Olemassaolo, tietoisuus, autuus

Satcitānanda on ainoa guru.
Paramahamsa Ramakrishna

Satcitānanda. Olemassaolo.Tietoisuus. Autuus.  Näillä määreillä hindulaisuudessa tavataan kuvata kaikkeustajunnan, Brahmanin, kokemusta itsestään.
 
Persoonattoman kaikkeustajunnan ominaisuuksia on annettu myös persoonallisille jumalille. Krishnalle ja muille. Satcitānandan ainoaksi guruksi julistanut Ramakrishna oli hänkin persoonallisen jumalan (Kalin) palvoja.
 
Hindureformisti Adi Shankaran systeemissä Brahman - tai Cit (absoluutti) - on passiivinen (niSkriya) olevaisuus. Shaivismi puoltaa näkemystä, jonka mukaan Cit (/Shiva) on aktiivinen, tahtova, täydellisyystajunta.

Myös kristittyjen taivaan isän voi määritellä vastaavanlaisella tri-typologialla kuin Brahmanin, jos autuuden tilalle sijoittaa rakkauden. Kuuluuhan kristinopin keskeinen dogmi: Jumala on rakkaus.
 
Tavallisesti kaiken sorttisille uskovaisille jumala/jumaluus on maailmankaikkeuden takana oleva elämän alku. Se on mielestäni outo aatos. Sillä eihän todellisuus ole lakana, jonka voi repäistä halki ja katsoa mitä sen toisella puolella on. Maailmankaikkeudessa saattaa olla sen toimintaan vaikuttava, itsetietoisuuden omaava, kosmisen ydinahjon kaltainen moottori - tai moottoreita -  mutta se jyllää meidän ja muiden elävien olentojen tavoin fysikaalisessa ilmiömaailmassa, ei metafyysisenä komponenttina sen "taustalla".
 
Mahdotonta on myös määrittää maailmalle ja ajalle alkupiste. Avaruus vaikuttaa olevan ajaton ja rajaton kuin Shivan tajunta konsanaan. Avaruus alkuperäisessä asussaan on luonnoltaan tyhjä ja ominaislaadultaan ("valoa") säteilevä. Samat määreet kuvavaat meidän mielemme luontaista, originaalia olemusta.
 
Mystikoiden keskuudessa hyvin yleisesti omaksuttu malli on se, että absoluutti -  kaikkeustajunta, satcitānanda - ja ihmisen "minuus" tai syväolemus ovat yhtä. Vaikka emme uskoisikaan tätä, voimme  ymmärtää, että satcitānanda on myös erityislaatuinen, yhtä aikaa ihmillinen ja yli-inhimillinen, tajunnan laatu: tietty meditaatiossa saavutettava tietoisuuden aste. Osa hindulaisista koulukunnista pitää tätä tietoisuuden tasoa henkisen harjoittamisen päämääränä, kruununa ja ytimenä.
 
Myös new agessa ja uus-uskonnollisissa liikkeissä egon sulautuminen autuuden (rakkauden), olemassaolon ja itsetietoisuuden alkulähteeseen on hyvin laajasti hyväksytty ideaali.
 
Satcitānanda-samadhin suosio on ymmärrettävä ilmiö. Sillä ensimmäisen kerran kun mieli poksahtaa siten, että tietoisuus avautuu satcitānandan taajuuksille, tulee herkästi tuntuma, että nyt on meneillään jotain totaalisen absoluuttista säpinää. Pelkästään super-tietoisuuteen jymähtämiseen liittyvä energian määrä on käsittämättömän valtaisa sen lävistäessä koko ihmisen rakenteen solu- ja atomitasoa myöten. Olemassaolo on silloin luonteeltaan verrattomasti isompaa ja herkempää tapahtumista, kuin arkitietoisuuden luihin, nahkaan ja ajatteluun sitoutunut elämäntunne.

Satcitānandaan sisältyvä tietoisuusominaisuus (cit) tarkoittaa ääretöntä viisautta, jopa kaikkitietäväisyyttä. Paramahamsa Ramakrishna eli eittämättä tämän laatuisen tietoisuuden tuntumassa, sillä mieshän oli nero. Hän operoi filosofisen ja uskonnollisen tietoisuuden korkeilla asteilla ja omaksui & muisti  kertakuulemalla sanskriitinkielisen viisaustekstin. Usein hän yltyi käyttämään hyvin sofistikoitua, korkeasti koulutetun ihmisen kieltä, vaikka olikin lähtökohdiltaan yksinkertainen kylänmies, joka extaasin pyörteissä saattoi intoutua tanssimaan niin villisti, että vaatteet valuivat hänen yltään.
 
Amerikan swami Ram Dass (Richard Alpert) on kertonut, että hänen gurunsa Neem Karoli Baba (Maharajji) "tiesi kaiken". Ram Dassin tavatessa gurunsa ensimmäistä kertaa kävi ilmi, että Karoli Baballa oli paljon tietoa Ram Dassin elämästä ja ajatuksista. Hän oli siis ilmeisen selvänäköinen persoona.

Mutta tarkoittiko Ram Dass em. lausunnollaan ihan kirjaimellisesti Karoli Baba omaavan tiedon "kaikesta" - sitä en pysty sanomaan. Ilmeisen mahdollista se tietysti on. Ihmisessähän on piilevänä kyky virittää tajuntansa ajan ja paikan rajat ylittävään tietoverkkoon. Tästä yhdenlainen esimerkki on se, mitä edesmenneen psykedeelifilosofi Terence McKennan veljelle, Dennis McKennalle, tapahtui Columbian viidakossa, La Chorrerassa vuonna 1971. Hän koki siellä päiväkausia entheogeenistä samadhia, jonka keskeinen piirre oli  "kaikkitietävyys" ja yhteys kaikkeen. Hänen ei edes tarvinnut polttaa savuketta itse, koska hän sai audenttisen tuntemuksen tupakan polttamisesta, jos joku toinen veti savut hänen puolestaan.

Dennis McKenna kehoitti seuralaisiaan kysymään häneltä mitä tahansa. Hänen mielestään tuli multi-dimensionaalisiin operaatioihin pystyvä aparaatti, jota hän saattoi käyttää vaikkapa puhelimena - ja soittaa esim. äidilleen vuoteen 1953.
 
Tietoisuudella ja viisaudella satcitānanda-kokemuksessa ei kuitenkaan ymmärtääkseni välttämättä tarkoiteta sitä, että tiedät hetkessä koko universumin sisällön, millaista pyjamaa Obama käyttää, tuleeko huomenna pouta ym. vastaavaa. Korkeamman viisauden viriäminen liittyy siihen, että syvässä meditaatiossa ihmiselle kirkastuu konkreettisesti se rajoittuneisuus, jonka omaan, pieneen mieleen sitoutuminen aiheuttaa. Hänelle tulee kokemuksellinen tieto olemassaolosta holistisena värähtelytapahtumana ja hän alkaa oivaltaa elämän olemusta ja ongelmia arkitajuisuutta laajemmasta, transpersoonallisesta ja kosmisesta perspektiivistä.

Iso ja hyvin yleinen satcitānandaan (/kaikkeustajuntaan tai, nirvanaan /samadhiin) liittyvä harhakäsitys on se, että satcitānanda on ikään kuin joku paikka tai ihmisestä riippumaton henkinen ulottuvaisuus, johon on yritettävä päästä sisälle. Henkisestä harjoittamisesta tuleekin täysin vääristynyttä säätelyä, jollei oivalleta sitä, että satcitānanda on abstraktio ja mielentila. Se ilmenee tajunnan virittäytyessä tietyille, hienoviritteisille taajuuksille.
 
Koska satcitānanda kaikkine suurenmoisen autuuden ja riemun lahjoineen on mielen luomus, siihen sitoutuminen on erhe. Kuten on takertuminen mihin tahansa mielen luomukseen ja kokemukseen. On turhanaikaista pohjata elämänsä autuuden suvantoon. Tai kuvitella olevansa satcitānandan kokemisen myötä elämän ytimessä - sillä eihän elämän alati muuttuvaisessa kokonaisuudessa ole ydintä, keskustaa, pohjaa eikä reunoja.
 
Egon sulautuminen satcitānandaan vie tajunnan kyllä viisauden valtamerelle, mutta jos siellä ei synny esteettömästi näkevää ja toimivaa superegoa ihminen alkaa muistuttaa enemmän raakaa elinvoiman oranssia hohtavaa porkkanaa, kuin viisauden kultaa säteilevää aurinkoa. Satcitānandan kokeminen ei automaattisesti johda sellaiseen viisastumiseen, että nähdään koko ehdollistuneen tietoisuuden spektri. Tämä on helppo havaita monien länsimaisten mystikoiden ja intialaisten gurujen naiveista ja puolivillaisista filosofioista.
 
(Tosin on niin, että esim. läheskään kaikki suositut, intialaiset gurut eivät mitä ilmeisimmin ole itse koskaan käyneet edes satcitānandan lähteillä. Ajatellaanpa vaikka Oshoa, joka rakensi oppinsa monista eri filosofioista referoimiaan systeemejä yhteen sekoittamalla tai, Äiti Ammaa ja hänen - ison koneiston voimin - kaupittelemaansa, sentimentaalista rakkkaus-autuus -höttöään.)
 
Jos hyvin käy, meditaatio satcitānanda-ykseydessä valmistaa ihmistä ylittämään itsensä, järkensä ja mielensä. Tämä ylittäminen on tyystin toisenlaatuinen aktio, kuin egon sulautuminen johonkin "korkeampaan voimaan" tai itsensä suggeroiminen autuaaliseen transsiin. Satcitānandassa, kuten missä tahansa mielentilassa, tiedostamisen prosessin tiedostaminen on ykkösprioriteeetti.  Se on avain puhtaaseen tietoisuuteen. Sillä tarkoitan tajunnantilaa, joka ei nojaa mihinkään, ei ole yhtä minkään kanssa eikä erillinen mistään.
 
Meillä saattaa olla häivähdys tästä tajunnasta. Nämä hetkelliset häivähdykset saavat meidät uskomaan, että objektiivinen, ei-dualistinen todellisuus on olemassa ja siihen herääminen on meille yhtä lailla mahdollista kuin se on jumalille. Meditaatiota harjoittaessamme läpivalaisemme tämän ja kaikki muutkin uskomuksemme joka päivä ja koetamme samalla avata väylää, transkendenttisen inspiraatioiden energialla, isolle ulapalle, joka ei ole ajattelumme tuote.

                                  Kalachakra tantra

Dread stoori

Vuonna 1978 päätin lopettaa hiusten kampaamisen ja harjaamisen. Halusin olla dread, koska koin läheisiksi rastafari-värähteet. Innoittajiani olivat Bob Marley ja muut reggaesankarit.

Niin minusta tuli ensimmäinen dreadlock-hiuksilla varustettu suomalainen. Dreadiksi ryhtyminen oli looginen jatke sille, että olin koko 70-luvun ollut vakaumuksellinen pitkätukka ja uskonut vapaaseen kasvuun, kaikessa.

Mitä pidemmäksi hiukseni venähtivät sitä vapaammin tunsin kiitäväni elämässä. Minulla oli tuntuma siitä, että hiukset ovat ihmiselle kosmista vitaaliteettia välittäviä lankoja.

Vanhan testamentin taru Simsonista ja hänen ihmeellisistä hiuksistaan on jokaiselle tuttu. Sen kanssa synkkaa hyvin yhteen eräs episodi Vietnamin sodan ajalta: amerikkalaiset  laittoivat erityisen ansioituneita intiaanitiedustelijoita erikoistehtäviin sotatantereella, mutta pian kävi ilmi, että hiukset lyhyiksi leikattuina kyseiset miehet olivat menettäneet taitonsa toimia maastossa.

Suomessa talonpoikien suosiossa olivat pitkät, valtoimenaan roikkuvat hiukset aina 1800-luvun alkuun saakka - kirkon vastustuksesta huolimatta. Folkloressa erityisesti naisten pitkät hiukset ilmaisevat seksuaalista magnetismia, mutta myös mytologisia merkityksiä on hiuksiin liitetty: vanhoissa kansanrunoissa kerrotaan, että Hiiden neidon hiuksista tehtiin kielet maailman ensimmäiseen kanteleeseen.

Yleisinhimillisiin käsityksiin perustuen ovat suomalaiskansojen hiuksiin kohdistuvat tavat ja uskomukset useimmilta kohdiltaan pukeutuneet samoihin muotoihin kuin lukuisten muiden läheisempien ja etäisempien kansojen. Puhumattakaan samasta perusajatuksesta lähteneestä pyrkimyksestä eri menettelytavoilla suojata hiuksia joutumasta sellaisen kohtalon alaiseksi, että siitä aiheutuisi ihmiselle vahinkoa, läheistä yksityiskohtienkin vastaavaisuutta on havaittavissa.  
Albert Hämäläinen - Ihmisruumiin nesteet suomalais-ugrilaisten kansojen taikuudessa: taikapsykologinen tutkimus, 1920) 

Joogisen tietämyksenkin mukaan hiusten pituudella on merkitystä, koska hiuksilla on yhteys kundaliinivoimaan - ja aurinkoon. Intialainen,  ns. kundaliinijoogan spesialisti, Yogi Bhajan opettaa, että pitkien, luonnollisten hiusten välityksellä siirtyy fosforia, kalsiumia ja D-vitamiinia selkäydinnesteeseen ja imusuonistoon. Tästä on hyötyä muistin, kestävyyden ja kärsivällisyyden kannalta.

Yogi Bhajan itse on uskonnoltaan sikhi ja sikhiläisille hiusten leikkaamattomuus on yksi pyhistä periaatteista.

Vuonna 1988 leikkuutin tukkani lyhyeksi ja lähdin ensimmäistä kertaa Jamaikalle. Matkan päätarkoitus oli ymmärryksen lisääminen rastafarilaisuudesta. Ennestään jo tiesin, että rastanäkemyksen mukaan Simson ja muut Raamatun profeetat olivat mustia dreadlock-miehiä, nasiireja.

Rastoille hiuksiston takkutouvit ovat kosmisia energioita kohti suunnatut antennit. Vastaavasti rastojen partojen tarkoitus on ylläpitää yhteyttä maan voimaan. Rastanaisen parta on hänen häpykarvoituksensa (joskin on myös leukaparran omistavia rastatyttäriä) ja koska rastanaiset eivät esittele julkisesti vulvaansa on johdonmukaista, että he kätkevät myös hiuksensa huivien sisään.

Jamaikalla huomasin pian, että Bob Marley oli pettänyt minut - ja koko minun sukupolveni. Suuri osa Marleyn rastafarilaisuuden nimissä viestimistä asioista olikin Twelve Tribes of Israel -nimisen lahkon teologiaa - ja 12 Tribeshan on kaikkea muuta kuin dreadlock -kultti: "tämä ei ole hiususkonto", minua valistettiin ensikäynnilläni 12 Tribesin päämajassa Kingstonissa. 

12 Tribes of Israel on tiukasti Raamattuun tukeutuva, Jeesuksen  kautta tulevaan pelastukseen uskova lahko.Toki Raamatulla on painoarvoa monien oikeiden rastaseurakuntienkin keskuudessa. Rastojen raamatullisuudessa on vahvasti valkoisen kulttuurin hegemoniaa uhmaava, anti-kolonialistinen vire. Onhan rastojen jumala musta kuningas, keisari Haile Selassie. Heidän bibliassaan ei seikkaile valkoinen (demoni) Jeesus Kristus ("burn boy Jeezus!"), vaan tummapintainen Jesus/Iesus Immanuel.

Afro-centrinen black power - paatos yhdistää raamatullisia dreadeja ja dub-runoilija Mutabarukan kaltaisia rastoja, jotka torjuvat jyrkästi Raamatun arvovallan ja juutalais-kristilliset katsannot kaikkiaan.

Rasta-ideologia ilmenee pelkistetysti ja koruttomasti hymneissä, joita lauletaan rastafarien kokoontumisissa rumpujen säestyksellä. Laulut uhkuvat tuhoa paaville ja Babylonille. Kertovat kaipuusta kotiin Siioniin. Ylistävät rastojen jumalaa, jonka edessä kaikki kansat tulevat vielä polvistumaan. Tuli ja tuomionpäivä ovat toistuvia teemoja. Valkoisia manataan ulos Afrikasta -  Rastafarin valitun kansan kotimaasta - ja ihmisiä kutsutaan seuraamaan Mustan Rakkauden (One Black Love) värähtelyjä -  jos äitisi ei halua tulla, jos isäsi ei halua tulla, ja jos veljesi ei halua tulla, niin jätä heidät ja tule sinä!

 Rastafarilaisuuden Afrikka-keskeisyys yhdessä köyhyyttä surkuttelevan eetoksen kanssa on viimeisen n. 80 vuoden aikana tehnyt alunperin hyljeksityistä ja vihatuista rastoista lähes koko kansan lempilapsia Jamaikalla. Viime vuosina rastafarien mainetta jamaikalaisten keskuudessa on varmasti lisännyt myös rastojen ehdoton homokielteisyys. 

Nykyisin Jamaikalla ilmottautuukin rastoiksi suuri määrä dreadlocksittomia kansalaisia, joita inspiroi Morgan Heritagen hitti You don't haffi dread to be Rasta. Heidän käsityksensä mukaan rastana oleminen tarkoittaa sitä, että ylistää Jahia (jumalaa), on oikeamielinen ja vastustaa rasismia plus muuta sortoa - mutta jättää tuomitsemisen Jahille. Näin rastafarilaisuus on vesittymässä ankarasta, mystisestä kultista ja holistisesta elämäntavasta pinnalliseksi, yleisuskovaisuuden poreiluksi..

Rastafariliike ei ole enää DREAD, kauhua herättävä ilmiö. Länsimaissa reggaen, positiivisten vibojen ja keskinäisen veljesrakkauden fiilistelyyn keskittyvä rastaliike edustaa samantyyppistä, hengellistä pehmopornoa kuin itämaiset, uus-uskonnolliset liikkeet. 

Tietysti rastafarian originaalin ytimen vaalijoita on edelleen olemassa, mutta heidän vaikutuksensa nyky-rastafarilaisuuteen maailmanlaajuisesti on lähinnä symbolinen. Alkuperäinen ydin sykkii kuuluvasti Jamaikalla päivä- ja yökausia kestävissä nyabinghi-rituaaleissa. Nyabinghi on dreadlock -rastojen holotrooppinen, tai vähintäänkin enteogeeninen  kultti, jossa ganjalla on sama merkitys kuin peyotella Native American Churchin rituaaleissa Yhdysvalloissa.

Nyabinghi-kultti edellyttää osallistujiltaan "puhdasta sydäntä ja puhtaita käsiä". Siksi naiset eivät voi tulla binghi-leiriin kuukautisperiodinsa aikana eivätkä kokata miehille ital´ia (ilman suolaa valmistettua vegaaniruokaa). Nyabinghi order siis tiedostaa kaikkien esoteeristen kulttien tuntemat, vereen ja sukupuolisuuteen liittyvät voimat ja mysteerit. Rastaleirien kanssa samantyyppistä etikettiä noudatetaan esim. Intiassa tiettyjä, hengellisiä rituaaleja tehtäessä ja Etelä-Amerikassa samaanien johtamissa ayahuasca-seremonioissa.

Olen tanssinut nyabinghia eri puolilla Jamaikaa olevissa leireissä ja nähnyt ja kohdannut sen jumalallisen ykseyden ekstaasin, josta tosi rastafarien hengellinen voima, asenne ja aateluus kumpuaa. Olisiko näiden seurojen viritys ja väre toisenlainen, jos tabernaakkeleissa  olisivat koolla kaljupäiset, parrattomat uskonveljet ja sisaret? Aivan varmasti olisi. Dreadlock-impulssi on nyabinghissa kuuluva, näkyvä ja monin tavoin vaikuttava tekijä.


Vavahduttava ominaispiirre nyabinghi-rituaaleissa on se, miten niissä toteutuu ylistyksen ja kirouksen liitto. Tafarille omistettujen kiitosvirsien lisäksi seurakunta messuaa ketoon Babyloniaa ja manaa avukseen ukkosta, salamaa, maanjäristyksiä ja tulvia. Rastarituaaleissa  leimahtaa eloon panteistinen magiikka, jollainen on ominaista kaikkien uskontojen samanistisille juurille ja aluskasvillisuudelle.

Samanismiin ja noituuteen, esim. Afrikassa, dreadlocksit eivät suoranaisesti ja välttämättä liity, mutta kaikissa kulttuureissa samaanien seassa on ollut ja on myös jörö-jukkia. Siperiassa kerrotaan tarinoita samaaneista, joiden hiukset olivat rautakangen vahvuisia touveja, joiden iskulla saattoi surmata ihmisen.

Monet Keniassa 50-luvulla siirtomaavaltaa vastaan taistelleista Mau-mau -liikkeen sotureista kasvattivat hiuksensa lockseiksi ja kuvat näistä sotilaista olivat Jamaikalla yksi innoituksen lähde rastojen dreadlock -kultin syntymiselle. 

Nykyisin Afrikassa hengellisistä syistä dreadeja ovat rastojen lisäksi lähinnä afrikkalaisten sufi-kulttien jäsenet. Näistä uskonheimoista tunnetuin on senegalilainen muslimilalahko Baye Fall. Sen juuret ovat 1800-luvun loppupuolella syntyneessä Mouride-veljeskunnassa, jonka pyhä kaupunki on Touba Senegalissa.

Nimensä lahko on saanut perustajaltaan Sheikh Ibrahima Fall´lta (1855 – 1930). Häneltä periytyy myös se käytäntö, että tukkana näillä islamin ihmisillä liehuvat locksit.  

Baye Fall -kultin kaaderit on vapautettu työnteosta ja paastoamisesta; he keskittyvät meditaatioon ja muuhun henkiseen harjoittamiseen. Marihuanalla ei ole virallisesti osuutta veljeskunnan oordingissa, mutta monien Baye Fall`in jäsenten elämäntapaan se olennaisesti kuuluu. Samanhenkistä, ahkerammin hasiksen polttoa kuin Koraanin tavaamista harjoittavaa dreadlock-sufiväkeä elää Afrikan lisäksi ainakin Intiassa ja Pakistanissa.

Juutalaisten muusikoiden keskuudessa on perimätiedon mukaan ollut dreadeja jo tuhansia vuosia sitten (viereinen, Niniveltä löydetetty kohokuva on tehty n. 678 e.e.a.).

Muinaisessa Egyptissä karvaisuutta pidettiin villieläinten ja barbaarien ominaisuutena. Tukattomuus, parrattomuus ja yleensä sheivaaminen oli yleinen tapa. Siten onkin erikoista, että mm. muumioiden jäännösten perusteella on päätelty, että dreadlocksit olivat suosittuja egyptiläisen yläluokan keskuudessa viitisen tuhatta vuotta ennen ajanlaskun alkua. Historioitsijat arvelevat kyseessä olleen muoti-ilmiön, jolla ei ollut yhteyttä hengellisyyteen. Tätä mielipidettä puoltaa se, että muinais-Egyptissä oli tavallista peittää kalju peruukilla ja oli myös dreadlokcseja muistuttavia peruukkeja.

Gautama Buddha ei koskaan leikannut hiuksiaan (Lama Anagarika Govinda), mutta hänen alulle laittamansa munkkiyhteisön jäsenet ovat yleensä Dalai Laman näköisiä kaljupäitä. Jo satoja vuosia buddhalainen luostarilaitos on Tiibetissä ja muualla käsitellyt ihmisiä anonyymina, karvattomaksi kynittynä massana. Luostareissa on asunut  "tuhansia munkkeja yhdessä kuin muurahaiskeossa vailla todellisen uskonnollisen elämän arvokkainta tekijää, yksinäisyyden rauhaa ja hiljaisuutta sekä yksilön vapautta ja koskemattomuutta" (Lama Anagarika Govinda).

Joskus korkea-arvoiset lamat ottavat itselleen etoikeuden pitää pitkää tukkaa ja partaa. Luostareiden ulkopuolella, luolissa ja muissa piilopaikoissa meditoivilla buddhalaisjoogeilla tukka yleensä takkuuntuu samaa tahtia kuin ajatukset suoristuvat.

Oma lukunsa ovat togdenit / tokdenit - joogit, jotka jo lapsena on erotettu munkkikatraasta omaksi ryhmäkseen ja laitettu tiukkaan, esoteeriseen koulutuksen. He ovat dreadlocksien kruunaamia  harjoittajia, joiden tiedetään omaavan mystisiä kykyjä. Yksi togdenien opetuslinjan esi-isistä, Amkha Dechen Dorje, on kuuluisa siitä, että hän pystyi dematerialisoimaan itsensä ja perheensä ja lisäksi vielä koiransa ja karjansakin.

Englantilaissyntyinen buddhalaisnunna Tenzin Palmo eli Intiassa vuoden samassa paikassa yhdeksän togden-joogin kanssa. Hänen mielestään nämä Khamtrul Rinpoche Dongyud Nyiman kokoaman erikoisjoukkueen jäsenet olivat huippuiisejä hemppoja: "He olivat totaalisen ei-tuomitsevia ja vaatimattomia ihmisiä ilman egoa". 

Joogit kertoivat Palmolle, että on myös naispuolisia togdenharjoittajia, joita kutsutaan nimellä togdenma. Näillä dreadlock-sistereillä on omat kokoontumisensa, joihin miehet eivät saa ottaa osaa. "Sinä et voisi edes katsoa heitä", joogit sanoivat Tenzin Palmolle, "he ovat niiin voimallisia ihmisiä".

Suurenmoisin joogasuoritus on kuolemattomuuden saavuttaminen. Buddhalaisessa kontekstissa sen voi katsoa tarkoittavan ns. rainbowkehon luomista (josta Ummagummassa on jo aiemmin kirjoitettu). Rastat ovat ennen muinoin pitäneet ikuista elämää oman kohtalonsa oletusarviona - sillä Raamatun mukaan "synnin palkka on kuolema" - mutta siinä määrin runsaasti on vuosien varrella Haile Selassien palvojia mennyt manan majoille, että tämä doktriini ei ole enää erityisen vahvasti esillä.

Jamaikalainen, yhdeksänkymppinen lääkäri, Rastatohtori Bongo Hue on uskollinen alkuperäiselle ohjelmalle. Hän sanoo "rastan olevan voittamassa iän, kivun ja kuoleman". Sitä hän ei paljasta miten tämä  tarkkaan ottaen tapahtuu, vaan jokaisen on itse haettava kuolemattomuuden tietotaito Tafarilta ja sihteeriltään Omega Tafarilta.

Tein liiton Kaikkivaltiaan kanssa kymmenen miljardia vuotta sitten ja lupasin etten tulisi kuolemaan tässä elämässä ... Minun locksini ilmaisevat tätä liittoa, jonka olen tehnyt.  Me (rastat) olemme muinaisia. Emme ole niin kuin muut ihmiset.  Me näytämme muinaisilta, vanhojen aikojen profeetoilta, koska heitä me olemme. (Bongo Hue I)

Rastatohtorille dreadlocksit ovat jumalallisissa tehtävissä toimivien ihmisten tunniste ja heidän tajuntansa instrumentti. - Jos esim. haluat paluumuuttaa Afrikkaan, niin hommaa itsellesi laiva tai osta matkalippu, sanoo Rasta, dreadlockseja ei matkan tekemiseen tarvita. Lockseja tarvitaan rastayhteyden ylläpitämiseen. Tosin Bongo Hue on myös paljastanut, että muinaismaailmassa ensimmäiset rastat lensivät hiuslaatat siipinään.

Tutustuin Rastatohtoriin ensimmäisellä Jamaikan matkallani ja suurin syy siihen, miksi olen tehnyt kaikkiaan 10 tunkeutumista saarelle on ollut kiinnostus Bongo Huen myyttiä, vibraatioita ja elämänymmärrystä kohtaan. 

Ensitapaamisella minua hämmensi se, että tämän erikoisen vitaalin ja säkenöivän rasta elderin puheenparret ja visiot olivat täysin erilaiset, kuin kellään muulla tapaamistani dreadeista. Bongo Hue ei edes käytä sanaa "Jah". Ei esitelmöi "yhdestä rakkaudesta", ei Juudan leijonasta, Raamatusta, ei taistelusta Babyloniaa vastaan. Musta nationalisti Marcus Garvey, jota rastaliike pitää profeettanaan, on Bongo Huelle vain alkeellista agitaatiota harrastanut kristitty baldhead.  Etiopialaiset ynnä muut afrikkalaiset ovat eläinten raatoja ravinnokseen käyttäviä "petoja ja vampyyreja" - ihmiskuntaa yleensä hän vertaa animaatiohahmoihin. Moitteettomuus ja jumalalliset laadullisuudet ovat avaintermejä Rastan "julistaessa taivaistaan". Luontoyhteydelläkin on tärkeä sija hänen opetuksissaan, joihin myös ehdoton väkivallattomuuden periaate sisältyy.

Tehdessäni kesällä 1988 visitiin nyabinghi-keskukseen Jamaikan Pitfourissa kysyin yhdeltä päälliköltä, mikä oikein on tämä Rastafarin Teokraattinen Hallitus (nykyisin Divine Government Rastafari Omega Tafari), jonka nimissä Rastadoctor tuolloin teesejään toitotti. "Se on Bongo Hue I", minulle vastattiin, "hän on noussut omalle tasolleen".

Bongo Huelle rasta on arvonimi samassa mielessä, kuin esim. Buddha on buddhalaisille. Rasta tarkoittaa hengellisen ja fyysisen metamorfoosin läpikäynyttä individuaalia, jolla on elävä yhteys transsendenttisiin, jumalaisiin laatuihin ja joka on sen vuoksi kuolematon. 

Rastatohtori ei identifioi itseään "rastaliikkeen" jäseneksi, koko se käsite  on hänen mielestään absurdi. Päinvastoin kuin rastaliikkeen ihmiset Bongo Hue ei Kaikkivaltiaasta puhuessaan tarkoita keisari Haile Selassieta, vaan hänen salaista veljeään, vegaania dreadlock-avataaria, Tafaria. Hän on Pääluoja.

Jos en olisi dread, en olisi kuullut läheskään kaikkia niitä myyttejä ja salaisuuksia, joita olen Rastatohtorin koulussa opiskellut. Rastatohtorilta olen saanut tärkeimmät impulssit ja virikkeet ymmärrykseen siitä, mitä dreadina oleminen merkitsee: mikä on dreadlocksien merkitys ja funktio elon taipaleella. Kesti kylläkin vuosikausia ennen kuin ensimmäistä kertaa tunsin meditaatiossa miten energiaa ja tietoisuutta virtaa minuun hiusteni välityksellä.

Yhden teorian mukaan rastojen dreadlock-kultin syntymisen impulssina olivat Raamatun nasiirien ja Kenian Mau-mau -sissien ohella intialaiset kuvat suurjumala Shivasta. Aiheesta on tehty dokumenttielokuvakin äskettäin. Teoriaa puoltaa se, että intialaisia siirtolaisia eli Jamaikalla kymmeniä tuhansia rastaliikkeen syntymisen aikoihin, mutta hyvin vähän asiasta on suoranaista näyttöä. Rastafarian perustajana pidetty Leonard P. Howell käytti kyllä 30-luvulla intialaista nimeä Gangun Guru Maragh, mutta hänellä ei ollut pitkää tukkaa tai partaa. 

Intiassa, Nepalissa ja muuallakin Shiva on keskeinen jumalhahmo dreadlocksien (jata) kruunaamille sadhu baboille. Viisikymmentä vuotta sadhujen keskuudessa elänyt jenkkiswami Baba Rampuri kutsuu heitä "intialaisen hengellisyyden Helvetin Enkeleiksi", koska sadhut ovat usein hurjia ja väkeviä veikkoja, jotka eivät kitsastele kirouksia vihollisilleen vihmoessaan. Joskus he yltyvät todella raivokkaisiin tekoihin.

Ainaiseen alastomuuuteen sitoutuneita sadhuja sanotaan naga baboiksi. Maailman suurin festivaali, Kumbha Mela, alkaa sillä, että takkutukkaisten nagojen rykmentti marssii Gangesiin miekkoja edellään veteen heittäen. Miekat muistuttavat siitä, että naga babat ovat taustaltaan sotureita: entisaikaan näet oli Intiasssa alastomien dreadien ryhmiä sotilaallisissa tehtävissä. Silti sadhut itse eivät aina laillista järjestystä noudata, onhan heidän tapoihinsa kuulunut jopa pienten lasten kaappaaminen omaan porukkaansa.

Sadhut ovat perirastojen tapaan hengelliselle agendalle omistautuneita pyhimyksiä, mutta rastojen ja sadhujen suhde yhteiskuntaan on eri lailla virittynyt. Rastoillehan vallitseva yhteiskuntajärjestys, demokratia, on demonikratia ja riistokoneisto; Babylon, jonka kaatumista ennustellaan harvassa päivä. Sadhut sen sijaan eivät ole, ainakaan itsetarkoituksellisesti ja ideologisesti, tukkanuottasilla yhteiskunnan kanssa. He eivät uhku vihaa maallista hallintoa kohtaan, vaan elävät irti yhteiskunnallisista velvotteista siksi, että he näkevät taviselämän suorittamisen ja konventionaalisen uskonnonharjoituksen umpikujana: se ei ikinä johda täyteen vapauteen, vapautumiseen, valaistumiseen.

Sadhujen maailma on monenkirjava, mutta yleensä jokaisella baballa on guru, jonka antamista siunauksista ja vihkimyksistä elämä sadhuna alkaa. Kaikki sadhut eivät ota selibaattiin velvoittavaa sannyasa-vihkimystä, mutta silti selibaattia voidaan pitää hyvin laajalti heidän yleisihanteenaan. Tässä on yhtäläisyys 50- luvulla Jamaikalla toiminnassa olleeseen yhteisöön nimeltään I-gelic House / I-tal Higes Knots, joka oli yksi ensimmäisistä dreadlock(/knot) rasta -veljeskunnista. 

I-gelic Housen (Enkelillisen Talon) rastat pidättäytyivät sukupuolisesta kanssakäymisestä ja majailivat omassa vuoristokommuunisssaan askeettista elämäntapaa noudattaen. Heillä oli varmasti isosti osuutta siihen, että rastojen keskuudessa tuli vallitsevaksi käsitys, jonka mukaan nainen voi päästä Rastafarin yhteyteen vain miehen (kingman ´in) välityksellä. (I-gelic Housen dreadit muuten puhuivat omaa kieltään, I-tesvar´ia, josta nykyinen rastojen I & I -kieli on lähtöisin.)

Aloin hengailla sadhujen porukoissa 2011. Silloin ensimmäistä  kertaa kävelin sisään Kathmandun Pashupatinath-temppelin porteista. Alunperin 400-luvulla rakennettu Pashupatinath, jossa Shivaa palvotaan petojen kuninkaana, on Nepalin vanhin hindutemppeli ja yksi maailman tärkeimmistä Shivan palvojien pyhiinvaelluskohteista. Se on luonnollinen kohtaus- ja palvontapaikka dreadlock -ihmisille, koska symbolisesti ajateltuna Pashupatinathista Shivan locksit haarautuvat ja laskeutuvat koko maailman yli kiemurteleviksi kutreiksi.

Pashupatinathin sadhu-yhteisö otti minut heti riemastuneena vastaan. Itse asiassa, kummallista kyllä, tuntui siltä kuin he olisivat odottaneet minua saapuvaksi ... 

Jotkut Pashupatinathin vakiobaboista ovat hyvinkin vaikeisiin jooga-asanoihin pystyviä miehiä ja osalla on plakkarissaan rankkoja siddhi-suorituksia. Olen tutustunut Pashupatinathissa mm. Bangal Babaan, intialaiseen pyhimykseen, joka on viettänyt 20 vuotta elämästään luolassa nuotiotulta yötä päivää vartioiden. Panautin kylässä Nepalissa tuli tutuksi Gorakhnath Baba, joka on kuuluisa siitä, että hän oli seisaallaan yhtä mittaa 12 vuotta. Kyläläiset huomioivat tämän voimateon siten, että rakensivat yhdelle vuorenlaelle Gorakhnath Baballe pienen temppelin, jossa hän nykyisin elää.

Gorakhnath Baban kanssa puhun tulkin välityksellä. Suuri osa Nepalin sadhuista osaa englantia vain vähän tai ei ollenkaan. Täten yhdessäolo heidän kanssaan tarkoittaakin usein sitä, että istuksitaan hiljaa tulilla. Istumista pyhien seurassa pidetään Intiassa ja Nepalissa siunauksellisena tapahtumana ja osana uskonnonharjoitusta. Minä opin tämän proseduurin jo Jamaikalla.

Olen pari kertaa lähettänyt Rastatohtorille kuriiripostina nepalilaisista sadhuista ottamiani valokuvia. Viime kesänä Rasta kommentoi potretteja toteamalla, että sadhu baboilla on yhteys maahan, mutta ei "Jumalpäähän". Ehkä hänen käsityksensä muuttuisi, jos hän kävisi neuvonpitoon babojen kanssa. Nämä järkeilyt olisi tosin käytävä jossain muualla kuin Pashupatinathissa, koska temppelin alueella tapahtuu kaiken aikaa ruumiiden polttamista ja rastahan ei koskaan mene hautajaisiin tai kuolleen lähelle.

Inspiraation matkustaa Nepaliin sain vuonna 2008 Intiassa. Siellä ollessani meditoin kerran yhden iltapäivän Hanumanin temppelissä New Delhissä ja silloin - naivistisen, intialaisen temppelitaidekitchin ympäröimänä - tajusin kirkkaasti kaikenlaisen uskonnon harjoittamisen absurdit tasot. Jossain palvotaan Jumalan poikaa, täällä jumalaista apinahahmoa ... 

Pitkän tovin istuin Hanuman-temppelin Kali-patsaan edessä, sillä Mama Kali minut oli Intiaan vetänyt. Jumalainen Sulotar oli ilmaantunut minun meditaatioihin ja visioihin jo kauan ennen matkaa. Intiassa minulla oli tilaa tyhjentää pääni menneistä ja rauhaa syventyä omiin uskomuksiini, joita monet ekstaattiset mietiskelyt superjumalattaren yhteydessä olivat ravistelleet rajusti.

Olin elänyt kolmisenkymmentä vuotta lähellä rastavärähtelyjä ja jopa eläytynyt rastojen teistiseen maailmankuvaan. Halusin uskoa, että universumin keskuksena on kosminen tietoisuus, joka pitää kaiken koossa. Kalin syleilyissä tuo katsanto räjähti atomeiksi ja samalla näin omin silmin: atomeissa ei ole ydintä.

80-luvun lopulla Suomessa ja ilmeisesti koko maailmassa alkoi iso dreadlock-buumi. Takkutukkia alkoi näkyä kaikkialla missä kaksi tai kolme kokoontuu ja monet heistä julistautuivat rastoiksi. Kaikkien takkupäiden kuontalot eivät olleet aitoa lajia, sillä monen päällikön ja kuningattaren pään päällinen oli ostettu kampaamosta. Hiussalongeissa näet oli näet heretty hyvin äkkiä tuunailemaan, monilla eri tekniikoilla tehtäviä hiuspötkylöitä ja lettejä ("rastoja") trentitietoisille asiakkaille.

Se  että umpimaterialistisessa yhteiskunnassa vastavirtaan kulkevan väen keskuudessa dreadlocksit on omaksuttu osaksi elämäntapaa, on terve ja uljas ilmiö. Mutta vain siinä tapauksessa dreadien kantajien tietoisuus on kasvanut heidän hiustensa mittaan, jolloin he vaalivat puhtaita laatuja elämässään. Minihameet, mäkkärimättö ja meikkaaminen, juopottelu, Pride-marssit ja anarkistihulinointi ovat esimerkkejä asioista, jotka eivät synkkaa yhteen ylvään dreadlock-kulttuurin, eli muinaisilta pyhimyksiltä periytyvien elämänarvojen kanssa.

Dreadit ovat jo ajat sitten luisuneet pois muodista, mutta samalla on käynyt niin, että eri tyyppisistä  feikkidreadeista ("rastoista") on tullut pätevä moppitukkatyyli monelle itseään, jos ei radikalismilla, niin vähintäänkin city-liberalismilla, brändäävälle julkkinaiselle. Vasemmistopoliitikko hakee näköistukkavirityksellään katu-uskottavuutta. Markkinointikonsultoija erottuu golfia pelaavista kollegoistaan kiitos imagoonsa liimattujen, eksoottisten harrasteiden: viikinkimiekkailu ja "rastat". Ihmetellä vain täytyy sitä, miten esim Sofi Oksanen viitsiikin laittaa rahaa ja kallista aikaansa siihen, että näyttäisi joltain, jota ei edes halua olla...

Se miten sekalaisella ja sekavallakin tavalla locksit ovat mukana tässä ajassa kertoo osaltaan siitä, että post-modernille kulttuurille on ominaista mytologisten ilmiöiden, voimakuvien ja tarinoiden tyhjentäminen sisällöstään. Alkujaan korkealentoisista ja pyhistä asioista tehdään tasapuolisesti merkityksetöntä ja pinnallista höttöä. Sakraali taso on tyystin hävinnyt  yhdyselämän rakenteesta ja uskonnoilla on enää pelkästään viihdearvo.

Aikamme sekulaarilla sekasotkulla ei tietenkään ole vaikutusta niihin ihmisiin, jotka kantavat tukan taakkaa tietoisina siitä mitä ovat tekemässä ja miksi - välittämättä siitä vaeltavatko nämä dreadit elämän täyttä täyttymystä toteuttamassa tietyn viisausperinteen vaikutuksen alaisina, vaiko vailla muuta ohjausta kuin itse oivalletut, henkiset visiot.

Kaikki se mitä edellä on sanottu hiusten ratkaisevasta vaikutuksesta elämänlaatuun voi kuulostaa uskomattomalta. Tieteellisiä todisteita en tutkielmani tueksi pysty esittämään, mutta yhdestä asiasta minulla on täysi valmius antaa tulen ja veden kestävä todistajanlausunto:  minulle ei olisi tapahtunut niitä asioita, mitä elämässäni on tapahtunut, jollei minulla olisi pitkää tukkaa.

                                                                      INDIA

                                                                        JAMAIKA

             Rasta Barbie, kuva, jonka facebookissa jakoi Isaiah Sellassie tällä tekstillä varustettuna:

This is what reggae has done! and they bristle when they don't get any respect from I and I.... every single day on facebook my eyes are assaulted by sundry dreadlocked women (black, brown and white) doing this kinda thing, in selfie after narcissist selfie, sometimes bordering on soft porn.... anyway, let me not start ranting, all I wish to say really is please *please* do not make the mistake of assuming I am a part of this movement, seen? I stand with HIM Haile Sellassie I, I stand with Leonard Howell and Joseph Hibbert - I do NOT stand with Bob Marley or reggae or the rest of the harlotry, none of it.

                                         Viktoriaanisella ajalla oli aikaa kasvattaa hiuksistoa.

Maharishi Yogi & Heidi Hautala vs Mediahirviö

Suomalaisen median asenne guruihin ja henkisiin liikkeisiin on epäluuloinen. Samalla myös ailahtelevainen ja epäanalyyttinen. 

Dalai Lama on jees, koska hän sanoo nykyisin kaikkeen: jees. Lisäksi naistenlehdissä voidaan ihastellen esitellä joogaa ja uus-heränneitä new age-papittaria. Muutoin elämäntiedon opettajat ja itätuulen tuomat, henkiset virtaukset kiinnostavat mediaa lähinnä silloin kun tarjottavana on rahaan ja seksiin liittyviä sensaatioita.

On tietysti hyvä, että tuotteistettujen gurujen ja falskien gurukulttien pimeää puolta tuodaan päivänvaloon. Sitä vastoin ohi maalin valtamedia ampuu yleensä aina siinä, että kaikki ihmisten moninaiset, henkiset pyrkimykset ja näköalat luokitellaan yksioikoisesti, ilman syvempää perehtymistä, yhdeksi ja samaksi huuhaaksi, mikäli ne sisältävät modernin vulgaarimaterialismin kanssa poikkiteloin asettuvia linjauksia.

Ns. henkisten liikkeiden joukossa on monia filosofialtaan hyvinkin hataria ja katalia virityksiä, mutta samat sanat voi sanoa valtamedian meedioiden sekulaaria skepsis-seta-luterilaisuutta ilmentävästä maailmankuvasta: eihän silläkään mitään erityistä tukevaa, kestävää pohjaa ole.

Edellä sanottu olkoon intro muutamiin katkelmiin artikkelista Maharishi ja pappien perilliset. Se on julkaistu Suomi-lehden numerossa 11/1983 ikään kuin vastineena Hesarin ja muidenkin lehtien kirjoittelulle koskien Maharishi Mahesh Yogin Suomen vierailua. Tekstin on allekirjoittanut Heidi Hautala (tosin monet sanonnat ja asenteet, ja retoriikka kaikkiaan tuo mieleen J.O.Mallanderin, jonka kanssa Heidi oli noihin aikoihin yksissä... - jutun kuva: Keijo Kansonen).

Tänä päivänä Heidi Hautala tuskin yhtälaista tekstiä aiheesta väsäisi, olihan artikkeli hyvin yksipuolisesti ymmärtäväinen suhteessa TM-liikkeeseen ja sen perustajaan.Tästä huolimatta kirjoitus sisältää monia teräviä ja nasevasti näkyviin nakutettuja huomioita, ja niiden takia se on mielestäni enemmän, kuin vain kellastunut suikale kulttuurihistoriaa.

Te uuden ajan Välittävä luokka - pappien perilliset, jotka tällä maallistuneella kaudella edustatte ylinnä tapahtuvaa todellisuutta Sellaisenaan - ovatko olot sittenkään liberaalimmat kuin "pimeänä keskiaikana", kun Te nyt toimitatte maailmaa mielihalujenne mukaan? Aina siten, mikä tuo eniten kilahduksia aneiden arkkuun - Virallisesti Tarkistettuun Levikkiin.

... Kun itäinen kulttuuri sitten sumeiden silmienne edessä tarjoillaan Teidän läntiselle aivolohkollenne, Te ulostatte solvauksia, jotka poliitikkoihin kohdistuessaan veisivät Teidän Keskinkertaisuuksiltanne leivän. - "Kun Hänen Pyhyytensä Maharishi Mahesh Yogi saapui julistamaan Valaistuksen Aikakauden alkaneeksi Suomelle, ei Hotelli Intercontinentalin Ball Roomissa oltu vielä koskaan kuultu niin täydellistä paskanpuhumista." ...

... Te kumarratte tiedettä, koska se on Teille kotiinpäin ja sitäpaitsi kuulunee täydennyskoulutuksenne mekaanisesti syventävään osaan. Te paheksutte sitä, että Maharishi Mahesh Yogin mietiskelijät ilmoittavat Libanonin levottomuuksien lientyneen intensiivisen meditaation ansiosta - tilastollisesti. Mutta kuka tahansa Teidän joukostanne lienee valmis siunaamaan maagisen ajattelun, joka piilee väitteessä, että poliisipartioiden lisääminen viikonloppuisin vähentää rikollisuutta.

Logiikan valaistaessa (pitkääkin pidempää) tietänne Te kuittaatte Maharishin puheiden olevan luokkaa "Hauki on kala... myös kaloista yksi on hauki...." - Samaan hengenvetoon käy antaa ymmärtää, että koska Beatlesitkään eivät kestäneet Maharishia montaa päivännousua, guru siis on falski.

Te paheksutte moraalia, joka sallii periä gurun näkemisestä sata ja kaksikymmentä rahaa (markkaa) - mutta itse Te olette pullahiiriä valmiina syömään toisten juustoa, kunhan se vain tarjoillaan tiedonvälityksen nimissä Lehdistölounailla. Ettekä, Te onnettomat sielut, näe vähäisintäkään yhteyttä! Totisesti olisi jo aika pysäyttää maailma siltä osin kuin sen pyöriminen edellyttää Teidän edustajienne kutsumista kalliisiin, ilmastoituihin kabinetteihin. Ja sitten Te kirjoitatte ivallisesti Hotelli Intercontinentalista (airconditioned), kun jotkut viattomat ovat kuvitelleet sen olevan parasta mitä voivat tarjota rakastamalleen henkilölle.

Maharishin ei tiedetä esiintyvän Jumalana. Hän puhuu omasta opettajastaan nöyrästi. Mutta Guru Dev olikin mies, joka harjoitti mieltään viidakon yksinäisyydessä kolmekymmentäviisi vuotta ennen kuin alkoi kertoa muille käsityksiään maailmasta. Ketkä ovat Teidän opettajianne, ja kuinka monta kuunkiertoa Te kestäsitte levotonta mieltänne vailla viestintävälineitä ja muuta hyörintää?

Jos Te ette saata sulattaa Maharishin täytekakkuja, loputtomia puheita, kynttilöitä ja lahjoja - älkää matkustako Intiaan, sillä siellä eivät junatkaan kulje Teidän mielenne mukaan. Jos vuolassanaisuus - aitointialainen piirre - on mielestänne Jotakin Teiltä Pois, hiljentykää miettimään, miten monen ihmisen aikaa Te olette varastaneet vuosien kuluessa luettamalla jonninjoutavuuksianne ja pimittämällä olennaisempaa tietoa.

Idän mietiskelyn apuvälineet, mantrat, on joku Teistä halunnut sosiologisesti paljastaa, ovathan Valtion uskontotieteilijät olleet kristillisten markkinoiden kanssa käytävästä kilpailusta huolissaan. Jopa Krishnamurti sanoi aikoinaan, että "Coca-Cola" tai "Ave Maria" ajaisi saman asian. Kuinka tahansa, koettakaa itse keskittyä Ei-Mihinkään opettelematta ensin keskittymään yhteen kohteeseen. Kuinka kauan Te pystytte keskittymään pöydällänne olevaan tuhkakuppiin? On opittava yhteen kohteeseen keskittymisen vaikea taito, ennen kuin jatkuvan show´n periaate voi tauota.

Ehkä Transsesdenttinen Mietiskely on Teistä pikkuporvarillista itseensä käpertymistä - mutta entä jos sillä onkin Konkreettista Yhteiskunnallista Vaikutusta satoina tuhansina väkivallattomampina, eteenpäin säteilevinä ihmissuhteina? Se vaikutus ei ole näkyväistä Teidän silmillenne - Te kun jahtaatte Sensaatioitanne ja toivotte voivanne todistaa ikuiseksi harhaksi metafysiikan, jonka Te luulette olevan tämän maailman ulkopuolella! - Ehkäpä jopa työttömyyttä voitaisiin vähentää, jos sitä tarkasteltaisiin kolmen sadan mietiskelijän voimin? Ainakin osa heistä oppisi tekemään eroa oleellisen ja epäoleellisen kesken. Maharishin väitettä on vaikea todistaa kokonaan vääräksi, vaikka Teistä olikin kerrassaan mainioita senttailla Ikuisia Tarinoitanne siitä, miten (työministeri) Urpo Leppänen ei halunnut tavata Maharishia.

... Te haluatte demystifioida intialaisen, mutta omat motiivinne ovat Teille se Suurin Mysteeri, jonka paljastuminen veisi pohjan puolelta maailmankatsomustanne.

Informaatioyhteiskunta tulee synnyttämään omat mystikkonsa, jotka sanovat, että jokaisen on mahdollista saavuttaa omakohtaista tietoa ja kokemusta todellisuudesta. Silloin Te menetätte valtanne, joka nyt on muilta pois. "Kun leikitte apinan kanssa, voitte huomata yhtäkkiä, että apina leikkiikin Teidän kanssanne".  

Enkeleiden aika. Nyt.

Usko enkeleihin kuuluu juutalaiskristilliseen maailmankuvaan. Enkeleistä löytyy mainintoja juutalaisten, kristittyjen ja muslimien pyhistä kirjoista. 

Nykyajan enkelit eivät ole enää em isoihin uskontoihin sitoutuneita. Onhan enkelimystiikka tänä päivänä nimenomaan uususkonnollisten liikkeiden heiniä.

Enkeleillä ei ilmeisesti ole sukupuolta samassa merkityksessä kuin ihmisillä. Raamatussa heidät silti esitellään usein miehinä tai miestä muistuttavina hahmoina ja vanhassa kirkkotaiteessa he ovat siloposkisia nuorukaisia. Siivekkäinä suhisijoina enkelit eivät bibliassa seikkaile, mutta kristillisessä taiteessa enkeleille ilmaantuivat siivet jo hyvin varhain. Lisäksi me tämän ajan ihmiset olemme oppineet mieltämään enkelit naisiksi.

Raamatussa enkelit ilmaantuvat kuvioihin erikoistilanteissa ja ottavat yleensä yhteyttä erikoistehtäviä omaaviin ihmisiin. Nyt enkeleitä tuntuu liihottavan yltympäriinsä ja niiden toimenkuva on laajentunut valtavasti muinaisista päivistä. Enkeleihin uskova ex-tangokuningatar Kirsi Ranto on kertonut, että enkelit auttavat häntä hyvin konkreettisissa asioissa, kuten parkkipaikan etsimisessä.

Osa kirsirantojen ja kumppaneiden raportoimista enkelikohtaamisista on todennäköisesti tieten tahtoen keksittyä legendaa tai omista unista napattuja näkyjä. Osa ei. Uskon, että jotkut ihmiset todellakin näkevät olentoja, joita nimittävät enkeleiksi. Nämäkin ilmestykset saattavat olla itsesuggestion ja transsitilojen avulla nähtyjä hahmoja, mutta se ei välttämättä tarkoita sitä, etteivätkö kyseiset henkiolennot olisi todellisia. 

On hullunkurinen ajatus, että ihmiskunta olisi ainut henkistä tietoisuutta omaava olentoluokka maailmassa. Mutta silloin kun puhutaan joistain olennoista "jumalan sanansaattajina" - jollaisina enkelit tavallisesti mielletään - silloin sekä meiltä että enkeleiltä edellytetään uskoa "jumalaan". Ja vieläpä sellaiseen jumalaan, joka tarvitsee taivaallisia postinkantajia saadakseen viestinsä välitetyksi ihmisille. Eli, menee monimutkaiseksi hyvinkin.

Sanansaattajaenkeleiden lisäksi on mm suojelusenkeleitä.  Mielestäni tämän käsitteen piiriin voidaan laskea kuuluvaksi iso joukko erilaisia, näkymättömien tasojen energiaolentoja, jotka ovat suostuvaisia toimimaan ihmisten liittolaisina. Samanismihan perustuu osittain juuri yhteistyöhön tälläisten, ei-orgaanisten liittolaisten kanssa. Tosin, ei-inhimillisten olentojen ("henkioppaiden" ym:n) tietoisuus ei välttämättä ole olennaisesti ihmisen tajuntaa vapaampi.

Buddhalaisuus ei enkeliuskoa sisällä, mutta Buddha Dharman harjoittaja voi saada energiaa, tiedotuksia ja siunauksia mikrouniversumeissa ja muissa transkendenttisissa todellisuuksissa värähteleviltä, naispuolisilta (joskin syväolemukseltaan abstrakteilta) entiteeteiltä. He ovat joogeja ja bodhisattvoja, joita kutsutaan nimellä dakini, taivastanssija. Dakinit ovat meditaatiossa ihmisen sisäavaruudessa näyttäytyviä, kirkkaudellaan ja kosmisella viisaudellaan Buddha-tietoisuutta ilmentäviä, esikuvallisia mielenvirittäjiä: totaalisen vapaita, esteettömiä ja spontaaneja kiitäjiä.

Dakinit manifestoivat välitöntä oivalluskykyä ja avoimuutta. Näin ne innostavat meditoijaa psyykkisten valepukujen ja ehdollistumien kahleiden riisumiseen. Dakinit näyttäytyvät useimmiten alastomina, kuten on alaston avaruuskin, johon kaikki ilmiöt ilmaantuvat. Länsimaiset new age -enkelit näyttävät sitä vastoin viihtyvän somat kaavut ja viitat visusti yllään. Miksi tälläinen kainostelu ja hienostelu?


Kaikkiaan ihmetystä herättää nykyenkeleiden modernisti romanttinen, ulkoinen habitus. On tietysti typerää olettaa tai vaatia, että enkelit sonnustautuisivat esim. raamatullisten aikojen asuihin, mutta silti hiukset nätisti laitettuina liihottelevat, sirot,  Barbinukkeja tai 70-luvun missejä (kruunuineen kaikkineen) - goottienkeleitäkään unohtamatta - muistuttavat enkelivisiot eivät synnytä vaikutelmaa taivaallisista toimijoista, vaan ennemminkin ihmismielen romanttisista projektioista. Hyvin yksiulotteista ja konventionaalista käsitystä naisellisuudesta nämä uuden ajan, prinsessamaiset enkelikuvajaiset ilmaisevat.

(Näköismaalauksia enkelitädeistä)

Enkeli-ilmestykset ovat synnyttäneet useita missionarisia lahkoja. Suomessa vaikuttavan Isissofia-kultin oppien mukaan:

Olemme astuneet Uuteen feminiinisen energian Aikakauteen, jonka aikana ihmiskunta oivaltaa jumalallisuutensa ja tiedostaminen johdattaa meidät Valoon. Tätä muutosta johtaa Multiversumin eli seitsemän universumin Keskusaurinko, Logos, joka haluaa meidän kutsuvan Häntä nimellä Sofia (kreikkaa Viisaus)...

Äitijumala Sofia ja hänen enkelinsä puhuvat välittäjien, kontaktihenkilöiden kautta ihmisille elämänohjeita antaen: 

Ala tästä hetkestä alkaen kertoa itsellesi joka päivä pestessäsi hampaitasi – annan esimerkin: Oi ……… (nimesi), minä olen ihana ja minä rakastan itseäni. Kerro tämä joka päivä itsellesi katsoen silmiisi kylpyhuoneen peilissä. Ja näen kuinka Minun jumalallinen rakkaudellinen energiani virtaa sinun yllesi. Olet vaaleanpunaisessa valossa ja sydämesi punaisena pisteenä, niin kuin tuo punainen piste ... (Äitijumala Sofia: 20.12.2014.)

Eniten kummastelen enkeliopetuksissa sitä, miksi nämä ylen korkeat olennot latelevat meille niin kovin banaaleja latteuksia? Samat sanat pätevät erinäisten ylösnousseiden mestareiden ynnä muiden henkioppaiden viestintään. 

Ihanuuksien itselleen leperteleminen ja äidillisen "enkelivoiman" syliin käpertyminen ovat ilmauksia narsistis-regressiivisestä psyyken tilasta. Ne kertovat alkeellisesta hyväksymisen tarpeesta  ja epäkypsästä ja välineellisestä suhteesta Äitiin (yhtä hyvin kuin Isä jumalaankin.). Lamauttava auktoriteettiuskon ies ei tällä tavalla väisty elämästä ja huomiotta jää ihmisen, mielen peripulma, ehdollistuminen: sitoutuminen, takertuminen miellyttäviin kokemuksiin.

Olennainen komponentti enkelikulteissa on ihmisten parantaminen pyhien energioiden avulla. Enkelihoitoja on Suomessakin tarjolla. Uupuneita, kivuliaita, ahdistuneita ihmisiä on paljon, ei siis ihme että tälläiset hoidot vetävät puoleensa. Varsinkin kun enkeliterapioilla on se erityisominaisuus, että henkivoimien auttamana ihminen voi paitsi voittaa sairaudet, elämän rasitteet ja väsymyksen,  niin vielä lisäksi enemmän tai vähemmän "valaistua" samaan hintaan!

Enkeliympyröissä valaistuminen tarkoittanee sitä, että ihminen on vastaanottanut transkendenttisiä valokokemuksia ja niiden myötä muotoillut mentaalisesta muovailuvahasta teistisen enkeliopin mukaisen, siloitellun kauniin ja ihanteellisen käsityksen itsestään ja maailmasta. Tämä kaikki voi tietysti tuntua "autuudelta", ainakin jonkin aikaa. Samalla käy niin, että henkinen aikuistuminen estyy ja pysähtyy.  

Jumalvaloon sulautuminen ja eläytyminen enkelien ohjauksessa olevan jumallapsen osaan ovat suojakilpiä minuuskeskeisen identiteetin hajoamisen estämiseksi ja elämän turvapaikattoman pohjattomuuden kokemukselle. Arvatenkin elämään tulee tällä tiellä piristäviä elämyksiä, henkisiä prinsessapäiviä. Itsehypnoottisten suojuksien käytöllä on myös lamaannuttava vaikutus, vieraannuttaahan se ihmisen hänen todellisesta, henkisestä potentiaalistaan.

Olkaa oma valonne, kehoitti Buddha ja tarkoitti sitä, että on aiheetonta rynnätä valoilmiöitä kohti: sen sijaan on hyödyllistä pyrkiä näkemään ja tiedostamaan oman tajuntansa alkuperäinen, esteetön ja kirkas avaruus mihinkään psykologiseen peliin eläytymättä.

Buddha, sen kummemmin kuin kukaan muukaan, ei voi kuitenkaan antaa mitään takeita siitä, että ihmisen pyrinnöt mielen valon oivaltamisen ja laajenemisen tarkoituksessa realisoituisivat hänen elämänsä aikana. Mahdollisuudet tähän ovat luokkaa fifty-sixty. Sitä vastoin takuuvarmaa on se, että enkelitätien liihottimien suojassa henkiseen itsenäisyyteen havahtuminen jää ihmiseltä kokonaan kokematta.
 

PS. Ennen muinoin on ollut sellainenkin käsitys, että enkelit ovat pitkäpartaisia, pelottavia perimmäisten totuuden pauhaajia. Tämä synkkaa yhteen rastafarien näkemyksen kanssa, koska rastat kokevat olevansa enkeleitä, profeettoja ja pyhimyksiä tässä ajassa. Etenkin iäkkäämpiä ja ansioituneempia rastoja kutsutaan nimellä muinaiset enkelit.

Kuten on enkeleitä on myös langenneita enkeleitä. Heillä minun isäni, jamaikalainen Rastatohtori Bongo Hue tarkoittaa dreadeja, takkutukkia, jotka ovat poikenneet "jumalallisesta järjestyksestä" (eli, he syövät lihaa, kalaa, maitoa tai suolalla maustettua ruokaa, ottavat baldheadin (ei-rastan) puolisokseen, menevät mukaan politiikkaan, hengaavat kapakoissa ja dance halleissa, pukeutuvat paljastavasti jne.).

Bongo Huen edustaman esoteerisen rastafarilaisuuden myyttien mukaan todelliset rastat ovat kotoisin Tiimonista, Siionista, Bosrasta ja Paaranin vuorelta - ne ovat  nykyistä maailmanaikaa edeltäneitä, jumalallisia valtakuntia. Muinaisaikojen rastat lensivät dreadlocksien avulla ja pitkät hiukset ja takkuparrat olivat heidän ainut vaatetuksensa.

 

Binghipiiros yllä: Khadijah Frischauer. Enkeliapina (Monkey gone to heaven):Craig LaRotonda. Dakinikuvassa Yeshe Tsogyal. Pulska enkeli keinussa Silja Purasen taidetta..

Pekka Ervast - suuri suomalainen haaveilija

Pekka Ervast (1875 - 1934) on vaikuttanut suomalaiseen teosofian harrastukseen enemmän kuin kukaan muu henkilö. Hän oli kantavana voimana perustamassa Suomen Teosofista Seuraa ja myöhemmin yhtä lailla kantavana voimana sitä hajottamassa. 

Ervastilaisessa teosofiassa on tärkeällä sijalla "omantunnon" äänen kuulostelu. Ervastille tuo ääni lakkaamatta hoki: "älä ole ajatuksissakaan epäpuhdas, älä ole ajatuksissakaan epäpuhdas" ... 

Nuoruusiästä asti seksuaalisesti kompleksinen Ervast suhtautui jumaltietietoon romanttisesti ja mustasukkaisesti kuin morsiameensa ikään ja teki itselleen teosofisella tietävyydellä pätemisestä seksuaalisten ilojen korvikkeen. Hänen ideologiansa asetti sukupuolivoiman nujertamisen teosofien pyhäksi elämänihanteeksi.

Ervast oli uneksija ja haaveilija, joka uskoi olevansa Suomen kansallishaltian ja muiden korkeiden tahojen suojeluksella siunattu, ikiviisauksia säteilevä Pohjolan Valo. Hän koki kontaktoivansa mm. Tolstoin, Lönnrotin ja Jeesuksen kanssa kehitellessään kansallisromanttista teosofiaansa, jossa "kalevalalaiset" muinaisuskon reliikkit on pakkonaitettu mystiikkakylvyssä huuhdellun kristinuskon kanssa.

Pekka Ervastin uskonnollinen elämä alkoi jo kouluiässä. Häntä askarruttivat erityisesti kristinuskon opit perisynnistä ja ikuisesta kadotuksesta. Puberteetin myötä heränneet seksuaaliset tuntemukset kauhistuttivat Ervastia, koska hänen mieleensä oli kirkon opetuksista iskostunut se ajatus, että masturbointi tyrkkää ihmisen helvettiin johtavalle tielle. 

PE:n hengellinen etsintä taittui uuteen vaiheeseen hänen ollessaan 18-vuotias. Ervastin käydessä kirkossa ehtoollisellla Jeesus ilmestyy hänelle ja silloin Ervast oman kertomansa mukaan ymmärsi, ettei hänen tarvitse tehdä muuta kuin seurata mestariaan. Tämä kokemus ei kuitenkaan stabilisoinut Ervastin psyykkistä tilaa. Hänen elonsa oli välillä hyvin ahdistunutta ja välillä taas "viatonta kuin nuoren tytön elämä", kuten Ervast itse on, bi-seksualisuudestaan vihjaten, asian ilmaissut.

Ervastin henkinen häröily huipentui siihen, että hän vaati  jumalaa ilmoittamaan itsensä hänelle: "Ellei hän sitä tee, riistän itseltäni hengen", nuorukainen tuumaili. Näissä aatoksissa psyykkisesti täysin naatti Ervast heittäytyi sohvalle makaamaan ja apua rukoilemaan. Silloin - lokakuussa 1896 - hän yhtäkkiä koki olevansa valtaisan valon ympäröimä ja valo sanoi hänelle: "Olet hyvässä turvassa, minun poikani, sillä minä rakastan sinua". Kokemukseen liittyi jykevä Jeesuksen läsnäolon tuntu.

Vastaavia tapauskertomuksia löytyy lukuisia sekä uskonnollisesta että psykiatrisesta kirjallisuudesta. Erityistä Ervastin kohtalossa on se, että hän kuului siihen pieneen joukkoon ihmisiä, jotka jumalallisen jytkyn koettuaan saavat megalomaanisen varmuuden omasta erikoisasemastaan valonkantajana ja aloittavat lähimmäistensä hengelliseen valistamiseen tähtäävään mission.

Valovision aikaansaamaan katharsis´kseen  suli varmasti paljon sitä seksuaalista kiihtymystä, jonka piinaamana parikymppinen Ervast oli jo pitkään elänyt. Edelliskesänä hän oli näet rakastunut 14-vuotiaaseen Maija Kilpeläiseen. Lähes vuoden ajan hän liverteli Maijalle laveasti hempeitä lemmenlurituksia, kunnes äkisti tajusi miten vaarallisia olentoja naiset ovat henkisiä pyrintöjä harjoittavan miehen kannalta. Ervast pelästyi kiihottumistaan Maijan syleilyistä ja pani suhteen poikki veitsellä leikaten. 

Pirjo Aallon nettiin laatimassa Ervastin elämäkertatekstissä väitetään parin olleen kihloissa ja että kihlaus purkautui seuraavasta syystä:

... eräänä päivänä PE joutuu tahtomattaan kuulemaan viereisestä huoneesta Maijan ja hänen toverinsa välisen keskustelun: `Että sinä viitsitkin seurustella tuon Ervastin kanssa! Saattaahan hän olla kaunis, mutta hulluja ja mahdottomia harrastuksia hänellä on.`Siihen Maija vastaa: `Kyllä minä sitten kitken pois sellaiset harrastukset!.` Tämä vastaus jäätää silmänräpäyksessä Pekan tunteet. Juuri se, mitä hän on eniten tytössä ihaillut, olikin valheellista teeskentelyä. Se loukkaa syvästi Pekkaa eikä avioliittosuunnitelmia enää jatketa.

Tarina synkkaa huonosti yhteen sen kanssa mitä tiedetään Maija Kilpeläisen taustasta ja luonteesta, eikä siihen sisältyvä dialogi 15 kesäisten tyttöjen sanailulta kuulosta. Ervastin ja Maija Kilpeläisen välisestä kirjeenvaihdosta ei viitteitä Maijan ja hänen kaverinsa katalaan keskusteluun löydy. Sen sijaan nuorten kirjeistä välittyy sellainen kuva, että Ervast syytti Maijaa seksuaalisen himon herättämisestä. Näin Maija yhdessä kirjeessään väitteisiin vastaa: 

"Uskotko, ajatteletko todellakin, että minä tahtoisin  Sinua viekotella? Olenko siis mielestäsi niin turmeltunut? ... Sano minulle , luuletko  todellakin minua sellaiseksi tytöksi, joka niin kurjasti tahtoo viekoitella Sinua?

Ervast palasi asiaan vuosia myöhemmin salanimellä Elia Vera kirjoittamassaan kirjassa  Sydänsuru.  Kirjassa isoisä opastaa rakastettunsa Aarnon hylkäämäksi tullutta tyttöä näin: Rakkaus on viisauden  täyttämys, rakkaus, mutta ei aistinten halu, ei oma onni. Etkö huomaa, lapsi, että tulisissa tunteissasi  et rakastanut häntä, jota kutsut Aarnokseksi, vaan omaa itseäsi hänessä, omaa onneasi hänen kauttansa?

PE siis tarjosi Maijalle henkistä, puhdasta rakkautta, mutta tyttö ei pystynyt resonoimaan Ervastin ylevin emootioihin, koska oli täysin itsekkään nautinnonhalunsa pauloissa. Asetelma toistuu Ervastin Kalevala-tulkinnassa: Aino juoksi järveen, koska ei ollut kypsä kohtaamaan Väinämöisen edustamaa hengellistä viisautta.

Ervast ei kokenut omakseen herkkyyttä ja herttaisuutta karttelevaa perimaskuliinisuutta ja teosofipiirien ulkopuolella häntä pidettiinkin käytökseltään "naismaisena". Tästä huolimatta Ervast oli selkeästi mieskeskeiseen universumiin ankkuroinut ajattelija, jonka käsitys naisenergian dynamiikasta oli täysin olematon. Hänelle nainen oli perinteiseen tapaan miestä enemmän tunteva olento, hellä, haavoja lääkitsevä, parantava, inspiroiva, joka ihailee, uskoo ja  odottaa silloin, kun mies toimii.

Siten voikin Ervastin maailmankuvasta gradun tehneen Antti Harmaisen tavoin kysyä: 

... halusivatko Ervast ja, muut idealistiset miesreformistit todella uudistaa sukupuolijärjestelmän vai ainoastaan pukea maskuliinisen auktoriteetin uuteen, tässä tapauksessa androgyyniin ja platonista rakkautta  henkivään valeasuun.[?]

Romaanissaan Haaveilija Ervast kertoo neljän ylioppilaisnuorukaisen henkisestä etsikkoajasta, johon liittyy myös sukupuoli-identtiteettin liittyviä pohdintoja.  Ervastin alter ego, idealistinen, naisellisin tyypityksin kuvattu Eero solmii toverinsa Aarnon kanssa suudelmin sinetöidyn "äänettömän liiton" kuunloisteisena yönä "syrjäisessä lehtimajassa". He vajoavat keskinäiseen hurmokseen, joka on olemukseltaan yhtä aikaa uskonnollinen ja homoeroottinen.

Onkin siis täysin ilmeistä, miksi Ervast tahtoi esim. tutkimuksessaan Ihmisen sukupuolinen olemus tuoda julki sen, etteivät homoseksuaalit ole luonnottomia, vaan ennemmin onnettomia. Jo lapsena tämä ilmenee usein niin, että rakastetaan toisen sukupuolen vaatteita, hommia jne. 

Perusteet sille, että homous on täysin luonnollinen ilmiö Ervast onkii antiikin ajasta: 

... esim. vanhassa Kreikassa pidettiin sitä aivan luonnollisena ilmiönä, jota käytettiin sekä yhteiskunnallisen että valtiollisen elämän hyväksi. Nuoria poikia annettiin vanhoille miehille ystäviksi, rakastetuiksi, ja päinvastoin epäiltiin sitä nuorukaista sukupuolisista luonnottomuuksista, joka ei voittanut jonkun vanhan miehen suosiota. 

 
Vuonna 1908 Ervast nousi puolustamaan homopedofiilisiä taipumuksia omannutta teosofijohtaja Leadbeateria. Ervast halusi Leadbeaterin liittyvän takaisin Teosofiseen Seuraan, josta tämä oli eronnut sen jälkeen kun hänen seksuaaliset mieltymyksensä olivat ensimmäistä kertaa tulleet julki.





Itsesaastutukseen Ervast suhtautuu opuksessa homoutta ja pedofiliaa varauksellisemmin: 

Nuorena on aika, jolloin helposti lankeaa tällaiseen auto-erotismiin, se on silloin luonnollista, vaikkei sen tietysti ole pakko esiintyä. Ohimennen tahtoisin huomauttaa, että onanian suhteen ei saisi olla niin kauhuissaan ... Nuorille on selitettävä, että se on luonnollinen ilmiö ja kuinka siitä on vapauduttava, mutta ei ole moitittava heitä siveellisestä huonoudesta.

Ihmisen alemmasta astraaliruumiista lähtöisin oleva himokkuus on myös avioliittossa elävien aikuisten uhkana. Jos mies ja nainen yhtyvät toisiinsa himon - eivätkä pyhän rakkauden - vallassa, vaarana on se, että he saavat lapsekseen jonkun pahan ja saastaisen sielun - niitä on henkimaailmassa jonoksi asti syntymän mahdollisuutta kyttäämässä. Näin kertoo kirja Avioliitto ja lapsen kasvastus. Sen kirjoittaja ei itse avio-oppejaan käytännössä testannut, mutta oli hänellä ottopoika, Jaakko nimeltään. Pojan päätyminen Ervastin huostaan on sekin outo ja merkillinen tapaus:

Väinö (Vegelius) Valvanteen tulevan vaimon, Elinan siskolla on Hankasalmella kolme lasta, joiden isä on kuollut. Elina ottaa luokseen kaikki lapset, mutta Jaakon osoittauduttua epärehelliseksi, pyytää hän   PE:tä ottamaan pojan kasvatettavakseen. 1909 PE ottaa 10-vuotiaan Jaakko Liukkosen (1899–1939) Oulunkylän Pikku Piippalaan postipojaksi ja sieltä Jaakko muuttaa PE:n mukana Tonttulaan ja  asuu PE:n  kanssa  tämän kuolemaan saakka. PE pyrkii  rakkaudella kasvattamaan Jaakkoa, mutta tämä aiheuttaa jatkuvasti murhetta kasvatti-isälleen. (Pirjo Aalto)

Kaikki isot uskonnot sisältävät samanhenkisiä suosituksia rakkauden ja myötätunnon harjoittamiseen. Tämä sai Ervastin - niin kuin monet muutkin teosofit - ajattelemaan, että kaikki uskonnot ovat perimmäiseltä sanomaltaan yhtä ja samaa. Ervastin 1911 ilmestynyt kirja Suuret uskonnot on laadittu ko. vakaumuksen ohjaamana.

Ervastin käsitykseen uskontojen ykseydestä vaikutti osaltaan se, että hänen tietonsa esim. hindulaisuudesta ja Buddha Dharmasta olivat hyvin suppeita. Ne perustuivat pieneen lajitelmaan puutteellisesti ja virheellisesti käännettyjä, intialaisia tekstejä  ja eurooppalaisten orientalistien usein hyvinkin rankasti sekoileviin teoksiin.

Buddhalaisuutta esitellessään Ervastilta jää mainitsematta se oleellinen, määrittävä seikka, että buddhismi ei ole teistinen uskonto. Buddhalaisuuden ydin - opetus olevaisen tyhjästä olemuksesta (śūnyatā) - ja siihen kytkeytyvä käsitys minättömyydestä (anatman) eivät nekään saa huomiota Suuret uskonnot -kirjassa.

Hindulaisuudesta (Sanatana Dharma) ja jooogasta Ervas kirjoittaa intoutuneesti, mutta varoitusvalo päällä: jopa hitaasti ja säännöllisesti hengittämisen vaarana "on psyykillisten kykyjen tavoitteleminen": 

Nyt haatha jooga antaa juuri hengityksen suhteen erityisiä neuvoja. Intialaisilla on ns. tantrika-kirjoja, jotka sisältävät kaikenlaisia haathajoogan neuvoja. Ne ovat hyviä kirjoja, jos niitä ymmärrettäisiin, mutta vaarallisia, jollei niitä ymmärretä.

Pirstalaisen ja epätarkan kuvan Ervasti hindulaisuudesta piirtää ja virheitä on esityksessä vilisemällä. Aukkopaikat PE täyttää omilla, ylevän ihanteellisuuden mahlaa valuvilla kuvitelmillaan intialaisesta kulttuurista ja hengenelämästä. Sivellisyyden suuraa suitsutetaan joka väliin. Ervastin estyneestä suhteesta seksiin viriää yksi tämänkin teoksen läpäisevistä ajatusvirroista.

Islamilaista kulttuuria Ervast analysoi paikoitellen melko hyvin, mutta aina hänen johtopäätöksensä eivät napakymppiin osu: 

... meidän täytyy tunnustaa, että islamilainen moniavioisuus on siveellinen laitos, sillä samalla kun se tekee prostituution tarpeettomaksi, se nostaa miehen siveellistä arvoa ja hänen velvollisuuden tuntoansa.

Tänä päivänä Suuret uskonnot ei omaa vähäisintäkään relevanssia. Sama arvio pätee suurimpaan osaan Ervastin kirjallista tuotantoa. Se on  jaarittelevaa, ylitsevuotavan hurskasta assosisaatioiden leijuntaa, joka ei ikinä suuntaudu ajatuksen ja tunteen tuolle puolen. Fokus on ajatuksien ja tunteiden jalostamisessa  - ei koskaan siinä mielen avaruudessa, johon tuumat ja tunteet ilmaantuvat.

Tyyliltään Ervast on lähempänä  lahkosaarnaajaa kuin uskontotieteilijää. Hänellä oli kyky hypnoottiseeen tunnelmointiin näkyjään näkymättömästä esitellessään. Käytössä olevat käsitteet ovat höttöisiä ja päättelyketjut naiveja. Haaveellisuus hallitsee ja jokaisesta elämänilmiöistä löydetään salatieteellistä symboliikkaa. Huimin näyte Ervastin mielikuvituksen ylikasvusta lienee kirja Kalevalan avain. Teoksessa Ervast yrittää keinotekoisten ja mielivaltaisten tulkintojensa avulla todistaa, että Kalevala on salatieteellinen opus ja pyhä kirja; valtaisa, suomalaisesta muinaisuskosta kumpuava jumalviisauden lähde. 

Kalevala-innostuksestaan huolimatta Ervast ei lainkaan tajunnut suomalaisen muinaisuskon maagisia tasoja tai ylipäätään vanhojen, samanististen kulttuurien olemusta. Muinainen maagisuus oli hänelle lähinnä alkukantaista loitsuamista ja taikojen tekemistä. 

PE:llä ei ollut kapasiteettia nähdä samanismin pintatason ja sen degeneroituneiden ja korruptoituneiden muotojen läpi sitä mikä on merkityksellistä: 1/ muinainen, myyttinen ajankäsitys nojaa ymmärrykseen ajasta kaiken toistumisen ja palaamisen kehänä (päinvastoin kuin esim. kristinuskoon kuuluva lineaarinen aikakäsitys) ja 2/ ns. primitiivisille yhdyskunnille oli tyypillistä se, että yhteisön elonkehässä  transdenttisten ja fyysisten tasojen välillä vallitsi orgaaninen ykseys, jota hyvinkin sofistikoitujen, maagisten järjestelmien keinoin vaalittiin.

Muinaiset ihmiset elivät yhteydessä värähtelevään energiatodellisuuteen ja heillä oli symbioottinen suhde kasvien ja sienien kanssa. Tälläisen elämänmuodon katoaminen on aiheuttanut suuren kosmisen sokeuden ja ihmisen ja luonnon välisen ristiriidan. Näitä sivistyksen seuraamuksia Ervast ei tiedostanut.

... epäilemättä rehellinen työ ja vilpitön käytös on aikaa myöten parempaa magiaa kuin kaikenlaiset loitsut ja temput. Valistus, sivistys ja kristillinen maailmankatsomus on tässä suhteessa kieltämättä vaikuttanut kohottavasti kansoihin.

Ervast toimi täysin valistuksen harhan vallassa. Luontoyhteyden sijaan hän teki yhteydestä armollisen ja anteeksiantavaisen jumalan rakkauteen ihmiskunnan kohtalonkysymyksen, jonka ratkaisuun Kalevalan värssyt antavat avaimen. Tätä kautta hän päätyy siihen, että Väinämöisen ja kumppaneiden seikkailut olivat esinäytös Jeesuksen ilmestymiselle Kalevan kankahille ihmissieluja inspiroimaan ja varjelemaan.

Jeesus Kristus oli Ervastin mielestä aurinkokuntamme maailmanjärjen, Logoksen "inhimillisesti täydellisen personaallinen ilmaisumuoto", mutta itse kukin meistä voi saapua samalle rastille Jeesuksen kanssa. Ervastilaisuuteen näet liittyy uskomus ihmisen kehittymisestä eettisen kasvun, vihkimysten ja jälleensyntymien myötä okkultiseksi mestariksi, joka ihmiskehityksen läpikäytyään kohoaa enkelikunnan jäseneksi, kunnes lopulta hänen korkeammasta minuudestaan tulee oman aurinkokuntansa keskuksena sykkivä "jumala".

Ervastin aate eroaa monessa kohtaa teosofisen liikkeen pääideologin, omanlaisensa buddhalaisen, Helena Blavatskyn filosofiasta. Tämän Ervastikin myöntää mm. kirjassa H. P. Blavatskyn itämaalaisuus:

Mitään Kristusta ei tietysti personallisuutena ole ollut maan päällä.  Eivät evankeliumit kerro mistään historiallisesta henkilöstä, Jeesus Natsarealaisesta, joka olisi elänyt maan päällä ja kuollut ristinpuulla.  Kertomuksen puitteet on saatu erään juutalaisen adeptin elämästä, joka eli Lyddassa noin satakaksikymmentä vuotta ennen Kristusta.  Tämä lyddalainen adepti Jehoshua syytettiin vallankumoushankkeesta ja kivitettiin Lyddan ulkopuolella, kärsien sillä tavalla marttyyrikuoleman.  Siihen tapaan kirjoittaa madame Blavatsky artikkelissaan.

Monitahoisen vänkäämisen ja saivartelun tuloksena Ervast saapuu  seuraavaan päätelmään: Minun täytyy sanoa omana mielipiteenäni, että H. P. B. ei osannut eikä saanut sanoa suoraan, kuinka asia oli; hänen täytyi jättää se myöhempien totuudenetsijäin selvitettäväksi. 

Ervasti itse oli tietenkin Jeesus-totuuden Suuri Selvittäjä. Hän ilmeisesti todellakin uskoi olevansa universaalin uskonpuhdistuksen airut, jonka selvänäköisyyteen perustuvien opetusten ansiosta Kalevala ja Suomen vertaansa vailla oleva tietäjäkansa nousee vielä arvoon arvaamattomaan koko maailman mitassa.

Läheskään kaikki suomalaiset teosofit eivät pitäneet Jeesusta supertähtenä. Eivät he nielleet muitakaan Ervastin blavatskylaiselle näkökannalle vieraita konsepteja.Tästä suivantuneena Ervasti pohti:

Tarvitaanko henkisesti katsoen Suomessa miestä, joka ikuisen elämän asioissa seisoo omilla jaloillaan ja jonka välityksellä henkimaailmalla on oma, muista riippumaton sanansa sanottavanaan?

Vuonna 1918 PE kieltäytyi Teosofisen seuran ylisihteerin virasta, mutta huomautti, että jos hän joskus tulevaisuudessa seuran päälliköksi suostuisi, niin silloin on välttämätöntä, että hänelle  kuuliaisesti on uskottu johto, auktoriteettti ja kunnia. "Tahtoisin hallitsijan tapaan korkeimman päätösvallan myös aineellisten varojen käyttämisessä", ilmoitti Ervast. Teosofisen Seuran 30-vuotishistorian v. 1937 toimittanut Atte Pohjanmaa kuittaa asian historiikissa näin:

On selvää, että nämä Ervastin käsitykset ja vaatimukset olivat vastoin Seuran sääntöjä ja että ne poikkesivat siitä hengestä, joka alun perin on ollut Teosofisen Seuran perustana. Hänen periaatteidensa mukaan puheenjohtajasta olisi siis ollut tehtävä Seuran lakiasäätävä elin, yksivaltainen hallitsija.

Suomalaisten salatietelijöiden väliset ristiriidat ratkesivat tuolloin sillä tavalla, että Suomen teosofisen seuran 700 jäsenosastosta vajaa 300 liittyi Ervastin perustamaan "okkultiseen osastoon". Tästä osastosta muotoutui 1920 uusi järjestö, Ruusu-Risti.

Pekka Ervastin kuoleman jälkeen Ruusu-Risti jäi tyhjän päälle, sillä kukaan ei ole pystynyt ottamaan hänen paikkaansa liikkeen opillisena auktoriteettina. Tosin eiväthän PE:n ihailijat ja kannattajat edes kaipaa uutta gurua tai korjaussarjaa Ervastin teorioihin, koska heidän mielestään kaikki oleellinen on jo sanottu. Ervastin jälkeensä jättämästä henkisen täydellistymisen, uudelleensyntymisen, visiosta on tullut ikään kuin uskonnollinen aikuisten satu ( jossa kaikille käy lopulta hyvin) turvallisuutta arvostaville, rauhaa rakastaville ja mystiikkaan mieltyneille etsijöille.

Ervastin opetuslasten kompa piilee siinä, miten saada henkisiä kokemuksia ilman pyrkyä henkisiin kokemuksiin? Sillä onhan ihmisen pyrkimys ns. yliluonnollisen piiriin aina pahamaineisesta egosta lähtöisin ... Sitä paitsi meditaatiossa ja muissa henkisissä harjoitteissa kytee se vaara, että ne saattavat sysätä ihmisen astraalitasolle, jossa oudot ilmestyvät.

Jos olen oikein ymmärtänyt, parasta mitä "totuudenetsijä" voi tehdä on 1) ihastella luonnon kauneutta 2) lukea  teosofisia kirjoja ja 3) yrittää muotoilla itsensä "vuorisaarnan käskyjen" määrittämään kuosiin: älä vihastu, älä ole ajatuksissakaan epäpuhdas, älä vastusta pahaa jne. Jeesuksen "uusien käskyjen" toteuttaminen on psyykkisiä kykyjä ja henkistä tietoa edeltävä puhdistuksen tie. Sitä väylää Ervasti, kuten ei Blavatskykaan, elämässään kulkenut: molempien teosofinen työ alkoi psyykkaamisesta ja yliluonnollisiin ilmiöihin ihastumisesta ja jatkui siitä ei aina erityisen terveiden ja vilpittömien vibraatioiden vallitessa.

Yhteistä sekä Ervastin että Blavatskyn ajattelussa on vanhakantainen kahtiajako hengen ja materian välillä, tajunnan ja kehon dualismi. Esoteeristen ajatuskuvioiden kehittely oli PE:lle ja H.P. B.:lle  tärkeämpää, kuin puhtaan mielen ja puhtaan elämäntavan välinen synkroni, harmonian hakeminen hengen ja fysiikan välille tai, tutustuminen oman fysiikkansa ainutlaatuiseen ja ihmeelliseen tietopankkiin.

Blavatskyn tavoin rankasti ylipainoinen Ervast oli suuri liharuoan ystävä,  mutta jostain syystä hän silti noudatti monta vuosikymmentä lakto-ovo-vegetaristista diettiä. Hänen luopumisensa vegetarismista oli protesti sille, että teosofisen liikkeen kansainvälinen johto ilmoitti Valkoisen Veljeskunnan asettuneen 1. maailmansodassa liittoutuneiden puolelle. Ervast myös sanoi haluavansa ruokaratkaisullaan viestiä seuraajilleen, että henkisen kasvun kannalta on vähämerkityksellistä syökö ihminen lihaa vai ei.

Pekka Ervastin ymmärrys uskonnollis-mytologisista kuvioista ja tajunnan laajennuksesta oli hyvin rajoittunut ja hänen ajattelunsa enemmän kehäpäätelmien pyörittelyä kuin luovaa virtaavuutta. Tästä huolimatta PE:n kirjat ja esitelmät avasivat hänen aikalaisilleen ennennäkemättömän ison ikkunan kristinuskon dogmien ja hegemonian ulkopuoliseen maailmaan. Sen seurauksena Suomessa virisi aivan uuden tyyppistä uskonnollis-filosofista pohdiskelua. Se tosin pysyi turhan turvallisissa rajoissa, koska Ervast turhensi muut uskonnot kategorisella ajatatusmallillaan, jonka mukaan niiden ydin on sama kuin kristinuskossa: kaikkien uskontojen piirissä "etsitään Kristusta ja ... löydetään Jeesus Kristus".

Ervast halusi vapauttaa opetuslapsensa kristillisen kirkon ikeestä, mutta ei vieroittaa Jeesus Kristuksesta. Ervastille (valkoihoisten) Jeesus oli historiallinen henkilö ja ihmiskunnan vapahtaja. Hänen kauttaan "sana tuli lihaksi" ja hänen kauttaan "koko ihmiskunta on jo uudessa liitossa Jumalan kanssa".

Meidän pitäisi siis uskoa, että pari tuhatta vuotta sitten eli syrjäisellä seudulla ihmemies, jonka elämä ja kuolema vaikuttivat ratkaisevasti ihmiskunnan ja maapallon tilaan - että Kristuksen inkarnatsionin kautta tapahtui sitten että Logos Jeesuksen Kristuksen avulla laskeutui ihmiskuntaan ja yhtyi meidän maapallomme auraan.

Ervast julisti, että Jeesuksen kautta tapahtui kosminen vuodatus, joka päätti "vanhojen mysteeriokoulujen" aikakauden. Tämä tarkoittaa sitä, että ennen Jeesusta ihmiset saavuttivat jumaltietoisuuden rituaalien ja kulttien katalysoimina, mutta nasaretilaisen näkymättömällä tasolla tekemien uusien säätöjen ansiosta ihminen voi päivätajunnassaan  astua korkeampaan tietoisuuteen ilman mysteerimenoja ja poppamiehiä  - tosin vasta vuosimiljoonien kuluttua, pitkällisen inkarnaatioketjun läpikäymisen jälkeen!

Kristillisessä 1900-luvun alun Suomessa oli eriskummallista PE:n puhe henkisestä tiedosta, kuten oli uutta ja avartavaa asiaa myös Ervastin konsepti, jonka mukaan henkinen elämä ei olekaan niinkään uskonnon harjoittamista, vaan ihmisen yhteyttä omaan "jumalalliseen olemukseensa". Tämä on edelleen relevantti näkökanta, jos "jumalallinen olemus" käsitetään runolliseksi yleisilmaisuksi korkeavärähteisille tajunnantiloille.

Ervastilaisuus on kuitenkin käytännössä ollut kaikkea muuta kuin impulssi kosmiselle ja transkendenttiselle heräämiselle. PE:n yleisölleen syöttämät uuskristilliset fantasiat ja kalevalainen pseudo-mystiikka johdattivat aikoinaan monet totuudentajun tavoittelijat ojasta allikkoon: enkelinkuvilla vuorattuun umpioon Atlantiksen tarua tutkimaan, pakoon radikaalin, henkisen muutoksen kutsumusta ja haastetta. 

Nykyisin varsinaisia Ervastin seuraajia on vähän, mutta hänen aatteidensa kaiku on hyvin kuultavissa. Ainakin minulla on sellainen tunnelma, että Ervastin enkelisiipien varjo ylettyy suomalaisen salatieteilyn menneisyydestä  nykypäivään saakka. Onhan se omanlaistaan mystiikkaa ja suuruutta sekin.

On olemassa jotakin, jota voidaan sanoa maailmantaloudeksi. Se määrää tuotannon laadun. Ja maailmantalous on työnjakoa ... Jospa Suomi olisi teollisuusmaa. Jospa koskien voimaa käytettäisiin maan ja kansan hyväksi. Onko jätettävä - kuten Imatra - nämä vain joidenkin matkailijain katseltaviksi ja ihailtaviksi?
Pekka Ervast, 1919