen nopea liike ja syvä levontila eivät ole vastakohtia, vaan molemmissa tapauksissa tajunnan avaruus ja mielikehomme atomit voivat yhdessä hetkessä hajaantua joka "paikkaan".
 
Tietoisuuden laajentuminen merkitsee metafyysisessä kontekstissa perimmäisen, epälokaalin tyhjyyden näkemistä ja sen muotoja ja kuvioita synnyttävän laadullisuuden tiedostamista. Tälläinen herääminen mahdollistaa integroitumisen energiatasolla tyhjyydestä kumpuavaan, holistiseen, kaikkiykseydellisen Indran verkon kaltaiseen informaatioverkostoon ja avaruudesta tulee ihmiselle ikään kuin aikaa, jossa matkaa tyhjyyden tutkimattomiin korpimaisemiin tehdään. Silloin nähdään oman fyysisen näköpiirin ulkopuolella olevia ilmiöitä ja olioita. Fyysisillä silmillähän ei pysty näkemään avaruuksien halki ja silmä tarvitsee objektin jotain nähdäkseen, mutta mieli on itsevalaiseva niin kuin unet joita nähdään pimeässäkin, ja objekteja synnyttävä, eikä mielen laajuudella ole määriteltyä mittaa, vaan se saattaa ulottua kaikkeen avaruuteen. Tai - kuten sanottu - mieli voi samaistua ajassa sykkivään avaruuteen itseensä. Ajasta ulos räjähtäminen liittyy vapautumiseen historiallisen olemisen  painovoimasta, aikamatkustus puolestaan selittää monet paranormaalit kyvyt, kuten selvänäköisyyden.

Henkilökohtaiset ei-persoonalliset kokemukset

Yksi eriskummallinen piirre ajan ja paikan rajat ylittävissä transpersoonallisissa kokemuksissa on se, että ihminen voi löytää itsensä todellisuudesta, joka ei millään tavalla resonoi hänen henkilöhistoriansa ja elämäntilanteensa kanssa. Esimerkiksi psykiatri Stanislav Grof on kuvaillut sekä DMT:n että bufoteenin hänelle aiheuttamaa kokemusta tilana, johon ei liittynyt edes mytologista tasoa, joka olisi sitonut hänen persoonansa ja elämänsä siihen mitä hän näki ja tunsi. Grofin kokemus oli siis äärimmäisen henkilökohtainen ja samalla täysin ei-persoonallinen. Onkin aiheellista kysyä, miten on mahdollista, että ihmisellä on narratiivi oman persoonansa, "egonsa", katoamisesta?

Ehkä on niin, että vaikka kokemushetkellä henkilö ei olekaan omaan persoonaansa identifioitunut, hänen aivoihinsa tai hänen muistiinsa - joka ei uskoakseni sijaitse aivoissa - jää tapahtumasta jälki. Mutta miten kuvatun kaltainen kokemus olisi integroitavissa päivätajuntaan? Jo lievemmätkin psykedeeliset, ylipersoonalliset kokemukset ovat aiheuttaneet useille ihmisille moninaisia psyykkisiä ja sosiaalisia komplikaatioita heidän keskittyessään elämässään psykedeelisiin muistumiinsa ja  ajatustensa leijailuun etäällä yhteisen todellisuuskuvauksen tuolla puolen. Tälläiset tilanteiden yleisyys liittyy ainakin osittain siihen, että psykedeelisiin ekstaaseihin ei pääsääntöisesti sisälly sen tyyppistä, kognitiiviset ja mentaaliset tasot läpäisevää mielen olemuksen tietämistä ja emotionaalisiin sensaatioihin takertumattomuuutta, jotka buddhalaisessa perinteessä nähdään henkisten läpimurtojen tunnisteina.

Neurofysiologisesti ajateltuna psykedeelistä kokemusta kolmiulotteisen maailman ja siihen sitoutuneen egon hajoamisesta yhdistyneenä ekstaasiin mielen ja materian  itsesimilaarien muotojen ja kuvioiden topologisten avaruuksien kaaoksessa voidaan luonnehtia vaikkapa fraktaaliksi aivotilaksi sillä varauksella, että ei ole lainkaan sanottua, redusoivatko psykedeeliset ja mystiset, traskendenttiset kokemukst fysikaalisiin ja biologisiin toimintoihin, joita tieteelliset ilmaisut kuvaavat. Henkisten kokemusten kuvaamiseen ei ole omaa kieltä, ja siksi ilmaisut on lainattava tieteistä tai taiteista. Usein psykedeelisistä kokemuksista todetaankin, että ne ovat "sanoin kuvaamattomia". Brittiläinen  filosofi ja filosofian opettajan, Peter Sjöstedt-H  käsittää tämän viittaavan siihen, että psykedeeliset visiot ovat niin uudenlaisia,  totaalisen "uusia", että niitä varten ei ole olemassa valideja ilmaisuja. Amerikkalainen, pitkän linjan psykedeelikko, professori Thomas B. Roberts on puolestaan kirjoittanut, että jo pitkään on filosofoitu psykedeeleistä, nyt olisi jo aika ryhtyä filosofoimaan psykedeeleissä. Ehkä se olisi alkusysäys psykedeelisen kieliopin ja sanaston muotoutumiselle.

Mystiikkaa, tiedettä, taidetta

Psykedeelisen tilan voimapiiristä irtaantuminen aineen vaikutuksen loputtua saattaa aiheuttaa sen, että maailma alkaa näyttää valjulta ja elottomalta: värit, loiste, ilmiömaailman läpinäkyvyys ja kosmisen energian läsnäolo ovat kadonneet. - Silloin useissa tapauksissa halutaan päästä takaisin sinne missä on oltu sen sijaan, että ymmärrettäisiin "kiinnittää huomiota siihen, mitä tapahtuu itselleni tällä hetkellä", kuten on todennut amerikkalainen Elizabeth Gibson, joka on 25 vuoden ajan työskennellyt Stanislav Grofin kehittämän holotrooppisen hengityksen ohjaajana ja tietää paljon myös MDMA-lääkinnästä. Eli on siis mentävä yhdestä kokemuksesta kohti uusia kokemuksia ja keskityttävä niihin.

Elizabeth Gibson pitää psykedeelisen kokemuksen intergrointia ensiarvoisen tärkeänä asiana ja hänen keinonsa tähän on autenttisuuden ja läsnäolon säilyttäminen hetkestä hetkeen. Myös ollessamme arkisten askareiden parissa, vaikkapa tiskaamassa. Samanlaisia neuvoja jakavat tuhannet elämäntaitogurut ihmisille välittämättä siitä onko heillä mitään yhteyttä psykedeliaan, ja epäilemättä niiden noudattamisesta on hyötyä henkilöille, jotka ovat psykedeeli-psykiatrisessa sessiossa tai holotrooppisssa hengitysterapiassa tajunneet miten voimaannuttavaa ja avartavaa on olla autenttisessa, suorassa suhteessa todellisuuteen. Tilanne on toinen heidän kannaltaan, jotka mieltävät psykedeeliset kokemukset mainospaloina tajunnan resursseista ja potentiaalista ja ovat ottaneet elämäntehtäväkseen henkisen vapautumisen ja vallitsevan kulttuurimielen ylittämisen. Heidän kannaltaan ei ole relevanssia keskittyä pelkästään autenttiseen läsnäoloon "tässä ja nyt," he tarvitsevat metodeja oman energiaolemuksensa metamorfoosiin ja autenttisten havaintojen tekemiseen todellisuudesta värähtelytasolla.                                                 [Kuva alla: Psycherence 2018 konferenssi tauolla, Tallinna]

Uskonnolliset, mystiset ja transkendenttiset kokemukset ovat vain yksi osa psykedeelistä kokemuskirjoa. Luovuuteen, kekseliäisyyteen ja esteettisiin ekstaaseihin liittyvät kokemukset ovat psykedeelisessä yhteisössä vamasti vähintäänkin yhtä yleisiä kuin mystiset elämykset, joskin läheskään aina näitä kokemuksia ei pysty erottamaan toisistaan. Psykedeelejä on hyödynnetty muun muassa matemaattisten probleemien ratkaisemisessa ja informaatiotekniikan kehittäjien pikkuapulaisina. Alkuperäiskansojen keskuudessa enteogeeneistä käytetään nimitystä kasviopettajat - ja ehkä nämä voimakasvit voisivat olla opettajia myös länsimaisissa oppilaitoksissa. Lukuisat taiteilijat, muusikot ja kirjailijat ovat käyttäneet psykotrooppisia aineita aivoruokana, joten olisi sikälikin luontevaa elähdyttää  kuvataideakatemioiden, konservatorioiden ja luovan kirjoittamisen kurssien toimintaa psykedeelisellä pedagogiikalla.

Aivan lähiaikoina psykedeelien integroitumista yhteiskunnallisiin rakenteisiin ei ole odotettavissa, eikä edes Virallisten Tahojen toimeksiannosta tehtävää kartoitusta siitä, mihin kaikkeen psykedeelisiä metodeja voisi yhteiskunnassa soveltaa. Tälläiset toimet vaatisivat laajaa yhteiskunnallista hyväksyntää ja sitä ei ole jo yksinkertaisesti siitä syystä, että ihmisten enemmistö ei pysty ymmärtämään edes tajusteiden käytön tarkoitusta. Psykedeelilääkinnän yleistymisestä ja psykotrooppisia aineita käsittelevän informaation rajusta lisääntymisestä huolimatta psykedeeleistä tiedetään yleisesti ottaen lähinnä vain se, että isolla osalla ihmisistä ei ole sietokykyä niiden katalysoimia kokemuksia kohtaan.

Hyvin niukasti suurella yleisölle on tietoa esimerkiksi siitä, että useimmiten, varsinkin ensimmäisen, psykedeelikokemuksen oleellisin ja kantavin muutos liittyy hallusinogeenien aiheuttamaan aistiherkkyyden heräämiseen, uuden aistimustason avautumiseen. Ihminen näkee ympäristönsä uusin silmin ja uudella asenteella. Se tarkoittaa sitä, että ihminen alkaa todella tuntea värien värähtelyt, aistia elämän elementaarisen tason (esim. tulen läsnäolon liekeissä), tajuta intuitiivisesti eri paikkoihin sisältyvät tunnelmat, havaita kaikessa ilmenneessä olevan elollisuuden/tajuisuuden jne.

Yhdysvalloissa 70-luvun alussa tehdyn, erittäin laajan LSD-tutkimuksen vetäjä Harriet Linton Barr toteaa projektin yhteenvedossa (LSD: Personality and Experience), että psykedeeleistä ovat kirjoittaneet myönteisesti pääasiassa luovaa työtä tekevät ihmiset, joita epätavalliset kokemukset kiehtovat. Tasaisen maan tallaajille psykedeelinen tajunnanräjähdys voi sitä vastoin olla traumaattinen horror show. Vaikka tutkimus on vanha, johtopäätös on epäilemättä edelleen pätevä. Psykedeelien arvoa ja moninaista käyttökelpoisuutta tämä johtopäätös ei nollaa, mutta kieltämättä se tukee Aldous Huxleyn ja Terence McKennan elitististä katsantoa - mitä Timothy Learynkin egalitaristisista sloganeistaan  huolimatta ilmensi - eli sitä ajatusta, että  psykedeelisten substanssien tutkiminen ja hyödyntäminen pitäisi tässä vaiheessa länsimaiden historiaa olla ensisijaisesti luovien ja ennakkoluulottomien neropattien, taiteilijoiden, keksijöiden ja tieteilijöiden erikoistehtävä. 

Nyt reaalinen tilanne on kuitenkin se, että miljoonat ihmiset käyttävät psykedeelejä maailmassa sadasta tai tuhannesta eri syystä ja tajusteiden suosija voi olla älykkö, rokkari, perheenäiti, insinööri, graafikko, kommari, konservatiivi ... eli melkein kuka ja mikä vaan. Tästäkin syystä olisi tärkeää, että psykedeelit olisivat esillä muutenkin kuin lääkkeenä masennukseen ja muihin psyykkisiin häiriöihin tai vapaalippuna  mystiseen tietoisuuteen. Psykedeelisen kulttuuriin sisältyy valtavasti kerroksia, aspekteja ja intentioita aina dionyysisen hurmion tavoittelusta transpersoonallisen psykologian ja GAIA-ekologian kautta avaruskulttuurivisioihin saakka. Näiden eri tyyppisten tulokulmien ja tutkimusten diversiteetti on mielestäni ehdottomasti positiivinen seikka ja juuri se tekee psykedeliasta merkittävän, mielenkiintoisen ja uniikin kulttuuri-ilmiön. 

Kohtalonkysymys psykedeeliselle kulttuurille on se, pystytäänkö nyt välttämään sellainen hajaannus, joka 60-luvun lopulla psykedeelisten esteetikkojen keskuudessa tapahtui Youth International Partyn perustamisen jälkeen ja joka vaimensi psykonauttien artikulaation kuuluvutta vuosikymmenien ajaksi. Abbie Hoffman ja Paul Krassner perustivat LSD:ssä saamaansa visioon luottaen anarkistisen yippie-puolueen, josta seurasi Amerikan uuteen vasemmistoon identifioituvien psykonauttien ja epäpoliittisten happopäiden välinen eriytymisprosessi. 2020-luvulla olisikin tärkeää se, että psykedeelinen yhteisö välttäisi sitoutumista mihinkään ideologiseen jargoniin tai juuttumista jankkaamaan asioista sillä tasolla, minkä institutionaaliset toimijat ja muut ovisilmästä maailmaa tiirailevat tahot ovat elämänilmöiden käsittelylle asettaneet, vaan että se olisi enemmänkin avantgardistinen [avant ’edessä’, garde ’vartio’ > ’etuvartio, kärkijoukko] ajatushautomo ja vitaalia vaihtoehtokulttuuria - ei vastustamisen kulttuuria; vastakulttuuria - luova kollektiivinen fuusioprossessori.

                             Kuvassa itsekin psilosybiiniä testannut Jordan Peterson luennoi psykedeeleistä.

Oso´s Heavy Space Dub - K. Oso Laakson haastattelu

Tämä haastattelu on julkaistu ensimmäisen kerran Pohjolan Leijona -lehdessä 1/1991. Sen jälkeen on tapahtunut erinäisiä asioita. Osolta on ilmestynyt kaksi kirjaa, Taivasmatkaaja ja Zawahal - kulkijan sielu  ja hän oli käsikirjoittamassa Olli Aurinko Ylisen vuonna 2008 julkaistua elokuvaa Korkein oikeus.

Elämästä voi selvitä hengissä - löytämällä tajunnantilat, jotka lepää kuolemattomuudessa, ikuisuudessa, sanailee mystikko ja raskaan sarjan mietiskelijä K. Oso Laakso. 

Psykedeelinen todellisuus alkoi avautua Osolle 60-luvun lopulla. Samoihin aikoihin hän perusti Mysteenin ja okkultisen Tähti-lehden yhdessä Jorma Elovaaran kanssa. 70-luvulla Oso siirtyi Helsingin Kasvisravintolan kuvioihin. Hänestä tuli ensin tiskaaja ja myöhemmin ravintolan vastaava hoitaja. Kasviksen kustantamassa Uuden Ajan Aurassa julkaistiin Oson hengentieteellisiä tutkimuksia ja aineistoa Oson keskusteluista muun muassa Juha Olavisen ja professorien, Reijo Wilenius ja Matti "aivo" Bergström,  kanssa. 80-luvun alussa Oso oli mukana perustamassa uuden tyyppistä työyhteisöä Siuntioon.

Oso, miten mietiskelystä tuli osa sinun elämääsi?

Se oli hyvin nuorena, 20-vuotiaana. Mä koin, että eihän elämä olekaan sitä mitä noi on yrittänyt selittää, vaan tää on elävä, värähtelevä todellisuus. Mua on niinku petetty. Siitä hetkestä alkaen olen tajunnut, että elämässä on kysymys tajunnantilasta, siitä mitä sä koet, kun sä elät. Mä tajusin, että mun täytyy kehittää yhä paremman laatuinen tajunnantila. Se on mun elämän tarkoitus. Tajusin, että sä voit tehdä jotain elämällesi, sen ei oo pakko olla vaan kulkua kohti hautaa. Sä voit vaikuttaa laadullisesti siihen niin, että lopputulos ei ole esimerkiksi hauta, vaan ikuinen elämä, kuolemattomuus. Sä voit selvitä elämästä hengistä löytämällä ne tajunnantilat, jotka lepää kuolemattomuudessa, ikuisuudessa. 

Tää on aivan tajunnantilakysymys, eikä mikään muu. Ja okei, mä aloin etsiä tuollasia tajunnantiloja ja kehitin ihan omat menetelmät. Mä olin silloin innostunut teosofiasta ja mä luin teosofisia kirjoja ja mietiskelin jokaista asiaa. Mä en lukenut nopeesti mitään lausetta, vaan luin aina yhden lauseen ja mietiskelin sitten, mitä tää tarkoittaa. Näin mä opin mietiskelytekniikan. Huomasin, että hei, aivan hullu idea vaihtaa koko ajan ajatusta. Länsimainen tapa, alle sekuntti per ajatus - eihän sillä pääse mihinkään. Paljon nerokkaampi tapa: keskity jokaiseen ajatukseen pitkään, äläkä vaihda niitä. Huomas, että asioista saa paljon irti kun antaa niiden vaikuttaa. Kun sulle tulee joku juttu vastaan, anna sen vaikuttaa suhun, ota siitä sen oma vastaus.
 
Veljeyttä atomitasolla

Huomasin, että on järjetöntä hankkia tietoa ajattelemalla, koska jos sä vertaat sitä, mitä sä joka hetki näet siihen, minkä tyyppinen kyky sun mielellä on luoda abstrakti ajatus, niin kyllähän tää mikä on sun edessäsi on aivan ylivoimainen sun mieltämiskykyyn verrattuna. Vastaus kaikkeen on suoraan silmien edessä, hä-hä-hä. Kannattaa siis suuntautua, keskittyä siihen, mikä on. Mä rupesinkin käyttämään meditaatiota ikään kuin tiedonhankkimismenetelmänä. En suostunutkaan vaihtamaan ajatuksia sekuntti per ajatus. 

Ja silloin kun ihminen ei pyöritä enää ajatuskelaa, niin se on tajunnantilassa, jossa kaikki sitä ympäröivä on olemassa yhtä aikaa tasavertaisesti, ei peräkkäin niin kuin normaalissa mielentilassa. Silloin ihminen saapuu niinku hetkeen, lähtee mukaan elämän aaltoon. Se on atomitason tilanne tavallaan. Sä oot ympäristös kanssa yhtä niin, että mitään raja-aitaa ei olemassa. Silloin sä olet kuolematon. Sun kehos painaa yhtä paljon kuin ilma, sä oot osa atomaalista merta. Sieltä alkaa olentojen veljeys, atomitasolta, koska atomitasolla kaikki on yhtä kuolematonta. Tää on kuolemattomuuden avain, että sä et luo itsellesi mielteitä todellisuudesta, vaan olet elämässä mukana tasavertaisesti kaiken muun kanssa, ikään kuin kuorossa. Silloin tajuaa, että haa, mikä on tilanne. Ekan kerran.

Avaruuden juhlahuoneet

 
Ja tää onkin huippujuttu tavallaan, kun sä pamahdat tähän, että mikä on tilanne, tulet tähän. Silloin tajuat, mikä on ihmisen mahdollisuus ja laajennat yhtäkkiä näkökulmaa: sä oot tämmösessä fysikaalisessa kehossa, tämmöisellä planeetalla, tälläsessä aurinkokunnassa, tälläsessä galaksissa, tämmöisessä universumissa. Mitkä mahtavat juhlahuoneet! Mitkä salit! Ajattele. Jah! Sä oot kerralla mukana pääpotissa, isossa näytelmässä. Ajattele mikä onni, jos sä pääsit mukaan näin suureen universumiin näin pienenä olentona. Todella onni on sinua potkaissut. Jumala on suuri, ihminen on pieni. Jänneväli on mahtava. Tää on paras mahdollinen maailma, mihin me ikinä voitais kuvitella törmäävämme.

Luulen, että aika harvat ihmiset kokee noin. Yleensä kai ajatellaan, että avaruus ja universumi on jossain tuolla kaukana ja ihminen niin kuin...

...Täällä, heh-heh. 

Niin, ikään kuin jossain muualla kuin se avaruus.

Se on mahtava ajatus (taputtaa käsiään yhteen), mutta miten tommonen voi olla? Se on ihan miten sen ottaa. Ihmiset ei tiedä, miten hemmetin hienovarainen tää on. Sellanen vertaus on olemassa, että jos aurinko on appelsiinin kokoinen, niin maa on hiekanjyväsen kokoinen ja kiertää sitä 9 metrin päässä. Näin hieno on tää gravitaatiovoima. Miten kevyt järjestelmä! Sit sä meet ihan pieneen, atomitasolle. Se on sama: äärimmäisen kevyt järjestelmä. Ydin on pieni kuin hyttynen ja elektroni kiertää niinku jalkapallokentällä hyttysen ympärillä. Atomeissa väljää, avaruudessa väljää. Ihminen on sen takia skitsahtanut, että se on jäänyt keskikokoisuuden harhaan. Lähtee se kumpaan suuntaan vaan, molemmissa suunnissa on hänen kannaltaan ikuisuus. Aurinkokunta elää 10 miljardia vuotta ja atomit elää vielä paljon kauemmin. Ihminen on lyhytikäinen tässä keskinkertaisessa olennossa ja tässä on tietysti äärimmäinen tuska. Ajattele, jos sä olet tähti, niin mikäs sulla, 10 miljardia vuotta. Jos sä oot atomi, niin mikäs sulla, vielä pitempi aika. Tää on identtiteettikysymys.

Miljoonan vihkimyksen potti

Sulla on mukana kaikki atomit ja sun atomit ei ainakaan kuole ikinä, ne on vanhempia, vahvempia, niiden perusta on vahvempi kuin tähtien. Sä olet hyvin ikuinen atomipainoltasi, mielettömän ikuinen kaveri, ajattele.Tää on miljoonan taalan väline tää fysiikka. Ohhoh! Kun sen tajuaa, tajuaa kehon arvon tavallaan. Ei tätä käy tappaminen. Mielettömän arvokas. Me ollaan todella Jumalan poikia sillä tavalla, että, aattele, aurinkokunta ja maapallo on nähnyt melkein viisi miljardia vuotta muovatakseen meidät ja tässä on kaikki tasot atomi-ja solutasolta saakka. Onpa mahtava vempain.
Ajattele, jos sun tajuntasi hallitsisi kaikki sun kehon osat, jokaisen atomin ja solun - silloin sun tajunta olisi miljoonaan vihkimykseen virittynyt, Ja jos tän kehon on saanut, kannattaa ryhtyä tavoittelemaan tätä miljoonan taalan paikkaa, yrittää lunastaa kehon salaisuus, tulla sen herraksi.

Timanttivaunun tarina

Tää on timanttivaunu tää meidän fysiikka. Ja mä itse sanon vaan, että olen hyvin onnellinen mies ihan sen takia, että mä saan kävellä maaplaneetalla ja ajaa tälläsessä hienossa timanttivaunussa; todella tajuta, että mä oon mahtavassa temppelissä. Herran luomuksessa, suuressa Jumalan mahtityössä, universumissa, vierailemassa mitä hienoimmalla välineellä. Katsomassa Luojan kunniaa. Haluut sä muuten kuulla timanttivaunun lopun? Se on kaikkein hienoin. Lopulta sä näet saavutat timanttivaunun viimeisen päivän. Miljoona jämähtää tauluun, sä oot ratkaissut kehos arvoituksen. On aika sanoa hyvästit. Ja ne on upeat...

Sä tajuat seisovasi koko sun kehon energiavarannon päällä ja sä katsot avaruuteen ja sun edessä on mysteeri. Sä näät tähdet ja galaksit ja sä näät paljon enemmän kuin tämän päivän kuolevaiset. Siinä on luojasi, siinä on sun synnyttäjäsi. Sussa herää ihmetys, miks te [tähdet ja galaksit] ootte niinku erinäköisiä kuin minä, mut sit sä tajuut, ahaa, sä katsot universumia sisältä ja sä olet itsekin sisältä ihan samannäköinen, pienoiskuva, jossa atomit vastaa galakseja. Sit sä tajuat, että universumikin on Jumalan muoto, kehon muoto ja sä räjähdät. Lähdet ponnistamaan tästä pienestä atomiminiatyyrista kohti suurta universumia. 

Atomeista alkaa sun ties tähtiin. Sä lähdet tätä jänneväliä rakentaan suoraan kaavalla atomit vastaa tähtiä, solut galakseja. Sä lähdet hakemaan suurta Jumalaa. Se on kehon viimeinen päivä, timanttivaunun ratkaisu. Näin astuu kunniallinen mies kehostaan. Silloin sä sanot: se on täytetty. Se on mahtava tie, usko vaan! Usko vaan, että miljoona vihkimystä tuntuu todella. Meidän meditaatiomatkat ja kaikki huippukokemukset, ne on voinut nousta, kato, pariin tonniin, joskus voi kymppitonnia tavoitella, mutta miljoona on sellainen seteli, että semmosta me ei olla vielä nähty ollenkaan.

Tarkoitatko miljoonan vihkimyksen tajunnalla sellaista tajuntaa, joka pystyy käsittelemään yhtä aika rinnakkain poikkeuksellisen paljon tosiasioita?

Joo, mä oon kuvaillut sitä sillä tavalla, että miljoona vihkimystä vois tarkoittaa sitä, että sulla on miljoona tajuntapistettä käytössä yhtä aikaa - nythän ihmisillä on keskimäärin yksi tajuntapiste käytössä.

Meditaation metodit

Tajunanlaajennuksen tiellä on ohjaamassa monet koulukunnat ja systeemit. Mitä mieltä olet niistä? Onko ne ihan humpuukkia niin kuin Krishnamurti heitti?

En mä voi ajatella sillä lailla. Jokainen luo sen oman juttunsa. Ajattele nyt, että keskimääräisellä tajunnalla on vaan yksi tietoisuuden käyttöpiste olemassa, ja ajattele, jos sulla on vaikka viisi sellaista, niin kyllähän viiden tähden mies näyttää toiselta kuin yhden - ja viiden tähden miehen kannalta sen kannattaa ruveta jotakin markkinoimaan sille yhden tähden miehelle. Näin ne koulukunnat syntyy. Ne on hienoja veijareita jotkut. Mä olen aina pitänyt esimerkiksi tästä Guru Maharajista, veijarina. Sillä on ihan jännittävä mietiskelymenetelmä mitä hän tarjoaa oppilailleen. Hänellä on valloittava, hyvä energia. Hyvät vibat  Sä voit ymmärtää, että tajunnan laajennuksessa ei ole metodista kysymys. Sä et voi käyttää metodia, vaan sitä mikä soveltuu kussakin suorassa tilassa käyttöön. Musta on typerää panna silmät kiinni ja hymistä.

Siis meditaatio ei mielestäsi ole vain tiettyjen harjoitusten tekemistä?

Niin, otetaan tää hieno, yksinkertainen kysymys: mitä on meneillään? Sä meet tonne kadun kulmaan, että hei, mitäs tässä on meneillään. Katselet ihmisiä ja kyselet ja ihmettelet, ja sä huomaat sen ilmapiirin, että juuri mitään ei ole meneillään: ei mitään sen kummempaa. Mitäs tässä, siinähän se. Tällä tasolla koko tapahtuma. Ja sit jännevälin toinen pää. Koko tää hurja näytelmä, tää kokonaisuus, kaikki. Jokainen hetki on valtava ilon hetki, jos sä tajuat sen kokonaisuuden kannalta. Nää on valtavia hetkiä. Koko juttu. Aivan huikea. 

Kuolemattomuuden soturit

Kaiken kanssa on tultava tutuksi. Ei kuolemattomuuteen vaeltaminen ole lainkaan riskitön taival. Mä tiedän sen hyvin. Olen nähnyt monen nuoren miehen seisomassa psykedeelisen maailman avautumisen edessä ja mä oon tajunnut, että se on niille niin kova pähkinä, että mitäs nyt tehdään. Ajattele, kaikki aukee, koko maailma on sun edessäsi: saat, mene, astu ja rakenna ja löydä ja vaella, ole hyvä. Sille merelle ei purjehdita helposti. Helpommin jäädään yleisiin uskomuksiin, turvallisiin kuvioihin, pieniiin keloihin. Harva lähtee tavoittelemaan taivaita. Harva luo itse oman todellisuutensa. Mutta mä tiedän, että ei kannata olla samoilla laduilla kuin yleensä ihmiset. Oon oppinut sen, että jos ihmisten elämä päättyy kuolemaan ja niiden jutut on sellaisia, että ne ei sisällä mitään mikä poistais ne tuolta väistämättömältä tieltä, niin mä en voi olla siinä jutussa mukana. 

 Tää on raaka ratkaisu. Kato, ihmiskunta vaeltaa kuoleman kuiluun, jyrkänteeltä alas - ei selvinnyt kukaan hengissä - ja sä toteatkin, että ei, en aio mennä tuota tietä. Mutta mitä sulla on panna vastaan kuoleman saatolle? Mitä tarjoat, mikä on sellainen, jonka varassa voit itse elää, jos erkanet sun veljistäsi? Tää on jokaisen kuolemattomuuden soturin edessä tää kysymys. Nyt sä oot on your own. Sun on koko ajan keksittävä jotakin, joka vie eteenpäin. Mitä ikinä tulee mun eteeni, yritän tehdä sen paremmin ja paremmin. Ei tuu sitä kysymystä, että onko oikein vai väärin. Tehdä paremmin on sitä, että toimii kaikin puolin tajuntaa kohentaen, ei vain yhtä puolta kehittäen. Ja siinä työssä täytyy olla elämän oikea suunta. Mistä sen tunnistaa? Se on tietysti tajunnan laajentamisen suunta. Jos sä koet, että sä heräät kuukausi kuukaudelta yhä paremmin kolahtavaan, syvempään olemassaoloon, silloin sä olet oikealla tiellä. Jos sä joka päivä heräät kurjemmissa ja kurjemmissa fiiliksissä, olet väärällä tiellä.

Hitlerin psykedeelinen tajunta 

Mutta eikö kuitenkin ole mahdollista, että sun tajuntasi on laajentunut ja silti olet huonoissa fiiliksissä? Ajatellaan nyt vaikka Hitleriä. Oliko Hitlerin tajunta laajentunut?

Kyllä mä uskon näin. Ei paljon, mutta suhteellisesti. Ei pienet miehet tee tommosia tekoja. Se oli maagi. Noita. Mutta sillä oli hullut aatteet. Ja hän eli aika huonoissa fiiliksissä. Totta kai, paskat jutut kun suunnitteli. Toihan onkin muuten mahtava asia tajunnan maailman rakenteessa, tää maailman demoninen puoli, joka tavallaan ylläpitää muotoja, suljettuja systeemejä.

Onko demoniset voimat sama kuin alitajunta?

Niin, alitajuntahan muodostuu siitä, mitä me ei olla kyetty kohtaamaan. Ne on kerroksia, jotka jujuttaa meitä ja kyllä mä koen, että ne on demonisia voimia. Ja se on katkera kamppailu ihmiselle, kun se käy kamppailua omia demonisia voimiaan vastaan, koska menee pitkä aika ennen kuin hän huomaa, kuinka niiden kanssa on pelattava. Aluksi väkisinkin vihaan vastataan vihalla, ja niin kauan kuin ollaan reaktiivisia, tilanne on toivoton. Kysymys on siitä, että uskaltaa kohdata ne voimat, jotka ylläpitää alitajuntaa ja siitä miten niihin suhtautua muulla tavoin kuin olla niiden reaktiivisessa kusetuksessa. Mä olen itse joutunut paljon tollasia vartijatyyppisiä demonisia voimia kohtaamaan omilla retkilläni. Se on tavallaan tietoisuuskoe. Sun edessäs on voima, miten sä pääset sen ohi? Sun pitää saada se hölmistymään ja mennä sitten ohi.

Rauhallisessa tajunnantilassa nähtynä demoninen voima... sehän on säälittävä olento. Ajattele, se on kuitenkin kakku, rangaistus. Se on vankila, se on pesti. Se on maaorja! Ei se oo kiva homma hoitaa, vartioida jotakin, et saa päästää ketään. Mä oon jututtanut tollasia jätkiä. Mielellään ne puhuvat. Eivät ole pitkään aikaan kenenkään kanssa puhuneet, yksin vaan ovat seisseet vartiossa yössä, tuhansia vuosia. Sit kun ne pääsee puhumaan, ne on lopulta äärimmäisen hyvillään. Ne rentoutuu ja sä voit jakaa elämänkokemusta. Toverille on helpompi jatkaa, saa tukee ja toisenlaista näkökulmaa, ehkä keksii... jonakin päivänä lähtee.

Nää on hienoja juttuja. Demonisen voiman jalostuminen on merkittävä luku ihmisen tajunnan historiassa. Ajattele nyt vaikka sotimista. Sodat on mysteerii ihmisille. Kaikki ajattelee arkisesti, että eihän kukaan halua sotaa, mutta silti sotia käydään. Ne on tavallaan demoniset voimat, jotka käy sotia ja ne sotaa käyvät hahmot ovat hyvin uljaita korkeissa muodoissaan. Kuulut Siriuksen kenraalit etenkin. Ne on hyvin laajoja tajuntoja, paljon suurempia kuin Hitler. Niin laajoja sotapäälliköitä ei ole maan päällä nähtykään kuin Siriuksen kenraalit.

Kenen kanssa ne sotii?

Ne sotii muun muassa maassa. Pelaavat näitä sotapelejään. Järjestävät tilanteita ja johtavat ihmisiä taisteluihin, mielettömyyksiin. He hallitsevat monia planeettoja. Siriuksen kenraalit on mahtava ylempi olentoluokka kuin ihmiset. Ne on tavallaan kosmiset poliisivoimat.

Monista voi tuntua aika vieraalta ajatukselta, että jotkut Siriuksen kenraalit  järjestelevät planeettamme asioita.

Joo, kyllä se varmasti on vieras ajatus, mutta eihän ihmiset tarvitse mitään tollasta, ei ne tuu ajatelleeksi tota ristiriitaa, että kukaan ei halua sotaa ja silti niitä käydään. Siriuksen kenraalit eivät näyttäydy ulko- vaan sisämaailman kautta. Tutumpi saman kaltainen joukko ovat kreikkalaiset jumalat tai Walhallan sankarit.

Miten olet saanut kontaktin Siriuksen kenraaleihin?

Mietiskelemällä. Niin, tästähän voisikin puhua lisää. Tässä on yksi menetelmistö, mitä me ei olla oikeastaan kajottu. Kerronks mä noin kaskunomaisesti ensimmäisiä tapaamisia...ne on aika keveitä. Ensimmäinen kontakti oli sellainen, että mä olin nuorena kiivas mies ja mulla oli psykedeelinen tajunta. Mä olin jotain 30 ja mä koin suuren epäoikeudenmukaisuuden maailmassa ja aloin sisäisesti manaamaan; kuka tästä on vastuussa? Mä halusin vastauksen henkivoimilta. Silloin mä törmäsin ensimmäisen kerran Siriuksen kenraaleihin. Se oli hienoa. Ihmeellinen sotajoukko kuljetti mua kenraalin, tai en mä tiedä kenraalin, mut komentajan eteen, ja mä rupesin huutamaan siinä ja puimaan nyrkkiä, että jumalauta, tää on todella väärin.

Vähän aikaa se jätkä vaan katso mua, katso ja kuunteli. Sit se viittas kädellään ja samassa mä lensin ikuiseen kadotukseen. Mä todella lensin! Stressi, joka oli samassa huoneessa näki, kun mä istuin mietiskelyssä ja yhtäkkiä mun huulet kalpenivat. Yksinkertainen ajatus pelasti mut: eihän tän pitänyt näin käydä - ja samassa mä istuin taas huoneessa nojatuolissa. Monien vuosien jälkeen tuli tää huimin retki. Se oli ihmeellinen. Se muutt ikaiken. Oli syyskuu 85, mä luin tähtitieteellisiä kirjoja ja yhtäkkiä mä huomasin, että mulla on jo kuukauden mennyt saatanan lujaa. Sit mä ajauduin näihin tähtitieteellisiin maailmoihin. Tajusin, että universumi avautui ja mä lähdin menemään kohti läheisiä tähtiä tajunnanlaajennusmenetelmällä. Mä mietiskelin ja etsin kaikinpuolin parempia tajunnantiloja, ja ehkä kuukauden kuluttua törmäsin näihin Siriuksen kenraaleihin uudestaan ja sain viettää heidän kanssaan kolmisen viikkoa Siriuksen sotakoulussa.

Kolmen valtakunnan vieraana

Mä kävin kyllä töissä, mutta mä en nukkunut kuin kolme tuntia yössä. En syönyt enkä juonut juuri mitään. Kolme viikkoa mä vaan kelailin siellä Siriuksen sotakoulussa. Ihmiset piti varmaan mua hulluna. Se päättyi siihen, että eräänä päivänä sinne saapui kreikkalainen jumala ja mä tiesin, että nyt on joku mahdollisuus olemassa ja lyöttäydyin sen seuraan. Siten pääsin tutustumaan heidän valtakuntaansa. Näin siellä paljon korkeampia olentoja kuin Siriuksen kenraalit, miten niitä nyt kuvailisi, no, kunnollisia jumalia joka tapauksessa maailmoita ohjailemassa. Se oli hieno buumi, johon mä pääsin mukaan ja sain mahdollisuuden vierailla vieläkin korkeammassa valtakunnassa. Mä hankkiuduin siihen matkaan. Valtavia olentoja. Mä koin, että ne oli todella isoja jumalia, mä ajattelin, että ne on titaaneja. 

Sitä buumia kesti pari - kolme viikkoa. Sit mä ajattelin, että mulla on mennyt niin lujaa, että  nyt mun on parasta ruveta syömään ja juomaan jotain ja nukkumaan. Me lennetään just New Yorkiin, mä olin tilannut matkat sinne. Sinne mä laskin tän hienon matkani. Kolme kuukautta sitä kesti ja mä laskin sen Manhattanin kevääseen. Se oli semmoinen paketti: kolme kuukautta tajunnanmatkaa ja sitten New Yorkin todella kuumeiseen ilmapiirin. Se oli supermietiskely, joka kannatti tehdä. Mä löysin tommosen tien jumalien tarhaan ja sellanen tajunnantila on itselle tullut, että tulevaisuus on siinä, että kasvaa sellasiin tajunnan laajuuksiin, kuin mitä noilla kaikilla jumalilla on hallussaan. Sitä voi kutsua mietiskelytekniikaksi. Joka tapauksessa se on polku. Olemassaolon, sisäisen maailman rakenne.

Onko kaikissa elämän olosuhteissa mahdollista löytää ikuiseen onneen vievä polku?

Niin, elämän olosuhteet, nehän on hienot. Vapaan tahdon olemus on se että ihminen saa juuri sitä, mitä on itselleen luonut. Sun elämäsi on sun oma luomus. Ei ole elämän olosuhteita, vaan on oma luomus, jota on syytä luoda paremmaksi ja paremmaksi. Jokainen itse luo oman olemuksensa, jokainen saa katsella maailmaa niin kuin itse tykkää. Se on asia, mihin sä voit vaikuttaa. Mä en usko sitä, että mä voisinkaan elää kenenkään muun todellisuudessa kuin omassani. Olet sä ajatellut tätä planeettaa inkarnaatiopaikkojen kannalta?

Pääasiallinen inkarnaatiopaikka vielä joitakin vuosia sitten oli maaorja. Ajattele nyt minkä tyyppistä tajuntaa sä voit kehittää, jos sä otat maaorjan inkarnaation. Hah-hah. Mutta tänä päivänä se on ainakin länsimaissa aika kiva, vapaa olento. Tää merkitsee sitä, että ihmisten tietyn tyyppinen tajunnallinen murros on tapahtumassa. Tänne on kehittymässä parempia olosuhteita elää yhä enemmille ihmisryhmille.

Taivas maan päälle

Paljon hienommat olennot on kiinnittäneet huomion siihen, miten oivallinen planeetta maa on ja tää on otettu pois Siriuksen alaisuudesta. Tää on ihmeellinen myytti, mutta niin se vaan tapahtuu. Nää titaanit, nää jumalat, joilla on 50 - 100 tuhatta vihkimystä, heidän tarkoituksenaan on inkarnoitua ihmisten joukkoon, jolloin maa planeetan olosuhteet muuttuvat radikaalisti. Tää on nyt sitä. Se todella tarkoittaa sitä, että ihmisten tajunnantilat kohoaa ja heidän mielen rakenteensa muuttuu sillä tavalla, että minkään tyyppistä negatiivista kokemusta ei enää esiinny. Maa astuu universaaliseen perheeseen ja tänne tulee paljon tietoisempi johto.

Uhat väistyy. Kaikki uhkaavalta näyttävä, se on poikkeustila yleisessä onnessa. Tää on ehkä ihmisille kaikkein vaikeinta ymmärtää. Ne on tottuneet, että elämässä käy kalpaten, että tää on periaatteessa paha juttu, joka vie rappeutumiseen, kuihtumiseen, kuolemiseen ja hautaan. Se luo peruslohduttomuuden. Ihmiset on takertuneet siihen uskomukseen, että se on yleinen tila. Mutta kaikki menee ohi. Ihmisten on vaikea uskoa, että he pääsevät taivaaseen, siis pian. Hetki on koittanut.

Se näkyy jo. Kansat vapautuu. Mä oon ennustanut, että tää on vasta ensimmäinen vuosi. 14 yhtä huikeaa päälle ja taivasten valtakunta on meidän. Valtava prosessi. Yksi vuosi on kulunut ja näin paljon on tapahtunut. Mä koen, että tää on kaikkien aikojen juttu, suurimmista suurin tapahtuma kussakin maailmankaikkeudessa. Koen, että tässä on tän maailmankauden grand final. Se ei lopu tässä, vaan ratkeaa tässä. Tähän asti tultiin ikään kuin alas, laskeuduttiin kohti maata ja yksilöllisyyttä ja nyt noustaan kohti taivasta ja jumalia. Jumalat tulee mukaan nyt. Tää on tän viidentoista vuoden anti, valtavat tajunnantilat.

Tää on jokaisen olennon nyt tai ei koskaan tilanne. Nyt jokainen saa niin paljon. Nyt rauta on kuuma, sitä pitää takoa. Me pedataan omat sielumme sellaisten taivaiden kaltaisuuteen, jotka on meille taivaita. Nyt ne taivaat taotaan. Tää on se suuri joulu tavallaan. Me astutaan taivasten valtakuntaan.

Eli, on päädytty ikään kuin siihen juttuun, mitä esimerkiksi rastat painottaa, only the fittest of the fittest will survive... Ja jos toi sun ennustuksesi pitää paikkansa, niin tässähän on jokaisella hoppu taata itselleen todella hieno, ikuinen taivastila, eikä vaan tyytyä siihen muutokseen tajunnantilassa joka...

...tulee ilmaiseksi kaikille. Kansaneläke. Heh-heh. Joo, ei kansaneläkettä kannata jäädä odottelemaan.

[haastattelu & teksti copyright Kari Kosmos] 

 

                              Kosmos & Oso kesällä 2013

OSON RADIOHAASTATTELU 1992

KORKEIN OIKEUS TRAILER

Ram Dass Oli Täällä Nyt

When you are already in Detroit, you don’t have to take a bus to get there.
- Ram Dass (6. 4. 1931 – 22.12. 2019)

Bhakti-joogan ja mietiskelyn opettaja, hyväntekijä ja kirjoittaja Ram Dass on kuollut 88 vuoden ikäisenä. Hän oli viimeinen elossa ollut, 60-luvun psykedeelisen kulttuurin heeroksista ja hänen menehtymisensä myötä yksi, kummallinen tarina sai pisteen. Tarina - nyt jo taru - alkoi 60-luvun alussa, jolloin Ram Dass, silloin vielä Richard Alpert, aloitti yhteistyönsä Timothy Learyn ja Ralph Metznerin kanssa. Ram Dassilla oli Learyn tavoin professuuri Harvardin yliopistossa Cambridgessä ja Metzner oli siellä opiskelijana. Tämä kolmikko valmisti happopäille oman versionsa Tiibettiläisestä kuolleiden kirjasta, opuksen nimeltä The Psychedelic Experience. Kukaan trion jäsenistä ei ollut erityisen perehtynyt buddhalaisuuteen - ja Ram Dass ei edes  osallistunut kirjan laadintaan juuri lainkaan, vaan keskittyi ruoanlaittoon ja lastenhoitoon Learyn ja Metznerin työstäessä tekstiä - ja siten buddhalaiset opetukset ovat vain yksi säe tässä psykedeelisen session manuaaliksi tarkoitetussa julkaisussa. Tämä seikka ei kuitenkaan miedonnan sen arvoa. The Psychedelic Experience esittää ensimmäisenä kirjana maailmassa LSD-matkan yleispätevän rakenteen ja sen lisäksi se tarjoaa testatun ja syvälleluotaavan metodin psykedeelisen kokemuksen hyödyntämiseen tajunnan sinkoamisessa Valkoiseen Valoon.

Ennen Psychedelic Experiencen ilmestymistä Ram Dass ja Leary oli jo ehditty potkia pellolle yliopistosta. Syynä tähän oli herrojen hyvinkin överiksi menneet tutkimukset psilosybiinillä ja LSD:llä; kokeiluihin osallistui satamäärin opiskelijoita sekä ystäviä ja kylänmiehiä (plus vankeja), ja koska proffat tekivät tutkimustaan itsekin hermosto hallusinogeeneillä herkistettynä, niin selväähän oli, että jossain vaiheessa sanomista tulee.  Tieteellisesti pätevää dataa Learyn klaanin projekteista ei paljoakaan syntynyt, mutta ne antoivat suuntaa ja vahvan sysäyksen psykedeelisten tilojen fenomenologiselle ja uskonto-filosofiselle tutkimiselle.

Ram Dassin julkinen, psykedeelinen elämänvaihe on syynä siihen, että media nimittää häntä "vastakulttuurin ikoniksi". Astetta parempi muotoilu olisi, vaihtoehtokulttuurin ikoni. Ram Dass näet teki jo hyvin varhain pesäeron "vastakulttuuriin" ja identiteettipolitiikkaan. Häntä ei kiinnostanut olla mukana vastustamisen kulttuurissa ja jakamassa ihmisiä "meihin" ja "teihin". Edes 90-luvulla virinnyt gay-aktivismin nousu ei vetänyt Ram Dassia puoleensa, vaikka hän olikin bi-seksuaali (joka 60-luvulla luuli olevansa homo ja yritti muuttua heteroksi), sillä seksuaalisuus menetti hänelle merkityksensä jo vuosikymmeniä sitten. I’m not interested in being a ‘lover.’ I’m interested in only being love.

Ram Dassin elämä mullistui vuonna 1967 Intiassa, jossa hän tapasi apinajumala Hanumania palvovan pyhimyksen, (kuvassa Ram Dassin takana olevan) Neem Karoli Baba [Maharaj-ji], josta tuli hänen gurunsa. Tätä ennen Maharaj-ji oli kietaissut kerralla suihinsa koko Ram Dassin mukana olleen LSD-varannon - se ei Ram Dassin mukaan aiheuttanut mitään muutosta tässä miehessä, joka "tiesi kaiken". Karoli Baban (k. 1973) elämänohje Ram Dassille oli, "love and serve". Siten Ram Dassin gurunsa opetusten jakamiseen omistautuneen organisaation nimeksi tulikin The Love Serve Remember Foundation. Sen lisäksi Ram Dass perusti muitakin, sekä hyväntekeväisyyteen että henkisten opetusten levittämiseen tarkoitettuja yhteisöjä ja säätiötä. Vuonna 1997 Ram Dass sai aivoinfraktin ja menetti liikuntakykynsä, mutta tämä ei saanut häntä lopettamaan luentojen, retriitien ja seminaarien pitämistä.

Ram Dass teki yksin tai muiden kirjoittajien kanssa parikymmentä kirjaa. Niistä ensimmäinen on ruskealle puotipaperille painettu, villisti taitettu ja itämaisella ikonografialla kuvitettu Be Here Now.  Se esittelee Ram Dassin veedisestä perimästä ponnistavan filosofian ja  kosmisen vision. Kirjaa on myyty pari miljoona kappaletta ja ilmestyessään se johdatti ison liudan amerikkalaisia hippejä joogan ja joogafilosofian piiriin. Leary suhtautui entisen kollegansa menestykseen henkisten etsijöiden keskuudessa hieman kitkerästi ja nimitti Ram Dassia "koko Amerikan kotiswamiksi". 

Erityisen syvälliseksi ja sofistikoituneeksi filosofiksi Ram Dassia ei voi sanoa, hänhän lähinnä vain varioi tiettyjä,"hindulaisia" perusteesejä. Ram Dassin Be Heren Now`n jälkeinen kirjallinen tuotanto, ja opetukset kaikkiaan, ovat pääasiassa nasevaa ja huokoista, hengellistä liirumlaarumia, josta tulee merkityksellistä kun se manifestoituu Ram Dassin sydämellisen ja hengellisesti antaumuksellisen persoonan välityksellä. Toki elämän perusasioita käsittelevissä, simppeleissä, kosmista näkökulmaa omaavissa perusväittämissä on usein ainakin yksi tietämyksen, vastaanottajan sisimmässä kasvava ja laajeneva, alkio. Onko sitä esimerkiksi tässä, Ram Dassin opetuksen ytimen kiteyttävässä lauseessa, sen päättäköön jokainen itse:  The universe is an example of love. Like a tree. Like the ocean. Like my body. Like my wheelchair. I see the love.  - Joka tapauksessa, Rakkaus, hengellinen rakkaus, devotion, bhakti oli polku, jota Ram Dassilla oli kutsumus kulkea, ja kauniita, ystävällisiä vibraatiota hän kulkiessaan värähteli.

Ram Dassin kirjan otsake, Be Here Now, oli koko 60-luvun psykedeelisen spirituaalisuuden pyrkimykset kattava linjaus. Sillä ei ole vahvaa relevanssia nykyisen, psykeedelisen renesannsin aikana, sillä digitalisaatioaikakauden kyper-psykedeelikot pyrkivät olemaan Nyt kaikkialla; täällä, mutta myös siellä ja siellä. Timothy Learyhan omaksui tämän nettiajan psykonauttien vision ja intention salamana heti, kun oli saanut tietokoneen auki ja nettiselaimen asennettua. Oleellista ei tässä kohtaa kuitenkaan ole: ollakko vai eikö olla? täällä vai kaikialla Nyt - sillä ramadassilaisessa merkityksessä käsitettynä "tässä oleminen" merkitsee rakastamista, palvelua ja palvomista, joogaa, omistautumista henkiselle harjoittamiselle missä tahansa olemmekin.

[Ram Dass on luonnollisesti esillä käsikirjoituksessani MIELEN AIKA - psykedeelinen kulttuurihistoria ja visio, jota olen jo usean vuoden ajan valmistellut. Sain sen äskettäin valmiiksi ja eihän sitä tiedä vaikka se vielä kirjana julkaistaisiin... Mielen ajasta lisää tällä palstalla lähitulevaisuudessa.]

TÄMÄ TAPAHTUI - Tivolissa sain ensimmäisen johdatuksen Taikaan ja Voimaan

Ensimmäisen tönäisyni konventionaalisen, oletetun & jaetun todellisuuden tuolle puolen sain 1960-luvulla Sariolan tivolissa. Setäni Kauko kiersi tivoliporukassa kuuluttajan ominaisuudessa ja siten Sarioloiden sirkukset ja tivolit tulivat jo nuorena hyvin tutuiksi miljöiksi.

Kuusikymmenluvun alussa tivolissa oli Neekeriteltta. Siellä tulenlieskat suihkusivat lavan sivuilla olleista pöntöistä ja mustat miehet ja naiset tanssivat, lauloivat ja rummuttivat kaislahameet yllään. Täysin uudentyyppinen, villisti värisevä todellisuus puoliksi artaudilaisessa, puoliksi muuten vaan absurdissa teatraalisuudessaan, tuli hetkeksi minua liki. Olin vaikuttunut. 

Shown jälkeen setäni ohjasi perheemme backstagelle. Siellä yksi mustista miehistä kaivoi tupakka-askin esille ja tarjosi minulle savuketta. Vaikka en ollut silloin vielä edes viiden vanha! Minua ja kaikkia läsnäolijoita nauratti. En ottanut huomioon lainkaan sellaista mahdollisuutta, että noin neljännesvuosikymmen myöhemmin tanssisin nyabinghia mustien patriarkkojen ja matriarkkojen kanssa Jamaikan vuoristossa, tabernaakkeleissa, joissa yrtin savu suitsuaa taukoamatta kymmenistä chaliceista rukousten ja kirousten myötä. Enpä tiennyt sitäkään, että suhteeni tupakkaan tulisi kasvamaan uskonnollisiin mittoihin ja asettumaan maagisiin meridiaaneihin.

Sen lisäksi että setäni räppäsi illasta iltaan ääni ruvella tivolitelttojen mainostusläppää hänen vastuullaan oli käärmevaunun asukkaiden huollinta. Terraarioissa loikovien isojen käärmeiden katselu imaisi minut samalla tavalla toiseen, Voiman, maailmaan kuin initiaatio Neekeriteltalla. Vaarallisen oloinen hiljaisuus, viidakko kaikkine salaisuuksineen oli aistittavissa matelijoiden läheisyydessä. Minä lumouduin, hypnotisoiduin käärmeistä, tajusin niiden jollain tavalla liittyvän elämän perimmäisiin olomuotoihin ja lähteisiin.

... Kuten kundaliini, käärmetuli, on primaari asia elämän ja etenkin joogin elämän kannalta. Tämän olen lapsuusvuosien jälkeen tajunnut kirkkaasti. Kundaliinin avautuminen on iso potti, optio, bonus. Sitä minulle ei ole tapahtunut, mutta olen oppinut tietämään miten käärme, miten käärmeet virtaavat energiakehossa. -  Ja psykedeelisessä energiamaailmassa - jossa esimerkiksi shamaanit ja noidat työskentelevät - ei tapahdu ratkaisevia siirtoja ilman nagojen apua. Sen verran olen itse käärmehenkien kanssa konsultoinut, että tiedän ne omanarvontuntoisiksi liittolaisiksi, jotka tykkäävät siitä kun nille toistetaan: kyllä, kyllä, ilman nagoja me ihmiset emme olisi mitään...

 

Matkani maagiseen tapahtui myös Sariolan tivolin Taikateltassa, jossa 60-luvulla usein esiintyi saksalainen, fetsihattuinen taikuri. Olisikohan ollut itse Spinoza? Hänen bravuurinsa oli leijuva tyttö. Hän asetti hypnotisoidun, vartaloltaan täysin jäykistyneen tytön kolmen tai neljän puusauvan varaan makaamaan noin metrin korkeudelle ilmaan ja veti sitten jokaisen tuen pois. Tyttö leijui. Taikuri liikutti vielä vannetta  hänen kehonsa ympärille näyttäen, että minkään lankojen varassa tyttö ei ole. Siinä oli silmieni edessä mysteeri, siitä oli otettava tarkempi selko. Jo hypnoosi itsessään oli kiehtova ilmiö; oli siis olemassa muitakin tajunnantiloja kuin uni ja perusvalve...

Ensimmäinen oppaani taikuuteen oli Solmu Mäkelän Suuri taikakirja, jossa temppujen lisäksi esitellään taikatemppujen historiaa. Tarina alkaa faarao Kheopsin hovista. Taikuri katkaisee hanhelta kaulan, mutta hanhi jää elämään, ja taikuri liittää hanhen pään takaisin sen ruumiseen. Ajattelin, se ei ollut temppu, se oli taikuutta. Tämä erottelukyky on iän myötä tarkentunut.

Mainitsematta ei voi jättää Pelle Jalia ja muita Sirkus Sariolan klovneja. He asettivat arjen asiat ylösalaisin ja olivat maskiensa takana yhtä salaperäisiä karakteereja kuin taikuri - niin kuin koko sirkuksen maailma on salaperäinen, satumainen: sinä menet sinne nauramaan ja jännittämään, kokemaan illuusioita. Lisäksi tivolista saa taivaallista, illusorista, utuista evästä,  hattaraa, makeaa siinä määrin kuten jumalten herkkujen olla pitääkin. Väkevyyttä ja ulottuvaisuuksia klovien, taikurien, eläinten ja huvilaitteiden toteuttamaan tapahtumiseen antaa taustalla raikuva bahtinilainen markkinatorin nauru. Hulluus ja kreisi karkeus ovat usein lähistöllä luuraamassa tietoisuuden alueen laajetessa ja ekstaasin syttyessä. Ystäväni, avaruusmietiskelijä K. Oso Laakso onkin joskus todennut omasta mietiskelymetodistaan, että hän on lähtenyt "maallisen möyrinnän" keskeltä kohti korkeuksia hakemaan suurta jumalaa.

Tivolin ohella lapsena ja varhaisnuoruudessa tuli muitakin kovia sykäyksiä pois ympäröivästä keskiarvoisuudesta ja vulgaarimaterialistisesta maailmanselityksestä. Tarzan, Mustanaamio, Taika-Jim ja Perheraamattuun Dorén taiteilemat, voimalliset ja salaperäiset kuvat. Kaikki sykäykset ikään kuin vaativat syventymään siihen, mikä olen ja missä olen mukana, samaten ne yllyttivät toimintaan. Siten joogan ja mietiskelyn aloittaminen 10 vuotiaana oli luonteva jatkumo kaikelle edeltäneelle. Se oli ensimmäinen tietoinen askeleeni kohti itseoivalluksen opiskelua ja Voiman tajua.

En usko kohtaloon. Se on liian iso ja juhlallinen käsite ainakin minun kohdallani. Karman lakia en pidä uskottavana mekanismina siinä laajuudessa, kuin mitä esimerkiksi buddhlaisuudessa ja hindulaisuudessa ajatellaan. Luulen monien asoiden tapahtuvan sattuman oikusta, mutta nään elämässä myös tietyn vääjäämättömyyden: on asioita, tilanteita ja ihmisiä jotka tulevat kohdallesi halusit tai et. Se miten otat hetkestä kiinni, se on oma ratkaisusi.

Isossa kuvassa voi nähdä yksittäisten asioiden liittyvän toisiinsa, ja havaita miten omaan elämään on sisältynyt enteitä, johdatusta, impulsseja, siirtymiä, teleportteja ... Päteeko tämän kaikkiin ihmisiin? En tiedä. Elämä on mysteeri. Omasta puolestani, mutta täysin yleisellä tasolla sanottuna, uskallan silti väittää, että on maailmaa kiertää Voima, se tarkkaa ihmisiä, tunnistaa ihmisiä, valitsee ihmisiä, ja antaa impulsseja, väläyttää enteitä... Mutta jos tarkkoja ollaan, niin maailmalla pyörii lukemattomia, näkymättömiä voimaympyrän kehittäjiä. - Kansakoulussa minua hirvittivät aamuhartaudessa kuulemani tarinat lähetystyöntekijöistä, jotka "Herra" oli kutsunut mustimpaan Afrikkaan saarnaamaan. Toivoin ettei minulle kävisi ikinä samalla lailla. -

Voima jota tarkoitan ei ole transsendenttinen olevaisuus ja se värisee painetta ilman että vaatii sinua palvomaan tai palvelemaan ketään. Ehkä se halajaa vain fyysistä possessoitumista ja siihen sisältyvän option maistaa hattaraa tivolissa. Fysikaalinen keho kun on arvokas auto, ja ihmisen kannalta taas; mikä on autoillessa jos sulla on [Shivan] Tiikeri tankissa, tai [Tapion] Hirvi. Voima ite.

LSD, maailmanrauha ja vallankumous kulttuurin

Uskon että vallankumous on hermostollinen ja aseemme ovat elektronisia.
- Tohtori Timothy Leary

80 vuotta sitten, 16.11. 1938  Albert Hofmann eristi lysergihapon dietyyliamidin. Viisi vuotta myöhemmin hän erehdyksessä nautti tätä nimellä LSD-25 tunnettua ainetta ja koki maailman ensimmäisen LSD-matkan. Psykiatrian ammattilaiset kohdistivat yhdisteeseen isoja odotuksia ja tekivätkin sen avulla merkittäviä havaintoja sisäavaruuden salaisuuksista. 60-luvun alussa Hofmannin tipat alkoivat vuotaa tutkimuskammioista taiteilijoiden, boheemien ja älypäiden käyttöön. Siitä lähtien on LSD:hen suhtauduttu suurten toiveiden ja odotusten vallitessa myös aktiivipsykonauttien keskuudessa.

Olen jo jonkin aikaa valmistanut kronikkaa ja filosofista tutkielmaa psykedeelisestä kulttuurista  ja tätä tutkielmaa työstäessä on tullut vastaan runsaasti LSD:n humanistisena aivopommina ja yhteiskunnallisena muutostekijänä käsittävää aineistoa. Siten on ollut välttämätöntä miettiä: voiko miljoona psykonauttia olla väärässä uskoessaan siihen, että LSD:n (ja/tai muiden psykedeelien) avulla ihmiskunta voisi kohota  uudelle hengen asteelle - ja pelastaa maailman?

Paul McCartney lausahti vuonna 1967, Beatlesien Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band -albumin ilmestymisen jälkeen:"Jos poliitikot ottaisivat LSD:tä, ei olisi enää sotia, köyhyyttä ja nälänhätää". Saman suuntaisia ajatuksia hautoi Dallas-sarjan JR Ewingnina tunnettu näytttelijä Larry Hagman. Pari vuotta ennen 2012 tapahtunutta kuolemaansa Hagman hehkutti Joy Beharin tekemässä tv-haastattelussa LSD:n autuaalisuutta - "se vei minulta kuolemanpelon" - ja oli sitä mieltä,  että kaikkien poliitikkojen pitäisi tiputtaa happoa.

Albert Hofmanniltakin kysyttiin, olisko LSD:n laajalla käytöllä ihmiskunnana kollektiivista tietoisuutta herkistävä vaikutus, mutta hänellä ei ollut tähän vastausta. Hofmann kylläkin toivoi, että LSD palvelisi kaikkien kansojen henkistä hyvinvointia ja avaisi ihmisten mielet transsendenttisiin yhteyksiin. Timothy Learyn odotukset lysergiiniä kohtaan olivat vieläkin korkeammalla. Huimaa hyperbolaa hehkuvissa kirjoituksissaan hän ylisti LSD:tä jumalaisena, henkisestä turtumuksesta ja sokeudesta herättävänä yhdisteenä, eikä taivas ole rajana, kun LSD-raketilla posautetaan avaruuden tutkimattomiin korpimaisemiin... 

Grateful Deadin äänimiehenä vaikuttanut LSD-kemisti Owsley Stanley uskoi 60- ja 70-luvuilla siihen, että LSD:llä voidaan jalostaa ihmiskunnan värähtelytasoa ja poksauttaa uusia psyykkisiä kykyjä pintaan. Kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin Stanley totesi eräässä haastattelussa, että hänen huomionsa mukaan  happo tekee hyvistä ihmistä hyvempiä ja pahoista ihmisistä pahempia.

Myös kuulut kemistit Nick Sand ja Tim Scully kokkasivat kuuluisaa Orange Sunshineaan ideologisista syistä universaalin rauhan ajan siintäessä heidän horisontissaan.

Me ajattelimme LSD:tä vastavoimana maailman tuhoutumiselle. Me myös uskoimme että transsendenttinen LSD-kokemus voisi merkitä tekopyhyyden ja epärehellisyyden päättymistä. Toivoimme että se toisi lopun moninaiselle syrjinnälle ja ympäristön tuhoamiselle maailmassa. (Tim Scully, 2017)

Myöhemmin Scully  menetti uskonsa LSD:n ainutlaatuiseen merkitykseen ja ymmärsi ettei sen avulla maailmaa paratiisiksi loihdita. Hänelle oli hätkähdyttävä asia havaita miten monet nuoret olivat joutuneet "pahalle tripille". Tämän lisäksi Scullyn aatosten vaihtumiseen vaikutti se, että hän näki monien ihmisten kokevan syviä, egottomia tiloja LSD-tripillä, mutta sen ulkopuolella nämä ihmiset olivat usein tiukasti omaa linjaansa vetäviä egoisteja. Saman suuntaisen lausunnon on antanut Learyn ja Ralph Metzerin kanssa Millbrookin happotankkia 60-luvulla isännöinyt Ram Dass (Richard Alpert). Ram Dass ei myöskään usko me hyvät vs. he pahat -tyyppisiin viholliskuviin ja taisteluun viholliskuvia vastaan. Tämän hän teki selväksi  jo kollaasimaisessa teoksessaan Be Here Now (1971), joka avasi ilmestyessään sadoille tuhansille Amerikan hipille ja jipeille joogafilosofian sisältöjä (tähän mennessä kirjaa on myyty kaksi miljoona kappaletta).
 

Scullyn ja Ram Dassin mietteitä puntaroidessa on syytä pohtia myös sitä, onko "egottomuus" sinänsä ylipäätään ihanteellinen tavoite päivittäisessä elämässä. Voisihan näet ajatella, Kashmirin shaivismia soveltaen, niinkin, että (psykedeelisessä kokemuksessakin) egottomuus on vain yksi bardo, välitila, jossa on mahdollisuus synnyttää uusi, aikaisempaa laajempaan itseyteen identifioituva, dynaamisen joustava, psykologista ristiriidoista etääntynyt (väliaikainen) ego... Tämä on egoismia, jota voisi nimittää oman  ainutlaatuisuutensa tiedostamiseksi ja yksilöllisyyden heräämiseksi. Kompa piileekin mielestäni siinä, että monen psykotrooppisen tutkimusmatkaajan(kin) kohdalla yksilöllisen ainutlaatuisuuden oivallusprosessi jumittuu oman erilaisuuden - ja jopa erinomaisuuden - korostamiseksi. Tästä on filosofi Markku Graae todennut osuvasti:

Jos yksilö kokee yksilöllisyytensä erilaisuudeksi suhteessa muihin yksilöihin eli poikkeavuudeksi, niin yksilöllisyyden edistämisestä tulee erilaisuuden edistämistä ja tähdentämistä. Seurauksena on, että toiminta määräytyy reaktiona toisten toimintaan tai toimitaan reaktioiden aikaansaamiseksi. Ja tämä on kaikkea muuta kuin itseohjautuvuutta.

Yksilöryhmien kohdalla tämän väärän orientaation seuraukset vielä korostuvat. Jotta ryhmä olisi voimakkaammin olemassa on oltava toisia ryhmiä, joiden suhteen ollaan karakteristisesti erilaisia ja joiden toimintaan voimakkaasti reagoidaan. (Katsaus 6/1986)

Amerikkalaisessa, psykedeelikulttuuria penkovassa kirjallisuudessa  Vietnamin sodan vastainen joukkoliikehdintä esitetään LSD:n ihmisissä vapauttaman rauhan ja rakkauden vibraatioiden materialisoitumisena. Tätä on joissain kronikoissa tarjottu syyksi sille, että Yhdysvaltain hallitus, etenkin Nixon, kävi niin ärhäkästä sotaa LSD:tä vastaan. En väitä etteivätkö tälläiset teoriat ja johtopäätökset olisi perusteltuja, mutta ymmärrykseni mukaan asiat eivät edenneet - eivätkä yleensäkään etene - noin suoraviivaisesti.

Eräs Nixonin kabinettiin kuuluvista henkilöistä on joitakin vuosia sitten tunnustanut, etteivät LSD ja kannabis olleet heidän suurimmat huolenaiheensa 60- ja 70-luvuilla, vaan sodanvastustajat - ja koska sodanvastustajien keskuudessa käytettiin keskivertoa enemmän LSD:tä, saatiin huumesodasta oivallinen syy vakoilla, valvoa ja sabotoida rauhanaktivistien ja uuden vasemmiston touhuja. Mutta kaikki LSD:n suosijathan eivät olleet radikaaleja rauhanaktivisteja - ja hekin jotka olivat eivät välttämättä ottaneet osaa siihen poliittisesti argumentoivaan aktivismiin, joka sai alkunsa Vietnamin sodan vastustamisesta ja laajeni siitä, yhä edelleen jatkuvaksi, ekonomisia ja muita päivänpolttavia asioita koskevaksi taistoksi turuilla ja toreilla.

Helvetin Enkelien Kalifornian Oakland-osaston presidentti Sonny Barger ja iso joukko muita Enkeleitä rakastui LSD:hen 60-luvulla, mutta Vietnamin sodan vastaisen rintaman etulinjassa ei heidän harrikoitaan nähty.  Sen sijaan Berkelyssä  pidetyn, Vietnamin sodan vastaisen mielenosoituksen yhteydessä, joulukuussa 1965, Enkelit ryntäsivät mielenosoittajien kimppuun. Kirjailija, happopää Ken Kesey oli yksi joukkokokoontumisen puhujista. Hän oli ehdoton rauhanmies - mutta tässä tilaisuudessa hän käänsi, kirjaimellisesti, rauhanliikkeelle selkänsä, koska ei nähnyt protestoijien aktioita sen laatuisena toimintana, joka saisi sodat loppumaan.

Timothy Leary oli Keseyn tavoin rauhanpuolustaja - ja vielä lisäksi vallankumouksellinen pakana. Hänen vallankumouksensa ei kuitenkaan ollut olemukseltaan poliittinen, vaan hermostollisella tasolla tapahtuva metamorfoosi ja initiaatio kehittyneimpien aivopiirien käyttäjäksi. Amerikkalainen yhteiskunta on sairas, mutta sitä ei ole tarkoituksenmukaista murskata, vaan erkaantua siitä omalle tielleen - drop out! - ja olla tällä tavoin, uuden tietoisuuden agenttina, osa kansakunnan paranemista. Leary ei siten lähtenytkään happoveljiensä Jerry Rubinin ja Abbie Hoffmannin kelkkaan kun he  julistautuivat vasemmistolaisiksi jipeiksi ja perustivat oman puolueen (The Youth International Party).  Allen Ginsberg lähti. Hänen maailmankuvassaan  uskonnollisen kokemisen ja poliittisen ajattelun välillä vallitsi orgaaninen kausaaliketju. Vielä Ginsbergiäkin konkreettisemmin psykedeelisen ja sosioekonomisen tietoisuuden integroi Stephen Gaskin, San Franciscossa 60-luvun lopulla erittäin tunnettu LSD-oraattori ja  pitkätukkakommuuni The Farmin perustaja. Hän jopa päätyi vuonna 2000 USA:n vihreiden presidenttiehdokkaaksi. 

Leary pyrki vitsinä Kalifornian kuvernööriksi  vuonna 1970, mutta muutoin hän jätti poliittiset manööverit väliin. Leary tosin oli  Ginsbergin ja kumppaneiden seurassa San Franciscon osoitteessa 1371 Haight Street tammikuussa 1967, jolloin siellä suunniteltiin suurta sodanvastaista mielenosoitusta toteutettavaksi seuraavana syksynä Washingtonissa. Mutta silloin Leary ei ollut paikalla kun  suunnitelmasta tuli totta lokakuussa 1967 ja 70 000 mielenosoittajaa paineli Pentagonin hallintorakennuksen eteen Allen Ginsbergin, Ed Sandersin, Abbie Hoffmannin, Jerry Rubinin ja Gary Snyderin luotsaamina. He ilmoittivat nostavansa rakennuksen psyykkisen energian avulla sadan metrin korkeuteen.  Käyttöön otettiin sekä raivon että rakkauden puhurit.  Ed Sandersin johtama Fugs rokkasi ja rämisteli ja kiihotti kansaa yhtymään huutoonsa “Out, demons, out!” Allen Ginsberg puolestaan kilisytti kellojaan ja resitoi mantraa universaalin ykseyden spiritissä Abbie Hoffman performoidessa omalla tahollaan Pentagonia pahuudesta puhdistavia, rakkaudellisia energioita.

 

Seuraavana vuonna Chicagossa järjestettiin isot hulinat Demokraattien puoluekokouksen aikaan. Siellä aktiiviväki ei ollut enää happopäitä ja kukkaiskansalaisia, vaan poliittisia yippejä.  Tästä eteenpäin poliittinen vasemmisto ja psykedeelikot(hipit) eivät enää välttämättä astelleetkaan samoja askelmia, eikä sellainen mystisen manaamisen ja maagisuuden meininki, johon psykedeelikot Pentagonin edessä yltyivät,  ole juurikaan jatkunut tämän päivän maailmanparantajien demonstraatioissa.

Internetin ja muidenkin lähteiden perusteella näyttää siltä, että klassinen Kaikkiykseyden kokemus jyllää yhä psykedeelikoiden sessioissa. Erityisen usein nykyisin törmää raportteihin, joissa kerrotaan siten miten psykedeeleissä koetut valon ja rakkauden vuodatukset ovat johdattaneet tajunanmatkaajia ekologisten arvojen ohjaamaan elämäntapaan ja yhteiskunnalliseen valveutuneisuuteen. Kaikkiaan vastuuntunne koko biosfääriä kohtaan on noussut "tiedostavan", ei-viihteellisen LSD (ja psilosybiini/ayahuasca)-trippailun universaalisiksi teemaksi 2000-luvulla. Esimerkiksi laajasti psykotrooppisiin aineisiin perehtynyt kirjoittaja James Oroc on todennut, että nykyisin kun hän koputtaa "Tryptamiini Palatsin" oveen, häntä ei enää tervehditäkään ehdollistumattomalla rakkaudella, vaan sen sijaan muistutetaan perimmäisestä tietoisuudesta lähtöisin olevasta vastuullisuudesta "minua itseäni, minun heimoani, lajiani ja planeettaani kohtaan". 

LSD on 60-luvulta lähtien vaikuttanut suuresti moniin asioihin ja muutoksiin maailmassa: musiikkiin, informaatosysteemien kehitykseen,  muotiin, filosofiaan, elokuvaan jne.  Valtava määrä ihmisiä on syöksynyt sen sysäämänä mielensä pohjattomuuteen ja noussut pintaan, jos ei aina uudestisyntyneinä, niin usein vähintäänkin energeettisesti syvärakenteessa virkistyneinä miehinä ja naisina. Psykiatrian alallakin on lysergiinistä on ollut "hyötyä" ainakin ihmisiä huumeriippuvuudesta ja alkoholismista parannettaessa. Tästä kaikesta huolimatta en itse usko LSD:n olevan mikään ihmelääke psyykkiseen disharmoniaan tai takuuvarma minättömyyden / superegon / kosmisen tajun ja ekologisen eettisyyden virittäjä. 

Kyse ei ole vain siitä, onko set & setting - trippisession etukäteisvalmistelu ja henkinen orientaatio - pätevä ja onnistunut vai ei, sillä ratkaiseva pointti on se, että LSD on substanssina suuri mysteeri: arvoituksellisesssa yhteydessä  DNA:n kanssa  artikuloiva molekyylirakenne ja arvaamaton impulssi mielen tilassa. LSD:n psykiatrinen ja ideologinen kategorisointi on mahdotonta, kuten on sen eristäminen yhden, tietyn agendan edistämiseen varsin haastava aie. Siinä on epäonnistunut useampikin korkeilla aalloilla surffannut huimapää, törmättyään yllättäen johonkin yllättävään --- yllätykseen...

Olen nähnyt monen nuorenmiehen seisomassa psykedeelisen maailman avautumisen edessä ja mä oon tajunnut, että se on niille niin kova pähkinä, että mitäs nyt tehdään. Ajattele, kaikki aukee, koko maailma on sun edessäsi: saat, mene, astu ja rakenna,  löydä ja vaella, ole hyvä. Sille merelle ei purjehdita helposti. (K. Oso Laakso - Oso´s Heavy Space Dub)

Mutta tietysti 80 vuotta on minimaalinen momentti Mielen Ajassa. Albert Hofmannin unelma saattaa vielä todentua. Ehkä tulevaisuuden Jetsonit ymmärtävät ja osaavat hyödyntää LSD:tä ratkaisevassa määrin enemmän, syvällisemmin ja laajemmin kuin tämän päivän Kiviset ja Soraset.

PS. Käsitteitä "ego" ja "superego" ei ole tässä artikkelissa käytetty freudilaisessa merkityksessä.