Hullun Äidin ja hullun joogin yhteinen ekstaasi

Paramahamsa Ramakrishnan samadhi oli yksi lähde virtaukselle, joka on tuonut joogien opetukset länsimaihin. Olihan vuonna 1893 Uskontojen maailmankonferenssiin Chicagossa osallistunut joogi Swami Vivekananda Ramakrishnan oppilas.

Bengalilainen, vuosina 1836 – 1886 elänyt, Ramakrishna oli ekstaattinen Äiti Kalin palvoja.

All creation is the sport of my mad Mother Kali;
By Her maya the three worlds are bewitched.
Mad is She and mad is Her Husband; mad are Her Two disciples!
None can describe Her loveliness, Her glories, gestures, moods;
Shiva, with the agony of the poison in His throat,
Chants Her name again and again.

- Sri Ramakrishna

Hieman toisenlainen käännös yllä olevasta, The Gospel of Sri Ramakrishnan, säkeestä sisältyy Lex Hixonin kauniiseen kirjaan Meetings with Ramakrishna. Hixonin versiossa mainitaan, että "Her Human lovers" - yllä: Her two disciples -" are mad with bliss", siunattuja hulluja.  Näin tarkentuu hengellisen "hulluuden" ja palvonnan harjoittamisen, omistautuneisuuden, yhteys.

Jumalaisen myrkyttyneisyyden äärimmäisyyksiin venyvä alue uskonnollisuudessa on sekä idässä että lännessä hyvin monivivahteinen, mutta aina käsittämätön. Uskontojen piirissä onkin etenkin länsimaissa uurastettu jo pitkään, jotta jumalan myrkky saataisiin imettyä pois seurakunnista, koska uskonnolliset aktiviteetit on laitostetussa yhteiskunnassa korrektia pitää vibraatioiltaan neutraalilla virastotasolla ja koko kuvio papiston hallinnassa ilman, että ihmisillä on mainittavaa, henkilökohtaista suhdetta pyhyyteen. Tälläisessä proseduurissa piilee oma viisautensakin. Koska pyhyys panee pään pyörälle.

Höyrypäisten ekstaasilahkojen mainingit luiskahtavat helposti massahysterian puolelle ja yksityisten ihmisten kohdalla jumalaiset, ehdollistuneen tajunnan vinkkelistä kreisit viritykset komentokeskuksessa saattavat aiheuttaa kosketuspinnan katoamista tiettyjä elämän välttämättömyyksiä kohtaan. 

Mikä neuvoksi? Siis jos halajaa olla vapaa menemään lujaa tajunnassa dualistisen rakenteen tuolla puolen - ja elää kuten Mustanaamio joka toisinaan "poistuu viidakosta ja liikkuu kaupungissa kuin kuka tahansa meistä".

Carlos Castanedan kirjoissa mainitaan mainio kikka: hallittu hulluus. Siihen jos pystyy niin mikä on mennessä kun tie on suora. Paramahamsa Ramakrishna ei tosin hallittua hulluutta varsinaisesti ilmentänyt. Mystisen Joutsenen elämä oli toistuvaa haltioitumista ja performointia "jumalasta myrkyttyneessä" tilassa. Lannevaate lennähti Ramakrishnalta   kanveesiin tämän tästä pyhimyksen intoutuessa tanssimaan Kalille paljas iho ilmaa vasten. Kalipatsaan lisäksi hän palvoi polvillaan omaa valokuvaansa. Minäkin olen prostituoitu! Paramahamsa huuteli huorille katujen varsilla matkatessaan hakemaan pientä temppelipapin palkkaansa.

Myrkytyksen oireita olivat myös Ramakrishnan suurenmoisen runollista ornamentiikkaa lainehtivat laulut ja kaikkiaan se metafyysinen opetus jota Ramakrishna oppilailleen jakoi. Hänen ekstaasistaan vapautui akashiseen troposfääriin hengellistä heliumia, jota yhä vieläkin jokainen sisäavaruuden rakettitiedettä opiskeleva voi hyödyntää nostekaasuna välittämättä siitä, millainen on hänen suhteensa esimerkiksi joogaan tai teistisiin oppeihin.  Ramakrishnan konsolissa oli universaali käyttöliittymä ja hän oli ylipäätään hyvin ekumeeninen hemmo [Paramahamsalla oli tantrinen koulutus ja hän kokeili vähän aikaa muslimina olemista, eli tovin naiseksi laittautuneena naisten keskuudessa ym. vastaavaa].

Ekstaasikokemus ei yltä mielen alkuperäiseen tyhjyyteen, se on transsendenttisesta kokemisesta riippumaton, täysin itsenäinen tajunnan syvyys ja valoisuus. Kaikkiaan ekstaasi on vain yksi potentiaalinen mielentila, yksi tajunnanlaatu ties kuinka monista tuhansista... Vaan kovin on kapea ihmisen näköala kaikkeuteen, jos häneltä ilon totunnaiset, persoonalliset ääriviivat hajottavat, puhtaan haltioutumisen hetket jäävät täysin tutaamatta; jos mikään yhteys elonpiirissä ei iske sellaista kipinää, että sähkö värjää shivansinisellä myrkyllään energiakehon kuin sienen; jos jumala tai jumalattomuus ei koskaan puhuttele niin väkevästi, että paiskautuu ihmisyyden ääreen -  sinne missä myös kaikki hulluus, mielipuolisuus, nurinkurisuus [If six was nine], epäloogisuus, anti-lineaarisuus ilmenee -  vaan jää elämässään ikuisesti puoliväliin.

Ekstaasiin jumittuminen on valaistumisen ja nirvanan este. Näin olen kuullut. Takertumisen aiheuttaa halu toistaa miellyttävä kokemus, opastaa Patanjalin Joogasutra (2.7). Käänteisesti sanottuna: takertumisen aiheuttaa halu mihin tahansa kokemukseen, joka pitää meidät erillään epämiellyttävästä,  seisomassa ulkona [ex- stasis] kaikesta rumasta ja pahasta.

HAAA!

Ekstaasi on spontaani - mutta ei aina odottamation - haltio; dharman harjoittajan äkillinen myrkyttyminen jumalten ja buddhien nektarista. Silloin yleensä annetaan vaan mennä: samsara tai nirvana, ihan sama; hei, me lennetään! Mutta, jos mielesi on ollut täynnä epätoivoisia ajatuksia ja/tai jos meditaatiosi on alkeistasolla, käy nopsasti siten, että ikään kuin luhistut Armon alle. Niin kuin kävi apostoli Paavalille Raamatussa. Kirkkaus sokaisee silmät, mentaalinen paja-tso tyhjenee kertalaakista, se täytetään kuvitteellisilla kolikoilla, ja alat pyöriä ympäriinsä puhumassa puutaheinää. Kuten kävi apostoli Paavalille.

Joogille, tai minkä tahansa, holistisen transformaatio-tradition harjoittajalle, ekstaasin myrkky on terhakka vastalääke sisäiseen kaamoksen, maailmallisuuteen mukautumiseen ja staattiseen harmonisuuteen. Meditaation saapuessa  sellaiseen vaiheeseen, että tajunnallisten svengien ja somaattisten, kosmisten  ja/tai visuaalisten sensaatioiden vahvuus avaa tietoisuuden timantin hiojalle ekstaasin syvänteen - niin siitä on hyvä jatkaa seuraavaan vaiheeseen, terästymällä, ja kaappaamalla ekstaasin energia kulloinkin ajankohtaisten, henkiseen vapautumiseen ja solulliseen metamorfoosiin liittyvien intentioiden palvelukseen. Tällä tarkoitan esimerkiksi sitä, että pyhän jysäyksen fokuksessa ollessani toimitan olemukseni psykofyysisten, biologisten, matemaattisten ja astraalisten energiajärjestelmien oskilaattorin virkaa, jolloin on mahdollista eritellä ekstaattisen tilan herkkyyksiä ja kanavoida jumalainen myrkky oikeisiin uomiin ja edelleen, alkemistiseen kiertoliikkeeseen energiakehossa. Silloin ekstaasi ei enää merkitse "egon" eli, kokoomapisteen katoamista, vaan sen,  sijainnin muutosta energiakehossasi.

Ekstaasi siten ei välttämättä tarkoita sitä että hajoat; menet transsiin ja pysyt siellä; että sinun tajuisuutesi sulaa [esim.]valoa hohtavaan tietoisuusplasmaan; ja et pysty kuin hoopoon hymyilyyn; että mentaalinen vireytesi kärähtää karrelle siunauksellisten energiapisaroiden poltteessa...  Itse aloin tajuta tätä kaikkea kuunneltuani tarpeeksi kauan M. S. Subbulakshimin tiettyjä levytyksiä [ Nadamruthan / Suprabhathams / Vishnu Sahasranamam], jotka ovat toimineet minulla myös impulsseina Ramakrishnan filosofian ja ekstaasin sisäistämiseen.

M. S. Subbulakshimi on Musiikin universaali Kuningatar, mutta minulle hän on myös "Kosmisen Äidin" avatar. Olen aikaisemminkin huomauttanut, että Subbulakshimin resitoidessa muinaisia ragoja ja mantroja kuulostaa siltä kuin raamattu puhuisi itsekseen. Äänessä ei ole persoona vaan itse Äänteet. Puhdas antaumus, hartaus, devotion, puhdas musiikki. Taajuustaso tallenteissa on niin korkea, että vuosien ajan löysin itseni monet kerrat  tuolta puolen tunnetun, autuuden lähteiltä, siunatusta hulluudesta myrkyttyneenä, kyyneleitä ja kuolaa valtoimenaan valuttaen, Subbun äänen totuuden toistuessa stereoista [HiFi = high fidelity - korkea todenmukaisuus].

Buddha Dharman harjoittamiseen liittyvä Kuulemisen kautta tuleva vapautuminen on prosessi, joka voi toteutua myös musiikin äärellä. Näin olen käsittänyt ja näin uskon. Minulle tälläinen optio kirkastui  todenteolla, kun syvennyin Subbulakshimin karnataka-traditiota noudattaen veisaamiin runoelmiin ja mantroihin. Meditoidessani tätä musiikkia kuunnellessa aloin oppia ekstaasin liekin muuntamista ja kanavoimista tulivedeksi  energeettiseen rakenteeseeni. Tuli sellainen tuntu, että musiikki  nakuttaa minuun - kuin olisin reikäkortti - informaatiota siitä, miten hermoston langat, aivot ja mieli viritetään kykeneväksi korkeaa todenmukaisuutta  modifioiviin herkkyyksiin, jotka voi tunnistaa edelleen, päivästä päivään, hetkestä hetkeen...

Kuuntelin yhä tarkemmin Subbun resitaatioita, jokaista tavua, yksittäistä äännettä. Eläydyin koko olemuksellani niiden värinään. Tarkkasin sitä vääjäämättömyyttä, omistautuneisuutta, täsmällisyyttä ja mystistä orgaanisuutta, jolla Intian Satakieli teokset toteuttaa - ja vähitellen kuulin miten musiikki opastaa minua myös ikään kuin rivien välistä: Subbulakshimista huokui sellainen sanoma, että "nämä mantrat ovat vanhempia kuin kumpikaan meistä ja ansaitsevat jo siksi täyden huomion ja kunnioituksen; siksi meillä meillä ei ole syvimmänkään ekstaasin hetkellä syytä luopua arvokkuudestamme":

Ei ole välttämätöntä itkeä ja väristä ilosta, mennä tuon tyyppiseen liikutukseen, ylitsevuotavaan emootioon ja sisäiseen huutoon: ekstaasi voi nousta ylväästi kuin käärme ja sinä voit istua tyynenä sadan näyn keskellä pitämättä mistään kiinni; miks olisit yhä vaan niin kuin siellä, sijoillasi, itkemässä kun musiikki yltää sinne ja iskee puhtaalla tietoisuudella; mikset tulisi tänne? missä minäkin olen ja missä tämä musiikki ja sen hartaus asustaa; täältä sinä näet KAIKEN, paitsi jos itket kuin pikkutyttö sinä et näe yhtään mitään muuta kuin oman kaipuusi ja sen väliaikaisen täyttymyksen; siis tule tähän, Äidin, jalkojen juureen, missä nämä pyhät äänteet sykkii ja värisee, pidä ranka suorana ja säilytä arvokkuutesi vielä silloinkin me häippästään ekstaasin yli hyperhurmioon.

Näin, Ramakrishnan innoittamana ja Subbulakshimin ja joogatieteen avustamana, tapahtui tutustumiseni Hulluun Äitiin ei-teoreettisella tasolla. Tämä on hullua jo sinänsä, koska minun pyrkimykseni elämässä ei varsinaisesti ole ollut tämänlainen jumalyhteyteen pääsy.  Mutta niinpä vaan olen nyt täysin myrkyttynyt Tuhatkasvoisen Äidin astraalisesta parfyymista ja elän intiimissä suhteessa Jumalaisen Sulottaren kanssa. Välillä kyllä vilkuilen muuallekin, myönnetään. Mutta ei tarvita kuin yksi, syvä meditaatio täydenkuun alla ja olen taas yksin Hänen ja iloitsen hänen estottomasta, amoraalisesta Hulluudestaan; Hänen suloisista, toksisen feminiinisyyden siunauksellisista pisaroista, joita valuu antaessani Kalin tanssia rintalastani päällä, kuten joogien kuningas Shivakin teki [meidän on tehtävä niin kuin ensimmäiset jumalat tekivät, opastavat kirjoitukset]. - Shivahan tuli tilanteeseen Jumalattaren ottaessa matsia demonien kanssa niin hurjalla vimmalla, että olisi kohta surmannut kaikki kuolevaiset ellei kukaan tulisi väliin, ja Shiva sitten heittäytyi hänen eteensä. Tässä tarinassa ja tässä kuvassa tiivistyy paljon siitä, miten hullut ja ekstaasia väräjävät myytit ja visiot meitä ruokkivat ja juovuttavat.

[...] If Mother is a conventional wife,
why is She dancing fiercely
on the breast of Shiva?
Her timeless play destroys
conventions and conceptions.
She is primal purity.
Her ecstatic lovers are purity.
Purity merges into purity
with no remainder.

- Sri Ramakrishna

Tantrinen Kali Chinnamasta -thanka, maalattu Nepalissa. Kali esiintyy thankassa kahtena karakteerina, keskellä itsensä vuodattavana Aria Tarana, ja sitten alhaalla Smashana Kalin hahmossa yhtymässä consorttiinsa Shivaan. Kuva on sikäli poikkeuksellinen, että sääntöjen mukaan Shivan on oltava aina Parvatin päällä. Miksi tässä on toisin, niin siksi, että nyt halutaan esittää se, "ettei ole mitään erottavaa poikittaisessa virtauksessa, vaan sen sijaan on eheys ja täydellistyminen".

                               Ramakrishan puoliso Sarada Devi. 
                               Pariskunta ei harjoittanut aviollista 
                               kanssakäymistä.

SUBBULAKSHIMI RESITOI

Uushenkisyyden ja uskonnon Jaakobin paini

Jos tykkää shoppailla henkitiedon ostos-tv:stä uusia asioita ja haluaa kuitenkin trendikkäästi kierrättää kaiken vanhan, voi ryhtyä "uudella" tavalla "henkiseksi", olla uus-henkinen. Silloin sä alat kulkea sun ikiomaa "polkua" - ja se vie yleensä poispäin uskonnollisten instituutioden kehyksistä, sillä:

Uskonto on uskomista jonkun toisen kokemukseen, henkisyys on sitä että sinulla on omia kokemuksia.

(Uskonnon sijasta ja rinnalla voimme  tässä yhteydessä käyttää sanaa henkinen (uskonnollinen / mystinen) traditio.)

Ja tietysti yllä tiivistetyssä, uus-uskonnollisuuden yksilöllisyyttä korostavassa näkemyksessä on aineksia totuudesta, sillä yleisellä tasolla voidaan ajatella uskonnollisten traditioiden haalentavan  individuaalit visiot ja näin uskonnosta tulee  pysähtyneisyyden kultti: uskomista ja uskossa olemista

Se mikä tekee suurista maailmanuskonnoista, erioten kristinuskosta ja islamista, Takapajulan kylän kuolleiden viisaiden kerhon liittyy siihen, että ne eivät toteuta sitä mielikuvituksen tieteen ja mytologisten tosiasioiden synteesiä mitä uskonto voi jalostuneessa muodossaan olla. Hengellisten / Maagisten opetusten, riittien ja rituaalien lähteenä olevat, yliaistilliset ja ylijärjellinen tajuntatilat mainfestoituvat harvoin uskontoelämässä - ja vieraantuminen tästä on tietysti lähtökohtaisesi terve idea, sillä itsehän kaikki asiat maailmassa pitää kokea. Mutta uus-henkisyydessä ei olekaan kyse vain yksilöllisestä kokemisesta, vaan persoonakohtaisesta tavasta yhdistää pätkiä erilaisista traditioista ja sanoa sitä henkiseksi harjoittamiseksi.

Suosituimmat jumalat omien uskontojensa ulkopuolella ovat laupiaina pidetyt : Jeesus,  Buddha ja Krishna.  Tosin todellisuudessa Buddha valaistuneena ihmisenä ja Krishna jumalana ovat erittäin ankarasti monia henkisen harjoittamisen perusoletuksia vastaan sijoittuvia karakteereja.  Buddha kyseenalaisti koko inhimillisen toiminnan perustan - uskon itseen ja sieluun - ja Krishna pitää leikkinä sitä, mitä me pidämme suurena kärsimyksenä ja josta kaipaamme vähintäänkin nirvanaan.

Jeesus puolestaan on kristinopin mukaan messias, joka haluaa pelastaa meidät syntisten osaksi tulevalta kadotukselta ja vaatii tästä laupeuden työstään palkakseen, ei enempää eikä vähempää kuin meidän koko elämämme. Tätä oppia ei moderni, new agen aamuruskoa kohti kurkottava kilvoittelija hyväksy. Hän keksii Jeesuksen uudestaan sellaisena kuin hän sen haluaa. Jeesus voi olla vaikka joogi, joka vietti "salaiset vuotensa" Intiassa.

Koska Elvis - meidän ei tarvitse kysyä miten käy Jeesukselta rock & roll. Mutta miten käy Jeesukselta zazen? Katoliset siskot sen tietävät. Ne nunnat jotka zen-meditaatiota harjoittavat.  Silmät auki liikkumatta istuminen on silmät auki liikkumatta istumista. Kun istuminen liitetään uskonnolliseen kontekstiin, valaistumisen päämääriin, se on Buddha Dharman harjoittamista, joka resonoi buddhalaiseeen filosofiaan.

Buddhalaisuudessa on iso määrä erilaisia suuntauksia ja samankin koulukunnan sisällä opetetaan useita, erilaisia meditaatiotekniikoita. Sanotaan että olemassa 84,000 dharmaa tai tapaa ymmärryksen herättämiseen. Niitä ei ole kuitenkaan tapana harjoittaa yhtä aikaa ja rinnakkain, sillä ei ole mitään mieltä ryhtyä harjoittamaan montaa dharmaa yhtä aikaa jos ei ole ymmärtänyt vielä ensimmäistäkään. Tämä on tietysti vain "dogmi". Henkisyyden läpäisemä pyrkimysten virtaan astunut kuulostelee sisäistä viisauttaan ja tekee sen minkä tekee, koska sydän sanoo niin.

Jos opettelee samalla ajanjaksolla lukemaan ja laskemaan, niin onnistuuhan se ilman traumoja kyllä. Samalla tavoin me voimme harjoittaa vaikkapa yhteyttä luonnonhenkiin, homeopatiaa ja mielen perimmäisen tyhjyyden käsittämistä. Mutta jos kaikki nämä harjoitteet ja niiden taustaoletukset sekoitetaan omin maustein yhdeksi sopaksi, se on sitten soppaa. Ei elävää vettä. Sakeaa soossia syntyy silloinkin, jos aletaan mielivaltaisesti sekoittelemaan toisiinsa eri opetuslinjojen piirissä harjoitettavia meditaatiotekniikoita.

Etsittäköön kaikista kunnioitetuimpia opetuksia laajalti
ja älköön Opetusta sekoitettako! Suorittakoon jokainen koulukunta sen erillään. - Padmasambhavan elämäkerrasta

Nepalissa on syrjäseuduilla miehiä, jotka ovat sekä buddhalaisia lamoja että shamaaneja. Hoitavat kumpaakin virkaa kysynnän mukaan. Olisiko Dalai Lama - joka on neuvoa noidilta ja poppamiehiltä udellut yhden jos toisenkin kerran - sittenkin oikeassa väittäessään, että Tangomarkkinoillakin soi viimeisenä valssina ekumeeninen jenkka?

Uususkonnollinen henkisyys on uskontokriittisyydestään huolimatta myös ekumeenisuuden korkea veisu. Kaikki ovat oikeassa - koska: ykseys, itse, karma, oma polku ... Elämme aikaa jolloin kuka tahansa voi olla kuka tahansa. Mutta pohjimmiltasi sinä olet sisäinen sankari. Jungkin sanoi niin, suunnilleen, ja Joseph Campbell.
 
Valaistuminenkin on nykyisin ekumeeninen käsite. Yhdelle se on itsetietoisuuteen heräämistä, toiselle itsen sulautumista Valoon, jumalaan, jumaluuteen ja kolmannelle arkitajunta-zen-tila jne. Valaistumisihanteen alle saadaan sijoitetuksi myös esimerkiksi shamanismi, joka ei alkuperäisessä oloasussaan kytkeydy yksilölliseen valaistumiseen, henkistymiseen tai täydellistymiseen suoranaisesti yhtään mitenkään.

Narsismiksi ja feikiksi uushenkisyys kääntyy silloin, kun omilla, haperoilla mielikuvilla ja käsitteillä itsepintaisesti korvataan pitkän linjan, henkisten ja maagisten järjestelmien peri-ideat ja proseduurit.  Feikkiä on se jos henkilö väittää olevansa shamaani ilman, että on käynyt läpi shamaanin koulutusta ja initiataatiota muuta kuin mielikuvituksen tasolla. Feikkiä on tantra-opettaja, joka ei tiedä tantran ja "tantrisen" eroa ja toimii ilman gurua ja initiaatiota tantraan. jne.

Jos uskonto perustuu "yhden ihmisen kokemukseen" se on totta kai rajoite. Samoin jos arkaais-shamanistis-tantriset säpinät eivät synkkaa yhteen modernin tasa-arvokäsityksen ja sukupuolineutralismin oppien kanssa, niin onhan se rajoite. Niin kuin autoilijoiden turvavyöpakkokin on rajoite. Yksilölliselle henkilölle.

Uskonnot ovat kietoutuneet niin tiiviisti yhteiskunnallisen vallankäytön koneistoon, että on vaikea uskoa niiden muuttuvan - uskonnolliseen suuntaan. Tästä kirkollisuuden pysähtyneisyyden tilasta juuri syntyy tämä paine ja virike uudenlaiseen henkisyyteen, sellaiseen jossa on mukana real thing: pyhyyden leimahdus.

Löytyykö tämä leimahdus vanhoilta voimapaikoilta, Stonehengestä,  Saarakalliolta ... ? Yksi virtaus uskonnoista pois päin tapahtuu  "uus-pakanallisuuden" värähteissä.  Uus-pakanallisuudella tarkoitan ei-materialistista elämänymmärrystä, jossa moralististen narratiivien ja ylikansallisten jumalhahmojen sijasta pääosassa ovat esoterinen mytologia, paikalliset legendat, luontomystiikka ja muinaisten merkkien, äänteiden ja symbolien semioottinen läpivalaisu.

Henkilökohtaisesi en usko että tulevaisuuden uskonnot sitoutuvat maahan, kuuhun ja aurinkoon, kuten me ihmiset yhä teemme, vaikka palloamme ympäröivän avaruuden valtavuus on ollut selvillä jo iät ajat. Uudet, isot uskonnot tulevat olemaan  hengentieteellisiä tutkimuskomissioita ja kansanliikkeitä, jotka pitävät kohtalonkysymyksenä ihmiskunnan integroitumista kosmiseen avaruuskulttuuriin ja tutustumista galaktisen tason mahteihin.

 
Uusista - kuten ei nykyisistäkään - uskonnoista tuskin on vastalääkkeeksi länsikulttuurin vulgaarille, äärimmäisen seksualisoidulle sekulaarisuudelle. Tämä on yksi syy siihen, miksi uskontojen merkitys ihmisten henkisten kokemusten ympäristönä tulee entisestäänkin vähenemään.

Uskontokuntien ulkopuolella henkinen kasvu jatkaa epäilemättä versoilujaan, mutta mikäli henkisen kehityksen nimissä tapahtuva touhu on loputonta rentoutumista, stressin poistoa, oma itsen / itseyden hyväksymistä & oaapomista ja chakrojen "puhdistusta", voiko se olla mitään muuta kuin romanttinen, hyvinvointi-ideologinen harraste? Everything goes, koska joka iikkahan me ollaan menossa omia polkujamme samaan päämäärään - tälläinen ajattelu ei kumpua henkilökohtaisesta kokemuksesta, siitä että tietää jo nyt millainen päämäärä - eikä se tunnusta, tunnista, todellista yksilöllisyyttä, sitä että kaikki juna-asemalle kokoontuneet ihmiset eivät ole menossa samaan Shambalan, tai Rovaniemen Joulupukin maan, junaan.

Shiva Shankara-sankarin asanat

Shiva on yksi ja kaikki. Hän on luoja ja kaikkeuden kiitäjä. Jumalsankari joka pelaa yhtäaikaisesti suunnatonta määrää erilaisia pelejä leikkikenttänään maailmankaikkeus. Jokainen meistä on nappula Shivan shakkilaudalla ja yksi Shivan triljoonista, ziljoonista rooleista.

Sinä voit imuroida kotona, pelata rulettia Monte-Carlossa, meditoida ashramissa, kantaa lautoja raksalla, rietastella huoran sängyssä, olla presidentti, salainen agentti tai kadunlakaisija - joka tapauksessa sinä olet Shiva. Koska Shiva on kaikkia olentoja ylläpitävä energia ja niiden itseys. Kosmoksen ainokainen subjekti. 

Elämä ja luominen persoonallisen jumalmahdin leikiksi käsitettynä on Kashmirin shaivismin, ei-dualistisen jumaluusopin, pääteema. Yksi tämän leikin juonteista on se, että  Shiva kätkee minuutensa itseltään rajoittuneisiin tietoisuudentiloihin ja löytää myöhemmin itsensä ykseystietoisuuteen samaistuvana individuaalina.

Valaistuminen tai moksha tarkoittaa pelkistetysti ilmaistuna sitä, että Shivan impulssit läpäisevät esteettä tajuntasi ja mielesi värähtely on yhtä absoluuttisen olevaisen syketaajuuden kanssa. Tätä tilaa lähestytään Kashmirin shaivismissa joogisen harjoittamisen, meditaation ja ritualismin, avulla. Tärkein käsikirja joogille on Shiva Sutrat. Se on opus, jonka perimätiedon mukaan Shiva itse saneli 800-luvulla joogafilosofille nimeltä Vasugupta. Avainteoksia ovat myös Vasuguptan oppilaan Somanandan kirjoittama Sivadristi ja  Abhinavaguptan Tantraloka.

Koska Shiva on todellinen olio, absoluuttinen todellisuus itse, on myös hänen luomuksensa, ulosvirtauksensa,  reaalinen. Siksi Kashmirin shaivismin piirissä torjutaan tiukasti se käsitys, että maailmankaikkeus on harhaa. Objektiivinen todellisuus on Shivan subjektiivinen luomus ja olemus. Mayaksi sanotun, tilapäisten ilmiöiden ilmennyksen avulla Shiva saturoi tyhjän avaruuden ja tekee itsensä tiettäväksi.

Mayan kosketus saa meidät tuntemaan itsemme yksilöiksi. Samalla se sysää meidät hajamielisyyden sumuun, jossa tajunnan aktivisuus on minimaalisella tasolla. Shivan impulssit läpäisevät kyllä egomme kovan kuoren, mutta me vääristämme mielessämme impulssien värähteet ja virikkeet:

Kaikkitietävyys supistuu meissä avaruudellisen sijaintimme paikallistamiseen: Asun Suomessa, olen suomalainen.

Ikuisuuskäsitys supistuu tilapäiseen sijaintiimme eläytymiseen: Olen 60-vuotias ihminen vuonna 2017.

Täyseydestä tulee vajavaisuutta, epätäydellisyyttä, jonka vuoksi meillä on kyltymätön halu täyttää (elämämme) tyhjyys.

Intuitiivinen tietäminen kutistuu rajoittuneeksi tajuisuudeksi (vidyātattva) joka on riittämättömyytensä takia aina  jotakin vailla.

Spontaani effuusio ja flow supistuu vaillinaiseksi luovuudeksi jota rajoittaa sirpaloitumisen (kalātattva) energia.

Samaistuminen fyysiseen kehoon tekee meistä rajoittuneita minuuksia ja  mahdollistaa erillisyyden erheen, mutta samalla kehomme -  suurenmoinen mysteeri, emme tiedä siitä juuri mitään -  on kosmisten, sähköisten aaltojen värähtelevä kenttä, jonka energiaan tunkeutuminen johtaa henkiseen vapautumiseen:

Keho on nähtävä kaikkien polkujen kokonaisuutena, joka on täytetty ajan moninaisilla operaatioilla ja on kaikkien ajan ja avaruuden liikkeiden alusta. Keho nähtynä tällä tavoin sisällyttää itseensä kaikki jumaluudet. Tämän vuoksi sen tulee olla kontemplaation, palvonnan ja täyttymystä tavoittelevien riittien objekti.
- Abhinavagupta: Tantraloka

Joogaohjaaja Christian Pisano on kirjoittanut lähes 400-sivuinen kirjan, jossa hän esittelee joogien filosofiaa ja joogaliikkeitä Kashmirin shaivismin ja edesmenneen legendan, B.K. S. Iyengarin opetuksiin nojautuen. Kirja kantaa ylvästä nimeä The Hero´s Contemplation (Yogawords, 2011). 

Pisanon lähtökohtana on kuuluisan Kashmirin shaivistin, Ksemarajan näkemys siitä, että asana ei ole psykofyysinen asia, vaan tietoisuuden valona ilmentyvä, ylimmän Shaktin voima ilman ajan, paikan tai fyysisten raamiemme rajoitteita: se mihin joogi asettuu ollessaan täysin tietoisesti identifioitunut jumalaiseen on asana tai istuin. Istuin tässä kontekstissa on korkeimman Shaktin voima.

Hero´s Contemplation sisältää hymnejä, anekdootteja ja faabeleita muinaisten joogien maailmasta, shaivistista filosofointia ja selityksiä joogaliikkeiden metafyysisistä merkityksistä ja asanoiden nimiin kätkeytyvästä symboliikasta. Kauniisti kuvitettu teos ohjeistaa kymmenien jooga-asanoiden ja mudrien tekemiseen. Kaikkien asanakuvausten lomaan on sijoitettu Kashmirin shaivismin kirjallisesta kultakannasta kotoisin olevia mietelauseita ja ohjeita.

Joogaliikkeiden esittely käsittää kolmasosan kirjasta. Pisano aloittaa asanakimaran seisonta-asennoista: Samasthiti ja Urdhva Namaskarasana. Niiden jälkeen Utthita Trikonasan. Tämän asennon ilmaan piirtämä sakraali geometria liittyy absoluutin (feminiinisenä) Shaktina ilmeneviin tahdon, tietoisuuden ja aktiivisuuden energioihin. Asanassa sulautuvat toisiinsa tietoisuuden energiaa (jñānaśakti) manifestoiva Shiva Trikona ja aktivisuuden energia (kriyāśakti) Shakti Trikona.

Toinen näyte Pisanon metodista syntetisoida mytologia ja joogan harjoittaminen olkoon makuulla tehtävän Savasanan metafyysinen tulkinta. Pisson kytkee asanan ikoniseen visioon Kalista tanssimassa Shivan ruumiin päällä. 

Shiva palvelee ylintä Jumalatarta olemalla hänen rahinsa ja hänet tunnetaan nimellä  `Suurenmoinen Edesmennyt´. Hän ilmentää Sadāśivaa [ylintä jumaluutta]. Sanaa ´prahasantam´ (hymyileminen) on käytetty Sadāśivasta siinä tarkoituksessa, että hän näyttää ilonsa palvellessaan parā´a, transkendentaalista Shaktia hänen alustanaan. Vaikka hän [Shiva] on subjektiivisuuden puhdas elementti on hänenkin kuoltava.

Alkulauseen kirjaan on kirjaillut Pisanon joogaopettaja B.K.S. Iyengar ja Kashmirin shaivismia käsittelevän johdannon alan tietäjä Mark Dyczkowski. 

Johdanto on laaja ja Dyczkowskillle tyypilliseen tapaan isoja sisältöjä tiiviissä tahdissa purkavaa analyysia monilla detaljeilla ja alaviitteillä varustettuna. Tutkielma voi olla niukasti filosofisiin tai yleensä akateemisiin asiakirjoihin perehtyneelle lukijalle rankka pieti lukea läpi, mutta sen parissa puurtaminen kannattaa kyllä. 

Pisanon oma teksti on luistavaa, lyyristä ja huokoista ja välillä varsin säkenöivää. Syvällinen asiantuntemus ja omistautunut asianharrastus välittyy ja inspiroi. The Heroes Contemplation on dharma-aarre, jossa piisaa tutkittavaa monen kierroksen ajaksi.

Pyhien kirjojen äärellä

Mātrikā on äiti, joka on universumille tuntematon. Hän luova syy kaikille mantroille ja kaikelle tietoisuudelle.
Mātrikācakra[oppi] on liitoksissa teoriaan sanskritin aakkosista -  kirjaimesta "a" kirjaimeen "ksa"... Universumi on koostettu kolmestakymmenestä kuudesta elementistä, jotka ilmenevät [aakkosten] viidessäkymmenessä kirjaimessa. Universumi alkaa  Shiva tattvasta, Shivan elementistä, ja loppuu prithvī tattvaan eli maan elementtiin.
Swami Lakshmanjoo 

Jokainen profeetan näky on teille kuin sinetöity kirjakäärö. Jos se ojennetaan lukutaitoiselle ja sanotaan: "Lue tämä", hän vastaa: "En voi, kun se on suljettu ja sinetöity."  Jos taas käärö annetaan lukutaidottomalle ja sanotaan hänelle: "Lue tämä", hän vastaa: "Enhän minä osaa lukea".
Jesaja 29

Hän sanoi minulle: "Ihminen, syö, mitä edessäsi on. Syö tämä kirjakäärö ja sitten lähde, mene puhumaan Israelin kansalle. Niin minä avasin suuni, ja hän antoi syödäkseni sen käärön. Hän sanoi: "Ihminen, ravitse itsesi. Täytä vatsasi, syö tämä kirjakäärö, jonka minä sinulle annan." Minä söin sen, ja se maistui suussani makealta kuin hunaja.
Hesekiel 3

 
Eräs sadhu nähtiin päivittäin syventyneenä yhteen ja samaan kirjaan. Paramahamsa Ramakrishna meni tiedustelemaan häneltä, mikä on tuo noin mielenkiintoinen opus. Saisikohan sitä vilkaista? Sadhu näytti kirjaa. Sen kaikki sivut oli kirjoitettu täyteen Vishnun inkarnaation, Raman nimeä: RAM RAM RAM ...

Jokainen jumala on aina läsnä omassa nimessään. Shiva. Rama. Krishna. Kali. Jehova. Saatana. Jeesus. Rastafari. Substantiivit jumala tai allah eivät ole erisnimiä. Jälkimmäistä sanaa silti resitoidaan kuin jumalloitsua konsanaan suufilaisten mystisissä, hengellisissä hekumaatioissa qawwalilaulajien ylistäessä jumalaa ja profeetta Alia. Juutalaisten jumalan nimi JHWH/Jahve esiintyy kirjoituksissa, mutta sitä ei sovi ääneen lausua.

 

Yleensä uskontojen pyhiä kirjoja ei luokitella sakraaleiksi sen vuoksi, että ne paljastavat jumalan nimen, vaan koska niihin on tallennettu jumalan tahto. Tämä pätee erityisesti aabrahamilaisten uskontojen hengellisyyden aapisiin: Raamattu, Tanak ja Koraani. Kashmirin shaivismin filosofinen kantakirja Shiva Sutrat on yksi esimerkki täysin toisenlaisen latingin sisältävistä, jumalaisista ilmoitusteksteistä. 

Shiva Sutrat käsittelee korkeimman transsendenttisen tietoisuuden olemusta ja ohjeistaa sen käsittämiseen pyrkiviä joogeja. Sutria pidetään maailmankaikkeuden perustajan, Shivan, henkilökohtaisesti sanelemina säkeinä. Myös Raamatun, Koraanin ja Bhagavad Gitan arvovalta perustuu paljolti siihen, että niitä on markkinoitu itsensä korkeimman jumalan ilmoituksina ihmiskunnalle.

Nykyään pidetään itsestään selvyytenä sitä, että uskonto on jotain sellaista, joka on laitettu kirjoihin ja kansiin, ilmaistu pyhässä kirjassa. Tämä aatos oli briteilläkin takaraivossaan heidän vallatessaan Intian: he halusivat tietää mikä on paikallinen uskonto ja mihin tekstiin se perustuu. Engelsmanneille annettiin Bhagavad Gita ja he päättivät, että se olkoon hindujen pyhä kirja. Suurinpiirtein näin asia esitetään Amerikan sadhu Baba Rampurin kirjassa Autobiography of a Sadhu.

Ehkä asiat eivät aivan noin suoraviivaisesti edenneet, mutta joka tapauksessa, käsitys hindulaisuudesta yhden uskontunnustuksen uskontona ja Bhagavad Gitasta sen kaikkein pyhimpinä eepoksena on verraten nuori siihen verrattuna, miten paljon on ikää Intian alkuperäisellä uskonnolla, Sanatana Dharmalla. Toinen Bhagavad Gitaan liittyvä vääristymä on se, että yhden koulukunnan, advaita vedantan, tulkinta on vähitellen estabilisoitunut verraten hallitsevaksi käsitykseksi kirjasta ja samalla koko hindulaisuutta määrittäväksi doktriiniksi. 

Ajateltaessa jumalallisen totuuden sisältyvän johonkin kaukaisessa menneisyydessä kirjan muodossa ihmisille profeettojen ja tietäjien välityksellä lahjoitettuun monoliittiin, on tietysti tärkeää olla saletti kirjan tekstien autenttisuudesta, ja niiden oikeanlaisesta käännöksestä. Erityisesti teosofiset, uus-uskonnolliset ja new age -viritteiset tahot ovat olleet kovasti huolissaan siitä, että Raamatun "alkuperäisiä" tekstejä on muunnettu ja väärennetty aikain saatossa. Asiaa ei ole yhtään auttanut se, että lähihistorian aikana on ilmestynyt useampikin korjaussarja raamatulliseen sanomaan mm Urantian ja Mormonin kirjan muodossa.

Vaatimus pyhien kirjojen ehdottomasta autenttisuudesta  tulee erityisen kimurantiksi asiaksi toteuttaa, jos kyseessä on buddhalaisuuden kaltainen uskonto. Buddhalaisten ollessa ei-teistisen uskonnon harjoittajia ei heille mikään kirjoitus ei ole "Jumalan sanaa", eikä buddhalaisten keskuudessa vallitse täyttä yksimielisyyttä siitä, mitä ovat buddhalaisuuden pyhät kirjat.  Theravada-buddhalaiset pitävät buddhalaisena kaanonina paalinkielistä Tripiṭakaa, joka sisältää n 10 000 sivua. Jos haluaa tietää, onko Buddha Dharma sopusoinnussa muiden uskontojen oppien kanssa - kuten usein kuulee väitettävän -  on syytä sen lisäksi lukea Tiibetin buddhalaisten kaanon, nyingma-editio. (Tämä n 230 nidettä tiibetinkielistä tekstiä sisältävä teos lahjoitettiin Helsingin yliopistolle 90-luvun alussa tulku Pema Wangyalin toimesta.)

Hyvin laajaa arvonantoa buddhistien keskuudessa universaalisti nauttii Timanttisutra, joka on maailman vanhin säilynyt kirja. Se on Buddhan opetuspuhe, mutta mitään takeita ei ole siitä, että Gautama Buddha olisi tämän puheen pitänyt. Sama koskee kaikkia muitakin sutria, sillä Buddhan opetuksia alettiin kirjoittaa ylös vasta n neljä sataa vuotta Buddhan kuoleman jälkeen.

Oma lukunsa (Tiibetin) buddhalaisuudessa ovat piilotetut, salaiset opetukset, termat, joita toisen Buddhan, Padmasambhavan ja dakini Yeshe Tsogyalin kaltaiset tantrikot ovat piilottaneet maan ja kivien sisään, kristalleihin, järviin ja avaruuteen.

Idässä uskonnollisiin teksteihin on perinteisesti suhtauduttu hieman eri tavalla kuin länsimaissa. Onhan Raamattuakin selittämään kirjoitettu monta katekismusta, mutta itämaisissa traditioissa on erittäin tavallista se, että tärkeät tekstit julkaistaan gurujen ja swamien kommentaareilla varustettuina. Näiden kommentaarien takia lyhyehkö teksti voi laajentua satoja sivuja käsittäväksi opukseksi. 

Viisauskirjoitusten historiallisen autenttisuuden sijasta kannattaisikin niitä tutkiessa keskittyä itse asiaan, itseasiaan. Joogien maailmassa pyhien kirjojen tekstit mielletäänkin ikään kuin pohdiskeluun ja mietiskelyyn, harjoittamiseen, virittävinä nuotteina, joiden sävellajin oikeellisuuden voi itse kukin tykönään koetella ilman, että vaarana on vaikkapa ikuiseen kadotukseen joutuminen. Kirjoituskäärön jumalallinen alkuperäkään ei automaattisesti tarkoita imperatiivista jargonia. Tästä Shiva Sutrat on mainio esimerkki. Samoin taolainen Tao-te-king. Niistä molemmista hyvin suuresti poikkeavaa, pyhää kirjallisuutta edustaa kolmisen tuhatta vuotta vanha,  lähinnä palvontamenoihin keskittyvä Rigveda. Sen luomishymni on ihmetyksen virtaa:

Kuka todella tietää, kuka täällä julistaisi
mistä on syntynyt, mistä tämä luominen,
myöhemmin jumalat syntyivät, tämän luomisen avulla,
kuka sitten tietää, mistä se on tullut.

Tämä luominen mistä on tullut -
olipa hän sen luoja tai ei -
joka sen tarkkailija korkeimmassa taivaassa,
hän vain tietää tai ehkei hänkään.-
( käännös - Klaus Karttunen)

Raamatun ensilehtien majesteelliset visiot Suurjumalan luomistyöstä ovat täysin toista maata. Raamattu onkin sekalainen ja sekavakin kokoelma Israelin jumalan suvereenisuutta, suurenmoista voimaa ja ehdotonta valtaa käsittelevää todistusaineistoa ylistysvirsillä höystettynä. Koraanissa Raamatun myytit ovat läsnä, mutta rajusti typistetyssä muodossa. Koraani ei vuoda sellaista sielullisen draaman väkevää streamia kuin seikkailuja, jännitystä ja romantiikkaa pursuileva Raamattu. Lakitekstiä sisältyy Mooseksen kirjoihinkin yllin kyllin, mutta Koraanilla ei juurikaan muuta antia ole. Suurasta suuraan jatkuva herranpelon lietsomisnen ja vääräuskoisten uhkailu tekee Koraanin monoteismista silkkaa, raakaa monotoniaa. Islamin uskonnolla on varmasti omat ansionsa ja syvyytensä, mutta Koraanista minä en montaakaan aidosti kiehtovaa ja kohottavaa lausetta, ajatusta,  löydä.

Tantrassa, Kashmirin shaivismissa ja useissa muissa hindulaisuuteen ja buddhalaisuuteen liittyvissä järjestelmissä kirjaimilla ja sanoilla on jumalainen alkuperä. Kashmirin shaivistien vaalima oppi, mātrikācakra, on teoria aakkosista ja aakkosten systemaattisesta lukemista:

Anuttara, vertaansa vailla oleva tietoisuuden aste, on tullut ilmi  sanskritin aakkosten ensimmäisessä kirjaimessa, a. Autuaalinen tajunnan aste, ananda, on ilmentynyt sankskrtin aakkosten toisessa kirjaimessa, ā.

Anandan jälkeen tulee esiin kaksi liikahdusta lisää, icchā ja isāna. Nämä kaksi Herra Shivan astetta tulevat olemassaoloon siunauksellisen ananda-asteen jälkeen.
- Swami Lakshmanjoo

Mātrikāt, jumalaiset isoäidit, ovat kirjaimina ilmeneviä äänteitä, juurimantrojen foneettisia alkuja soonisesti värisevässä maailmankaikkeudessa. Aakkoset kytkeytyvät - kuten edellisessä Swamin lainauksessa - metafyysiikkaan, kosmologiaan ja transesdenttisen tietoisuuden tasoihin. Myös buddhalaisuudessa sanskritin / tiibetinkielen aakkosten metafyysisiä ominaisuuksia on tutkittu ja eräisiin meditaatiohin sisältyy näiden kirjainten visualisointia. Bönbuddhalaisuuteen kuuluu käsite viisi soturitavua. Ne ovat A, OM, HUNG, RAM ja DZA ja kukin niistä edustaa tiettyä valaistumisen aluetta.

Mātrikācakran lisäksi Kashmirin Shaivimissa on toinenkin aakkossysteemi, mālini. Sen idea on siinä, että konsonantteihin sisältyvät vokaalit ja päinvastoin: shakti löytyy Shivasta ja Shiva löytyy shaktista jne. Näitä hyvin sofistikoituneita devanāgarī-kirjainkuvioita eritteleviä systeemejä en väitä ollenkaan hallitsevani. Näitä hyvin sofistikoituneita devanāgarīkirjoitusta ja  aakkosäänteitä tutkivia tieteitä en väitä hallitsevani. Omien havaintojeni kautta olen kuitenkin päätynyt sellaiseen vakaumukseen, että on olemassa  alkuperältään ei-inhimillisiä (kirjain)merkkejä, jotka ovat näyttäytyneet näkijöille ikään kuin kosmisen energian tai puhtaan avaruuden, puhtaan tietoisuuden itseilmaisuna. Tämä katsanto ei tietenkään mahdu modernin lingvistiikan kehyksiin.

Pyhyys ei siis ole ollenkaan kehno attribuutti, kun on kyse sanskritin aakkosiin perustuvista mantroista ja loruista ja hymneistä. Itse en kuitenkaan pidä mitään kirjallista teosta sillä tavalla pyhänä, että se olisi ehdottoman välttämätöntä tuntea ja sisäistää saadakseen haltuunsa koko kaikkeuden ja itseyden selittävän koodin. Uskon että elämä on itse itsensä selittävä prosessi, jos näin tahdomme olevan.

 
En silti tahdo pyhyyskirjojen arvoa nollata. Niiden kirjoittajista useimmat ovat olleet minua viisaampia ihmisiä. Olenkin opiskellut monien uskontojen raamattuja ja löytänyt niistä avartavia näkökulmia omaan tilanteeseeni ja innostavaa ohjeistusta sen muuttamiseen.

Ehkä äärimmäisin uskonjoukkue suhteessa kirjoitettuun sanaan on hasidijuutalaisuus. Se kuten juutalaisuus kaikkiaan on kirjan uskonto. Juutalaisten Tanak sisältää Jahven omalle kansalleen antamat lupaukset, joihin hasidit voivat tarvittaessa vedota jumalansa kanssa keskustellessaan. Pyhät kirjoitukset täytyy ehdottomasti säilyttää katseilta,  pölyltä ja lialta suojattuna; niitä täytyy pitää kuin kukkaa kämmenellä. Jos Tooran tai Talmudin lukeminen jätetään kesken, kirjaa ei jätetä avonaisena pöydälle, vaan se suljetaan ja peitetään liinalla. 

Täysin päinvastaista asennoitumista vanhajuutalaisiin opetuksiin ilmensi Helsingin vapaa-ajattelijain v 2010 järjestämä tempaus: vaihda Raamattu pornolehteen. Kun pornografia esitetään arvokkaampana asiana kuin yhden maailmanuskonnon kaanon, kertoo  se paljon tempauksen järjestäneiden vulgaarimaterialisten kompleksisesta  suhteesta sekä uskontoon että seksiin.

Yksi tapa lähestyä Raamattua on käsittää se esoteerisenä teoksena, joka on avattavissa okkultistisella avaimella (olkoonkin, että uusien raamatunkäännösten modernisoitu kieli tekee tämän entistä hankalammaksi). Irma Korteen tutkimuksissa iso osa Raamatun osioista on esitetty joogafilosofian ja esoteerisen hengentieteen valossa. Nämä perusteelliset ja sinänsä ansiokkaat analyysit ovat mielestäni suurelta osin ylitulkitsemista ja kahden eri kulttuuripiirin käsitteiden ja symbolien keinotekoistakin yhteen sovittamista. 

En usko siihen, että pyhät kirjoitukset tekee pyhiksi niiden symboliikkaan kätketty mystinen sisältö, joka on jonkun salaopin teorioiden avulla väännettävissä esiin. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Irma Korteen - tai vaikkapa Pekka Ervastin -  tulkinta Ilmestyskirjasta ihmisen sisäisen maailman ja mystisen heräämisprosessin narratiivina voisi olla itsessään pätevä manuaali seitsemän sinetin avaamisen meditaatiossa ja yleensä elämässä.

Tantrisia tekstejä ja buddhalaisia sutria suositellaan luettavaksi gurun opastuksella. Tässä ei käsittääkseni ole kyse pelkästään symboliikasta - esim tantriset tekstit pitäisi minun(kin) mielestäni ottaa kirjaimellisesti - ja sen purkamisesta selkokielelle, vaan teksteihin sisältyvien käsitteiden ja visioiden analysoimisesta gurun henkilökohtaisen tietämyksen ja suullisesti välittyneen opetustradition taustoittamana.

Henkinen klangi - satori - voi  iskeä vaikka Aku Ankkaa lukiessa. Muistan yhä sanoneeni näin alustaessani Ruusu-Ristin lukupiirissä neljäkymmentä vuotta sitten. Tänä päivänä jos törmään tuollaiseen mielipiteeseen ohitan sen hymähtäen. Teoriassa se on kyllä totta, mutta käytännössä sellaista ei ikinä tapahdu. En tosin ole kokenut valaistumista myöskään Timanttisutran tai shaivististen Vibraatiosäkeiden, stanzojen, äärellä - vaikka vähältä on kyllä pitänyt...

Meditaatio ja muu vastaava virittäytyminen on sysännyt minut tilanteisiin ja tietoisuuden tiloihin, joissa olen kokenut tiettyjen viisauskirjojen sanan tulleen lihaksi. Samaan syssyyn  olen usein inspiroitunut luomaan omia, sakraaleja säkeitä; runoja, blogia ym. Siitäkin huolimatta, että jamaikalaisen (adoptio)isäni, tohtori Huen, ohje kuuluu: Älä kirjoita kirjaa, vaan ole kirja!

Ensimmäinen ja Toinen Buddha keskitiellä

Oṃ Āḥ Hūṃ Vajra Guru Padma Siddhi Hūṃ.

Buddhalaisen polun alku sijaitsee Siddhartha Gautaman valaistumisen kohdalla. Valaistuminen oli maaliin saapuminen Buddhan omalla polulla. 

Ennen kuin Siddharta Gautaman kupla poksahti puhki bodhipuun alla oli hän kulkenut pitkän tien missionaan tajunnan laajennus ja täydellisen vapauden saavutus.

Buddahan oli varakkaan perheen vesa, yltäkylläisyyden keskellä elänyt prinssi, joka hylkäsi äkisti perheensä, sosiaalisen asemansa ja varallisuutensa. Hän tahtoi nähdä miten asiat ovat ja tästä missiosta tuli hänelle kaiken muun syrjäyttävä elämäntehtävä.

Ei liene liioittelua luonnehtia nuorta Siddharthaa fanaatikoksi. Olivathan hänen toimenpiteensä ehdottomia ja jyrkimmän jälkeen kaikki. Hän antoi piutpaut tavallisten taapertajien arvoille, oli vapaaehtoisesti rahaton ja hengaili takkutukkaisten askeettien porukoissa, joista välillä erkani mietiskelyluolan yksinäisyyteen.

Ehkä jonain päivänä presidentin kansliasta tiedotetaan, että Sauli Niinistö on jättänyt erokirjeen mobile phonen ja luottokortin viereen Tamminiemen keittiön pöydälle ja liihottanut tukka hulmuten Intiaan alastomien pyhimysten leiriin opiskelemaan joogista tietoa... Yleensä tälläistä ei tapahdu valtaliitin jäsenten keskuudessa. Buddhan tekemä irtiotto on yhä erikoislaatuinen tapahtuma - olkoon se sitten tarua tai (historiallisesti) totta.

Nykyisin Tom Cruise ja monet muut upporikkaat julkkikset kantavat kyllä kultaa kulteille, mutta "itsensä kehittämisen" hössönpössön ostaminen skientologiakirkolta ym. vastaavilta instituutioilta on täysin eri asia kuin se, että ihminen tyhjentää taskunsa ja lähtee rohkealla mielellä vaeltamaan pimeälle polulle.

Buddhan vaellus vei hänet monelle eri tielle. Valaistumisensa jälkeen hän kertoi ihmisille, että paras tie on keskitie. Buddha julisti ensimmäisessä saarnassaan äärimmäisten nautintojen ja äärimmäisen askeesin olevan ”täysin turhia, arvottomia ja tuskallisia”.

Ideologina Buddha oli omana aikanaan ääriajattelija. Valaistuneen näkemykset elämän olemuksesta - opit perimmäisestä tyhjyydestä ja minän/sielun olemattomuudesta jne - olivat jyrkässä ristiriidassa hänen ympäristössään yleisen, uskonnollisen ajattelun kanssa. Ehkä juuri sen vuoksi hän halusi painottaa sitä, ettei Dharmaan syventyminen ja ehdollistumista vapautuminen edellytä ihmiseltä jyrkkää mielenlaatua ja oman sosio-ekonomisen tilansa räjäyttämistä: itsetarkoituksellista köyhyydessä kituuttamista, siteiden katkaisemista omaan perheeseen yms.

Buddha Dharman kannattajien keskuudessa on kohtuullisuuden prinsiippiä vaalittu vaihtelevissa määrin ja moninaisten tulkintojen ohjaamina. Voidaan ajatella, että merkittävä laajennus keskitiefilosofiaan tuli laajempaan tietoisuuteen 700-luvulla, jolloin näyttämölle ilmaantui uusi Buddha, Toinen Buddha, jonka otteet olivat usein kohtuullisen erikoisia ...

Buddha ennusti, että hänen jälkeensä tulee Valaistunut, joka syntyy ilman isää ja äitiä lootuksen kukan päälle. Näin tiibettiläisen tarun mukaan tapahtuikin ja uusi Valaistunut tunnetaan nyt nimillä Guru Rinpoche, Padmasambhava ja Guru Pema Jungne. 

Guru Rinpoche oli Siddharthan tavoin ylimys, joka hylkäsi oman kastinsa ja omistautui uskonnolliselle toiminnalle. Hän varttui Uddiyanan kuningaskunnassa ja matkusteli myöhemmin mm. Intian ja nykyisen Nepalin alueilla. Hänen suurenmoisena saavutuksenaan pidetään sitä, että hän toi buddhalaiset opetukset Tiibettiin ja Bhutaniin. Padmasambhavan näihin maihin välittämä buddhalaisuuden suuntaus on nimeltään vajrayāna, jota myös buddhalaiseksi tantraksi sanotaan.

Historiallisia faktoja Guru Rinpochesta ei ole nimeksikään, mutta monien legendojen ja kertomusten ansiosta hänellä on maine väkevänä manaajana, joka sai raisuimmatkin örkit aisoihin. Guru Peman metodina ei ollut manata paholaishenkiä manan majoille, vaan taivuttaa ne Dharman ja/tai Tiibetin suojelijoiksi.

Padmasambhava demonstroi vajrayāna-opetuksia mm. seksuaalisoiduilla meditaatiorituaaleilla, joita hän teki monien naispuolisten harjoittajien, yoginien ja dakinien, kanssa. Hänen kohdallaan oppi keskitien kulkemisesta ja kohtuullisuuden noudattamisesta oli siis viritetty eri asteikolle, kuin mikä buddhalaisuuden - tai minkä tahansa valtauskonnon - harjoittamisen kohdalla on tavallisimmin käytössä.

Erityisen läheisiä Guru Rinpochelle oli kaksi dakinia,  Mandarava ja Yeshe Tsogyal. Prinsessoja molemmat: Mandarava Intiassa ja Yeshe Tsogyal Tiibetissä. Jälkimmäisestä prinsessasta on enemmän tietoa, koska hän jätti jälkeensä elämäkerran.

Yeshe Tsogyalin kertomuksissa hänen suhdettaan Rinpocheen ja heidän yhteistä, henkistä harjoitustaan kuvataan lakkaamatta seksuaalisin termein. Silti emme tiedä varmuudella olivatko Guru Rinpoche ja Yeshe Tsogyal yhdynnässä keskenään vai ei, koska tantrassa seksuaalisissa prosesseissa nähdään vastaavuus henkisten prosessien kanssa ja Tsogyalin muistelmissa kielenkäyttö on sen mukaista. 

Guru Rinpochen ja Yeshe Tosygyalin ilmentämän filosofian mukaan ihmisen elintoimintoja pyörittävät elinnesteet, jotka mystisten meditaatioiden avulla puhdistetaan, ylevöitetään, siten, että ne virtaavat tajuntaan siementietoisuutena. Se on henkisen Hereillä Olon ulottuvaisuus ja on "varastoituna" säteilynä "sydänkeskukseen". Tämän malliseen anatomiaan perustuu siemennesteen yhteys ihmisen "siemenolemukseen", valaistumismieleen (bodhicitta). 

Miehen ja naisen tantrisessa yhdynnässä / seksuaalisessa meditaatiossa siemen (/sperma), energia, ikään kuin nousee nuppiin (= harjoittajien mystisiä, psykofyysisiä kiekkoja, rattaita, mandaloita pyörittämään) ja valaistumiskokemus tulee mahdolliseksi.

Guru Rinpochen opit ja riitit eivät liity eroottisen hemmotteluun tai parisuhteen virkistämiseen; kama sutraan. Hellyys ja romanttinen rakkaus eivät ole framilla tantrisen harjoittamisen opetuksissa. Päämääränä ei ole myöskään miehen ja naisen välinen, "jumalallinen" ykseys, vaan Hereillä Olemisen ja Tyhjyyden keskinäinen ykseys. Kaikki ilmiöt ovat olemukseltaan tyhjiä - myös halu ja mielihyvä - ja tantrisen touhun ideana on paljastaa harjoittajille mielen alkuperäinen puhtaus ja integroida heidät tämän, tyhjän tajunta-avaruuden kaiken läpäisevään valoon.

Toisen Buddhan sanat ja teot osoittavat suoraan kohti em. pyrkimystä muuttaa, palauttaa emootiot niiden alkuperäiseen, luonnolliseen värähtelytaajuuteen - tyhjyyden säteilyksi -  ja lisäksi vielä, kohti intentiota käyttää tämän tajunnantilan energiaa (valaistuneen mielen säteilyä) korkeimman oivalluksen saavuttamiseen.

Päinvastoin kuin usein ajatellaan, keskitiellä pysyminen on siis aivan toista kuin tunteiden, halujen, hillittömyyksien torjumista tai, niiden muuntamista vastakohdikseen. Keskitien kulkeminen merkitsee mieluimminkin sitä, että elonkehällä kulkiessaan ihminen ei hoipertele oikeaan eikä vasempaan, vaan pysyy kurssissa pakottoman keskittyneesti ja on valmis käyttämään kaikkia tunnelmiaan, mielentasojaan ja aktiviteettejaan laukaisualustoina valaistumiseen.

Padmasambhavan kohdalla valaistuminen on myös synonyymi kuolemattomuudelle. Rinpochen kuolinaika on historiallisissa katsauksissa ajoitettu 800-luvun alkuun, mutta buddhalaisten lähteiden mukaan Padmasambhava vältti kuoleman rakentamalla itselleen ns. sateenkaarikehon. Hän on siis edelleenkin, vähintäänkin 1200 vuoden ikäisenä, yhä vieläkin keskuudessamme. Epätavallisen tavallisuuden tien kulkijoille - jos nyt muillekin tajunnan laajentajille - Padmasambhava, samoin kuin sparraajansa Yeshe Tsogyel, on innoittavan ja inspiroivan opetuksen lähde.

... Aivan jumalatarten kokoontumisen keskustasta nousin minä, Jumalatar Sarasvati, ja vastasin Gurulle:

Buddha Sankari, Heruka, Mielihyvä Jumala!
Kun sinä, suurenmoinen tanssija, tanssit yhdeksän elämän tanssia,
Pyhän Lootuksen Puhdas nautinto  on kaikkialla
havaittavissa,
Ja hyvinvoinnin valtavuudessa ei ole ahdistusta;
On aika heijastaa (bodhicittan) vuodatus raakalaismaiseen maailmaan.

'SAMAYA HO!' huudahtaa Guru. "Sidos on muodostettu!"
'SAMAYASTVAM!' minä vastaan. "Sinä olet sidos!"
'SAMAYA HRI'  huudahtaa Guru. "Sidos on kaikki!"
'SAMAYA TISHTHA!' minä vastaan. "Sidos on  vahva!"
'RAHO HAM!' huudahtaa Guru. "Anna tulen palaa!"
'RAGAYAMI!' minä vahvistan. "Me palamme yhdessä!"

Näin yhdistettiin toisiinsa Gurun vajra ja Dakinin lootus, ja me menimme yhdistymisen hurmokseen.

- Katkelma yllä kirjasta The Secret Life and Songs of the Lady Yeshe Tsogyel.

Enkeleiden aika. Nyt.

Usko enkeleihin kuuluu juutalaiskristilliseen maailmankuvaan. Enkeleistä löytyy mainintoja juutalaisten, kristittyjen ja muslimien pyhistä kirjoista. 

Nykyajan enkelit eivät ole enää em isoihin uskontoihin sitoutuneita. Onhan enkelimystiikka tänä päivänä nimenomaan uususkonnollisten liikkeiden heiniä.

Enkeleillä ei ilmeisesti ole sukupuolta samassa merkityksessä kuin ihmisillä. Raamatussa heidät silti esitellään usein miehinä tai miestä muistuttavina hahmoina ja vanhassa kirkkotaiteessa he ovat siloposkisia nuorukaisia. Siivekkäinä suhisijoina enkelit eivät bibliassa seikkaile, mutta kristillisessä taiteessa enkeleille ilmaantuivat siivet jo hyvin varhain. Lisäksi me tämän ajan ihmiset olemme oppineet mieltämään enkelit naisiksi.

Raamatussa enkelit ilmaantuvat kuvioihin erikoistilanteissa ja ottavat yleensä yhteyttä erikoistehtäviä omaaviin ihmisiin. Nyt enkeleitä tuntuu liihottavan yltympäriinsä ja niiden toimenkuva on laajentunut valtavasti muinaisista päivistä. Enkeleihin uskova ex-tangokuningatar Kirsi Ranto on kertonut, että enkelit auttavat häntä hyvin konkreettisissa asioissa, kuten parkkipaikan etsimisessä.

Osa kirsirantojen ja kumppaneiden raportoimista enkelikohtaamisista on todennäköisesti tieten tahtoen keksittyä legendaa tai omista unista napattuja näkyjä. Osa ei. Uskon, että jotkut ihmiset todellakin näkevät olentoja, joita nimittävät enkeleiksi. Nämäkin ilmestykset saattavat olla itsesuggestion ja transsitilojen avulla nähtyjä hahmoja, mutta se ei välttämättä tarkoita sitä, etteivätkö kyseiset henkiolennot olisi todellisia. 

On hullunkurinen ajatus, että ihmiskunta olisi ainut henkistä tietoisuutta omaava olentoluokka maailmassa. Mutta silloin kun puhutaan joistain olennoista "jumalan sanansaattajina" - jollaisina enkelit tavallisesti mielletään - silloin sekä meiltä että enkeleiltä edellytetään uskoa "jumalaan". Ja vieläpä sellaiseen jumalaan, joka tarvitsee taivaallisia postinkantajia saadakseen viestinsä välitetyksi ihmisille. Eli, menee monimutkaiseksi hyvinkin.

Sanansaattajaenkeleiden lisäksi on mm suojelusenkeleitä.  Mielestäni tämän käsitteen piiriin voidaan laskea kuuluvaksi iso joukko erilaisia, näkymättömien tasojen energiaolentoja, jotka ovat suostuvaisia toimimaan ihmisten liittolaisina. Samanismihan perustuu osittain juuri yhteistyöhön tälläisten, ei-orgaanisten liittolaisten kanssa. Tosin, ei-inhimillisten olentojen ("henkioppaiden" ym:n) tietoisuus ei välttämättä ole olennaisesti ihmisen tajuntaa vapaampi.

Buddhalaisuus ei enkeliuskoa sisällä, mutta Buddha Dharman harjoittaja voi saada energiaa, tiedotuksia ja siunauksia mikrouniversumeissa ja muissa transkendenttisissa todellisuuksissa värähteleviltä, naispuolisilta (joskin syväolemukseltaan abstrakteilta) entiteeteiltä. He ovat joogeja ja bodhisattvoja, joita kutsutaan nimellä dakini, taivastanssija. Dakinit ovat meditaatiossa ihmisen sisäavaruudessa näyttäytyviä, kirkkaudellaan ja kosmisella viisaudellaan Buddha-tietoisuutta ilmentäviä, esikuvallisia mielenvirittäjiä: totaalisen vapaita, esteettömiä ja spontaaneja kiitäjiä.

Dakinit manifestoivat välitöntä oivalluskykyä ja avoimuutta. Näin ne innostavat meditoijaa psyykkisten valepukujen ja ehdollistumien kahleiden riisumiseen. Dakinit näyttäytyvät useimmiten alastomina, kuten on alaston avaruuskin, johon kaikki ilmiöt ilmaantuvat. Länsimaiset new age -enkelit näyttävät sitä vastoin viihtyvän somat kaavut ja viitat visusti yllään. Miksi tälläinen kainostelu ja hienostelu?


Kaikkiaan ihmetystä herättää nykyenkeleiden modernisti romanttinen, ulkoinen habitus. On tietysti typerää olettaa tai vaatia, että enkelit sonnustautuisivat esim. raamatullisten aikojen asuihin, mutta silti hiukset nätisti laitettuina liihottelevat, sirot,  Barbinukkeja tai 70-luvun missejä (kruunuineen kaikkineen) - goottienkeleitäkään unohtamatta - muistuttavat enkelivisiot eivät synnytä vaikutelmaa taivaallisista toimijoista, vaan ennemminkin ihmismielen romanttisista projektioista. Hyvin yksiulotteista ja konventionaalista käsitystä naisellisuudesta nämä uuden ajan, prinsessamaiset enkelikuvajaiset ilmaisevat.

(Näköismaalauksia enkelitädeistä)

Enkeli-ilmestykset ovat synnyttäneet useita missionarisia lahkoja. Suomessa vaikuttavan Isissofia-kultin oppien mukaan:

Olemme astuneet Uuteen feminiinisen energian Aikakauteen, jonka aikana ihmiskunta oivaltaa jumalallisuutensa ja tiedostaminen johdattaa meidät Valoon. Tätä muutosta johtaa Multiversumin eli seitsemän universumin Keskusaurinko, Logos, joka haluaa meidän kutsuvan Häntä nimellä Sofia (kreikkaa Viisaus)...

Äitijumala Sofia ja hänen enkelinsä puhuvat välittäjien, kontaktihenkilöiden kautta ihmisille elämänohjeita antaen: 

Ala tästä hetkestä alkaen kertoa itsellesi joka päivä pestessäsi hampaitasi – annan esimerkin: Oi ……… (nimesi), minä olen ihana ja minä rakastan itseäni. Kerro tämä joka päivä itsellesi katsoen silmiisi kylpyhuoneen peilissä. Ja näen kuinka Minun jumalallinen rakkaudellinen energiani virtaa sinun yllesi. Olet vaaleanpunaisessa valossa ja sydämesi punaisena pisteenä, niin kuin tuo punainen piste ... (Äitijumala Sofia: 20.12.2014.)

Eniten kummastelen enkeliopetuksissa sitä, miksi nämä ylen korkeat olennot latelevat meille niin kovin banaaleja latteuksia? Samat sanat pätevät erinäisten ylösnousseiden mestareiden ynnä muiden henkioppaiden viestintään. 

Ihanuuksien itselleen leperteleminen ja äidillisen "enkelivoiman" syliin käpertyminen ovat ilmauksia narsistis-regressiivisestä psyyken tilasta. Ne kertovat alkeellisesta hyväksymisen tarpeesta  ja epäkypsästä ja välineellisestä suhteesta Äitiin (yhtä hyvin kuin Isä jumalaankin.). Lamauttava auktoriteettiuskon ies ei tällä tavalla väisty elämästä ja huomiotta jää ihmisen, mielen peripulma, ehdollistuminen: sitoutuminen, takertuminen miellyttäviin kokemuksiin.

Olennainen komponentti enkelikulteissa on ihmisten parantaminen pyhien energioiden avulla. Enkelihoitoja on Suomessakin tarjolla. Uupuneita, kivuliaita, ahdistuneita ihmisiä on paljon, ei siis ihme että tälläiset hoidot vetävät puoleensa. Varsinkin kun enkeliterapioilla on se erityisominaisuus, että henkivoimien auttamana ihminen voi paitsi voittaa sairaudet, elämän rasitteet ja väsymyksen,  niin vielä lisäksi enemmän tai vähemmän "valaistua" samaan hintaan!

Enkeliympyröissä valaistuminen tarkoittanee sitä, että ihminen on vastaanottanut transkendenttisiä valokokemuksia ja niiden myötä muotoillut mentaalisesta muovailuvahasta teistisen enkeliopin mukaisen, siloitellun kauniin ja ihanteellisen käsityksen itsestään ja maailmasta. Tämä kaikki voi tietysti tuntua "autuudelta", ainakin jonkin aikaa. Samalla käy niin, että henkinen aikuistuminen estyy ja pysähtyy.  

Jumalvaloon sulautuminen ja eläytyminen enkelien ohjauksessa olevan jumallapsen osaan ovat suojakilpiä minuuskeskeisen identiteetin hajoamisen estämiseksi ja elämän turvapaikattoman pohjattomuuden kokemukselle. Arvatenkin elämään tulee tällä tiellä piristäviä elämyksiä, henkisiä prinsessapäiviä. Itsehypnoottisten suojuksien käytöllä on myös lamaannuttava vaikutus, vieraannuttaahan se ihmisen hänen todellisesta, henkisestä potentiaalistaan.

Olkaa oma valonne, kehoitti Buddha ja tarkoitti sitä, että on aiheetonta rynnätä valoilmiöitä kohti: sen sijaan on hyödyllistä pyrkiä näkemään ja tiedostamaan oman tajuntansa alkuperäinen, esteetön ja kirkas avaruus mihinkään psykologiseen peliin eläytymättä.

Buddha, sen kummemmin kuin kukaan muukaan, ei voi kuitenkaan antaa mitään takeita siitä, että ihmisen pyrinnöt mielen valon oivaltamisen ja laajenemisen tarkoituksessa realisoituisivat hänen elämänsä aikana. Mahdollisuudet tähän ovat luokkaa fifty-sixty. Sitä vastoin takuuvarmaa on se, että enkelitätien liihottimien suojassa henkiseen itsenäisyyteen havahtuminen jää ihmiseltä kokonaan kokematta.
 

PS. Ennen muinoin on ollut sellainenkin käsitys, että enkelit ovat pitkäpartaisia, pelottavia perimmäisten totuuden pauhaajia. Tämä synkkaa yhteen rastafarien näkemyksen kanssa, koska rastat kokevat olevansa enkeleitä, profeettoja ja pyhimyksiä tässä ajassa. Etenkin iäkkäämpiä ja ansioituneempia rastoja kutsutaan nimellä muinaiset enkelit.

Kuten on enkeleitä on myös langenneita enkeleitä. Heillä minun isäni, jamaikalainen Rastatohtori Bongo Hue tarkoittaa dreadeja, takkutukkia, jotka ovat poikenneet "jumalallisesta järjestyksestä" (eli, he syövät lihaa, kalaa, maitoa tai suolalla maustettua ruokaa, ottavat baldheadin (ei-rastan) puolisokseen, menevät mukaan politiikkaan, hengaavat kapakoissa ja dance halleissa, pukeutuvat paljastavasti jne.).

Bongo Huen edustaman esoteerisen rastafarilaisuuden myyttien mukaan todelliset rastat ovat kotoisin Tiimonista, Siionista, Bosrasta ja Paaranin vuorelta - ne ovat  nykyistä maailmanaikaa edeltäneitä, jumalallisia valtakuntia. Muinaisaikojen rastat lensivät dreadlocksien avulla ja pitkät hiukset ja takkuparrat olivat heidän ainut vaatetuksensa.

 

Binghipiiros yllä: Khadijah Frischauer. Enkeliapina (Monkey gone to heaven):Craig LaRotonda. Dakinikuvassa Yeshe Tsogyal. Pulska enkeli keinussa Silja Purasen taidetta..

Pekka Ervast - suuri suomalainen haaveilija

Pekka Ervast (1875 - 1934) on vaikuttanut suomalaiseen teosofian harrastukseen enemmän kuin kukaan muu henkilö. Hän oli kantavana voimana perustamassa Suomen Teosofista Seuraa ja myöhemmin yhtä lailla kantavana voimana sitä hajottamassa. 

Ervastilaisessa teosofiassa on tärkeällä sijalla "omantunnon" äänen kuulostelu. Ervastille tuo ääni lakkaamatta hoki: "älä ole ajatuksissakaan epäpuhdas, älä ole ajatuksissakaan epäpuhdas" ... 

Nuoruusiästä asti seksuaalisesti kompleksinen Ervast suhtautui jumaltietietoon romanttisesti ja mustasukkaisesti kuin morsiameensa ikään ja teki itselleen teosofisella tietävyydellä pätemisestä seksuaalisten ilojen korvikkeen. Hänen ideologiansa asetti sukupuolivoiman nujertamisen teosofien pyhäksi elämänihanteeksi.

Ervast oli uneksija ja haaveilija, joka uskoi olevansa Suomen kansallishaltian ja muiden korkeiden tahojen suojeluksella siunattu, ikiviisauksia säteilevä Pohjolan Valo. Hän koki kontaktoivansa mm. Tolstoin, Lönnrotin ja Jeesuksen kanssa kehitellessään kansallisromanttista teosofiaansa, jossa "kalevalalaiset" muinaisuskon reliikkit on pakkonaitettu mystiikkakylvyssä huuhdellun kristinuskon kanssa.

Pekka Ervastin uskonnollinen elämä alkoi jo kouluiässä. Häntä askarruttivat erityisesti kristinuskon opit perisynnistä ja ikuisesta kadotuksesta. Puberteetin myötä heränneet seksuaaliset tuntemukset kauhistuttivat Ervastia, koska hänen mieleensä oli kirkon opetuksista iskostunut se ajatus, että masturbointi tyrkkää ihmisen helvettiin johtavalle tielle. 

PE:n hengellinen etsintä taittui uuteen vaiheeseen hänen ollessaan 18-vuotias. Ervastin käydessä kirkossa ehtoollisellla Jeesus ilmestyy hänelle ja silloin Ervast oman kertomansa mukaan ymmärsi, ettei hänen tarvitse tehdä muuta kuin seurata mestariaan. Tämä kokemus ei kuitenkaan stabilisoinut Ervastin psyykkistä tilaa. Hänen elonsa oli välillä hyvin ahdistunutta ja välillä taas "viatonta kuin nuoren tytön elämä", kuten Ervast itse on, bi-seksualisuudestaan vihjaten, asian ilmaissut.

Ervastin henkinen häröily huipentui siihen, että hän vaati  jumalaa ilmoittamaan itsensä hänelle: "Ellei hän sitä tee, riistän itseltäni hengen", nuorukainen tuumaili. Näissä aatoksissa psyykkisesti täysin naatti Ervast heittäytyi sohvalle makaamaan ja apua rukoilemaan. Silloin - lokakuussa 1896 - hän yhtäkkiä koki olevansa valtaisan valon ympäröimä ja valo sanoi hänelle: "Olet hyvässä turvassa, minun poikani, sillä minä rakastan sinua". Kokemukseen liittyi jykevä Jeesuksen läsnäolon tuntu.

Vastaavia tapauskertomuksia löytyy lukuisia sekä uskonnollisesta että psykiatrisesta kirjallisuudesta. Erityistä Ervastin kohtalossa on se, että hän kuului siihen pieneen joukkoon ihmisiä, jotka jumalallisen jytkyn koettuaan saavat megalomaanisen varmuuden omasta erikoisasemastaan valonkantajana ja aloittavat lähimmäistensä hengelliseen valistamiseen tähtäävään mission.

Valovision aikaansaamaan katharsis´kseen  suli varmasti paljon sitä seksuaalista kiihtymystä, jonka piinaamana parikymppinen Ervast oli jo pitkään elänyt. Edelliskesänä hän oli näet rakastunut 14-vuotiaaseen Maija Kilpeläiseen. Lähes vuoden ajan hän liverteli Maijalle laveasti hempeitä lemmenlurituksia, kunnes äkisti tajusi miten vaarallisia olentoja naiset ovat henkisiä pyrintöjä harjoittavan miehen kannalta. Ervast pelästyi kiihottumistaan Maijan syleilyistä ja pani suhteen poikki veitsellä leikaten. 

Pirjo Aallon nettiin laatimassa Ervastin elämäkertatekstissä väitetään parin olleen kihloissa ja että kihlaus purkautui seuraavasta syystä:

... eräänä päivänä PE joutuu tahtomattaan kuulemaan viereisestä huoneesta Maijan ja hänen toverinsa välisen keskustelun: `Että sinä viitsitkin seurustella tuon Ervastin kanssa! Saattaahan hän olla kaunis, mutta hulluja ja mahdottomia harrastuksia hänellä on.`Siihen Maija vastaa: `Kyllä minä sitten kitken pois sellaiset harrastukset!.` Tämä vastaus jäätää silmänräpäyksessä Pekan tunteet. Juuri se, mitä hän on eniten tytössä ihaillut, olikin valheellista teeskentelyä. Se loukkaa syvästi Pekkaa eikä avioliittosuunnitelmia enää jatketa.

Tarina synkkaa huonosti yhteen sen kanssa mitä tiedetään Maija Kilpeläisen taustasta ja luonteesta, eikä siihen sisältyvä dialogi 15 kesäisten tyttöjen sanailulta kuulosta. Ervastin ja Maija Kilpeläisen välisestä kirjeenvaihdosta ei viitteitä Maijan ja hänen kaverinsa katalaan keskusteluun löydy. Sen sijaan nuorten kirjeistä välittyy sellainen kuva, että Ervast syytti Maijaa seksuaalisen himon herättämisestä. Näin Maija yhdessä kirjeessään väitteisiin vastaa: 

"Uskotko, ajatteletko todellakin, että minä tahtoisin  Sinua viekotella? Olenko siis mielestäsi niin turmeltunut? ... Sano minulle , luuletko  todellakin minua sellaiseksi tytöksi, joka niin kurjasti tahtoo viekoitella Sinua?

Ervast palasi asiaan vuosia myöhemmin salanimellä Elia Vera kirjoittamassaan kirjassa  Sydänsuru.  Kirjassa isoisä opastaa rakastettunsa Aarnon hylkäämäksi tullutta tyttöä näin: Rakkaus on viisauden  täyttämys, rakkaus, mutta ei aistinten halu, ei oma onni. Etkö huomaa, lapsi, että tulisissa tunteissasi  et rakastanut häntä, jota kutsut Aarnokseksi, vaan omaa itseäsi hänessä, omaa onneasi hänen kauttansa?

PE siis tarjosi Maijalle henkistä, puhdasta rakkautta, mutta tyttö ei pystynyt resonoimaan Ervastin ylevin emootioihin, koska oli täysin itsekkään nautinnonhalunsa pauloissa. Asetelma toistuu Ervastin Kalevala-tulkinnassa: Aino juoksi järveen, koska ei ollut kypsä kohtaamaan Väinämöisen edustamaa hengellistä viisautta.

Ervast ei kokenut omakseen herkkyyttä ja herttaisuutta karttelevaa perimaskuliinisuutta ja teosofipiirien ulkopuolella häntä pidettiinkin käytökseltään "naismaisena". Tästä huolimatta Ervast oli selkeästi mieskeskeiseen universumiin ankkuroinut ajattelija, jonka käsitys naisenergian dynamiikasta oli täysin olematon. Hänelle nainen oli perinteiseen tapaan miestä enemmän tunteva olento, hellä, haavoja lääkitsevä, parantava, inspiroiva, joka ihailee, uskoo ja  odottaa silloin, kun mies toimii.

Siten voikin Ervastin maailmankuvasta gradun tehneen Antti Harmaisen tavoin kysyä: 

... halusivatko Ervast ja, muut idealistiset miesreformistit todella uudistaa sukupuolijärjestelmän vai ainoastaan pukea maskuliinisen auktoriteetin uuteen, tässä tapauksessa androgyyniin ja platonista rakkautta  henkivään valeasuun.[?]

Romaanissaan Haaveilija Ervast kertoo neljän ylioppilaisnuorukaisen henkisestä etsikkoajasta, johon liittyy myös sukupuoli-identtiteettin liittyviä pohdintoja.  Ervastin alter ego, idealistinen, naisellisin tyypityksin kuvattu Eero solmii toverinsa Aarnon kanssa suudelmin sinetöidyn "äänettömän liiton" kuunloisteisena yönä "syrjäisessä lehtimajassa". He vajoavat keskinäiseen hurmokseen, joka on olemukseltaan yhtä aikaa uskonnollinen ja homoeroottinen.

Onkin siis täysin ilmeistä, miksi Ervast tahtoi esim. tutkimuksessaan Ihmisen sukupuolinen olemus tuoda julki sen, etteivät homoseksuaalit ole luonnottomia, vaan ennemmin onnettomia. Jo lapsena tämä ilmenee usein niin, että rakastetaan toisen sukupuolen vaatteita, hommia jne. 

Perusteet sille, että homous on täysin luonnollinen ilmiö Ervast onkii antiikin ajasta: 

... esim. vanhassa Kreikassa pidettiin sitä aivan luonnollisena ilmiönä, jota käytettiin sekä yhteiskunnallisen että valtiollisen elämän hyväksi. Nuoria poikia annettiin vanhoille miehille ystäviksi, rakastetuiksi, ja päinvastoin epäiltiin sitä nuorukaista sukupuolisista luonnottomuuksista, joka ei voittanut jonkun vanhan miehen suosiota. 

 
Vuonna 1908 Ervast nousi puolustamaan homopedofiilisiä taipumuksia omannutta teosofijohtaja Leadbeateria. Ervast halusi Leadbeaterin liittyvän takaisin Teosofiseen Seuraan, josta tämä oli eronnut sen jälkeen kun hänen seksuaaliset mieltymyksensä olivat ensimmäistä kertaa tulleet julki.





Itsesaastutukseen Ervast suhtautuu opuksessa homoutta ja pedofiliaa varauksellisemmin: 

Nuorena on aika, jolloin helposti lankeaa tällaiseen auto-erotismiin, se on silloin luonnollista, vaikkei sen tietysti ole pakko esiintyä. Ohimennen tahtoisin huomauttaa, että onanian suhteen ei saisi olla niin kauhuissaan ... Nuorille on selitettävä, että se on luonnollinen ilmiö ja kuinka siitä on vapauduttava, mutta ei ole moitittava heitä siveellisestä huonoudesta.

Ihmisen alemmasta astraaliruumiista lähtöisin oleva himokkuus on myös avioliittossa elävien aikuisten uhkana. Jos mies ja nainen yhtyvät toisiinsa himon - eivätkä pyhän rakkauden - vallassa, vaarana on se, että he saavat lapsekseen jonkun pahan ja saastaisen sielun - niitä on henkimaailmassa jonoksi asti syntymän mahdollisuutta kyttäämässä. Näin kertoo kirja Avioliitto ja lapsen kasvastus. Sen kirjoittaja ei itse avio-oppejaan käytännössä testannut, mutta oli hänellä ottopoika, Jaakko nimeltään. Pojan päätyminen Ervastin huostaan on sekin outo ja merkillinen tapaus:

Väinö (Vegelius) Valvanteen tulevan vaimon, Elinan siskolla on Hankasalmella kolme lasta, joiden isä on kuollut. Elina ottaa luokseen kaikki lapset, mutta Jaakon osoittauduttua epärehelliseksi, pyytää hän   PE:tä ottamaan pojan kasvatettavakseen. 1909 PE ottaa 10-vuotiaan Jaakko Liukkosen (1899–1939) Oulunkylän Pikku Piippalaan postipojaksi ja sieltä Jaakko muuttaa PE:n mukana Tonttulaan ja  asuu PE:n  kanssa  tämän kuolemaan saakka. PE pyrkii  rakkaudella kasvattamaan Jaakkoa, mutta tämä aiheuttaa jatkuvasti murhetta kasvatti-isälleen. (Pirjo Aalto)

Kaikki isot uskonnot sisältävät samanhenkisiä suosituksia rakkauden ja myötätunnon harjoittamiseen. Tämä sai Ervastin - niin kuin monet muutkin teosofit - ajattelemaan, että kaikki uskonnot ovat perimmäiseltä sanomaltaan yhtä ja samaa. Ervastin 1911 ilmestynyt kirja Suuret uskonnot on laadittu ko. vakaumuksen ohjaamana.

Ervastin käsitykseen uskontojen ykseydestä vaikutti osaltaan se, että hänen tietonsa esim. hindulaisuudesta ja Buddha Dharmasta olivat hyvin suppeita. Ne perustuivat pieneen lajitelmaan puutteellisesti ja virheellisesti käännettyjä, intialaisia tekstejä  ja eurooppalaisten orientalistien usein hyvinkin rankasti sekoileviin teoksiin.

Buddhalaisuutta esitellessään Ervastilta jää mainitsematta se oleellinen, määrittävä seikka, että buddhismi ei ole teistinen uskonto. Buddhalaisuuden ydin - opetus olevaisen tyhjästä olemuksesta (śūnyatā) - ja siihen kytkeytyvä käsitys minättömyydestä (anatman) eivät nekään saa huomiota Suuret uskonnot -kirjassa.

Hindulaisuudesta (Sanatana Dharma) ja jooogasta Ervas kirjoittaa intoutuneesti, mutta varoitusvalo päällä: jopa hitaasti ja säännöllisesti hengittämisen vaarana "on psyykillisten kykyjen tavoitteleminen": 

Nyt haatha jooga antaa juuri hengityksen suhteen erityisiä neuvoja. Intialaisilla on ns. tantrika-kirjoja, jotka sisältävät kaikenlaisia haathajoogan neuvoja. Ne ovat hyviä kirjoja, jos niitä ymmärrettäisiin, mutta vaarallisia, jollei niitä ymmärretä.

Pirstalaisen ja epätarkan kuvan Ervasti hindulaisuudesta piirtää ja virheitä on esityksessä vilisemällä. Aukkopaikat PE täyttää omilla, ylevän ihanteellisuuden mahlaa valuvilla kuvitelmillaan intialaisesta kulttuurista ja hengenelämästä. Sivellisyyden suuraa suitsutetaan joka väliin. Ervastin estyneestä suhteesta seksiin viriää yksi tämänkin teoksen läpäisevistä ajatusvirroista.

Islamilaista kulttuuria Ervast analysoi paikoitellen melko hyvin, mutta aina hänen johtopäätöksensä eivät napakymppiin osu: 

... meidän täytyy tunnustaa, että islamilainen moniavioisuus on siveellinen laitos, sillä samalla kun se tekee prostituution tarpeettomaksi, se nostaa miehen siveellistä arvoa ja hänen velvollisuuden tuntoansa.

Tänä päivänä Suuret uskonnot ei omaa vähäisintäkään relevanssia. Sama arvio pätee suurimpaan osaan Ervastin kirjallista tuotantoa. Se on  jaarittelevaa, ylitsevuotavan hurskasta assosisaatioiden leijuntaa, joka ei ikinä suuntaudu ajatuksen ja tunteen tuolle puolen. Fokus on ajatuksien ja tunteiden jalostamisessa  - ei koskaan siinä mielen avaruudessa, johon tuumat ja tunteet ilmaantuvat.

Tyyliltään Ervast on lähempänä  lahkosaarnaajaa kuin uskontotieteilijää. Hänellä oli kyky hypnoottiseeen tunnelmointiin näkyjään näkymättömästä esitellessään. Käytössä olevat käsitteet ovat höttöisiä ja päättelyketjut naiveja. Haaveellisuus hallitsee ja jokaisesta elämänilmiöistä löydetään salatieteellistä symboliikkaa. Huimin näyte Ervastin mielikuvituksen ylikasvusta lienee kirja Kalevalan avain. Teoksessa Ervast yrittää keinotekoisten ja mielivaltaisten tulkintojensa avulla todistaa, että Kalevala on salatieteellinen opus ja pyhä kirja; valtaisa, suomalaisesta muinaisuskosta kumpuava jumalviisauden lähde. 

Kalevala-innostuksestaan huolimatta Ervast ei lainkaan tajunnut suomalaisen muinaisuskon maagisia tasoja tai ylipäätään vanhojen, samanististen kulttuurien olemusta. Muinainen maagisuus oli hänelle lähinnä alkukantaista loitsuamista ja taikojen tekemistä. 

PE:llä ei ollut kapasiteettia nähdä samanismin pintatason ja sen degeneroituneiden ja korruptoituneiden muotojen läpi sitä mikä on merkityksellistä: 1/ muinainen, myyttinen ajankäsitys nojaa ymmärrykseen ajasta kaiken toistumisen ja palaamisen kehänä (päinvastoin kuin esim. kristinuskoon kuuluva lineaarinen aikakäsitys) ja 2/ ns. primitiivisille yhdyskunnille oli tyypillistä se, että yhteisön elonkehässä  transdenttisten ja fyysisten tasojen välillä vallitsi orgaaninen ykseys, jota hyvinkin sofistikoitujen, maagisten järjestelmien keinoin vaalittiin.

Muinaiset ihmiset elivät yhteydessä värähtelevään energiatodellisuuteen ja heillä oli symbioottinen suhde kasvien ja sienien kanssa. Tälläisen elämänmuodon katoaminen on aiheuttanut suuren kosmisen sokeuden ja ihmisen ja luonnon välisen ristiriidan. Näitä sivistyksen seuraamuksia Ervast ei tiedostanut.

... epäilemättä rehellinen työ ja vilpitön käytös on aikaa myöten parempaa magiaa kuin kaikenlaiset loitsut ja temput. Valistus, sivistys ja kristillinen maailmankatsomus on tässä suhteessa kieltämättä vaikuttanut kohottavasti kansoihin.

Ervast toimi täysin valistuksen harhan vallassa. Luontoyhteyden sijaan hän teki yhteydestä armollisen ja anteeksiantavaisen jumalan rakkauteen ihmiskunnan kohtalonkysymyksen, jonka ratkaisuun Kalevalan värssyt antavat avaimen. Tätä kautta hän päätyy siihen, että Väinämöisen ja kumppaneiden seikkailut olivat esinäytös Jeesuksen ilmestymiselle Kalevan kankahille ihmissieluja inspiroimaan ja varjelemaan.

Jeesus Kristus oli Ervastin mielestä aurinkokuntamme maailmanjärjen, Logoksen "inhimillisesti täydellisen personaallinen ilmaisumuoto", mutta itse kukin meistä voi saapua samalle rastille Jeesuksen kanssa. Ervastilaisuuteen näet liittyy uskomus ihmisen kehittymisestä eettisen kasvun, vihkimysten ja jälleensyntymien myötä okkultiseksi mestariksi, joka ihmiskehityksen läpikäytyään kohoaa enkelikunnan jäseneksi, kunnes lopulta hänen korkeammasta minuudestaan tulee oman aurinkokuntansa keskuksena sykkivä "jumala".

Ervastin aate eroaa monessa kohtaa teosofisen liikkeen pääideologin, omanlaisensa buddhalaisen, Helena Blavatskyn filosofiasta. Tämän Ervastikin myöntää mm. kirjassa H. P. Blavatskyn itämaalaisuus:

Mitään Kristusta ei tietysti personallisuutena ole ollut maan päällä.  Eivät evankeliumit kerro mistään historiallisesta henkilöstä, Jeesus Natsarealaisesta, joka olisi elänyt maan päällä ja kuollut ristinpuulla.  Kertomuksen puitteet on saatu erään juutalaisen adeptin elämästä, joka eli Lyddassa noin satakaksikymmentä vuotta ennen Kristusta.  Tämä lyddalainen adepti Jehoshua syytettiin vallankumoushankkeesta ja kivitettiin Lyddan ulkopuolella, kärsien sillä tavalla marttyyrikuoleman.  Siihen tapaan kirjoittaa madame Blavatsky artikkelissaan.

Monitahoisen vänkäämisen ja saivartelun tuloksena Ervast saapuu  seuraavaan päätelmään: Minun täytyy sanoa omana mielipiteenäni, että H. P. B. ei osannut eikä saanut sanoa suoraan, kuinka asia oli; hänen täytyi jättää se myöhempien totuudenetsijäin selvitettäväksi. 

Ervasti itse oli tietenkin Jeesus-totuuden Suuri Selvittäjä. Hän ilmeisesti todellakin uskoi olevansa universaalin uskonpuhdistuksen airut, jonka selvänäköisyyteen perustuvien opetusten ansiosta Kalevala ja Suomen vertaansa vailla oleva tietäjäkansa nousee vielä arvoon arvaamattomaan koko maailman mitassa.

Läheskään kaikki suomalaiset teosofit eivät pitäneet Jeesusta supertähtenä. Eivät he nielleet muitakaan Ervastin blavatskylaiselle näkökannalle vieraita konsepteja.Tästä suivantuneena Ervasti pohti:

Tarvitaanko henkisesti katsoen Suomessa miestä, joka ikuisen elämän asioissa seisoo omilla jaloillaan ja jonka välityksellä henkimaailmalla on oma, muista riippumaton sanansa sanottavanaan?

Vuonna 1918 PE kieltäytyi Teosofisen seuran ylisihteerin virasta, mutta huomautti, että jos hän joskus tulevaisuudessa seuran päälliköksi suostuisi, niin silloin on välttämätöntä, että hänelle  kuuliaisesti on uskottu johto, auktoriteettti ja kunnia. "Tahtoisin hallitsijan tapaan korkeimman päätösvallan myös aineellisten varojen käyttämisessä", ilmoitti Ervast. Teosofisen Seuran 30-vuotishistorian v. 1937 toimittanut Atte Pohjanmaa kuittaa asian historiikissa näin:

On selvää, että nämä Ervastin käsitykset ja vaatimukset olivat vastoin Seuran sääntöjä ja että ne poikkesivat siitä hengestä, joka alun perin on ollut Teosofisen Seuran perustana. Hänen periaatteidensa mukaan puheenjohtajasta olisi siis ollut tehtävä Seuran lakiasäätävä elin, yksivaltainen hallitsija.

Suomalaisten salatietelijöiden väliset ristiriidat ratkesivat tuolloin sillä tavalla, että Suomen teosofisen seuran 700 jäsenosastosta vajaa 300 liittyi Ervastin perustamaan "okkultiseen osastoon". Tästä osastosta muotoutui 1920 uusi järjestö, Ruusu-Risti.

Pekka Ervastin kuoleman jälkeen Ruusu-Risti jäi tyhjän päälle, sillä kukaan ei ole pystynyt ottamaan hänen paikkaansa liikkeen opillisena auktoriteettina. Tosin eiväthän PE:n ihailijat ja kannattajat edes kaipaa uutta gurua tai korjaussarjaa Ervastin teorioihin, koska heidän mielestään kaikki oleellinen on jo sanottu. Ervastin jälkeensä jättämästä henkisen täydellistymisen, uudelleensyntymisen, visiosta on tullut ikään kuin uskonnollinen aikuisten satu ( jossa kaikille käy lopulta hyvin) turvallisuutta arvostaville, rauhaa rakastaville ja mystiikkaan mieltyneille etsijöille.

Ervastin opetuslasten kompa piilee siinä, miten saada henkisiä kokemuksia ilman pyrkyä henkisiin kokemuksiin? Sillä onhan ihmisen pyrkimys ns. yliluonnollisen piiriin aina pahamaineisesta egosta lähtöisin ... Sitä paitsi meditaatiossa ja muissa henkisissä harjoitteissa kytee se vaara, että ne saattavat sysätä ihmisen astraalitasolle, jossa oudot ilmestyvät.

Jos olen oikein ymmärtänyt, parasta mitä "totuudenetsijä" voi tehdä on 1) ihastella luonnon kauneutta 2) lukea  teosofisia kirjoja ja 3) yrittää muotoilla itsensä "vuorisaarnan käskyjen" määrittämään kuosiin: älä vihastu, älä ole ajatuksissakaan epäpuhdas, älä vastusta pahaa jne. Jeesuksen "uusien käskyjen" toteuttaminen on psyykkisiä kykyjä ja henkistä tietoa edeltävä puhdistuksen tie. Sitä väylää Ervasti, kuten ei Blavatskykaan, elämässään kulkenut: molempien teosofinen työ alkoi psyykkaamisesta ja yliluonnollisiin ilmiöihin ihastumisesta ja jatkui siitä ei aina erityisen terveiden ja vilpittömien vibraatioiden vallitessa.

Yhteistä sekä Ervastin että Blavatskyn ajattelussa on vanhakantainen kahtiajako hengen ja materian välillä, tajunnan ja kehon dualismi. Esoteeristen ajatuskuvioiden kehittely oli PE:lle ja H.P. B.:lle  tärkeämpää, kuin puhtaan mielen ja puhtaan elämäntavan välinen synkroni, harmonian hakeminen hengen ja fysiikan välille tai, tutustuminen oman fysiikkansa ainutlaatuiseen ja ihmeelliseen tietopankkiin.

Blavatskyn tavoin rankasti ylipainoinen Ervast oli suuri liharuoan ystävä,  mutta jostain syystä hän silti noudatti monta vuosikymmentä lakto-ovo-vegetaristista diettiä. Hänen luopumisensa vegetarismista oli protesti sille, että teosofisen liikkeen kansainvälinen johto ilmoitti Valkoisen Veljeskunnan asettuneen 1. maailmansodassa liittoutuneiden puolelle. Ervast myös sanoi haluavansa ruokaratkaisullaan viestiä seuraajilleen, että henkisen kasvun kannalta on vähämerkityksellistä syökö ihminen lihaa vai ei.

Pekka Ervastin ymmärrys uskonnollis-mytologisista kuvioista ja tajunnan laajennuksesta oli hyvin rajoittunut ja hänen ajattelunsa enemmän kehäpäätelmien pyörittelyä kuin luovaa virtaavuutta. Tästä huolimatta PE:n kirjat ja esitelmät avasivat hänen aikalaisilleen ennennäkemättömän ison ikkunan kristinuskon dogmien ja hegemonian ulkopuoliseen maailmaan. Sen seurauksena Suomessa virisi aivan uuden tyyppistä uskonnollis-filosofista pohdiskelua. Se tosin pysyi turhan turvallisissa rajoissa, koska Ervast turhensi muut uskonnot kategorisella ajatatusmallillaan, jonka mukaan niiden ydin on sama kuin kristinuskossa: kaikkien uskontojen piirissä "etsitään Kristusta ja ... löydetään Jeesus Kristus".

Ervast halusi vapauttaa opetuslapsensa kristillisen kirkon ikeestä, mutta ei vieroittaa Jeesus Kristuksesta. Ervastille (valkoihoisten) Jeesus oli historiallinen henkilö ja ihmiskunnan vapahtaja. Hänen kauttaan "sana tuli lihaksi" ja hänen kauttaan "koko ihmiskunta on jo uudessa liitossa Jumalan kanssa".

Meidän pitäisi siis uskoa, että pari tuhatta vuotta sitten eli syrjäisellä seudulla ihmemies, jonka elämä ja kuolema vaikuttivat ratkaisevasti ihmiskunnan ja maapallon tilaan - että Kristuksen inkarnatsionin kautta tapahtui sitten että Logos Jeesuksen Kristuksen avulla laskeutui ihmiskuntaan ja yhtyi meidän maapallomme auraan.

Ervast julisti, että Jeesuksen kautta tapahtui kosminen vuodatus, joka päätti "vanhojen mysteeriokoulujen" aikakauden. Tämä tarkoittaa sitä, että ennen Jeesusta ihmiset saavuttivat jumaltietoisuuden rituaalien ja kulttien katalysoimina, mutta nasaretilaisen näkymättömällä tasolla tekemien uusien säätöjen ansiosta ihminen voi päivätajunnassaan  astua korkeampaan tietoisuuteen ilman mysteerimenoja ja poppamiehiä  - tosin vasta vuosimiljoonien kuluttua, pitkällisen inkarnaatioketjun läpikäymisen jälkeen!

Kristillisessä 1900-luvun alun Suomessa oli eriskummallista PE:n puhe henkisestä tiedosta, kuten oli uutta ja avartavaa asiaa myös Ervastin konsepti, jonka mukaan henkinen elämä ei olekaan niinkään uskonnon harjoittamista, vaan ihmisen yhteyttä omaan "jumalalliseen olemukseensa". Tämä on edelleen relevantti näkökanta, jos "jumalallinen olemus" käsitetään runolliseksi yleisilmaisuksi korkeavärähteisille tajunnantiloille.

Ervastilaisuus on kuitenkin käytännössä ollut kaikkea muuta kuin impulssi kosmiselle ja transkendenttiselle heräämiselle. PE:n yleisölleen syöttämät uuskristilliset fantasiat ja kalevalainen pseudo-mystiikka johdattivat aikoinaan monet totuudentajun tavoittelijat ojasta allikkoon: enkelinkuvilla vuorattuun umpioon Atlantiksen tarua tutkimaan, pakoon radikaalin, henkisen muutoksen kutsumusta ja haastetta. 

Nykyisin varsinaisia Ervastin seuraajia on vähän, mutta hänen aatteidensa kaiku on hyvin kuultavissa. Ainakin minulla on sellainen tunnelma, että Ervastin enkelisiipien varjo ylettyy suomalaisen salatieteilyn menneisyydestä  nykypäivään saakka. Onhan se omanlaistaan mystiikkaa ja suuruutta sekin.

On olemassa jotakin, jota voidaan sanoa maailmantaloudeksi. Se määrää tuotannon laadun. Ja maailmantalous on työnjakoa ... Jospa Suomi olisi teollisuusmaa. Jospa koskien voimaa käytettäisiin maan ja kansan hyväksi. Onko jätettävä - kuten Imatra - nämä vain joidenkin matkailijain katseltaviksi ja ihailtaviksi?
Pekka Ervast, 1919