Ensimmäisen tönäisyni konventionaalisen, oletetun & jaetun todellisuuden tuolle puolen sain 1960-luvulla Sariolan tivolissa. Setäni Kauko kiersi tivoliporukassa kuuluttajan ominaisuudessa ja siten Sarioloiden sirkukset ja tivolit tulivat jo nuorena hyvin tutuiksi miljöiksi.
Kuusikymmenluvun alussa tivolissa oli Neekeriteltta. Siellä tulenlieskat suihkusivat lavan sivuilla olleista pöntöistä ja mustat miehet ja naiset tanssivat, lauloivat ja rummuttivat kaislahameet yllään. Täysin uudentyyppinen, villisti värisevä todellisuus puoliksi artaudilaisessa, puoliksi muuten vaan absurdissa teatraalisuudessaan, tuli hetkeksi minua liki. Olin vaikuttunut.
Shown jälkeen setäni ohjasi perheemme backstagelle. Siellä yksi mustista miehistä kaivoi tupakka-askin esille ja tarjosi minulle savuketta. Vaikka en ollut silloin vielä edes viiden vanha! Minua ja kaikkia läsnäolijoita nauratti. En ottanut huomioon lainkaan sellaista mahdollisuutta, että noin neljännesvuosikymmen myöhemmin tanssisin nyabinghia mustien patriarkkojen ja matriarkkojen kanssa Jamaikan vuoristossa, tabernaakkeleissa, joissa yrtin savu suitsuaa taukoamatta kymmenistä chaliceista rukousten ja kirousten myötä. Enpä tiennyt sitäkään, että suhteeni tupakkaan tulisi kasvamaan uskonnollisiin mittoihin ja asettumaan maagisiin meridiaaneihin.
Sen lisäksi että setäni räppäsi illasta iltaan ääni ruvella tivolitelttojen mainostusläppää hänen vastuullaan oli käärmevaunun asukkaiden huollinta. Terraarioissa loikovien isojen käärmeiden katselu imaisi minut samalla tavalla toiseen, Voiman, maailmaan kuin initiaatio Neekeriteltalla. Vaarallisen oloinen hiljaisuus, viidakko kaikkine salaisuuksineen oli aistittavissa matelijoiden läheisyydessä. Minä lumouduin, hypnotisoiduin käärmeistä, tajusin niiden jollain tavalla liittyvän elämän perimmäisiin olomuotoihin ja lähteisiin.
... Kuten kundaliini, käärmetuli, on primaari asia elämän ja etenkin joogin elämän kannalta. Tämän olen lapsuusvuosien jälkeen tajunnut kirkkaasti. Kundaliinin avautuminen on iso potti, optio, bonus. Sitä minulle ei ole tapahtunut, mutta olen oppinut tietämään miten käärme, miten käärmeet virtaavat energiakehossa. - Ja psykedeelisessä energiamaailmassa - jossa esimerkiksi shamaanit ja noidat työskentelevät - ei tapahdu ratkaisevia siirtoja ilman nagojen apua. Sen verran olen itse käärmehenkien kanssa konsultoinut, että tiedän ne omanarvontuntoisiksi liittolaisiksi, jotka tykkäävät siitä kun nille toistetaan: kyllä, kyllä, ilman nagoja me ihmiset emme olisi mitään...
Matkani maagiseen tapahtui myös Sariolan tivolin Taikateltassa, jossa 60-luvulla usein esiintyi saksalainen, fetsihattuinen taikuri. Olisikohan ollut itse Spinoza? Hänen bravuurinsa oli leijuva tyttö. Hän asetti hypnotisoidun, vartaloltaan täysin jäykistyneen tytön kolmen tai neljän puusauvan varaan makaamaan noin metrin korkeudelle ilmaan ja veti sitten jokaisen tuen pois. Tyttö leijui. Taikuri liikutti vielä vannetta hänen kehonsa ympärille näyttäen, että minkään lankojen varassa tyttö ei ole. Siinä oli silmieni edessä mysteeri, siitä oli otettava tarkempi selko. Jo hypnoosi itsessään oli kiehtova ilmiö; oli siis olemassa muitakin tajunnantiloja kuin uni ja perusvalve...
Ensimmäinen oppaani taikuuteen oli Solmu Mäkelän Suuri taikakirja, jossa temppujen lisäksi esitellään taikatemppujen historiaa. Tarina alkaa faarao Kheopsin hovista. Taikuri katkaisee hanhelta kaulan, mutta hanhi jää elämään, ja taikuri liittää hanhen pään takaisin sen ruumiseen. Ajattelin, se ei ollut temppu, se oli taikuutta. Tämä erottelukyky on iän myötä tarkentunut.
Mainitsematta ei voi jättää Pelle Jalia ja muita Sirkus Sariolan klovneja. He asettivat arjen asiat ylösalaisin ja olivat maskiensa takana yhtä salaperäisiä karakteereja kuin taikuri - niin kuin koko sirkuksen maailma on salaperäinen, satumainen: sinä menet sinne nauramaan ja jännittämään, kokemaan illuusioita. Lisäksi tivolista saa taivaallista, illusorista, utuista evästä, hattaraa, makeaa siinä määrin kuten jumalten herkkujen olla pitääkin. Väkevyyttä ja ulottuvaisuuksia klovien, taikurien, eläinten ja huvilaitteiden toteuttamaan tapahtumiseen antaa taustalla raikuva bahtinilainen markkinatorin nauru. Hulluus ja kreisi karkeus ovat usein lähistöllä luuraamassa tietoisuuden alueen laajetessa ja ekstaasin syttyessä. Ystäväni, avaruusmietiskelijä K. Oso Laakso onkin joskus todennut omasta mietiskelymetodistaan, että hän on lähtenyt "maallisen möyrinnän" keskeltä kohti korkeuksia hakemaan suurta jumalaa.
Tivolin ohella lapsena ja varhaisnuoruudessa tuli muitakin kovia sykäyksiä pois ympäröivästä keskiarvoisuudesta ja vulgaarimaterialistisesta maailmanselityksestä. Tarzan, Mustanaamio, Taika-Jim ja Perheraamattuun Dorén taiteilemat, voimalliset ja salaperäiset kuvat. Kaikki sykäykset ikään kuin vaativat syventymään siihen, mikä olen ja missä olen mukana, samaten ne yllyttivät toimintaan. Siten joogan ja mietiskelyn aloittaminen 10 vuotiaana oli luonteva jatkumo kaikelle edeltäneelle. Se oli ensimmäinen tietoinen askeleeni kohti itseoivalluksen opiskelua ja Voiman tajua.
En usko kohtaloon. Se on liian iso ja juhlallinen käsite ainakin minun kohdallani. Karman lakia en pidä uskottavana mekanismina siinä laajuudessa, kuin mitä esimerkiksi buddhlaisuudessa ja hindulaisuudessa ajatellaan. Luulen monien asoiden tapahtuvan sattuman oikusta, mutta nään elämässä myös tietyn vääjäämättömyyden: on asioita, tilanteita ja ihmisiä jotka tulevat kohdallesi halusit tai et. Se miten otat hetkestä kiinni, se on oma ratkaisusi.
Isossa kuvassa voi nähdä yksittäisten asioiden liittyvän toisiinsa, ja havaita miten omaan elämään on sisältynyt enteitä, johdatusta, impulsseja, siirtymiä, teleportteja ... Päteeko tämän kaikkiin ihmisiin? En tiedä. Elämä on mysteeri. Omasta puolestani, mutta täysin yleisellä tasolla sanottuna, uskallan silti väittää, että on maailmaa kiertää Voima, se tarkkaa ihmisiä, tunnistaa ihmisiä, valitsee ihmisiä, ja antaa impulsseja, väläyttää enteitä... Mutta jos tarkkoja ollaan, niin maailmalla pyörii lukemattomia, näkymättömiä voimaympyrän kehittäjiä. - Kansakoulussa minua hirvittivät aamuhartaudessa kuulemani tarinat lähetystyöntekijöistä, jotka "Herra" oli kutsunut mustimpaan Afrikkaan saarnaamaan. Toivoin ettei minulle kävisi ikinä samalla lailla. -
Voima jota tarkoitan ei ole transsendenttinen olevaisuus ja se värisee painetta ilman että vaatii sinua palvomaan tai palvelemaan ketään. Ehkä se halajaa vain fyysistä possessoitumista ja siihen sisältyvän option maistaa hattaraa tivolissa. Fysikaalinen keho kun on arvokas auto, ja ihmisen kannalta taas; mikä on autoillessa jos sulla on [Shivan] Tiikeri tankissa, tai [Tapion] Hirvi. Voima ite.
Noitaperinteen välityksellä ilmaistu intuitiivinen ja yksilöllinen kokemus tulee kytkeä osaksi feminististä ajattelua. Se on liitettävä kriittisyyteen ja älyllisyyteen.
- Riikka Ala-Hakula - Nuori Voima
Siis nyt on päätetty kytkeä noitaperinne osaksi feminististä ajattelua. Mitähän siitä sanovat noidat?
[liittolainen: kuva jossa esoteria ja noitaperinne esitetään yhtymässä poliittisessa tarkoituksessa ja ismilogisessa kehyksessä on mentaalista pornografiaa].
Jos feministien mielenosoituksessa huudetaan, manataan "heteropatriarkkkapitalismi" - kuten Nuori Voima kertoo - , niin onko se noituutta? Ei ole. Ylipäätään on niin, että noituamisen kohteeksi ei kelpuuteta käsitteitä. Noidan, maagin, shamaanin työ saa energiansa ja tietonsa henkisestä sfääristä, mutta hänen työnsä on hyvin konkreettista: noituutta ja maagista työstä tulee silloin, kun pelataan fysikaalisessa maailmassa kolmiulotteisilla objekteilla.
Noita materialisoi viisasten kiven (lapis philosophorum); se voi olla kristallipallo, sauva, luudanvarsi, mikä tahansa esine, artefakti, jolla voi tehdä mitä tahansa. Ilman voimaesineitä noidan ja shamaanin teatterissa ei tapahdu mitään. Voimaesineet ovat yhtä tärkeitä kuin voimakasvit, liittolaiset. Ja noita jos on maagi, niin hän tutkii sanat ja arvioi sanojen sähkön. Heteropatriarkkkapitalismi on voimasanana on yhtä vahva kuin "salasana" sähköpostin saliksena.
Mutta miten noita joutui mielenosoitukseen hokemaan heteropatriarkkkapitalismi? - yhtä tottelevaisesti kuin teinit 70-luvulla huusivat miekkarissa "alas tulopolitiikka!" Onko noidilla universaalisti tai edes lokaalisti, todellakin joku yhteinen agenda, jonka voi kääntää yhteiskuntapoliittiselle kielelle? Kytkeytyykö noitaperinteeseen joku etiikka, joku moraali? Jos niin, kuka sen noudattamista valvoo?
Jos feministit tekevät taikojaan mielenosoitusten yhteydessä tai taikominen on muuten julkista rituaalia, niin onko se noituutta? En ole ihan varma, mutta sen tiedän sanoa, että noituus tai noidat eivät ole mikään puolue, joka taistelee esimerkiksi hyvän puolesta pahan kaatamiseksi tai "tasa-arvon" nimissä, sillä noituuden kosmologia liikkuu kuoleman ja naurun polariteetissa, hillittömyyden ja hallinnan, tuhon
ja uudelleenluomisen kiekossa.
[liittolainen: siis, rautalangalle väännettynä, aikuisten oikeasti: Noituus on abstraktio, joka ei puolusta sitä tai tuota abstraktiota.]
Mutta jos noidilla ja pakanoilla ja shamaaneilla joku yhteinen vihollinen on, niin kukaan muu se ei voi olla kuin valkonaamainen Jeesus Kristus. Isälläni ja hyväntekijälläni - hän ei ollut noita vaan maagi, individuali, kuten itsensä määritteli, ikivanha jäärä - oli sanonta: God is a bumbaklaat, Jesus Christ is a craasklaat [Jumala on pillurätti ja Jeesus Kristus perseensuti] Miksi rukoilisin perseensutia? Jeesus Kristus on jumalista pöyhkein. Hän väittää olevansa jumala yksin, nousee ylös kesken muinaisuuden vyöryntää ja Aloittaa Historian. Lineearisen jatkumon ikeen joka odottaa päätöstään Herran huomassa... Alkuperäinen kieli kumotaan, se kieli mitä maa ennen puhui ihmisten kautta, ja kielestä tulee eliitin intellektuaalista narratiivia. Alkuperäiset voimakuvat korvataan sanoilla, jotka ovat vain kirjaimia. Niillä ei ole totista ja jumalaista alkuperää. - Sillä oikeat aakkoset lentävät tyhjyydestä näkijän silmiin. Oikeat aakkoset on kaiverrettu kiviin Himalayalla iäisyyksiä sitten ja jokainen äänne on energiaa. Tälläinen on noidan linqvistiittinen perspektiivi. Yksi mies, joka Himalayalla avasi ihmisille näitä aakkosia oli toisena Buddhana tunnettu ja palvottu Guru Rinpoche. Hän oli taikuri ja noita. Hän taivutti Tiibetin vanhat bön-jumalat Buddha Dharman palvelijoksi. Sitä ennen käytiin Tiibetissä maagien sota. Bön vs buddhistit. Hävinneen seurakunan ydinjengi karkoitetaan maasta. Buddhalaiset voittivat, mutta böneja ei karkoitettu, vaan annettiin heille alue asua. Noidat eivät ole koskaan pitäneet missään yhtä. Noidat ovat eripuraista sakkia ja varjelevat salaisuuksiaan.
Noita manaamassa patriarkaaisia "rakenteita" matalaksi on kuva jota ei ole olemassa. Noita toimii energiatodellisuudessa. Patriarkaattinen rakenne - se on asia, käsite, jossa on yhtä paljon energiaa kuin tyhjässä muovipussissa. Jeesus Kristus, siinä on energiaolento, jonka puoleen voi kääntyä jos on valittamista sortavista rakenteista ynnä muista.
Aloitetaan alusta.
Noita kun on noita ja maagi kun on maagi, hän on sisäistänyt maagisen maailmankuvan ja elää maagisessa maailmassa sen kausaliteettien ja dynamiikan ehdoilla. Hän voi tunnistaa erilaisia älyllisiä pelejä ja jopa pelata niitä. Mutta noidan huomio ei ole näissä peleissä. Noidan huomio ei ole päässä. Noidan huomio on hänen elektro-fysikaalisessa rakenteessaan, hänen kehossaan, ja siinä energiaviivastojen säkenöinnissä, joka pitää koko höskän kasassa. Kun on noitanaisesta kyse, noidan huomio on energeettisesti vaginassa. Ma Kali on jumalatar äiti maa ja demoneja surmaava Durga - hän on myös noita. Hänen vaginansa on paljas ja pääkallojen ympäröimä. Kaikki jotka ovat himoinneet hyökänneet kohti Äidin voimapesää ovat kuolleet. The End. Sitoutuminen mihin tahansa mielihyvään tai aistihavaintoon ja niiden kohteeseen on kuolettava harrastus. Kali leikkaa sirpillään niin miehen kuin naisen ympäriltä synnin, harhan, säikeet - ja Kalin giljotiinissa saattaa katketa kaula keltä tahansa jos liikaa kurkottaa... Mitä virkaa hällä meiolle muuten olisikaan jos ei tekisi puhdasta jälkeä? Vanhasta muististako me Kalia Akkojen Akkana ylistettäisiin, muodon vuoksi? HAA! Ehei. Kalihan on itse asiassa nuori, siveä tytär. Mutta sä voit katsoa suoraan hänen mustaan alastomuuteensa, hänellä ei ole mitään salattavaa.
Mutta lähteekö Kali gaypriden Pussy riot sankarittareksi?
Oliko Ma Kali siellä, noitien noita, kun Pussy Riot meni Venäjällä kirkkoon mellakoimaan? Kuvista en nähnyt muuta kuin venäläisiä naisia tissit paljaina. Missä pussy riot? Vittua oli nähtävillä yhtä vähän kuin Mitä vittua lehdessä! Siis, jos nämä arvon naiset olisivatkin tehneet tämän: levittäneet, venyttäneet vaginansa, mirrinsä, tiikerinsilmänsä, misunsa, kisunsa apposen ammolleen kaikkien jeesuksen kristuksen, enkelien ja neitsytmarioiden kuvien päällä maaten ja huutaneet: Nussikaa kuka uskaltaa! - Niin, jos näin olisi toimittu, olisi taatusti otsani painunut lattiaan, ja kaikella kunnioituksella olisin jäänyt odottamaan jatkoa.
Pillukapina ilman pillua on kuin aitanpolku ilman siellä kävelevää emäntää. Ja sitä emäntäähän tässä kannattaa seurata, eikä ketään pokemoneja kännykällään metsästävää metroseksuaalia itseoivaltajaa, oli hän mies tai nainen. Emäntähän ei ole lainkaan queer. Nykyäähän kaikki on queer. Psykedeeliakin on sitä, queeria. Mutta Emäntä ei ole queer. Emännän tietoisuus on integroitunut sen kehon sisältämään fysikaalisen ja biologisen informaatioon ja on täysin fokusoinut ja funktioitunut. Siksi Emännällä on Talon Avaimet - ja sen vuoksi Emäntä on hän, joka laittaa MYLLYN [sammon] PYÖRIMÄÄN - . Jos et tiedä miten talo toimii niin et saa Talon avaimia. Taloa ei pidä pystyssä yksin emäntä, vaan aina myös isäntä, kaksi. Shiva ja yoni. Matriarkka ja Patriarkka. - Ja noidan talo ei pysy pystyssä myöskään ilman käärmeitä. Shamanismi ja noituus ilman käärmeitä on kuin tantra-rituaali ilman 17 vuotiasta mantelisilmäistä tyttöä.
Mut, kelaa, setä hei, ootsä vähän hetero, ku et snaijaa et me kaikki ollaan vaan hologrammeja hologrammissa, kato, neliulotteissesa avaruudessa ei oo mitään isäntää tai emäntää.
Lievittäisikö jännitettä yhtään, jos sanoisi, että Isäntä ei ole mikään ukko Väinämöinen. Siis tämä kaikkein setien setä. Tämä heteronormatiivinen perussuomalainen, jonka mielikuvitus on sisustettu 80-luvun pornomuovilla ja joka haluaa nussia kaikkia maailman teinipilluja. Tästä aikamme paljon parjatusta surkuhupaisasta sankarista ei ole nyt kyse. Koska maagithan on usein nuoria miehiä. Ei mitään iänikuisia tietäjiä. Mutta silloinkin, kun ne ovat ikänikuisia, ne ovat kuin nuoret jaguaarit, astraaliset astronautit, huomaavaiset Hurmurit Arosuden tanssiaisissa. Mutta sehän ei ole turvallinen tila. Jos sä haluat turvallisen tilan, sä et mene sinne missä noita asuu, tai sinne missä maagi tanssii. - Lisäksi, on hyvä muistaa, shamaanit ja noidat eivät ole tehneet hippokrareksen valaa. Eivät edes sitoutuneet seksuaalisen häirinnän välttämiseen.
Aloitetaan alusta
Noita kun on noita ja maagi kun on maagi, niin hän elää energiatodellisuudessa, kokemisen maailmassa, hän voi olla mystikko jopa, se todellisuus on auki aina hyperavaruuteen saakka. Noita elää näkymättömässä energiakentässä, joka voimakasveilla tulee näkyväksi, ja se todellisuus ei ole rationaalinen. Jos sä elät noidan voimamaailmassa, noidan kausaliteetissa, noidan assosisaatioissa, sun ajattelusi ei lähde samaan viivaan kuin millä piiiretään ne käsitteet ja ajatukset, joista rakentuu se lineaarinen, johdonmukainen, moderni todellisuuskaavio joka modernia mieltä ohjaa ja orjuuttaa. Noituus on enemmän biokemiallinen kuin psykosomaattinen olotila.
Vaikka identifioidun noidaksi, rationaalinen ja kriittinen ajattelu ovat keskeisiä työvälineitäni enkä koe tässä mitään ristiriitaa.- Riikka Ala-Hakula
Kun pelaat noidan peliä, olet maagi, sä et voi hypätä sieltä väliaikaisesti ruutuun, jossa lukee rationaalisuus. Sulla ei ole mitään syytä tehdä sitä. Koska olet noita, olet hylännyt koko sen maailmanselityksen, johon rationalismi osaltaan lokeroituu. Kriittinen ajattelu suhteessa ajattelun itsensä luomiin rakenteisiin on osa sitä kollektiivista fantasiaa, johon näkijä, noita, shamaani, maagi ei usko. Sekä diagnoosi että lääkitys on väärä. Muinaisen ja modernin ristiriita on ohittamaton, samalla tavalla kuin holistinen ja osittunut skannaus tuottavat täysin toisistaan poikkavan näkymän. "Kriittinen ajattelu" magian harjoittamisen yhteydessä on yhtä epätoivoista touhua, kuin sairauksien torjuminen rokotteilla, nekään ei istu noitaperinteen energiaoppiin piirunkaan vertaa. Tämä on sitä konkretiaa, jota noitaperinteestä puhuminen kaipaa.
Sinä hetkenä kun tajuat istuvasi koko sun energiavarantosi päällä ja koko sun virtaava ja säteilevä aparaatti on valmiina tekemään sen minkä käsket. Sinä hetkenä sinä, noita, paina nappia. Lataa itse ohjelmoimasi demo keskushermostoon ja anna jytää. Tai, pysäytä maailma jos pystyt. Se on noidan työ. Niin kuin on noidan työtä myös osata oikeat äänet, äänteet, tavut. Koska Alussa oli Sana (dna-koodi). Ja Sanan Alussa oli kirjain. Sitten tuli uusi kirjain. Maagi kapuaa kirjain kirjaimelta sanat ja mitä niistä rakentuu. Omat äänteensä, omat tavunsa, omat voimansa, omat rytminsä maagi yhdistää voimasanojen molekyylirakenteesen, ja luonnonvoimiin, ukkonen tulee, salamat, rajuilmat, maanvyörymät, kuuma laava, ne ovat kaikkien tosi maagien ystäviä.
Ja edelleen ollaan tässä, sä istut sun energiavarantosi päällä ja sulla on kaikki tieto: sulla on koko DNA:n tietohaarukka, sulla on kromosomeihin tiivistetty tieto, keskushermosto, sulla on tolkussa okkultinen anatomia, tiibettiläiset lääkintäkaaviot, I Chingin hexagrammit, sulla on sisälläsi suoraan elämän luonnolliseen perustaan nojaava, polariteettien tunnistamisesta lähtevä noitien voimaoppi - eli, sulla on käytössäsi valtava virtaus tietoisuutta ja kehollista viisautta, ja siksi sä et lähde mitenkään mukaan transseksuaalisiin fantasioihin ja dualistisiin, kehon ja mielen toisistaan, erottaviin oppeihin.
Noita ilmoittaa lehdessä. Iso kysymys tässä kohtaa: miksi noita antaa itsensä ilmi? Varokaa, feministiset noidat elävät! Miksi se antaa varoituksen? Jos etsisin itselleni liitolaista noidasta johonkin tiettyyn maagiseen aktiin, katsoisinko ehdokkaat läpi lehdestä vai astraali-tv:stä vai kävisinkö feministipuolueen noitalinkit läpi?
En tiedä paljoa esoteriasta, mutta ymmärrän sen, että jos on vakavasti kiinnostunut esoteriasta - jos on kiinnostunut tantrasta, magiasta, mistä tahansa okkultisesta tai mystisestä tieteestä ja taiteesta - niin silloin on etsittävä itselleen opettaja. Opettaja jolla on yhteys maagisten taitojen perimään. Opettaja joka opettaa sua niin, että sä opit vihamaan ja rakastamaan sitä. Ei kuulosta kivalta, mutta sinähän halusit oppia lentämään omin neuvoin noitasapattiin? Haluut sä mennä tonne jyrkänteelle ja hypätä ja säilyä hengissä? Siinä tapauksessa sä laputat autorisoidun, noidan noiduttavaksi. Siitä se alkaa mikä tahansa esoteria. - Ja jos haluaa shamaanin, noidan, palveluksia, niin siitähän peritään aina maksu. Sinulla täytyy olla rahaa, viinaa, tupakkaa tai pala hashista kun menet noitaa asianajajaksesi hakemaan. Noituuden harjoittaminen ei ole aina halpaa. Sitä vastoin on halpamaista yrittää vääntää noitaperinteestä liturgiaa yhteiskuntapoliittiseen munkkilatinaan.
https://nuorivoima.fi/lue/essee/varokaa-feministiset-noidat-elavat
Muinaisajan noita: Guru Rinpoche
PADMASAMBHAVA (yllä)
moderni noita (alla)
Notre Dame roihahti tuleen ja ihmiset ryntäsivät itkemään Pariisin kaduille. Se onkin toki luonnollista ja inhimillistä, että jos joku iso, historiallinen maamerkki tuhoutuu tai arvotaidetta palaa poroksi, niin silloin järkytytään syvästi sekä lähellä että kaukana. Mutta olisiko aihetta järkyttyä myös siitä, että Notre Damen entisöintiin aiotaan upottaa satoja miljoonia? Kyseessähän on uskonnollinen linnoitus, ja eihän uskonnolla pitänyt enää olla mitään virkaa uudessa, uljaassa Euroopassa... varsinkaan ultra-sekulaarissa Ranskassa.
Notre Damen kohdalla ei olekaan kyse uskonnollisesta pyhyydestä, vaan pyhyyden omistamisesta. Me halutaan että meillä on arvovaltainen, ökytaiteellinen ja ökyhistoriallinen mesta, jota ihmiset voivat lompsa pullollaan käydä ihastelemassa. Koska: kaikki maaailmassa perustuu pelkkään mielihyväperiaatteeseen ja koska: millään ei ole enää mitään muuta arvoa kuin vaihtoarvo.
Muinaisen pakanatemppelin paikalle rakennetun Notre Damen suurin arvo on sen pönötysarvo. Se on yksi kristinuskon ja eurooppalaisuuden arvovallan monumenteista, jossa ei reipas, aito eurooppalainen Ateenalaisten laulu ole koskaan ilmoille kiirinyt muinaisten mysteerien hengessä. Se on kolkko goottilinna, jossa siunatulla tulella on poltettu piloille monet alkuperäiskansojen pyhät paikat ja elämänpiirit, ja jossa kansalaiset on opetttu pelkäämään ja palvelemaan kristinuskon jumalaa ja kirkkoa.
Notre Damen pakanoiden ja noitien verellä maalattu taide on katolisen kirkon propagandataidetta, josta kirkkaimmin kuultaa läpi autuas valkovalheellisuus. Tietysti olemassaolon oikeutuksensa on silläkin niin kuin kaikella taiteella on. - Vaan nyt noitavoimat päätti toisin ja päästivät tulen irti. Näin voi ajatella, vaikka ei karman lakiin ainakaan sen kaikessa suoraviivaisuudessaan uskoisikaan - sillä jotain jännitettä ja pilkettä piilee siinä, että sattumus ajoittui pääsiäisaikaan. Siis juuri silloin kun nämä, entisaikaan vainotut noidat ovat kovasti framilla ja enimmäkseen koomisesti esitettyinä, pääsiäisajan kevennyksenä. Vähän niin kuin tontut jouluaikaan. Siis koetttinko Pariisissa nyt se, että noidat ja tontut eivät olekaan välttämättä mitään mukavikkoja, vaan toisinaan roiseihin, maagisiin akteihin yltyviä olentoja? Don´t mess with tonttu. Joka tapauksessa, arvailematta Mordorin linnakkeen palon astraalisia taustoja tämän enempää, näen että Kirotussa Notressa riehunut tuli on puhdistava tuli.
Samana yönä Notre Damen palon kanssa roihahti liekkeihin Jerusalemissa koko muslimimaailman kannalta tärkeä Al-Aqsan moskeija, joka tosin ei vaurioitunut yhtä pahoin kuin Pariisin goottila. Molemmat tapaukset ovat maailmanpalon allegorioita. Se on ilmiselvää. Eurooppa kiehuu, USA riehuu, köyhien maiden köyhät köyhtyvät ja vielä jäljellä olevat, muinaiset, oraaliset, kasvitiedolliset ja maagiset kulttuurit ovat kuolettavasti vaurioituneita kolonialimin ja uus-kolonialistisen kulttuurihyökkäyksen jäljiltä. Narsismi rehottaa sopusoinnussa tekopyhyyden kanssa ja äärilaitojen aktiivit väittelevät väkivallan kuvastoilla. Monet vanhat, mutta myös upouudet, tuliterät, rakenteet ja oletusarvot huojuvat. Epäilyksen siemeniä itää poltetussa maassa ja maailmanpalon tuli saa yhden siellä, toisen täällä etsiytymään modernin mielettömyyden kylmyydestä muinaisten tulien lähelle näkemään ja ymmärtämään turmeltumattomia asioita; oppimaan jumalaista näytelmää ja alkuperäisiä rooleja. Mutta. Sehän olisikin helppoa, jos kollektiiviset hallusinaatiot ja ideologiset jumittumat romahtaisivat maailmassa äkisti, tosta vaan, niin kuin kirkot ja katedraalit tulen alla. Näin ei tapahdu. Ja koska kukaan, tai ainakaan kovin moni meistä, ei edes tiedä, mitä länsimaisen kultuurin MUUTOS voisi tarkoittaa, on muutosta helpompaa uskoa markkinatorin nauruun.
still pic - Tarkovsky
Paramahamsa Ramakrishnan samadhi oli yksi lähde virtaukselle, joka on tuonut joogien opetukset länsimaihin. Olihan vuonna 1893 Uskontojen maailmankonferenssiin Chicagossa osallistunut joogi Swami Vivekananda Ramakrishnan oppilas.
Bengalilainen, vuosina 1836 – 1886 elänyt, Ramakrishna oli ekstaattinen Äiti Kalin palvoja.
All creation is the sport of my mad Mother Kali;
By Her maya the three worlds are bewitched.
Mad is She and mad is Her Husband; mad are Her Two disciples!
None can describe Her loveliness, Her glories, gestures, moods;
Shiva, with the agony of the poison in His throat,
Chants Her name again and again.
- Sri Ramakrishna
Hieman toisenlainen käännös yllä olevasta, The Gospel of Sri Ramakrishnan, säkeestä sisältyy Lex Hixonin kauniiseen kirjaan Meetings with Ramakrishna. Hixonin versiossa mainitaan, että "Her Human lovers" - yllä: Her two disciples -" are mad with bliss", siunattuja hulluja. Näin tarkentuu hengellisen "hulluuden" ja palvonnan harjoittamisen, omistautuneisuuden, yhteys.
Jumalaisen myrkyttyneisyyden äärimmäisyyksiin venyvä alue uskonnollisuudessa on sekä idässä että lännessä hyvin monivivahteinen, mutta aina käsittämätön. Uskontojen piirissä onkin etenkin länsimaissa uurastettu jo pitkään, jotta jumalan myrkky saataisiin imettyä pois seurakunnista, koska uskonnolliset aktiviteetit on laitostetussa yhteiskunnassa korrektia pitää vibraatioiltaan neutraalilla virastotasolla ja koko kuvio papiston hallinnassa ilman, että ihmisillä on mainittavaa, henkilökohtaista suhdetta pyhyyteen. Tälläisessä proseduurissa piilee oma viisautensakin. Koska pyhyys panee pään pyörälle.
Höyrypäisten ekstaasilahkojen mainingit luiskahtavat helposti massahysterian puolelle ja yksityisten ihmisten kohdalla jumalaiset, ehdollistuneen tajunnan vinkkelistä kreisit viritykset komentokeskuksessa saattavat aiheuttaa kosketuspinnan katoamista tiettyjä elämän välttämättömyyksiä kohtaan.
Mikä neuvoksi? Siis jos halajaa olla vapaa menemään lujaa tajunnassa dualistisen rakenteen tuolla puolen - ja elää kuten Mustanaamio joka toisinaan "poistuu viidakosta ja liikkuu kaupungissa kuin kuka tahansa meistä".
Carlos Castanedan kirjoissa mainitaan mainio kikka: hallittu hulluus. Siihen jos pystyy niin mikä on mennessä kun tie on suora. Paramahamsa Ramakrishna ei tosin hallittua hulluutta varsinaisesti ilmentänyt. Mystisen Joutsenen elämä oli toistuvaa haltioitumista ja performointia "jumalasta myrkyttyneessä" tilassa. Lannevaate lennähti Ramakrishnalta kanveesiin tämän tästä pyhimyksen intoutuessa tanssimaan Kalille paljas iho ilmaa vasten. Kalipatsaan lisäksi hän palvoi polvillaan omaa valokuvaansa. Minäkin olen prostituoitu! Paramahamsa huuteli huorille katujen varsilla matkatessaan hakemaan pientä temppelipapin palkkaansa.
Myrkytyksen oireita olivat myös Ramakrishnan suurenmoisen runollista ornamentiikkaa lainehtivat laulut ja kaikkiaan se metafyysinen opetus jota Ramakrishna oppilailleen jakoi. Hänen ekstaasistaan vapautui akashiseen troposfääriin hengellistä heliumia, jota yhä vieläkin jokainen sisäavaruuden rakettitiedettä opiskeleva voi hyödyntää nostekaasuna välittämättä siitä, millainen on hänen suhteensa esimerkiksi joogaan tai teistisiin oppeihin. Ramakrishnan konsolissa oli universaali käyttöliittymä ja hän oli ylipäätään hyvin ekumeeninen hemmo [Paramahamsalla oli tantrinen koulutus ja hän kokeili vähän aikaa muslimina olemista, eli tovin naiseksi laittautuneena naisten keskuudessa ym. vastaavaa].
Ekstaasikokemus ei yltä mielen alkuperäiseen tyhjyyteen, se on transsendenttisesta kokemisesta riippumaton, täysin itsenäinen tajunnan syvyys ja valoisuus. Kaikkiaan ekstaasi on vain yksi potentiaalinen mielentila, yksi tajunnanlaatu ties kuinka monista tuhansista... Vaan kovin on kapea ihmisen näköala kaikkeuteen, jos häneltä ilon totunnaiset, persoonalliset ääriviivat hajottavat, puhtaan haltioutumisen hetket jäävät täysin tutaamatta; jos mikään yhteys elonpiirissä ei iske sellaista kipinää, että sähkö värjää shivansinisellä myrkyllään energiakehon kuin sienen; jos jumala tai jumalattomuus ei koskaan puhuttele niin väkevästi, että paiskautuu ihmisyyden ääreen - sinne missä myös kaikki hulluus, mielipuolisuus, nurinkurisuus [If six was nine], epäloogisuus, anti-lineaarisuus ilmenee - vaan jää elämässään ikuisesti puoliväliin.
Ekstaasiin jumittuminen on valaistumisen ja nirvanan este. Näin olen kuullut. Takertumisen aiheuttaa halu toistaa miellyttävä kokemus, opastaa Patanjalin Joogasutra (2.7). Käänteisesti sanottuna: takertumisen aiheuttaa halu mihin tahansa kokemukseen, joka pitää meidät erillään epämiellyttävästä, seisomassa ulkona [ex- stasis] kaikesta rumasta ja pahasta.
HAAA!
Ekstaasi on spontaani - mutta ei aina odottamation - haltio; dharman harjoittajan äkillinen myrkyttyminen jumalten ja buddhien nektarista. Silloin yleensä annetaan vaan mennä: samsara tai nirvana, ihan sama; hei, me lennetään! Mutta, jos mielesi on ollut täynnä epätoivoisia ajatuksia ja/tai jos meditaatiosi on alkeistasolla, käy nopsasti siten, että ikään kuin luhistut Armon alle. Niin kuin kävi apostoli Paavalille Raamatussa. Kirkkaus sokaisee silmät, mentaalinen paja-tso tyhjenee kertalaakista, se täytetään kuvitteellisilla kolikoilla, ja alat pyöriä ympäriinsä puhumassa puutaheinää. Kuten kävi apostoli Paavalille.
Joogille, tai minkä tahansa, holistisen transformaatio-tradition harjoittajalle, ekstaasin myrkky on terhakka vastalääke sisäiseen kaamoksen, maailmallisuuteen mukautumiseen ja staattiseen harmonisuuteen. Meditaation saapuessa sellaiseen vaiheeseen, että tajunnallisten svengien ja somaattisten, kosmisten ja/tai visuaalisten sensaatioiden vahvuus avaa tietoisuuden timantin hiojalle ekstaasin syvänteen - niin siitä on hyvä jatkaa seuraavaan vaiheeseen, terästymällä, ja kaappaamalla ekstaasin energia kulloinkin ajankohtaisten, henkiseen vapautumiseen ja solulliseen metamorfoosiin liittyvien intentioiden palvelukseen. Tällä tarkoitan esimerkiksi sitä, että pyhän jysäyksen fokuksessa ollessani toimitan olemukseni psykofyysisten, biologisten, matemaattisten ja astraalisten energiajärjestelmien oskilaattorin virkaa, jolloin on mahdollista eritellä ekstaattisen tilan herkkyyksiä ja kanavoida jumalainen myrkky oikeisiin uomiin ja edelleen, alkemistiseen kiertoliikkeeseen energiakehossa. Silloin ekstaasi ei enää merkitse "egon" eli, kokoomapisteen katoamista, vaan sen, sijainnin muutosta energiakehossasi.
Ekstaasi siten ei välttämättä tarkoita sitä että hajoat; menet transsiin ja pysyt siellä; että sinun tajuisuutesi sulaa [esim.]valoa hohtavaan tietoisuusplasmaan; ja et pysty kuin hoopoon hymyilyyn; että mentaalinen vireytesi kärähtää karrelle siunauksellisten energiapisaroiden poltteessa... Itse aloin tajuta tätä kaikkea kuunneltuani tarpeeksi kauan M. S. Subbulakshimin tiettyjä levytyksiä [ Nadamruthan / Suprabhathams / Vishnu Sahasranamam], jotka ovat toimineet minulla myös impulsseina Ramakrishnan filosofian ja ekstaasin sisäistämiseen.
M. S. Subbulakshimi on Musiikin universaali Kuningatar, mutta minulle hän on myös "Kosmisen Äidin" avatar. Olen aikaisemminkin huomauttanut, että Subbulakshimin resitoidessa muinaisia ragoja ja mantroja kuulostaa siltä kuin raamattu puhuisi itsekseen. Äänessä ei ole persoona vaan itse Äänteet. Puhdas antaumus, hartaus, devotion, puhdas musiikki. Taajuustaso tallenteissa on niin korkea, että vuosien ajan löysin itseni monet kerrat tuolta puolen tunnetun, autuuden lähteiltä, siunatusta hulluudesta myrkyttyneenä, kyyneleitä ja kuolaa valtoimenaan valuttaen, Subbun äänen totuuden toistuessa stereoista [HiFi = high fidelity - korkea todenmukaisuus].
Buddha Dharman harjoittamiseen liittyvä Kuulemisen kautta tuleva vapautuminen on prosessi, joka voi toteutua myös musiikin äärellä. Näin olen käsittänyt ja näin uskon. Minulle tälläinen optio kirkastui todenteolla, kun syvennyin Subbulakshimin karnataka-traditiota noudattaen veisaamiin runoelmiin ja mantroihin. Meditoidessani tätä musiikkia kuunnellessa aloin oppia ekstaasin liekin muuntamista ja kanavoimista tulivedeksi energeettiseen rakenteeseeni. Tuli sellainen tuntu, että musiikki nakuttaa minuun - kuin olisin reikäkortti - informaatiota siitä, miten hermoston langat, aivot ja mieli viritetään kykeneväksi korkeaa todenmukaisuutta modifioiviin herkkyyksiin, jotka voi tunnistaa edelleen, päivästä päivään, hetkestä hetkeen...
Kuuntelin yhä tarkemmin Subbun resitaatioita, jokaista tavua, yksittäistä äännettä. Eläydyin koko olemuksellani niiden värinään. Tarkkasin sitä vääjäämättömyyttä, omistautuneisuutta, täsmällisyyttä ja mystistä orgaanisuutta, jolla Intian Satakieli teokset toteuttaa - ja vähitellen kuulin miten musiikki opastaa minua myös ikään kuin rivien välistä: Subbulakshimista huokui sellainen sanoma, että "nämä mantrat ovat vanhempia kuin kumpikaan meistä ja ansaitsevat jo siksi täyden huomion ja kunnioituksen; siksi meillä meillä ei ole syvimmänkään ekstaasin hetkellä syytä luopua arvokkuudestamme":
Ei ole välttämätöntä itkeä ja väristä ilosta, mennä tuon tyyppiseen liikutukseen, ylitsevuotavaan emootioon ja sisäiseen huutoon: ekstaasi voi nousta ylväästi kuin käärme ja sinä voit istua tyynenä sadan näyn keskellä pitämättä mistään kiinni; miks olisit yhä vaan niin kuin siellä, sijoillasi, itkemässä kun musiikki yltää sinne ja iskee puhtaalla tietoisuudella; mikset tulisi tänne? missä minäkin olen ja missä tämä musiikki ja sen hartaus asustaa; täältä sinä näet KAIKEN, paitsi jos itket kuin pikkutyttö sinä et näe yhtään mitään muuta kuin oman kaipuusi ja sen väliaikaisen täyttymyksen; siis tule tähän, Äidin, jalkojen juureen, missä nämä pyhät äänteet sykkii ja värisee, pidä ranka suorana ja säilytä arvokkuutesi vielä silloinkin me häippästään ekstaasin yli hyperhurmioon.
Näin, Ramakrishnan innoittamana ja Subbulakshimin ja joogatieteen avustamana, tapahtui tutustumiseni Hulluun Äitiin ei-teoreettisella tasolla. Tämä on hullua jo sinänsä, koska minun pyrkimykseni elämässä ei varsinaisesti ole ollut tämänlainen jumalyhteyteen pääsy. Mutta niinpä vaan olen nyt täysin myrkyttynyt Tuhatkasvoisen Äidin astraalisesta parfyymista ja elän intiimissä suhteessa Jumalaisen Sulottaren kanssa. Välillä kyllä vilkuilen muuallekin, myönnetään. Mutta ei tarvita kuin yksi, syvä meditaatio täydenkuun alla ja olen taas yksin Hänen ja iloitsen hänen estottomasta, amoraalisesta Hulluudestaan; Hänen suloisista, toksisen feminiinisyyden siunauksellisista pisaroista, joita valuu antaessani Kalin tanssia rintalastani päällä, kuten joogien kuningas Shivakin teki [meidän on tehtävä niin kuin ensimmäiset jumalat tekivät, opastavat kirjoitukset]. - Shivahan tuli tilanteeseen Jumalattaren ottaessa matsia demonien kanssa niin hurjalla vimmalla, että olisi kohta surmannut kaikki kuolevaiset ellei kukaan tulisi väliin, ja Shiva sitten heittäytyi hänen eteensä. Tässä tarinassa ja tässä kuvassa tiivistyy paljon siitä, miten hullut ja ekstaasia väräjävät myytit ja visiot meitä ruokkivat ja juovuttavat.
[...] If Mother is a conventional wife,
why is She dancing fiercely
on the breast of Shiva?
Her timeless play destroys
conventions and conceptions.
She is primal purity.
Her ecstatic lovers are purity.
Purity merges into purity
with no remainder.
- Sri Ramakrishna
Tantrinen Kali Chinnamasta -thanka, maalattu Nepalissa. Kali esiintyy thankassa kahtena karakteerina, keskellä itsensä vuodattavana Aria Tarana, ja sitten alhaalla Smashana Kalin hahmossa yhtymässä consorttiinsa Shivaan. Kuva on sikäli poikkeuksellinen, että sääntöjen mukaan Shivan on oltava aina Parvatin päällä. Miksi tässä on toisin, niin siksi, että nyt halutaan esittää se, "ettei ole mitään erottavaa poikittaisessa virtauksessa, vaan sen sijaan on eheys ja täydellistyminen".
Ramakrishan puoliso Sarada Devi.
Pariskunta ei harjoittanut aviollista
kanssakäymistä.
SUBBULAKSHIMI RESITOI
Eurooppalaisen mystiikan historiassa englantilainen runoilija, hengentieteilijä, maalari, graafikko ja filosofi William Blake (1757 - 1827) on merkillisin ja ehkä myös merkittävin henkilö. Blake teki radikaalin irtioton aikansa uskonnollisista käsityksistä ja loihti valtavan, omavaloisen - kirjoituksista ja kuvista kostuvan - multimedialisen esityksen jumalaisesta todellisuudesta.
Blakelta julkaistiin suomeksi jo vuonna 1959 runoelma Taivaan ja helvetin avioliitto (ja muuta proosaa) Tuomas Anhavan käännöksenä. Sen jälkeen on julkaistu otoksia Blaken runoudesta Pertti Niemisen ja Risto Ahdin suomentamina. Tänä vuonna ilmestyi runoelma Milton Petri Hakkaraisen kääntämänä ja katsauksella Blaken luomistyöhön varustettuna: Jumalaiset näyt: Milton (Salakirjat, 2018). Teoksen nimi viittaa Runoilija John Miltoniin, joka tunnetaan parhaiten 1667 ilmestyneestä kirjasta Kadotettu Paratiisi.
Aihioita ajatteluunsa, runouteensa ja kuviinsa Blake omaksui mm. Raamatusta, Michelangelolta, kabbalaisuudesta, Shakespearelta ja Swedenborgilta. Omassa kirjoittelussaan hän ankkuroitui raamatullis-mystiseen sfääriin runsaasti kristillistä käsitteistöä viljellen. Blake pitikin itseään kristittynä - siitäkin huolimatta, että hän nimitti kristillistä kirkkoa Saatanan synagoogaksi. Blake ei tunnustanut esimerkiksi sellaisia dogmeja kuin neitseellinen sikiäminen, pelastuminen Kristuksen kärsimyksen kautta tai ikuinen helvetti. Kirstinopin kiivasta Jumalaa Blake nimitti Nobodydaddyksi (ei-kenenkään isä).
Blake ei uskonut persoonalliseen jumalaan, vaan kaikkiykseystietoisuuteen, josta kaikki materiaaliset ja henkiset kuviot ovat lähtöisin. Jeesus puolestaan on kaikissa ihmisissä piilevä jumalallinen ymmärrys ja samalla jokaisen ihmisen alkuperäinen yksilö. "Sinä ihminen olet, ei ole enää Jumalaa / opi ihmisyyttäsi jumaloimaan ..." Blaken mukaan "Jumalan palveleminen on Hänen lahjojensa kunnioittamista muissa ihmisissä, suurimpien rakastamista eniten ja jokaisessa hänen nerouttaan, joka on Pyhä Henki ihmisessä".
Blake siis samaisti ihmisen Jumalaan.Tämä ei tarkoita sitä, että ihminen lihallisena järkiolentona asetettaisiin Jumalan paikalle. Blake tähdensi alituiseen sitä, että ihmisen tulisi lakkaamatta kehittää itseään, omaa jumalaisuuttaan, ja tulla siksi mitä hän syvimmältä olemukseltaan on.
Se että polttopiste asetettiin ihmisen jumalallisuuteen ja sen toteuttamiseen ilman ikuisen helvetin pelkoa erotti Blaken jyrkästi Euroopassa vallalla olleista kristinuskon opeista. Blaken ilmaisema, ei-jumalkeskeinen uskonnollisuus oli lähes ainutlaatuinen ilmiö 1800-luvun Euroopassa ja tämä tekee Blaken hengentieteestä erityisen merkittävän ja mielenkiintoisen.
Ei-jumalakeskeisyytensä takia Blakesta löytyy yhtymiä Buddha Dharmaan ja siihen sisältyvään transsendenttiseen humanismiin ja tietoisuuden laajentamisen agendaan. Yhtymäkohtien ohella on tietysti useita eroavaisuuksia alkaen siitä, että buddhalaisuuden piirissä ei tunnusteta sielun tai itsen olemassaoloa. Buddhalaisuuden kanssa ei ole harmoniassa se Blaken visio, jonka mukaan kaikki olevaisen muodot kumpuavat universaalista tietoisuudesta ja että ihminen on "lankeamuksen" kautta eriytynyt jumaltajunnasta itsekeskeiseksi olioksi, jonka on määrä palata pyhään yhteyteen. Buddha Dharmaanhan ei sisälly uskomusta olemassaolon tietystä alkupisteestä: sellaista ei buddhalaisen tutkimuksen mukaan ole mahdollista määrittää. Ei ole siis alkutilaa, josta voisi "langeta", eikä valaistuminen ei ole palaamista yhtään mihinkään. Ehdollistuneen ja valaistuneen tietoisuuden välillä ei ole ylipäätään syy-yhteyttä: samsara, kärsimyksen pyörä, ei ole saanut alkuaan nirvanasta.
Pintatasolla tarkasteltuna Blaken maailmankuvassa ja filosofiassa on vastaavuuksia myös suhteessa joogafilosofiaan ja tiettyihin, ns. hindulaisiin filosofioihin Blake näki Itämaan viisaiden tavoin todellisuuden "harhana", mutta siinä missä Blake piti ihmiskunnan harhaan vajoamista traagisena erehdyksenä ja lankeemuksena, intialaisten joogien ja rishien elämänymmärryksessä harhan, mayan, olemassaolo käsitetään pikemminkin Jumalan (jumalien) leikkin aikaansaannoksena. Blaken katsannon ollessa erityisen ei-jumalkeskeisen, on "hindulaisuus" tunnetusti hyvinkin jumalkeskeistä uskonnollisuutta ja persoonalliseen Jumalaan uskovia on paljon Kalin, Shivan ja Krishnan palvojien keskuudessa.
.
Yksi Blaken perustavaalaatua olevista havainnoista oli se, että kristillinen kirkko, ja yleensäkin uskonnot, ovat tehneet ison virheen luokitellessaan seksuaalisuuden synniksi. Tästä on seurannut ihmisten seksuaalisen energian tukahtuminen ja miehen ja naisen tyydyttämättömyys. Nämä seikat ovat puolestaan johtaneet yhtäältä irstauden ja tekopyhyyden yleistymiseen ja toisaalta sotimisen kaltaisiin väkivallan purkauksiin. Blake siis oli eräänlainen esi-Reich. Orgonienergiateoriastaan tunnettu Wilhelm Reichän näki vahvan yhteyden tukahdetun, vinoutuneen seksuaalisuuden ja sotien & totalitarismin välillä. Blaken mielestä mustasukkaisuus on yksi, tärkeä este seksuaalisen energian esteettömälle virtaamiselle. Ilmeisesti juuri puolisonsa mustasukkaisuuden vuoksi Blake luopui aikeestaan ottaa itselleen jalkavaimo. Miltonissa Blake kirjoittaa:
... Mistä ilmaantuu tämä Kateus, joka virtaa pitkin vuoria?
Britannian naiset eivät olleet Kateellisia,
kun taas Kreikan & Rooman naiset olivat.
Blaken uskonnolliset ja seksuaaliset näkemykset eivät Blaken elinaikana saaneet suurta huomiota osakseen - ja ne jotka Blaken runoista ja kuvista tiesivät pitivät häntä yleensä pöpinä. Blakella ei ollut juurikaan yhteyksiä muihin romantiikan runoilijoihin, joiden vanhempaan sukupolveen hän kuului. Hänen ympärilleen kuitenkin muotoutui nuorten taiteilijoiden piiri, joka kunnioituksella vastaanotti sen mitä mestarilla oli annettavanaan. Uskonnollisissa kannanotoissan Blake oli fanaattisen jyrkkä ja omassa kannassaan ehdoton ja hän dissasi räikeästi vääräoppista väkeä olivat nämä sitten pappeja tai Francis Baconin, Isaac Newtonin ja John Locken kaltaisia, mekanistista tiedettä, filosofiaa ja ihmiskäsitystä edistäviä valistajia.
Tiivistetysti Blaken maailmankatsomuksen perusteet esittäytyvät muutamissa Taivaan ja helvetin avioliiton säkeissä:
Ihmisellä ei ole Ruumista erillään Sielusta: sillä se, mitä sanotaan Ruumiiksi, on se osa Sielua, jonka kykenevät erottamaan viisi Aistia, tärkeimmät Sielun pääsyaukot tänä aikakautena.
Energia on ainoa elämä ja Ruumiista peräisin, ja järki on Energian raja eli ulkokehä.
Energia on Iankaikkista Riemua.
Blaken oppi on paljolti energiaoppi. Pahuus ei ole niinkään energian käyttöä tietyllä tapaa kuin sitä, että estää toisilta heidän energioidensa vapaan virtaamisen - seikka johon Blake katsoi uskonnollisten auktoriteettien syyllistyneen.
Kahtena kirjana vuosien 1804 - 1815 aikana ilmestynyt Milton on kertomus siitä, kuinka runoilija John Milton erkanee taivaallisesta autuudesta, johon on kuolemansa jälkeen päätynyt ja lähtee suorittamaan minän totaaliseen hävittämiseen tähtäävää, täyttymyksellistä tehtävää. Runoelma ei silti ole pelkästään kuvaus yhden, tietyn yksilön taipaleesta henkisessä ulottuvuudessa:
Milton on koko ihmiskunnan tarina sen kosmisessa, todellisessa muodossa. Sen yhtenä pääkohtauksena on Palamabronin ja Saatanan välinen kiista tai taistelu [...] Runoelma päättyy kun Viimeisen Tuomion toteutumista valmistava Viimeinen Sadonkorjuu on alkamassa maailmassa.
- Petri Hakkarainen kirjassa William Blake: Milton - jumalaiset näyt
Viimeisellä tuomiolla Blake tarkoittaa ihmisen erillisyyden erheen päättymistä ja Mielikuvituksen, Mielen Kuvituksen tilaa:
Blaken Imagination eli Mielen Kuvitus on Ihmisen Valaistuneen Mielen tila, joka seuraa siitä että ihmisessä ei ilmene erillisyyttä Universaalista Tietoisuudesta (Ikuinen Ihmisyys) ja hän kykenee havainnoimaan sulautuneen mielen kautta Arkkityyppistä maailmaa.
- Petri Hakkarainen.
Kirjallisena luomuksena Milton on kuin Ilmestyskirjan, Danten Jumalaisen näytelmän ja Allen Ginsbergin runouden yhdistelmä, jossa on samantapaista, dramaattista koukeroisuutta kuin Madame Blavatskyn Salaisessa Opissa. Blavatskyn teksti liikkuu usein varsin vertauskuvallisella tasolla kun taas Blake ei pelaa symboliikalla oikeastaan lainkaan. Hänen runoutensa, kuten myös kuvataiteensa, lähtökohta on henkilökohtainen visio. Blake pyrki taiteessaan jäljentämään kosmisten voimien ja arkkityyppien manifestaatiot sellaisina kuin ne hänelle ilmestyivät.
Oi milloin saamme polkea Viinipuristiamme taivaissa,
korjata satoamme ilon huudoin ja jättää Maan rauhaan?
Muistakaa, kuinka Calvin ja Luther kypsymättömässä raivossaan
lietsoivat Sotaa ja jyrkkää eroa paavinuskoisten ja protestanttien välille.
Älköön nyt käykö samoin! Älkää käykö Marttyyriuteen & Sotiin!
Meidät asettivat tänne Universaali Veljeys & Armo varustettuina
voimilla joilla rajoittaa tätä pimeää Saatanallista kuolemaa,
ja että Jumalan Seitsemällä Silmällä olisi tilaa lunastukselle.
Mutta sitä kuinka tämä kaikki tapahtuu emme tiedä
emmekä voi tietää ennen kuin Albion on herännyt;
siihen saakka malttakaa hetki.
Myyttisiä ja historiallisia tapauksia toisiinsa risteyttävä Milton on huomattavasti Taivaan ja helvetin avioliittoa monitasoisempaa ja samalla sisäänpäin kääntyneempää, ja näin ollen myös monimutkaisempaa, kirjoitusta. Konstikkaaksi runoelman tekee jo pelkästään sen hahmojen ja erikoiskäsitteiden runsaus: Theotormon, Tirzah, Urizen jne (Miltonin suomenkielinen laitos sisältää Blaken karakteerien ja käsitteiden selitysosion). Raamatullista terminologiaakin Blake käyttää täysin oman mielensä mukaisissa merkityksissä.
Kaikkiaan runoelma on mahtavalla paineella ja yltiöpäisen laveasti tulvivaa, hämäräperäisiä detaljeja vilisevän, yksityismytologian vyöryä. Siihen syventyminen on vähän niin kuin lukisi intialaista muinaiseeposta, Rigvedaa, siinä mielessä että teksti tuntuu tulevan täysin toisesta, meille oudosta ajasta, sisältäen mega-merkillisen maailmanselityksen, jossa on kuitenkin jotain "alitajuisesti" tuttua. Vain paikoitellen runossa kohtaa sellaista nasevasti iskevää, välittömän oivaltamisen välähtelyä ja lasinkirkkaita, universaaleja päätelmiä kuin Taivaan ja helvetin avioliitossa.
Ennen Miltoniin perehtymistä suosittelenkin lukemaan Taivaan ja helvetin avioliiton, jos se ei ole ennestään tuttu ja hyvin muistissa. Se esittää Blaken ajattelun ja profetioiden periainekset ilmavasti ja konkreettisin kuvin, joita selkeän lyyrinen keskusvirta kuljettaa - ja siksi siitä saa pätevän pohjan lisäksi myös motivaation Miltonin tutkimiselle. Sillä motivaatiota Miltonin läpikäymiseen vaaditaan, sitä ei voi lukea läpi vain huvin vuoksi ja urheilun kannalta.
Miltonin lukeminen vaatii aikaa, ja oman aikansa, oikean hetken. Tekstiin on syytä suhtautua kärsivällisesti, rentoutuneesti ja vapautuneesti ilman välitöntä pyrkimystä purkaa visiot tarkkaan rajatuiksi aivoituksiksi. Tällä tavoin, hitaasti ja rauhallisesti lähestyen, runoelma saattaa avautua tajunnan screenillä maalaukseksi, jota voi katsella lähempää ja kauempaa, kerroksia ja pintaa, ja monenlaisessa valossa ja monesta eri kulmasta. Mainio asia, että tälläinen tarkastelu on tullut mahdolliseksi myös suomenkielisen version äärellä.
Uskon että vallankumous on hermostollinen ja aseemme ovat elektronisia.
- Tohtori Timothy Leary
80 vuotta sitten, 16.11. 1938 Albert Hofmann eristi lysergihapon dietyyliamidin. Viisi vuotta myöhemmin hän erehdyksessä nautti tätä nimellä LSD-25 tunnettua ainetta ja koki maailman ensimmäisen LSD-matkan. Psykiatrian ammattilaiset kohdistivat yhdisteeseen isoja odotuksia ja tekivätkin sen avulla merkittäviä havaintoja sisäavaruuden salaisuuksista. 60-luvun alussa Hofmannin tipat alkoivat vuotaa tutkimuskammioista taiteilijoiden, boheemien ja älypäiden käyttöön. Siitä lähtien on LSD:hen suhtauduttu suurten toiveiden ja odotusten vallitessa myös aktiivipsykonauttien keskuudessa.
Olen jo jonkin aikaa valmistanut kronikkaa ja filosofista tutkielmaa psykedeelisestä kulttuurista ja tätä tutkielmaa työstäessä on tullut vastaan runsaasti LSD:n humanistisena aivopommina ja yhteiskunnallisena muutostekijänä käsittävää aineistoa. Siten on ollut välttämätöntä miettiä: voiko miljoona psykonauttia olla väärässä uskoessaan siihen, että LSD:n (ja/tai muiden psykedeelien) avulla ihmiskunta voisi kohota uudelle hengen asteelle - ja pelastaa maailman?
Paul McCartney lausahti vuonna 1967, Beatlesien Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band -albumin ilmestymisen jälkeen:"Jos poliitikot ottaisivat LSD:tä, ei olisi enää sotia, köyhyyttä ja nälänhätää". Saman suuntaisia ajatuksia hautoi Dallas-sarjan JR Ewingnina tunnettu näytttelijä Larry Hagman. Pari vuotta ennen 2012 tapahtunutta kuolemaansa Hagman hehkutti Joy Beharin tekemässä tv-haastattelussa LSD:n autuaalisuutta - "se vei minulta kuolemanpelon" - ja oli sitä mieltä, että kaikkien poliitikkojen pitäisi tiputtaa happoa.
Albert Hofmanniltakin kysyttiin, olisko LSD:n laajalla käytöllä ihmiskunnana kollektiivista tietoisuutta herkistävä vaikutus, mutta hänellä ei ollut tähän vastausta. Hofmann kylläkin toivoi, että LSD palvelisi kaikkien kansojen henkistä hyvinvointia ja avaisi ihmisten mielet transsendenttisiin yhteyksiin. Timothy Learyn odotukset lysergiiniä kohtaan olivat vieläkin korkeammalla. Huimaa hyperbolaa hehkuvissa kirjoituksissaan hän ylisti LSD:tä jumalaisena, henkisestä turtumuksesta ja sokeudesta herättävänä yhdisteenä, eikä taivas ole rajana, kun LSD-raketilla posautetaan avaruuden tutkimattomiin korpimaisemiin...
Grateful Deadin äänimiehenä vaikuttanut LSD-kemisti Owsley Stanley uskoi 60- ja 70-luvuilla siihen, että LSD:llä voidaan jalostaa ihmiskunnan värähtelytasoa ja poksauttaa uusia psyykkisiä kykyjä pintaan. Kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin Stanley totesi eräässä haastattelussa, että hänen huomionsa mukaan happo tekee hyvistä ihmistä hyvempiä ja pahoista ihmisistä pahempia.
Myös kuulut kemistit Nick Sand ja Tim Scully kokkasivat kuuluisaa Orange Sunshineaan ideologisista syistä universaalin rauhan ajan siintäessä heidän horisontissaan.
Me ajattelimme LSD:tä vastavoimana maailman tuhoutumiselle. Me myös uskoimme että transsendenttinen LSD-kokemus voisi merkitä tekopyhyyden ja epärehellisyyden päättymistä. Toivoimme että se toisi lopun moninaiselle syrjinnälle ja ympäristön tuhoamiselle maailmassa. (Tim Scully, 2017)
Myöhemmin Scully menetti uskonsa LSD:n ainutlaatuiseen merkitykseen ja ymmärsi ettei sen avulla maailmaa paratiisiksi loihdita. Hänelle oli hätkähdyttävä asia havaita miten monet nuoret olivat joutuneet "pahalle tripille". Tämän lisäksi Scullyn aatosten vaihtumiseen vaikutti se, että hän näki monien ihmisten kokevan syviä, egottomia tiloja LSD-tripillä, mutta sen ulkopuolella nämä ihmiset olivat usein tiukasti omaa linjaansa vetäviä egoisteja. Saman suuntaisen lausunnon on antanut Learyn ja Ralph Metzerin kanssa Millbrookin happotankkia 60-luvulla isännöinyt Ram Dass (Richard Alpert). Ram Dass ei myöskään usko me hyvät vs. he pahat -tyyppisiin viholliskuviin ja taisteluun viholliskuvia vastaan. Tämän hän teki selväksi jo kollaasimaisessa teoksessaan Be Here Now (1971), joka avasi ilmestyessään sadoille tuhansille Amerikan hipille ja jipeille joogafilosofian sisältöjä (tähän mennessä kirjaa on myyty kaksi miljoona kappaletta).
Scullyn ja Ram Dassin mietteitä puntaroidessa on syytä pohtia myös sitä, onko "egottomuus" sinänsä ylipäätään ihanteellinen tavoite päivittäisessä elämässä. Voisihan näet ajatella, Kashmirin shaivismia soveltaen, niinkin, että (psykedeelisessä kokemuksessakin) egottomuus on vain yksi bardo, välitila, jossa on mahdollisuus synnyttää uusi, aikaisempaa laajempaan itseyteen identifioituva, dynaamisen joustava, psykologista ristiriidoista etääntynyt (väliaikainen) ego... Tämä on egoismia, jota voisi nimittää oman ainutlaatuisuutensa tiedostamiseksi ja yksilöllisyyden heräämiseksi. Kompa piileekin mielestäni siinä, että monen psykotrooppisen tutkimusmatkaajan(kin) kohdalla yksilöllisen ainutlaatuisuuden oivallusprosessi jumittuu oman erilaisuuden - ja jopa erinomaisuuden - korostamiseksi. Tästä on filosofi Markku Graae todennut osuvasti:
Jos yksilö kokee yksilöllisyytensä erilaisuudeksi suhteessa muihin yksilöihin eli poikkeavuudeksi, niin yksilöllisyyden edistämisestä tulee erilaisuuden edistämistä ja tähdentämistä. Seurauksena on, että toiminta määräytyy reaktiona toisten toimintaan tai toimitaan reaktioiden aikaansaamiseksi. Ja tämä on kaikkea muuta kuin itseohjautuvuutta.
Yksilöryhmien kohdalla tämän väärän orientaation seuraukset vielä korostuvat. Jotta ryhmä olisi voimakkaammin olemassa on oltava toisia ryhmiä, joiden suhteen ollaan karakteristisesti erilaisia ja joiden toimintaan voimakkaasti reagoidaan. (Katsaus 6/1986)
Amerikkalaisessa, psykedeelikulttuuria penkovassa kirjallisuudessa Vietnamin sodan vastainen joukkoliikehdintä esitetään LSD:n ihmisissä vapauttaman rauhan ja rakkauden vibraatioiden materialisoitumisena. Tätä on joissain kronikoissa tarjottu syyksi sille, että Yhdysvaltain hallitus, etenkin Nixon, kävi niin ärhäkästä sotaa LSD:tä vastaan. En väitä etteivätkö tälläiset teoriat ja johtopäätökset olisi perusteltuja, mutta ymmärrykseni mukaan asiat eivät edenneet - eivätkä yleensäkään etene - noin suoraviivaisesti.
Eräs Nixonin kabinettiin kuuluvista henkilöistä on joitakin vuosia sitten tunnustanut, etteivät LSD ja kannabis olleet heidän suurimmat huolenaiheensa 60- ja 70-luvuilla, vaan sodanvastustajat - ja koska sodanvastustajien keskuudessa käytettiin keskivertoa enemmän LSD:tä, saatiin huumesodasta oivallinen syy vakoilla, valvoa ja sabotoida rauhanaktivistien ja uuden vasemmiston touhuja. Mutta kaikki LSD:n suosijathan eivät olleet radikaaleja rauhanaktivisteja - ja hekin jotka olivat eivät välttämättä ottaneet osaa siihen poliittisesti argumentoivaan aktivismiin, joka sai alkunsa Vietnamin sodan vastustamisesta ja laajeni siitä, yhä edelleen jatkuvaksi, ekonomisia ja muita päivänpolttavia asioita koskevaksi taistoksi turuilla ja toreilla.
Helvetin Enkelien Kalifornian Oakland-osaston presidentti Sonny Barger ja iso joukko muita Enkeleitä rakastui LSD:hen 60-luvulla, mutta Vietnamin sodan vastaisen rintaman etulinjassa ei heidän harrikoitaan nähty. Sen sijaan Berkelyssä pidetyn, Vietnamin sodan vastaisen mielenosoituksen yhteydessä, joulukuussa 1965, Enkelit ryntäsivät mielenosoittajien kimppuun. Kirjailija, happopää Ken Kesey oli yksi joukkokokoontumisen puhujista. Hän oli ehdoton rauhanmies - mutta tässä tilaisuudessa hän käänsi, kirjaimellisesti, rauhanliikkeelle selkänsä, koska ei nähnyt protestoijien aktioita sen laatuisena toimintana, joka saisi sodat loppumaan.
Timothy Leary oli Keseyn tavoin rauhanpuolustaja - ja vielä lisäksi vallankumouksellinen pakana. Hänen vallankumouksensa ei kuitenkaan ollut olemukseltaan poliittinen, vaan hermostollisella tasolla tapahtuva metamorfoosi ja initiaatio kehittyneimpien aivopiirien käyttäjäksi. Amerikkalainen yhteiskunta on sairas, mutta sitä ei ole tarkoituksenmukaista murskata, vaan erkaantua siitä omalle tielleen - drop out! - ja olla tällä tavoin, uuden tietoisuuden agenttina, osa kansakunnan paranemista. Leary ei siten lähtenytkään happoveljiensä Jerry Rubinin ja Abbie Hoffmannin kelkkaan kun he julistautuivat vasemmistolaisiksi jipeiksi ja perustivat oman puolueen (The Youth International Party). Allen Ginsberg lähti. Hänen maailmankuvassaan uskonnollisen kokemisen ja poliittisen ajattelun välillä vallitsi orgaaninen kausaaliketju. Vielä Ginsbergiäkin konkreettisemmin psykedeelisen ja sosioekonomisen tietoisuuden integroi Stephen Gaskin, San Franciscossa 60-luvun lopulla erittäin tunnettu LSD-oraattori ja pitkätukkakommuuni The Farmin perustaja. Hän jopa päätyi vuonna 2000 USA:n vihreiden presidenttiehdokkaaksi.
Leary pyrki vitsinä Kalifornian kuvernööriksi vuonna 1970, mutta muutoin hän jätti poliittiset manööverit väliin. Leary tosin oli Ginsbergin ja kumppaneiden seurassa San Franciscon osoitteessa 1371 Haight Street tammikuussa 1967, jolloin siellä suunniteltiin suurta sodanvastaista mielenosoitusta toteutettavaksi seuraavana syksynä Washingtonissa. Mutta silloin Leary ei ollut paikalla kun suunnitelmasta tuli totta lokakuussa 1967 ja 70 000 mielenosoittajaa paineli Pentagonin hallintorakennuksen eteen Allen Ginsbergin, Ed Sandersin, Abbie Hoffmannin, Jerry Rubinin ja Gary Snyderin luotsaamina. He ilmoittivat nostavansa rakennuksen psyykkisen energian avulla sadan metrin korkeuteen. Käyttöön otettiin sekä raivon että rakkauden puhurit. Ed Sandersin johtama Fugs rokkasi ja rämisteli ja kiihotti kansaa yhtymään huutoonsa “Out, demons, out!” Allen Ginsberg puolestaan kilisytti kellojaan ja resitoi mantraa universaalin ykseyden spiritissä Abbie Hoffman performoidessa omalla tahollaan Pentagonia pahuudesta puhdistavia, rakkaudellisia energioita.
Seuraavana vuonna Chicagossa järjestettiin isot hulinat Demokraattien puoluekokouksen aikaan. Siellä aktiiviväki ei ollut enää happopäitä ja kukkaiskansalaisia, vaan poliittisia yippejä. Tästä eteenpäin poliittinen vasemmisto ja psykedeelikot(hipit) eivät enää välttämättä astelleetkaan samoja askelmia, eikä sellainen mystisen manaamisen ja maagisuuden meininki, johon psykedeelikot Pentagonin edessä yltyivät, ole juurikaan jatkunut tämän päivän maailmanparantajien demonstraatioissa.
Internetin ja muidenkin lähteiden perusteella näyttää siltä, että klassinen Kaikkiykseyden kokemus jyllää yhä psykedeelikoiden sessioissa. Erityisen usein nykyisin törmää raportteihin, joissa kerrotaan siten miten psykedeeleissä koetut valon ja rakkauden vuodatukset ovat johdattaneet tajunanmatkaajia ekologisten arvojen ohjaamaan elämäntapaan ja yhteiskunnalliseen valveutuneisuuteen. Kaikkiaan vastuuntunne koko biosfääriä kohtaan on noussut "tiedostavan", ei-viihteellisen LSD (ja psilosybiini/ayahuasca)-trippailun universaalisiksi teemaksi 2000-luvulla. Esimerkiksi laajasti psykotrooppisiin aineisiin perehtynyt kirjoittaja James Oroc on todennut, että nykyisin kun hän koputtaa "Tryptamiini Palatsin" oveen, häntä ei enää tervehditäkään ehdollistumattomalla rakkaudella, vaan sen sijaan muistutetaan perimmäisestä tietoisuudesta lähtöisin olevasta vastuullisuudesta "minua itseäni, minun heimoani, lajiani ja planeettaani kohtaan".
LSD on 60-luvulta lähtien vaikuttanut suuresti moniin asioihin ja muutoksiin maailmassa: musiikkiin, informaatosysteemien kehitykseen, muotiin, filosofiaan, elokuvaan jne. Valtava määrä ihmisiä on syöksynyt sen sysäämänä mielensä pohjattomuuteen ja noussut pintaan, jos ei aina uudestisyntyneinä, niin usein vähintäänkin energeettisesti syvärakenteessa virkistyneinä miehinä ja naisina. Psykiatrian alallakin on lysergiinistä on ollut "hyötyä" ainakin ihmisiä huumeriippuvuudesta ja alkoholismista parannettaessa. Tästä kaikesta huolimatta en itse usko LSD:n olevan mikään ihmelääke psyykkiseen disharmoniaan tai takuuvarma minättömyyden / superegon / kosmisen tajun ja ekologisen eettisyyden virittäjä.
Kyse ei ole vain siitä, onko set & setting - trippisession etukäteisvalmistelu ja henkinen orientaatio - pätevä ja onnistunut vai ei, sillä ratkaiseva pointti on se, että LSD on substanssina suuri mysteeri: arvoituksellisesssa yhteydessä DNA:n kanssa artikuloiva molekyylirakenne ja arvaamaton impulssi mielen tilassa. LSD:n psykiatrinen ja ideologinen kategorisointi on mahdotonta, kuten on sen eristäminen yhden, tietyn agendan edistämiseen varsin haastava aie. Siinä on epäonnistunut useampikin korkeilla aalloilla surffannut huimapää, törmättyään yllättäen johonkin yllättävään --- yllätykseen...
Olen nähnyt monen nuorenmiehen seisomassa psykedeelisen maailman avautumisen edessä ja mä oon tajunnut, että se on niille niin kova pähkinä, että mitäs nyt tehdään. Ajattele, kaikki aukee, koko maailma on sun edessäsi: saat, mene, astu ja rakenna, löydä ja vaella, ole hyvä. Sille merelle ei purjehdita helposti. (K. Oso Laakso - Oso´s Heavy Space Dub)
Mutta tietysti 80 vuotta on minimaalinen momentti Mielen Ajassa. Albert Hofmannin unelma saattaa vielä todentua. Ehkä tulevaisuuden Jetsonit ymmärtävät ja osaavat hyödyntää LSD:tä ratkaisevassa määrin enemmän, syvällisemmin ja laajemmin kuin tämän päivän Kiviset ja Soraset.
PS. Käsitteitä "ego" ja "superego" ei ole tässä artikkelissa käytetty freudilaisessa merkityksessä.
