Henkistä elämää etsimässä

Ei ihmisen tarvitse jatkuvasti keskittyä itsensä jalostamiseen. Olemme ihan ok jo nyt.

Henkisyyttä voi harjoittaa ihan vaikka veroilmoitusta tehdessä.
 
Mili Kaikkonen,  intuitiivinen näkijä.

Aurinko laskee,
palatkaa kotiin!
Elämä on lyhyt ja kuolema iskee varoituksetta.
Minä, joka tavoittelen valaistumista,
en jouda turhiin puheisiin.
Sen vuoksi, menkää jo,
on aika mietiskellä.

Milarepa, Tiibetin suuri joogi.


Mitä tarkoittaa henkisyys? Millaista on henkinen kasvu?

Jos erinäisiä elämäntapaguruja on uskominen, niin henkisen kasvun kukoistuksen takeena on se, että ihminen hyväksyy itsensä sellaisena kuin hän on.

Äkkiseltään ajatus vaikuttaa oivalta. Sillä, jos kuvittelee itsestään liikoja tai, jos piileksii alemmuuskompleksin kellarissa, näyttäytyy elämä vääristyneessä perspektiivissä.

Itsensä hyväksyminen on kuitenkin vain käänteinen toimintamalli  itsensä tuomitsemiselle. Molemmissa tapauksissa elämä on kahdella jaollinen, ei yksi ja kokonainen. Pysymme tukevasti lähtöruudussa valitsimme sitten jommman taikka kumman.

Itsensä hyväksyminen on myös sitä, että voimme kyllä ylläpitää yleviä, henkisiä ihannekuvia, mutta emme anna niiden rajoittaa eloamme, jotta siitä ei tulisi epämukavaa ( = todellista minuuttamme kahlitsevaa) suorittamista. Eli, tässä kohtaa henkisyyttä on yleensä kyse siitä, että ihanteemme ja minäkuvamme ovat yhtä utopistisia molemmat.

Henkisen kapasiteetin kasvun sijasta on parempi puhua henkisen viihtyvyyden kasvattamisesta ja mielen sisustamisesta, jos keskeispyrkimyksenä on jumalaisen rauhan, rakkauden, valon ja ykseyden kaipuun tyydyttäminen. Valon ja ykseyden ekstaasi on ihana, inhimillinen peruskokemus, mutta sen sokaiseva kapasiteetti on suunaton. Lisäksi on vielä niin, että valon näkeminen ei muuta typerystä viisaaksi, vaan valon ylevöittämäksi typerykseksi.

Viisas ja törppö voivat havaita saman, fundamentaalin seikan: olemme valo-olentoja, jotka egoismi pitää pimeinä ... Olemme turhautuneita tukkoisiin yhteyksiin ja matalamieliseen meininkiin. Siksi sitoudummekin hyvin herkästi erillisyyden ja pimeyden halkaiseviin kokemuksiin. Erityisesti siihen euforiaan, jonka valoyhteyden aukeaminen usein synnyttää. Sen myötä olemme vaihtaneet tajuntamme viritystä ja tulleet "henkisen tien kulkijoiksi". Olemme vaihtaneet psyykkiset pintajännitteet syvähenkiseen hyvinvointiin - ja halumme on pysyä tässä tilassa, saada lisää ja lisää positiivista pumpulia uuden, "itsettömän" itsemme kääreeksi ...  

Näin välttelemme astumista todelliseen muutoksen virtaan. Se on pohjaton. Samassa merkityksessä kuin avaruus on ääretön. Ja mikä siinä on erityisen hurjaa, se ei virtaa tietyssä pisteessä olevaa valoa kohti tai, absoluuttisesti pimeydestä pois - vaan päin häkellyttävää, ammottavana kuohuvaa putousta. Siltä ainakin hetkittäin tuntuu ... 

 Pohjaton ja tyhjä äärettömyys ei ole rajoittuneen persoonamme - "egomme" - vastakohta, koska ääretöntä tyhjyyttä ei olisi olemassakaan ilman yksilöllistä havaintoamme siitä.  Silti sen kohtaaminen uhmaa vakavasti ja lujasti käsitystämme siitä ketä ja mitä me olemme. Koemme hankalaksi sisäistää tämän elämäntaajuuden, koska sen  saippuakuplan kaltainen jykevyys, rajaton venyvyys ja kaiken läpäisevä kattavuus on järjenjuoksumme ylittävää asiaa. Siksi kauhu on luontainen reaktio olevaisuuden alastoman olemuksen paljastuessa meille. 

Yksi keino väistää kauhua on sulautuminen tyhjyyteen, kaikkeuteen - jopa "jumalaan", tai jumaluuteen -  mutta onko henkinen sulautuminen henkistä kasvua? (Sulaminen onkin jo vähän toinen juttu, sehän on laajentumisprosessi.) Vastauksen tähän(kin) kysymykseen antaa elämäntapagurujen mukaan "sisäinen viisaus".

Luultavasti sisäinen viisaus on juuri sitä "henkisyyttä", jota Mili Kaikkosen mielestä voi harjoittaa veroilmoitusta täyttäessä (Taivael-sivuston haastattelu 15.3.2015.). Oletan, että sisäisesti viisas henkilö tekee veroilmoituksen rauhan vallitessa pyyteettömällä mielellä, syyt ja seuraukset ymmärtäen, rakkauden ja oikeudenmukaisuuden ihanteita vaalien. 

Henkisen kasvun ideologiassa sisäinen viisaus on paitsi eettisen ajattelun synnyttäjä niin myös "henkilökohtainen kohtuullistaja", joka estää henkisen elämän muuttumisen fanatismiksi tai asketismiksi. Mili Kaikkosen sanoin: Kyllä henkisiä asioita pohtivakin ihminen voi polttaa tupakan tai käydä kaljalla, jos siltä tuntuu.

Jos siltä tuntuu. Niinpä. Sisäisesti viisas ihminen tunnustelee miltä hänestä tuntuu ja tekee sen mukaan. Hän ei siis tässä kohtaa olennaisesti eroa henkisyydelle piuatpaut antavasta ihmisestä. Molemmat riutuvat onnellisuushakuisuuden ikeessä ja kummallakin on yhtäläiset edellytykset siitä itsensä vapaaksi  riuhtaista: herätä yksilölliseen ymmärrykseen ei-dualistisessa tietoisuudessa. Tällä en tarkoita sitä, että kaikki tiet vievät samaan päämäärään, vaan pikemminkin sitä, että mikään tie ei johda minnekään:

"... Kysymys kuuluu: - Ohjaako sydämeni minua tällä tiellä? Kaikki tiet ovat samanlaisia: ne eivät johda minnekään. Kaikki tiet johtavat enemmän tai vähemmän harhaan. Omalta osaltani voin sanoa, että olen matkannut pitkään, mutta en ole päässyt minnekään.

Nyt hyväntekijäni kysymys tuntuu merkitykselliseltä. Ohjaako sydämeni minua tällä tiellä? Jos näin on, tie on oivallinen; ellei, siitä ei ole mihinkään. Kumpikaan tie ei johda mihinkään; mutta toisella tiellä sinua ohjaa sydämesi ja toisella ei. Toinen matka on riemukas - niin kauan kuin olet sillä tiellä, tie ja sinä kuulutte yhteen. Toinen matka sen sijaan saa sinut kiroamaan elämääsi. Toinen vahvistaa sinua, toinen tekee sinut heikoksi."
(Juan Matos C. Castanedan kirjassa Don Juanin opetukset.)

Vahvistavaa tietä taivallettaessa pyydystämme voimaa elämän ja tajunnan äärettömyyden kohtaamiseen. Ja mikäli todella on niin, että olutpullon juominen vahvistaa vaeltajaa, niin luultavimmin hän oluen ilman synnintuskia juo.  Jos kymmenen kaljan nauttiminen lisää hänen henkistä voimaansa, hän kippaa olutta kurkkuunsa kymmenen kannua. Tähän viistoon asiat ymmärtääkseni asettuvat. Elämä on lyhyt. Turhiin tekoihin sitä on hölmöä haaskata.

Se mikä vaikutus milläkin asialla on ihmisen energiatalouteen, ja tietoisuuden ja energian ykseyteen,  se ratkaiskoon sen mihin juttuun tietoisuudenharjoittaja tarttuu, mistä nauttii, miten elää ... Mutta tämähän ei ole oppi, jota Dalai Lama maan kaikille kansoille julistaa! Tätä asennetta ei opeteta myöskään perieettisten elämäntapatietäjien valaistumisen valmennuskursseilla.

Tärkeä osa henkisen kasvun ideologiaa on näet se, että henkiset kokemukset virittävät ihmisen eettistä ajattelua niin, että hän tahtoo toimia kaikkien ja kaikkeuden parhaaksi. En epäile, etteikö tässä katsannossa olisi aineksia totuudesta. Mutta eettisen mittarin mukaan toimiminen on kuitenkin vain yksi, eikä ollenkaan tyhjentävä, suhtautumistapa todellisuuteen.

Elämme mielen maailmassa, jota luemme merkeistä ja symboleista rakentuvana kaaviona. Oman havaintoni mukaan tietyt henkiset kokemukset avaavat ja kehittävät tietoisuutta siten, että ihminen alkaa nähdä mitkä kuviot hyrräävät sopusoinnussa elämän perusrakenteen kanssa ja mitkä rikkovat kenttää. Sisäinen viisaus saattaisikin olla uudenlaista, asioiden yhteyksiin ja suhteisiin syventyvää  lukutaitoa. Sellaisen holistisen näkemisen viriämistä, jossa yhdistyvät ja lomittuvat toisiinsa ainakin semioottinen, hermeettinen ja symbolistinen ymmärrys. 

Uusilla syväkuvasilmillä katsoessamme näemme oman elämäntapamme järjestyksen tilan. Lisäksi saattaa käydä siten, että
monet arkisen elon jokapäiväiset käsitteet ja ilmiöt pompaavat esiin irrationaalisina kummajaisina. - Vaikkapa niin, että kuinka on mahdollista, että vegaani elämäntapaintiaani pukeutuu lehmipoikien työvaatteisiin, farmareihin? Miten kahden ihmisen välinen sukupuolisuhde voi olla sukupuolineutraali? Mitä tekemistä sananvapaudella on vihan vankien verbaalisten purkausten kanssa? Miksi urbaani citysamaani sauhuaa voimaeläimestä, vaikka voima-auto on päivittäisessä elämässä hänelle läheisempi asia?Jne.

Ihmettelevä asenne sopii mielestäni huomattavasti itsensä hyväksymistä huokoisammin henkisen kasvun sävellajiksi. Olennaisesti henkiseen kasvuun liittyy myös erilaisten mielipiteiden sietäminen. Se ei tarkoita sitä, että pitäisi vältellä väittelyä henkisistä asioista. Päinvastoin. Sillä olisihan hoopoa, jos rakkauden ja ykseyden kaltaisten kvaliteettien omaksuminen kivettäisi meidät sellaiseen tilaan, että pidättäydymme ideologioiden, uskontojen, gurujen ja harjoitusmetodien kriittisestä tarkastelusta, lekkeripelin ja tekopyhyyden paljastamisesta ja omien totuuksiemme arvostelulle alttiiksi asettamisesta. Diversiteetti ja dialektiikka ovat oivallinen yhdistelmä. Puhemies Mao jo sen sanoi: Antakaamme sadan kukan kukkia ja sadan koulukunnan kilpailla.

On hyvin samanlaista
kokea mielen ydinluonto, tyhjyys eli avoimuus,
tai vaipua pakotettuun ajatuksettomaan horrokseen.
Varo, ettet erehdy näistä kahdesta.

Mietiskelyn luonnollinen mielenrauha
ja keskittymällä aikaansaatu näennäinen tyyneys
ovat hyvin samankaltaisia.
Pidä huoli, ettet erehdy niistä.

On hyvin samanlaista
tiedostaa mielen tahraton perusolemus
tai auttaa muita pelkästä hyväntahtoisuudesta.
Älä silti erehdy näistä kahdesta.
 
Milarepa (1052 - 1135).

 PS. Milarepasta runona: oli mies

Jos Jesus olisikin nainen

Kristinusko on vaarallinen harhaoppi sen vuoksi, että siihen implisiittisesti sisältyy pyrkimys pysäyttää aika. Alkukristityt halusivat pitää ajan rakenteen liikkumattomana  ja marssittivat näyttämölle messiaan, joka kumoaa kaiken entisen, kumoaa sen muinaismielisen järjestyksen, jota olivat toteuttaneet moninaisten jumalten anarkistinen diversiteetti, kulttikulttuurin orgaaninen pluralismi ja jatkuva perusmyyttien variaatioiden valuminen ajanjaksosta toiseen.

Kristinusko halusi ja haluaa pysäyttää mytologisen ajan Jesukseen siinä tarkoituksessa, ettei myyttinen luisto maailmassa enää jatkuisi. Että ajalla olisi Alku ja Loppu. Se halusi naulita oman myyttinsä historiaan, tehdä siitä historiallisen faktan, joka seisauttaa unien, näkyjen ja kuvitelmien pyörän ja kitkee kaiken rönsyilyn ihmisten hengellisistä visioista: estää liukumisen piilotajuisiin virtauksiin ja metafyysiseen kaaoksen kosmokseen.

Kristinusko peittosi kirjaimilla, kirjalla kuvan, Alkukuvat. Myöhemmin ... post-modernismin aikana kuvia on alettu lukemaan. Niitä voi lukea internetistä. Vain vähäinen osa niistä on Jesuksen kuvia. Suurin osa on naisenkuvia, eikä yksikään naisista ei ole Jesus.

Mutta. Jos Jesus olisikin nainen. Mikä hänen sanomansa sitten olisi? - en tiedä. Mies-Jesuksenkaan sanomasta en ole täyttä selkoa saanut. Uskon kuitenkin, että nais-Jesuksen vaellus tämän maailman, mielten maailman, läpi olisi ollut universaalisesti vavisuttava ja käänteentekevä tapahtuma. Ainakin jos nais-Jesus olisi monikasvoinen femiini, joka manifestoi naiseuden arkkityyppistä energiaa ja substanssia koko rinnanmitalla; sädehtii esiin feminiinisten energioiden sateenkaarikirjon hoivaavista värähtelyistä hävittäviin huokuihin saakka.

Jos Jesus olisi nainen, koko uskonelämä, kulttuuri kaikkiaan, olisi asettunut kuukautiskierron kalenteriin. Kaikissa mystisissä kulteissa, esoteerisissa opetuksissa ja mytologisissa maailmanselityksissä nainen nähdään vaarallisena olentona kuukautisperiodinsa aikana. Silloin hän on sellaisten, käsittämättömien ja maagisten voimien vaikutuksen alaisena, että miehen on pysyttävä poissa hänen läheisyydessään. Tämän vuoksi nais-Jesukseen perustuvan kirkon papilliset hierarkiat ja ritualismi olisivat varmasti varsin eri tyyppisesti järjestetyt kuin nykyisin kristillisissä yhteisöissä.

Nais-Jesuksesta voitaisiin hyvällä syyllä sanoa, että hän on verellään pelastanut ihmiskunnan, lunastanut sen synneistään vapaaksi antamalla sille ikuisen elämän. Hän on tehnyt sen kuukautisverellään. Sitä vuodattamalla hän on todistanut kompetenssinsa synnyttää uutta elämää. Nais-Jesuksen suurenmoisuus kulminoituukin siinä, että hän on (Ikiolevaisen avataarina) yhtä aikaa elämän lähde ja elämän synnyttäjä, luomisen toimeenpanija.

Nais-Jesus laittaa uusiin puihin myös Paratiisin tarun. Adam onkin Paratiisin keskipisteessä kasvava, falloksen kaltainen suuri salko, rakkauden puu tai, psykoaktiivisesti säteilevä jättiläissieni, jonka ympärille naiseuden, viisauden käärme hellästi luikerrellen kiertyy. Tälläisessä symbioosissa elivät ensimmäiset jumalat.

 

Jumalaisen Vulvan ikoni, Etelä-Intia, 1800-luku.
Veiled Namaste -kuva: Kosmo.

Sateenkaarikehon salaisuus

Ihmeellinen oli tiibettiläisen Togden Ugyen Tendzin (1888 - 1962) elämä - ja kuolema.

Lapsena vähämielisesti käyttäytynyt Togden Ugyen Tendzinin päätyi parikymppisenä mediaatiomestari Adzom Drugpan (1842-1924) suojelukseen ja ohjaukseen. Kaksi vuotta Drugpan opissa oltuaan hän alkoi kiertää pyhiä paikkoja ja tehdä gurunsa opettamia harjoituksia.

Kaksi kertaa Tendzinin vetäytyi kolmen vuoden ajaksi luolaan mietiskelemään. Vuonna 1917 hän lopetti retriittinsä ja lähti tapaamaan Adzom Drugpania. Matkallaan gurunsa asuinsijoille Tendzin törmäsi kiinalaisiin sotilaisiin - joita siis jo silloin oli Tiibetin maaperällä - ja he ottivat hänet vangiksi. 

Tendzin kertoi vangitsijoilleen olevansa luolassa meditoiva erakko, mutta sotilaat eivät uskoneet Tendzinin selitystä. Heidän mielestään Tendzin oli kiinalaisia sotilasleirejä kyttäävä vakoilija. 

Parin päivän päästä kiinalaiset päättivät teloittaa Tendzin. Kolme sotilasta ampui häntä vatsaan useita kertoja. Tendzin on kertonut, että ampumishetkellä "minä visualisoin itseni Guru Tragpona ison vuoren muodossa, eikä yksikään luoti koskettanut kehoani. Minä pyörähdin kuitenkin äkkiä maahan makaamaan ja näyttelin kuollutta".

Kuolleeksi luultu Tendzin heitettiin jokeen, josta hän uimataidottomuudestaan huolimatta selviytyi kuivalle maalle. Alastomana. 

Ensimmäiseksi vastaan tulleen mökin pyykkinarulta Tendzin kähvelsi talon emännän mustan mekon. Siihen pukeutuneena kulkiessaan häntä vastaan tuli itkevä nainen. Häneltä oli juuri kuollut mies ja lesken molemmat pojat olivat poissa kotoa juuri nyt kun hän olisi apua tarvinnut. - Ei hätää, Tendzin totesi ja kertoi olevansa (luostarilaitoksen ulkopuolella syntyneiden) buddhalaisten chöd-opetusten harjoittaja. Tendzin ei tosin osannut kuin yhden kuolemarituaalin, mutta hän teki sitä naisen pyynnöstä kahden viikon ajan.

Vuonna 1921 Tendzin sai gurultaan ohjeen: vaeltele paikasta toiseen ilman päämäärää ja harjoita joogista elämäntapaa. Tendzin teki työtä käskettyä ja ajautui vaellusvuosiensa aikana Mongolian maaperälle saakka.

Kiina miehitti Tiibetin 1950 ja noin 11 vuotta tämän jälkeen Tendzin joutui jälleen kiinalaisten vangiksi. Kiinalaiset pitivät hänen kaltaisiaan, yksinäisyydessä meditoivia joogeja loiseläjinä, jollaisia ei ole syytä yhteiskunnassa suvaita. 

Tendzin teljettiin tyhjillään olevaan latoon. Siellä häntä säilytettiin helmikuuhun 1962 saakka kunnes eräänä päivänä miehen havaittiin kuolleen. Tendzinin vuohennahkaan kääriytynyt hahmo oli tosin edelleenkin meditaatioasennossa istumassa ja, mikä kummallisinta,  vanki näytti muuttuneen 3 - 4 vuotiaan lapsen kokoiseksi.

Vähän ajan päästä ladossa tehtiin tarkempi tutkimus ja silloin huomattiin, että vuohennahkakäärön sisällä ei ollutkaan ruumista, vaan ainoastaan Tendzinin kynnet ja tuppu hiuksia.

Togden Ugyen Tendzinin tarina kerrotaan hänen veljenpoikansa, Chögyal Namkhai Norbun kirjoittamassa teoksessa Rainbow Body - The Life and Realization of Tibetan Yogin, Togden Ugyen Tendzinin. Norbun mukaan hänen setänsä lähti tästä maailmasta omin avuin muuntamalla meditaatiossa fyysisen rakenteensa valoksi. Hän saavutti Täydellisen Ymmärryksen - eli identifioitui totuuskehoon, Dharmakayaan - ja sen ansiosta pystyi rakentamaan olemuksestaan rainbow bodyn, sateenkaarikehon. 

Sateenkaarikehoon siirtyneitä tiedetään Tendzinin ohella olevan muitakin. Osa heistä on täysin tavanomaisissa kuvioissa eläneitä ihmisiä, joita kukaan ei osannut arvata korkean tietoisuuden omaaviksi mystikoiksi. Sen lisäksi on valaistuneita Buddha Dharman harjoittajia, kuten buddhalaisuuden Tiibettiin ja Butaniin tuonut Guru Rinpoche, jotka ovat saavuttaneet ns. Suuren Siirrännän (Great Transfer) tilan. Silloin ihminen ei kliinisesti ottaen kuole, vaan muuntaa kehonsa hienoksi valoaineeksi niin, että hänestä tulee näkymätön  "normaalin, karmisen vision" omaavien ihmisten silmissä.

Tendzinin elämäkerran kirjoittaja, nykyisin Italiassa asuva Chögyal Namkhai Norbu on tulku ja setänsä tavoin "alkuperäisen" tajunnantilan ylläpitämiseen keskittyvän dzogchenin harjoittaja. Kaikki sateenkaarikehon rakentajat eivät kuitenkaan tule tiibettiläisistä dzogchen-piireistä. Taolaisuus, kiinalainen ja eurooppalainen alkemia ovat esimerkkejä viitekehyksistä, joissa rainbow bodyn kaltaista metamorfoosia on tavoiteltu. Tietysti myös Intiassa kiertää tarinoita valoilmiöiksi muuttuneista joogeista ja tantrikoista.

Näin Chögyal Namkhai Norbu selittää rainbow body -ilmiötä kirjassaan The Crystal and the Way of Light: Sutra, Tantra and Dzogchen: 

Jos henkilö on eläessään astunut sisään tiettyjen visioiden kolmannelle tasolle (= "aikuistumisen" taso) ... niin henkilön kuollessa katoaa hänen kehonsa hitaasti valoon. Sen sijaan, että keho tavalliseen tapaan hajoaisi omiksi ainesosikseen, se liukenee ainesosiensa olemukseen, joka on valo. Tämä prosessin toteuttaminen saattaa kestää enemmänkin kuin seitsemän päivää. Fyysisestä kehosta jää jäljelle vain hiukset ja kynnet, joiden ajatellaan olevan kehon epäpuhtaat osat. Loput kehosta on sulautunut omien elementtiensä olemukseen. 

Edellä sanottuun en osaa mitään lisätä. 

Carlos Castanedan jäljillä

Jätä Jeesus ristille roikkumaan. Hän on hyvin onnellinen siellä! Don Juan sanoi, "Älä häiritse häntä, jätä hänet yksin. Älä kysy häneltä, miksi olet siellä ristiinnaulittuna? Hän menisi banaaneiksi yrittäessään selittää sinulle syytä siihen". Niinpä tein juuri näin. Ja Jeesus sanoi minulle: moi, ja näkemiin.
Carlos Castaneda

Hän ei halua teidän rahojanne. Hän haluaa vain näyttää teille tien. Teidän ei tarvitse uskoa häntä, vaan voitte itse testata hänen opetustensa luotettavuuden.
Unennäkijä Florinda Donner

Yksi asia tuli (roskapönttöjä penkoessa) ilmiselväksi: noidat eivät kierrätä. Muoviset Pepsi-pullot, lasiset Vodkalekat, paperit ja keittiöjätteet - kaikki oli roskissa yhtenä, lajittelemattomana klimppinä.
Stalkkaaja Gaby Geuter 


Oliko Carlos Castaneda ovela psykopaatti vai magian mestari?

Kiitikö Castaneda kuollessaan Äärettömyyteen vai nappasiko kosminen Kotka miehen energiat suihinsa?

Oliko Castanedan salaisuus se, ettei ollut mitään salaisuutta?

Mystisistä noituuden opeista kuuluisat kirjansa kirjoittanut Carlos Castaneda myöntyi hyvin harvoin haastatteluihin, eikä silloinkaan kertonut yksityiselämästään mitään tai, enintään valheita. Hän piti asuinpaikkansa salaisena, vaihtoi puhelinnumeroaan jatkuvasti ja kieltäytyi tv-esiintymisistä. Hänestä ei ole olemassa kuin muutama  valokuva, jotka nekin ilmaantuivat julkisuuteen vasta 90-luvulla internetin myötä. 

Castanedan kuolema (27.4.1998) tuli ilmi vasta kaksi kuukautta tapahtuman jälkeen ja vielä silloinkin Castanedan Cleargreen-yhtiöstä kieltäydyttiin vahvistamasta asiaa. Kuollessaan Castaneda oli erään tiedon mukaan 72-vuotias. Täyttä varmuutta hänen syntymäajastaan ei ole.

Lähempää tietoa Castanedan elämästä ja kuolemasta voisivat antaa hänen "klaaniinsa" kuuluneet naiset, mutta he kaikki katosivat heti mestarinsa poismenon jälkeen. 

Castanedan tyttärekseen adoptoima Sininen Tiedustelija, Nuri Alexander, häipyi pari viikkoa myöhemmin kuin muut noidat. Hänen autonsa löytyi pian katoamisen jälkeen autiomaan laidalta ja sittemmin myös hänen luunsa ovat löytyneet. Sen sijaan Castanedan oikean käden, Florinda Donnerin, ynnä kolmen muun lähipiiriläisen kohtalosta ei ole tietoa.

Perulaissyntyinen Carlos Castaneda teki kirjoissaan tiettäväksi, että intiaaninoita Don Juan Matos koulutti hänet opetuslinjansa uudeksi mestariksi, nagualiksi. Samanin antama opetus alkoi 1961 ja päättyi 70-luvun alussa, jolloin Juan Matos hävisi  äärettömyyteen.

Kirja Don Juanin Opetukset (Teachings of Don Juan) julkaistiin 1968 Kalifornian yliopiston toimesta yhteenvetona Castanedan kansantieteellisistä tutkimuksista yaqyi-intiaanien parissa. Kirja sai kampuksella kiitosta osakseen ja pari arvovaltaista akateemikkoa tuekseen, mutta suurimmaksi osaksi tieteilijäpiirien asenne sitä kohtaan oli torjuva. Castanedan debyyttitutkielma ja sitä seuranneet kirjat on argumentoitu ja todisteltu sepitteelliseksi monen yliopistoherran toimesta.

Kaikkein suurimmat epäilyt ovat alusta kohdistuneet Don Juan Matosin ja hänen edustamansa noituuden perinteen olemassaoloon. Kirjailijan kanssa 60-luvulla naimisissa ollut Margaret Runyan Castaneda on kuitenkin vakuuttanut, että hänen aviopuolisonsa todellakin teki kenttätutkimusta noihin aikoihin. Lisäksi hän sanoo olevansa varma siitä, että Castaneda tapasi Arizonassa Juan Matosiksi nimittämänsä intiaanin. 

Margaret Runyan uskoo kirjojen perustuvan tositapahtumiin, mutta ne eivät ole yks yhteen totta. Castaneda toimi samaan tapaan kuin Lönnrot Kalevalaa kasatessaan;  otti värssyn sieltä, toisen täältä ja vielä tilkkeisiin omasta päästä puolet petäjäistä.

Margaret Runyan Castaneda kertoo kirjassaan A Magical Journey with Carlos Castaneda, että Castanedan muuttuminen mystiseksi mieheksi alkoi heti 1960-luvun alussa intiaanien parissa tekemänsä kenttätutkimuksen etenemisen myötä. Silloin Castanedan käyttämään sanastoon ilmaantui sellaisia, myöhemmin kirjoissaan suosimiaan käsitteitä, kuin soturi ja moitteettomuus ja voittamattomuus.

Vuonna 1973, Tarinoita voimasta -kirjan tekemisen ollessa päällä, Castaneda  kertoi Margaret Runyanille, että hänen on nyt keskityttävä "harjoittamiseen". Margaret Runyanin mukaan Castaneda alkoi tuolloin itsekin todella uskoa kaikkeen siihen mitä oli kirjoittanut ...

Castanedan kirjojen filosofiassa on yhtymiä moniin mystisiin perinteisiin. Päälinja on sama kuin muinoin joogassa - vapaus ja kuolemattomuus - ja usein Don Juan kuulostaa buddhalaiselta tai taolaiselta opettajalta. Pohjimmaiselta viritykseltään ja asenteeltaan Castanedan noitaoppi on silti selkeästi uniikki elämänymmärrys ja toiminnan tie.

Jumalaan Castaneda ei uskonut, eikä hengellisiä rituaaleja arvostanut. Hän ei puhunut valaistumisesta, ei korkeampaan itseen yhtymisestä. Ei luvannut autuaalisia olotiloja opetustensa seuraajille. "Moitteettomuus" oli hänen teesiensä läpikäyvä prinsiippi, vaikka hänen ideologiansa olikin kaikkea muuta kuin eettinen systeemi.

Jälleensyntymisoppia Castaneda piti naurettavana uskomuksena. Hän kertoi Don Juanin sanoneen jälleensyntymisoppia yhdeksi esimerkiksi siitä, miten suuret luulot ihmisillä on itsestään. 

Se mitä ihmisten uudelleen inkarnoitumiseen uskovat kutsuvat jälleensyntymämuistiksi on vain sitä, että muistetaan esim. äidin kummin kaiman tai isän veljen isoisän elämän pätkiä: kollektiivisesta tajunnasta pystyy kaivamaan kallonsa screenille kenen tahansa ihmisen elämänkuvat.

Castaneda ja hänen noitaseurueensa ajattelivat olevansa syklisiä olentoja. Ihmiset ovat valosäikeitä, jotka energialinkityksen avulla pysyvät kiinni toisissaan tietyssä syklilinjassa ja näin kukin syntyy oman energialinjansa osaksi, ikään kuin yhtenä helmenä lisää helmistä tehtyyn verhoon. Florinda Donner sanoi kuuluvansa samaan energialinjaan kuin Castanedan kirjoissa esiintyvä, ikiajat maan päällä piileskellyt intiaaninoita, Kuoleman uhmaaja.

Noitien toiminnan tärkein päämäärä on väistää kuolema, muuntaa kehonsa energiaksi ja hävitä äärettomyyteen. Tavallisesti ihmisen kuollessa kosminen Kotka syö hänen energiansa, mutta riittävästi henkilökohtaista voimaa omaava noita voi väistää tämän vääjäämättömyyden.

Näkeminen on tärkeä käsite noitien maailmanselityksessä ja pyrkimysten kirjossa. Maailman energiaolemuksen näkeminen. Tärkein työväline noitasoturien taitojen hallinnan tiellä on oma fyysinen rakenne:

Minun kehoni on kaikki mitä minulla on.  Se on ainutlaatuinen hereilläolon instrumentti.  Minun on harjaannuttava sen käyttämiseen erinomaisella tavalla. Kosmokseen tuijottamineen mystikoiden tapaan on sama, kuin hakkaisi kuollutta hevosta. Täällä on niin runsaasti ihmeellisiä asioita silmiemme edessä, mutta emme havaitse niitä, koska järkiverkkomme on niin pihalla siitä kaikesta (Carlos Castaneda, 1973).

Castanedan matkan Juan Matosin oppilaaksi käynnisti kiinnostus psykedeelisiä tajunnan tasoja kohtaan. Innostus syttyi 1956 Castanedan luettua Aldous Huxleyn meskaliinikirjan The Doors of Perception. Hän kiinnostui varhain myös Timothy Learysta ja osallistui yhteen tilaisuuteen, jossa puhujina olivat Leary ja hänen adjutanttinsa Richard Albert (myöhemmin Ram Dass, jonka Castaneda väänsi muotoon Baba Rammed Ass - koska hän oli "sellainen hihittelevä hintti"). Yhteistä säveltä Learyn ja Castanedan välillä ei löytynyt, eikä Castaneda koskaan ottanut LSD:tä.

Omakohtaisen tuntumaan psykedeliaan Castaneda sai 1960-luvun alussa ollessaan tutkimusretkellä intiaanien parissa Yhdysvaltain lounaisissa osavaltiossa. Heti Castanedan debyyttikirjan alkusivuilla kerrotaan yöstä, jolloin hän söi meskaliinia Don Juan Matosin toimiessa kinkereiden kuraattorina.

Kuvaus yöstä on varsin värikäs ja realistinen. Tärkeässä osassa on Castanedan pakeille ryntäävä koira, jonka kautta herra Mescalito näyttäytyy Castanedalle. Hän telmii koiran kanssa eläimellisesti tuntikaupalla, latkii vettä samasta kupista sen kanssa, virtsaa sen päälle, ja koira heittää virtsansa Castanedan päälle. Don Juan ja hänen seuralaisensa saavatkin peyotepäissään poikkoilevan Castanedan toilauksia seuratessaan monet makeat naurut.

Myös kahdessa seuraavassa kirjassa - Toinen todellisuus ja Matka Ixtlaniin - psykedeeliset substanssit ovat käytössä, mutta ei enää niiden jälkeen ilmestyneissä teoksissa. Don Juan antoi Castanedalle psilosybiiniä, hullunruohoa ja peyotea vain alkuvaiheessa, jotta saisi hänet näkemään, että maailma on valoa hohtavien energiasäikeiden rakennelma, johon sisälle värähdettyään ihminen pystyy ylittämään ajan ja paikan rajoitteet. Don Juan toivoi holotrooppisten tilojen opettavan Castanedelle myös voimapaikkojen, enteiden ja liittolaisten tunnistamista.

Ensimmäisten kirjojensa julkaisemisen jälkeen Castaneda pyydettiin pitämään luentoja yliopistolle ja muuallekin. Näihin tilaisuuksiin kokoontunut väki oli aina yhtä ihmeissään nagualin nähdessään, sillä vastoin odotuksia hän oli konservatiivisesti pukeutunut, pienikokoinen ja pulleaposkinen jamppa, jolla ei ollut edes pitkää tukkaa tunnusmerkkinä soturuudesta tai samaanina olemisesta.

Castaneda alkoi järjestää myös omiin nimiinsä seminaareja ja kursseja. Näiden tapahtumien avulla tehtiin tunnetuksi Don Juanin  Castanedalle neuvomia maagisia liikkeitä - eli, tensegrityä -  joiden esittely julkaistiin kirjan muodossa vasta Castanedan viimeisenä elinvuotena. Seminaareissa Castaneda yleensä näyttäytyi adjutantteinaan joukko noitanaisia, jotka hänen lähimpien miestensä tavoin aina kiistivät kuuluvansa mihinkään "ryhmään". 

Itsekin kansantieteellistä tutkimusta tehnyt Florinda Donner oli naisnoitien keskushenkilö. Hän avioitui Castanedan kanssa Las  Vegasissa 1993 - kaksi päivää sen jälkeen kun Castaneda ja noitanainen Carol Tigss oli vihitty aviopariksi samassa paikassa  - ja Castanedan kirja-agentin, Simon McKrindlen kanssa 1994.


Carol Tiggs  on Castanedan, nagualin, naispuolinen virkaveli, joka esiintyy Castanedan kirjassa Unennäön taito. Carol Tiggs kertoi sinkoutuneensa kerran Toiseen Huomioon ja uskoi viettäneensä siellä 10 minuuttia, mutta takaisin palattuaan huomasikin olleensa poissa 10 vuotta. (Luultavimmin on kuitenkin niin, että hän oli Toisessa Huomiossa 10 minuuttia, mutta kuvitteli olleensa siellä 10 vuotta...)

Ensimmäisestä vaimostaan Castaneda erosi vasta 1973, vaikka he olivat olleet faktisesti erossa jo iät ajat ja Margaret Runyan oli jo sitä ennen ehtinyt vihille uudemman kerran (koska oli tietämätön siitä, että Carlos ei ollut vienyt heidän avioeroprosessiaan päätökseen). 

Margaret ja Carlos järjestivät -73 tapaamisen New Yorkiin ja asuivat pari päivää samassa hotellihuoneessa. Margaret tympääntyi Carlosin yliolkaiseen käytökseen ja melko pian kotiin palattuaan hän soitti Castanedalle ja ilmoitti haluavansa eron. Castaneda vastasi hänelle hämmentyneenä, ettei hän ole ollut New Yorkissa kyseisenä aikana ... Myöhemmin samana vuonna Castaneda kuitenkin itse halusi virallistaa eron.

Margaret synnytti 1961 uuden puolisonsa siittämän pojan, joka tunnetaan kahdella nimellä, C.J. Castaneda ja Adrian Wash. Castaneda sanoi Margaretille adoptoivansa C.J:n omaksi pojakseen, mutta virallisesti hän ei sitä koskaan tehnyt, vaikka huolehtikin pojan koulumaksuista ja monista muistakin kuluista. Välillä hän oli tiiviisti yhteyksissä pojan kanssa ja he tekivät asioita yhdessä  - mutta varsin tavallista oli se, että hän vastoin lupaustaan jätti tulematta pojan luo tai soittamatta hänelle. Testamentistaan Castaneda jätti  C.J.:n erikseen nimeltä mainiten ulos. 

Margaret Castanedan mielestä Tarinoita voimasta on yhdeltä osin allegoria, jossa Castaneda kuvaa - osana menneisyyden häivyttämisen prosessia -  erkaantumista C.J:stä , jota hän kutsui ensin "omaksi pojakseen", sitten "pojaksi, jonka kerran tunsin".

Viimeisen kerran C.J. ja Margaret tapasivat Castanedan 1993 Unennäön taito -kirjan julkaisutilaisuuden yhteydessä. Margaret pyysi ex-mieheltään signeerausta kirjaan, mutta Castaneda totesi, että käteni ovat niin väsyneet, eikä skrivannut. Sen jälkeen hän suuteli Margaretaa ja nousi autoon. Margaret toteaa, että "Carlos jätti minuun saman vaikutelman, jonka hän jätti kaikkiin - hän oli yhä mysteerinen ja maaginen kuten hän oli aina ollut".

Vuonna 1988 Castaneda kertoi toimittaja Carmina Fortille, että hänen seurueeseensa kuuluu viisi noitanaista, mutta joukon voiman maksimoimiseksi siihen pitäisi saada vielä kaksi henkilöä lisää. Erityisesti joukkoon kaivattiin Electric Warrior´ ia, Sähkösoturia. Tämän viran sai 1990-luvun alussa Amy Wallace, kirjoittaja ja kulttuurikodin kasvatti Los Angelesista.

Amy Wallace tutustui Castanedaan 1973 ja parikymmentä vuotta myöhemmin hänestä tuli Castanedan rakastajatar. Tästä ajasta hän kertoo kirjassaan Sorcerer´s Apprentice.

Amy Wallacesta, noitanimeltään Ellis, ei koskaan tullut Castanedaa ympäröivän noitapiirin täysivaltaista jäsentä. Hänet heivattiin ulos sisäpiiristä tämän tästä. Lisäksi Castaneda nöyryytti häntä julkisesti monet kerrat ja katkaisi yhteydet Ellisiin pitkiksi ajoiksi.

Ellisiä kiehtoi Castanedan filosofia, mutta yhtä lailla hän oli vaikuttunut miehen persoonasta. Hän ihaili Castanedassa mm. sitä, miten äärimmäisen keskittynyt Castaneda oli aina kun hän kuunteli ihmisiä, katsoi elokuvia tai kiinnitti huomionsa mihin tahansa kohteeseen.

Seksi oli Castanedan ja Ellisin myrskyisän ja neuroottisen suhteen liima. Amy Wallace kertoo, että seksuaalisesti he sopivat toisilleen täydellisesti. Ensimmäiseen yhdyntään Castaneda houkutteli hänet  selittämällä, että nagualin sperma menee naisen aivoihin ja se tärkeä toimitus on syytä hoitaa nopeasti, koska Castanedan aika on vähissä: hänen kellonsa näyttää kymmentä vaille keskiyötä.

Menneisyyden hylkäämisen harjoittaminen aloitetettiin Cleargreenin kurseilla siitä, että oppilaat tekivät listan kaikista elämänsä kuluessa tapaamistaan ihmisistä ja sen jälkeen kaikista ihmisistä, joiden kanssa he ovat olleet seksuaalisessa kontaktissa. Listojen tekemiseen saattoi ihmisiltä kulua monta kuukautta. 

Yhteyden katkaisemista perheeseen ja kaikkien aikaisemman elämään esineiden hylkäämistä pidettiin Castanedan noitakoulussa suositeltavina toimenpiteinä. Ellis lähetti Castanedalle kaikki vanhat valokuvansa kirjekuoriin suljettuina. Niiden joukossa oli pari hänestä otettua alastonkuvaa. Vastoin Ellisin oletusta Castaneda avasi kuoret ja sai raivokohtauksen alastonkuvat nähtyään. Huora! Miten kehtaatkin lähettää pornokuvia nagualille. Puta! No jodas!, hän jyrisi Ellisille puhelimessa.

Pari vuotta em. tapauksen jälkeen Castaneda halusi, että Ellis ryhtyy deittailemaan yhden Castanedan oppilaan kanssa ja saattavan asian äitinsä tietoon. Kun näin oli tapahtunut, Castaneda käski Ellisin soittamaan äidilleen ja kertomaan, että romanssi kyseisen, tyhjätaskuksi paljastuneen miehen kanssa on ohi ja, että kaameinta suhteessa oli ollut se, että mies oli halunnut suihinottoa kuusi kertaa päivässä. Itsetärkeyden voittaminen oli Castanedan koulussa tärkein oppiaine.

Ellis oli lojaali Castanedalle loppuun saakka, vaikka ei nagualin viimeisten elinviikkojen aikana päässyt edes tapaamaan miestä, joka oli ilmoittanut menevänsä hänen kanssaan naimisiin. Castaneda sairasti talossaan Florinda Donnerin ja parin muun naisen hoivaamana. Florindaa Ellis piti täysin vilpittömästi asialleen omistautuneena, henkisenä soturina, mutta hän ja kaikki muutkin noitanaiset olivat Ellisin mielestä pyrkimyksissään epäonnistuneita ihmisiä, jotka viimeiseen asti pitivät maagista teatteriaan yllä.

Castaneda nimesi seuraajakseen meksikolaisen Tony Laman, joka teki häneen vaikutuksen Teotihuacan pyramideilla Dalai Laman vierailun aikana otettamillaan kuvilla, joissa näkyi energiaa ihmisistä imevien alienien hahmoja.Tony Lama kieltäytyi ottamasta virkaa vastaan, koska piti Castanedan opetusten taustalla olevia kertomuksia taruina ja hänen opetusmetodejaan tuhoisina. Amy Ellis Wallace on kääntynyt samalle kannalle, mutta sanoo silti yhä arvostavansa  Carlos Castanedan ensimmäisten kirjojen briljantteja näkemyksiä. Hän ajattelee Castanedaa suurena filosofina ja näkijänä, jonka kohtaloksi koitui guruiluansaan astuminen.

Elämäkertakronikoiden perusteella Castanedan omituisuus alkoi 80-luvun aikana kääntyä neuroottisuudeksi. Hänen luonteenrakenteensa vinoutumat ilmenivät tyrannimaisena vallankäyttönä ja kontrollihakuisena asenteena suhteessa naisiin.

Myös Castanedan yleisissä toimintavoissa tapahtui iso muutos sikäli, että pitkään julkisia esiintymisiä karteltuaan hän ryhtyi järjestämään yhä enemmän tapahtumia oppiensa ympärille. Aluksi Castanedan luennot ja workshopit olivat ilmaisia tai lähes ilmaisia, mutta 90-luvulla niille laitettiin iso pääsymaksu. Tätä on tulkittu niin, että laittamalla korkean hinnan opetuksilleen Castaneda halusi lisätä arvonantoa niitä kohtaan.

Raha ei kuitenkaan ratkaissut kenenkään asemaa Castanedan maagisen teatterin hieararkiassa. Paitsi Castanedan lähituntumasta niin myös hänen kursseiltaan saattoi saada potkut kuka tahansa, milloin tahansa. Tämän havaitsi Ellis Wallacen tavoin Gaby Geuter, jolta on julkaistu kirja Filming Castaneda. 

Gaby Geuter hivuttautui noitaoppiin 1992, mutta sai jo parin vuoden päästä, epämääräisistä syistä, porttikiellon Cleargeenin tapahtumiin. Tämän jälkeen hän alkoi yhdessä saman kohtalon kokeneen miehen kanssa vakoilla Castanedaa. He videoivat nagualia salaa kadulla ja tanssistudion ikkunasta  tämän opettaessa maagisia liikkeitä, seurasivat hänen autoaan, saivat selville noidanpesän sijainnin ja tutkivat lopulta Castanedan ja hänen kanssaan majailevien noitien roskapöntötkin.

Gaby Geuterille oli yllätys se, kuinka tavanomaista elämää Castaneda ja hänen adjutanttinsa viettivät. Naiset noutivat evästä supermarketeista ja pikaruokamestoista ja shoppailivat Castanedan laskuun itselleen vaatteita (jotka he repivät riekaleiksi ennen roskiin heittämistä); seurue kävi ruokailemassa laatuluokan ravintoloissa ja pyrähti leffaan pari kertaa viikossa (Castaneda oli muuten nuorena Bergmanin ja venäläisten elokuvien ystävä, viimeiset viikot ennen kuolemaansa hän katseli sotaelokuvia videoilta).

Myös Castanedan seksuaalisen aktiivisuuden paljastuminen oli Gaby Geuterille ihmetyksen aihe. Castanedan filosofian virallinen versiohan ei ole erityisen seksimyönteinen, vaan pikemminkin seksuaalisuuden hallintaan yllyttävä. Kursseilla varoitettiin masturboinnin vaaroista ja kehoitettiin aviopuolisoja nukkumaan eri huoneissa.

Geuter itse ei tuntenut seksuaalista vetoa Castanedaa kohtaan, eikä hän koskaan kurssien aikana havainnut nagualin katselevan naisia sillä silmällä. Sen sijaan hän huomioi Castanedaa ja tämän seuruetta salaa tarkkaillessaan, miten sydämellisesti ja huolehtivaisesti sisäpiirin naiset ja naguali toisiinsa suhtautuivat.

Castanedan kuoltua noidat Florinda Donner, Taisha Abelar, Nuri Alexander, Kylie Lundhal ja Talia Bey katosivat äkkiä ja nagualinainen Carol Tiggs vetäytyi omiin oloihinsa, eikä ole sittemmin esiintynyt julkisuudessa. Nuri Alexanderia lukuunottamatta kaikki naiset ovat virallisesti vielä elävien kirjoissa.


Noitanaisille suurempi järkytys kuin Castanedan kuolema sinänsä oli se, että Castaneda "kuoli niin kuin ihmiset" (maksasyöpään) päivastoin kuin Don Juan Matos. Hänen maailmasta poistumisestaan Castaneda on kertonut kaksi erilaista versioita. Carmina Fortin kirjaan Castanedaa tapaamassa on tallennettu seuraavanlainen vuoropuhelu:

- Sanoit don Juanin "lähteneen" vuonna 1973. Missä kuussa se tapahtui?
- Kesäkuussa, hän tarkentaa.
- Tiesitkö mitä tuleman piti?
- Hän päätti poistumisensa ajankohdan.
- Miten se tapahtui?
- Hän oli noitiensa ympäröimänä ja yhtäkkiä hän muuttui valoksi ja "katosi" kaikkien muiden kera, hän sanoo äimistynyt ilme kasvoillaan ja nostaa samalla molemmat kätensä ilmaan.

Vapaus on kallisarvoista, mutta hinta ei ole mahdoton. - Castanedan kohdalla intohimoinen vapauden tavoittelu muuttui psykoottisilla kierroksilla surranneeksi ääri-individualismiksi ja maaniseksi sekstaamiseksi ilman mitään rajoitteitta.

Tavallaan Castanedan psyykkinen repeily lisää hänen tarinansa uskottavuutta. Vähemmän uskottavaa näet olisi se, että vailla vankkaa, henkistä orientaatiota oleva, lähinnä uteliaisuutensa motivoima sälli säilyisi täysin ehjänä jouduttuaan äkisti hillittömällä huumorilla varustetun tietäjän johdattamana taikamaailmaan, jossa irvokkaat näyt ja oudot, orgaaniset ja epäorgaaniset olennot tulevat liki; jossa ihmisiä ja auton kokoisia esineitä katoilee ja siirtyy mysteerisesti paikasta toiseen; jossa kaiken ratkaisee yhteys Voimaan ja kyky tehdä voimatekoja.

Tässä yhteydessä on hyvä muistaa minkälaisen kuvan - olkoonkin karrikatyyri -  Castaneda itsestään kirjoissaan piirtää. Hän oli Juan Matosin tavatessaan yhtä aikaa tavalliseen elämään kiintynyt ja turhautunut älykkö, jolle oli erinomaisen vaikeata omaksua ja käsittää Matosin opit ja kestää kaikki ne psykedeeliset kujeet ja kommervenkit, joita intiaanisamaani tovereineen hänelle järjesti.

Castanedan menestymistä  nagualina hillitsi varmasti osaltaan se, ettei hän ottanut omaa "kehollisuuden" ja "fysikaalisuuden" ideologiaansa täysin tosissaan. Hän kyllä piti kung fua ja tensegritya treenaamalla kroppansa vaaterissa, ei juonut alkoholia kuin korkeintaan pari lasia viiniä jne., mutta toisaalta, hän söi lähes koko elämänsä ajan liian raskasta, taviskokkien tekemää ruokaa ja kiinnitti kehollisten ja holististen huomioiden sijasta tarkkaavaisuutensa liian usein kompleksisen mielensä säpinään.

Kreisin mielensä ja meininkinsä pursuilusta huolimatta Castaneda oli myös terävästi ajatteleva, samanististen elämäntasojen tuntija, joka kiteytti kirjoissaan monia, henkisiä tosiasioita. Hän omasi yhtä aikaa realistisen ja mystisen käsityksen elämästä prosessina,  jossa energiamaailmasta mitään tietämättömät, tunne-elämältään sentimentaaliset massat marssivat kohti kuoleman kuilua, jonka yli vain neuvokkaimmat ja rohkeimmat yksilöt pystyvät hyppäämään. 

Ihminen on valoa hohtava olento ja valoa hohtavalle olennolle vain henkilökohtainen voima on tärkeä asia.

Kaunokirjallisia mestariluomuksia Castanedan kirjat eivät mielestäni ole, mutta varsinkin alkupään opukset sisältävät kosolti vetävää kerrontaa ja vankkoja dialogeja. Kirjat on mahdollista lukea arkkityyppisinä kertomuksina mestarin ja oppipojan suhteesta ja esoteerisista initiaatioista, mutta yhä niihin voi suhtautua myös maagisen tietoisuuden expressionistisina, nerokkailla asetelmillaan henkiseen vapautumiseen inspiroivina kuvaelmina.

Vaikka Castanedan tarinoita ei totena pitäisikään, ja vaikka skippaisi hänet mestaruus-sarjasta yksityiselämän sekoilujen vuoksi, niin vielä jotain kiehtovaa, magneettista ja mysteeristä jää jäljelle ... Se on kasvottoman karismaatikon nimeen tatuoitu taika ja tenho, jonka huomaa lausuessaan ääneen nimen ... Carlos Castaneda.



Jos Castaneda antoi haastattelun hän ei sallinut kuvaamista eikä äänensä tallentamista. Pari poikkeusta hän tästä säännöstä kirjailijanuransa alkuvaiheessa teki. Youtubesta löytyy Theodore Roszakin Castanedan kanssa tehty radiohaastattelu vuodelta 1969: 
Carlos Castaneda Interview with Theodore Roszak 1969 

Greenwarrior - Suomi

"Itseensä vajoamisesta" alkoi minun joogani & meditaationi

Minun elämäni sai suunnan vuonna 1967 lainattuani kirjastosta Selva Raja Yesudian ja Elisabeth Haichin kirjan Urheilu ja jooga. Olin silloin 10-vuotias.

Urheilu ja jooga on hatha joogaa esittelevä teos, jonka lävistää fyysisen terveyden ihanne, mutta toki myös joogan henkinen ulottuvaisuus on läsnä. Minulle kirjaa lukiessa syntyi sellainen oivallus, että elämä on jokaisen oma luomus; että ihmiseen sisältyy suunnaton psykofyysisen vitaalisuuden potentiaali, jota on mahdollista kehittää ja löytää sillä tavoin ikuisen ilon lähteille.

Aloin tehdä jooga-asanoita kirjan kuvien, ohjeiden ja harjoitustaulukoiden mukaan kaksi kertaa päivässä. Yksi harjoitus oli lootusasennossa, padmasanassa, tai siddhasanassa tapahtuva "itseensä vajoaminen":

Istutaan Padmasana-asennossa ajattelematta mitään, keskitytään sydämeen ja säännöstellään hengitystä, kunnes sydän lyö hitaasti ja rauhallisesti. Selkäranka pidetään suorana ja koemme täydellisen rauhan tunteen. Kohdistamme ajatuksen hyvin tarkkaavaisina sydämeen ja meistä tuntuu kuin "menisimme sisään" sydämeen. Unohdamme kaiken levottomuuden ja säteilemme levollisuutta ja rauhaa ... Varokaamme, että mikään muu ajatus ei häiritse meitä. ... Rauha sydämessä asetutaan selälleen ja harjoitukset lopetetaan siis aina Savasanaan.

Tajusin vaistomaisesti tämän harjoituksen hyvin tärkeäksi. Sen suorittaminen vaan tuntui aluksi varsin vaikealta.  Eikä ollut ketään, jolta olisi voinut kysyä neuvoa. Piti vain istua ja istua. Tutkia ja tunnustella sitä tilaa ja tilannetta. Meditoida. Tosin silloin pikkunappulana vain viisi - kymmenen minuuttia kerrallaan.

Lapsuudenajoista saakka harjoittamisessani on ollut keskeistä pyrkimys tunkeutua oman fysiikkani ja oman biologiani olemukseen hermostoa ja solutasoa myöten. Näin olen vähitellen oppinut tajuamaan, kuinka valtava tietopankki fyysinen temppeli on. 

Jiddu Krishnamurti kysyi kerran Chögyam Trungpalta: - Kun ihmisillä on niin paljon ongelmia, miksi hankkia vielä yksi ongelma lisää, meditaation oppiminen? 

Kysymys on aiheellinen. Sillä eihän ole ollenkaan tavatonta, että ongelmiensa keskellä painiskeleva ihminen alkaa stressata entistäkin enemmän opetellessaan meditoimaan. Hän olettaa meditaation poistavan kaikki hänen ongelmansa ja tuovan niiden tilalle valaistumisen / mielenrauhan / yhteyden jumalaan ym. vastaavaa totaalisen hyvää ja kaunista. 

Mekaanisesti operoiva mieli siis uskoo, että tietyn mekaniikan - mielen manipuloinnin tekniikan - oppimisen tuloksena mieli vapautuu mekaanisuudestaan ja löytää luovat ratkaisut asioihin ... Samansukuista harhaluuloa meditaatio-automatiikasta pönkittää Dalai Laman kuuluisa lausunto:  Jos jokainen 8 vuotta täyttänyt maailmassa opettelisi meditoimaan, voisimme poistaa väkivallan maailmasta yhden sukupolven aikana.

Olen tutkinut ja kokeillut monien eri koulukuntien opetuksia meditaatiosta ja huomannut, miten raakoja, tajuntaa turruttavia jotkut ns. mietiskelytekniikat ovat ja miten vaarallista on suhtautua meditointiin vääristyneiden asenteiden ja odotusten vallassa.

Jos ihminen suggeroi itsensä ylevien tunteiden ja abstraktioiden - hyvyys, rakkaus, jumalaisuus jne. - ylläpitämiseen, uppoutuu unenomaiseen transsiin tai täyttää tajuntansa jollain hokemilla, niin silloin sadhanasta tulee mielen sisustamista, eskapistista itsehypnoosia ja yksipisteistä, yksiulotteista fakki-idiotismia. Sumuun jää se, minkä pitäisi olla meditaation harjoittamisessa oleellista: oivalluskyvyn herääminen ja hereillä pysyminen.

Oman ymmärrykseni mukaan korkeimman asteen mietiskely on meditaatiota meditaation itsensä vuoksi ilman alkua ja loppua. Tämä selittää sen miksi Gautama Buddha ei koskaan lakannut meditoimasta.

... se mitä pidämme harjoituksena, on itse asiassa valaistuneille täysin luonnollista toimintaa. Nirvana ei voi mitenkään olla staattinen "olotila". Se on pelkästään viimeinen havaittavissa oleva piste äärettömällä spiraalilla kohti täysin käsittämättömiä tuonpuoleisia ulottuvaisuuksia. Harjoitus ei siis koskaan pääty ...

Jos ihminen valaistumisen saavutettuaan lakkaisi harjoittelemasta, se tarkottaisi, että hän tekisi eron saavutuksen ja ei-saavutuksen välille, jolloin häntä tuskin voisi sanoa valaistuneeksi. Buddhalla ei voida kuvitellakaan olleen sellaista dualistista asennetta, että hän olisi ajatellut: "No nyt olen päässyt perille, nyt saavat harjoitukset osaltani riittää".
(Sangharakshita - Timanttisutra ja buddhalaisen viisauden perinne)
 

Buddhan/Buddhien tavoin meditaatiossa istuu yhäti myös itse jumalista mahtavin, joogien kuningas Shiva. 

Kashmirin Shaivismissa Shiva on yhtä kuin yksilön todellinen olemus, itseys, mutta tämä itseys ei ole heräämisen tilassa heräämisen objekti, vaan subjekti. 

Buddhalaisen, intialaisen logiikan pääarkkitehti Dignāga hyväksyi Kashmirin Shaivismin terminologian käyttöönsä, koska Kashmirin Shaivojen oppia voi tulkita siten, että itseydellä ei ole kiinteää ydintä, pysyvää ominaislaatua. Että Shiva on yhtä tyhjän kanssa ja yhtä kuin perimmäinen tyhjyys.

Buddhalaisten ja hindulaisten joogien meditaatiotekniikat ja niihin littyvät hengelliset visiot poikkeavat toisistaan. Meditaation lähtökohta on silti yleensä sama: mielen hiljaisuus. Se on kiitorata kaiken kiintymyksen hajoittavalle ekstaasille. Alusta oman mielen sisällön, liikunnon ja rakenteen tarkastelulle. Teleportti siirtymälle lineaariselta aikajanalta Isoon Avaruuteen.

Meditaation taika ja taito piilee siinä, että hiljaisuuden voi tavoittaa hälinän ja metelin keskelläkin, koska meditaatiossa mieli on läpinäkyvän tyhjiön kaltainen. Silloin jokainen yksittäinen ääni tajunnan akustiikassa on yhtä aikaisen ja yhtäläisen tarkkaavaisuuden kohteena, mutta mieli ei mitenkään reagoi siihen aineistoon mikä sen läpi virtaa.  Kaiken huomioiva, mutta mihinkään sitoutumaton tarkkaavaisuus on impulssi mielen läsnäolon tiedostamiselle, tietoisuudelle tietoisuudesta itsestään.

Aloin itseen syventymisen 48 vuotta sitten, mutta mitään itseä, minuutta tai sielua ei ole kuluneiden vuosien aikana ilmaantunut havaintokenttääni. Päinvastoin. Meditoiminen on saanut minut ymmärtämään, ettei millään kokemuksellani ole keskusta, ydintä.

Mielen "perustila" on tilavuus ja tämä tilavuus on ääretön, aivan niin kuin avaruuskin on aina ääretön ja vailla keskipistettä. Avaruuden olemukseen perehtyminen,  kolmiulotteisen katsannon ylittäminen, onkin ainut keino saada tiedon valo syttymään. Ilman sitä tuikkua harhailemme henkisessä pimeydessä päiviemme määrään saakka.

Istun siis meditaatiossa valon vuoksi, mutta siitä huolimatta Valaistuminen on käsite, jota en täysin tajua. Siksi meditaationi tai elämäni ei ole suorassa suhteessa valaistumisen ihanteeseen. Jotenkin joogatieteen originaalit intentiot - vapaus ja kuolemattomuus (freedom & immortality) - koskettavat minuakin, mutta en hae meditaation harjoittamisesta tai uskonnollisuudesta ylipäätään mitään lopullista ratkaisua, en maalia, en pelastusta, en mukavuusaluetta.

Joogina eläminen merkitsee minulle enemmänkin sitä, että kehitetään kompetenssia äärettömyyden ja pohjattomuuden yhäti syvempään kohtaamiseen. Samoin se on harjaantumista taidossa taittaa kaiken olevaisen tyhjyyden tunnistamisen salaisuus ja siitä ryntäävä suunnaton energia omaan toimintaan ja myös ei-toimintaan ja levon hetkiin.

Hän on luopunut tyystin itsekeskeisyydestä. Niinpä hän on kuin  valkoinen suitseton leijona, joka liitelee taivaan sinessä lumihuippujen koskemattomissa ja kukistaa väärien olettamusten hirvilauman minättömyyden kauhealla leijonankarjaisulla.

Hän hallitsee kaikki sisäiset voimat mietiskelyllään. Siksi hän pystyy estämään luonnon neljän ulkoisen elementin haittavaikutukset ja valjastamaan ne hengellisiin tarkoituksiin.

(Katkelma Tiibetin suuren joogin, Milarepan elämäkerran "ylistävästä tiivistelmästä".)

Kumpi on tantra oikea - vasemman käden vai oikean?

Kun molemmat, miehiset ja naiselliset prinsiipit, on tuotu yhteen fyysisessä kehossa
silloin yksi on valmis suorittamaan kehittyneitä harjoituksia
jotka vievät tietoisuuteen Jumalaisesta Olemuksesta ja Jumalaisesta Rakkaudesta.
Mukunda-dāsa - Amrtaratnāvali (Kuolemattomuuden kaulakoru)

Kerran - sattumoisin ja tahtomattani - kuulemani  keskustelunpätkä yhden Himalajan juurella asuvan guruystäväni ja hänen uuden (länkkäri)oppilaansa välillä alkoi siitä, että oppilas vertasi gurun opetuksia tantraan. Gurukaverini kiisti yhteyden ja totesi: -Me emme nyt mene lähemmin siihen asiaan.

Oppilas palasi uudestaan aiheeseen, jolloin guru kertoi hänelle tantran harjoittajasta, jonka piti tappaa joku eläin ja ottaa sen veri talteen rituaalia varten - mutta harjoittaja ei pystynyt tähän ja siksi hänen piti viiltää veitsellä itseään ja käyttää rituaalissa omaa vertaan. Tarinan opetus: tantra käyttää mustaa energiaa, me käytämme valkoista energiaa.

Intiassa vallitseva käsitys tantrasta on paljolti edellä esitetyn kaltainen. Sitä pidetään puoliksi pelottavana, puoliksi huvittavana hocus-pocus -hommana, tantra mantrana, mumbo jumbona.

Usein tantrasta käytetään nimitystä "vasemman käden tie", tai sitten puhutaan erikseen oikean ja vasemman käden tantrasta. Vasenkätisyydeksi tantra luokitellaan mm siksi, että siihen liittyy seksuaalimagiikkaa eli, tietoisuuden energisointia ja  tajunnan laajennusta yms. miehen ja naisen väliseen, sukupuoliseen kanssakäymiseen yhdistettynä.  

Mutta, eikö jotain perin "vasenkätistä" ole sellaisessa luokittelussa, jonka mukaan seksuaalista pidättyväisyyttä mystifioiva uskonnollisuuden muoto on "oikean käden polku" ja yhtä inhimillistä perusasetusta - sukupuolisuutta - mystifioiva ja hyödyntävä opetuslinja poikkeama ja sivupolku? ...

Seksuaaliset toimitukset eivät ole tantran pääasiallinen harjoitusmuoto. Seksuaalisen tason läsnäolo - symbolisesti tai konkreettisesti - on kuitenkin määrittävä piirre tantra-kultille. Lisäksi tantrisiin rituaaleihin - vaan ei tantrikoiden elämäntapaan - sisältyy usein perinteisten puhtaussääntöjen rikkomista, kuten alkoholin juomista ja lihan syömistä.  Tämä kaikki liittyy tantran kantaideaan, joka on dualismin halkaiseminen. 

Erinäisten tutkijoiden, lähetyssaarnaajien ja seikkailijoiden välityksellä on länsimaihin kantautunut 1800-luvulta lähtien villejä tarinoita tantrisista orgioista. Niiden lisäksi on saatavilla raportteja mm intialaisista, ruumiita paloittelevista tai niihin yhtyvistä tantrikoista...

Tavallisesti kuolleiden ruumiiden käyttäminen rituaaleissa on puuhaa, jonka parissa viihtyvät tantrikoita paremmin
aghorit. He, eivätkä myöskään sadhu babat, edusta tantraa, mutta hyvin usein kaikki kolme em tahoa lasketaan kuuluviksi samaan "vasemman käden" veljeskuntaan. Vastaavanlainen väärinkäsitys on se, että kaikki "intialainen eroottisuus" Kama Sutrasta seksiakteja esittävään temppelitaiteeseen luokitellaan "tantraksi". 

Länsimaissa harjoitettava "tantrinen seksi" ei yleensä ole seksuaalisoitujen rituaalien harjoittamista, kuten tantra perinteisesti, vaan ritualisoitua seksiä, jota erinäiset joogamaisterit ja elämäntapaohjaajat  opettavat seksielämäänsä tyytymättömille ihmisille. Heidän lisäkseen tantrasta ovat nykyisin kiinnostuneet Alexander Crowleya ja yleensä länkkäriokkultismia diggailevat salatieteiden harrastajat, joilla on vankka taipumus keittää Egyptin "mysteerit", tantrismi, satanismi, druidit, velhot ja viikinkijumalat yhdeksi, vasemmalla kädellä hämmennettäväksi sekametelisopaksi. Monilla heistä saattaa olla em. guruystäväni kanssa yhtäläinen käsitys tantrasta "pimeyden" voimia esiin manaavana magiana. Silloin ei käsitetä sitä, että tantrassa on paljolti ideana juuri pimeyden kukistaminen tiedon ja tietoisuuden valolla ...

Tosin kukaan maailmassa ei tarkasti tiedä mitä tantra on. Ei ole mitään, ketään, sellaista auktoriteettia, joka voisi sanoa asiasta viimeisen sanan. 

Ensimmäinen sana tantrasta, kirjallisessa muodossa, löytyy tiettävästi n. 500 vuotta e.a.a. laaditusta Śrauta Sūtrasta. Siihen, ja ylipätään tantran olemukseen, on Ummagumman tarkoitus palata laajemman tutkielman muodossa vielä myöhemmin.

PS. Mukunda-dāsa -sitaatti otsikon alla on 330 säkeistöä sisältävästä tekstikokokoelmasta Kuolemattomuuden kaulakoru, jonka Mukunda-dāsa laati "ikuisesti siunatun Krishnan kunniaksi" n. vuonna 1650. Kyseinen käsikirjoitus valottaa sitä, millainen oli keskiajalla ideologia Vaisnava Sahajiya- tantrikoilla, jotka palvoivat  Krishnaa seksi- & muihin leikkeihin alttina jumalana. He kutsuivat Krishna nimellä Herra Pimeys, Dark Lord.

Muita tantraan liittyviä kirjoituksi Ummagummassa ovat mm:

Kundaliinikuumotusta ja pyhää seksiä:
http://ummagummakosmos.blogspot.fi/2016/09/kundaliinikuumotusta-ja-pyhaa-seksia.html
Tantrika Yeshe Tsogyalin joukkoraiskaus:
http://ummagummakosmos.blogspot.fi/2016/02/tantrika-yeshe-tsogyalin-joukkoraiskaus.html
Ensimmäinen ja toinen Buddha kesktiellä
http://ummagummakosmos.blogspot.fi/2015/11/ensimmainen-ja-toinen-buddha-keskitiella.html

Naisenkuvia 2

Ikiaikaisen, arkaaisen elonkulttuurin vallitessa ihmisten energioita muunsivat siirtymäriitit ja myytit, yhteismuistiin sisältyvät alkukuvat. Niiden ohjaamina lapset aikuistuivat ja aikuiset kulkivat elämänvaiheidensa läpi.

Kaiverruksiin, talismanneihin ja veistoksiin olivat taltioituna oman kulttuurin transsendenttisina impulsseina sykkivät kosmiset kuviot ja muut graafiset esitykset ensimmäisten jumalien tietoisuudesta, josta ihmiset latasivat virtaa ja esikuvallisen tason päivittäiseen hyörinäänsä.

Jumalattaren palvonta on erityisen iäkäs perinne. Jumalatarta on muinaiskulttuureissa usein edustanut kiveen hakattu mallinnos vaginasta (yoni) tai sitä esittävä patsas. Niitä on löytynyt lähes joka puolella maailmaa. Euroopan vanhimmat yonigraffitit ovat Ranskasta löydetyt, n. 30 000 vuoden ikäiset kivikaiverrukset.

Buddhalaisuudessa kohtaamme laajan feminiinisten buddhien, dakininien ja yoginien kuvaston. Afrikassa on vieläkin erilaisilla jumalattarilla valtavasti valtaa. Juutalaisessa mystiikassa tunnetaan "Jumalan morsian" Shekinah (nimi mainitaan myös Koraanissa), jota vahvasti miesjohtoisten hasidijuutalaisten keskuudessakin kunnioitetaan korkeasti Sapattikuningattarena. Intiassa ja Nepalissa naisjumalista suurin on tietämättömyyden pimeyttä ja demonisia voimia tietoisuudesta hävittävä, kaamea ja kaunis Kali.

Kristinuskon ainut jumalainen naishahmo on Neitsyt Maria. Uskonnolliseen taiteeseen hänet on ikuistettu hyvin usein väsynyt ja laupias katse silmissään. Harvoin nähdään Jumalan Äidin hymyilevän. Hän ei ole Kalin kaltainen, ekstaattinen ja ekstaasillaan voimauttava villimys, vaan enemmänkin alistuvaisuuden ihanteen ilmentymä. Sillä naisen osa on alistua Isä Jumalan tahtoon. Näin teki Maria synnyttäessään jumalalleen pojan - ja vieläpä ilman sikiämistä tavallisesti edeltävää lystinpitoa.

Puhtaudestaan ja jumalsynnyttämisen uroteostaan huolimatta Maria ei kuulu taivaalliseen perheeseen. Sen muodostavat Jahve, Pyhä henki ja Jeesus. Pyhä henki tulkitaan joskus feminiiniseksi entiteetiksi, mutta kun otetaan huomioon se, että Maria tuli raskaaksi Pyhästä hengestä, niin kyllä Pyhä Kolminaisuus täyspatriarkaaliselta - ja vielä lisäksi "sukupuolineutraalilta" - monipariliitolta vaikuttaa.

Kuvat, joissa Neitsyt Maria pitelee Jeesus-lasta sylissään omaavat ohuen linkin Shivan ja hänen kosmisen kumppaninsa, Shaktin (Parvati) perhesuhteisiin. Onhan Shivalla ja Parvatilla kummallakin oma lapsi. Shivalla on poika Skanda (Kartikeya) - jonka syntymästä on lukemattomia legendoja: yhden mukaan poika syntyi Shivan liekkeihin roiskimasta spermasta -  ja Parvatilla savesta salaa Shivalta muotoilemansa Ganesha-poika.

Shivan ja Shaktin eroottista ilottelua ei kaikissa tantra-koulukunnissa pidetä pyhänä siksi, että se on elämää synnyttävä akti. Shivan ja Parvatin lemmenleikit ovat jo sinänsä pyhää panemista. Jumala ja jumalatar temmeltävät täydellä antaumuksella ekstaattisessa prosessissa minästä vapautuneella tasolla, jossa kahdesta ei tule kolmea, vaan enemmän yksi.

Shiva lingan ja Shakti yonin yhtymisen pointti on tietoisuuden laajentamisessa ja totaalisen vapauden kokemisesssa, emotionaalisten konventioiden ja kaiken maallisen kiintymyksen  hylkäämisessä. Siksi seksin on oltava jotain järjetöntä ja sen harjoittajien välinpitämättömiä esim. vallitsevia moraaliarvoja ja aviosäädyllisiä rajoitteita kohtaan. Tästä katsannosta tarkasteltuna jumalainen, energioita fundamentaalisesti muuntava seksi ei ole otollisinta oman puolison kanssa, vaan silloin kun se tapahtuu vakiintuneiden, sosiaalisten roolien ja uskollisen kiintymyksen tuolla puolen olevalla, "laittomalla" alueella.

Jumalista myös Krishna on amoraalinen Eroksen edustaja intialaisesa tarustossa. Hän ei keskity perhe-elämään ja sitoudu vaimoonsa Rukminiin, vaan sen sijaan sekstailee Radha-rakastajattarensa ja tuhansien gopityttösten kanssa.

Kristillisissä ympyröissä hurmioitunutta surffailua seksuaaliaalloilla pidetään harvoin - jos koskaan - miehen ja naisen välisen suhteen huipentumana tai ylevöittävänä, eksistentiaalisista keloista ulos ohjaavana hartaudenharjoituksena. Nykykristillisen, ei-puritaanisen tulkinnan mukaan seksuaalisuus on kylläkin "Jumalan lahja" ja "iloinen asia", mutta ei jumalallisen ilon ja autuuden asia. 

Neitsyt Maria on puhdas juuri seksuaalisen pidättyväisyytensä takia, eikä hänelle ole täydentävää, tasapainottavaa hahmoa raamatullisesssa kuvastossa. On vain Eeva, perisynnin henkilöitymä. Hän onkin ainut nainen, jota kristillinen kuvasto meille enemmälti alastomana esittelee. 

Paratiisin tarun takia vanhakristillinen logiikka oli sellainen, että Eevan tyttäret ovat äitinsä tavoin luontaisesti miestä haureuteen houkuttelevia olentoja. Vastaavasti Neitsyt Marian ainokainen lapsonen on pyhä poika .. 

Pyhä poika esiintyy Raamatussa usein naisten ympäröimänä. Martta palveli häntä köksän puolella, mutta Jeesus piti huushollaamista ja passausta arvokkaampana Martan siskon, Marian, hengellistä nälkää ja kuuliaisuutta. Mariahan viihtyi mestarinsa jalkojen juuressa hänestä tietoisuutta imien. 

Jos tilannetta tarkastellaan samanististen heimorituaalien ja esi-tantristen initiaatioden kontekstissa, Maria imi tietoisuutta sperman muodossa Jeesuksen sauvasta. Tähän asetelmaan sisältyy alkemistinen aspekti, mutta samalla siinä tulee määritetyksi kristityn naisen, miehen ja jumalan keskinäiset suhteet ja arvojärjestys.


Se minkälaiset naisenkuvat kulloinkin ovat palvottuja kertoo paljon yhteiskunnassa vallitsevasta naisihanteesta ja ylipäätään ihmiskäsityksestä. Länsimaissa nyt näkyvimmin näkyvät naiskuvat ovat  mainonnan ja porno- & pop -teollisuuden pyrkimyksille alisteisia potretteja. 
  
Pyhien, egon ulottumattomiin ulottuvien voimakuvien haihdutua naisten ja miesten näköpiiristä ikipuberteettiset, faneilleen narsistisesti flirttailevat viihdemessiaat täyttävät myto-esikuvallisen tyhjiön. Näin on tullut mahdolliseksi esim. se, että kansan syvien rivien keskuudessa rulettavat "rohkeat(!)", tissit paljaana otetut selfiet ikään kuin vulgaareina tunnuksina pitkitetyn esimielihyvän ja genitaalisen valmiuden alituisen ylläpitämisen aikakaudelle.

Intian ja Nepalin kaltaisissa maissa ei olla vielä suistuttu samanlaiseen, mytologiseen konkurssiin kuin lännessä, mutta idässäkin suurten tarujen merkitys on supistunut ja niistä nuollaan vain kiiltävä kuorrutus ihmisten päivittäisen pintaliidon piristeeksi. Merkityksellistä on se, että Intiassa, satojen - jos ei tuhansien - naisjumalien maassa on naisiin kohdistuvan väkivallan osuus huomattavan suuri.

Tosin on myös niin, että Intiassa toimii naisiin kohdistuvaa syrjintää ja väkivaltaa vastustavia naisliikkeitä, jotka imevät virtaa itseensä juuri Kalista ja muista jumalattarista. Lisäksi uskonnollisen viihdekoneiston ulkopuolelta löytyy kultteja ja seurakuntia, joissa sakraalit naiskuvat- ja käsitykset ovat yhä maagisen tietoisuuden ja henkisen harjoituksen sydän ja perusta.

Syväolennoltaan voimakuvat ovat visioita ihmisen olemuksesta ja potentiaalista. Oikean intention ja tietynlaisen meditaation avulla voi itse kukin nähdä sisälle tajunnallisen koneistonsa mustaan laatikkoon, jossa mm. kaikki ihmiskunnan historian isot naiseudet ovat elävinä kuvina tallennettuina. 

Jimi Hendrix ei itse pitänyt tupla-albumi Electric Ladylandin (1968) kansikuvasta, mutta hänen mielipiteensä ei sen arvoa ja merkitystä alenna. Kyllä kansiaukeama (plus sisäkannen hämyiset kuvat soittajista) mielestäni kryptisenä ja mysteerisenä, astraalisuutta huokuvana johdantona Hendrixin musiikilliseen visioon toimii. Kansi on myös pätevä rituaaliesine psykedeelisessä Kali-pujassa käytettäväksi.