Saturday, September 13, 2014

Kali, Louhi ja Aino

Oi, Äiti! Sinä olet ainut, josta on tullut prostituoitu ja siveä nainen.
Paramahamsa Ramakrishna


Erään tarinan mukaan Äiti Kali oli alunperin kymmenkätinen ja monin veitsin varustautunut jumalatar Durga. Kerran demonijahdissa ollessaan Durgalta lipesi touhu täydellisesti lapasesta. Hän yltyi sellaiseen vimmaan, että demonien lisäksi alkoi syödä suihinsa pienempiäkin pahantekijöitä - sekä ihmisiä että jumalia - eikä tolkuttomalle tappamiselle loppua näkynyt. Silloin Shiva päätti keskeyttää surmasirkuksen ja heittäytyi Durgan eteen makaamaan - ja siinäpä Durga nyt tanssii Kalin hahmossa Shivan rintalastan päällä. Tämän takia sotatantereet ja krematoriot ovat erityisen otollisia sijainteja Kalin palvomiseen.  

Kali ei siis ole  hirviö. Hänen muotonsa on kauhea demonisten voimien ja tietämättömyyden pois pelottelun vuoksi. Yhdessä kädessä Kalilla on miekka, joka edustaa tietoisuutta ja toisessa kädessä ihmisen pää siinä vertauskuvallisessa merkityksessä, että "ego" pitää leikata pois jumalallisella tietoisuudella. Kolmas käsi on pelottomuuden mudrassa ja neljäs, avoin käsi sanoo Kalin palvojille: Älkää peljätkö!



Väriltään Kali on musta, kaikki värit yhdessä. Näin hän manifestoi alastonta, paljasta todellisuutta tuolla puolen älyllisten rakennelmien ja eettisten kategorioiden. Kali kutsuu esiin ekstaattista rakkautta ja yllyttää rajojen rikkomiseen ja dualismin ylittämiseen; tuhoamaan sen mikä on ehdollistunutta, pinttynyttä ja kuluttavaa; murtautumaan ulos mekaanisesta tajunnasta ja toiminnasta täyteen energiaan.

Ikihedelmällinen Kali on yhtä aikaa kosminen äiti ja eroottisen kukoistuksen kuningatar. Jumalainen lumoojatar, rakastajatar, synnyttäjä ja syöjätär. Hän siunaa ne, jotka nousevat korkealle seksuaalisten aaltojen harjalla, mutta popsii suihinsa heidät, jotka takertuvat intohimojen ja muiden harhojen verkkoon.


Intian hengellisessä mytologiassa Kali on keskuskarakteeri jumalatar-combolle, johon hänen lisäkseen kuuluu 9 muuta naisjumaluutta (mahavidya´a). He kaikki ovat ns. "ei-esikuvallisia" jumalia. Tämä tarkoittaa sitä, että mahavidyat eivät noudata niitä sosiaalisia normeja ja ihanteita, jotka on perinteisesti liitetty esim. suurjumalatar Sitaan. Hän on hartaan ja hiljaisen, jumalaisen puolisonsa palvontaan omistautuneen naisen transkendenttinen hologrammi. Neitsyt Mariasta saattaa löytää yhteneväisiä piirteitä Sitan kanssa. Sen sijaan Kalin ja  muiden mahavidyasihteerikköjen kaltaisia pyhyyksiä kristinoppi ei ole omakseen ottanut.
 

Yksi  Mahavidya-ryhmän jäsenistä on nimeltään Dhumavati. Hän on lesken asuun pukeutunut, vihainen, isokokoinen, harvahampainen eukko, jonka sanotaan soittavan rumpua ja kelloja pelottavin soundein. Yhden myytin mukaan hän on syntyisin Satista ja syntymätarina on seuraavanlainen: Satille tuli kerran Himalayan harjalla Shivan kanssa istuessaan nälkä ja hän pyysi saada ruokaa syödäkseen, mutta Shiva kieltäytyi sitä antamasta, jolloin Sati tokaisi: "Siinä tapauksessa minä syön sinut". Näin myös tapahtui, mutta Shivan nostaman äläkän takia Sati päästi Mahadevan ulos vatsastaan, jonka jälkeen Shiva kirosi hänet ja komensi vaimonsa sonnustautumaan lesken pukimiin.


Dhumavatin, harvahampaisen ja karskin Alku-Akan piirteet muistuttavat paljon Kalevalasta tutun Pohjolan emännän karakteeria.  Varsinkin kun niihin yhdistetään muiden mahavidya-feminiinien ominaisuudet, jotka yhteen koottuina ovat Kali itse täydessä loistossaan.
 

Louhi - jota muuten joissakin kansanrunoissa kuvataan mustaksi - hallitsee pimeää pohjolaa, maagista Aluetta, jonne aurinko vaipuu sen saapuessa ratansa pohjalle. Kalin tärkeä tehtävä on paljastaa ne päivätajunnan torjumat, karkeat ja kauniit yllykkeet, joiden sykkeessä elämän tanssi liehuu - ja voisi ajatella, että myös kalevalalaisen Kalin Pohjolassa maailma tulee näkyväksi sellaisena kuin se on: väkevänä ja räikeänä, joka suuntaan pursuilevana ja värähtelevänä voimakenttänä, psykedeelisen metamorfoosin tilana ja informaatiorikkaana energiahermostorakenteena. 


"Alitajunta" on liian suppea termi käytettäväksi tässä, koska nyt tarkoitetaan sisäkkäisten ja rinnakkaisten todellisuuksien yhtälöä, joka on yhtä lailla kollektiivinen ja yksilöllinen ja niiden tuolla puolen oleva, kollaasinkaltainen elämäntaso. Se ilmentyy ihmiselle usein kaaoksena, niin kauan kun hän hakee tähän kreisiltä tuntuvaan kaikkeuteen järjestystä, omaa järjestystään...
 

Usein kansanrunoissa tuodaan julki Louhen viisaus ja hänen taitonsa loveen lankeamisessa ja ihmisolentojen eheyttämisessä. Hän neuvoo ihmisiä ja kannustaa heitä urotekoihin. Rautahampaisuus kuuluu olennaisesti Pohjan Akan määrityksiin. Hänellä on siis uhkaavana näyttäytyvä suu kuten Kalilla ja Kalin tavoin Louhikin on monin - ristiriitaisin - laadullisuuksin ladattu, universaali Kantaäiti. Kohtu josta kaikki tulevat. Maaemo ja kasvuston voimauttaja. Pimeys, transsi, astraalisuus, sairauksien aiheuttaja ja niiden parantaja, maagi ja musta lintu. 

Turmeltuneiden, voimasta ja vallasta juopuneiden - ja  siten yhteistyökyvyttömien - patriarkkajumalien kannalta omaa, pohjoista Shambalaansa hallitseva Lovetar on vähintääkin arveluttava, jopa pelottava entiteetti.  Väinö iskikin silmänsä nöyräisämpään ja itseään rutkasti nuorempaan Ainoon, jonka Lönnrot kirjoitti Kalevalaan oman aikansa ihannenaisen muottiin valettuna. 


Aino säteilee siveellisyyttä, herkkyttä ja puhtautta  - ja erillisyyden harhan vammauttamassa ja fallisen voimantunnon ohjaamassa, patriarkaalisessa katsannossa puhtaus ja kauneus ovat raiskaamista varten. Miehisyyden arkaaisella perikuvalla, Väinämöisellä, onkin Lönnrotin Kalevalan mukaan kiistaton oikeus ottaa ja omistaa Aino välittämättä siitä mitä tyttö itse tahtoo. Näin Lönnrot omalta osaltaan legitimoi ja pyhitti perisuomalaisen, patriarkaalisen raiskauskulttuurin. Ainon hukuttautuminen - joka on muunnelma hirttäytyvästä tytöstä kertovista kansanrunoista - ei suuremmin Väinöä hetkauta; hän työntyy valitsemallaan tiellään eteenpäin ja on tänä päivänäkin suunnilleen samassa pisteessä, samassa nälässä, kuin Ainon järveen jätettyään.




Ainoa luontevammin Väinämöisen puolisoksi olisikin sopinut Pohjan Akka, mutta tätä aarrettahan Väiski ei lähtenyt Pohjolasta peräämään, vaan pelkästään Sampoa - tajuamatta, että ilman Akkaa Ukko ei saa Sampoa jauhamaan! Siten tämä suuri liitto arkkityyppisten toteemien välillä jää Lönnrotin kirjokantisessa tapahtumatta ja siksi koko Sammon ryöstöepisodin esikuvallisuus onkin laadultaan lähinnä kirouksenomainen: Sampo meni pirstaleiksi ja tämä kokonaiskuvion pirstoutuminen on jatkunut suomalaisessa mielenmaisemassa muinaisista päivistä historialliseen aikaan saakka. 

Väinöstä - uhoiluun alttiista, omalle "naiseudelleen" sokeasta, yksikantaisesta ja itsetärkestä pukista - on muovailtu suomalaisille esikuvallinen viisas, psykohistoriallinen alkupappi ja kansakunnan henkinen kuningas. Hänen virsujensa painon alle on surutta poljettu matriarkaaisen kulttuurin ravintorikas kasvusto. Samoin tein on häivytetty näkymättömiin tietoisuutta radikaalisti laajentaviin voimatekoihin, tajunnallisiin syväsukelluksiin ja maagiseen luontokontaktiin innoittava, kaamea, kaunis, aistillinen ja yliaistillinen Äiti, Pohjan antoisa Emäntä. 


Kristinuskon poikajumalan olikin aikoinaan lysti jatkaa Väinämöisen jälkeen kansan paimentamista ja Pohjan Äidin pimennossa pitämistä. Tässä epäkohdassahan ei ole perimmiltään ole kysymys  "naisasiasta", vaan hengellisen ja kulttuurillisen kuvaston vakavasta vinoutumasta, jolla on nuuduttava vaikutus henkisiin näköaloihin ja ihmisten jokapäiväisiin elämänkäytäntöihin sukupuoleen katsomatta. Sillä eihän kehityksessä yksilöllisellä sen paremmin kuin yhteiskunnallisellakaan tasolla voi olla kyse vain jatkuvan kasvun ihanteiden kiihottamana syntyneiden emootioiden innoittamasta eteenpäin syöksymisestä ilman vertikaalista ylevöitymistä ja horisontaalista laajentumista. 


Itämaiset mytologiat ja uskonnot eivät ole tietenkään mikään korjaussarja edellä kuvatulle tilanteelle, eikä kollektiiviselle, pyhyyden ymmärryksestä nousevalle mielenmuutokselle ole yleensäkään realistisia edellytyksiä nykyisessä post-modernismissa. Mutta edelleenkin maailmassa on mahdollista elää ilman, että elää tästä maailmasta. Kupla särkyy joka kerta kun se rikotaan. Äiti Kali on universaali munanmurtaja. ”Lintu murtautuu munasta. Muna on maailma. Sen joka tahtoo syntyä, täytyy murskata maailma..." tähän asti Hesse oli oikeassa (lause jatkuu kirjassa Demian), pysähdytään mekin tähän, laulamaan bengalilaisen mystikon, kuulun Kalin palvojan, Paramahamsa Ramakrishnan laulua:
 

"... If Mother is a conventional wife,
why is She dancing fiercely
on the breast of Shiva?
Her timeless play destroys
conventions and conceptions.
She is primal purity.
Her ecstatic lovers are purity.
Purity merges into purity
with no remainder... "


NINA HAGEN - Jai Mata Kali Jai Mata Durge

No comments:

Post a Comment

Note: Only a member of this blog may post a comment.