Silloin tällöin minulle sanotaan - tiedät sä sen ja sen? se puhuu ihan samaa kuin Krishnamurti (k 1986). Todisteeksi tästä minulle tarjotaan ko tyypiltä joku banaali aforismi tyyliin epäily on aina tärkeämpää kuin palvonta.
Vältän ottamasta osaa noihin keloihin. En osaa pitää mitään juttua kovana juttuna sen takia, että se - mahdollisesti - muistuttaa jotain toista juttua.
Jiddu Krishnamurti itse ei ymmärtänyt mitä iloa on kenellekään siitä, jos hänen opetuksiaan rinnastetaan joihinkin toisiin opetuksiin. Kun Krishnamurtille sanottiin hänen olevan samalla aaltopituudella Mestari Eckhartin kanssa, Krishnamurti totesi kuivasi: "Tietääkseni Eckhart ei koskaan luopunut uskostaan Jeesus Kristukseen".
Erityisesti Krishnamurtia ärsytti humpuukkimaakari Osho Rajaneesh. Osho paitsi väitti välittävänsä samaa tietoisuutta kuin Krishnamurti, niin myös lähetti kaapuihin kietoutuneita oppilaitaan Krishnamurtin puhetilaisuuksiin eturivin paikoille istumaan.

Krishnamurtin ei voi sanoa keksineen mitään uutta. Hänen opetustensa briljanssi piileekin juuri niiden vankassa ja ajattomassa yleispätevyydessä.
Erityistä Krishnamurtissa oli hänen taitonsa analysoida mieltä ja mielenmuutoksen esteitä ilman vakiintuneita, uskonnollisia tai psykologisia kehyksiä. Tosiasioiden näkemiseen yhdistyi Krishnamurtin puheissa ja puhumisessa mystisen toisenlaisuuden tuntu.
Minä ja maailma ovat yhtä. Se oli Krishnamurtin pääväittämä - ja maailma on tulessa. Mitä tehdä? Onko mahdollista pysäyttää väkivallan ja tuhoamisen kierre maailmassa? Tämä oli Krishnamurtin polttavin kysymys. Hän toivoi, että ihmiset kokoontuisivat yhteen ja tutkisivat tätä ongelmaa. Sitä hänen mielestään on uskonto, religion; yhteen tulemista ja avointa dialogia.
Krishnamurti kävi dialogia hyvin monenlaisten henkilöiden kanssa. Erityisen intensiivinen oli hänen keskusteluyhteytensä kvanttifyysikko David Bohmiin. Hyvin usein Krishnamurtin keskustelut ihmisten kanssa kääntyivät monologiksi, koska Krishnamurti oli hyvin hanakka torjumaan keskustelukumppaniensa tulokulmat asioihin: Ei, ei, en halua kuulla tuota ... älkäämme vielä menkö tähän ... ei, unohtakaamme psykoanalyysi ja muu hölynpöly jne.

Krishnamurti ei ollut filosofisia rakennelmia sommitteleva teoreetikko. Hän kuitenkin porautui omalla tavallaan samoihin metafysiikan perusprobleemeihin, kuin esim Martin Heidegger, joka halusi olevan lisäksi tutkittavan olevaisuutta itseään. Olevaisuutta ei tieteen näkökulmasta ole olemassa, joten se on ei-mitään. Mutta mitä on tämä ei-mitään?
"... jokainen vastaus tähän kysymykseen on lähtökohtaisesti mahdoton. Se noudattaa välttämättä esitystapaa: ei mikään on sitä tai tätä. Ei-minkään kannalta kysymys ja vastaus ovat joka tapauksessa mielettömiä" (Heidegger - Mitä on metafysiikka?).
Krishnamurtin kannalta ei-mikään tulee havaittavaksi oltaessa suorassa yhteydessä maailmaan, kokemuksen tuolla puolen, ja suora yhteys on rakkautta.
Suora yhteys ei tarkoita samaa kuin romanttinen ja eroottinen rakkaus. Puheissaan Krishnamurti eritteli romanttisen rakkauden olemusta hyvin kriittiseen sävyyn. Hän tiesi mistä puhui, koska - päinvastoin kuin Krishnamurtin elinaikana yleensä luultiin - hän ei elänyt selibaatissa, eikä muutenkaan kaihtanut naisseuraa.

Krishnamurti rakastui intohimoisesti pari kertaa elämässään ja hänellä oli yli 20 vuotta salainen suhde toimistopäällikkönsä Rajagopalin vaimoon Rosalindaan. Suhteen alkaessa Rajagopal ja Rosalind olivat jo tosin sopineet - Rajagopalin aloitteesta - että he eivät enää tyttärensä syntymän jälkeen jatka aviollista elämää, vaikka samalla tiluksella Ojaissa, Kaliforniassa asuvatkin.
Kerran Krishnamurti näytti Rosalindalle kirjettä, jonka hän sanoi vievänsä Rajagopalille. Kirjeessä hän paljasti rakkautensa Rosalindaan ja ilmoitti olevansa valmis menemään yhteen Rosalindan kanssa ja huolehtimaan hänestä ja lapsesta. Myöhemmin Krishnamurti kertoi Rajagopalin nauraneen hänelle päin naamaa kirjeen luettuaan. Hän oli ihmetellyt, miten Krishnamurti saattoi kuvitella pystyvänsä huolehtimaan perheestä kun ei pysty huolehtimaan edes itsestään.

Rajagopalin mukaan Krishnamurti ei ikinä tuonut hänelle kyseistä kirjettä ja suhteen olemassaolo paljastui hänelle vasta vuosia myöhemmin. On syytä uskoa Rajagopalin puhuvan totta. Krishnamurtin lähimmät ihmiset sekä Yhdysvalloissa että Englannissa tiesivät valehtelun sujuvan Krishnamurtilta vaivattomasti. Rosalindalle hän tunnusti, että syy hänen valheisiinsa oli pelko - sekin aihe johon Krishnamurti julkisissa puheissaan syventyi monet, monet kerrat.
Krishnamurtiiin kätkeytynyt pelokkuus manifestoitui joskus erittäin rajussa muodossa ns prosessin aikana. Prosessiksi kutsuttiin Krishnamurtin tilaa, johon tavallisesti liittyi äärimmäisen kovia kipuja ja syvää ahdistusta. Prosessin ollessa rankimmillaan Krishnamurti vietti jopa päiväkausia yksin pimeässä huonessa itkien ja voihkien. Välillä hän huusi suureen ääneen omaa nimeää - Krishnaj - ja kutsui itseään takaisin, välillä hän huusi äitinsä perään.

Krishnamurtin äiti kuoli 1905 Krishnamurtin ollessa 10-vuotias. Pari vuotta tämän jälkeen teosofi Leadbeater näki Intiassa ollessaan nälkiintynen, likaisen Krishnamurtin veljensä seurassa uimarannalla ja tunnisti hänet uuden "maailmanopettajan", Herra Maitreyan kulkuneuvoksi. Leadbeater ja Annie Besant ottivat kundit huostaansa, veivät Englantiin ja kouluttivat Krishnamurtia kymmenen vuotta pyhän pojan rooliin. Vuonna 1929, Krishnamurti otti hatkat teosofisista ympyröistä ja maailmanopettajakultista. Idän Tähden Järjestön leirikokouksessa Ommenissa kuultiin silloin kuuluisa vapauteen, ja yksin vapauteen, sitoutunut puhe, joka julisti totuuden olevan "poluton maa".
Jo monta vuotta ennen lopullista ratkaisuaan Krishnamurti oli viljellyt veljensä ja satunnaisesti muidenkin henkilöiden seurassa okkultismia ja erityisesti Leadbeateria ivaavia ja mitätöivä kommentteja. Kesällä 1928 hän kertoi Ommenin leirillä ihmisille, ettei hän ole ikinä lukenut ensimmäistäkään teosofista kirjaa, eikä ymmärrä teosofisesta jargonista yhtään mitään.

Aikuisena Krishnamurtilla oli useita tukikohtia ympäri maailman ja koskaan hän ei asunut yksin. Hänen ensimmäinen pitempiaikainen residenssinsä sijaitsi Kaliforniassa, Ojaissa, jonne myös perustettiin ensimmäinen Krishnamurti-koulu. Siellä hän vietti pitkiä periodeja 20-luvulta aina toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan saakka. Ojain ranchilla asuivat vakinaisesti em Rajagopal, Rosalind ja heidän tyttärensä Radha Rajagopal Sloss. Myös esim Aldous Huxley vaimoineen vietti pitkiä aikoja talossa. Radha Sloss on kuvannut laajasti Krishnamurtin ja perheensä elämää Ojaissa kirjassaan Lives in the Shadow with J. Krishnamurti.
Radha Sloss oppi tuntemaan Krishnamurtin lempeänä lastenhoitajana ja vanhemmaksi vartuttuaan eksentrisenä kotiprinssinä. Krishnamurti möyri kasvimaalla, auttoi tiskaamisessa, hurjasteli autolla ja patikoi päivittäin maastossa, pelasi sulkapalloa, korttipelejä ja monopolia, tykkäsi vitsailuista eikä pannut pahakseen itseensä kohdistuvia kepposia. Joka aamu Krishnamurti saattoi Radhan tien varteen koulubussille ja hänen palatessaan Krishnamurti oli vastassa (tosin näkymättömissä, ettei vaan nolaisi tyttöä luokkatovereidensa silmissä).
Oli myös päiviä, jolloin Krishnamurti istui ulkona ääneti Radhan ja tämän kavereiden leikkimistä etäältä katsellen. Tälläisinä hetkinä Radha tunsi Krishnamurtin läsnäolon ja hänen hiljaisuutensa energian sulkevan kaiken sisäänsä suurenmoiseen rauhan tilaan.
Krishnamurti ei koskaan käsitellyt rahaa ja hänen kykynsä käytännön asioiden hoitamiseen oli vaillinainen. Yleisestä juridiikasta, verotuksesta ja yhteiskunnallisista mekanismeista hän ymmärsi luultavasti yhtä paljon kuin Muumipeikko. Krishnamurti eriyttikin itsensä nimeään kantavan säätiön johdosta varhain, eikä ylipäätään ottanut vastuuta mistään asiasta maailmassa.
Kerran eräs innokas Krishnamurtin kannattaja ehdotti hänelle, että Ommenin vuosittaisen, kolme viikkoa kestävän kokoontumisen yhteyteen järjestettäisiin golf-kurssit. Krishnamurti piti ideaa mainiona ja käski puhua riitä Rajagopalille, joka tyrmäsi täysin järjettömänä pitämänsä hankkeen välittömästi.
Krishnamurtia ei kiinnostanut vähääkään millaisia olivat hänen puheistaan kootut kirjat ja muut julkaisut. Rajagopal hoiti itsenäisesti tekstien editoimisen ja kaikki muutkin niiden julkaisemiseen liittyvät asiat 60-luvun alkuun saakka. Tuolloin Krishnamurti äkisti erotti uusiin naimisiin menneen Rajagopalin palveluksestaan ja vaati häntä luovuttamaan toimittamiensa ja tuottamiensa Krishnamurti-teoksien kaikkinaiset oikeudet uudelle, Englannissa päämajaa pitävälle Krishnamurti toimistolle.

Radha Sloss tiesi Krishnamurtin tylyttäneen monia ihmisiä elämänsä aikana, mutta silti hän yllättyi ja järkyttyi siitä, kuinka kylmästi Krishnamurti nyt otti etäisyyttä hänen isäänsä ja muihinkin läheisiin ystäviinsä. Ylipäätään Krishnamurti oli yksityiselämässään siinä määrin oikukas ja erityisherkällä tavalla ehdoton persoona, että hänestä on yksioikoisen moraalista ja jaloa hengen laatua arvostavan ihmisen mahdoton tehdä itselleen roolimallia.

Ei Krishnamurti halunnut ollakaan kenenkään esikuva. Yhtä vähän häntä kiinnosti täyttää ns kunniallisen kansalaisen mitat muiden ihmisten silmissä. Kotimaata kysyttäessä hän vastasi, "koditon", ja siksi ei kunnioittanut yhtäkään "rättiä nimeltä lippu". Itseään hän luonnehti usein sanalla "friikki". Osallistumista sellaisiin tavismaailmassa ihmisiä yhteen liimaaviin aktioihin kuin häät tai joulu hän kaihtoi.
Krishnamurti oli joutilaisuuden ihannoija. Työnteko vie hänen mielestään kohtuuttoman suuren kaistaleen ihmisen elämästä. Krishnamurti toivoi, että ihmisten joutenoleminen maailmassa lisääntyisi ja saisi enemmän arvostusta osakseen. Vuoteessa loikoilu, ikkunasta ulos tähyily, meren rannalla seisoskelu, päämäärätön metsissä samoilu... tälläisiä asioita maailmanopettaja Jiddu Krishnamurti piti olennaisen tärkeinä. Hän oli Mr Original Mindfulness, jolle katseleminen ja kuunteleminen olivat täyttä elämää.

Uus-uskonnollinen sirkus on kasvanut valtaisiin mittasuhteisiin sitten Jiddu Krishnamurtin päivien.
Äiti Amma kiertää kestohymy päällä ympäri ämpäri keräämässä kolehtia pohjattomaan ämpäriinsä ja lisää palvojia messiaaniseen halauskulttiinsa.
Häpeämättömän omahyväinen tohtoridiiva Deepak Chopra vetää salit täyteen ihmisiä kuuntelemaan hänen (osittain hyvinkin kiintoisia) oppejaan holistisesta terveydestä ja positiivisten vibraatioiden voimasta.
Krishnamurtin tunnetuin teema - tietoinen läsnäolo - on pakattu kliiniseen mindfulness-pakettiin, jonka myynti sujuu vieläkin vilkkaammin, kuin Krishnamurtin elinaikana Transsendenttisen Meditaation (TM) kauppa.
Iso kööri erinäisiä tietoisuustaitojen guruja ja dosentteja saa elantonsa siitä, että he work shopeissa, seminaareissa, retriiteissä ja kirjoissaan johdattavat ihmisiä henkiseen kasvuun kukin omalla menetelmällään.
Sadat ja tuhannet joogit, lamat ja swamit laukovat omaa vastaustaan Krishnamurtin alunperin Chögyam Trungpalle esittämään kysymykseen: "Elämässä on niin paljon ongelmia, joten miksi pitäisi ehdoin tahdoin hankkia vielä yksi ongelma lisää: meditaation oppimisen ongelma?"
Mutta maailmanopettajan tuoli on pysynyt tyhjänä.
Krishnamurtin jälkeen ei ole ilmaantunut ketään sellaista, universaalisti merkittävää ja näkyvää hahmoa, jolla olisi intressiä ja kompetenssia jakaa etevää opetusta siitä, mitä on vapaus ja mitä on "ei-mikään" konkretian, ei teoreeman, ei uskon, ei mytologian tasolla.
Olennaista Krishnamurtissa oli se, että hänen opetuksensa ei ollut sitoutunut sen paremmin sekulaariin meditaatiotieteilyyn kuin kirkollisiin kuvioihin. Tosin on muistettava se, että Krishnamurtin läpimurron globaaliin tietoisuuteen aiheutti ja teki mahdolliseksi nimenomaan hänen asemansa teosofien ja okkultistien promotoimana, uus-uskonnollisena kultti-ikonina.
Jumalallisen avatarin aura teki Krishnamurtista julkisen uransa alkuvaiheessa magneetin suhteessa mediaan ja massoihin. Hän sai kyllä äänensä kuuluviin elämänsä loppuun asti, mutta 60-luvulle kestäneen nousukiidon jälkeen yleinen mielenkiinto häntä kohtaan laimeni huomattavasti. Kaikkiaan hänen opetuksensa koskettivat, koskettavat suhteellisen pientä määrää ihmisiä. Osa heistä on suhtautunut Krishnamurtiin pakkomielteisyyttä lähentelevän, fanaattisen ihailun vallassa - ja kääntyneet lopulta Krishnamurtia vastaan. Tunnetuin esimerkki tästä on U. G. Krishnamurti, joka muuttui Krishnamurtin fanittajasta Krishnamurtin ivaajaksi ja julkiseksi haastajaksi.

Krishnamurti tapasi Dalai Laman molempien ollessa vielä nuorehkoja miehiä. He tekivät kahdenkeskisen kävelyretken, jonka aluksi Krishnamurtin kuultiin kysyvän: "So, what do you believe in, sir?"
Nyttemmin on koko maailman tietoon tullut mihin Dalai Lama uskoo. Hänet on rankattu maailman vaikutusvaltaisimmaksi hengelliseksi johtajaksi ja hän on saanut monin kerroin enemmän julkisuutta kuin Krishnamurti konsanaan.
Dalai Lama opettaa Buddha Dharmaa suppealla kuulijakunnalle (buddhalaisille & symppareille) ja isommalle otokselle ihmisiä omia, buddhalaisuudesta kumpuavia aforismejaan myötätunnosta ja rakkaudesta. Hän näyttäytyy kansalle tookkareissa, rock-festivaaleilla, kokkiohjelmissa ja hyväntekeväisyysgaaloissa ... - ja kertoo kansalle sen mitä kansa haluaakin kuulla. Hänen osansa on olla rock & roll -stara, yleishyvää svengiä tarjoava hittinikkari - tai ainakin aivan jotain muuta kuin kosminen, uuden ajan konsensusta uhmaava rebel rebel ja tajunnallisen mutaation agentti.
Dalai Lama kehuu kaikkia uskontoja yhtä lailla päteviksi ja hyviksi siinä missä Krishnamurti nimesi ne kaikki hengelliseksi viihteeksi. Krishnamurti puhui radikaalista, henkisestä muutoksesta, joka tapahtuu nyt, ei huomenna tai seuraavassa inkarnaatiossa. Kenessäkään Krishnamurtin kuulijoista ei hänen havaintonsa mukaan tälläistä muutosta tapahtunut. Siten voidaan ajatella, että heille, ja meille, kaikille, jotka ovat Krishnamurtia kuunnelleet ja tutkineet, hänen puheensa ovat olleet lähinnä viihdettä. Tämä ajatus ei kata koko totuutta, mutta meidän kannattaa kelata se läpi kaikissa asetelmissa ja kaikissa yhteyksissä, joissa olemme mukana, jos olemme vakavasti omistautuneet olemaan vapaita olentoja.
--- Jos olemme vakavissamme vapauden kanssa - emme harrastelijoita tai teoreetikkoja.
--- Jos suhtaudumme totaalisen mielen vapauden saavuttamiseen siten miten Krishnamurti suositti: yhtä kiihkeästi kuin nälkäinen leipäpalan saamiseen.
Ja lopuksi: olemme tekemässä jyrkkää käännöstä ahtaassa mutkassa, eikä kukaan takaa miten meille käy. Meille voi käydä yhtä hyvin tai huonosti kuin kävi kaikki auktoriteetit hylkäämään kehoittaneelle maailmanopettaja Jiddu Krishnamurtille.

Artikkelini Krishnamurtista Johnny Kniga Kertoo -lehdessä 1/2003: KRISHNAMURTI
Tiibetissä tuli 1100-luvulla julki mietelausekokoelma Tässä on kunnianarvoisan Gampopan ylin polku, nimeltään Arvokas rukousnauha. Teoksen kokooja, Gampopa, oli Tiibetin suuren joogin, Milarepan oppilas.
Mietelmät ilmestyivät suomeksi v 1978 otsikolla Kallisarvoinen rukousnauha - tiibettiläisten opettajien ohjeet (Samsara-kirja) . Kirja luettelee mm kymmenen asiaa, jotka tulee tehdä, joita tulee välttää ja jotka tulee tietää. Tässä näytteeksi
Kymmenen samantekevää asiaa
Sille, joka on vilpittömästi omistautunut henkiselle elämälle, on samantekevää, luopuuko hän maailmallisista toiminnoista vai ei.
Sille, joka on ymmärtänyt tajunnan transsendenttisen luonteen, on samantekevää, mietiskeleekö hän vai ei.
Sille, joka on vapautunut kiintymyksestä maailmalliseen ylellisyyteen, on samantekevää, harjoittaako hän askeesia vai ei.
Sille, joka on tajunnut todellisuuden oikean luonteen, on samantekevää, asuuko hän eristettynä yksinäisyydessä, vai vaelteleeko hän paikasta paikkaan kuin munkki.
Sille, joka on saanut tajunnan hallintaansa, on samantekevää ottaako hän osaa maailman iloihin vai ei.
Sille, joka on täynnä myötätuntoa, on samantekevää, harjoittaako hän yksinäisyydessä mietiskelyä vai tekeekö hän työtä toisten hyväksi yhteiskunnan keskellä.
Sille, jonka nöyryys ja luottamus on horjumaton, on samantekevää, asuuko hän gurunsa kanssa vai ei.
Sille, joka ymmärtää perusteellisesti saamansa opetuksen, on samantekevää, kohtaako häntä onni vai epäonni.
Sille, joka on luopunut maailmallisesta elämästä ja ryhtynyt harjoittamaan henkisiä totuuksia, on samantekevää, noudattaako hän sovinnaisia käyttäytymissääntöjä vai ei.
Sille, joka on saavuttanut korkeimman viisauden, on samantekevää, pystyykö hän tekemään ihmetekoja vai ei.
Nämä ovat kymmenen samantekevää asiaa.
(suomennos: FWBO:n kääntäjäryhmä)
Useita Kallisarvoisen rukousnauhan ajatelmia yhdistää se näkemys, ettei uskonnollisen ja ns maallisen elämän välillä ei ole välttämättä ristiriitaa. Tämä herättää ihmetyksen: miksi esim hän, joka on vapautunut kiintymyksestä maailmalliseen ylellisyyteen yhä ottaa osaa maailman iloihin?
Kirjassa The Guru Drinks Bourbon bhutanilainen elokuvaohjaaja ja lama Dzongsar Jamyang Khyentse tarkastelee sakraalin ja profaanin suhdetta (tantrisen) Vajrayana-buddhalaisuuden näkökulmasta.
Vajrayana on suoraan kohti "tulosta" osoittava suuntaus. Se ei opeta, että kaikissa ihmisissä on ainekset Buddhaksi, vaan niin, että me kaikki olemme buddhia. Joka heppu. Donald Trump, Hillary Clinton, Jussi Halla-aho, Pekka Haavisto, Madonna, Danny... Pedofiilit, murhaajat, kiduttajat ja vihanlietsojatkin ovat buddhia. Jos olemme astuneet valaistumispyrkimysten virtaan meidän tulee heihin buddhina myös suhtautua.
Meidän pitäisi joka käänteessä käyttäytyä Buddhan tavoin. Olimme sitten coctail-kutsuilla, temppelissä, kassajonossa, bordellissa, reiveissä, ampumaradalla tai Suomi-Ruotsi -maaottelussa. Mutta miten Buddha mahtaa käyttäytyä? Tai, mikäli ajatellaan Buddhan ja gurun olevan yhtä kuten Vajrayanassa tehdään: miten gurun tulisi käyttäytyä?
Ystävällisyys ja myötätunto ovat buddhistien vaalimia ominaisuuksia. Gurussa ne puhkeavat täyteyteensä. Tämä ei tarkoita sitä etteivätkö gurut ikinä pulttaisi. Gurun ystävällisyys merkitsee sitä, että hän pyrkii keinoja kaihtamatta herättämään oppilaansa ja toisinaan raivoaminen palvelee tätä tarkoitusta.
Lisäksi on niin, että Vajrayanassa, ja Dzogchen-buddhalaisuudessa, ei kehoiteta taistelemaan mieleen pullahtaneita tunteita ja ajatuksia vastaan, koska niillä ei todellista olemassaoloa. Ne ovat vain kuin karjuntaa tyhjässä avaruudessa (Dilgo Khyentse Rinpoche).
Kirjan Dzogchen - The Self-Perfected State kirjoittanut Chögyal Namkhai Norbu mainitsee Dzogchenin harjoittamisen vaaraksi sen, että oppilas ei ymmärrä korrektisti mitä tarkoittaa se, että tajunnan tilaa "ei korjata". Hylättäessä yleisimmät metodit - omien aggressioiden tumppaamisen tahdonvoimalla ja psykoterapia-vetoisen "tunteiden läpikäymisen" - käy helposti niin, että jatketaan eteenpäin suuttumuksen tai jonkun toisen emootion vallassa sisäisen ristiriitaisuuden tilaa ylittämättä.
Vihastumisesta tulee valaistumista, jos vihastumisen hetkellä näemme agression(kin) olevan meidän alkuperäisen, itsessään täydellisen, valohohteisen tajuntamme säteilyä. Hyvin samalla tavoin asiaa lähestytään Kashmirin shaivismissakin.
Guru voi ottaa raivarit tai toimia muuten epäsovinnaisella tavalla myös siinä tarkoituksessa, että haluaa oppilaansa tajuavan, ettei hän voi pitää ketään ihmistä omat, ehdollistuneet odotuksensa täyttävänä roolimallina. Guru pitää käsittää oppilaansa ylimpänä ystävänä, jonka tehtävä on töniä harjoittajaa kohti puhtaan maan pohjattomuutta.
Malliesimerkki epäsovinnaisesta gurusta on edesmennyt Chögyam Trungpa Rinpoche. Hän oli ahkerasti tupakoiva juoppo, jolla oli nuoren vaimonsa lisäksi suhteita useisiin naispuolisiin oppilaisiinsa. Hän nappaili LSD-matkoja, lipitti olutta Dharma-puheita pitäessään, viuhahti tärkeisiin juhliin ilkosen alastomana jne.
Trungpan läheinen oppilas, amerikkalainen nunna Pema Chödron on sanonut:
Trungpa Rinpoche oli ärsyttävä henkilö. Kirjassaan Cutting Thorugh Spiritual Materialism hän sanoo, että henkisen ystävän tehtävä on loukata oppilasta, ja sellainen kaveri hän oli. Jos tilanteet kävivät liian mukaviksi, hän järjesti kaaoksen. Kaikki mitä voin sanoa on, että tarvitsin sitä. En pitänyt prässäämisestä ja ärsyttämisestä, mutta se oli mitä tarvitsin. Se näyttti minulle miten olin juuttunut totunnaisiin kaavoihin. Mitä lähemmäksi häntä pääsin, sitä suuremmaksi kasvoi luottamukseni häneen.
- Ani Pema Chödron: Ei oikeaa, ei väärää - Tiikerinsilmä 4/1993

Buddha Dharman harjoittajan on siis hyväksyttävä gurunsa sellaisena kuin hän on. Tämän vuoksi on syytä olla tarkkana kenet pyytää gurukseen. Ennen kuin otat ketään guruksesi, vahdi häntä päivin ja öin, opasti Ramakrishnakin. Dzongsar Khyentse antaa opuksessaan vinkkejä gurun testaamiseen. Hän esim kehoittaa lainaamaan gurulta rahaa, jättämään se eräpäivään mennessä maksamatta ja katsastamaan sitten miten henkinen ystävä tähän suhtautuu...
Mutta jos gurumme lisäksi hyväksymme myös "itsemme sellaisena kuin olemme" (kuten on muodikasta ajatella) ja olemme takertuneita uskomukseen, että minun polkuni on yhtä kelvollinen kuin kenen tahansa toisen - silloin sullomme henkisyyden sisällön oman astiamme mittaan, poljemme paikoillamme narsististen harhojen sumussa ja hylkäämme äkillisen vapautumisen option.
Dzongsar Khyentse asettaa kysymyksen näin: Monet tiibettiläiset lamat ... saattavat sanoa, että Vajrayanassa meidän ei tarvitse pidättäytyä maallisesta elämästä ja sensuroida nautintojamme, niin kauan kun emme ole takertuneet niihin. Mutta mistä tiedämme, että joku ei ole takertunut?
Chögyam Trungpasta on helppo sanoa, että hän ei ollut täysin sidonnaisuuksista vapaa, koska hän mitä ilmeisemmin oli alkoholisti. Tästä huolimatta - tai jopa osittain sen vuoksi - hänen analyysinsa ihmisen tilasta ovat briljantteja ja vinkkinsä Dharman harjoittamiseen veitsenteräviä. Hän oli innostava opettaja, joka vaikutti suuresti Pema Chödrön ja monien muiden ihmisten tajunnan avartumiseen.
Pema Chödron uskoo, että Trungpan perimmäinen vaikutin oli toisten ihmisten auttaminen, mutta samalla hän toteaa: En tiedä kuka hän oli. Ja ehkä hän ei tehnyt kaikkea auttaakseen kaikkia, mutta hän varmasti auttoi minua.
Trungpa rikkoi monia uskontonsa sääntöjä, mutta ei yllyttänyt ketään tekemään samoin. Päinvastoin. Hänen filosofiansa oli yhteneväinen buddhalaisten perusteesien kanssa: henkisessä itsenäisyydessä ei ole kyse vapaudesta tehdä mitä tahansa päähän pälkähtää, vaan henkilökohtaisesta vastuusta: siitä, että ihminen oppii toimimaan oman tietoisuutensa varassa.
En ole buddhalainen ( - tai mitään muutakaan uskoa). Inspiroidun buddhien, bodhisattvojen, lamojen, yoginien ja joogien opetuksista havaitessani niissä yleispäteviä huomioita ja johtopäätöksiä, jotka eivät edellytä koko buddhalaisen doktriinin omaksumista.
Ymmärrykseni mukaan Vajrayanan ja Dzogchenin opettajat osuvat naulan kantaan mm siinä, että tajunnan laajentamisen taiturin saattaa löytää lähes mistä tahansa: raksalta, huoran sängystä, drinkkibaarista, luolasta, temppelistä, tilitoimistosta, eduskunnasta... Näin on, koska syvätajuisia havahtumisia tapahtuu moninaissa olosuhteissa: yksi saa satorin kokkina neljän tähden hotellin keittiössä, toinen on ekonomisti, joka kokee ekstaasin palon meditaatiossa buddhalaisen retriitin aikana.
Yleensä isot pallot, joutsenet ja kotkat ovat kylläkin alan ammattilaisia. Milarepa, Ramakrishna, Padma Rinpoche, Adi Shankara, Ayu Khandro, Tenzin Palmo, Dilgo Khyentse Rinpoche, Gögyam Trungpa, Krishnamurti... Arkinen, sosio-ekonomisia pyrkimyksiä palveleva raadanta ei ollut heidän juttunsa.
Kun tiibettiläisten gurujen ohjeissa todetaan, että on yksi hailee osallistuuko myötätuntoa ja tietoisuutta säteilevä henkilö maalliseen hyörintään vai ei, tilannetta ei tarkastella etiikan ja moraalin kannalta. Se ja yhdeksän muuta samantekevää asiaa ovat samantekeviä sen vuoksi, että ne eivät hetkauta mihinkään suuntaan Dharman harjoittajaa, jonka mieli on aivan jotain muuta kuin ulkoisia impulsseja itseensä imevä kärpäspaperi.
Yleviin, eettisiin periaatteisiin nojaaminen tekee helposti jumaluuden todistajasta jumalattomien tuomarin. Eettinen ehdottomuus voi myös maalata meidät nurkkaan: jos pidämme sotimista absoluuttisesti pahana asiana, saattaa käydä niin, että emme voi lähettää edes postikorttia, koska postimerkin ostamisella rahoitamme sotakoneistoa ylläpitävää valtiota.
Uljaiden eettisten prinsiippien - esim tasa-arvon - kannattaminen ei sitä paitsi automaattisesti takaa sitä, etteikö ihminen voisi mainipuloitua jostain silkkoa sisältä -ideologiasta, päätyä puolinaisiin johtopäätöksiin ja uppoutua näennäispositiiviseen puuhasteluun.
Mutta onko mahdollista hylätä eettinen katsanto ilman nihilismiin vajoamista? Tähän kysymykseen jokaisen on vastattava itse omalta paikaltaan. Ja missä on meidän paikkamme? Tyhjän päällä. Olemme metafyysisesti tyhjän päällä joka iikka. Se on visainen, jopa kauhistuttava asetelma ja ihmiskunnan suurella enemmistölla ei ole kapasiteettia tilanteen selvittämiseen. Siksi massat ovat pimeyden omia. Tämä on objektiivinen tosiasia.
Mielipiteemme eivät voi ikinä olla objektiivisia, mutta ei meillä myöskään muuta tietä tietämiseen ole kuin mieli. Mielentilaa muuttamalla uudistuu ja tarkentuu kuva maailmasta, maailmankuva, elämänymmärrys.
Oppiessamme operoimaan mielipidetason tuolla puolen olevissa tajunnan kerroksissa, viriää siitä elämän peruskuvioiden paljastuminen ja kasvaa tietämys sisäisen ja ulkoisen yhteenrakentumisesta. Tämä tietämys heijastuu siihen, miten puhumme, pukeudumme, kosketamme, mitä syömme, kuuntelemme ja mihin katsomme - nämä ovat seikkoja, jotka käsittävät suurelta osin sen mitä me olemme maailmassa.
Emme tee virhettä, jos pidämme puhtautta kriteerinä sille, kuinka puhumme, mitä syömme, mihin aktioihin, prosesseihin lähdemme mukaan... Puhtauden vaalimisella ei tarkoiteta tässä neuroottista likaisuuden pakoilua, vaan elämänilmiöiden orgaanisten yhteyksien tiedostamista ja erilaisten substanssien hyödyntämistä niiden ollessa turmeltumattomassa kuosissa. Tällä tavoin virittynyt elämäntapa synkronoituu pyrkimykseen ylläpitää mieliavaruuden alkuperäinen, ja siten luonnollinen, säteilevä puhtaus.
Välittämättä siitä elämekö puhtaasti vai saastassa edessämme on sama eksistentiaalinen kompa, buddhalaisittain sanottuna: kärsimyksen pyörästä, samsarasta, vapautuminen. Yhteiskunta, instituutiot, työ, kaupallisuus, sosiaaliset hierarkiat eivät ole samsara, vaan pikemminkin elementtejä ja ulottuvaisuuksia elämämme, labyrintin kaltaisessa mandalassa - joka on tavalla tai toisella selvitettävä. Tämä huomio sopii mainiosti sitkoksi sille käsitykselle, ettei kannata vältellä osallistumista addiktiiviseen nykykulttuuriin sen vinoutuneesta ihmiskuvasta ja materialistisista arvoista huolimatta. Siihen sisältyy selitys siihen, miksi monet henkisen tien vaeltajatkin painavat duunissa pitkää päivää, dokaavat parin viikon putkia baareissa, ottavat osaa missikisoihin, karnevaaleihin (carnal) ja Pride-marsseihin, miksi poliittiset intohimot, tosi-tv, pakkojoulu, patriotismi, päiväkahvit... miksi kaikki on hyvää (tutti bueno - paavi/Warhol) arjen (karman?) shankaroille.

Asumme reunaehdoiltaan (elämä/kuolema) ehdottomassa, mutta samalla ehdonvaraisessa todellisuudessa, jossa myös asioiden väliset suhteet määrittävät niiden olemusta ja merkitystä. Siksi voimme huoleti juoda bodhisattvojen seurassa bourbon-viskiä, jos kutsu kemuihin tulee, vaikka emme väkijuomista piittaisikaan. - Alkoholia on yleensäkin turvallista nauttia vain pyhien yhteydessä. Tosin tavallisesti henkiset harjoittajat janoavat eniten pyhimysten läsnäolosta tiukuvaa nektaria. Sitä suosittelee virvokkeeksi myös persialainen runoilija ja sufimystikko Jalāl ad-Dīn Muhammad Rūmī eräässä runossaan: Drink from the presence of saints, not from those other jars.
Samat asiat eivät ole yhtäläisesti samantekeviä eivätkä tärkeitä. Edes kaikki ekstaasit eivät ole yhtä ja samaa. Tätä Rūmī `kin tähdentää: Don’t think all ecstasies are the same! Elämä on moniselitteinen asia. Kaikki selitykset eivät voi olla oikeassa, mutta onko jokainen niistä väärä? Tätä kannattaa tutkia, mutta tärkeämpää kuin koetella jonkun gurun tai filosofian antaman elämänselityksen oikeellisuutta, on analysoida oman selityksemme pätevyyttä ja kantavuutta. Hyvät opetustekstit, kuten Kallisavoinen rukousnauha, ovat kullanarvoisia aapisia ja peilejä meditaation ja itseymmärryksen harjoittajalle.

Isojen uskontojen hegemoniasta ja kaikkinaisesta tieteellistymisestä huolimatta on samanismi säilyttänyt vetovoimansa maailmassa.
Suomessakin on tällä hetkellä "samaaneja" luultavasti enemmän kuin koskaan maan historian aikana. Samaanikursseja järjestetään jatkuvalla syötöllä ja lisäksi tyrkyllä on mm "samanistista" meditaatiota ja retkeilyä.
Samanismista on tullut yleisnimitys erilaisillle, usein transsiin tai sen sukuisiin tiloihin tähtääville tekniikoille, joiden uskotaan sytyttävän ihmisessä itseoivalluksen kipinän tai vähintäänkin edistävän ns henkistä kasvua.
Kokonaan pallolta ei ole kadonnut aidosti perinnetietoinen, esi-historialliset juuret omaava samanismikaan. Latinalaisessa Amerikassa samanismi rönsyilee koko maanosan henkisessä aluskasvillisuudessa. Etelä-Amerikassa sijaitsee useita maita, joissa samanismiin orgaanisesti ja olennaisesti liittyy ayahuasca-juoman ja muiden psykotrooppisten luonnonesineiden käyttö.
Amazoninajahuaskaliaanista keitettävä ayahuasca-uute vetää puoleensa kuin magneetti tajunnallisen toisenlaisuuden tavoittelijoita länsimaista. Erityisesti Brasiliaan, Peruun, Boliviaan, Kolumbiaan ja Ecuadoriin suuntautuva ayahuasca-turismi on ikään kuin jatko-osa invaasiolle, joka 50- ja 60 -luvuilla koettiin Meksikossa.
Meksikoon vaelsi etnologi Robert Gordon Wassonin jalanjäljissä iso määrä beatnikkeja ja kukkaiskansaa maagisista psilosybiini-sienistä vaikuttumaan. Heidän emäntänään toimi parantaja Maria Sabina. Hän tosin alusta asti oudoksui sitä, että ulkomaalaiset tulivat psilosybiini-sessioihin "etsimään Jumalaa". Se tuntui Maria Sabinasta absurdilta agendalta. Meksikolaiset itse tulivat sienirituaaliin toivoen ja rukoillen, että saisivat siellä heitä heikentävät taudit paranemaan. Jumalaa he lähestyivät katolisessa messussa.
Myöhemmin Maria Sabina katui yhteistyötään länkkäreiden kanssa, koska siitä hetkestä lähtien, jolloin ulkomaalaiset saapuivat etsimään Jumalaa, pyhimyslapset (sienet) menettivät puhtautensa ja voimansa.
Ayahuasca-turismin volyymi on isompi kuin varhaisten psykedeelikkojen Meksiko-matkailussa, mutta ilmiöiden kaavio on samantyyppinen. Länsimaalaiset ihmiset eivät kirmaa Brasiliaan ja Peruun oppiakseen esim ayahuasca-samaanien maailmanselitystä, vaan juomaan ayahuascaa hengellisen janonsa tyydyttämisen tarkoituksessa.
Ayahuasca-turismi on aiheuttanut esim Amazonin alueen alkuperäisväestön keskuudessa traditionaalisen samaanikulttuurin surkastumista, koska nykyisin suuri määrä parantajia ja maageja keskittyy gringojen palvelemiseen.
Ayahuasca-kultin yleismaailmallinen tunnettavuus on paljolti seuraamusta aya-rituaalien kuvaamiseen erikoistuneen perulaistaiteilija Pablo Amaringon (1943 - 2009) kansainvälisestä läpimurrosta 80-luvulla.
Amaringon "löysi" vuonna 1981 armoitettu mystikko ja psykonautti Terence McKenna. Hän esitteli taiteilijan antropologi Luis Eduardo Lunalle, jonka innostuksen siivin Amaringon maalaukset lensivät nähtäviksi aina Suomeen saakka - jossa yksi maalaus päätyi Sielun Veljien albumin Softwood Music Under Slow Pillars (1989) kansikuvaksi.
Taiteellisen työn Amaringo aloitti rahanväärentäjänä. Hän jäi siitä kiinni ja joutui vankilaan. Sieltä päästyään Amaringo alkoi toden teolla syventyä hänelle entuudestaankin tutun ayahuasca-viinin maagiseen hyödyntämiseen opettajanaan samaani nimeltä Don Pascual Pichiri. Tarkkaan ottaen Pichiri ei ollut samaani, sillä tämä termi ei ole Etelä-Amerikassa(kaan) käytössä, vaan vegetalista.
Amaringo toimi vegetalistina vuodet 1970 - 1976. Hän lopetti samanismin harjoittamisen, koska monet vegetalistat ja etenkin noidat (brujo´t) olivat kateellisia hänelle ja Amaringo pelkäsi heidän surmaavan hänet, jos hän jatkaa työtään.
Pablo Amaringon yhtä aikaa naivistisia, surrealistisia ja psykedeelisiä maalauksia on painettu kirjoihin Ayauacca Visions - The Religous Iconography of a Peruvian Shaman (1991) ja Ayahuasca Visions of Pablo Amaringo (2011). Molemmat teokset sisältävät laajat selvitykset visioiden olennoista, olemuksesta ja taustoista.
Pablo Amaringo uskoi olevansa delfiinilapsi. Hänen kotiseuduillaan näet ajatellaan, että veden alla sijaitsee salainen maailma, jonne sen asukkaat toisinaan kaappaavat ihmisiä ja ovat heidän kanssaan seksuaalisessa kontaktissa. Ihmisiä muistuttavien vesiolentojen lisäksi syvyyksissä piileskelevät kalapyrstöiset merenneidot ja jokidelfiinit, joilla on kyky ottaa itselleen ihmisen hahmo.
Ilmestyessään ihmisten keskuuteen jokidelfiinillä on valkoinen puku ja päässä huopahattu. Hän viihtyy baareissa ja bailuissa, tarjoaa auliisti kierroksia kaikille, vitsailee ja tanssittaa naisia - kunnes sitten katoaa yhtä äkkinäisesti kuin kylään ilmestyikin. Sitä ennen hän on saattanut jonkun leidin raskaaksi tai jopa kaapannut luokseen veden alle asumaan.
Myös delfiininaaraat parittelevat ihmisten kanssa. Samaani Don Augustin Riva kertoo sekstailleensa 13-vuotiaana hänen veneeseensä pompanneen naisdelfiinin kanssa; sillä oli pienet rinnat ja häpykarvat aivan kuten tavallisellakin naisella.
Augustin Rivan kertomus sisältyy kirjaan Singing to the Plants - A Guide to Mestizo Shamanism in the Upper Amazon (2009). Se on ensimmäinen kokonaisvaltainen esitys ylä-Amazonin alueen ayahuasca-kulttuurista. Kirjoittaja on Stephan V. Beyer, uskontoihin ja psykologiaan erikoistunut yliopistomies. Hän on viipynyt pitkään sademetsissä ja saanut initiaation ayhuasca-kulttiin Don Roberto Acho Juramalta, joka on paikallisessa hierarkiassa korkeimman asteen samaani, banco ayahuasquero. Beyer on kartuttanut tietämystään monien tietäjien tulilla, mutta Roberto Jurama ja edesmennyt vegetalista Dona Maria Luisa Tuesta Flores ovat hänen pääopettajansa.
Intiaaniväestö saapuu Juraman ja muiden samaanien sessioihin saadakseen apua sairauksiinsa ja fyysisiin vaivoihinsa. Toinen tärkeä motiivi osallistumiselle vegetalistin taikapiiriin on halu nähdä visio, joka paljastaa ihmiselle miksi hänen asiansa ovat huonolla tolalla ja mitä niiden korjaamiseksi voisi tehdä.
Ayahuasca ei ole lääkinnällinen yhdiste samassa merkityksessä kuin aspiriini tai antibiootit. Siksi potilas ei aina edes juo sitä, vaan kuppia kallistaa pelkästään kasvien henkien kanssa liittoutunut vegetalista, brujo tai curandero. Ayahuascaa otettuaan samaani näkee pahan paikat potilaan kehossa ja myös vaivojen syyn ja aiheuttajan. Hyvin usein fyysistenkin ongelmien syynä ovat jonkun lähimmäisen voimalliset kiroukset tai sitten noidannuolet, eli jonkun noidan ihmiseen viskaamat näkymättömät väkäset.
Ihmiset Amazonin alueella ovat tietoisia sairauksien ja kuoleman fysiologisesta perustasta ja he tietävät kyllä miten epidemiat leviävät, mutta tämä ei estä heitä kysymästä: Miksi tämä sairaus tuli juuri minulle? Kuka sen on aiheuttanut? Aivan samalla tavoin ihmiset, jotka ovat kokeneet elämässään petosta ja epäonnea - menestyneet huonosti bisneksissään yms - tulevat ayahuasca-samaanin sessioon saadakseen vision siitä, kuka tai ketkä ovat hänen huonon tuurinsa takana. Tai, kuka on se heppu, joka on maannut hänen vaimonsa kanssa.
Samaani kutsuu parannusperformaatioonsa sellaisten kasvien henkiä, joiden hallitsija ayahuasca on. Hän laulaa loitsulauluja ja hymnejä - icaro-virsiä - ja saattaa tehdä tämän välillä hyvin hiljaisella soinnilla, ettei vaan kukaan kuule ja kaappaa itselleen hänen voimallista icarostaan. Päinvastoin kuin Siperian samaanit Amazonilla parantajat eivät tee matkoja henkimaailmaan, vaan puiden, eläinten ja kasvien henget ilmaantuvat tapahtumapaikalle. Yleensä ihmishahmoisina. Ayahuascaa itseään kutsutaan usein "Viidakon kuningattareksi", mutta hän saattaa ilmestyä ihmiselle myös miehenä.
Samaanit ovat aina tietoisia henkien läsnäolosta, mutta - samaani Don Romulo Maginia lainaten - ayahuascan juominen on heille kuin laittaisi silmälasit silmilleen.
Oksentaminen on tavallista ayahuascan siemaisemisen jälkeen ja intiaaneille se on session varsinainen päämäärä, koska yrjöämisellä katsotaan olevan puhdistava vaikutus. Puhdistavaa tehoa on myös samaanin yltiömäisesti sauhuttelemalla mapacho-tupakalla, jossa on rutkasti enemmän nikotiinia kuin mitä länkkärilääkäri määrää. Mapacho on samaanien keskuudessa pyhempi kuin itse ayahuasca. Ilman sitä et voi käyttää mitään kasvia hyödyksesi, sanovat samaanit.
Aikansa kessua tupruteltuaan ja lauluja laulettuaan samaani iskeytyy suullaan kiinni potilaan kehon kipeään kohtaan ja alkaa imeä kovalla paineella vaivaa pois ihmisestä. Mitään lääkejuomia samaanit eivät siis potilaille tarjoa, vaan lääkintä tapahtuu puhaltamalla, imemällä ja laulamalla. Yrteillä ja rohdoilla parantavat lääkemiehet ja -naiset ovat oma ammattikuntansa Amazonin alueen mestitsien ja intiaanien keskuudessa ja heidän työssään ayahuascalla ei ole osaa.
Kasvien ja eläinten henkien lisäksi sessioon voi osallistua - kuten Pablo Amaringon maalauksista näkee - mm merenneitoja, muinaisia kuninkaita, enkeliolentoja, astraalisia yksisarvisia ja ulkoavaruudellisia lääkäreitä. Taivaalliset tohtorit ohjeistavat samaaneja, mutta he eivät puhu mitään ihmisten kieltä. Beyerin samaanioppaiden mukaan he puhuvat "tietokonekieltä"... beeb boop beeb boop ... tai, ping ping dan dan...
Valmius ulkoavaruudellisen computer-kielen tajuamiseen ja kontaktointiin kasvihenkien kanssa ei tietenkään synny tuossa tuokiossa. Sitä edeltää useita vuosia kestävä koulutus samaanin oppilaana. Koulutusjaksoon kuuluu vähintään kuusi kuukautta kestävä eristäytymisperiodi. Silloin samaanikokelaan on noudatettava hyvin tarkkaa, niukkaa ruokavaliota ja pidättäydyttävä sukupuolielämästä.
Stephan V. Beyerin oman kokemuksen mukaan samaaniopetus ei ole ihmisen astraaliolemukseen ym vastaaviin salaisuuksiin perehdyttävää mystismiä, vaan sitä voi arkisuudessaan verrata kauppiaan tai mekaanikon koulutukseen. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö samanismilla olisi yhteyttä mystisten tosiasioisen näkemiseen.
Omanlaistaan mystiikkaa piilee jo siinä, että samanistinen ruokavalio ja sosiaalisesta aktiviteetista vetäytyminen tekevät henkilön helposti seksuaalisesti hyvin haluttavaksi. Joidenkin samaanien pyrkimykset ovatkin menneet mönkään juuri siksi, että he ovat kesken keskeisen prosessin sortuneet itseään tykö tekevien naisten halujen tyydyttäjiksi.
Samaanit noudattavat erikoisruokavaliota viikon, kaksikin ennen kuin aloittavat ayahuasca-rituaalin ja samaa he edellyttävät myös tapahtuman osallistujilta: ei suolaa, ei sokeria, lihaa, riisiä jne. Samoin pidättäytyminen seksistä on välttämätöntä parin viikon ajan ennen sessiota, eivätkä naiset saa osallistua siihen kuukautisjaksonsa aikana. Ayahuasca - joka on hyvin kateellinen ja vaarallinen olento - ei pidä sperman ja kuukautisveren hajusta, Maria Flores kiteyttää.
Maria Flores tunnusti katolista uskontoa, kuten suuri osa Amazonin alueen samaaneista. He eivät vain ole erityisen hyvin perillä katolisen kirkon virallisesta doktriinista, koska syrjäseuduilla kirkolliset auktoriteetit käväisevät vain kerran pari vuodessa avioliittoja vahvistamassa.
Samaanien omaksuma kansankatolilaisuus pitää Jeesusta ja Neitsyt Mariaa parantavina ja suojelevina henkinä. Jotkut samaanit käyttävät kristillisiä rukouskirjoja pimeyden voimien hyökkäyksiä torjuessaan. Suoranaisia uskonnollisia merkityksiä ayahuascan käyttöön ovat tuoneet kolme synkretistä uskontokuntaa: Barquinha, União do Vegetal ja Santo Daime. Jälkimmäiseksi mainittu on kaiketi kirkoista suurin.
Hierarkisesti johdettu Santo Daime edustaa spiritualistista kristinuskoa, johon on lisätty opit karman laista ja jälleensyntymisestä. Ayahuascan juominen on seurakunnan jäsenille sakramentti. Samanistisia elementtejä ei kirkon kokoontumisiin sisälly. Yleensä Santo Daime -alttarilla on aina kahdella puolalla varustettu Caravaca-risti (nimellä cruzeiro). Ristin toinen poikkipuu viittaa Jeesuksen uuteen tulemiseen kirkon perustajan Irineu Serran hahmossa.
Santo Daimella on jäseniä myös Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Singing to the Plants -kirjassa arvioidaan, että Daimen ja União do Vegetalin seuroihin osallistuu Etelä-Amerikan ulkopuolella säännöllisesti vähintäänkin 10 000 ihmistä.
Uskonnolliset motiivit eivät ole päällimmäisenä yllykeenä sademetsiin suuntaavilla ayahuasca-turisteilla. Enemmistö länkkäreistä lähtee samaanien maaperälle hakemaan "autenttista" ayahuasca-elämystä; mystisesti parantavaa & eheyttävää visiota & energiaa.
Gringot tulevat "ayahuasca-maihin" oman terveysoppinsa, keittiöpsykologiansa ja universalistisen filosofiansa kanssa ja värväävät samaaneja järjestämään heidän pyrkimystensä kanssa synkronissa olevia seremonioita. Yleensä Ayahuasca-turistit eivät halua vegetalistojen imevän heidän kehostaan myrkkyjä pois, vaan mieluimmin ajattelevat ayahuascan olevan taikajuoma, jonka stimuloimina he itse parantavat itsensä. Samaanit ovat havainneet, että useimmiten gringoja eivät vaivaa fyysiset kivut, vaan psyykkiset ongelmat: stressi, ahdistus, traumat jne.
Ayahuasca-diettiä ja -terveyskoodia vierailijat eivät ole innostuneita noudattamaan. Heillä ei ole edes aikaa elää viidakossa viikkoa tai kahta ilman suolaa ja sokeria ja pääasiassa paistettuja plantain-banaaneja popsien, eivätkä länkkärimimmit hevillä suostu siihen, että heidä kallis matkansa kariutuu sen vuoksi, että kuukautiset sattuvat juuri ayahuasca-rituaalin ajankohtaan. Tosin kaikki samaanit eivät suostu mistään hinnasta järjestämään sessiota, johon osallistuu naisia, joilla on kuukautiset.
Antropologi Marlene Dobkin de Riosin mielestä Amazonilla meneillään on paha, alkuperäiskulttuuria hyväksikäyttävä hanke. Touhun luulisi tuovan vaurautta ja sen myötä hyvinvointia köyhiin intiaanikyliin, mutta näin yksioikoisesti asiat eivät ole asettuneet. Marlene de Rios toteaa, että samaanit saavat liian paljon rahaa liian nopeasti ja ovat tämän vuoksi jatkuvasti napit vastakkain kollegojensa kanssa. Lisäksi: samaan aikaan kun valuuttaa virtaa vegetalisteille, intiaaniyhdyskuntien korinpunojat ja muut käsityöläiset ja kauppiaat tienaavat pelkkiä pennosia. Heidän elämästään ayahuasca-samanismi luisuu koko ajan kauemmaksi, koska yhä useampien parantajien aika menee hengellisen viihteen järjestämisessä turisteille. Tämä toiminta tapahtuu paljolti ulkomaalaisten perustamissa, "holistisissa" healing centereissä.
Stephen Beyer toteaa kirjassaan, että kaikki Amazonin alueen ayahuasca-turistit eivät tule ulkomailta, vaan joukossa on myös nuoria natiiveja, joita ei huisaa ryhtyminen vuosia kestävään samaanikoulutukseen, johon em yksinäiset retriitit ja erityisruokavalion ylläpitäminen aika ajoin kuuluvat. He lukevat mieluimmin magiaa käsitteleviä kirjoja ja oppaita - ja keksivät itse loput. Näillä avuin osa heistä ryhtyy itsekin järjestämään ayahuasca-rituaaleja sekä kotimaassaan että ulkomailla.
Myönteisenä ilmiönä aya-matkailun alalla Beyer pitää Howard Lawlerin El Tigre Journey -organisaatiota. El Tigre Journey ottaa ayahuasca-meetinkeihinsä vain 12 henkilöä kerrallaan ja heidän on noudatettava traditionaalista diettiä ja puhtaussäännöksiä. Sessiot ovat avoimia ja maksuttomia paikallisille ihmisille ja niitä vetävät samaanit ovat vain osa-aikaisesti organisaation palveluksessa. Toiminnasta kertyvät varat menevät Bora-, Yagua- ja Huitoto -intiaanien kylien hyväksi.
Tigre Journeyn toiminta ei kuitenkaan pelasta ayahuasca-samanismia sen suurimmalta ongelmalta: maageilla ei ole enää oppipoikia. Kuten jo yllä todettiin perinteistä samaanin polkua paremmin etelä-amerikkalaisella psykedelianuorisolla pelittävät vähemmän vaativat kevytversiot samanismista - sisältönään tajunnallinen transformaatio, universaali rakkaus, astraalimatkailu ynnä muut populaarit new age -teemat.
Esimerkkinä uuden ajan neo-ayahuasquerosta Beyer mainitsee mestitsi don Antonio Barrera Bandan, jonka hän vuosia sitten oppi tuntemaan kritiikittömänä ja ahnaana ulkoperulaisten himmeli-filosofioiden hotkijana. Banda ryhtyi yhdistelemään samaanioppeihin joogan ja taistelutaitojen filosofiaa ja pian hän olikin valmis järjestämään ayahuasca-kiertueita kansainväliselle yleisölle.
Riippumatta siitä juoko ayahuascaa samaanien taikapiirissä vai hippileirissä on epäilemättä iso asia ihmiselle, jos viidakkoviini avaa hänen silmänsä näkymättömään todellisuuteen tai oman mielensä kätkettyihin ulottuvaisuuksiin. On myös paljon kertomuksia siitä, kuinka ayahuasca on ollut avuksi neuroosien ja traumojen laukeamisessa - ainakin tilapäisesti. Ei kuitenkaan ole käytössä mitään sellaista dataa, jonka perusteella voisi päätellä ayahuascan käytöstä seuraavan merkittäviä psykoterapeuttisia läpimurtoja tai radikaaleja, fundamentaaleja muutoksia ihmisten arkitietoisuudessa.
Ayahuasca-apostoli Rick Strassman järjesti 1990-luvun alussa vapaaehtoisryhmän kanssa projektin, jossa tutkittiin ayahuascan vaikuttavan aineen, DMT:n, vaikutuksia ihmisten elämään. Tutkimusraportin mukaan mitään erityisempää henkistä kasvua koehenkilöissä ei tutkimuksen kestäessä tapahtunut, vaan kaikkien elämäntavat ja -tilanteet pysyivät muuttumattomina: kukaan ei alkanut harjoittaa mitään henkisen muutoksen tai tajunnan laajentamisen metodia, vaihtanut työpaikkaansa, saanut uutta virtaa ihmissuhteisiinsa, lähtenyt mukaan yhteisölliseen tai maailman parantamiseen pyrkivään toimintaan, ei mitään tälläistä. Sen sijaan monet tutkimushenkilöt kertoivat olleensa vielä pitkään DMT-sessioiden jälkeen useita kertoja kontaktissa erilaisten, ei-inhimillisten olentojen kanssa.
Beyer ajattelee, että saattaisi olla aiheellinen mielenmuutos hylätä kokonaan opit ja odotukset valaistumisesta, itseparantamisesta ja yhteisöllisten tunteiden voimauttamisesta DMT:n ja ayahuascan yhteydessä - ja vain yksinkertaisesti seurata ayahuascaa sinne minne se tahtoo meidät johdattaa: pimeään ja hohtavaan henkien valtakuntaan. Mutta miksi Ayahuasca tekee näin? Onko sillä ja muilla kasveilla suunnitelmia ihmisten varalle? Tämän arvuuttelun äärelle saavuimme jälleen.
Ihmiset vanhenevat ja kuolevat, koska he näkevät muiden vanhevan ja kuolevan.
Adi Sankara
Ihmisillä on kyky ajatella kuolemattomuutta, mutta lähimmäksi sitä DNA on päässyt alkukantaisissa organismeissa ... Kuolemattomuus oli ensimmäinen eloonjäämisstrategia, jonka DNA oppi satoja miljoonia vuosia ennen kuin monimutkaiset kasvit ja eläimet ilmestyivät.
Deepak Chopra
Minulla on profetia koskien kuolemanrajakokemuksen läpikäyneitä ihmisiä - siis heitä, jotka on todettu kliinisesti kuolleiksi, mutta jotka ovat vironneet henkiin ja väittävät poissaoloaikana kokemiensa asioiden perusteella, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen.
Minä ennustan, että eräänä päivänä nämä henkilöt kuolevat, eivätkä pomppaa enää ylös pedistä, vaan heidät haudataan tai poltetaan. Silloin heitä ei enää lohduta usko kuolemanjälkeiseen elämään, koska heitä ei ole enää olemassa. Elämä sellaisena kuin olemme oppineet sen tuntemaan on vääjäämättömästi loppu menettäessämme arvokkaimman mitä meillä on: fyysisen kehomme.
Kristityt tähtäävät kuoleman jälkeen taivaaseen ja muslimit Paratiisiin (Janna). Tuomionpäivänä tapahtuu ylösnousemus kuolleista ja silloin jumala ratkaisee jokaisen ihmisen lopullisen kohtalon. Hindulaiset puolestaan uskovat lähes poikkeuksetta sielunvaellukseen, jonka lopullisena maalina on yhtyminen korkeimpaan jumaluuteen ja/tai autuaalinen elämä taivasmaailmoissa. Kaikki nämä, kuten monien muidenkin uskontojen kuolemakäsitykset perustuvat vakaumukseen sielun olemassaolosta.
Usko sieluun - persoonalliseen, kehoa kestävämpään hengen kiteeseen ihmisessä - perustuu romanttiseen äärimmäisyysajatteluun. Jos hylkäämme teorian sielun olemassaolosta, voimme silti pitää totena oppia jälleensyntymisestä. Buddhalaisen käsityksen mukaan ihmisellä ei ole sielua - ydinolemuksemme on ei-ydinolemus: tyhjyys - ja ihmisen minuus menee kuolemisen kurveissa päreiksi kyllä, mutta samalla psyykkisen energian virtaus erkanee kehosta ja tämä virtaus tiivistyy myöhemmin uuteen, fyysiseen muotoon.
On ilmeistä, että ihmisen tajunta ei sammu täsmälleen samaan aikaan fysiikan kuoleman kanssa. Samoin se, että ihmisessä on energiaa, joka kehon hajotessa suuntaa toisaalle. Mutta! jos esim minun energia-aalloistani muotoutuu kuolemani jälkeen toinen ihminen, niin enhän se minä ole! Ei se mitä nyt koen minäkseni ole uudelleen elossa, jos vastasyntynyt beibi parkaisee Kairon keskussairaalan synnytysosastolla...
Vaan eihän ihmisen fyysinen keho pysy muuttumattomana! Sinä heräät joka aamu uutena ihmisenä. Sun solut, atomit ja kaikki systeemit ovat jatkuvassa muutostilassa ... - Tämä on totta kyllä. Mutta on myös niin, että vaikka heräänkin jokaiseen uuteen päivään uutena, uudistuneena kehona, ei se tarkoita sitä, että minulla olisi herätessäni vinot silmät ja puhuisin kiinaa. Eivät ihmisessä tapahtuvat muutokset ole tämänlaatuisia.
Ikuisesti jälleensyntymisen kierrossa pysyminen ei tosin ole buddhistienkaan päämääränä, vaan päinvastoin, jällensyntymisestä vapautuminen: valaistuminen; elämän janon sammuminen, nirvana. Jos ihminen on saavuttanut absoluuttisen tajunnantason ja on yhtä mielen alkuperäisen, esteettömän avaruuden kanssa, niin silloin oletettavasti on hyvin ohut se persoonallisuuden säie, jonka säilymisestä kuoleman jälkeisen elämään uskovat haaveilevat
Tantrassa ja joogassa, alkemiassakin, on perinteisesti ollut tärkeimpänä päämääränä kuolemattomuuden saavuttaminen. Näihin pyrkimyksiin liittyy buddhalaisten keskuudessa vaalittu oppi rainbow bodysta, josta olen jo aikaisemminkin blogissani kirjoittanut.
Näkymätön sateenkaarikeho koostetaan ihmisessä virtaavista energioista ja metamorfoosin tapahduttua meditoijasta jää jäljelle vain eloton, kutistunut keho. Tai ainoastaan hiuksia ja kynnet.
Tästä toiminnosta tulee mieleen kristillinen legenda Kristuksesta, joka kuoltuaan nousi ylös koko kehonsa mitassa, ei jättänyt hautaluolaan atomiakaan, ja häippäsi sitten - kumma kyllä - kokonaan maallisista maisemista. Elijah teki saman tyyppisen ihmeteon jo aikaisemmin kyntäen tulisilla vaunuilla taivasta kuin konsanaan aurinkoa kohti karauttavat Rigvedan soturit.
Rastafarilaisuuteen kuuluu perinteisesti usko siihen, että "synnin palkka on kuolema". Jos elää holistisesti ja puhtaasti, tottelevaisesti kosmisia lakeja noudattaen ja soveltaen, säilyy hengissä. Tätä kantaa edustaa edelleenkin esim jamaikalainen isäni, tohtori Hue. Hän on kuolemanuhmaaja, jonka tunnuslause kuuluu: rasta on voittamassa iän, kivun ja kuoleman.
Rastatohtori Bongo Huen mukaan alku ihmisen ikuiselle elämälle on fyysisen kehon muuttaminen temppeliksi. Edellytyksenä kuolemattomuudelle on divine contact, jumalainen yhteys, Kaikkivaltiaaseen ja hänen Sihteeriinsä, Kuningatar Omegaan.
Rastatohtorin elämänymmärrys vaikuttaa samanhenkiseltä kuin taolaisuus, jonka harjoittajat uskovat, "että ihmisen qihin perustuva keho-mieli voidaan muuntaa kuolemattomaksi henkiolemukseksi pitkäikäisyyden menetelmien sekä edistyneiden meditaatioiden ja hellittämättömän harjoittamisen myötä" (Livia Kohn). Yhtäläisyyttä Rastan vision ja rainbow body -konseption kanssa havaitsen siinä, että Bongo Huen kuvaa mystisen metamorfoosin grand final ´ia sellaiseksi, että liha ja veri sulavat turmeltuneisuuden shokkitilaan ja putoavat ihmisen yltä.
Massat ympäri maailman - turmeltuneet ihmiset (vampyyrit), jotka ovat tehneet vatsastaan eläinten hautausmaan - "menevät madoille". He joutuvat ikuiseen kadotukseen, katoavat elämästä. Toisenlailla, eli puhtaasti eläville yksilöille on ilmeisesti mahdollista, että heidän vibraationsa jälleensyntyvät kuoleman jälkeen uudestaan maapallolle. Bongo Hue on näet ohjeistanut puolisoani siten, että jos minä menehdyn, niin hänen pitää odottaa, kunnes synnyn uudestaan ja kasvan aikuiseksi - ja mennä sitten kanssani uudestaan yhteen.
Carlos Castaneda piti jälleensyntymisoppia älyvapaana konseptiona. Jumalaa ja Saatanaa ei hänelle ollut olemassa. Niiden sijasta hän kertoo kirjoissaan voimaa vaanivasta Kotkasta. Ihminen on valoa hohtava olento, valopallo, ja ihmisen kuollessa kosminen Kotka yleensä nappaa ja syö hänen energiansa. Noita, tai soturi, pyrkii tietysti välttämään tämän. Noidan konstina on äärettömyydeksi identifioituminen, oman olemuksensa siirtäminen tyystin ns. Toiseen Huomioon, naguaaliin.
Castaneda väittää hänen opettajansa, intiaaninoita Don Juan Matosin, livahtaneen kuolemansa hetkellä naguaaliin. Don Juanin poislähdöstä Castanedalla on kaksi eri tarinaa. Kirjojensa ulkopuolella hän on kertonut, että kerran Don Juanin ja hänen oppilaidensa ollessa koolla Don Juan yhtäkkiä muuttui valoksi ja katosi. (Näkyväksi valoilmiöksi muuttuminen on muuten eräs sovellus em sateenkaarikehosta.)

Erittäin merkillinen tapa jatkaa elämäänsä on myös se, että ottaa kuoltuaan toisen ihmisen kehon asunnokseen. Teoksessa Autobiography of a Sadhu amerikkalaissyntyinen sadhu Baba Rampuri kertoo possession-ilmiöstä oman kokemuksensa kautta. Hänen gurunsa Hari Puri Baba näet siirtyi - ilman ennakkovaroitusta - kuolemansa jälkeen Baba Rampuriin. Asian paljastuminen sai Rampurin aluksi raivon valtaan ja vei hänet hulluuden partaalle. Yksi Rampurin sadhutovereista veikkasi possession´in syyksi sitä, että Hari Puri Baba halusi nähdä Amerikan. Miksei niinkin. Mutta miten hän tuon kommervenkin suoritti? Ja mikä se on, Hari Puri Baban minuus, mieli vai mikä, se mikä Rampuriin siirtyi?

Me voimme - ainoina olentoina maailmassa - muuttaa biologiaamme ajatuksillamme ja tunteillamme, kirjoittaa Deepak Chopra kirjassa Iätön ruumis, ajaton mieli. Biologisesta vinkkelistä katsottuna asia taitaa kuitenkin olla niin, että kukaan ei voi elää pidempään kuin solunsa - ja nykytiedon valossa solut eivät ole kuolemattomia, niiden jakautuminen päättyy jossain vaiheessa.
Kehomme atomitkaan eivät ole ikuisia, mutta niiden elämä on miljardien vuosien mittainen. Tästä tiedosta syttyy virike ryhtyä tavoittelemaan ikuista elämää atomitasolta, samaistumisesta omiin atomeihinsa. Ystäväni, avaruuden kansalainen, Oso Laakso on syventynyt tähän skenaarioon:
Sulla on mukana kaikki atomit ja sun atomit ei ainakaan kuole ikinä, ne on vanhempia, vahvempia, niiden perusta on vahvempi kuin tähtien. Sä olet hyvin ikuinen atomipainoltasi, mielettömän ikuinen kaveri, ajattele.
Ajattele, jos sun tajuntasi hallitsisi kaikki sun kehon osat, jokaisen atomin ja solun - silloin sun tajunta olisi miljoonaan vihkimykseen virittynyt. Ja jos tän kehon on saanut, kannattaa ryhtyä tavoittelemaan tätä miljoonan taalan paikkaa, yrittää lunastaa kehon salaisuus, tulla sen herraksi.
K. Oso Laakso - Heavy Space Dub
Oson näkemys on totuudellinen, mutta utopinen. Kaikki kuolemanuhmaajat ja kuolemattomuuden soturit ovat utopisteja. Mutta kangastuksen kaltainen on myös keho jokaisen ihmisen. Se on avaruus, jossa leijuvat keuhkot, raajat, solut, atomit ja koko fysiikka. Valojuovista koostuva fysiikka. Kehomme on arvaamattoman suurella potentiaalilla varustettu valoilmiö. Ei sen salaisuuksia kannata jättää katsastamatta.
Padmasambhavan Rainbow Body.
Oso Laakson radiohaastattelu Youtubessa
Minä tunnustan musiikin uskontoa.
Uskon musiikkiin henkisen metamorfoosin moottorina. Uskon että totuutta soitettaessa musiikin henget ja jumalat ovat aina paikalla.
Uskoni mukaan musiikki voi toimia henkisenä opetuksena ja tietoisuuden hehkun sytyttäjänä. Silloin musiikki on - Jimi Hendrixin sanoin - sähköinen kirkko, joka avaa mielen kuin säilykepurkin.
Aion julkaista Ummagummassa pienen tutkielman musiikista tajunnan laajennuksen ominaisuudessa. Tämä on ko tekstin johdanto-osa, jossa esittelen musiikkeja, joilla on ollut erityisen merkittävä vaikutus minun harjoittamiini meditaatioihin ja rituaaleihin, ja täten, koko elämääni.
Nykyisin en yleensä kuuntele musiikkia meditoidessani tai pujaa pitäessäni, mutta usein istuttuani hiljaa asanassa 5 - 6 tuntia laitan mietiskelysession sinetiksi soimaan jonkun etevästi toteutun, henkisiä kvaliteetteja ilmentävän levytyksen ja uppoudun siihen.
1 Ustad Bismillah Khan - Shehnai Virtuoso + koko tuotanto
Tästä Musiikki alkaa.
Ustad Bismillah Khanin puhaltaessa shehnaita Musiikki syntyy maailmaan ensimmäistä kertaa ... itsetietoisena, ylväänä ja puhtaana; esi-inhimilinen, primitiivinen alkuääni akselisävelenään.
Khanin tuuttauksen arkaainen tekstuuri koostuu rosoisesti värisevistä mikropisteistä, jotka energisoivat kaiken sen mikä ihmisen fysiikassa, kemiassa ja aurisessa kentässä pyörii, säteilee, supistuu, laajenee, imeytyy ja virtaa. Tantriseksi opetukseksi musiikin tekee Khanin kyky heijastaa soitollaan extranormaalia maailmaa, jossa syvyys ja korkeus koskettavat toisiaan.
Ustad Bismillah Khan oli muslimi, joka palvoi hindujumalatar Sarasvatia ja soitti usein ragoja Vishnulle ja Shivalle pyhitetyissä temppeleissä. Vuonna 2001 hänet palkittiin Bharat Ratnalla, kunniamerkillä, joka on korkein mitä siviilihenkilölle Intiassa myönnetään. Muusikoista ennen Khania tämän kunnianosoituksen olivat saaneet Ravi Shankar ja M. S. Subbulakshimi.
2 M. S. Subbulakshimi - Suprabhathams / Nadamrtutham + koko tuotanto
M. S. Subbulakshimin laulusta olen kerran kirjoittanut, että se kuulostaa siltä, kuin raamattu puhuisi itsekseen. Tämä pätee erityisesti Subbulakshimin resitoidessa muinaisia mantroja erityisesti etelä-Intiassa vaalittuun Karnātaka-perinteeseen nojaten.
Oman ymmärrykseni mukaan Subbulakshimi oli laulutaiteen korkeimman asteen saavuttanut vokalisti maailmassa. Hänen kohdallaan teknisesti briljantti äänenkäyttö palveli tietoista ja ehdotonta integroitumista pyhien äänteiden pyörteisiin. Tämä tarkoittaa sitä, että Intian satakieli resitoi mantroja "kirjaimellisesti", ilman tulkintaa. Subbulakshimi johdattelee sinne, missä ei ole enää persoonia, eikä kysymyksiä, ja missä järjestys on vapauden synonyymi.
Intiassa on syntynyt monia muitakin pyhimyksen kaltaisia naislaulajia, sellaisia kuin Girija Devi, Shobha Gurtu ja Lakshmi Shankar. He - samoin kuin esim egyptiläinen Om Kalthoum ja tansanialainen Bi Kidude - eivät mielestäni ole pelkästään laulajia; he ovat jumallisen energian todistajia ja musiikin pyhyyden puolustajia turmeltuneessa ja sekasortoisessa maailmassa.
Tässä, kuten muuallakin, huiput osoittavat missä kulkevat ilmansuunnat yhdistävät tiet, jotka tuovat kaikki jumalallisen ja tosi-inhimillisen kauneuden rakastajat toistensa luo (Esteettinen relativisti ajattelee ainoastaan horisontaalisti: Hänellä saattaa olla tietoa useasta laaksosta, mutta hänellä ei voi olla yhteistä arviointiperustetta näiden eri laaksojen musiikille. Vain vuoren huipulta avautuu riittävän laaja näköala, sekä horisontaalinen että vertikaalinen perspektiivi).
Arto Koskinen - Melodian ja rytmin dialektiikka (Uuden Ajan Aura 3- 4 /1981)
3 Sheik Chinna Moulana - Nadhaswaram + koko tuotanto
Sheik Chinna Moulanan instrumentti oli shennaita muistuttava nadhaswaram-torvi. Hän oli "Vishnun lepäävän muodon", Ranganathan, palvoja. Itse tutustuin Moulanan meininkiin ensimmäistä kertaa 1992 julkaistulla albumilla, joka on otsikoitu - kuten monet muutkin mestarin levytykset - lakoonisesti nimellä Nadhaswaram. Tämän levyn yksi kohokohta on thavil-rumpua takovan A.R. Subramaniamin ekstaattinen, taitavasti ja tehokkaasti nadien ja meridiaanien tuhansia solmukohtia hereille naputtava soolo.
Nadhaswaram-musiikkia esitetään useimmissa etelä-Intian hindutemppeleissä aamu- ja iltarituaalien aikaan. Nykyteknologian ansiosta meillä on mahdollisuus kuunnella esim Sheik Chinna Moulanan soittoa kotioloissa mihin vuorokauden aikaan tahansa. Tämä ei ole mielestäni yksioikoisesti hyvä asia, sillä musiikin merkityksellisyys kalpenee vääjäämättä aina, kun musiikki irrotetaan alkuperäisestä kontekstistaan ja tarkoituksestaan.
Toiselta kannalta katsottuna on kuitenkin ihmiskunnan kannalta suuri siunaus, että esim vanhojen korkeakulttuurien vaalimiin uskontofilosofioihin ja esoteerisiin äännejärjestelmiin perustuvia informaatioimpulsseja voi nyt äänitteiden välityksellä vastaanottaa kaikkialla maailmassa.
4 Jimi Hendrix Experience - Electric Ladyland
Kappalemateriaalin hajanaisuudesta huolimatta Jimi Hendrixin tupla-albumi Electric Ladyland on yksi sähköisen musiikin historian tärkeimmistä levyistä: Suuri Työ. Se on metafyysisen melankolian mestarin ja Einsteinin veroisen näkijäneron tutkimusmatka mieleen ja avaruuteen, seksuaalisen jumaltulen liehuntaan, meren ja veden salaisuuksiin, aineen aaltoiluun.
Electric Ladylandin tuimasta, tummasta soitosta välittyy intentio avata väylä näkymättömään energiatodellisuuteen ja johdattaa kuulija ehdollistuneen, pienen mielensä keloista kosmisen tapahtumisen mandalaan. Siellä kaikki rajat ovat vain hentoja kokemisen ääriviivoja, joiden yli spirituaalin euforian ja autuuden aallot lainehtivat.
Hendrixin kitarataidetta meditoidessa kannattaa visualisoida itselleen sellainen, astraalinen, tai buddhinen avaruuspuku, jóta pystyy käyttämään myös sukelluspukuna kaikkia sateenkaaren värejä heijastavassa kaikkitietoisuuden valtameressä.
5 Grateful Dead - Live Dead / Grayfolded
Shall we go,
you and I
While we can?
Through
the transitive nightfall
of diamonds.
Grateful Deadin alunperin kaksois-LP:nä julkaistun Live Deadin yhden levypuoliskon täyttää psykedeelisen rockin evergreen, Robert Hunterin sanoittama Dark Star. Se on ikään kuin Hendrixin Electric Ladyland yhteen kappaleeseen tiivistettynä.
Dark Star on ainut sisältö Grateful Deadin erikoisimmalla levyllä, tupla-cd:llä Grayfolded. Deadin legendaarinen äänimies ja kemisti Bear Owsley on rakentanut yli sadasta vuosina 1968 -1993 tallennetuista Dark Starin live-versiosta kokeellisen plunderphonics-kollaasin. Uus-sävellyksen molemmat osat - Transitive Axis ja Mirror Ashes - ovat eeppisiä ja aavemaisia mysteerimatkoja. Teoksen psykedeelistä värinää ja unenomaista outoutta aaltoileva äänikuva ilmentää toisenlaisuuden kokemuksia: kellumista painottomissa ja ajattomissa tiloissa, astraalisia siirtymiä, telepaattista kontaktointia ...
6 Klaus Schulze - Timewind
Klaus Schulzen 70-luvulla ilmestyneet pitkäsoitot olivat omaäänisiä ja tärkeitä avauksia Mielen Aikaan, Age of Mind. Vuonna 1976 julkaistua, salaperäisesti ja kohtalokkaasti humisevaa Timewindia pidän syntikkamusiikin monumenttina.
Aikatuulen musiikki kuvaa maailmaa vailla kiinteitä objekteja ja ajan vakioita. Se puhaltaa aivoista ja muista unelmiemme alustoista uljaita lentoaluksia ilmaan ja opastaa ne esi-historiallisten höyryjen läpi iäti psykologisen ja historiallisen ihmisyyden tavoittamattomissa pysyviin olevaisuuden maisemiin.
Timewindissa voi aistia klassiselle taidemusiikille sukua oleva juhlallisuutta ja draamallisuutta, syntetisoitua pömpötystä, mutta silti se on malliesimerkki siitä, miten moderni, sähköinen musiikki alkoi 60- ja 70- luvuilla vyöryttää esiin vanhalle musalle vähemmän ominaista, värähtelevää ainesta.
Klassinen musiikki kuvaa paljolti tapahtumia ja tunteita ja niiden irrottelua, jotka liittyvät ns. "tämänpuoleiseen": sotiin, vallankumouksiin ja erilaisiin fyysisiin touhuihin. Jos kuuntelemme nykypäivän musiikin muotoja havaitaan kuinka niissä tälläinen värähtelevä aines on voimistunut. Se ei kuvakaan niin paljon tekemistä kuin olemista. Enemmän sisäisiä kokemuksia. Kuinka tajunta laajenee ja mitä siitä seuraa. Värähtelyt vievät ihmistä pois "täältä", pois fyysisestä maailmankuvitelmastaan jonnekin missä värähtelevä tapahtuminen on keskeistä, jossa tajutaan värähtelyn ensisijaisuus. Jossa tajutaan ihminen värähtelijänä.
K. Oso Laakso - Musiikki ei ole kelaamista (Uuden Ajan Aura 6/1979)
70-luvun jälkeen Schulzen levytysten taso lässähti. Esim Tangerine Dreamin tuotanto, ajoittaisista tason notkahduksistaan huolimatta, tarjoaa huomattavasti Schulzen katalogia eheämmän ja laadultaan yhtenenäisemmän discografian tajunnallisten svengien kalastajan iloksi ja hyödyksi.
Vielä T Dreamiäkin vakaammin on edennyt synteettisen avaruusromumusan veteraani Harold Budd. Itse arvostan erityisesti albumia The Pavillion of Dreams (1976). Se on ylitsevuotavan lyyrisen lumouksen malja, jonka sisältöä nauttiessaan löytää helposti itsensä valkoista valoa säteilevästä,samadhisesta suvannosta.
Synteettis-psykedeelisestä taidemusiikista puhuttaessa Pink Floydia ei voi jättää mainitsemattta. Bändin taiteelliset uroteot ovat yleisesti tiedossa. Siten jokainen voi mietiskellä, mikä mysteerinen voima jyllää silloin, kun neljästä melko tavallisesta jampasta kuoriutuu yhteisen projektin puitteissa, yhteisen projektoinnin ja ideakollektivismin puitteissa, mestarillisia universaalin vision näkijöitä ja kuvittajia.
Kun kuuntelin Pink Floydin Dark Side of the Moon -levyä, koin siinä jotkut kohdat aivan käsittämättöminä välittämisinä. Siinä välitettiin sellaisia kulkuja, että sitä on mahdotonta kuvata ... Siinä oli sellainen energialla ajamisen tai ratsastamisen tuntu.
K. Oso Laakso).
7 Miles Davis - Bitches Brew
Carlos Santana (Caravanserai, Lotus, Love Devotion Surrender) on sanonut edesmenneen ystävänsä, Miles Davisin, tehneen tahtomattaan spirituaalia staffia. Täsmällisempää olisi ehkä todeta, että Miles Davisin musiikki ei ollut pyrkimyksiltään ja lähtökohdiltaan spirituaalia, mutta siinä oli kosolti inhimillistä tunnetta isompaa spirittiä. Henkeä, henkevyyttä. Se oli mahdollista, koska Milesilla oli yhteys musiikin henkiin.
Bitches Brew (1970) - jonka jälkeen Milesin musikkia oli enää mahdotonta sovittaa karsinaan nimeltä "jazz" - on kuin soundtrack yksilön ylösnousemusta julistavan, modernin ajan ihmisen eksistentialistiselle odysseialle piilotajunnasta paljastuvien myyttisten monoliittien varjossa. Levyn voi käsittää myös ekspressionistisena tanssiinkutsuna vuorelle - joka on ensin valloitettava. Ääntä käyttää iso ego. Niin iso että se saattaa ainakin hetkittäin olla yhtä itsensä superegon, Shivan, kanssa.
Miles jammaa faaraon muinaisessa hoviorkesterissa (Pharaoh's Dance), purskuttelee noidan keitoksia (Bitches Brew), manaa demonit matalaksi (Miles Runs the Voodoo Down) ja rakentaa levyn lopussa korean Svengin pyhätön (Sanctuary). Soitto viestii ymmärrystä siitä, minkälaiset energiat vievät ihmisen tuhoon ja lamaantumiseen, ja mitkä täyteen, esteettömään elämän kukintaan. Musiikkia tehdessään Milesilla oli kyky vetää sisäisyytensä ristiriitaiset yllykkeet keskuskanavaan ja muuntaa ne siten hajaannuksen ja hulluuden selättäväksi voimalinjaksi. Tästä on Milesin monilla levyillä kyse.
8 Mahavishnu Orchestra - Birds of Fire / Visions of the Emerald Beyond / Between Nothingness & Eternity
Bitches Brew´llä on yksi raita, jolla Miles itse ei ole äänessä lainkaan. Teoksen nimi on John McLaughlin ja pääosassa on tietysti McLaughlinin kitarointi. Se on pääosassa myös 1972 perustetun Mahavishnu Orchestran levytyksissä. Tämä sanottuna mitenkään väheksymättä muiden Orkesterissa soittaneiden artistien - Billy Cobham, Jan Hammer, Jean-Luc Ponty ym - ansioita.
Parikymmentä vuotta kuulostelin, kuuntelin, ihmettelin - ja ihastelinkin - Mahavishnu Orchestran äänitteitä ... vasta sitten aloin todella tajuta yhtyeen musiikin kantavan rakenteen ja sen ilmiömäisen suuruuden ja loistokkuuden. Joskushan on nimittäin niin, että musiiki ei ota auetakseen pitkänkään ajan kuluessa, mutta sinä jatkat sen opiskelua, koska vaistoat, että siinä musassa on jotain merkittävää, merkityksellistä...
Mahavishnun levytykset ovat yliaistillisiin korkeuksiin kurottavia ylistyksiä jumaluudelle. Transkendenttisen rakkauden harrasta harjoitusta ja ykseyden hurmiota. McLaughlinin sävellysten ja improvisaatioiden rakenne ja mentaliteetti ovat hyvin erilaiset kuin intialaisissa ragoissa, mutta musiikista on kuitenkin helppo löytää sellainen emotionaalinen, puhdistumisen ja ikuisuuden kaipuun virtaus, joka on selkeästi Gangesin haarautuma. Paramahamsa Ramakrishna olisi taatusti villiintynyt Mahavishnun mainingeista.
9 John Coltrane - Love Supreme / Sun Ship / Live in Japan
+ kaikki
Jos tämän musiikin jättiläisen tuotanto ei ole tuttua huttua, niin hyvä aloituslevy voisi olla Love Supreme. Kosmisen jazzin korkea veisu. Rauha, rakkaus, harmonia vallitsee. Vakaana ja vakavana. Soittajan sydämen kaipuun täyttymyksestä imee elinnesteensä puhdas lootuksen kukka.
Sun Shipille, Live in Japan -boksille (4 cd:tä) ja muille Coltranen kokeellisen kauden levytyksille ovat tyypillisiä atonaaliset äänimyrskyt ja kakofoninen "kielillä puhuminen". Trane syöksähtelee fonillaan ulos viivastolta, vuoroin kaiuttomiin avaruuksiin, vuoroin hermoston sokkeloisiin putkistoihin. Syntyy henkisen läpimurron soundtrackia ja sutraa. Sellaista hänen avantgardistiset(kin) luomuksensa selkeästi ovat. Ääritilojen kartoitusta ja alkuäänen purkauksia. Kundaliinin hehkutusta, hallusinatorisia rukouksia, metafyysisen tyhjyyden tiedostamiseen mieltä transponoivien koodien sarjoja.
Tranen vaimon, kosketinsoittaja Alice Coltranen luomuksille kannattaa myös kallistaa korvansa. Niiden ääreltä voi jatkaa sitten matkaa vaikkapa trumpetisti Don Cherryn seurassa. Jos halajaa vaeltaa tajunnassaan pyramiideille ja lentää sieltä galaksin katolle, niin matkanjohtajaksi kannattaa valita Sun Ra ja hänen Arkhestra-orkesterinsa.
Toki korkeista kohteista kiinnostunut tajuntamatkaaja voi myös nousta Qawwali-junaan, jonka veturinkuljettajana on Pakistanin iso poika, sufi-laulaja Nusrat Fateh Ali Khan. Kun Khan ja kuoro lataa Allahin nimeen ja Profeetan kunniaksi, niin kyllä silloin alkaa purje pullistella toivioretkeläisten paatissa, vaikka se olisi junalauttasydeemi peräpohjolassa. Me vääräuskoiset pystymme kulkemaan samoilla kiskoilla Khanin ja hänen bändinsä kanssa, koska heidän fundamentalistinen liturgiansa svengaa yli rajojen, siinä on isosti kosmista jazzia.
10 Karl Heinz Stockhausen - Stimmung
Helsingin Sanomien edesmennyt kriitikko Seppo "Mätämuna" Heikinheimo oli sitä mieltä, että Stockhausenin puhekuorolle laadittu sävellys Stimmung ei ole musiikkia, vaan "rituaali". Ikään kuin taide ja ritualismi olisivat toisensa pois sulkevia asioita.
Stimmung on saksalaisella, matemaattisella täsmällisyydellä etenevää jumalten ja jumalattarien teatteria; kummat, surrealistiset ilkamat; 72 minuuttia suggestiivisten äänteiden ja vibraatioiden taikaa. Esitykseen kuuluu resitativiista veisua, korinaa, muminaa, kurkkulaulua ja kuiskuttelua, huokauksia ja kiekaisuja. Vuoroin monotoniaa, vuoroin kuulaita konsonanttien aaltoja ja äänien rytmistä polyfoniaa. Libretto on osin saksan-, osin englannin kielistä absurdismia plus muinaisten jumalien nimien - Shiva, Vishnu, Gaia ym - toistoja. OM! BHOM!
11 Keith Jarrett - Köln Concert
Jokaisen konsertin yllä väijyy kuolema
- Keith Jarrett
Kaiken mitä olen käsittänyt mustan ja valkoisen välisestä suhteesta olen oppinut kuuntelemalla Keith Jarrettin pianonsoittoa.
Aloitin tutustumisen Jarrettin pianoimprovisaatioihin levyllä Köln Concert (1975). Se esittelee Jarrettin sekä romanttisena taivaanrannanmaalarina että hurjapäisenä kaikkeuden kiitäjänä kilkuttamassa ilmoille kirkkaita hopioita kallonsa akustiikasta. Paljaasti ja suorasti hän tämän tekee. Jarrett soittaa kuten tuntee, mutta myös ylentäen persoonalliset tunteet laajemmalle tasolle, osaksi ikuisuuden intervalleja. Tässä ehkä piilee Jarretin musiikin ilmiömäisen kauneuden ja jatkuvuuden - kauneuden jatkuvuuden - salaisuus, johon kuulijalla on lupa ottaa osaa. Minne henki vaati [säveliä] kulkemaan sinne ne kulkivat - minne vain henki kulkemaan vaati (Hesekiel).
Jarrettia raskaamman sarjan soolopianointia takoo ja pimputtaa Cecil Taylor. Hän tuntuu usein - samoin kuin esim Coltrane - tutkivan musiikillaan sitä, kuinka laajaksi ihminen voi identtiteettinsä venyttää ilman, että kumilenkki katkeaa; ilman että toiminta losahtaa neuroottiseksi sekamelskaksi.Taylorin soiton herkeämätön yllättävyys ei kuulosta itsetarkoitukselliselta oman kekseliäisyyden elvistelyltä, vaan pikemmin musiikin itsen tarkoitukselta manifestoida tosi luovuuden diversiteettiä.
12 Augustus Pablo - Earth Rightful Ruler / King David's Melody / East Of The River Nile / Rockers Come East ym

Klassinen dub reggae värähtelee vanhatestamentillisella artikulaatiolla psykedeelisen herkkyyden ja kosmisen voiman asiaa. Melodicamestari Augustus Pablo oli myös dub-mestari. Majesteetillinen juhlavuus on hänen, yhtä aikaa ylevien ja naivististen, sävelkuvioidensa ominaislaatu. Jos kuuntelijalla on kolmas korva auki, niin ihanan puhtaita ja avaria tiloja Pablon melodica-aarioiden keskittynyt määrätietoisuus ja hienoviritteisyys tajuisuuteen auraa.
Pablon seurassa voi lähteä mystiselle rekiretkelle auringon ympäri. Tai olla vain paljas kuin zen ja aistia, kuinka atomit tanssivat Pablon dubeissa ja instrumentaaleissa, ja kuinka kirkkaina voivatkaan musiikin virittäminä kiiltää sydämestä sojottavat sakarat. Pabloa reteemmin ja jyrkemmin mielen kuplaa poksauttelee äänitieteilijä Lee Scratch Perry, varsinkin klassikkoalbumeillaan Super Ape ja Return of the Super Ape. Molemmat levyt ovat suurta, henkistä opetusta.
Pablon ja Perryn biisit ovat lyhyehköjä kuten reggaessa on tavallista. Laajemman, vähemmän fragmentaalisen (ja vähemmän sähköisen) äänimaiseman tajuntamatkaajalle avaa jamaikalaisen rastarumpalilaulajan, Ras Michaelin ja hänen yhtyeensä 70-luvulla nimellä Dadawah levyttämä Peace and Love. Tämä neljä pitkää chanttia sisältävä uskonnollisen musiikin monumentti ilmentää sitä, miten maailman halki kuljetaan laulain ja kuinka ihana on sielujen toiviotie...
Dadawahin kamelikaravaanikyydin lailla keinuva soitto soi kaipuuta Zionin kaupunkiin, jota seitsemän sinetin avaaja, PääLuoja hallitsee. Dadawahin muusikoille muinaista pyhää huokuva rummutus ja veisuu ovat kulkuneuvoja henkiseen sfääriin, mutta samalla Ras Michaelin ja muiden rastojen äänistä ja soitosta tulee ajan myötä lopullinen kokemus itse, transkendenttinen elämän täydellinen täyttymys aineettomassa ilmestysmajassa.
13 Esa Kotilainen - Ajatuslapsi
Esa Kotilaisen mystinen musiikkisatu, Lobsang Rampan kirjan inspiroima syntetisaattoriteos Ajatuslapsi (1977) kuvastaa ja virittelee tajunnantiloja, joita suomalaisessa musiikissa on hyvin vähän käsitelty. Unisalissa, Avartuva näkemys ja Ilmassa ovat levyn raitojen otsikot ja ne jo antavat viitteitä siitä millaisesta "sisäisen sankarin" matkasta levytyksessä on kyse.
Ajatuslapsi omaa tiettyjä yhtäläisyyksiä toiseen kotimaisen psykedelian klassikkoon, Pekka Strengin Magneettimiehen kuolemaan. Lauri Nykopp ´in LP Y (1983) sitä vastoin irtaantuu tyystiin em levyjen romanttis-harmonisesta mystisyydestä. Y on raju, saksafoneilla, didjeriduulla ja muilla puhaltimilla toteutettu, samanistinen, arkaaisella aksentilla pärisevä soolo.
Täysi kantavuus, ideatason suvereeni konkretisointi, tästä esi-isien ja maan voimia pintaan manaavasta törinästä puuttuu ja sen vuoksi harvoin olen sitä kuunnellut. Halusin kuitenkin ottaa Nykoppin albumin esille tässä yhteydessä, koska Suomessa on yhä vieläkin harvinaista lähestyä soittamista siinä tarkoituksessa, kuin mitä Nykop tekee levyllään, jonka tietyt osuudet toimivat mytologisen mielialan virittäjinä totisesti kyllä.
14 Goa Gil - koko tuotanto
Intiassa jo vuosikymmenten ajan päämajaa pitänyt, syntyjään amerikkalainen goa-trancen pioneeri Goa Gil kiitää ympäri maailmaa veivaamassa soundeja reivaaajille, ja aina ovat jumalten kuvat ja patsaat tämän sadhun työpisteessä esillä. Goa Gil kokee tekevänsä hengellistä työtä tuottaessaaan ja levittäessään digitaalista mielenräjäyttämisen ja vibojen kohottamisen evankeliumia.
Goa Gilin framille noston tässä voi käsittää symbolisena eleenä. Sillä ei Goa Gil välttämättä ole alan huipputekijä (edes minulle), mutta ei minulla ole aavistustakaan kuka se voisi olla !!! Onhan goa-trancen ja muun reivimusan julkaisuvolyymi valtaisa ja nimikkeitä on satoja, jos ei tuhansia. Minun on vaikea käsittää, miten kukaan voi pysyä kärryillä läheskään kaikesta siitä mitä on tekeillä.

Reivimusan kuuntelua kotioloissa voisi pohtia samalta pohjalta, kuin etnisiä rituaaliäänitteitä sisältävien levyjen käyttöä. Onhan esim goa-trance-sätkytyksen kokemiselle oikea, luontainen ympäristö ja tila reivitapahtuma. Kotikuuntelussa tätä matskua ei aina voi luukuttaa asiaan kuuluvilla äänenpaineilla, ja tämä tietysti vaikuttaa suuresti siihen miltä musa TUNTUU kehossa, aurassa ja mielessä. Mutta saattaa se olla niinkin, että on sittenkin iisimpi saada yhteys koko maailmaan, kun ei pompi minkää hikisen massan keskellä, vaan on kaikessa rauhassa kotona ja hyvistä steroista sykkii sisäavaruuteen esim jotain etevästi tehty goa-trancea ...
15 Nina Hagen - Om Namah Shivay
Nina Hagen on kai nykyisin Jeesuksen morsian, mutta sitä ennen hänellä oli "hindukausi". Sen aikana, v 1999, näki päivänvalon tämä hindulaisia rukouksia ja mantroja sisältävä levy.
Nina Hagenin mantraaminen ei kulje täysin traditionaalisia latuja. Hagenhan on laulajana aivan jotain muuta, kuin tyypillistä kirkkokuorotyttötyyppiä. Hinduvirsiinkin hän vuodattaa punkrokkarin verta sydämestään, eikä epäröi hyödyntää myöskään teatterin ja kabareen keinoja.
Ei Shiva Shankara´lle ole ennen Nina Hagenia vastaavanlaisilla viboilla levyllä laulettu. Hagenin vokaalit ovat hurjasti kiemurtelevia, hengellisen passion lieskoja, joista rönsyää minulle visio Ninasta tanssimassa jumalalleen pyhän porton tavoin. Naisen ääni kietoutuu julkeasti Shiva lingan ympärille kuin käärme. Nina kiusottelee ja kiihottaa herraansa kiivaasti, koska halajaa nähdä joogien kuninkaan voiman koko komeudessaan; sen kuinka Shiva säilyttää jumalaisen tyyneytensä kaiken seisottavan showaamisen keskellä ... Yhtyminen Shivaan tapahtuu yliastisella tasolla, ilman himokkuutta. Nina Hagenin Om Shiva Shakara! kajahtaa ilmoille riemulla ja voitokkaana.
Shiva-bhajaneja on Intiassa levytetty tietysti runsaasti. Omalle tielleni on osunut mm Shiv Dhunin levy Om Namah Shvay, jota pidän kallisarvoisena aarteena. On aina ollut suuri ilo yhdistää oma ekstaasinsa jylhästi laulavan Shiv Dhunin ekstaasiin.
16 Vaiyasiki Das - The Way of Love
ISKONin tallista on vuosikymmenten kuluessa pursunnut maailmaan musaa paljon. Toistaiseksi lähes ainut minua isommin sykähdyttänyt harekrishna-possen levyjulkaisu on Vaiyasi Dasin perinteistä, hengellistä musiikkia sisältävä cd The Way of Love. Vaiyasiki Dasin stydiä tenoria säestää sarangista, huilusta, sarodista, bongoista ja dotaran soittajista koostuva ryhmä.
The Way of Loven lauluissa vuodatetaan sydämen itkua ilman kyyneleitä. Albumi on upea näyte siitä, miten laulaja voi olla yhtä aikaa tyyni ja hurmioitunut. Varsinkin levyn avaavaa Gopinath kutoo todella taiten yhteen rauhan, rakkauden, palvonnan ja ekstaasin virrat.
V Dasin vuodatusten profaanit pyörteet ja värähtelytasot eivät ole mihinkään tiettyyn uskoon sitoutuneita ilmiöitä. Vaikka en Krishnan seuraaja olekaan, on tämän musiikin soidessa ollut joskus ihanaa valvoa ja palvoa.
17 Terry Riley - In C / Shri Camel / Rainbow in Curved Air
Terry Rileyn pyhän pulssin ja pulputuksen soljuessa tilaan, tulee kodista kuin kodista tajunnan laajentamisen temppeli. Riley pelaa parametreillä shivasutraa, loihtii äänistä, niiden viiveistä, kaiuista ja sekvensseistä buddhisia mandaloita. Hän on säveltaitajana kuin mantrojen lähdekoodeja prosessoiva, sähköisen musiikin Milarepa. Minulle Riley onkin levyjensä välityksellä ollut tärkeä meditaation opettaja.
Rileyn minimalistinen orkesteriteosäänite In C (1968) rakentuu 53:sta yhden tahdin mittaisesta melodiapätkästä. Muusikot toistavat niitä niin monta kertaa kuin haluavat ja siirtyvät sitten seuraavaan kuvioon. Musiikki ei liiku mihinkään, eikä muutu miksikään, mutta on silti jatkuvan vaihtelun ja muuntumisen tilassa. Tajunta on tajunta.
Sähköuruilla soitetut soololevytykset Shri Camel ja Rainbow in Curved Air ovat In C:tä eteerisempiä ja psykedeelisempiä meditaatiorunoelmia. Meidän oman mikrokosmisuutemme, tai "jumalallisuutemme", molekyylirakenne Terryn suloisissa kipaleissa paljastuu.
Meditoidessa Rileyn levytysten ikiloisesti kuplivasta äänikudelmasta on helppo havaita oman energiakehon hahmo ja kartasto. Kuten on myös helppoa ja helpottavaa sulautua Rileyn soittamien sävelsarjojen metafyysisiin maailmoihin. Silloin olet siellä missä jumalat lepäävät - siellä missä he uneksivat ja kehräävät avaruuksiin niitä ihanan plastisia värähtelymuotoja, jollaisia Riley maniskastaan meille manipuoloi.
Levyllään Songs For The Ten Voices Of The Two Prophets (1984)Terry Riley myös laulaa. Hänen laulunopettajanasa oli intialainen Pran Nath, jonka omaakin vokalisointia on erinäisille äänitteille tallennettu. Jos se tuntuu itselle läheiseltä materiaalilta, niin ainakin Bhimsen Joshiin kannattaa tutustua seuraavaksi. Modernin musiikin puolelta Rileyn hengenheimolaisia ovat monumentaalinen minimalisti Steve Reich ja minut & monet muut läpikuultaville mentaalitasoille levyllään Glassworks herättänyt Philíp Glass.
18 Francisco López - Untitled (2005)
Konkreeettiseen musiikkiin ja elektrokokeellisen droneen erikoistunut Francisco López on julkaissut kymmeniä äänitteitä. Omaksi suosikikseni on valikoitunut elegantisti dramaattinen Untitled vm 2007.
Sana musiikki tarkoittaa Lópezin yhteydessä järjestettyä ääntä tai ääniarkkitehtuuria, ei nuottien soittamista jollain instrumentilla. Lópezin levytykset näet perustuvat äänidokumentaatioihin joita hän on eri kohteissa (sademetsissä, suurkaupungeissa ...) tehnyt.
Untitled sisältää moninaisten ääriäänien - kohinoiden, suhinoiden, pamausten, korahdusten, pihinöiden - erityisen nopeaa tai erityisen hidasta vaihtelua. Äänet eivät tässä teoksessa virtaa, koska levyn äänimaailmalla ei ole ulkoreunaa eikä siihen liity narratatiivista rytmiikkaa. Musiikin tilavuus ja massa ovat yhtä. Äänettömissä kohdissa myös.
López on itse kuvannut musiikkikäsitystään transsendenttiseksi ja kyllä hänen levytyksiään kuunnellessa sellainen tunnelma tulee, että nyt tiukuu kuulokäytäviin just niitä ääniä äänien takaa (Nurmio). Ääniä ennen äänien ilmaantumista. Pimeydestä ja tyhjyydestä veistettyä ääntä. Sateesta ja lämmöstä eristettyjä äänteitä. Esiverbaalista maailman ääntä. Tuntemattomien olentojen ääntelyä. Kummittelevia mikroääniä.
Kun Lópezin soundit päästää - maksimaalisella teholla mieluiten - omaan psykofyysiseen akustiikkansa, kaikki vastustaminen on syytä sammuttaa ja antaa äänien kohahtaa esteettä mielen ja hermojärjestelmän lävitse. Silloin saattaa käydä siten, että viaton äänilevyn kuuntelutilanne omassa olohuoneessa muuntuu henkilökohtaiseksi mysteeriotapahtumaksi. Se räjäyttää vaikun pois hengellis-kehollisesta systeemistä, jollainen me olemme.
19 Drikung Kaguy Monks & Peeter Vähi & co - The Path of Mantra
Tiibetin buddhalaista rituaalimusiikkia on runsaasti saatavilla ja se jos mikä on ainakin tiettyihin meditointitarkoituksiin soveliasta äänimaailmaa. Vuonna 2000 valmistunut The Path of Mantra tuo yhteen tiibettiläisen perinteen ja länsimaisen uuden musiikin.

Drikung Kaguy -koulukuntaan kuuluvien lamojen - soololaulajana edesmennyt Druwang Rincpoche - resitaatioden, rumpujen ja puhaltimien ohella kuullaan eestiläisen Peeter Vähin sovittamia akustisia ja elektronisia instrumentteja, joita hänen itsensä lisäksi soittaa amerikkalainen Martin Kuuskman. Yhteistyön tulos on maagillisesti kaunis ja vahva kantaatti. Tähän äänijärjestelmään sisään soluttautuminen mahdollistaa tietoisuuden olemuksen äkkinäisen metamorfoosin läpikuultavan tyhjyyden kaltaiseksi, jos vain on altis näkemään ne äänien eetteriin piirtämät, värähtelevät pisteet, joihin omien energioiden viivat on tarkoitus yhdistää. Näin ei välttämättä käy ensikuulemalla, mutta hienojen vibraatioiden piiriin tiibettiläinen munkkilatina ja Vähin musiikki joka tapauksessa väylän avaa ihka kaikille.
20 Captain Beefheart & His Magic Band - Trout Mask Reblica
Tupla-albumi Trout Mask Reblican materiaalin harjoitteleminen kesti kahdeksan kuukautta ja sen levyttäminen kuusi tuntia. Trout Mask Reblicaa ei voi määrittää musiikilliseksi dadaksi tai surrealismiksi, mutta molemmista taidesuuntauksista on soundin kudoksessa kaistaleita.
Magic Bandin nurinpäin käännetty rytmiblues kaikkine freejazzin, avantgarden ja sekoboltsirockin vihahteineen raakkuu ja runnoo rujoa mökää, säröä ja häröilyä maailmaan, jossa vesi ei saa koskaan kiehua yli, ruoka palaa pohjaan, höyry nousta konehuoneesta, mikään elämässä mennä yli tai ali keskiarvon... Särkevää aaltoa Beefheartin maininki kaikkiaan manifestoi. Sen merkityksiä kuvamaan sopivat seuraavat, erään vanhan koulun teosofin huomiot atonaalisesta musiikista:
[Se] ... käyttää musiikillista voimaa sovinnaisten muotojen hävittämiseen. Se tahtoo saavuttaa kyvyn, mikä vapauttaa ennakkoluuloista ja poistaa kaiken sen, mikä estää ihmistä astumasta uuteen tunnemaailmaan, sekä kuvailla sitä musiikin avulla. Ymmärtämällä sitä työtä, mitä näennäisesti ruma musiikki suorittaa, merkitsee sen anteeksiantamista ja tälläisen musiikin tehtävänä on valmistaa tietä sille tulevaisuuden musiikille, joka puhtaammin ja kirkkaamin voi olla jumalallisen laulun tulkkina.
Margarete E. Cousins - Musiikki ja tajunnan laajentuminen (Teosofi 9/1934).
80-luvulla Beefheart vetäytyi musiikkialalta MS-taudin takia, mutta ehti sitä ennen tehdä useita, upeita, Kapteenin uusiutumiskyvystä ja luovuudesta kertovia äänitteitä, mm albumin Doc At The Radar Station. Tällä Tohtorin tutka-asemalla kaikki muusikot laulajaa myöten ovat tasaväkisesti rytmiikan kimpussa. Soittotyyli kertoo Beefheartin kiinnostuksesta Ornette Colemanin kehittämää harmolodic-teoriaa kohtaan.
Ornette Coleman, vanha helluntalainen, on yksi jazzin suurista saarnamiehistä. Suositan kuuntelemaan vähintäänkin Colemanin sävellyksen Space Church (Continuous Service). Siitä on tuplalevyllä In All Languages kaksi eri versioita,niistä se sähköisempi veto kiitää kaikkein etäisimpiin galakseihin saakka, luulen ma.
Mikäli Coleman (tai Coltrane) tuntuu liian repivältä tai raisulta, niin löytyyhän jazzin alueelta eteeristä ja rauhallista soundiakin mielenviritykseen mielin määrin. Yksi alan klassikoista on Tony Scottin Music for Zen Meditation.
Monia merkittäviä säveltäjiä ja muusikoita on yllä mainittu. Monia muitakin olisi aiheellista vielä mainita, mutta nyt on niin, että tämä katsaus tajunnanlaajennusmusaan loppuu heti kun olen kirjoittanut nimen John Gace.
On hyvä jos on käyettävissä lämmin huone, jossa on mahdollista kuunnella levyjä ja meditoida alastomana.
Get in the studio of -
Studio of time and experience
Here we experience the good and bad;
What we have, and what we had -
This session,
Not just another version.
Oh Lord, give me a session,
Not another version !
Bob Marley - Mix Up, Mix Up
osaa sessioon otti Dhrtarastra.