Pekka Ervast (1875 - 1934) on vaikuttanut suomalaiseen teosofian harrastukseen enemmän kuin kukaan muu henkilö. Hän oli kantavana voimana perustamassa Suomen Teosofista Seuraa ja myöhemmin yhtä lailla kantavana voimana sitä hajottamassa.
Ervastilaisessa teosofiassa on tärkeällä sijalla "omantunnon" äänen kuulostelu. Ervastille tuo ääni lakkaamatta hoki: "älä ole ajatuksissakaan epäpuhdas, älä ole ajatuksissakaan epäpuhdas" ...
Nuoruusiästä asti seksuaalisesti kompleksinen Ervast suhtautui jumaltietietoon romanttisesti ja mustasukkaisesti kuin morsiameensa ikään ja teki itselleen teosofisella tietävyydellä pätemisestä seksuaalisten ilojen korvikkeen. Hänen ideologiansa asetti sukupuolivoiman nujertamisen teosofien pyhäksi elämänihanteeksi.
Ervast oli uneksija ja haaveilija, joka uskoi olevansa Suomen kansallishaltian ja muiden korkeiden tahojen suojeluksella siunattu, ikiviisauksia säteilevä Pohjolan Valo. Hän koki kontaktoivansa mm. Tolstoin, Lönnrotin ja Jeesuksen kanssa kehitellessään kansallisromanttista teosofiaansa, jossa "kalevalalaiset" muinaisuskon reliikkit on pakkonaitettu mystiikkakylvyssä huuhdellun kristinuskon kanssa.
Pekka Ervastin uskonnollinen elämä alkoi jo kouluiässä. Häntä askarruttivat erityisesti kristinuskon opit perisynnistä ja ikuisesta kadotuksesta. Puberteetin myötä heränneet seksuaaliset tuntemukset kauhistuttivat Ervastia, koska hänen mieleensä oli kirkon opetuksista iskostunut se ajatus, että masturbointi tyrkkää ihmisen helvettiin johtavalle tielle.
PE:n hengellinen etsintä taittui uuteen vaiheeseen hänen ollessaan 18-vuotias. Ervastin käydessä kirkossa ehtoollisellla Jeesus ilmestyy hänelle ja silloin Ervast oman kertomansa mukaan ymmärsi, ettei hänen tarvitse tehdä muuta kuin seurata mestariaan. Tämä kokemus ei kuitenkaan stabilisoinut Ervastin psyykkistä tilaa. Hänen elonsa oli välillä hyvin ahdistunutta ja välillä taas "viatonta kuin nuoren tytön elämä", kuten Ervast itse on, bi-seksualisuudestaan vihjaten, asian ilmaissut.
Ervastin henkinen häröily huipentui siihen, että hän vaati jumalaa ilmoittamaan itsensä hänelle: "Ellei hän sitä tee, riistän itseltäni hengen", nuorukainen tuumaili. Näissä aatoksissa psyykkisesti täysin naatti Ervast heittäytyi sohvalle makaamaan ja apua rukoilemaan. Silloin - lokakuussa 1896 - hän yhtäkkiä koki olevansa valtaisan valon ympäröimä ja valo sanoi hänelle: "Olet hyvässä turvassa, minun poikani, sillä minä rakastan sinua". Kokemukseen liittyi jykevä Jeesuksen läsnäolon tuntu.
Vastaavia tapauskertomuksia löytyy lukuisia sekä uskonnollisesta että psykiatrisesta kirjallisuudesta. Erityistä Ervastin kohtalossa on se, että hän kuului siihen pieneen joukkoon ihmisiä, jotka jumalallisen jytkyn koettuaan saavat megalomaanisen varmuuden omasta erikoisasemastaan valonkantajana ja aloittavat lähimmäistensä hengelliseen valistamiseen tähtäävään mission.
Valovision aikaansaamaan katharsis´kseen suli varmasti paljon sitä seksuaalista kiihtymystä, jonka piinaamana parikymppinen Ervast oli jo pitkään elänyt. Edelliskesänä hän oli näet rakastunut 14-vuotiaaseen Maija Kilpeläiseen. Lähes vuoden ajan hän liverteli Maijalle laveasti hempeitä lemmenlurituksia, kunnes äkisti tajusi miten vaarallisia olentoja naiset ovat henkisiä pyrintöjä harjoittavan miehen kannalta. Ervast pelästyi kiihottumistaan Maijan syleilyistä ja pani suhteen poikki veitsellä leikaten.
Pirjo Aallon nettiin laatimassa Ervastin elämäkertatekstissä väitetään parin olleen kihloissa ja että kihlaus purkautui seuraavasta syystä:
... eräänä päivänä PE joutuu tahtomattaan kuulemaan viereisestä huoneesta Maijan ja hänen toverinsa välisen keskustelun: `Että sinä viitsitkin seurustella tuon Ervastin kanssa! Saattaahan hän olla kaunis, mutta hulluja ja mahdottomia harrastuksia hänellä on.`Siihen Maija vastaa: `Kyllä minä sitten kitken pois sellaiset harrastukset!.` Tämä vastaus jäätää silmänräpäyksessä Pekan tunteet. Juuri se, mitä hän on eniten tytössä ihaillut, olikin valheellista teeskentelyä. Se loukkaa syvästi Pekkaa eikä avioliittosuunnitelmia enää jatketa.
Tarina synkkaa huonosti yhteen sen kanssa mitä tiedetään Maija Kilpeläisen taustasta ja luonteesta, eikä siihen sisältyvä dialogi 15 kesäisten tyttöjen sanailulta kuulosta. Ervastin ja Maija Kilpeläisen välisestä kirjeenvaihdosta ei viitteitä Maijan ja hänen kaverinsa katalaan keskusteluun löydy. Sen sijaan nuorten kirjeistä välittyy sellainen kuva, että Ervast syytti Maijaa seksuaalisen himon herättämisestä. Näin Maija yhdessä kirjeessään väitteisiin vastaa:
"Uskotko, ajatteletko todellakin, että minä tahtoisin Sinua viekotella? Olenko siis mielestäsi niin turmeltunut? ... Sano minulle , luuletko todellakin minua sellaiseksi tytöksi, joka niin kurjasti tahtoo viekoitella Sinua?
Ervast palasi asiaan vuosia myöhemmin salanimellä Elia Vera kirjoittamassaan kirjassa Sydänsuru. Kirjassa isoisä opastaa rakastettunsa Aarnon hylkäämäksi tullutta tyttöä näin: Rakkaus on viisauden täyttämys, rakkaus, mutta ei aistinten halu, ei oma onni. Etkö huomaa, lapsi, että tulisissa tunteissasi et rakastanut häntä, jota kutsut Aarnokseksi, vaan omaa itseäsi hänessä, omaa onneasi hänen kauttansa?
PE siis tarjosi Maijalle henkistä, puhdasta rakkautta, mutta tyttö ei pystynyt resonoimaan Ervastin ylevin emootioihin, koska oli täysin itsekkään nautinnonhalunsa pauloissa. Asetelma toistuu Ervastin Kalevala-tulkinnassa: Aino juoksi järveen, koska ei ollut kypsä kohtaamaan Väinämöisen edustamaa hengellistä viisautta.
Ervast ei kokenut omakseen herkkyyttä ja herttaisuutta karttelevaa perimaskuliinisuutta ja teosofipiirien ulkopuolella häntä pidettiinkin käytökseltään "naismaisena". Tästä huolimatta Ervast oli selkeästi mieskeskeiseen universumiin ankkuroinut ajattelija, jonka käsitys naisenergian dynamiikasta oli täysin olematon. Hänelle nainen oli perinteiseen tapaan miestä enemmän tunteva olento, hellä, haavoja lääkitsevä, parantava, inspiroiva, joka ihailee, uskoo ja odottaa silloin, kun mies toimii.
Siten voikin Ervastin maailmankuvasta gradun tehneen Antti Harmaisen tavoin kysyä:
... halusivatko Ervast ja, muut idealistiset miesreformistit todella uudistaa sukupuolijärjestelmän vai ainoastaan pukea maskuliinisen auktoriteetin uuteen, tässä tapauksessa androgyyniin ja platonista rakkautta henkivään valeasuun.[?]
Romaanissaan Haaveilija Ervast kertoo neljän ylioppilaisnuorukaisen henkisestä etsikkoajasta, johon liittyy myös sukupuoli-identtiteettin liittyviä pohdintoja. Ervastin alter ego, idealistinen, naisellisin tyypityksin kuvattu Eero solmii toverinsa Aarnon kanssa suudelmin sinetöidyn "äänettömän liiton" kuunloisteisena yönä "syrjäisessä lehtimajassa". He vajoavat keskinäiseen hurmokseen, joka on olemukseltaan yhtä aikaa uskonnollinen ja homoeroottinen.
Onkin siis täysin ilmeistä, miksi Ervast tahtoi esim. tutkimuksessaan Ihmisen sukupuolinen olemus tuoda julki sen, etteivät homoseksuaalit ole luonnottomia, vaan ennemmin onnettomia. Jo lapsena tämä ilmenee usein niin, että rakastetaan toisen sukupuolen vaatteita, hommia jne.
Perusteet sille, että homous on täysin luonnollinen ilmiö Ervast onkii antiikin ajasta:
... esim. vanhassa Kreikassa pidettiin sitä aivan luonnollisena ilmiönä, jota käytettiin sekä yhteiskunnallisen että valtiollisen elämän hyväksi. Nuoria poikia annettiin vanhoille miehille ystäviksi, rakastetuiksi, ja päinvastoin epäiltiin sitä nuorukaista sukupuolisista luonnottomuuksista, joka ei voittanut jonkun vanhan miehen suosiota.
Vuonna 1908 Ervast nousi puolustamaan homopedofiilisiä taipumuksia omannutta teosofijohtaja Leadbeateria. Ervast halusi Leadbeaterin liittyvän takaisin Teosofiseen Seuraan, josta tämä oli eronnut sen jälkeen kun hänen seksuaaliset mieltymyksensä olivat ensimmäistä kertaa tulleet julki.
Itsesaastutukseen Ervast suhtautuu opuksessa homoutta ja pedofiliaa varauksellisemmin:
Nuorena on aika, jolloin helposti lankeaa tällaiseen auto-erotismiin, se on silloin luonnollista, vaikkei sen tietysti ole pakko esiintyä. Ohimennen tahtoisin huomauttaa, että onanian suhteen ei saisi olla niin kauhuissaan ... Nuorille on selitettävä, että se on luonnollinen ilmiö ja kuinka siitä on vapauduttava, mutta ei ole moitittava heitä siveellisestä huonoudesta.
Ihmisen alemmasta astraaliruumiista lähtöisin oleva himokkuus on myös avioliittossa elävien aikuisten uhkana. Jos mies ja nainen yhtyvät toisiinsa himon - eivätkä pyhän rakkauden - vallassa, vaarana on se, että he saavat lapsekseen jonkun pahan ja saastaisen sielun - niitä on henkimaailmassa jonoksi asti syntymän mahdollisuutta kyttäämässä. Näin kertoo kirja Avioliitto ja lapsen kasvastus. Sen kirjoittaja ei itse avio-oppejaan käytännössä testannut, mutta oli hänellä ottopoika, Jaakko nimeltään. Pojan päätyminen Ervastin huostaan on sekin outo ja merkillinen tapaus:
Väinö (Vegelius) Valvanteen tulevan vaimon, Elinan siskolla on Hankasalmella kolme lasta, joiden isä on kuollut. Elina ottaa luokseen kaikki lapset, mutta Jaakon osoittauduttua epärehelliseksi, pyytää hän PE:tä ottamaan pojan kasvatettavakseen. 1909 PE ottaa 10-vuotiaan Jaakko Liukkosen (1899–1939) Oulunkylän Pikku Piippalaan postipojaksi ja sieltä Jaakko muuttaa PE:n mukana Tonttulaan ja asuu PE:n kanssa tämän kuolemaan saakka. PE pyrkii rakkaudella kasvattamaan Jaakkoa, mutta tämä aiheuttaa jatkuvasti murhetta kasvatti-isälleen. (Pirjo Aalto)
.jpg)
Kaikki isot uskonnot sisältävät samanhenkisiä suosituksia rakkauden ja myötätunnon harjoittamiseen. Tämä sai Ervastin - niin kuin monet muutkin teosofit - ajattelemaan, että kaikki uskonnot ovat perimmäiseltä sanomaltaan yhtä ja samaa. Ervastin 1911 ilmestynyt kirja Suuret uskonnot on laadittu ko. vakaumuksen ohjaamana.
Ervastin käsitykseen uskontojen ykseydestä vaikutti osaltaan se, että hänen tietonsa esim. hindulaisuudesta ja Buddha Dharmasta olivat hyvin suppeita. Ne perustuivat pieneen lajitelmaan puutteellisesti ja virheellisesti käännettyjä, intialaisia tekstejä ja eurooppalaisten orientalistien usein hyvinkin rankasti sekoileviin teoksiin.
Buddhalaisuutta esitellessään Ervastilta jää mainitsematta se oleellinen, määrittävä seikka, että buddhismi ei ole teistinen uskonto. Buddhalaisuuden ydin - opetus olevaisen tyhjästä olemuksesta (śūnyatā) - ja siihen kytkeytyvä käsitys minättömyydestä (anatman) eivät nekään saa huomiota Suuret uskonnot -kirjassa.
Hindulaisuudesta (Sanatana Dharma) ja jooogasta Ervas kirjoittaa intoutuneesti, mutta varoitusvalo päällä: jopa hitaasti ja säännöllisesti hengittämisen vaarana "on psyykillisten kykyjen tavoitteleminen":
Nyt haatha jooga antaa juuri hengityksen suhteen erityisiä neuvoja. Intialaisilla on ns. tantrika-kirjoja, jotka sisältävät kaikenlaisia haathajoogan neuvoja. Ne ovat hyviä kirjoja, jos niitä ymmärrettäisiin, mutta vaarallisia, jollei niitä ymmärretä.
Pirstalaisen ja epätarkan kuvan Ervasti hindulaisuudesta piirtää ja virheitä on esityksessä vilisemällä. Aukkopaikat PE täyttää omilla, ylevän ihanteellisuuden mahlaa valuvilla kuvitelmillaan intialaisesta kulttuurista ja hengenelämästä. Sivellisyyden suuraa suitsutetaan joka väliin. Ervastin estyneestä suhteesta seksiin viriää yksi tämänkin teoksen läpäisevistä ajatusvirroista.
Islamilaista kulttuuria Ervast analysoi paikoitellen melko hyvin, mutta aina hänen johtopäätöksensä eivät napakymppiin osu:
... meidän täytyy tunnustaa, että islamilainen moniavioisuus on siveellinen laitos, sillä samalla kun se tekee prostituution tarpeettomaksi, se nostaa miehen siveellistä arvoa ja hänen velvollisuuden tuntoansa.
Tänä päivänä Suuret uskonnot ei omaa vähäisintäkään relevanssia. Sama arvio pätee suurimpaan osaan Ervastin kirjallista tuotantoa. Se on jaarittelevaa, ylitsevuotavan hurskasta assosisaatioiden leijuntaa, joka ei ikinä suuntaudu ajatuksen ja tunteen tuolle puolen. Fokus on ajatuksien ja tunteiden jalostamisessa - ei koskaan siinä mielen avaruudessa, johon tuumat ja tunteet ilmaantuvat.
Tyyliltään Ervast on lähempänä lahkosaarnaajaa kuin uskontotieteilijää. Hänellä oli kyky hypnoottiseeen tunnelmointiin näkyjään näkymättömästä esitellessään. Käytössä olevat käsitteet ovat höttöisiä ja päättelyketjut naiveja. Haaveellisuus hallitsee ja jokaisesta elämänilmiöistä löydetään salatieteellistä symboliikkaa. Huimin näyte Ervastin mielikuvituksen ylikasvusta lienee kirja Kalevalan avain. Teoksessa Ervast yrittää keinotekoisten ja mielivaltaisten tulkintojensa avulla todistaa, että Kalevala on salatieteellinen opus ja pyhä kirja; valtaisa, suomalaisesta muinaisuskosta kumpuava jumalviisauden lähde.
Kalevala-innostuksestaan huolimatta Ervast ei lainkaan tajunnut suomalaisen muinaisuskon maagisia tasoja tai ylipäätään vanhojen, samanististen kulttuurien olemusta. Muinainen maagisuus oli hänelle lähinnä alkukantaista loitsuamista ja taikojen tekemistä.
PE:llä ei ollut kapasiteettia nähdä samanismin pintatason ja sen degeneroituneiden ja korruptoituneiden muotojen läpi sitä mikä on merkityksellistä: 1/ muinainen, myyttinen ajankäsitys nojaa ymmärrykseen ajasta kaiken toistumisen ja palaamisen kehänä (päinvastoin kuin esim. kristinuskoon kuuluva lineaarinen aikakäsitys) ja 2/ ns. primitiivisille yhdyskunnille oli tyypillistä se, että yhteisön elonkehässä transdenttisten ja fyysisten tasojen välillä vallitsi orgaaninen ykseys, jota hyvinkin sofistikoitujen, maagisten järjestelmien keinoin vaalittiin.
Muinaiset ihmiset elivät yhteydessä värähtelevään energiatodellisuuteen ja heillä oli symbioottinen suhde kasvien ja sienien kanssa. Tälläisen elämänmuodon katoaminen on aiheuttanut suuren kosmisen sokeuden ja ihmisen ja luonnon välisen ristiriidan. Näitä sivistyksen seuraamuksia Ervast ei tiedostanut.
... epäilemättä rehellinen työ ja vilpitön käytös on aikaa myöten parempaa magiaa kuin kaikenlaiset loitsut ja temput. Valistus, sivistys ja kristillinen maailmankatsomus on tässä suhteessa kieltämättä vaikuttanut kohottavasti kansoihin.
Ervast toimi täysin valistuksen harhan vallassa. Luontoyhteyden sijaan hän teki yhteydestä armollisen ja anteeksiantavaisen jumalan rakkauteen ihmiskunnan kohtalonkysymyksen, jonka ratkaisuun Kalevalan värssyt antavat avaimen. Tätä kautta hän päätyy siihen, että Väinämöisen ja kumppaneiden seikkailut olivat esinäytös Jeesuksen ilmestymiselle Kalevan kankahille ihmissieluja inspiroimaan ja varjelemaan.
Jeesus Kristus oli Ervastin mielestä aurinkokuntamme maailmanjärjen, Logoksen "inhimillisesti täydellisen personaallinen ilmaisumuoto", mutta itse kukin meistä voi saapua samalle rastille Jeesuksen kanssa. Ervastilaisuuteen näet liittyy uskomus ihmisen kehittymisestä eettisen kasvun, vihkimysten ja jälleensyntymien myötä okkultiseksi mestariksi, joka ihmiskehityksen läpikäytyään kohoaa enkelikunnan jäseneksi, kunnes lopulta hänen korkeammasta minuudestaan tulee oman aurinkokuntansa keskuksena sykkivä "jumala".
Ervastin aate eroaa monessa kohtaa teosofisen liikkeen pääideologin, omanlaisensa buddhalaisen, Helena Blavatskyn filosofiasta. Tämän Ervastikin myöntää mm. kirjassa H. P. Blavatskyn itämaalaisuus:
Mitään Kristusta ei tietysti personallisuutena ole ollut maan päällä. Eivät evankeliumit kerro mistään historiallisesta henkilöstä, Jeesus Natsarealaisesta, joka olisi elänyt maan päällä ja kuollut ristinpuulla. Kertomuksen puitteet on saatu erään juutalaisen adeptin elämästä, joka eli Lyddassa noin satakaksikymmentä vuotta ennen Kristusta. Tämä lyddalainen adepti Jehoshua syytettiin vallankumoushankkeesta ja kivitettiin Lyddan ulkopuolella, kärsien sillä tavalla marttyyrikuoleman. Siihen tapaan kirjoittaa madame Blavatsky artikkelissaan.
Monitahoisen vänkäämisen ja saivartelun tuloksena Ervast saapuu seuraavaan päätelmään: Minun täytyy sanoa omana mielipiteenäni, että H. P. B. ei osannut eikä saanut sanoa suoraan, kuinka asia oli; hänen täytyi jättää se myöhempien totuudenetsijäin selvitettäväksi.
Ervasti itse oli tietenkin Jeesus-totuuden Suuri Selvittäjä. Hän ilmeisesti todellakin uskoi olevansa universaalin uskonpuhdistuksen airut, jonka selvänäköisyyteen perustuvien opetusten ansiosta Kalevala ja Suomen vertaansa vailla oleva tietäjäkansa nousee vielä arvoon arvaamattomaan koko maailman mitassa.
Läheskään kaikki suomalaiset teosofit eivät pitäneet Jeesusta supertähtenä. Eivät he nielleet muitakaan Ervastin blavatskylaiselle näkökannalle vieraita konsepteja.Tästä suivantuneena Ervasti pohti:
Tarvitaanko henkisesti katsoen Suomessa miestä, joka ikuisen elämän asioissa seisoo omilla jaloillaan ja jonka välityksellä henkimaailmalla on oma, muista riippumaton sanansa sanottavanaan?
Vuonna 1918 PE kieltäytyi Teosofisen seuran ylisihteerin virasta, mutta huomautti, että jos hän joskus tulevaisuudessa seuran päälliköksi suostuisi, niin silloin on välttämätöntä, että hänelle kuuliaisesti on uskottu johto, auktoriteettti ja kunnia. "Tahtoisin hallitsijan tapaan korkeimman päätösvallan myös aineellisten varojen käyttämisessä", ilmoitti Ervast. Teosofisen Seuran 30-vuotishistorian v. 1937 toimittanut Atte Pohjanmaa kuittaa asian historiikissa näin:
On selvää, että nämä Ervastin käsitykset ja vaatimukset olivat vastoin Seuran sääntöjä ja että ne poikkesivat siitä hengestä, joka alun perin on ollut Teosofisen Seuran perustana. Hänen periaatteidensa mukaan puheenjohtajasta olisi siis ollut tehtävä Seuran lakiasäätävä elin, yksivaltainen hallitsija.
Suomalaisten salatietelijöiden väliset ristiriidat ratkesivat tuolloin sillä tavalla, että Suomen teosofisen seuran 700 jäsenosastosta vajaa 300 liittyi Ervastin perustamaan "okkultiseen osastoon". Tästä osastosta muotoutui 1920 uusi järjestö, Ruusu-Risti.
Pekka Ervastin kuoleman jälkeen Ruusu-Risti jäi tyhjän päälle, sillä kukaan ei ole pystynyt ottamaan hänen paikkaansa liikkeen opillisena auktoriteettina. Tosin eiväthän PE:n ihailijat ja kannattajat edes kaipaa uutta gurua tai korjaussarjaa Ervastin teorioihin, koska heidän mielestään kaikki oleellinen on jo sanottu. Ervastin jälkeensä jättämästä henkisen täydellistymisen, uudelleensyntymisen, visiosta on tullut ikään kuin uskonnollinen aikuisten satu ( jossa kaikille käy lopulta hyvin) turvallisuutta arvostaville, rauhaa rakastaville ja mystiikkaan mieltyneille etsijöille.
Ervastin opetuslasten kompa piilee siinä, miten saada henkisiä kokemuksia ilman pyrkyä henkisiin kokemuksiin? Sillä onhan ihmisen pyrkimys ns. yliluonnollisen piiriin aina pahamaineisesta egosta lähtöisin ... Sitä paitsi meditaatiossa ja muissa henkisissä harjoitteissa kytee se vaara, että ne saattavat sysätä ihmisen astraalitasolle, jossa oudot ilmestyvät.
Jos olen oikein ymmärtänyt, parasta mitä "totuudenetsijä" voi tehdä on 1) ihastella luonnon kauneutta 2) lukea teosofisia kirjoja ja 3) yrittää muotoilla itsensä "vuorisaarnan käskyjen" määrittämään kuosiin: älä vihastu, älä ole ajatuksissakaan epäpuhdas, älä vastusta pahaa jne. Jeesuksen "uusien käskyjen" toteuttaminen on psyykkisiä kykyjä ja henkistä tietoa edeltävä puhdistuksen tie. Sitä väylää Ervasti, kuten ei Blavatskykaan, elämässään kulkenut: molempien teosofinen työ alkoi psyykkaamisesta ja yliluonnollisiin ilmiöihin ihastumisesta ja jatkui siitä ei aina erityisen terveiden ja vilpittömien vibraatioiden vallitessa.
Yhteistä sekä Ervastin että Blavatskyn ajattelussa on vanhakantainen kahtiajako hengen ja materian välillä, tajunnan ja kehon dualismi. Esoteeristen ajatuskuvioiden kehittely oli PE:lle ja H.P. B.:lle tärkeämpää, kuin puhtaan mielen ja puhtaan elämäntavan välinen synkroni, harmonian hakeminen hengen ja fysiikan välille tai, tutustuminen oman fysiikkansa ainutlaatuiseen ja ihmeelliseen tietopankkiin.
Blavatskyn tavoin rankasti ylipainoinen Ervast oli suuri liharuoan ystävä, mutta jostain syystä hän silti noudatti monta vuosikymmentä lakto-ovo-vegetaristista diettiä. Hänen luopumisensa vegetarismista oli protesti sille, että teosofisen liikkeen kansainvälinen johto ilmoitti Valkoisen Veljeskunnan asettuneen 1. maailmansodassa liittoutuneiden puolelle. Ervast myös sanoi haluavansa ruokaratkaisullaan viestiä seuraajilleen, että henkisen kasvun kannalta on vähämerkityksellistä syökö ihminen lihaa vai ei.
Pekka Ervastin ymmärrys uskonnollis-mytologisista kuvioista ja tajunnan laajennuksesta oli hyvin rajoittunut ja hänen ajattelunsa enemmän kehäpäätelmien pyörittelyä kuin luovaa virtaavuutta. Tästä huolimatta PE:n kirjat ja esitelmät avasivat hänen aikalaisilleen ennennäkemättömän ison ikkunan kristinuskon dogmien ja hegemonian ulkopuoliseen maailmaan. Sen seurauksena Suomessa virisi aivan uuden tyyppistä uskonnollis-filosofista pohdiskelua. Se tosin pysyi turhan turvallisissa rajoissa, koska Ervast turhensi muut uskonnot kategorisella ajatatusmallillaan, jonka mukaan niiden ydin on sama kuin kristinuskossa: kaikkien uskontojen piirissä "etsitään Kristusta ja ... löydetään Jeesus Kristus".
Ervast halusi vapauttaa opetuslapsensa kristillisen kirkon ikeestä, mutta ei vieroittaa Jeesus Kristuksesta. Ervastille (valkoihoisten) Jeesus oli historiallinen henkilö ja ihmiskunnan vapahtaja. Hänen kauttaan "sana tuli lihaksi" ja hänen kauttaan "koko ihmiskunta on jo uudessa liitossa Jumalan kanssa".
Meidän pitäisi siis uskoa, että pari tuhatta vuotta sitten eli syrjäisellä seudulla ihmemies, jonka elämä ja kuolema vaikuttivat ratkaisevasti ihmiskunnan ja maapallon tilaan - että Kristuksen inkarnatsionin kautta tapahtui sitten että Logos Jeesuksen Kristuksen avulla laskeutui ihmiskuntaan ja yhtyi meidän maapallomme auraan.
Ervast julisti, että Jeesuksen kautta tapahtui kosminen vuodatus, joka päätti "vanhojen mysteeriokoulujen" aikakauden. Tämä tarkoittaa sitä, että ennen Jeesusta ihmiset saavuttivat jumaltietoisuuden rituaalien ja kulttien katalysoimina, mutta nasaretilaisen näkymättömällä tasolla tekemien uusien säätöjen ansiosta ihminen voi päivätajunnassaan astua korkeampaan tietoisuuteen ilman mysteerimenoja ja poppamiehiä - tosin vasta vuosimiljoonien kuluttua, pitkällisen inkarnaatioketjun läpikäymisen jälkeen!
Kristillisessä 1900-luvun alun Suomessa oli eriskummallista PE:n puhe henkisestä tiedosta, kuten oli uutta ja avartavaa asiaa myös Ervastin konsepti, jonka mukaan henkinen elämä ei olekaan niinkään uskonnon harjoittamista, vaan ihmisen yhteyttä omaan "jumalalliseen olemukseensa". Tämä on edelleen relevantti näkökanta, jos "jumalallinen olemus" käsitetään runolliseksi yleisilmaisuksi korkeavärähteisille tajunnantiloille.
Ervastilaisuus on kuitenkin käytännössä ollut kaikkea muuta kuin impulssi kosmiselle ja transkendenttiselle heräämiselle. PE:n yleisölleen syöttämät uuskristilliset fantasiat ja kalevalainen pseudo-mystiikka johdattivat aikoinaan monet totuudentajun tavoittelijat ojasta allikkoon: enkelinkuvilla vuorattuun umpioon Atlantiksen tarua tutkimaan, pakoon radikaalin, henkisen muutoksen kutsumusta ja haastetta.
Nykyisin varsinaisia Ervastin seuraajia on vähän, mutta hänen aatteidensa kaiku on hyvin kuultavissa. Ainakin minulla on sellainen tunnelma, että Ervastin enkelisiipien varjo ylettyy suomalaisen salatieteilyn menneisyydestä nykypäivään saakka. Onhan se omanlaistaan mystiikkaa ja suuruutta sekin.
On olemassa jotakin, jota voidaan sanoa maailmantaloudeksi. Se määrää tuotannon laadun. Ja maailmantalous on työnjakoa ... Jospa Suomi olisi teollisuusmaa. Jospa koskien voimaa käytettäisiin maan ja kansan hyväksi. Onko jätettävä - kuten Imatra - nämä vain joidenkin matkailijain katseltaviksi ja ihailtaviksi?
Pekka Ervast, 1919
Ervastilaisessa teosofiassa on tärkeällä sijalla "omantunnon" äänen kuulostelu. Ervastille tuo ääni lakkaamatta hoki: "älä ole ajatuksissakaan epäpuhdas, älä ole ajatuksissakaan epäpuhdas" ...
Nuoruusiästä asti seksuaalisesti kompleksinen Ervast suhtautui jumaltietietoon romanttisesti ja mustasukkaisesti kuin morsiameensa ikään ja teki itselleen teosofisella tietävyydellä pätemisestä seksuaalisten ilojen korvikkeen. Hänen ideologiansa asetti sukupuolivoiman nujertamisen teosofien pyhäksi elämänihanteeksi.
Ervast oli uneksija ja haaveilija, joka uskoi olevansa Suomen kansallishaltian ja muiden korkeiden tahojen suojeluksella siunattu, ikiviisauksia säteilevä Pohjolan Valo. Hän koki kontaktoivansa mm. Tolstoin, Lönnrotin ja Jeesuksen kanssa kehitellessään kansallisromanttista teosofiaansa, jossa "kalevalalaiset" muinaisuskon reliikkit on pakkonaitettu mystiikkakylvyssä huuhdellun kristinuskon kanssa.
Pekka Ervastin uskonnollinen elämä alkoi jo kouluiässä. Häntä askarruttivat erityisesti kristinuskon opit perisynnistä ja ikuisesta kadotuksesta. Puberteetin myötä heränneet seksuaaliset tuntemukset kauhistuttivat Ervastia, koska hänen mieleensä oli kirkon opetuksista iskostunut se ajatus, että masturbointi tyrkkää ihmisen helvettiin johtavalle tielle.
PE:n hengellinen etsintä taittui uuteen vaiheeseen hänen ollessaan 18-vuotias. Ervastin käydessä kirkossa ehtoollisellla Jeesus ilmestyy hänelle ja silloin Ervast oman kertomansa mukaan ymmärsi, ettei hänen tarvitse tehdä muuta kuin seurata mestariaan. Tämä kokemus ei kuitenkaan stabilisoinut Ervastin psyykkistä tilaa. Hänen elonsa oli välillä hyvin ahdistunutta ja välillä taas "viatonta kuin nuoren tytön elämä", kuten Ervast itse on, bi-seksualisuudestaan vihjaten, asian ilmaissut.
Ervastin henkinen häröily huipentui siihen, että hän vaati jumalaa ilmoittamaan itsensä hänelle: "Ellei hän sitä tee, riistän itseltäni hengen", nuorukainen tuumaili. Näissä aatoksissa psyykkisesti täysin naatti Ervast heittäytyi sohvalle makaamaan ja apua rukoilemaan. Silloin - lokakuussa 1896 - hän yhtäkkiä koki olevansa valtaisan valon ympäröimä ja valo sanoi hänelle: "Olet hyvässä turvassa, minun poikani, sillä minä rakastan sinua". Kokemukseen liittyi jykevä Jeesuksen läsnäolon tuntu.
Vastaavia tapauskertomuksia löytyy lukuisia sekä uskonnollisesta että psykiatrisesta kirjallisuudesta. Erityistä Ervastin kohtalossa on se, että hän kuului siihen pieneen joukkoon ihmisiä, jotka jumalallisen jytkyn koettuaan saavat megalomaanisen varmuuden omasta erikoisasemastaan valonkantajana ja aloittavat lähimmäistensä hengelliseen valistamiseen tähtäävään mission.
Valovision aikaansaamaan katharsis´kseen suli varmasti paljon sitä seksuaalista kiihtymystä, jonka piinaamana parikymppinen Ervast oli jo pitkään elänyt. Edelliskesänä hän oli näet rakastunut 14-vuotiaaseen Maija Kilpeläiseen. Lähes vuoden ajan hän liverteli Maijalle laveasti hempeitä lemmenlurituksia, kunnes äkisti tajusi miten vaarallisia olentoja naiset ovat henkisiä pyrintöjä harjoittavan miehen kannalta. Ervast pelästyi kiihottumistaan Maijan syleilyistä ja pani suhteen poikki veitsellä leikaten.
Pirjo Aallon nettiin laatimassa Ervastin elämäkertatekstissä väitetään parin olleen kihloissa ja että kihlaus purkautui seuraavasta syystä:
... eräänä päivänä PE joutuu tahtomattaan kuulemaan viereisestä huoneesta Maijan ja hänen toverinsa välisen keskustelun: `Että sinä viitsitkin seurustella tuon Ervastin kanssa! Saattaahan hän olla kaunis, mutta hulluja ja mahdottomia harrastuksia hänellä on.`Siihen Maija vastaa: `Kyllä minä sitten kitken pois sellaiset harrastukset!.` Tämä vastaus jäätää silmänräpäyksessä Pekan tunteet. Juuri se, mitä hän on eniten tytössä ihaillut, olikin valheellista teeskentelyä. Se loukkaa syvästi Pekkaa eikä avioliittosuunnitelmia enää jatketa.
Tarina synkkaa huonosti yhteen sen kanssa mitä tiedetään Maija Kilpeläisen taustasta ja luonteesta, eikä siihen sisältyvä dialogi 15 kesäisten tyttöjen sanailulta kuulosta. Ervastin ja Maija Kilpeläisen välisestä kirjeenvaihdosta ei viitteitä Maijan ja hänen kaverinsa katalaan keskusteluun löydy. Sen sijaan nuorten kirjeistä välittyy sellainen kuva, että Ervast syytti Maijaa seksuaalisen himon herättämisestä. Näin Maija yhdessä kirjeessään väitteisiin vastaa:
"Uskotko, ajatteletko todellakin, että minä tahtoisin Sinua viekotella? Olenko siis mielestäsi niin turmeltunut? ... Sano minulle , luuletko todellakin minua sellaiseksi tytöksi, joka niin kurjasti tahtoo viekoitella Sinua?
Ervast palasi asiaan vuosia myöhemmin salanimellä Elia Vera kirjoittamassaan kirjassa Sydänsuru. Kirjassa isoisä opastaa rakastettunsa Aarnon hylkäämäksi tullutta tyttöä näin: Rakkaus on viisauden täyttämys, rakkaus, mutta ei aistinten halu, ei oma onni. Etkö huomaa, lapsi, että tulisissa tunteissasi et rakastanut häntä, jota kutsut Aarnokseksi, vaan omaa itseäsi hänessä, omaa onneasi hänen kauttansa?
PE siis tarjosi Maijalle henkistä, puhdasta rakkautta, mutta tyttö ei pystynyt resonoimaan Ervastin ylevin emootioihin, koska oli täysin itsekkään nautinnonhalunsa pauloissa. Asetelma toistuu Ervastin Kalevala-tulkinnassa: Aino juoksi järveen, koska ei ollut kypsä kohtaamaan Väinämöisen edustamaa hengellistä viisautta.
Ervast ei kokenut omakseen herkkyyttä ja herttaisuutta karttelevaa perimaskuliinisuutta ja teosofipiirien ulkopuolella häntä pidettiinkin käytökseltään "naismaisena". Tästä huolimatta Ervast oli selkeästi mieskeskeiseen universumiin ankkuroinut ajattelija, jonka käsitys naisenergian dynamiikasta oli täysin olematon. Hänelle nainen oli perinteiseen tapaan miestä enemmän tunteva olento, hellä, haavoja lääkitsevä, parantava, inspiroiva, joka ihailee, uskoo ja odottaa silloin, kun mies toimii.
Siten voikin Ervastin maailmankuvasta gradun tehneen Antti Harmaisen tavoin kysyä:
... halusivatko Ervast ja, muut idealistiset miesreformistit todella uudistaa sukupuolijärjestelmän vai ainoastaan pukea maskuliinisen auktoriteetin uuteen, tässä tapauksessa androgyyniin ja platonista rakkautta henkivään valeasuun.[?]
Romaanissaan Haaveilija Ervast kertoo neljän ylioppilaisnuorukaisen henkisestä etsikkoajasta, johon liittyy myös sukupuoli-identtiteettin liittyviä pohdintoja. Ervastin alter ego, idealistinen, naisellisin tyypityksin kuvattu Eero solmii toverinsa Aarnon kanssa suudelmin sinetöidyn "äänettömän liiton" kuunloisteisena yönä "syrjäisessä lehtimajassa". He vajoavat keskinäiseen hurmokseen, joka on olemukseltaan yhtä aikaa uskonnollinen ja homoeroottinen.
Onkin siis täysin ilmeistä, miksi Ervast tahtoi esim. tutkimuksessaan Ihmisen sukupuolinen olemus tuoda julki sen, etteivät homoseksuaalit ole luonnottomia, vaan ennemmin onnettomia. Jo lapsena tämä ilmenee usein niin, että rakastetaan toisen sukupuolen vaatteita, hommia jne.
Perusteet sille, että homous on täysin luonnollinen ilmiö Ervast onkii antiikin ajasta:
... esim. vanhassa Kreikassa pidettiin sitä aivan luonnollisena ilmiönä, jota käytettiin sekä yhteiskunnallisen että valtiollisen elämän hyväksi. Nuoria poikia annettiin vanhoille miehille ystäviksi, rakastetuiksi, ja päinvastoin epäiltiin sitä nuorukaista sukupuolisista luonnottomuuksista, joka ei voittanut jonkun vanhan miehen suosiota.
Vuonna 1908 Ervast nousi puolustamaan homopedofiilisiä taipumuksia omannutta teosofijohtaja Leadbeateria. Ervast halusi Leadbeaterin liittyvän takaisin Teosofiseen Seuraan, josta tämä oli eronnut sen jälkeen kun hänen seksuaaliset mieltymyksensä olivat ensimmäistä kertaa tulleet julki.
Itsesaastutukseen Ervast suhtautuu opuksessa homoutta ja pedofiliaa varauksellisemmin:
Nuorena on aika, jolloin helposti lankeaa tällaiseen auto-erotismiin, se on silloin luonnollista, vaikkei sen tietysti ole pakko esiintyä. Ohimennen tahtoisin huomauttaa, että onanian suhteen ei saisi olla niin kauhuissaan ... Nuorille on selitettävä, että se on luonnollinen ilmiö ja kuinka siitä on vapauduttava, mutta ei ole moitittava heitä siveellisestä huonoudesta.
Ihmisen alemmasta astraaliruumiista lähtöisin oleva himokkuus on myös avioliittossa elävien aikuisten uhkana. Jos mies ja nainen yhtyvät toisiinsa himon - eivätkä pyhän rakkauden - vallassa, vaarana on se, että he saavat lapsekseen jonkun pahan ja saastaisen sielun - niitä on henkimaailmassa jonoksi asti syntymän mahdollisuutta kyttäämässä. Näin kertoo kirja Avioliitto ja lapsen kasvastus. Sen kirjoittaja ei itse avio-oppejaan käytännössä testannut, mutta oli hänellä ottopoika, Jaakko nimeltään. Pojan päätyminen Ervastin huostaan on sekin outo ja merkillinen tapaus:
Väinö (Vegelius) Valvanteen tulevan vaimon, Elinan siskolla on Hankasalmella kolme lasta, joiden isä on kuollut. Elina ottaa luokseen kaikki lapset, mutta Jaakon osoittauduttua epärehelliseksi, pyytää hän PE:tä ottamaan pojan kasvatettavakseen. 1909 PE ottaa 10-vuotiaan Jaakko Liukkosen (1899–1939) Oulunkylän Pikku Piippalaan postipojaksi ja sieltä Jaakko muuttaa PE:n mukana Tonttulaan ja asuu PE:n kanssa tämän kuolemaan saakka. PE pyrkii rakkaudella kasvattamaan Jaakkoa, mutta tämä aiheuttaa jatkuvasti murhetta kasvatti-isälleen. (Pirjo Aalto)
.jpg)
Kaikki isot uskonnot sisältävät samanhenkisiä suosituksia rakkauden ja myötätunnon harjoittamiseen. Tämä sai Ervastin - niin kuin monet muutkin teosofit - ajattelemaan, että kaikki uskonnot ovat perimmäiseltä sanomaltaan yhtä ja samaa. Ervastin 1911 ilmestynyt kirja Suuret uskonnot on laadittu ko. vakaumuksen ohjaamana.
Ervastin käsitykseen uskontojen ykseydestä vaikutti osaltaan se, että hänen tietonsa esim. hindulaisuudesta ja Buddha Dharmasta olivat hyvin suppeita. Ne perustuivat pieneen lajitelmaan puutteellisesti ja virheellisesti käännettyjä, intialaisia tekstejä ja eurooppalaisten orientalistien usein hyvinkin rankasti sekoileviin teoksiin.
Buddhalaisuutta esitellessään Ervastilta jää mainitsematta se oleellinen, määrittävä seikka, että buddhismi ei ole teistinen uskonto. Buddhalaisuuden ydin - opetus olevaisen tyhjästä olemuksesta (śūnyatā) - ja siihen kytkeytyvä käsitys minättömyydestä (anatman) eivät nekään saa huomiota Suuret uskonnot -kirjassa.
Hindulaisuudesta (Sanatana Dharma) ja jooogasta Ervas kirjoittaa intoutuneesti, mutta varoitusvalo päällä: jopa hitaasti ja säännöllisesti hengittämisen vaarana "on psyykillisten kykyjen tavoitteleminen":
Nyt haatha jooga antaa juuri hengityksen suhteen erityisiä neuvoja. Intialaisilla on ns. tantrika-kirjoja, jotka sisältävät kaikenlaisia haathajoogan neuvoja. Ne ovat hyviä kirjoja, jos niitä ymmärrettäisiin, mutta vaarallisia, jollei niitä ymmärretä.
Pirstalaisen ja epätarkan kuvan Ervasti hindulaisuudesta piirtää ja virheitä on esityksessä vilisemällä. Aukkopaikat PE täyttää omilla, ylevän ihanteellisuuden mahlaa valuvilla kuvitelmillaan intialaisesta kulttuurista ja hengenelämästä. Sivellisyyden suuraa suitsutetaan joka väliin. Ervastin estyneestä suhteesta seksiin viriää yksi tämänkin teoksen läpäisevistä ajatusvirroista.
Islamilaista kulttuuria Ervast analysoi paikoitellen melko hyvin, mutta aina hänen johtopäätöksensä eivät napakymppiin osu:
... meidän täytyy tunnustaa, että islamilainen moniavioisuus on siveellinen laitos, sillä samalla kun se tekee prostituution tarpeettomaksi, se nostaa miehen siveellistä arvoa ja hänen velvollisuuden tuntoansa.
Tänä päivänä Suuret uskonnot ei omaa vähäisintäkään relevanssia. Sama arvio pätee suurimpaan osaan Ervastin kirjallista tuotantoa. Se on jaarittelevaa, ylitsevuotavan hurskasta assosisaatioiden leijuntaa, joka ei ikinä suuntaudu ajatuksen ja tunteen tuolle puolen. Fokus on ajatuksien ja tunteiden jalostamisessa - ei koskaan siinä mielen avaruudessa, johon tuumat ja tunteet ilmaantuvat.
Kalevala-innostuksestaan huolimatta Ervast ei lainkaan tajunnut suomalaisen muinaisuskon maagisia tasoja tai ylipäätään vanhojen, samanististen kulttuurien olemusta. Muinainen maagisuus oli hänelle lähinnä alkukantaista loitsuamista ja taikojen tekemistä.
PE:llä ei ollut kapasiteettia nähdä samanismin pintatason ja sen degeneroituneiden ja korruptoituneiden muotojen läpi sitä mikä on merkityksellistä: 1/ muinainen, myyttinen ajankäsitys nojaa ymmärrykseen ajasta kaiken toistumisen ja palaamisen kehänä (päinvastoin kuin esim. kristinuskoon kuuluva lineaarinen aikakäsitys) ja 2/ ns. primitiivisille yhdyskunnille oli tyypillistä se, että yhteisön elonkehässä transdenttisten ja fyysisten tasojen välillä vallitsi orgaaninen ykseys, jota hyvinkin sofistikoitujen, maagisten järjestelmien keinoin vaalittiin.
Muinaiset ihmiset elivät yhteydessä värähtelevään energiatodellisuuteen ja heillä oli symbioottinen suhde kasvien ja sienien kanssa. Tälläisen elämänmuodon katoaminen on aiheuttanut suuren kosmisen sokeuden ja ihmisen ja luonnon välisen ristiriidan. Näitä sivistyksen seuraamuksia Ervast ei tiedostanut.
... epäilemättä rehellinen työ ja vilpitön käytös on aikaa myöten parempaa magiaa kuin kaikenlaiset loitsut ja temput. Valistus, sivistys ja kristillinen maailmankatsomus on tässä suhteessa kieltämättä vaikuttanut kohottavasti kansoihin.
Ervast toimi täysin valistuksen harhan vallassa. Luontoyhteyden sijaan hän teki yhteydestä armollisen ja anteeksiantavaisen jumalan rakkauteen ihmiskunnan kohtalonkysymyksen, jonka ratkaisuun Kalevalan värssyt antavat avaimen. Tätä kautta hän päätyy siihen, että Väinämöisen ja kumppaneiden seikkailut olivat esinäytös Jeesuksen ilmestymiselle Kalevan kankahille ihmissieluja inspiroimaan ja varjelemaan.
Jeesus Kristus oli Ervastin mielestä aurinkokuntamme maailmanjärjen, Logoksen "inhimillisesti täydellisen personaallinen ilmaisumuoto", mutta itse kukin meistä voi saapua samalle rastille Jeesuksen kanssa. Ervastilaisuuteen näet liittyy uskomus ihmisen kehittymisestä eettisen kasvun, vihkimysten ja jälleensyntymien myötä okkultiseksi mestariksi, joka ihmiskehityksen läpikäytyään kohoaa enkelikunnan jäseneksi, kunnes lopulta hänen korkeammasta minuudestaan tulee oman aurinkokuntansa keskuksena sykkivä "jumala".
Ervastin aate eroaa monessa kohtaa teosofisen liikkeen pääideologin, omanlaisensa buddhalaisen, Helena Blavatskyn filosofiasta. Tämän Ervastikin myöntää mm. kirjassa H. P. Blavatskyn itämaalaisuus:
Mitään Kristusta ei tietysti personallisuutena ole ollut maan päällä. Eivät evankeliumit kerro mistään historiallisesta henkilöstä, Jeesus Natsarealaisesta, joka olisi elänyt maan päällä ja kuollut ristinpuulla. Kertomuksen puitteet on saatu erään juutalaisen adeptin elämästä, joka eli Lyddassa noin satakaksikymmentä vuotta ennen Kristusta. Tämä lyddalainen adepti Jehoshua syytettiin vallankumoushankkeesta ja kivitettiin Lyddan ulkopuolella, kärsien sillä tavalla marttyyrikuoleman. Siihen tapaan kirjoittaa madame Blavatsky artikkelissaan.
Monitahoisen vänkäämisen ja saivartelun tuloksena Ervast saapuu seuraavaan päätelmään: Minun täytyy sanoa omana mielipiteenäni, että H. P. B. ei osannut eikä saanut sanoa suoraan, kuinka asia oli; hänen täytyi jättää se myöhempien totuudenetsijäin selvitettäväksi.
Ervasti itse oli tietenkin Jeesus-totuuden Suuri Selvittäjä. Hän ilmeisesti todellakin uskoi olevansa universaalin uskonpuhdistuksen airut, jonka selvänäköisyyteen perustuvien opetusten ansiosta Kalevala ja Suomen vertaansa vailla oleva tietäjäkansa nousee vielä arvoon arvaamattomaan koko maailman mitassa.
Läheskään kaikki suomalaiset teosofit eivät pitäneet Jeesusta supertähtenä. Eivät he nielleet muitakaan Ervastin blavatskylaiselle näkökannalle vieraita konsepteja.Tästä suivantuneena Ervasti pohti:
Tarvitaanko henkisesti katsoen Suomessa miestä, joka ikuisen elämän asioissa seisoo omilla jaloillaan ja jonka välityksellä henkimaailmalla on oma, muista riippumaton sanansa sanottavanaan?
Vuonna 1918 PE kieltäytyi Teosofisen seuran ylisihteerin virasta, mutta huomautti, että jos hän joskus tulevaisuudessa seuran päälliköksi suostuisi, niin silloin on välttämätöntä, että hänelle kuuliaisesti on uskottu johto, auktoriteettti ja kunnia. "Tahtoisin hallitsijan tapaan korkeimman päätösvallan myös aineellisten varojen käyttämisessä", ilmoitti Ervast. Teosofisen Seuran 30-vuotishistorian v. 1937 toimittanut Atte Pohjanmaa kuittaa asian historiikissa näin:
On selvää, että nämä Ervastin käsitykset ja vaatimukset olivat vastoin Seuran sääntöjä ja että ne poikkesivat siitä hengestä, joka alun perin on ollut Teosofisen Seuran perustana. Hänen periaatteidensa mukaan puheenjohtajasta olisi siis ollut tehtävä Seuran lakiasäätävä elin, yksivaltainen hallitsija.
Suomalaisten salatietelijöiden väliset ristiriidat ratkesivat tuolloin sillä tavalla, että Suomen teosofisen seuran 700 jäsenosastosta vajaa 300 liittyi Ervastin perustamaan "okkultiseen osastoon". Tästä osastosta muotoutui 1920 uusi järjestö, Ruusu-Risti.
Pekka Ervastin kuoleman jälkeen Ruusu-Risti jäi tyhjän päälle, sillä kukaan ei ole pystynyt ottamaan hänen paikkaansa liikkeen opillisena auktoriteettina. Tosin eiväthän PE:n ihailijat ja kannattajat edes kaipaa uutta gurua tai korjaussarjaa Ervastin teorioihin, koska heidän mielestään kaikki oleellinen on jo sanottu. Ervastin jälkeensä jättämästä henkisen täydellistymisen, uudelleensyntymisen, visiosta on tullut ikään kuin uskonnollinen aikuisten satu ( jossa kaikille käy lopulta hyvin) turvallisuutta arvostaville, rauhaa rakastaville ja mystiikkaan mieltyneille etsijöille.
Ervastin opetuslasten kompa piilee siinä, miten saada henkisiä kokemuksia ilman pyrkyä henkisiin kokemuksiin? Sillä onhan ihmisen pyrkimys ns. yliluonnollisen piiriin aina pahamaineisesta egosta lähtöisin ... Sitä paitsi meditaatiossa ja muissa henkisissä harjoitteissa kytee se vaara, että ne saattavat sysätä ihmisen astraalitasolle, jossa oudot ilmestyvät.
Jos olen oikein ymmärtänyt, parasta mitä "totuudenetsijä" voi tehdä on 1) ihastella luonnon kauneutta 2) lukea teosofisia kirjoja ja 3) yrittää muotoilla itsensä "vuorisaarnan käskyjen" määrittämään kuosiin: älä vihastu, älä ole ajatuksissakaan epäpuhdas, älä vastusta pahaa jne. Jeesuksen "uusien käskyjen" toteuttaminen on psyykkisiä kykyjä ja henkistä tietoa edeltävä puhdistuksen tie. Sitä väylää Ervasti, kuten ei Blavatskykaan, elämässään kulkenut: molempien teosofinen työ alkoi psyykkaamisesta ja yliluonnollisiin ilmiöihin ihastumisesta ja jatkui siitä ei aina erityisen terveiden ja vilpittömien vibraatioiden vallitessa.
Yhteistä sekä Ervastin että Blavatskyn ajattelussa on vanhakantainen kahtiajako hengen ja materian välillä, tajunnan ja kehon dualismi. Esoteeristen ajatuskuvioiden kehittely oli PE:lle ja H.P. B.:lle tärkeämpää, kuin puhtaan mielen ja puhtaan elämäntavan välinen synkroni, harmonian hakeminen hengen ja fysiikan välille tai, tutustuminen oman fysiikkansa ainutlaatuiseen ja ihmeelliseen tietopankkiin.
Blavatskyn tavoin rankasti ylipainoinen Ervast oli suuri liharuoan ystävä, mutta jostain syystä hän silti noudatti monta vuosikymmentä lakto-ovo-vegetaristista diettiä. Hänen luopumisensa vegetarismista oli protesti sille, että teosofisen liikkeen kansainvälinen johto ilmoitti Valkoisen Veljeskunnan asettuneen 1. maailmansodassa liittoutuneiden puolelle. Ervast myös sanoi haluavansa ruokaratkaisullaan viestiä seuraajilleen, että henkisen kasvun kannalta on vähämerkityksellistä syökö ihminen lihaa vai ei.
Ervast halusi vapauttaa opetuslapsensa kristillisen kirkon ikeestä, mutta ei vieroittaa Jeesus Kristuksesta. Ervastille (valkoihoisten) Jeesus oli historiallinen henkilö ja ihmiskunnan vapahtaja. Hänen kauttaan "sana tuli lihaksi" ja hänen kauttaan "koko ihmiskunta on jo uudessa liitossa Jumalan kanssa".
Meidän pitäisi siis uskoa, että pari tuhatta vuotta sitten eli syrjäisellä seudulla ihmemies, jonka elämä ja kuolema vaikuttivat ratkaisevasti ihmiskunnan ja maapallon tilaan - että Kristuksen inkarnatsionin kautta tapahtui sitten että Logos Jeesuksen Kristuksen avulla laskeutui ihmiskuntaan ja yhtyi meidän maapallomme auraan.
Ervast julisti, että Jeesuksen kautta tapahtui kosminen vuodatus, joka päätti "vanhojen mysteeriokoulujen" aikakauden. Tämä tarkoittaa sitä, että ennen Jeesusta ihmiset saavuttivat jumaltietoisuuden rituaalien ja kulttien katalysoimina, mutta nasaretilaisen näkymättömällä tasolla tekemien uusien säätöjen ansiosta ihminen voi päivätajunnassaan astua korkeampaan tietoisuuteen ilman mysteerimenoja ja poppamiehiä - tosin vasta vuosimiljoonien kuluttua, pitkällisen inkarnaatioketjun läpikäymisen jälkeen!
Kristillisessä 1900-luvun alun Suomessa oli eriskummallista PE:n puhe henkisestä tiedosta, kuten oli uutta ja avartavaa asiaa myös Ervastin konsepti, jonka mukaan henkinen elämä ei olekaan niinkään uskonnon harjoittamista, vaan ihmisen yhteyttä omaan "jumalalliseen olemukseensa". Tämä on edelleen relevantti näkökanta, jos "jumalallinen olemus" käsitetään runolliseksi yleisilmaisuksi korkeavärähteisille tajunnantiloille.
Ervastilaisuus on kuitenkin käytännössä ollut kaikkea muuta kuin impulssi kosmiselle ja transkendenttiselle heräämiselle. PE:n yleisölleen syöttämät uuskristilliset fantasiat ja kalevalainen pseudo-mystiikka johdattivat aikoinaan monet totuudentajun tavoittelijat ojasta allikkoon: enkelinkuvilla vuorattuun umpioon Atlantiksen tarua tutkimaan, pakoon radikaalin, henkisen muutoksen kutsumusta ja haastetta.
Nykyisin varsinaisia Ervastin seuraajia on vähän, mutta hänen aatteidensa kaiku on hyvin kuultavissa. Ainakin minulla on sellainen tunnelma, että Ervastin enkelisiipien varjo ylettyy suomalaisen salatieteilyn menneisyydestä nykypäivään saakka. Onhan se omanlaistaan mystiikkaa ja suuruutta sekin.
On olemassa jotakin, jota voidaan sanoa maailmantaloudeksi. Se määrää tuotannon laadun. Ja maailmantalous on työnjakoa ... Jospa Suomi olisi teollisuusmaa. Jospa koskien voimaa käytettäisiin maan ja kansan hyväksi. Onko jätettävä - kuten Imatra - nämä vain joidenkin matkailijain katseltaviksi ja ihailtaviksi?
Pekka Ervast, 1919
No comments:
Post a Comment
Note: Only a member of this blog may post a comment.