PSYCHERENCE 2018 - Psykedeelistä tietoisuutta tutkimassa Tallinnassa

Iät ajat vallinnut, yksioikoisen torjuva asenne psykedeelisiä aineita kohtaan on murtumassa koko maailman mitassa. Myös täällä pohjanperukoilla ja Euroopan syrjäkylien pituuspiireillä jää rutisee jo. Yksi esimerkki tälläisestä kehityksestä on se, että Tallinnan musiikkitalon prameissa ja arvovaltaisissa puitteissa järjestettiin syyskuussa Psycherence 2018 -konferenssi teemanaan psykedeelit ja tietoisuus.

Järjestävä taho oli Viron Transpersoonallisuusyhdistys. Se on kunnostautunut myös julkaisemmalla runsaasti alan kirjallisuutta viron kielellä.

Psykedeeleistä konferenssissa oli yliedustettuna liaaniviini ayahuasca. Olihan symposiumin neljästä puhujasta kolme -  Jeremy Narby, Luis Eduardo Luna ja Dennis McKenna - ayahuascaan erikoistuneita tutkijoita. Musiikkitalolle oli myös pystytetty pieni, aya-visioita esittelevä taidenäyttely.

Dennis McKennan kokemus ja tietämys kattaa kyllä koko psykedeelisten aineiden paletin. Silti olisi ollut maino lisä alustajakaartiin, jos tilaisuuteen olisi osallistunut joku erityisesti  LSD-tietoisuuteen erikoistunut tutkija.

Uusi aika ja muinaiset psykotrooppiset tropit

Brasilialaisen antropologi Luis Eduardo Lunan luento oli kollaasimainen katsaus psykedeelisten luonnonesineiden, ennen kaikkea ayahuascan,  asemaan vanhoissa heimokulttuureissa. Samalla Luna esitteli kristinuskon keskeisen rooliin etnisten psykedeelikulttuurien vastustajana ja tuhoajana. Kaikkialle minne kristinusko on levittynyt monoteismi on laittanut matalaksi animismin (joka ei ole filosofiaa, vaan intiimiä ymmärrystä luonnosta) ja raskaat hierarkiat ovat yrjäyttäneet egalitarismin. Filosofi ja uskontotieteilijä Rafael Karstenin (k.1956) Luna mainitsi yhtenä ensimmäisistä Etelä-Amerikan intiaanikulttuurien tutkijoista, joka lähestyi aihetta ilman kristinuskon leimaamia ennakkokäsityksiä.

Etno-psykedeelihistorioinnin lomassa Luna kertoi omasta suhteestaan ayahuascaan ja sen inspiroimasta elämänymmärryksestään. Luna joi ensimmäisen kerran ayaa vuonna 1971. Se muutti hänen elämänsä. Hän tajusi maailman olevan maaginen paikka. Seuraavan kerran hän otti samaista eliksiiriä kahdeksan vuotta myöhemmin. Hänellä tahti oli siis hyvin toisenlainen kuin nykyisin Amazonin alueella toimiviin rituaalikeskuksiin rynnivillä gringoilla. Onhan näet tuiki tavallista on, että aya-turistit ottavat voimaviiniä kolme - neljä kertaakin yhden viikon aikana. Puhuessaan nykyisin länsimaissa vellovasta, new age -henkisestä ayahuasca-aallosta  Luna käytti termiä "hengellinen narsismi".

Luonnon maaginen, salainen olemus on käsitettävissä ilman ayahuascaakin,  jos luontoa ei lähestytä ihmisen toiminnan objektina, vaan tietoisena subjektina. Esimerkkinä tälläisestä asenteesta Luna mainitsi australialaisen professorin, Monica Gaglianon, jonka tekemien testien mukaan kasveilla on mieli ja siksi niitä voidaan tutkia myös kognitiivisellä tasolla. "Puut eivät ole vain puita", Luna totesi. Puut kommunikoivat keskenään, ihmisten ja muun luonnon kanssa.

Filosofia joka on katkaissut suhteen luontoon on täysin teoreettista jupinaa. Se ei johdata uusiin kokemuksiin, kuten tekee esimerkiksi ayahuasca. Tosin se ei aina anna ihmiselle selkeitä vastauksia, vaan nostaa pintaan uusia kysymyksiä... Ja onpa sen käytön myötä syntynyt 30-luvulta lähtien useita uskonnollisia lahkojakin. 

Luna totesi, ettei ayahuascan arvo ole välttämättä pelkästään sen tajunnantilaa muuntavissa ominaisuuksissa. Hän uskoo että ayahuascan sisältämällä DMT:llä on esimerkiksi immuunijärjestelmän tilaa kohentavia vaikutuksia, mutta dataa tälläisten teorioiden tueksi on toistaiseksi olemassa hyvin vähän.

Tryptamiinia, tohtori McKenna!

Kasvitieteilijä, tohtori Dennis McKenna ei ole vähääkään samanlainen,  maanis-mystinen visioprosessori ja okkultinen assosioija kuin edesmennyt veljensä Terence, vaan hyvin rauhallinen ja järjestelmällinen, luonnontieteellistä ja farmakologista tietoa analysoiva ja teoretisoiva tutkija.

McKenna mieltää elämän kemiallisena tapahtumana, ovathan kaikki aivo- ja mielentilatkin kemiallisia prosesseja. Merkityksellinen piirre tässä prosessissa on se, että psykoaktiiviset kasvit ja eliöt ovat levittäytyneet laajalti koko biosfääriin. Tämä on osoitus elämän yhteisestä perustasta, josta sekä aivojen välittäjäaineet että kasvien viestintämolekyylit ovat kehkeytyneet. Psykoaktiivisten kasvien (kasvit ovat loistavia kemistejä) käyttämillä molekyyleillä on McKennan mukaan ollut yhteys ihmisen hermoverkoston ja aivotoiminnan kehittymiseen vuosimiljoonien kuluessa.

Psykedeeleiksi McKenna lukee psykoaktiiviset aineet, jotka hyödyntävät samaa aivojen välittäjäainetta, serotiinia, kuten esim. LSD, psilosybiini ja meskaliini. Näistä viimeksi mainittu on ainut luonnossa esiintyvä fenyylietyyliamiini psykedeeli. Typtamiineja sitä vastoin löytyy luonnosta valtava variaatio. Kasvien, sienien ja juurien lisäksi on olemassa psykotrooppisia kaloja, sammakoita ja - ehkä - hyönteisiä. Intialaiselta heroiiniklikinalla pari henkilöä on kertonut hakeneensa euforisia tiloja kobran ja muiden käärmeiden puremista...

 "Todellisten psykedeelien" lisäksi luonnossa kasvaa "todellisia hallusinogeeneja". Sellaisiksi McKenna nimittää mietoja ja vahvoja koisokasveja, jollaisia ovat esimerkiksi eurooppalaisessa noituusperinteessä hyödynnetyt belladonna ja datura. 

Psilosybiini on McKennan mielestä paras "klinikkapsykedeeli",  koska se on lyhytvaikutteinen, mutta syväulotteinen aine  ja sitä voidaan antaa heikommassakin hapessa oleville ihmiselle. Mikrodossien vakiharrastajille  McKenna suosittelikin LSD:n sijaan psiloja, koska päivittäin käytettäessä lysergiinistä saattaa koitua terveydellisiä haittavaikutuksia.

Psykedeelien laajasta kirjosta huolimatta Dennis McKenna toivoo, että  keksittäisiin vielä lisää uusia - luonnollisia tai synteettisiä -  psykoaktiivisia substansseja. Niiden farmakologisia mekanismeja tutkimalla voitaisiin lisätä ymmärrystä tietoisuuden neurokemiallisesta olemuksesta ja mielisairauden neuropatologiasta. McKenna totesi, että tällä tavoin saataisiin nykyistä parempi käsitys siitä, mikä mieli on, ja voitaisiin kehittää uusia, potentiaalisia, terapauttisia metodeja.

Missä tietoisuus luuraa?
 

Englantilainen Susan Blackmore on psykologin ja fysiologin koulutuksen läpikäynyt kirjoittaja ja luennoitsija. Hän ottanut monia psykedeelisiä aineita ja edelleenkin hän polttaa  aika ajoin marihuanaa, koska pitää sitä erinomaisena luovuuden ja uusien ajatusten virittäjänä. Blackmore on kertonut, että ilman pilven polttelua hän ei olisi ikinä edennyt tieteellisellä uralla ja kirjoittanut lukuisia evoluutiota ja psykologiaa käsitteleviä kirjojaan.

Tohtori Blackmore tutki vuosikymmenet parapsykologiaa ja päätyi siihen tulokseen, että ns. paranormaalit kokemukset ovat vain mielen omia keksintöjä. Hänestä tuli ateisti, skeptikko - ja zen-meditaatiota harjoittava "ei-buddhisti". Lisäksi hän on armoitettu  Grateful Dead -fani... 

Susan Blackmore heitti Tallinnassa vauhdikkaan ja hauskan floor shown reippaalla konsulttityylillä.  Alustuksen aiheena oli tietoisuuden mysteeri - ja mysteeriksi tietoisuuden olemus ja määritelmä jäi luennon jälkeenkin. Blackmore vilautti meille värikkään viuhkan erilaisia havaintoja, huomioita ja teorioita, mutta ei yhtä, kiveen hakattua vastausta kysymykseeen: mitä/mikä on tietoisuus? Hän kuitenkin tyrmäsi sen hyvin tavallisen, dualistisen, mallinnoksen, jonka mukaan on erikseen mieli tai tietoisuus ja erikseen keho, jota tietoisuus hallitsee ja käyttää (tai jopa irtaantuu siitä).

 

Mieli tuottaa erilaisia illuusioita, kuten esimerkiksi uskonnollisia järjestelmiä ja hierarkioita. Psycherencessä Blackmore kysyi yleisöltä, onko joukossa kristittyjä... entä muslimeja? Yhtään kättä ei noussut. Mutta silloin viittajia oli salissa oli useita kun Blackmore tiedusti: kuinka moni teistä on ottanut ilokaasua? Blackmore uskoo sekä uskontojen että psykedeelisten kokemusten olevan illuusioita, ja ehkä koko ns. arkitajuntakin on sitä... Silti hän pitää psykedeelisiä kokemuksia  arvokkaina asioina, sillä ne voivat edesauttaa luovuuden toteutumista ja  murtautumista ulos uskontojen uskomuksista ja dualistisista ajatusrakennelmista. Lets go! kuului tämän tiedenaisen loppuhihkaisu.

Ayahuasca on sademetsien televisio

Perulaiseen, Amazonin alueen samanismiin perehtynyt, sveitsiläinen antropologi Jeremy Narby puhui kasveista opettajina ja persoonina. Sellaisina ne käsitetään Perun ayahuasca-tietäväisten keskuudessa. Kun Narby vuosia sitten, tutkimustensa alkuvaiheessa kysyi intiaaneilta, mihin heidän tietämyksensä kasveista perustuu, he vastasivat sanomalla: "ayahuasca on viidakon televisio". Sen katsominen auttaa ymmärtämään ympäristöä.

Ayahuscakulttuurien piirissä ajatellaan, että maailmassa on lukuisia muita olentoja, tietoisia elämänmuotoja, kuin ihminen. Narby  jakaa tämän käsityksen. Ensimmäisellä ayahuscasessionsa aikana Narby sai telepaattisen yhteyten ei-inhimilliseen elämäntasoon ja sai kuulla olevansa "vain" ohut, inhimillinen olento. 

Hyvin vaatimattomasti mutta samalla hyvin itsetietoisesti esiintynyt Narby ei pidä tyhjentävänä mm. Susan Blackmoren edustamaa, aivofysiologista selitystä psykedeelisten aineiden vaikutuksesta ihmiseen. Hän totesi, ettei tiede pysty selittämään esimerkiksi sitä, miksi ihmiset löytävät psykedeelisissä tiloissa vastauksia heitä syvästi askarruttaviin pulmiinsa ja uudenlaisia ratkaisuja elämänsä järjestämiseen.

Aya-eliksiirin ohella tupakka on tärkeä yrtti Amazonin alueen samanismissa. Siellä käytettävä lajike on 18 kertaa voimakkaampaa kuin kaupallinen kessu. Narbyn mielestä tupakka on liittolainen ja opettaja siinä missä muutkin voimakasvit, mutta sitä käytettäessä yliannostuksen vaara on erittäin suuri. Narby  kehoittikin tupakasta tykkääviä ihmisiä todella keskittymään tupakointiinsa sitä harjoittaessaan, sillä näin tupakkaa kuluu vähemmän - ja tupakkahetkistä saa enemmän irti. Toisena erityisen vaikeana kasvina Narby  mainitsi daturan.

Kasvit ovat Narbyn mukaan täynnä pieniä silmiä. Kasveilla on mieli, mutta ei aivoja - eikä ilmeisesti myöskään "sielua": Narby näet totesi etteivät kasvit ole samalla tavalla yksilöitä kuin ihminen. Kun ihmisen halkaisee kahtia, hän kuolee. Kun kasvin laittaa kahtia, siitä tulee kaksi kasvia... Silti kasvit - liittolaiset -  ovat ikään kuin etulyöntiasemassa suhteessa ihmiseen, sillä "sinä et pysty ikinä mestaroimaan niitä, mutta ne voivat mestaroida sinua". Narby ilmaisikin suhtautuvansa skeptisesti ayahuascan käyttöön länsimaisen lääketieteen osana, koska se on liian voimakas substanssi käyttää ilman rituaalia.

Jeremy Narby  teki selväksi että psykedeelisiin aineiisiin liittyy aina riskejä. Siksi jokaisen tulee harkita hyvin tarkkaan ennen kuin ryhtyy tekemisiin niiden kanssa. On kuunneltava oman intuition ääntä ja jos se sanoo, ei, ei - niin siitä kannattaa ottaa vaari.

Erityisen laaja-alaista katsausta psykedeelisten, transpersoonallisten tietoisuustilojen kenttään Psycherence 2018 ei tarjonnut, mutta varsin intensiivisesti siellä aiheeseen tunkeuduttiin ja kaikki puhujat olivat perusteltuja, hyviä valintoja. Mutta olihan konferenssi paljon muutakin kuin puhetta. Psycherence oli visuaalisesti näyttävä ja hieno kattaus, jonka järjestelyt sujuivat briljantilla tavalla. Kattauksen äärelle kokoontui ehkä noin 400, ehkä jopa 500, innostunutta, hyvissä vibraatioissa pörrännyttä, aktiivisesti toistensa kanssa kommunikoinutta ihmistä monesta heimosta ja yhteiskunnallisesta lokerosta. Ihmeellisen iloinen ja kirkas tunnelma oli sekä salissa että aulassa selkeästi aistittavissa.

Koska psykedeeliset substanssit ovat jo vuosikymmenet olleet ankarasti kriminalisoituja ja koska ns. yleinen mielipide on ollut vahvasti niitä vastaan, tuntui suunnilleen science fictionilta nähdä ja kokea tälläinen, psykotrooppisia aineita asiallisesti ja  myönteisessä hengessä esittelevä tapahtuma kahden tunnin lauttamatkan päässä Helsingistä.

Minut Tallinnan kongressin jälkitunnelmat jättivät kellumaan sellaiseen mietintöön, että mihinkähän suuntaan psykedeelitutkimuksen kärki  lähitulevaisuudessa asettuu sojottamaan? Psykedeelien lääketieteelliset sovellukset ovat nyt kovasti tapetilla ja omasta puolestani toivon ettei tämä tutkimushaara vaan tukkisi koko psykeedeelisen tutkimuksen kenttää, vaan sen sijaan tehtäisiin enemmän kartoitusta niistä tietoisuuden maisemista, joista psykotrooppiset substanssit avaavat ihmisille, jotka eivät ole mielisairaita, eivät erityisen traumatisoituneita tai kroonisesti psyykkavia tapauksia, vaan uteliaita, ohuita ihmisolentoja, joilla on intoa laajentaa heidän ohuuttaan ympäröivää kuminauhaa. Laajentaa tajuntaa.

                                   Tässä kuva täynnä tähtiä. Look how dem shine! Jeremy Narby, MC, Susan 
                                  Blackmore, Luis Eduardo Luna, Dennis McKenna. [ konferenssin speaker 
                                 kävi esittäytynmässä minulle kyllä, mutta koska en ole ihan varma kuulinko 
                                 nimensä oikein, laitoin tähän vaan"MC".]

                                             Look how dem shine!

 
 
PS. Oman Tallinnan matkani motiivina oli suuresti se, että valmistelen kirjaa "Mielen aika". Siitä tulee parikymmentä lukua sisältävä katsaus psykedeeliseen kulttuurihistoriaan alkaen jo muinaiset kreikkalaiset -lukemista, edeten tämän päivän tutkimuksiin. Kirjan valmistumis-ja ilmestymisajankohdasta tai julkaisijasta ei ole toistaiseksi informaatiota tarjota.

PS2. Saavuin paikalle sen verran myöhässä, että tapahtuman musiikillis-visuaalinen avausrituaali jäi kokematta. Henryn mielestä se oli päivän paras juttu.

Christian Rosenkreutzin Kemiallinen Korkealla-olo-aika

Taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka laittoi häät pojallensa.
Matteus 22:2

Christian Rosenkreutz on merkittävä hahmo länsimaisen alkemian ja  esoterian historiassa, vaikka ei olekaan varmaa tietoa siitä, onko hän historiallinen henkilö vai taruolento. Okkultinen legenda kertoo Rosenkreutzin olleen saksalainen, mm. Arabiassa ja Persiassa matkustellut tohtori, joka perusti ruusuristin salaseuran. Sen jäsenet ovat kaikkein korkeimman suojeluksessa eläviä vihittyjä. He ovat immuuneja vanhenemiselle ja sairauksile, heillä on voima hallita henkimaailmaa ja he pitävät kokouksiaan Egyptin pyramideissa.

Pekka Ervastilla oli Rosenkreutz mielessään hänen aloittaessan teosofisen Ruusu-Risti järjestön ja myös monet muut salatieteilijät - kuten Rudolf Steiner - ovat integroineet Rosenkreutzin legendan omaan filosofiaansa.

Christian Rosenkreutzin salaperäisen järjestön olemassaolo tuli esiin 1600-luvulla Euroopassa ilmestyneissä salaperäisissä manifesteissa. Pariisissa ilmaantui talojen seiniin 1623 julisteita, joissa sanottiin mm. näin:

 
Me, ruusuristi-veljien lähetit, vierailemme tässä kaupungissa, näkyväisesti ja näkymättömästi, Korkeimman armosta, jonka puoleen viisaiden sydämet kääntyvät; opetamme ilman ulkonaisia välineitä puhumaan niiden maiden kieliä, joissa asumme, ja nostamme ihmisiä, kaltaisiamme, pelon ja kuoleman vallasta.

Jorma Elovaaran toimittamassa Tähti-lehdessä ilmestyi 1972 seuraava Rosenkreutzia käsittelevä artikkeli. Se olkoon myös ajankuva 70-luvun okkultisesta journalismista Suomessa.

Varhaisin maininta Christian Rosencreuzista esiintyy kirjassa nimeltä Chymische hochzeit: Christiani Rosencreuz  (Anno 1459). Pääotsikon sanat on järjestetty niin, että ne nyt merkitsisivät seuraavaa: Otsikko: Kemiallinen (tämän sanan sen aikainen merkitys nykykielelle käännettynä on oikeastaan alkeminen) juhla (sananmukaisesti korkea aika, sanan nykyinen merkitys on häät), Christian Rosencreuzin. Vuonna 1459. Kirjan kirjoitti noin 15 vuoden ikäisenä Johan Valentin Andreae, joka syntyi Wurttembergissä 1586, ja kirja julkaistiin 1616. Kirja sisältää hyvin erikoisen tarinan, joka tapahtuu vanhahkolle miehelle, sellaiselle kuin Christian Rosencreuzin on täytynyt olla, jos hän oli sama henkilö kuin Fama´ssa ja Confessio´ssa esiintyvä Isä C.R.C.

Seitsemän päivää

Rosencreuzin kemiallista juhlaa kuvataan kirjassa seitsemän päivän verran. Kirja päättyy kesken lausetta vinokirjaimilla kirjoitettuun huomautukseen, jonka luultavasti kirjanpainaja on tehnyt. Kirja alkaa:

Christiani Rosencreuz, joka oli valmistanut sydämessään pääsiäiskaritsan ja pienen happamattoman leivän, joutui eräänä iltana ennen pääsiäistä istuessaan rukoilemassa rajuilman häiritsemäksi, joka uhkasi tuhota, ei ainoastaan hänen pikku taloaan mutta myös koko kukkulan, jolla se seisoi. Keskellä myrskyä joku kosketti häntä selkään, ja kun hän kääntyi, hän näki ihanan naisen jolla oli siivet täynnä silmiä ja puettuna taivaanvärisiin vaatteisiin joissa tähdet säkenöivät.

Toisessa kädessään hänellä oli trumpetti ja toisessa nippu kirjeitä kaikilla kielillä. Hän ojensi kirjeen C.R.C:lle ja nousi välittömästi ylös ilmaan puhaltaen trumpettiinsa täräyksen joka tärisytti taloa. Kirjeen sinetissä oli omituinen risti ja sanat "In hoc signo vinces" (tässä merkissä olet voittava). Sisällä, kultakirjaimin taivaansinisellä pohjalla oli kutsu kuninkaallisiin häihin.

Rosencreuz oli kovasti otettu tästä kutsusta, ja pukeutui seuraavana päivänä valkoiseen puuvillatakkiin ja sitoi punaisen nauhan ristiin olkapäittensä yli. Hän pani neljä ruusua hattuunsa ja vannoi että hän käyttäisi kaiken tiedon mitä hänelle paljastetaan, lähimmäistensä palvelemiseen.

Kun C.R.C. astui metsään joka ympäröitsi hänen pikku taloaan, hänestä tuntui että koko Luonto oli riemuiten valmistautunut juhlaan. Kun hän kulki eteenpäin hilpeästi laulaen, hän tuli vihreälle niitylle, missä seisoi kolme suurta seetripuuta, ja yhdessä oli taulu joka osoitti palatsiin: ensimmäinen lyhyt ja vaarallinen, toinen kiertotie, kolmas miellyttävä ja kuninkaallinen tie, ja neljäs sellainen joka soveltuu vain lahjomattomille ruumiille.

Väsyneenä ja hämmentyneenä C.R.C. päätti levätä ja leikatessaan leipäviipaletta oli juuri aikeissa ryhtyä nauttimaan sitä kun valkoinen kyyhkynen kerjäsi sen häneltä. Kyyhkysen kimppuun hyökkäsi heti korppi, ja yrittäessään erottaa lintuja, C.R.C. tietämättään juoksi pitkän matkaa yhtä neljästä tiestä - sitä joka kulki etelään päin. Hirmuinen tuuli esti häntä palaamasta takaisin, ja häävieras alistui leivän menettämiseen ja jatkoi tietä pitkään kunnes hän keksi matkan päässä suuren portin. Koska aurinko oli matalalla, hän kiirehti porttia kohti, johon oli muitten kuvien mukana kiinnitetty sanat Procul hinc procul ite prafani.

Kun Christiani Rosencreuzin mysteeriovihkimys jatkuu, hän esittää käyntikorttinsa portinvartijalle ja joutuu vaihtamaan vesipullon kultaiseen levyyn, jossa olivat kirjaimet S.C. Toista porttia vartioi leijona, ja täällä hän vaihtoi suolapussin, joka oli hänen eväissään, kultalevyyn jossa olivat kirjaimet S.M. Palatsin portilla hän kohtasi Virgo Luciferan, joka oli sammuttamassa linnan valoja kun Rosencreuz  lähestyi, ja mahtui juuri ja juuri sulkeutuvan portin välistä, mutta hänen takkinsa jäi väliin ja hänen oli pakko jättää se yltään. Täällä hänen nimensä kirjoitettiin Herra Sulhasen vieraskirjaan ja hänelle annettiin uusi kenkäpari ja uusi kultalevy.

Kolmantena päivänä häävieraat punnittiin suurella vaallla. Monet karkotettiin häpeään, monet selviytyivät, mutta Rosencreuzin istuessa vaa´assa ei kolme miestä saanut kieltä hievahtamaan ...

Mitä ihmeellisin seremonia seurasi, jonka tuloksena  Rosencreuzista tuli portin vartija.

Kirjoittiko  Rosencreuz  itse kirjan itsestään?

Rosencreuz  kuoli 1484, ja vaati ettei hänestä puhuta mitään sataan vuoteen. Hänen luolassaan oli hänen lupauksensa tulla uudelleen esille 120 vuoden jälkeen.

Rosencreuz  oli selvästi ns. vihitty, joka hallitsee jälleensyntymän taidon. Jos Andreae, joka syntyi 102 vuotta Rosencreuzin syntymän jälkeen, oli Rosencreuzin uusi ruumiillistuma, selittyvät sillä 100 vuoden suoja-aika ja mystinen lupaus tulla 120 vuoden kuluttua ilmi, ja Rosencreuzin ihmeellisen "kemiallisen juhlan" merkitys tulee käsitettäväksi. Tutkijoita on myös kummastuttanut se, miten 15-vuotias poika voi tuottaa teoksen, joka rivien välissä on valtava vertauskuvallisen ajattelun ja filosofinen runsaus ja vanhan miehen kokemus. 

Tähti 3/1972 - joka sisältää yllä olevan, anonyymisti julkaistun artikkelin - on ladattavissa pdf-tiedostona Oranssin pienlehtiarkistosta.
http://oranssi.net/pienlehdet/Tahti___1972__4.html

Pyhät miehet & naiset ja heidän pyhyytensä

Olen ollut useamman kerran sellaisessa tilanteessa, että joku jossain kaukomaassa käynyt tuttavani kummeksuu siitä, että tavatessaan matkallaan ihmisiä joiden pitäisi olla pyhiä miehiä - sadhuja, rastoja, joogeja, sanyasseja, fakiireja ... -  he käyttäytyivät täysin epäpyhimysmäisellä tavalla. Olivat ynseitä, pummasivat rahaa tai kaupittelivat kannabista - eivätkä edes löpisseet mitään sielullisiin sfääreihin liittyviä läppiä. Lisäksi olen netistä lukenut muutamia naisten kirjoittamia matkakertomuksia, joihin sisältyy mainintoja aktiivisesti mimmeille seksiä tyrkyttäneistä sadhuista ja buddhalaista erakkojoogeista.

Onko pyhien miesten pyhyys pelkkää legendaa? Onko "oikeiden pyhimysten" aika jo ohi? Vai onko takaperoista arvioida mystisiin ja muinaisiin kultteihin inititoituneiden ihmisten toimintaa normiarvojen ja vallitsevan moraalin pohjalta?

Ensimmäiseksi on tietysti huomattava se, etteivät pyhät ihmiset ole missään maassa homogeeninen joukko, jonka kaikki jäsenet käyttäytyisivät samalla tavalla. Selvää pitäisi olla myös esimerkiksi sen, että jos kohtaa yhteiskunnalliset rakenteet ja vakiintuneet sosiaalisen elämän säännöt hylänneen, alastoman, sukuelimiinsä kettingin kiinnittäneen dreadlock naga baba, niin on yltiöpäistä olettaa tälläisen henkilön olevan valmis heittämään small talkkia jokaisen satunnaisen turistin kanssa - tai olemaan heti valmis yhteiseeen, universaalin rakkauden meditaatioon maailmanrauhan puolesta... 

Edellä sanotusta huolimatta sadhut eivät kuitenkaan elä pelkästään itselleen omakohtaiseen jumalyhteytensä toteuttamiseen eristäytyneinä. He ovat ihmisten palveluksessa. Sadhut ovat joogeja, jotka eivät yleensä juurikaan harjoita jooga-asanoiden tekemistä, vaan tuovat Shivan ja muiden intialaisissa  mytologioissa leikkivien ja mystisiä urotekoja tekevien jumalien läsnäololeveliä maan päälle. Siunausten ja voimansiirtojen jakaminen ihmisille on se tapa, jolla sadhubabat ja -naiset osallistuvat yhteiskuntaan.

Siunauksen sijasta joogibabalta saattaa singahtaa kirous päin lähimmäisen pläsiä, ja se ei välttämättä ole huono, vaan voimaannuttava, herättävä, suojeleva asia. Maagin kiroukseen on usein upotettu siunauksellinen energia ja sillä on kohteenaan olevan ihmisen värähtelyjä - väitetään jopa että karmaa - puhdistava vaikutus. Sadhujen myötätunto ihmisiä kohtaan ei välttämättä tarkoita kilttiä hymistelyä, vaan se ilmenee myös outoina ja rajuina tekoina, jotka ovat täyttäneet tehtävänsä, jos ne sysäävät niiden näkijän ja kokijan terästyneen huomion tilaan.

Amerikkalainen, 60-luvulla Intiaan muuttanut, Baba Rampuri nimittää Autobiography of a Sadhu -kirjassaan sadhuja "intialaisen hengellisyyden Helvetin Enkeleiksi". Länkkärijoogaajien omaksumaan ikipositiiviseen ihanteellisuuteen ja sivistyneeseen  kanssakäymiseen suhteutettuna sadhujen uskonnollisuus on  samalla tavalla rajua ja villiä, kuin on hardcore-bikersien lainsuojaton elämäntapa normikuntopyöräilijän kokemus-ja toimintasasoon verrattuna. Sadhut voivat keskuudessaan petturuutta havaitessaan yltyä jopa väkivaltaisiin tekoihin toisiaan kohtaan.

Kuten Hells Angelsseilla on sadhuillakin omat, tiukat sääntönsä. Sadhut ovat sitoutuneet naimattomuuteen ja ehdottomaan lojaalisuuteen omaa guruaan kohtaan, he ovat sitoutuneet tietynlaiseen diettiin, ja yleensä heidän jokapäiväisessä elämässään on keskeistä - pyhien - rituaalien suorittaminen. Pitkät istunnot tulilla, dhunilla, ovat  sadhun työtä, sadhun meditaatiota, ritualismia  ja joogaa

Hylätessään elämän yhteiskunnallisen koneiston osana sadhut sinetöivät itsensä vapaaehtoiseen köyhyyteen.  Sadhujen muodostamilla seurakunnilla, akharoilla, on tosin kautta aikojen ollut niitä rahoittavia mesenaatteja Intian varakkaamman väestön keskuudessa. Yksittäisille sadhuille tavallisimmat tavat hankkia toimeentuloa ovat hasiksen myynti ja istuminen palkkiota vastaan turistien ottamissa valokuvissa. Molemmat toimet luontuvat baboille hyvin, koska ne eivät ole "oikeaa työtä", vaan pyhimyksenä patsastelun leikinomaista oheistoimintaa.

Edelleenkin iso määrä sadhuja asuu ashrameissa tai luolissa oman akharansa tai normikansalaisten antamien ruokalahjoitusten varassa. Nykypäivän Intiassa (/Nepalissa) sadhu babojen on kuitenkin yhä vaikeampi tulla toimeen ilman minkäänlaista kosketusta rahaan. Pyhimysten kerjuukulhoihin suhtaudutaan entistä nihkeämmin ja vaeltavan sadhun saapuessa johonkin kylään, häntä ei välttämättä kestitä eikä ylipäätään huomioida mitenkään -  koska kyläläiset ovat löytäneet televisiosta ja digilaitteista sadhujen tarinoita kiehtovampaa materiaalia.  Junat ja bussitkaan eivät enää kuljeta sadhuja ilmaiseksi kuten ennen oli tapa.

Joogeille ja guruille on tapana antaa heiltä saatujen mantrojen, rukousten, siunausten ja opetusten vastineeksi rahaa. Tämän käytännön ei ajatella mitenkään sotivan spirituaalisen energian korkeaa, aineetonta ja pyyteetöntä olemusta vastaan - pikemminkin niin, että idässä  ajatellaan rahan olevan riittämätön korvaus darshanista.

Baba Rampurin elämä sadhuveljeskunnan yhteydessä alkoi siitä, kun hän kohtasi oman gurunsa Haripuri Baban, "Tietäjän". Baban päämaja oli vuoren sisässä ja sinne mentiin vaginan muotoisen aukon läpi. Ensimmäistä kertaa Rampurin mennessä luolaan yksi sadhu pysäytti hänet ja sanoi: "Ticket". Rampuri selitti ettei hänellä ole rupian rupiaa, mutta ovivahti pysyi tiukkana ja vaati tikettiä. Lopulta Rampuri kaivoi palan hasista kassistaan ja antoi sen sadhulle. Se kelpasi pääsylipuksi Haripurin Baban valtakuntaan.

"Toinen Buddha", Guru Rinpoche, on sanonut ettei joogina oleminen tarkoita vain teeskentelemätöntä, selkeää käytöstä, vaan myös yhdistymistä dharmataan (ehdollistumattomaan todellisuuteen). Näin ei käy käden käänteessä oli sitten kyse Buddha Dharman harjoittajista tai Shivaa palvovista sadhuista - ja vastikään sanyassiksi initioitu ihminen on vasta tien, omistautumisen tien, alussa. Näyttää myös siltä, että läpimurto ehdollistumattomaan tietoisuuteen ei automaattisesti muuta ihmisen luonnetta, käyttövälinettä, toisenlaiseksi. Humoristi pysyy vitsiveikkona ja hiljainen hemmo hiljaisena.

"Kultaan ja naisiin" sortumista pidetään Intiassa perinteisesti suurimpana vaaratekijänä joogien elämässä - ja edes askeettisimmat joogit eivät tosiaankaan aina kykenee vastustamaan maailmallisia houkutteita. Intialaisten sadhubabojen kohdalla seksuaalisista kontakteista kieltäymyksen vaikeusastetta on lisännyt hippi-ja joogaturismi, jonka myötä länkkärinaisia on ilmaantunut babojen chilumirinkeihin (intialaiset/nepalilaiset naisethan eivät näin tuttavallisesti sadhujen kanssa ole koskaan käyttäytyneet).

Yksi paljon kohua naissuhteillaan aiheuttanut baba on  Narayan Giri. Hän  oli moninkertaisesti naimisissa länsimaalaisten nuorikkojen kanssa  ja muutti sitten Italiaan uusimman puolisonsa kanssa kunnes rouva muista avioliitoista kuultuaan lemppasi sadhun pihalle.  Samoihin aikoihin kun Narayan Girin edesottamuksia puitiin lehdistössä, Intian suurin ja vanhin sadhuseurakunta Juna Akhara ilmoitti asettaneensa kiellon  ulkomaalaisten naisten ja ylipäätään länkkäreiden tulemiselle Juna Akharan leiriin Khumba Mela -festivaaleilla 2013. Näin haluttiin estää se, etteivät nuoret sanyasit joutuisi kiusaukseen solmia romanttisia suhteita naisten kanssa.  Kielto kylläkin  peruttiin, mutta Juna Akharan leiriin nimettiin valvojat, jotka tarkkasivat etteivät asiat etene siellä sopimattomaan suuntaan. Akharan äänitorvena mediassa toiminut Mahanat Prem Giri sanoi, etteivät he kaikiaan nauti siitä, että ulkomaalaista jengiä tulee sadhujen tulille sillä ajatuksella, että chilumia babojen ringissä pössyttelemällä tulee itsekin pyhimykseksi ja heidän leirinsä jäseneksi.

Intialaisten (usein englantia taitamattomien) muinaismielisten babojen ja joogamielisten, länsimodernismin kasvattijien kohtaaminen ei siis kaikkiaan ole aina simppeli ja iisi rasti.  Usein on myös niin, että satunnainen matkaaja kohtaa Intiassa ja Nepalissa helpoimmin miehiä, jotka näyttävät sadhuilta, mutta ovat itse asiassa enemmän tai vähemmän räjähtäneitä ja/tai ovelia häslääjiä, jotka koettavat käyttää elonpiirimme uskonnollista tasoa ekonomisesti hyväkseen.

Rastojen julkinen imago määräytyy paljolti romanttista Jah Jah -uskovaisuutta ja parannusta köyhien tilanteeseen  musiikissaan uhkuvien reggaeartistien tekemisten ja sanomisten perusteella. Tälle tolalle asiat kääntyivät 70- ja 80-luvuilla, jolloin iso joukko artisteja julistautui rastoiksi havaittuaan sen kaupallisesti oivalliseksi imagoksi Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Ulkomaalaisen käsitystä rastoista ei mitenkään selkeytä jamaikalainen rent-a-dread -ilmiö. Rent-a-dreadeiksi sanotaan  turistirannoilla dreadlocksit päässä sääteleviä rattopoikia, jotka ovat valmiita pelehtimään kaiken ikäisten ja kokoisten länkkärinaisten kanssa. Mutta törmäsi valkoihoinen Jamaikalla sitten kaupalliseen tai ei-kaupalliseen dreadiin, ei ole lainkaan tavatonta että varainsiirtoon liittyvät asiat tulevat esille, sillä Jamaika elää turismista ja ulkomaalainen on kävelevä raha, jota monet köyhät ihmiset ovat valmiita jelppaamaan tavalla tai toisella.

Pyhä ja pyhyys ovat joka tapauksessa runsaasti käytettyjä käsitteitä rastojen puheissa. Monesti vaan on vaikeata havaita rastoiksi ilmoittautuvien ihmisten tekemisissä aspekteja, jotka häikäisisivät silmiä "pyhyydellään" tai jotka edes silmiinpistävästi poikkeaisivat baldheadien [ei-rastojen] elämäntavasta. Tätä kummallisuutta on helpompi ymmärtää ja jäsentää, jos tajutaan rastaporukan jakaantuvan karkeasti ottaen kahteen osastoon.

Rastaliikkeen enemmistö koostuu ihmisistä, jotka ajattelevat olevansa rastoja sen vuoksi, että ovat omaksuneet Haile Selassien hengellisen elämänsä ykkösikoniksi ja kannattavat tai sympatisoivat tiettyjä rastakulttuuriin liittyviä asioita, kuten pyhää yrttiä, kasvissyöntiä, universaalia rakkautta  ja afrikkalaisiin juuriin ja epäoikeudenmukaisen "Babylonin" kaatumiseen liittyviä teesejä.  He voivat olla hartaita ja moraaliltaan korkeita ihmisiä -tai sitten eivät. Oleellista on se että he eivät identifioi itseään "päivien muinaisina",  jumalina ja pyhimyksinä, ja viritä toimintaansa sen mukaisesti, kuten rastaliikkeen perinnetietoiset dreadit. 

Vanhan liiton dreadit edustavat monia erilaisia, filosofisia katsomuksia ja seurakuntia, mutta yhteistä heille on se, että heille rastana oleminen merkitsee täyttä omistautumista hengellisille pyrkimyksille ja yhtä totaalista  irtaantumista sekulaarista maailmanselityksestä ja elämäntavasta oli kyse sitten lääkinnästä, ravinnosta, hygieniakäsityksistä, pukeutumisesta, osallistumisesta yhteiskuntaelämään tai miehen ja naisen välisestä suhteesta. Heille Mooses on Mooses ja he ovat liikkeellä samoin asetuksin kuin Mooses ja muut profeetat.

Lisäulottuvaisuuden po. asiaan antaa se, että yhtälailla rastojen ja neorastojen & rastasymppareiden keskuudessa on ihmisiä, jotka puhuvat afrikkalaista syntyperää olevista, mustista ihmisistä Jahin valittuna ja pyhänä kansana ...

Olivatpa kyseessä sitten rastat, sadhut tai buddhalaiset joogit, muinaisten energiaoppien harjoittajat ja mystisten veljeskuntien jäsenet  kaihtavat oman traditionsa määritysten mukaisesti epäpuhtaina pidettyjä asioita. (Tantra-kulttien harrastajat rikkovat  kyllä rituaaleissaan sopivaisuussäännöksiä, mutta he eivät voisi rikkoa niitä elleivät he muuten elämässään niitä noudattaisi.) Pyhyys on puhtautta - Holiness is the cleanliness (myös havaitsemisen ja aistimisen sektoreilla). Likaisiksi mielletyt substanssit eivät kuitenkaan ole  likaisia absoluuttisesti, vaan niistä tulee saastaa niiden esiintyessä väärässä yhteydessä (kuten esim. suola, sienet ja hunaja ovat saastaisia  aineksia rastavegaanin ruokakulhossa, koska ne eivät kuulu kasvikuntaan). 

Kehon ja mielen puhtautta vaalivan ja ilmentävän etiketin ja elämäntavan harjoittaminen sinänsä ei tee kenestäkään pyhää tai jumalallista toimijaa. Kuten hyväntekijäni ja (adoptio)isäni rastatohtori Bongo Hue (Divine Government Rastafari Omega Tafari)  kerran rastakuningattarista puhuttaessa tokaisi: "Ei nainen muutu rastaksi laittamalla huivin päähänsä". Tällä hän halusi sanoa, että todellinen elämä "Rastafarin poikana ja tyttärenä" lähtee siitä, että sinulla on jumalainen visio ja oikea orientaatio.

Rasta ei omaksu elämäntapaansa mistään sääntökirjasta, sillä "säännöt ovat syntisiä varten". Sen sijaan hän tutkii  Elämän kirjaa ja näkee ja tunnistaa omakohtaisesti puhtaat laadut maailmassa  ja sen miten muinaisiin ihmisiin identifioituva ihminen elää harmoniassa näiden laadullisuuksien kanssa. Näin rastan toimintaa ei perimmiltään ohjaa moraali, vaan käytännön tason mystiikka. "Kukaan ei voi seurata minua sinne minne minä menen, ellei elä niin kuin minä elän", on kuultu Bongo Huen (/Hu-I:n) sanovan. Minulle hän kerran saneli osoitteekseen: Eternity, street: Perfection. 

Bongo Huen maailmanselityksessä muutos rastaksi tarkoittaa ihmisen psykofyysisessä olemuksessa tapahtuvaa, laadullista harppausta, joka johtaa siihen että Kaikkivaltias alkaa käyttää ihmistä mediumina. Ymmärrän tämän niin, että Muinainen mystinen olento - "Rasta" -  ottaa energeettisen puhdistumisen läpikäyneen ihmisen käyttövälinekseen, possessoi  itsensä hänen rakenteeseensa.

Guru Rinpochen opetusten mukaan kaikki ihmiset jotka menevät naimisiin ja keskittyvät huushollinsa hoitamiseen upottavat itsensä surkeuden suohon ilman mitään mahkuja henkiseen  vapautumiseen. Yhtä ankaralta kuulostaa Bongo Huen usein kuultu tokaisu: "Rastalla ei ole aikaa perhe-elämään!" Tämä ei tarkoita etteikö rastalla voisi olla perhettä - olenhan itsekin osa Rastatohtorin perhettä - vaan sitä, että rastan fokus ei ole esimerkiksi lapsissa ja laatuajan viettämisessä perheen kesken. Seksuaalisuudesta Rastan opetukset sanovat, että sillä on hyvin vähäinen osa elämässä, ja kun biologinen ihminen on muuttunut rastaksi hän etääntyy seksuaalisuudesta:  "Rasta ei penetroi" (mutta joskus rasta voi ylivarjostaa, overshadow, rastakuningattaren).

Kristillisessä maailmassa munkit ja nunnat elävät vapaaehtoisessa köyhyydessä jumalalleen pyhitettyä elämää ja kirkko saattaa julistaa jonkun ansioituneen palvelijansa - yleensä käsittääkseni vasta hänen kuolemansa jälkeen - pyhimykseksi. Buddhalaisuudessa pyhyys ei ole erityisen tiheästi käytetty käsite, vaikka pyhinä pidettäviä asioita buddhalaisuuden piirissä onkin paljon. Tiibetinbuddhalaisuudessa pyhinä ihmisinä pidetään ainakin gurujen ja ansioituneiden joogien jälleensyntymiä, tulkuja, ja Dalai Laman kaltaisia Valaistuneen olennon inkarnaatioita. Heitä ei kuitenkaan ole mielekästä rinnastaa sadhuihin, fakiireihin, rastoihin ynnä muihin pesäeron yhteiskunnan kanssa tehneisiin askeetteihin, pyhimyksiin ja  profeettoihin.
 

Se on aina raaka ratkaisu kun ihminen eroaa elämänpiiristään ja alkaa vaeltaa yhtä jalkaa vaikapa sadhujen kaltaisen mystisen veljeskunnan kanssa. Yksi mahdollinen suhtaumistapa asiaan on se, että pidetään tälläistä  elämänmuotoa fanatismina ja  merkityksettömänä pyhyyden saavuttamisen kannalta. Silloin asetetaan omanlainen referenssi sille millaista elämän pitää olla ja myös sille mitä on pyhyys. Näin tietysti kaikki teemme. Ja juuri siksi keskuudessamme tarvitaan muinaivärähteestä visionsa ja virtansa saavia, henkiselle harjoittamiselle omistautuneita pyhimyksiä. He hajoittavat pakkaa ja puhkovat kuplaa.

Pyhät ihmiset ovat erehtyväisiä ja ristiriitaisia ihmisiä kuten muutkin. Oleellista onkin se, että he kannattelevat virallisen maailman ja virallistetun uskonnollisuuden rinnalla mystistä, maagista, ei-rationaalia, mytologista, metafyysistä, kaikkiaan epätavallista maailmaa (ja elämäntapaa). Sen läsnäololla on pyhä tarkoitus ja iso merkitys. Näin uskon. Sillä on hyvä tilanne, jos vielä digiaikanakin ihmisillä on mahdollisuus saada näkymää syvempäänkin elotasoon kuin vain sekulaarirationaaliseen, perhe-, työ ja huvittelukeskeiseen yhteiskuntaelämään ja kaavoihinsa kuivahtaneeseen kirkollisuuteen. Niille jotka ovat lähteneet pyrkimysten polulle joogan, meditaation, tutkimuksen ynnä muun harjoittamisen puitteissa, pyhät ihmiset ja heidän veljeskuntansa ovat vähintäänkin terveellinen muistutus ja visainen koan koskien henkisen harjoittamisen ja muuntuneiden tietoisuudentilojen moninaisia variaatioita: ikkuna joka on myös peili, johon heijastaa omia pyrkimyksiään, luulojaan, tietoisuuttaan ja kokemuksiaan. 

Uushenkisyyden ja uskonnon Jaakobin paini

Jos tykkää shoppailla henkitiedon ostos-tv:stä uusia asioita ja haluaa kuitenkin trendikkäästi kierrättää kaiken vanhan, voi ryhtyä "uudella" tavalla "henkiseksi", olla uus-henkinen. Silloin sä alat kulkea sun ikiomaa "polkua" - ja se vie yleensä poispäin uskonnollisten instituutioden kehyksistä, sillä:

Uskonto on uskomista jonkun toisen kokemukseen, henkisyys on sitä että sinulla on omia kokemuksia.

(Uskonnon sijasta ja rinnalla voimme  tässä yhteydessä käyttää sanaa henkinen (uskonnollinen / mystinen) traditio.)

Ja tietysti yllä tiivistetyssä, uus-uskonnollisuuden yksilöllisyyttä korostavassa näkemyksessä on aineksia totuudesta, sillä yleisellä tasolla voidaan ajatella uskonnollisten traditioiden haalentavan  individuaalit visiot ja näin uskonnosta tulee  pysähtyneisyyden kultti: uskomista ja uskossa olemista

Se mikä tekee suurista maailmanuskonnoista, erioten kristinuskosta ja islamista, Takapajulan kylän kuolleiden viisaiden kerhon liittyy siihen, että ne eivät toteuta sitä mielikuvituksen tieteen ja mytologisten tosiasioiden synteesiä mitä uskonto voi jalostuneessa muodossaan olla. Hengellisten / Maagisten opetusten, riittien ja rituaalien lähteenä olevat, yliaistilliset ja ylijärjellinen tajuntatilat mainfestoituvat harvoin uskontoelämässä - ja vieraantuminen tästä on tietysti lähtökohtaisesi terve idea, sillä itsehän kaikki asiat maailmassa pitää kokea. Mutta uus-henkisyydessä ei olekaan kyse vain yksilöllisestä kokemisesta, vaan persoonakohtaisesta tavasta yhdistää pätkiä erilaisista traditioista ja sanoa sitä henkiseksi harjoittamiseksi.

Suosituimmat jumalat omien uskontojensa ulkopuolella ovat laupiaina pidetyt : Jeesus,  Buddha ja Krishna.  Tosin todellisuudessa Buddha valaistuneena ihmisenä ja Krishna jumalana ovat erittäin ankarasti monia henkisen harjoittamisen perusoletuksia vastaan sijoittuvia karakteereja.  Buddha kyseenalaisti koko inhimillisen toiminnan perustan - uskon itseen ja sieluun - ja Krishna pitää leikkinä sitä, mitä me pidämme suurena kärsimyksenä ja josta kaipaamme vähintäänkin nirvanaan.

Jeesus puolestaan on kristinopin mukaan messias, joka haluaa pelastaa meidät syntisten osaksi tulevalta kadotukselta ja vaatii tästä laupeuden työstään palkakseen, ei enempää eikä vähempää kuin meidän koko elämämme. Tätä oppia ei moderni, new agen aamuruskoa kohti kurkottava kilvoittelija hyväksy. Hän keksii Jeesuksen uudestaan sellaisena kuin hän sen haluaa. Jeesus voi olla vaikka joogi, joka vietti "salaiset vuotensa" Intiassa.

Koska Elvis - meidän ei tarvitse kysyä miten käy Jeesukselta rock & roll. Mutta miten käy Jeesukselta zazen? Katoliset siskot sen tietävät. Ne nunnat jotka zen-meditaatiota harjoittavat.  Silmät auki liikkumatta istuminen on silmät auki liikkumatta istumista. Kun istuminen liitetään uskonnolliseen kontekstiin, valaistumisen päämääriin, se on Buddha Dharman harjoittamista, joka resonoi buddhalaiseeen filosofiaan.

Buddhalaisuudessa on iso määrä erilaisia suuntauksia ja samankin koulukunnan sisällä opetetaan useita, erilaisia meditaatiotekniikoita. Sanotaan että olemassa 84,000 dharmaa tai tapaa ymmärryksen herättämiseen. Niitä ei ole kuitenkaan tapana harjoittaa yhtä aikaa ja rinnakkain, sillä ei ole mitään mieltä ryhtyä harjoittamaan montaa dharmaa yhtä aikaa jos ei ole ymmärtänyt vielä ensimmäistäkään. Tämä on tietysti vain "dogmi". Henkisyyden läpäisemä pyrkimysten virtaan astunut kuulostelee sisäistä viisauttaan ja tekee sen minkä tekee, koska sydän sanoo niin.

Jos opettelee samalla ajanjaksolla lukemaan ja laskemaan, niin onnistuuhan se ilman traumoja kyllä. Samalla tavoin me voimme harjoittaa vaikkapa yhteyttä luonnonhenkiin, homeopatiaa ja mielen perimmäisen tyhjyyden käsittämistä. Mutta jos kaikki nämä harjoitteet ja niiden taustaoletukset sekoitetaan omin maustein yhdeksi sopaksi, se on sitten soppaa. Ei elävää vettä. Sakeaa soossia syntyy silloinkin, jos aletaan mielivaltaisesti sekoittelemaan toisiinsa eri opetuslinjojen piirissä harjoitettavia meditaatiotekniikoita.

Etsittäköön kaikista kunnioitetuimpia opetuksia laajalti
ja älköön Opetusta sekoitettako! Suorittakoon jokainen koulukunta sen erillään. - Padmasambhavan elämäkerrasta

Nepalissa on syrjäseuduilla miehiä, jotka ovat sekä buddhalaisia lamoja että shamaaneja. Hoitavat kumpaakin virkaa kysynnän mukaan. Olisiko Dalai Lama - joka on neuvoa noidilta ja poppamiehiltä udellut yhden jos toisenkin kerran - sittenkin oikeassa väittäessään, että Tangomarkkinoillakin soi viimeisenä valssina ekumeeninen jenkka?

Uususkonnollinen henkisyys on uskontokriittisyydestään huolimatta myös ekumeenisuuden korkea veisu. Kaikki ovat oikeassa - koska: ykseys, itse, karma, oma polku ... Elämme aikaa jolloin kuka tahansa voi olla kuka tahansa. Mutta pohjimmiltasi sinä olet sisäinen sankari. Jungkin sanoi niin, suunnilleen, ja Joseph Campbell.
 
Valaistuminenkin on nykyisin ekumeeninen käsite. Yhdelle se on itsetietoisuuteen heräämistä, toiselle itsen sulautumista Valoon, jumalaan, jumaluuteen ja kolmannelle arkitajunta-zen-tila jne. Valaistumisihanteen alle saadaan sijoitetuksi myös esimerkiksi shamanismi, joka ei alkuperäisessä oloasussaan kytkeydy yksilölliseen valaistumiseen, henkistymiseen tai täydellistymiseen suoranaisesti yhtään mitenkään.

Narsismiksi ja feikiksi uushenkisyys kääntyy silloin, kun omilla, haperoilla mielikuvilla ja käsitteillä itsepintaisesti korvataan pitkän linjan, henkisten ja maagisten järjestelmien peri-ideat ja proseduurit.  Feikkiä on se jos henkilö väittää olevansa shamaani ilman, että on käynyt läpi shamaanin koulutusta ja initiataatiota muuta kuin mielikuvituksen tasolla. Feikkiä on tantra-opettaja, joka ei tiedä tantran ja "tantrisen" eroa ja toimii ilman gurua ja initiaatiota tantraan. jne.

Jos uskonto perustuu "yhden ihmisen kokemukseen" se on totta kai rajoite. Samoin jos arkaais-shamanistis-tantriset säpinät eivät synkkaa yhteen modernin tasa-arvokäsityksen ja sukupuolineutralismin oppien kanssa, niin onhan se rajoite. Niin kuin autoilijoiden turvavyöpakkokin on rajoite. Yksilölliselle henkilölle.

Uskonnot ovat kietoutuneet niin tiiviisti yhteiskunnallisen vallankäytön koneistoon, että on vaikea uskoa niiden muuttuvan - uskonnolliseen suuntaan. Tästä kirkollisuuden pysähtyneisyyden tilasta juuri syntyy tämä paine ja virike uudenlaiseen henkisyyteen, sellaiseen jossa on mukana real thing: pyhyyden leimahdus.

Löytyykö tämä leimahdus vanhoilta voimapaikoilta, Stonehengestä,  Saarakalliolta ... ? Yksi virtaus uskonnoista pois päin tapahtuu  "uus-pakanallisuuden" värähteissä.  Uus-pakanallisuudella tarkoitan ei-materialistista elämänymmärrystä, jossa moralististen narratiivien ja ylikansallisten jumalhahmojen sijasta pääosassa ovat esoterinen mytologia, paikalliset legendat, luontomystiikka ja muinaisten merkkien, äänteiden ja symbolien semioottinen läpivalaisu.

Henkilökohtaisesi en usko että tulevaisuuden uskonnot sitoutuvat maahan, kuuhun ja aurinkoon, kuten me ihmiset yhä teemme, vaikka palloamme ympäröivän avaruuden valtavuus on ollut selvillä jo iät ajat. Uudet, isot uskonnot tulevat olemaan  hengentieteellisiä tutkimuskomissioita ja kansanliikkeitä, jotka pitävät kohtalonkysymyksenä ihmiskunnan integroitumista kosmiseen avaruuskulttuuriin ja tutustumista galaktisen tason mahteihin.

 
Uusista - kuten ei nykyisistäkään - uskonnoista tuskin on vastalääkkeeksi länsikulttuurin vulgaarille, äärimmäisen seksualisoidulle sekulaarisuudelle. Tämä on yksi syy siihen, miksi uskontojen merkitys ihmisten henkisten kokemusten ympäristönä tulee entisestäänkin vähenemään.

Uskontokuntien ulkopuolella henkinen kasvu jatkaa epäilemättä versoilujaan, mutta mikäli henkisen kehityksen nimissä tapahtuva touhu on loputonta rentoutumista, stressin poistoa, oma itsen / itseyden hyväksymistä & oaapomista ja chakrojen "puhdistusta", voiko se olla mitään muuta kuin romanttinen, hyvinvointi-ideologinen harraste? Everything goes, koska joka iikkahan me ollaan menossa omia polkujamme samaan päämäärään - tälläinen ajattelu ei kumpua henkilökohtaisesta kokemuksesta, siitä että tietää jo nyt millainen päämäärä - eikä se tunnusta, tunnista, todellista yksilöllisyyttä, sitä että kaikki juna-asemalle kokoontuneet ihmiset eivät ole menossa samaan Shambalan, tai Rovaniemen Joulupukin maan, junaan.

Jorma Elovaara, psykedeelisen mystiikan tähtituottaja

Me olemme underground-tutkijoita, ja tämä julkaisu kertoo niistä tuloksista, joihin työmme on johtanut ... Tähden toimitus toivottaa lukijan tervetulleeksi kauniiseen maailmaan.
Tähti 7 / 1972

Astraalinen tila on hyvin valoisa. On kuin valo olisi syttynyt huoneeseen tai aurinko alkanut paistaa.
Jorma Elovaara - Vesimiehen aika (Mysteeni, 1971)

niin viimeinkin, tähti syttyy viimeinkin
Hector - Herra Mirandos

Okkultismin, teosofian ja mystiikan harrastus sai uudenlaisen auran ympärilleen 60-luvulla.  Mystinen maailmankuva pullahti pinnalle nuorison psykedeelisen heräämisen ansiosta ja vakiintui äkkiä hippikulttuurin henkiseksi alustaksi. Suomessa tämän käänteen moottorina oli Jorma Elovaara. Hänen radio-ohjelmansa, esitelmänsä ja kirjallinen tuotantonsa välittivät meille Amerikasta universaliin liitoon lähteneitä "Vesimiehen ajan" aatteita.

Jorma Elovaaralla oli omaperäisiä tulkintoja ikiaikaisesta, "salatusta tiedosta", mutta mitään uutta oppia hän ei punonut, eivätkä hänen ajatusvirtansa edenneet etäälle vanhan kaartin - Blavatsky, Leadbeater ym - ideologisilta lähteiltä. Tosin sellaiset uudet, urbaanit psykonautit kuin Timothy Leary ja Alan W. Watts tulivat hänen toimestaan kirjatuiksi tietäjien kastiin. Elovaara kauhaisi rinnakkaiseen käsittelyyn miltei kaikki ns rajatiedon alueet teosofiasta ja blavatskisesta okkultismista astrologian ja parapsykologian kautta kosmologiaan, kummituksiin ja lentäviin lautasiin.

Elovaara toivotti ihmiset tervetulleeksi kauniiseen maailmaan, jossa esineet, ilmiöt ja ihmiset hohtavat astraalivaloa, ajatuksensiirto ja aikamatkustus on mahdollista; jossa oudot olennot ilmestyvät ihmisille ja lentokoneet katoavat mustiin aukkoihin; jossa ydinfysiikka, magiikka ja alkemia omaavat jokainen yhdenlaista pätevyyttä. Tajunnan laajentaminen oli Elovaaran agenda ja viittaukset hasikseen ja lsd:hen näyttäytyivät hänen selostuksissaan tässä yhteydessä (vaikka hän toistuvasti mainitsikin, ettei suosittele kenellekään huumausaineiden käyttöä).

Parapsykologit kysyvät, ovatko yliluonnolliset kyvyt mahdollisia. Minä haluaisin kysyä, miten ne parhaiten oppii.
Jorma Elovaara - Vesimiehen aika

"Yliluonnollisilla kyvyillä" tarkoitetaan tässä suunnilleen kaikkia havaintoja ja tajunnallisia prosesseja, jotka ylittävät kiinteään, fysikaaliseen toteen ja  psykologiseen minään ankkuroituneen arkikokemisen. Elovaara siis promotoi juuri sitä harrastetta, josta pekkaervastit ynnä muut kirkasotsaiset salatieteilijät olivat varoittaneet. Vanhan koulun teosofiset päälliköt omasivat ns psyykkisiä kykyjä kyllä, mutta he eivät halunneet oppilaidensa kehittävän niitä itselleen. Normioloissa meille näkymätön astraalimaailma kuvattiin petolliseksi värähtelyvyöhykkeeksi, jossa on vaarana joutua harhojen huijaamaksi. Tätä Elovaarakaan ei kiistänyt - ja käsittääkseni juuri tämän takia hän halusi ohjeistaa nuoria tajunnanmatkaajia ja summata omia kokemuksiaan hienovärähteisistä energiamaailmoista.

Astraalinen tila on hyvin valoisa. On kuin valo olisi syttynyt huoneeseen tai aurinko alkanut paistaa, kun havaintojen tekijä lähtee nostamaan värähtelyjä ylemmille astraalitasoille. Portti näille tasoille on aikatajun muuttuminen.
- Vesimiehen aika

"Vanhauskoinen" henkinen kehitys oli hidasta, unelmoinnin omaista valmistautumista äärettömän monien jälleensyntymien päässä häämöttävään valaistumisvihkimykseen. "Henkiset kokemukset" merkitsivät (/merkitsevät) yhdelle tonttujen ilmaantumista näköpiiriin, toiselle akaasisten aikakirjojen auki lävähtämistä, tai kristusvalon huumaa. Kaikkiaan nyt puhutaan ilmestyksistä, jotka eivät keskimääräisesti ole olleet teosofisen totuudenetsijän lähtökohtana polullaan, vaan ikään kuin mannaa, jonka leijailua alas taivaista toivorikkaasti odotetaan ja yhtä paljon myös pelätään. Elovaara puolestaan kirjoitti näin:

Kun tunnette, että jotain alkaa tapahtua, antakaa sen tapahtua. Jännitys on suurin juuri silloin kun tapahtumat alkavat lähteä liikkeelle. Sitten kun olette irti ette enää tunne mitään jännitystä ja kihelmöintiä.

...  Astraalitaso on jatkuvasti mahdollista havaita, milloin tahansa ja missä tahansa. Se tulee esiin kun fysikalisen maailman tapahtumat pysäytetään. Siihen on olemassa lukematon määrä keinoja alkaen keskittymisestä pyörivässä liikkeessä olevaan kuviteltuun pyhään kuvioon ja aina puhtaasti mekaanisiin keinoihin kuten värähtelevä valo. Helpoin tapa on yksinkertaisesti istua alas ja lakata ajattelemasta juuri niitä asioita joita näkee edessään ...

Ilmeisesti se että lakkaa ajattelemasta edessään olevia esineitä ei tarkoita tässä eristäytyvää vetätytymistä sisäiseen maailmaan, vaan myös ympäristön havainnointia omista ajatusmekanismeista etääntyneessä mielentilassa. Elovaara näet kuvaa myös ulkoisessa todellisuudessa, kuten toisen ihmisen kasvoissa havaittavia muutoksia, ja tilan sähköistymistä kaiken kaikkiaan. Hän toteaa Alan Wattsin antavan "nykyaikaisen kuvan tajunnan laajentamisesta" David Solomon toimittamassa kirjassa LSD - the Consciousness- Expanding Drug:

Minän rajojen muuttuminen alkaa ... aistien kaikupohjan muuttumisesta. Värien voimistuminen ja syveneminen ja äänien ja pintojen terävöittyminen antaa niille outoa läpinäkyvyyttä. Niiden läsnäolon tuntee tavallista enemmän värähtelynä, sähköisenä ja itsestään loistavana ... nämä värähtelyt ovat suorassa jatkuvuudessa oman tietoisuuden kanssa .... ulkopuolinen maailma on jollakin kummallisella tavalla omassa mielessä. Käy selville myös se, että ulkopuoli ja sisäpuoli eivät sulje pois toisiaan eivätkä ole erossa toisistaan.

Jorma Elovaaran teos on koottu aineistosta, jota hän oli käyttänyt vuosina 1969 - 1971 radio-ohjelmassaan Vesimiehen aika. Pink Floyd ja muu psykedeelinen musiikki limittyi ohjelmassa tarinoihin kaukaa ajasta ja kaukaa idästä (- ehkä myös Hong Kongista: tuntuu niin kovin kylmältä tänään ...). Ohjelmat lähetettiin eetteriin juuri ennen keskiyötä. Vesimiehen ajan jälkeen vuorossa oli enää jokailtainen Maamme-laulu.

Parhaat Vesimiehen ajan lähetyksistä olivat -  Elovaaran ääni väristen luotsaamaa - hypnoottista ja kihelmöivän jännittävää, salatieteellisissä  sfääreissä seilaamista. Aina ohjelmat olivat jyrkästi muun mediatarjonnan maailmankuvasta irtaantuvia kuulokuvia. Täten ei ollut ihme, että YLE lopetti Vesimiehen ajan hyvin pian sen "epäinformatiivisen" sisällön vuoksi.

Vesimiehen ajan lakkauttamisen jälkeen Jorma Elovaara ryhtyi toimittamaan okkultistista lehteä TÄHTI. Ensimmäinen numero ilmestyi 1971. Elovaaran lisäksi lehteä olivat tekemässä mm K Oso Laakso ja taiteilija Kari/Gari Sipilä, jonka sarjakuvia julkaistiin myöhemmin myös kahtena Tähden erikoisnumerona: Aika Ibizalla ja Aika Ibizalla II. Molemmat suomalaisen underground-sarjiksen klassikoita.

Tähden aihepiiri oli laaja. Eurooppalainen okkultismi. Suomalainen sisäpolitiikka. Huumausaineet. Aasia. Hamppuköysi. Tarot. Paperintuotanto. Musiikki. Ufot. Gurukultit. Sciense fiction. Intian uskonnot. Christiania. Nikolas Tesla. Timothy Leary. Edgar Allan Poe. Lukijoiden kirjeitä oli joka numerossa ja novelleja julkaistiin mm Tuula Heimalta ja Yrjö Koivukarilta. 

Tähti oli Yhdysvalloissa perustetun Underground Press Syndicaten jäsen ja julkaisi runsaasti UPS:n materiaalia sivuillaan. Näin tapahtumia ja viboja Amerikassa - esim Timothy Learyn edesottamuksia - pystyttiin seuraamaan tuoreeltaan myös Suomessa.

Osa jutuista oli painoteknisistä syistä - jotkut muista syistä - lähes lukukelvottomia. Tähden tavaramerkiksi muodostuivat "astraalisesti" värittyneet, psykedeeliset kuvat. Niiden astraalinen väritys ei ollut tarkoituksellista, vaan syynä oli se, että lehden tekijät eivät osanneet tehdä kuvien värierottelua. Näin on minulle kertonut Arttu eli taiteilija H. I. Hirvonen, joka kuului vähän aikaa lehden toimitukseen ("en ikinä tottunut siihen Elovaaran mustaan huoneeseen") ja oli ainut graafisen alan koulutusta (amiksen kuvanvalmistajan linja) saanut hemmo ryhmässä.

Iso osa Tähden kuvista esitti nuoria, pitkätukkaisia miehiä ilman paitaa ja usein tuolloin muotia olleet hai-saappaat jalassaan.Paljas yläkroppa paljastaa tärkeitä hermokeskuksia ja sallii niiden toiminnan. Saappaat, raskaat jalkineet ... tasapainottavat verenkierron alaruumiissa palelultumisen estämiseksi , eristävät maan vaikutukselta (sähköiskuilta) ja antavat turvallisen voiman tunteen (staattisen biosähköisen latauksen). Näin on Jorma Elovaara asiaa selvittänyt. 

Elovaara oli 70-luvulla myös julkihomo ja homoaatejärjestötoiminnan aktiivi. Hänen Tähdessä suosimansa kuvitustyyliin yksi motiivi liittyy epäilemättä tähän.

Tähden toimituksessa ja sen julkaisijan, Mysteeni-yhdistyksen, "kivipainossa" työskentelevä poppoo paiskoi hommia ruoka ja patjapaikka palkkanaan. Mysteeni oli siis myös kommuuni. Ensin Mikonkadulla, myöhemmin Laivanvarustajankadulla. Helsingin Sanomat teki 70-luvun alussa kohujutun Mysteenistä ja kivipainon orjatyövoimasta. Hasiksen käryä oli ilmassa ja lastensuojelu iski kun oli käynyt selville, että orjatyövoimaan lukeutui yksi alaikäinen naisihminen. 

(Suomalaisen alakulttuurin historiaa on esitelty monissa haastattelukirjoissa, lehtijutuissa ja dokumenttifilmeissä, mutta koskaan ei informanttien joukossa ole ollut em "alaikäinen tyttö". Hänellä olisi paljon kerrottavaa, sillä tiedän kyseisen henkilön seuranneen hyvin läheltä urbaanin vaihtoehtokulttuuriin, ja erityisesti sen psykedeelisen siiven, erään/eräiden keskeishenkilön/henkilöiden edesottamuksia Tähden ajoista vähintäänkin 80-luvun puoliväliin saakka.)

Mysteenin uunista tuli Tähden ohella ulos anarkistien Loimua, useita romaaneja ja kirjoja esim telepatiasta, Atlantiksesta ja henkilökohtaisesta vetovoimasta. Varhaisin suomenkielellä painettu Urantia-kanavointi ilmestyi kirjana nimeltä Ajatus (1971). Ilmeisesti automaattikirjoituksella syntynyt vuodatus julkaistiin tekijänimellä H. N. Virta. Tämän tieteellisen selostuksen on antanut Virran aivoituskaavailun johdon alaisena Ajatus.

Mysteeni julkaisi myös yhden tärkeimmistä suomalaistekoa olevista salatieteellisistä kirjoista: teosofisen yksityisajattelijan, pasifistin ja vegetaristin, Anselm Kasteen Einsteinia ja Blavatskya syntetisoivan tutkielman Tietäjän testamentti.

Elovaaralta itseltään ilmestyi Vesimiehen ajan jatkeeksi kirja Sisäavaruuden lapsi (1974) aiheinaan mm aktiivinen keskittyminen astraalitasolla, neliulotteinen tajunta, seremoniallisen magian avain ja maagisen teatterin kuningasvelho. Kirjan kustantaja oli vaihtunut Mysteenistä Syndicate Pressiin. Teoksen alkusivulle on painettu seuraavat rivit:

Tämän kirjan omistuskirjoitus kuuluu,
edelleen,
Asematunnelin iltavuoron
paahtotiskin myyjälle,
sille paidattomalle.

Yksi kirjan erikoisimmista arvailuista koskee sitä, onko maapallolla on pohjoisnavan kohdalla aukko, painauma: onko Maa todella ollut kaiken aikaa pallon muotoinen...  Tässä yhteydessä Elovaara viittaa mm muistioihin, joita ovat laatineet 1600-luvulla elänyt Cyrano de Bergerac ja ilmapalloilija Hans Piaallin päiväkirjan muistiinmerkitsijänä toiminut Edgar Allan Poe. Lisäksi Elovaara oli itselleen karttapallon hankittuaan havainnut, että pohjoisnapaa esittävä karttapallon osa on painunut sisäänpäin kuin päärynässä näkyvä terälehtien kohta, joka on tikkua vastapäätä.

Siitä huolimatta, että kirjan nimi on Sisäavaruuden lapsi kirja käsittelee kosolti ulkoavaruudellisia asioita. Lisäksi Elovaara huomauttaa - aiheellisesti - ihmisen olemusta analysoidessaan, että ihminen ei ole sisällään. Siellä ei ole muuta kuin koossa pitäviä elimiä, koneisto, sähköjohtoja sekä pää, joka on jonkinlainen kojelauta ja mittaritaulu.

Olemme lähempänä totuutta, jos sanomme, että ihminen on siinä kohdassa, missä hän ja häntä ympäröivä ilma kohtaaavat. Jos sähköinen valonhohde ympäröi ihmistä, sen huomaamme ensin eikä sitä mitä on sisällä. Mutta tämä on vain tuote olemassaolosta.

Okkultistista havaitsemista verrataan kolmiulotteisen elokuvan katselemiseen. Siihen tarvitaan erikoiset lasit tai kolmiulotteinen valkokangas. Pitää siis itse myös osata jotain. Tässä tapauksessa osaaminen merkitsee taitoa olla yhtä aikaa äärimmäisen tarkkaavainen ja täysin rento; kykyä keskittyä valittuihin kohteisiin ilman jännitteitä ja ajatuksellisia rajoitteita. 

... tajunta voi kehittää erittäin suuren nopeuden tehdessään havaintoja silloin kun tälläinen on erityisistä syistä tarpeen. Normaali-ihmisen tajunta on uppoutunut sisäisten mielikuvien parissa askarteluun, ja aistit välittävät hänelle vain karkean ja viittauksenomaisen kuvan siitä, missä tilanteessa hän kulloinkin on.  Huomatessaan tämän riittämättömäksi ihminen kehittää itsessään kiihkeän halun oppia tekemään parempia havaintoja, ja se suuntaa paljon energiaa havaintojen tekoon tärkeällä hetkellä: tämä on keskittyminen. Huomiokyky voi tulla neulanteräväksi ja erottaa sekunnin murto-osat. Aavistus tulee todelliseksi. Tajunta koskettaa tarkastelumme esinettä. Kokemus opettaa meille, kuinka hyvin tällä tavalla saadut vaikutelmat pitävät paikkansa.

Elovaara ei kirjoissaan esittele järjestelmällistä ohjelmaa mielen ikkunoiden avaamiseen. Tai määrittele tajunnan laajennuksen eksaktia päämäärää. Esseistä kuitenkin kuulta läpi visio ihmisen heräämisestä jumalaisena energiaolentona. Elovaara kirjoittaa "uudelleen yhdistyvästä ihmisestä", joka lähettää nuolensa kohti korkeampaa ihannetta, johon se kokee yhteyden, ja antaa sille lisää energiaa. Luova toiminta (synteesi) tapahtuu seuraavasti: Viisauden ja kokemuksen ohjaamana tahto luo mielikuvituksen kautta suuntaviivat, joita halu noudattaa toteuttaakseen automaattisesti sille määrättyä kaavaa, jolla se voi vaikuttaa ulkoisten tapahtumien kulkuun.

Jorma Elovaaran tuotteliain ja luovin kausi - 60-luvun lopulta 70-luvun puoliväliin - synnytti tutkimusta, visioita ja ajatuskuvioita, joissa höpsismi ja tahaton huumori sekoittuivat vakavaan mystiikkaan ja syvällisen näkemykseen tajunnasta ja mielestä. Myös runoilijana Elovaara tuli mainittuna ajanjaksona esiin muuallakin kuin Mysteenin painatuksissa. Hector julkaisi v 1973 Herra Mirandos -albumillaan ystävänsä Elovaaran sanoittaman kappaleen Sisämaan retkellä.

Tähti-lehden viimeinen numero tuli myyntiin 1977. Vuotta aikaisemmin lehteä vastaan oli nostettu painovapauskanne, koska Tähden epäiltiin yllyttävän nuoria huumausaineiden käyttöön. Timothy Learyn haastatteluja sisältäneet Tähden numerot takavarikoitiin. Vuosia myöhemmin kaikki syytteet hylättiin korkeimmassa oikeudessa. 

Elovaara elvytti Tähden 1983 - tosin Tähti tuikahti vain yhden ainokaisen kerran. Elovaaran lisäksi ulkoasultaan suuria muutoksia kokeneen painotuotteen puikoissa olivat V-P Hämäläinen ja Tapio Pelttari. Tähden nimestä oli pudotettu pois alaotsikko okkultinen lehti ja salatieteilyn sijasta aviisin sisältö täyttyi suomirockista ja punkista, ympäristöasioista, viestintäpolitiikasta ja hamppukulttuurista. Jälkimmäiseen teemaan kytkeytyy Pelle Miljoonan kitaristin, Stefan Piesnackin haastattelu otsikolla Stefan ei kadu! (dullajuttuja, joiden takia oli käväissyt vankilassa.)

1980-luvun puolivälin jälkeen Elovaara pestattiin Radio Cityyn, jonne hän teki vauhdikkaalla ja eksentrisellä otteella ohjelmia otsikoilla Vesimiehen aika ja Sininen rapsodia. Niiden musiikkivalinnat olivat pääsääntöisesti kaameita, eivätkä ohjelmat muutenkaan vanhojen vesimiesten suggestiiviseen tenhoon  yltäneeet.  Sittemin hän on työskennellyt Helsingin lähiradiossa. Sen tiloissa Elovaara vilautti minulle n vuosi sitten käsikirjoitusprujua, josta on tarkoitus tulla kirja.

Tähti ja muut Elovaaran luomukset olivat aikansa (kristalli)lapsia. Tämä ei tietenkään madalla niiden arvoa. Pikemminkin päinvastoin. 

2000-luvun psykedeelisessä uskonnollisuudessa ja mystiikassa painotukset ovat erilaiset kuin 40 - 50 vuotta sitten ja tietoa alan asioista on saatavilla aivan toisenlaisessa mittakaavasssa kuin silloin. Sisäavaruuden auringon esteetön loiste on kuitenkin Mysteeni-jengin tavoin keskeinen teema ja visio myös Terence McKennan ja  Rick Strassmanin innoittamille uus-psykedeelikoilla. Ehkä siksi että

Sisäavaruuden auringon löytyminen (joka on siis sisäisten vetovoimien keskipiste, samoin kuin astraalivalo muodostaa Maan sisälle sen vetovoimien keskipisteenä valon, joka hieman muistuttaa aurinkoa) tarjoaa levon aikana passiivisen keskittymisen välineen projektion muodossa, ja tajuisena aikana kuusikärkisen tähden keskipisteen, joka merkitsee ikuisuustajuntaa. Meidän ei tarvitse silloin milloinkaan sammuttaa tajuntaamme: sisäauringossa on kuolemattomuuden salaisuus (Jorma Elovaara).

  

                    "Tähden toimitussihteeri K. H. Björkman osoittaa sormellaan Tuula Heimaa."
                      Tähti 1 / 1974

                            Arttu Hirvonen kuvassa keskellä. Photo - Vesa Turpeinen, 1975

 
Tähden numerot pdf-tiedostoina

Jorma Elovaara YLEn elävässä arkistossa

Tuula Heiman kirjasta Hampputarha lyhyesti Purppurarinteiden ratsastaja -blogissani:
Hampputarha 

Shiva Shankara-sankarin asanat

Shiva on yksi ja kaikki. Hän on luoja ja kaikkeuden kiitäjä. Jumalsankari joka pelaa yhtäaikaisesti suunnatonta määrää erilaisia pelejä leikkikenttänään maailmankaikkeus. Jokainen meistä on nappula Shivan shakkilaudalla ja yksi Shivan triljoonista, ziljoonista rooleista.

Sinä voit imuroida kotona, pelata rulettia Monte-Carlossa, meditoida ashramissa, kantaa lautoja raksalla, rietastella huoran sängyssä, olla presidentti, salainen agentti tai kadunlakaisija - joka tapauksessa sinä olet Shiva. Koska Shiva on kaikkia olentoja ylläpitävä energia ja niiden itseys. Kosmoksen ainokainen subjekti. 

Elämä ja luominen persoonallisen jumalmahdin leikiksi käsitettynä on Kashmirin shaivismin, ei-dualistisen jumaluusopin, pääteema. Yksi tämän leikin juonteista on se, että  Shiva kätkee minuutensa itseltään rajoittuneisiin tietoisuudentiloihin ja löytää myöhemmin itsensä ykseystietoisuuteen samaistuvana individuaalina.

Valaistuminen tai moksha tarkoittaa pelkistetysti ilmaistuna sitä, että Shivan impulssit läpäisevät esteettä tajuntasi ja mielesi värähtely on yhtä absoluuttisen olevaisen syketaajuuden kanssa. Tätä tilaa lähestytään Kashmirin shaivismissa joogisen harjoittamisen, meditaation ja ritualismin, avulla. Tärkein käsikirja joogille on Shiva Sutrat. Se on opus, jonka perimätiedon mukaan Shiva itse saneli 800-luvulla joogafilosofille nimeltä Vasugupta. Avainteoksia ovat myös Vasuguptan oppilaan Somanandan kirjoittama Sivadristi ja  Abhinavaguptan Tantraloka.

Koska Shiva on todellinen olio, absoluuttinen todellisuus itse, on myös hänen luomuksensa, ulosvirtauksensa,  reaalinen. Siksi Kashmirin shaivismin piirissä torjutaan tiukasti se käsitys, että maailmankaikkeus on harhaa. Objektiivinen todellisuus on Shivan subjektiivinen luomus ja olemus. Mayaksi sanotun, tilapäisten ilmiöiden ilmennyksen avulla Shiva saturoi tyhjän avaruuden ja tekee itsensä tiettäväksi.

Mayan kosketus saa meidät tuntemaan itsemme yksilöiksi. Samalla se sysää meidät hajamielisyyden sumuun, jossa tajunnan aktivisuus on minimaalisella tasolla. Shivan impulssit läpäisevät kyllä egomme kovan kuoren, mutta me vääristämme mielessämme impulssien värähteet ja virikkeet:

Kaikkitietävyys supistuu meissä avaruudellisen sijaintimme paikallistamiseen: Asun Suomessa, olen suomalainen.

Ikuisuuskäsitys supistuu tilapäiseen sijaintiimme eläytymiseen: Olen 60-vuotias ihminen vuonna 2017.

Täyseydestä tulee vajavaisuutta, epätäydellisyyttä, jonka vuoksi meillä on kyltymätön halu täyttää (elämämme) tyhjyys.

Intuitiivinen tietäminen kutistuu rajoittuneeksi tajuisuudeksi (vidyātattva) joka on riittämättömyytensä takia aina  jotakin vailla.

Spontaani effuusio ja flow supistuu vaillinaiseksi luovuudeksi jota rajoittaa sirpaloitumisen (kalātattva) energia.

Samaistuminen fyysiseen kehoon tekee meistä rajoittuneita minuuksia ja  mahdollistaa erillisyyden erheen, mutta samalla kehomme -  suurenmoinen mysteeri, emme tiedä siitä juuri mitään -  on kosmisten, sähköisten aaltojen värähtelevä kenttä, jonka energiaan tunkeutuminen johtaa henkiseen vapautumiseen:

Keho on nähtävä kaikkien polkujen kokonaisuutena, joka on täytetty ajan moninaisilla operaatioilla ja on kaikkien ajan ja avaruuden liikkeiden alusta. Keho nähtynä tällä tavoin sisällyttää itseensä kaikki jumaluudet. Tämän vuoksi sen tulee olla kontemplaation, palvonnan ja täyttymystä tavoittelevien riittien objekti.
- Abhinavagupta: Tantraloka

Joogaohjaaja Christian Pisano on kirjoittanut lähes 400-sivuinen kirjan, jossa hän esittelee joogien filosofiaa ja joogaliikkeitä Kashmirin shaivismin ja edesmenneen legendan, B.K. S. Iyengarin opetuksiin nojautuen. Kirja kantaa ylvästä nimeä The Hero´s Contemplation (Yogawords, 2011). 

Pisanon lähtökohtana on kuuluisan Kashmirin shaivistin, Ksemarajan näkemys siitä, että asana ei ole psykofyysinen asia, vaan tietoisuuden valona ilmentyvä, ylimmän Shaktin voima ilman ajan, paikan tai fyysisten raamiemme rajoitteita: se mihin joogi asettuu ollessaan täysin tietoisesti identifioitunut jumalaiseen on asana tai istuin. Istuin tässä kontekstissa on korkeimman Shaktin voima.

Hero´s Contemplation sisältää hymnejä, anekdootteja ja faabeleita muinaisten joogien maailmasta, shaivistista filosofointia ja selityksiä joogaliikkeiden metafyysisistä merkityksistä ja asanoiden nimiin kätkeytyvästä symboliikasta. Kauniisti kuvitettu teos ohjeistaa kymmenien jooga-asanoiden ja mudrien tekemiseen. Kaikkien asanakuvausten lomaan on sijoitettu Kashmirin shaivismin kirjallisesta kultakannasta kotoisin olevia mietelauseita ja ohjeita.

Joogaliikkeiden esittely käsittää kolmasosan kirjasta. Pisano aloittaa asanakimaran seisonta-asennoista: Samasthiti ja Urdhva Namaskarasana. Niiden jälkeen Utthita Trikonasan. Tämän asennon ilmaan piirtämä sakraali geometria liittyy absoluutin (feminiinisenä) Shaktina ilmeneviin tahdon, tietoisuuden ja aktiivisuuden energioihin. Asanassa sulautuvat toisiinsa tietoisuuden energiaa (jñānaśakti) manifestoiva Shiva Trikona ja aktivisuuden energia (kriyāśakti) Shakti Trikona.

Toinen näyte Pisanon metodista syntetisoida mytologia ja joogan harjoittaminen olkoon makuulla tehtävän Savasanan metafyysinen tulkinta. Pisson kytkee asanan ikoniseen visioon Kalista tanssimassa Shivan ruumiin päällä. 

Shiva palvelee ylintä Jumalatarta olemalla hänen rahinsa ja hänet tunnetaan nimellä  `Suurenmoinen Edesmennyt´. Hän ilmentää Sadāśivaa [ylintä jumaluutta]. Sanaa ´prahasantam´ (hymyileminen) on käytetty Sadāśivasta siinä tarkoituksessa, että hän näyttää ilonsa palvellessaan parā´a, transkendentaalista Shaktia hänen alustanaan. Vaikka hän [Shiva] on subjektiivisuuden puhdas elementti on hänenkin kuoltava.

Alkulauseen kirjaan on kirjaillut Pisanon joogaopettaja B.K.S. Iyengar ja Kashmirin shaivismia käsittelevän johdannon alan tietäjä Mark Dyczkowski. 

Johdanto on laaja ja Dyczkowskillle tyypilliseen tapaan isoja sisältöjä tiiviissä tahdissa purkavaa analyysia monilla detaljeilla ja alaviitteillä varustettuna. Tutkielma voi olla niukasti filosofisiin tai yleensä akateemisiin asiakirjoihin perehtyneelle lukijalle rankka pieti lukea läpi, mutta sen parissa puurtaminen kannattaa kyllä. 

Pisanon oma teksti on luistavaa, lyyristä ja huokoista ja välillä varsin säkenöivää. Syvällinen asiantuntemus ja omistautunut asianharrastus välittyy ja inspiroi. The Heroes Contemplation on dharma-aarre, jossa piisaa tutkittavaa monen kierroksen ajaksi.