Jumalan fallos Jumalattaren vaginassa

Fallos- ja vaginasymboleita on veistetty, piirretty ja palvottu maailmassa esi-historiallisista ajoista saakka. Intiassa Shiva on esitetty jo satoja vuosia ennen ajanlaskun alkua falloksena, Shiva lingana. Yleensä Shiva linga esitetään veistoksissa ja maalauksissa yhtyneenä yoniin, eli vulvaan (kohtuun/lähteeseen).

Joogafilosofian mukaan elämän alku on ääni, äänne: OM. Se on ikään kuin tyhjyyteen pudonnut foneettinen pisara, joka värähtelyllään on värjännyt koko kaikkeuden. Tantrikolle tyhjyys, johon ilmennyt maailmankaikkeus levittäytyy, ei välttämättä ole akustinen avaruus, vaan nestemäinen sfääri eli seksuaalisten nesteiden virtaus.

Tämän virtauksen lähde tantrisissa visioissa on useimmiten Shiva ja suunnilleen yhtä usein Shiva hänen hypostaattisessa olemuksessaan. Se tarkoittaa sitä, että Shivan spermavirtaan sekoittuu hänen Jumalattarena ilmenevän olemuspuolensa vaginan "jumalainen alkioplasma".

Muinaisissa, esi-tantrisissa Kaula-klaani-riiteissä miehet imivät naisten jalkoväliä ja myös nielivät omaa siemennestettään mystisen voimauttamisen ja jumalaan identifioitumisen tarkoituksessa. Tämän seremonian olemusta selvittää rituaaliteksti Kaulāvalinirnaya seuraavasti:

Jumalatar on perso vulvalle ja penikselle; hän on mieltynyt vulvan ja peniksen nektariin. Sen vuoksi, palvoakseen täydellisesti Jumalatarta on juotava viriilejä nesteitä ja nautittava toisen miehen vaimosta, kuten myös vulvan ja peniksen nektarista - silloin ei tunne surua, vaan tulee täydellisten mantrojen haltuunottamaksi. Mutta hän, joka palvoo Candikaa ilman klaani-generoitujen (kulodbhavairdravyair vina) nesteiden nauttimista saa nähdä, että hänen hyvät aikeensa tulevat tuhoutumaan tuhansien elämien ajan.

Keskiaikainen tamiliruno Kāmapānacāstiram (Treatise on the Arrow of Lust) sisältää mm. seuraavanlaisen opasteen:

Like a cow which licks tenderly its calf
spread out your tongue broad
and lick her yoni
lapping up the juices oozing our
like a thirsty dog which laps cool water.

Buddhalaisessa Hevajra Tantrassa puolestaan mainitaan, että saavuttaakseen joogisen tietoisuuden on aina palvottava alastonta, Suurenmoiseksi Sinetiksi nimettyä puolisoa: suudeltava ja halattava häntä, kosketeltava hänen vulvaansa ja juotava sekä miehistä, valkoista kamferia että naisellisuuden hunajaa. Näin harjoittajasta tulee yhdenvertainen kaikkien Buddhien kanssa.


Shiva linga ja yoni ovat yhä  laajalti ja hartaasti palvottuja kohteita Intiassa ja Nepalissa. Veediseen kulttuurin puritaanisella puolella ei ole ilmeisesti ollut ratkaisevaa vaikutusta näiden symbolien suosioon. Siveyttä korostavien, puritaanisten oppien impulssit ovat kuitenkin havaittavissa niissä hindutarinoissa, joissa seksuaalisiin tiloihin meneminen nähdään Shivan heikkoutena, jonka yksi seuraamus Shiva lingan palvonta on.

Klassinen hinduteksti, Padma Purana kertoo, että lingasta tuli palvonnan kohde hindupyhimys Bhrigun lausuman kirouksen takia. Bhrigu oli muiden tietäjien valtuuttamana lähtenyt selvittämään kuka kolmesta jumalasta on suurin. Hänen saavuttuaan Shivan asuinsijoille hän yritti mennä Shivan huoneeseen, mutta Shivan avustaja esti tämän, koska hänen isäntänsä oli Devin, hänen puolisonsa kanssa. Pyhimys odotti jonkin aikaa, mutta sitten hänen kärsivällisyytensä loppui. Bhrigu kirosi Shivan sanomalla: "Sinä, Sankara, olet kohdellut minua halveksuen, koska olet syleillyt mieluimmin Parvatia kuin ottanut minut vastaan - siksi sinun palvontamuotosi olkoon linga ja yoni".

Myös Vamana Puranan sisältämän kertomuksen mukaan lingasta tuli palvonnan objekti pyhien miesten kirousten seurauksena. Kun Sati-jumalatar teki polttoitsemurhan, Shiva pahoitti mielensä niin rajusti, että oli ajautua hulluuteen. Hän suri Satin kuolemaa syvästi ja alkoi kierrellä erakkoleiristä erakkoleiriin. Kun erakkopyhimysten vaimot näkivät Shivan kulkevan alastomana, he tunsivat seksuaalista vetoa joogien kuningasta kohtaan ja seurasivat Shivaa minne vain hän menikään. Heidän aviomiehensä suuttuivat Shivalle, jonka luulivat olevan vastuussa naisten käyttäytymisestä. He noituivat hänet menettämään lingansa. Syntyi paniikki; jopa Brahma ja Vishnu rukoilivat erakkoja Shivan puolesta. Erakot suostuivat lopulta peruuttamaan kirouksensa sillä ehdolla, että Shivaa edustaa siitä lähtien linga. Näin alkoi lingan palvonta sekä jumalien että ihmisten keskuudessa. 

Kerran Brahma ja Vishnu kiistelivät siitä, kumpi on korkeampi herra. Silloin he näkivät Shivan, ainoan Jumalan Korkeuksista, joka on ilmestynyt esiin maan syvyydestä, liekkinä, jonka roihu liehuu korkeuksiiin kolossiaalisesta lingasta niin, että tuli kattaa koko taivaan. Brahma ja Vishnu pelästyivät tämän näyn edessä ja kun Shiva huomasi heidän pelkäävän, hän astui jumalkaksikon eteen ja kehoitti Brahmaa ja Vishnua ottamaan selvää liekin alusta ja lopusta.  Se, joka pystyy löytämään joko alun tai lopun on mahtavampi jumala heistä kahdesta.

Vishnu otti karhun muodon ja alkoi kaivaa lingan pohjaa. Brahma puolestaan muuttui joutseneksi  ja lensi taivaalle löytääkseen liekin lopun. Kumpikaan ei kuitenkaan onnistunut pyrkimyksissään. Silloin Brahma palkkasi itselleen lehmän ja sen tehtyään valehteli Shivalle saavuttaneensa taivaalla loistokkaan liekin ylimmän kärjen.

Todisteita pyydettäessä hän sanoi, että lehmä on hänen todistajansa. Lehmä vahvisti Brahman sanat nyökkäämällä päätään, mutta samaan aikaan se tärisytti häntäänsä. Se tarkoitti lausunnon kumoamista. Vishnu sen sijaan rehellisesti myönsi, ettei pystynyt selvittämään mihin asti ulottuu lingan juuri. Silloin Shiva sanoi, että koska Vishnu kertoi totuuden tulee häntä palvoa samalla tavalla ja saman tasoisena jumalana kuin Shivaa itseään. Päätöksenään kahden jumalan ylemmyyttä koskevasssa kiistassa Sankara ilmoitti, että Vishnu on Brahmaa ylempi herra. Brahman valehtelun takia Shiva pudotti hänet ylhäisestä asemastaan jumalten hierarkiassa ja manasi luojajumaluutena tunnetun Brahman olemaan ilman hänelle omistautuneiden palvojien kulttia. Siksi Vishnun kultti kukoistaa nykyisin, mutta Brahma-kultilla ei ole intialaisessa tai nepalilaisessa yhteiskunnassa asemaa. Ja tästä jumalten kiistasta siis alkoi Shiva lingan palvonta.
(Tarina kirjasta Majupurias: Sacred Erotic Art & Themes of Nepal.)

Muinaiset, genitaaliset toteemit jyrisevät hiljaisuutta ja ilmentävät majesteetillisella järkähtämättömyydellä sukupuolivoiman pyhää laadullisuutta ja seksuaalisen polariteetin pragmaattista ja samalla syvää mystiikkaa. Tämän takia linga ja yoni ovat yhäti tärkeitä, universaalisti inspiroivia ja haastavia ikoneja seksistisen kulttuurin, sukupuolifobian ja narsistisen seksuaalisuuden valtakaudella.

Lingaa ja yonia esittäviin kuviin ja kiviin magnetisoitu tietoisuus saattaa meditaatiossa antaa innoituksen yhtä lailla rituaaliseen seksiin, kuin seksuaalisoituihin rituaaleihin tai - selibaattiin. Parhaassa tapauksessa yhteistä jokaiselle noista toimintavoista on pyrintö oman seksuaalisen liekkinsä sääntelyyn ja muunteluun. Tajunnan laajennuksen ja korkean energiatason ylläpitämisen kannalta kaikki em. suhtaumiset seksiin ovat päteviä, mikäli niissä taiten toteutuu gnosis seksuaalisuuden ja tietoisuuden energian yhteydestä.

Jos on luonteeltaan rukousihminen, niin eipä osuvampaa kohdetta rukouksille ja ylistyksille varmaankaan ole, kuin maailman ensimmäiset jumalat. Heitä arkaainen ja orgaaninen linga-&yoni - symboliikka ilmentää voimallisesti aikain takaa.

Pashupatinath Pancamukhi Lingam. Copyright of the photos: Kari Kosmos.

Rasta-tarina: "Poika on syntynyt, ja poika on annettu"

Maria joutui käärmeen, Molok Devilin, viettelemäksi. Josef ei tiennyt siitä. Maria tuli raskaaksi ja synnytti pojan, joka kuoli.

Samaan aikaan paimenet näkivät kedolla sinisen tähden ja lähtivät seuraamaan sitä. He päätyivät vuorelle, jonka laella oli pieni lapsi aivan yksin. Lapsi oli erityinen, vilkas ja hyvin viisas. Paimenet päättivät ottaa pojan mukaansa, koska ketään aikuista ei ollut lähistöllä. He antoivat sen Marialle ja Josefille, jotka molemmat olivat dreadlock-nasiireja. Maria ja Joosef antoivat pojalle nimen Iesus Immanuel.

Rasta saneli kertomuksen Jamaikan saarella, 2014.

Samassa yhteydessä tuli esille myös se, että Eevakin oli yhteydessä Devilin kanssa ja synnytti kaksoset, joista toinen (Kain) oli Adamin ja toinen (Abel) oli Devilin. Kain  oli vegaani, italisti, Abel oli lihansyöjä, koska hän vampyyrina arvosti lihaa. Kain tappoi Abelin, koska hänen näkökulmastaan Abel tuhosi Luomista.

Mutta silti Luoja kyseli Kainilta, miksi hän itse sitten tappoi ja otti oikeuden omiin käsiinsä.

Psykedeelistä joogaa, osa I: Säteilen - olen siis olemassa

Kaikkialla missä on elämää, on värähtelyä ja säteilyä. Jos avaamme silmämme appoisen ammolleen, maailma näyttäytyy meille valoa hohtavana, aaltojen ja pyörteiden rakennelmana tai, sähköisenä, rinnakkain sekä sisäkkäin risteilevien säteiden ja limittäisten energiaviivastojen näyttämönä.

Me olemme värähteleviä yksiköitä itse kukin myös, ja meistä tuntuu, että ympäristömme värähteet vetävät meistä energioita esiin ja kutsuvat kommunikaatioon niiden kanssa. Esteettömään energioiden yhteyteen. Todempiin näkyihin ja todempiin tekoihin. Kirkkaisiin väreihin, merkityksellisiin.

Ovi osallisuuteen toden kauniissa maailmassa avautuu olotilamme värähtelynopeutta nostamalla. Tajuisuuden värähtelytaajuuden muuttuessa meidän suhteemme maailmaan muuttuu myös. Mitä korkeampi on tietoisuutemme energia, sitä kirkkaammin säteilee polla. Mitä suurempi on herkkyytemme aistia ja kommunikoida, sitä puhtaammin näemme elämän.

 

Ohitamme tässä kohtaa ainetta, tietoisuutta & energiaa tutkailevat ontologiset, teologiset ja metafyysiset kelailut. Sillä olemme nyt suorassa lähetyksessä. Ajatuksen tuolla puolen. Näkemisen tilassa. Meitä kiinnostaa ennen muuta yksi asia: olla tietoisesti ja kirkkaasti säkenöiviä olentoja syöksyilevien värien, virtausten ja kirkastusten avaruudessa. 

Tämä ei ole parapsykologinen koe tai, henkiä esiin kutsuvaa spiritismiä. Tarkoitus ei ole vajota transsiin, eikä "sulautua johonkin suurempaan". Sillä elämä on puhdas ja luonnollinen, ja me voimme olla siinä mukana puhtaasti ja luonnollisesti värähdellen. Se on aina yhtä ällistyttävä ja yhtä tyhjentävä tilanne: sinä olet ja säteilet, värähtelet värähtelevässä todellisuudessa parhaasi mukaan - ja siinä kaikki! Olet valo, jolla ei ole muuta olemusta tai tehtävää kuin lähettää valoa, nyt.

Tietysti aikansa voi käyttää moneen muuhun, hyödylliseen touhuun. Television luonto-ohjelmien katseluun. Yhteiskunnalliseen keskusteluun ystävien kanssa. Päivystämiseen hyväntekeväisyysmyyjäisissä. Jne. Kaikki varteenotettavia vaihtoehtoja. Mutta jos emme koskaan pelkästään ole pelkistetysti hetkessä ja säteile säteilevän todellisuuden aavalla, olemme iäti PIHALLA Kaikesta ja pysymme oman, hauraan ja kovan kuoremme sisällä. Aika ajoin jokaisen pyhien pyrkimysten virtaan astuneen olisi suotavaa istua yövuorossa psykedeelisen joogan tarkoituksessa ja saada tuntumaa siihen, mitä on meneillään todella.

Mielen tyhjentäminen sisällöstään on tämänkin meditaation ensimmäinen vaihe. Siten viriää esiin avoin, rentoutunut ja peloton mielen avaruus. Tähän on olemassa useita metodeja. Ne ilmeisesti aiheuttavat muutoksia aivoaalloissa, mutta aivojen lisäksi koko muu fysiikka - ja myös tietoisuus itsessään - on nyt tarkoitus herättää hienoviritteisille, ehkä jopa maagisille aallonpituuksille.  

Psykedeelisen energiamaailman kansalaisenakin olet yhä fysiikkaa, mutta fysiikkaasi on Shivan, psykedeelisen joogan suurmestarin, tietoisuuden lävistämä ja siksi tiedostat fysiikan periolemuksen, kaikkine mikroskooppisine vivahteineen. Olet siis pelissä mukana koko kalustolla. Aivojen vakava, vakaa massa yhtä lailla, kuin hermosto, aina esi-historiaan saakka ulottuvine rihmastoineen, on selkeästi tajuttavissa ja koko psykofyysinen koneisto - tuhansista nadeista ("energiasolmuista")  koostuva - humajaa yhtenäisenä aaltona yhteisessä missiossa. 

Tästä meditaatiota voi jatkaa moneen ulottuvaisuuteen ja monessa tarkoituksessa. Yksi optio on harjaantua taidossa käyttää oman tietoisuuden hehkua rajoittamattomaan vapauteen tähtäävän, transkendenttisen metamorfoosin moottorina. Toisaalta, yhteyden tila ympäristön kanssa saattaa venyttää mieltä yli-persoonalliselle tasolle ja luoda siten kasvualustaa holistisille harmonian tunteille. Pelkkä puhtaana räiskyvän, yhteisen ilon ylläpito orgaanisuuden mysteereiden keskellä on kelpo koetus sekin. Tajunnanlaajentajan alkuverryttellystä se ainakin käy

Jos mies ja nainen harjoittavat yhdessä psykedeelistä joogaa he voivat tehdä siitä syvällisen - luovuuteen, iloon ja ymmärrykseen inspiroivan -  tapaamisen energiatasolla. Suoranaiset seksuaaliset sfäärit, ja ylipäätään fyysisessä kosketuksessa oleminen, ei ole sillloin välttämättä kanssakäymisen polttopisteessä, vaikka juuri kahden eri sukupuolen välinen polariteetti tekee tästä värähtelyjen kohtaamisesta erityislaatuisen olemukseltaan ja intensiteetiltään.

Lähtökohta kyseisessä harjoituksessa on perin yksinkertainen. Mies ja nainen meditoivat kasvokkain - silmät vuoroin auki, vuoroin kiinni - keskittyen oman mielensä ja fyysisen temppelinsä sekä heitä ympäröivän ilmiömaailman värähtelevään olemukseen. He ryhtyvät sitten vähitellen muuntamaan tajunnallisen energiansa jaksolukua korkeavireisille taajuuksille, havainnoivat samalla toisiaan tarkkaavaisesti ja säteilevät omia vibojaan toista kohti. Se mitä tästä seuraa, jää nähtäväksi, ja se kannattaa nähdä. Mutta vain tyynesti, vakavasti ja ystävällisesti edeten säteilymeditaatio - yksin tai yhdessä, yksin yhdessä - saa psykedeelisen tietoisuuden lootuslehdet avautumaan.

Tervetuloa kauniiseen maailmaan.

Pelkoa ja inhoa Äiti Amman ashramissa

Uskonnollisissa piireissä ekstaattiset ja muut syvästi autuaaliset tilat samaistetaan usein "jumaluuden saavuttamiseen”, jota etenkin Intiassa miljoonat ihmiset pitävät inhimillisen tietoisuuden korkeimpana asteena. Tämä on syy siihen miksi ylimaalliseen iloon  iisisti vajoavia, autuaasti hymyileviä ja jumalrakkaudesta höpiseviä pyhimyksiä ja "guruja" palvotaan.

Äiti Ammana tunnetun Mata Amritanandamayi Devin ympärille on hänen länsimaisten seuraajiensa ansiosta syntynyt yksi nykymaailman suurimmista gurukulteista. Amman yleishyvää ja ympäripyöreää hindujargonia suuremman vaikutuksen ihmisiin on tehnyt Amman iki-iloinen hymy, häntä ympäröivä hyväntahtoisuuden aura ja ympäri maailmaa pyöritettävä halaamissirkus.

Peri-regressiivisten halausmaratoniensa lisäksi Amma on niittänyt mainetta hyväntekeväisyystyönsä ansiosta. Hän on perustanut – tosin ei omilla, vaan kannattajiensa rahoilla – useita kouluja ja sairaaloita Intiassa. Niiden sanotaan antavan köyhille ilmaista hoitoa, joka varmasti joissain tapauksissa pitääkin paikkansa, mutta esim. Amman ylläpitämä Amrita Institute of Medical Sciences Keralassa on kallis yksityissairaala, joka palvelee ensijaisesti maksukykyistä keskiluokkaa.

Tärkeä osa Amman imagoa jumalallisena inkarnaationa on myös se, että hänen väitetään olevan seksuaalisuuden tuolla puolen elävä  jumalatar. Amman entisen avustajan, australialaisen Gail Tredwellin, mukaan Äiti Ammalla on kuitenkin ollut seksisuhteita useiden miesten kanssa ja hänen biologinen koneistonsa on toiminut aivan samoin kuin naisilla yleensäkin. Amma myös kärsii monista sairauksista.

Gail Tredwellin kirja Holy Hell - A Memoir of Faith, Devotion, and Pure Madness ( 2013) tuo em. tietojen lisäksi esille monia, vähemmän mairitettelevia puolia Äiti Amman puuhista. Jo ennen tätä teosta on Intiassa ilmestynyt Sreeni Pattathanamin kirja, jossa arvostellaan Amman väitetettyjä ihmetekoja ja kytketään guru viiteen selvittämättömään kuolemantapaukseen. 

 

Gail Tredwell oli 16 vuotta (1983 - 1999) Äiti Amman läheinen avustaja. Hän siis retkahti Mata Amritanandamayi Math -kulttiin hyvin varhaisessa vaiheessa, kaksi vuotta sen virallisen perustamisen jälkeen. Tuolloin Amman ekstaasit ja loveenlankeamiset olivat erityisen rajuja. Hän saattoi tanssia raivoisan Kalin kaltaisena, miekkaa hurjistuneena ilmassa heiluttaen - joka sinänsä ei ole ollenkaan harvinaislaatuista askaretta intialaisten naispyhimysten kohdalla - ja kauhoa tuhkaa ihmisten kasvoille naaman täydeltä. Amman vanhemmat vierastivat tätä, hysteriana pitämäänsä irrottelua ja kerran Amman isä piti ashramissa tyttärelleen aiheesta raivoisan saarnan, jota hän tehosti Ammaa kasvoille läimimällä.


Amman köyhille kalastajavanhemmille ja muille sukulaisille Amma-kultti on ollut lottovoitto, koska he ovat saaneet osansa ihmisten Amman ashramille luovuttamista rahoista ja niitä käytetty mm. talojen hankkimiseen. Gail Tredwell tietää tämän erityisen hyvin, koska hän itse toimi useita kertoja rahaa Amman perheelle salakuljettaneena kuriirina. Tredwellin toimiessa Amma-liikkeessä se oli tosin vasta muotoutumassa nykyisenlaiseksi miljoonabisneksi, myyntiartikkeleinaan t-paitoja, mukeja, avainperiä ym. vastaavaa rihkamaa. Ehkä kaikkein bizarrein tuote on yksityisiin palvontahetkiin tarkoitettu Amma-nukke, jota on saatavilla kolmea eri kokoa.

Amma-lahko omaa tiukan kytköksen siihen materialistiseen pinnallisuuteen, jonka yläpuolelle sen ylevät, jumalaiset (ja jo sinänsä sekavat) opit innostavat ihmisiä nousemaan. Tiettyä jumalaista nerokkutta Amman liiketoiminnassa tosin on. Ammalle näet annetaan halaustilaisuuksissa lahjoja, ja ne joilta lahja on jäänyt hankkimatta voivat ostaa sen paikan päältä – esim. kukkakimpun tai suklaalevyn – ja antaa Ammalle, jonka avustajat laittavat lahjan uudestaan myyntiin.

Amma-kultti ei ole esittänyt täydellistä ja avointa selvitystä rahavaroistaan ja niiden käytöstä maailmanlaajuisesti, mutta jotain Amma-liikkeen varallisuuden asteesta ja varainkäytöstä kertoo esim. se, että Amman ensimmäiseksi perustettu Amerikan osasto omistaa nykyisin mm. 8 miljoonaa dollaria maksaneen kartanon Marylandissa.

Kaikki lahjoitukset Ammalle eivät tule rahana, vaan koruina ja jalokivinä. Kun Amma lähti ensimmäistä kertaa Amerikkaan 1987 oli hänen seurueensa pakaaseihin kätketty iso määrä arvoesineitä, jotka sitten myytiin määränpäässä.

Yhdysvalloissa -87 pidetyissä tilaisuuksissa Amma ei enää esiintynytkään ekstaattisesti riehuvana deevana, vaan charmikkaasti hymyilevänä, ihmisiä halaavana äitihahmona julistamassa kaikkien uskontojen ykseyttä. Tämä Amman sydämellinen, hellivä ja jopa lapsellisesti kujerteleva puoli edustaa sitä energiaa, joka alunperin oli vetänyt parikymppisen Tredwellin Amman läheisyyteen. Pian hänen asenteensa Ammaa kohtaa muuttui palvonnalliseksi ja sen jälkeen hän teki, eräänlaisen suggestion vallassa, kaikkensa Amman eteen vuosikaudet - ja kauheinta hänen kannaltaan oli se, kun hän aika ajoin joutui idollinsa epäsuosioon ja sai häädön Amman huoneesta.

Hän tarvitsi jonkun viattoman, naiivin, ja luotettavan, sata prosenttisen sokeasti uskovan. Se olin minä.

Amma nauttii paapomisesta ja palvottuna olemisesta – ja mitä enemmän hän on saanut suosiota osakseen, sitä enemmän häikäilemättömiin tekoihin kykenevä pimeä puoli on saanut hänessä valtaa. Amma vaatii oppilailtaan ehdotonta kuuliaisuutta ja palvontaa ja ainakin Tredwellin aikaan hän rankaisi lähipiiriläisiä, joiden toimiin ei ollut tyytyväinen. Jos kävi vaikka niin, että Tredwellin huomio herpaantui hetkeksi hänen hieroessaan Amman jalkoja – joka oli hänen päivittäistä rutiiniaan – Amma palautti "laiskan nartun" radalle korvapuustin tai terävän potkun avulla. Amman lyöntien, potkujen ja julkisten häväistysten kohteeksi joutuivat muutkin kuin Tredwell, mutta hänen roolinsa Amman lähiavustajana teki hänestä päämaalin.

Amman oikkujen ja kurinpidon lisäksi Tredwellin elämän ashramissa teki ”pyhäksi helvetiksi” Äidin uskottu mies – ja yksi hänen seksikumppaneistaan – nimeltään Babu. Tredwell kertoo Babun pakottaneen hänet yhdyntään useita kertoja.

Babu oli Tredwellin aikaan henkilö, joka kirjoitti Amman nimellä ilmestyneet kirjat. Yksi niistä, luonnonsuojelua käsittelevä Man and Nature, sai ilmestyessään erään nuoren tytön ashramissa ihmettelemään, “miten Amma voi kirjoittaa kirjan luonnonsuojelusta samaan aikaan kun koko ashramin jätevedet valuvat suoraan jokeen?” Kommentti tuli Äiti Amman korviin hänen “vasikkansa” kautta ja hän käski pitää kyseistä tyttöä, trouble maker´ia, silmällä...

Holy Hell on kirja uskonnollisen viihteen ja uskonnollisen terrorin vinksahtaneesta symbioosista. Ennen kaikkea se raportoi siitä, mitä tapahtuu vilpittömästi (ja samalla naiivisti) hengellistä elämäntasoa etsivälle ihmiselle, kun hänestä tulee osa totalitaarista, johtajaansa ehdoitta palvovaa kulttia.

Gail Tredwell vaikuttaa olevan edelleenkin jossain määrin Amman lumoissa. RollingStone -lehden haastattelussa hän toteaa, ettei pidä Amma huijarina, eikä tavallisena ihmisenä. Amma omaa poikkeuksellisen suuren rakkauden ja myötätunnon kapasiteetin, arvelee Tredwell, “mutta hän ei ole sataprosenttisesti jumalainen tai pyhä henkilö”. Olipa Amman jumalallisuuden prosenttiluku mikä tahansa, hänen pimeän massansa paino pitää hänet syvissä, psyykkisissä pohjamudissa. Amma palvojineen on vajonnut totaaliseen itsepetokseen ja hengellisen harhaisuuden ylläpitämiseen.

Pari linkkiä

Embracing the people is the best way to Embezzle The World

 What if Ammachi was Texan Man Claiming to Be the Divine Father?

Hetki nimeltä nykyhetki

Todellisuus ei ole ilmainen olotila. Sinun on omistettava aikaa päästäksesi siihen sisään. Itse asiassa sinun on työnnettävä taukoamatta aikapellettejä masiinaan pysyäksesi pelissä mukana. 

Jos  sinulta loppuu aika, siirryt ajasta ikuisuuteen. Tätä sanontaa käytetään vanhahtavissa muistokirjoituksissa kuolleista puhuttaessa, ja ainakin ajattelun kuolemista ajan päättyminen merkitsee, sillä ilman aikaa ei ole liikettä, ei edes ajatuksen liikettä.

Aikaa on olemassa ainakin kolmenlaista eri laatua. On hidasta, keskitasaista ja nopeaa aikaa. Tunnit eivät ole aina välttämättä saman pituisia kaikille. Luultavasti lähes jokainen ihminen on tehnyt tämän huomion. Aika on siis hyvin intiimi elämänalue.

Kaikkein välittömin ja suorin suhde meillä on, jo pelkästään kehomme kautta, nykyhetkeen. Ja jo kauan ennen Paulo Coelhon kirjoja kaikki teepussiaforismien laatijat tiesivät, että yksilön kannalta ei ole olemassa mitään muuta kuin nykyhetki ja että ihmisen "on elettävä hetkessä".

Hetki joka juuri nyt on käsillä ei tosin ole erillinen ja eristetty piste keskellä tyhjää avaruutta. Siihen sisältyy sekä menneisyys että tulevaisuuus, sillä  -  ainakin mikäli emme ole ikinä tavoittaneet riippumattomuutta psykologisesta menneisyydestämme eli, psykologisesta minuudestamme - suhtaudumme jokaiseen uuteen päivään menneisyyden kokemusten vaikutuksen alaisena ja pidämme nykyisyyttä lähinnä ponnahduslautana edessä olevaan aikaan.

Menneisyys tunkeutuu jokaiseen hetkeen myös fysikaalisten kappaleiden avulla. Olimme sitten sisätiloissa tai ulkosalla olemme menneisyyden ympäröimänä. Ovathan asiat ja esineet ympäristösssämme olleet olemassa jo hyvän aikaa. Samoin meidän kehomme.

Meillä on siis koko ajan näköyhteys menneisyyteen. Mutta miten näkisimme tulevaan? Pohdimme kysymystä vuosia sitten ystäväni K. Oso Laakson kanssa. Osolle muistui mieleen se, miten hän kerran meditaatiossa näki helvetintulen liskojen vetäytyvän ja hiiltyvän kraatereihin, joista liekit olivat alunperin ilmoille hulmahtaneet. Oso ahtautui yhteen noista kraatereista ja alkoi ryömiä eteenpäin kunnes hän saapui uuteen maailmaan, jota valaisivat uudet auringot...

Oso veti seikkailustaan sen johtopäätöksen, että me näemme tulevaisuuteen ryömimällä vanhojen helvetin kraatereiden läpi. Tässä ajatuksessa on varmasti vahvoja aineksia totuudesta. Oman ymmärrykseni mukaan tulevaisuus on kuitenkin mukana kuvassa aina. Tulevaisuus on optio, jonka veistämme näkyville niin, kuin runoilja tai kuvataiteilija kaivertaa mielessään olevasta aihiosta taideteoksen esiin.

Tulevaisuus on samalla ikään kuin paikka, sijainti, jonne teemme vääjäämättä matkaa ajan virrassa. Emme kuitenkaan pääse ikinä varsinaisesti perille "tulevaisuuteen", koska ajalla - sellaisena kuin olemme oppineet sen tuntemaan - on hammas, joka nakertaa jokaisen vuorollaan olemattomiin. Tämä on häkellyttävän armoton kaavio. Sen vuoksi ihmiskunta tekee kaikkensa torjuakseen ajan hyökkäykset: lakkaamattahan kehitellään esim. materiaaleja ja rakenteita, jotka ovat mahdollisimman pitkään kestäviä eli, aikaa uhmaavia.

Tiibettiläinen lama Tarthang Tulku toteaa kirjassaan Time, Space and Knowledge (1977), että "olemme lainanneet Ajalta energiamme ja kykymme mitata, ennustaa, keksiä, kontroloida ja kommunikoida ... mutta olemme kyenneet saavuttamaan niin vähäisen otteen Ajan dynamiikasta, että pienet kyhäelmämme hajoavat toistuvasti taivaan tuuliin."

Tarthang Tulku ei kiistä sitä, etteikö ajan ja "ajassa olemassa olevien" esineiden ja ilmiöiden välillä olisi jonkinlainen riippuvaisuusuhde, mutta hän kumoaa lineaarisen aikakäsityksen ehdottomuuden. Hän sanoo Ajan dynamiikkaan syventymisen paljastavan, että emme ole erillisiä kappaleita ajan virran kuljetettavina, vaan elämme avaruuksina (Suuren) Ajan läsnäolossa, josta saatamme löytää sisimmän olemisemme.

Tässä läsnäolossa ei ole sen paremmin "esineitä" kuin mitään erityistä kenttääkään, ainoastaan Suuri Avaruus ja Aika. Tämä on murskaava - mutta samalla niin luonnollinen - todellisen Olemisemme paljastuminen. 

Tarthang Tulkun vision käsittäminen muutenkin kuin älyllisesti on vaativa, mutta ei mahdoton tehtävä. "Ensimmäinen askel ajalle avautumisessa voi tapahtua kun uskaltaudumme suorempaan kokemukseen sen kanssa saadaksemme läheisempää tietoa ajan dynamiikasta", kirjoittaa professori Kaisa Puhakka Tarthang Tulkun kirjaa käsittelevässä esseessään (Uuden Ajan Aura 2/1981):

Mutta ensin meidän täytyy ylittää pelkomme "ajan virtaa" kohtaan sekä halumme takertua ajan "hetkiin". Silloin olemme valmiit seuraavaan ajan kokemisen asteeseen, jolloin aikaa ei nähdäkään enää "vihollisena", vaan "liittolaisena", sinä "perustavanlaatuisena voimana, joka antaa hetken tehdä tietä toiselle, ja sinä tekijänä, mikä sallii jossakin tilanteessa tai hetkessä olevien kohteiden omata oma identtiteettinsä" (s.146). 

Voimme saada välähdyksen tästä kokemuksesta siinä tuntemuksessa, joka meillä joskus saattaa olla kun tarkastelemme omaa tietoisuuttamme ajasta. Tällöin saatamme tuntea ettei "aika" ole mikään tajunnanvirtamme tapahtumien yläpuolella olevaa ja että tämä tajunnanvirta itsessään onkin aikaa. Tarthang Tulku ehdottaa kuitenkin menemistä tälläisen tuntemuksen taakse, oivallukseen, ettei aika ole mikään abstraktio, jonka olemme muodostaneet kokemuksistamme eri tapahtumista tai tapahtumain virrasta, vaan pikemminkin asia on toisin päin: "tapahtumat" ovat abstrahoituja ajasta; rajat jotka ovat tapahtumain välillä ja se "liima" joka liittää yhden hetken toiseen ovat itsessään aikaa.

Ryhtyessämme tarkastelemaan "omaa tietoisuutamme ajasta" huomaamme, että menneisyyteen ja tulevaisuudenkuviin on helppo uppoutua, mutta nykyhetki on hankalampi mennä sisään, vaikeammin tavoitettavissa. Se on sitä tyhjyytensä vuoksi.

Olemme tottuneet täyttämään ajan tyhjyyden mahdollisimman nopeasti viihteellä, työntouhulla ynnä muulla. Tämä on mekanistinen, henkiset väylät tukkiva ratkaisumalli. Sen käyttämisen sijaan voimme lähteä hakemaan uutta, avarampaa visiota todellisuudesta ja alkaa opetella syventymistä ajan dynamiikkaan.  Me olemme tämä dynamiikka. Siksi siihen syventyminen tarkoittaa jokaisessa elämämme hetkessä läsnäolevan tietoisuuden avointa ja keskittynyttä havainnointia.

Tavallisesti tavalllisen ihmisen huomio on tietoisuuden tai ajattelun kohteissa, ei itsessään tiedostamisessa ja/tai ajatteluprosessin tarkastelussa, mutta tämän ei tarvitse olla lopullisesti lukkoon lyöty asetelma. Meditaatio on avain lukkoon. 

Meditaatio tekee mahdolliseksi tarkastella, miten ja millä ehdoilla ajatuksemme syntyvät, liikkuvat ja katoavat, mitä on aika ja avaruus ajatusten välissä ... Siirrettäessä huomio tietoisuuden kohteista tietoisuuteen itseensä meditoijasta ja meditaation kohteesta tulee yksi, yhtenäinen olevaisuus.

Tässä kohtaa samadhia saattaa syntyä oivallus siitä, että meidän itseytemme on juuri tämä olevaisuustietoisuus. Yhtä lailla voi käydä niin, että usko itseyden/minuuden olemassaoloon romuttuu totaalisesti törmätessään sellaiseen tuntemukseen tai jopa havaintoon, että meidän kokemuksemme, meidän tietoisuutemme, olevaisuutemme on vailla kiinteää ydintä. Yksin tietoisuus hetken avaruudessa on Nyt.

Suuren Ajan metsästys Nyt-hetkestä kuulostaa varmasti täysin abstraktilta ja siten myös absurdilta asialta useimpien ihmisten mielestä. Perustuuhan massojen elämäntapa inter-aktiivisen cyber-post-modernismin oloissa paljolti siihen, että koetetaan vältellä yksin ajassa olemista eli, sellaisia hetkiä, joissa "ei tapahdu mitään". Näin tietämys nykyisyyteen avautuvan tietoisuuden mahdollisuudesta ja mahdollisuuksista  säilyy suppeana ja massat elävät elämänsä ajan ikeessä.

Massatiedottomuuden raskas paino ei kumma kyllä jyrää kaikkia alleen. Yksilöllisiä pujahduksia ajan ulkopuolelle tapahtuu, ajan vääntyilemistä ja seisahtumista, ikuisuuteen havahtumista ... Näitä kokemuksia voi myös lähteä hakemaan hän, joka on utelias itsensä suhteen, ja ajan suhteen, ja epäileväinen vallitsevan, kollektiivisen aikakonseption suhteen ... Ja jos yksilön kokemukset Ajan dynamiikasta ja rakenteesta ovat hänen tajunnantilaansa avartavia, niistä syntyy motivaatio, jonka lujuutta ja puhtautta innostan tässä jokaista joskus Hetkeen herännyttä aikalaistani vaalimaan.

Heijasteita ja värähteitä Paramahansa Yoganandasta

Kaikkien ilmiöiden takana on Ääreton, Voiman Valtameri. Intomme maalliseen toimintaan tappaa meissä pyhyyden kokemisen kyvyn.    
Paramahansa Yogananda

Paramahansa Yoganandan pääteos Autobiography of a Yogi ilmestyi suomeksi 2006, eli 60 vuotta myöhässä. Alunperin 1946 julkaistu Joogin elämäkerta (Basam Books) on kuitenkin taustasäteilyn omaisesti vaikuttanut joogan ja tiettyjen henkisten suuntausten vaikutukseen ja omaksumiseen Suomessakin jo iät ajat.

Jos ei Swami Vivekanandan 1800-luvun lopulla pystyyn pykäämää Vedanta Societya lasketa, niin Yoganandan aloitteesta syntynyt Self-Realization Fellowship on ensimmäinen neo-hindulainen kultti, joka lähestyi amerikkalaisia massoja "aidon" ja "muinaisen", intialaisen viisauden levittämisen tarkoituksessa. Se lupasi vihkiä seurakuntaan liittyvät ihmiset "ainutlaatuiseen" tietoisuuden laajentamisen menetelmään.

 

Paramahansa Yoganandan metodi on Kriya Yoga. Hän kertoi oppineensa sen kuuluisalta Sri Yukteswar Giriltä, jonka guru puolestaan oli Lahiri Mahasaya. Kriya Yogaa ja sen filosofiaa tunnetuksi tekemällä Yogananda halusi tehdä selväksi, että joogan harjoittaminen ei vaadi maailmasta kieltäytymistä, esim. aviottomuutta. Näin hän oli yksi niistä henkilöistä, jotka olivat osaltaan synnyttämässä modernin joogan 1920-luvulla alkanutta voittokulkua sekä idässä että lännessä.

Samalla asialla olivat mm. Swami Sivananda ja äskettäin kuollut B. K. S. Iyengar, johon Yoganandalla oli varhaisia yhteyksiä, kuten muihinkin Krishnamacharyan oppilaisiin. Krishnamacharyahan oli yksi hatha joogan avainhahmoja. Hän kehitti oman koulukuntansa yhdistelemällä eri joogatraditioiden opetuksia mm. brittiläisestä sotilasvoimistelusta ja Karnatakan alueen painiperinteestä omaksuttuihin liikkeisiin. 

Yhteistä Krishnamacharyalle ja Yoganandalle oli joogan käsittäminen eettisesti ylväänä ja johdonmukaisena itsekasvatusjärjestelmänä. Näin jooga käsitteenä irrotettiin niistä arkaaisista ja maagis-samanistisista lähtökohdista ja proseduureista, jotka olivat olleet tyypillisiä joogeina tunnetuille askeeteille, frakiireille, noidille ja temppujen tekijöille Intiassa ja Tiibetissä muinaisista ajoista saakka.

Erilaiset voimateot ja ihmeet, sidhit, olivat ja ovat olennainen osa muinais-samanistista joogista toimintaa. Tälläisten tekojen taitajista Yogananda mainitsee elämäkerrassaan ensimmäisenä Gandha Baban, eli Tuoksupyhimyksen. Hän pystyi materialisoimaan esim. hedelmiä ruokapöytään. Nuoren Yoganandan mentyä tapaamaan Gandha Babaa otti guru Yoganandan pyynnöstä valkoisen, tuoksuttoman kukan maljakosta ja sai sen tuoksumaan jasmiinilta.

Kriya Yoga on joogatiedettä ja siten Yogananda tiesi mistä tälläisissä ilmiöissä kaikkiaan on kyse:

Kosketus-, näkö-, kuulo-, maku- ja hajuärsykkeet, joihin ihminen reagoi, perustuvat vaihteluihin elektronien ja protonien värähtelyissä. Näitä värähtelyjä puolestaan säätelevät "biotronit" eli prana, hienovaraiset, älykkäät elämänenergiat, jotka ovat aistejamme vastaavien viiden omaleimaisen idea-aineksen kyllästämiä.

Gandha Baba pystyi ohjaamaan biotroneja ja järjestämään niiden värähtelyrakenteen uudelleen ja saamaan siten aikaan toivotun kohteen... Hänen tuoksu-, hedelmä- ja muut ihmeensä olivat kosmisten värähtelyjen todellisia aineellistumia.

Heti Gandha Baba -tarinan perään Yogananda kirjoittaa:

Sellaiset ihmeet, joita "Tuoksupyhimys" suoritti, ovat vaikuttavia, mutta hengellisesti hyödyttömiä. Niillä ei ole juuri muuta kuin viihdearvo ja ne ovat harhapolkuja vakavan Jumalan-etsinnän tieltä.

Ristiriitaista edellä sanottuun verrattuna - ja sikäli hieman huvittavaakin - on se, että tärkeä osa Joogin elämäkerran sisältöä ovat tarinat sidhejä suorittavista, vanhan koulun joogipyhimyksistä. Sellaisista kuin Levitoiva pyhimys, Kahden kehon pyhimys ja Pyhimys joka ei syö.  Monia mystisiä ja paranormaaleja tapahtumia liittyi Yoganandan omaankin elämään. Samoin kuolemaan (jonka sanotaan olleen mahasamadhi, eli joogin tietoinen poistuminen kehostaan). Vielä 20 päivää Yoganandan kuoleman jälkeen hänen ruumiinsa oli vailla hajoamisen merkkejä. 

Mystisintä Yoganandassa on hän opetustensa alkulähde: Lahiri Mahasayan guru Mahavatar Babaji. Ikinuori Babaji on kieltäytynyt ilmoittamasta oppilailleen tietoja syntymäpaikastaan tai -ajastaan, mutta Yoganandan mukaan hän on elänyt "Himalajan lumisilla vuorilla vuosisatoja". Lahiri Mahasaya on sanonut: "Kun joku lausuu kunnioittaen Babajin nimen hän vetää puoleensa välittömän siunauksen."

Yogananda kertoo kirjassaan myös omasta kohtaamisestaan Babajin kanssa (piirros on tehty Yoganandan kuvauksen mukaan). Tämä tapahtui 1920 juuri ennen joogin Amerikkaan lähtöä:

... joku koputti Garpar Roadin kotimme oveen. Avatessani näin nuoren miehen, jolla oli yllään askeetin niukka vaateparsi. ... Katsoen minua majesteetillisella voimallaan mestari sähköisti minut väläyksellä omasta kosmisesta tietoisuudestaan.

Amerikkaan Yogananda ilmestyi tarinoineen Babajista otollisella hetkellä, sillä tuohon aikaan olivat jo tunnettuja teosofisen liikkeen opit salaperäisestä Valkoisesta veljeskunnasta. Se koostuu jumalaviisautta maan päällä vaalivista mahatmoista, jotka Babajin tavoin näyttäytyvät vain harvoille. Myös Yoganandan sanoman synkretismi helpotti sen vastaanottamista lännessä. Babaji on näet Yoganandan mukaan "Kristuksen kaltainen adepti" ja hänen uskomustensa mukaan Kristus ja Babaji  säätelevät yhtä ja toista yhdessä, toinen kehollisena ja toinen ei-kehollisena entiteettinä.

Tämänlaiset opithan ovat edelleen hyvinkin suosittuja. Usko siihen, että sama Herra ohjaa kaikkia uskontoja luo hajanaisessa ja moniselitteisessä maailmassa turvallisuuden tunnetta. Toisaalta, toteamalla, jokaisella on oma  tiensä Jumalaan, ihminen tekee käteväksi kieltäytymisen oman uskomusjärjestelmänsä analyyttiselta ristivalotukselta.

Kristittyä Yoganandasta ei tullut, mutta hän oli hyvin innostunut Raamatusta ja kirjoitti Jeesuksesta ja Kristuksesta paljon. Erityisesti hänen mielenkiintonsa kohdistui Uuteen testamenttiin, jonka tekstejä hän elämäkerrassaan tutkii joogatieteen näkökantilta. Osa hänen käsityksistään on pinnallisia ja naiiveja, ja kaikkiaan tuntuu keinotekoiselta ja turhaltakin yritys laittaa esim. Kristus ja Krishna synkkaaman yks yhteen keskenään.

Tietysti Raamattua voi tulkita okkultisesti, veedisesti, alkemistisesti ja miten vaan ja löytää siitä universaaleja viisauden tasoja. Tästä hyvänä esimerkkinä Irma Korteen hienot tutkielmat Ilmestyskirjasta ynnä muista Raamatun osista. Ylitulkitseminen vaan on tässä touhussa vaarana. Toinen yleinen vinoutuma on se, että pyhien kirjojen symboliikkaa puretaan sellaisella, muka-tietäväisyyteen perustuvalla otteella, josta saa vaikutelman, että tulkinta oli jo valmiina ennen tekstiin tunkeutumista ja tätä tulkintaa ängetään, kuin käärmettä pyssyyn joihinkin mielivaltaisesti valittuihin ja usein hyvinkin mitättömiin yksityiskohtiin vedoten. Tästäkin Irma Korte on yksi esimerkki, ja Yogananda myös. Tosin pääsäntöisesti molempien Raamattu-tutkielmat ovat varsin eteviä, päteviä ja perusteltuja. 

Synkretismissään Yoganandan Self-Realization Fellowship meni niin pitkälle, että asetti jäsenilleen valan, joka tehdään Taivaallisen Isän, Jeesus Kristuksen, Bhagavan Krishnan, Mahavatar Babajin, Lahiri Mahasayan, Swami Sri Yukteswarjin, ja Paramahansa Yoganandan nimissä (vaikka valan vannomisen Raamatun Jeesus juuri kieltää). Tällä valalla seurakuntalaiset vakuuttavat, etteivät paljasta Kriya Yogan tekniikoita kenellekään. 

Tänä päivänä Yoganandan uskonnolliset käsitykset eivät tunnu erityisen yllättäviltä tai käänteentekeviltä. Joogin elämäkerran arvo onkin  kiehtovassa, hauskasti, herkästi ja hartaasti kerrotussa tarinassa itsessään ja teoksen laajassa - Babajista Tagoren kautta Mahatma Gandhiin ulottuvassa -  henkilögalleriassa.

Kirjan kertomus jumalan etsimisestä on olemukseltaan universaali ja arkkityyppinen. Jumalan etsiminen Yoganandan tapauksessa merkitsi matkaa oman, "syvemmän itsen" oivaltamiseen ja jumalallisen viisauden ja autuuden heräämiseen.

Joogin elämäkerta kannattaakin lukea jo siksi, että se avaa laajan näköalan niihin intentioihin ja tajunnantiloihin, joita jumaluuden etsimiseen, kohtaamiseen ja siihen sulautumiseen liittyy. Tosin samalla kirja jättää ilmaan kysymyksen: tässäkö koko juttu olikin - jumalassa ja jumalallisessa autuudessa? Sillä ovathan "itsestä" ja "jumalasta" ekstaattisesti tajuiset tietoisuudentilat lähinnä vain merkkejä pyrkimysten virtaan astumisesta ja transkendenttisen tajuisuuden avautumisesta -  eivät mitään lopullisia totuuksia.

Jumalallisen, ei-psykologisen itsen/minuuden kokemukset voivat hyvinkin olla alkusysäys ihmisen porautumiselle vieläkin syvemmälle omiin havaintoihinsa, ajatuksiinsa ja kokemuksiinsa -  kunnes hän ehkä huomaa, ettei kokemuksella ole keskusta/itseä, eikä kohdetta. Tämä merkitsee heräämistä siinä merkityksessä, että havahdutaan tunnistamaan itseys ja jumalat ihmisen oman, luovan tajuisuuden keksinnöiksi.

Silloin istutaan  tyhjän päällä ja samalla ihmisen koko energiavarannon äärellä. En sanoisi tätä hetkeä valaistumisen hetkeksi, tai samadhiksi. Tarkoitan nyt meditaatiota, jossa mielikuviin (minuudesta ja jumalasta) kivettynyt henkinen kapasiteettimme tulee näkyväksi ja energiat alkavat aaltoilla vapaasti kuin ääretön, voiman valtameri konsanaan. Silloin joogin hymyn takana piilee elämän perusenergioiden olemuksen tunnistamisen riemu.

                                            LÄNSIMAALAINEN SAMADHISSA.
Sri Rajarsi Janakananda (James J. Lynn). Harjoitettuaan kriya-joogaa päivittäin viisi vuotta herra Lynn koki tammikuussa 1937 samadhissa Autuaan Näyn - Äärettömän Herran Sinisenä Loistona - meditoidessaan Tyynen valtameren rannalla Encinitasissa, Kaliforniassa.

Kali, Louhi ja Aino

Oi, Äiti! Sinä olet ainut, josta on tullut prostituoitu ja siveä nainen.
Paramahamsa Ramakrishna


Kali on universaali suurjumalatar. Mutta tunnistetaanko hänet suomalaisessa mytologiassa? Onko Kalevalan naisissa rahtuakaan Kalia? Ja vielä lisäksi: onko Kalevalan reppanoissa "tietäjissä" hitustakaan Shiva-kvaliteettia? 


Kalihan ei ole  hirviö. Ma Kalin habitus on hurja, koska hänen jobinaan on pelottelella demonisia voimia ja niitata matalaksi universaali tietämättömyys. Yhdessä kädessä Kalilla on tietoisuutta edustava miekka ja toisessa ihmisen pää. Tämä tarkoittaa sitä, että "ego" pitää leikata pois jumalallisella tietoisuudella. Kolmas käsi on pelottomuuden mudrassa ja neljäs, avoin käsi sanoo Äidin palvojille: Älkää peljätkö!

Väriltään Kali on musta, kaikki värit yhdessä. Näin hän manifestoi alastonta, paljasta todellisuutta tuolla puolen älyllisten rakennelmien ja eettisten kategorioiden. Kali yllyttää ekstaattiseen rakkauteen, rajojen rikkomiseen ja dualismin ylittämiseen; tuhoamaan sen mikä on ehdollistunutta, pinttynyttä ja kuluttavaa.

Ikihedelmällinen Kali on yhtä aikaa kosminen äiti ja eroottisen kukoistuksen kuningatar. Jumalainen lumoojatar, rakastajatar, synnyttäjä ja syöjätär. Hän siunaa ne, jotka nousevat korkealle seksuaalisten aaltojen harjalla, mutta katkaisee kaulat heiltä, jotka takertuvat intohimojen, perverssioiden ja muiden hermostollisten harhojen verkkoon.

Kali on keskuskarakteeri jumalatar-combolle, johon hänen lisäkseen kuuluu yhdeksän muuta naisjumaluutta (mahavidya´a). He ovat ns. "ei-esikuvallisia" jumalia. Mahavidyat eivät siis noudata niitä sosiaalisia normeja ja ihanteita, jotka on perinteisesti liitetty esim. suurjumalatar Sitaan. Hän on hartaan ja hiljaisen, jumalpuolisonsa palvontaan omistautuneen naisen transkendenttinen hologrammi. Neitsyt Mariasta saattaa omata yhteneväisiä piirteitä Sitan kanssa. Sen sijaan Kalin mahavidya-sihteerikköjen kaltaisia pyhyyksiä kristinoppi ei ole omakseen ottanut.
 
Yksi  Mahavidya-ryhmän jäsenistä on nimeltään Dhumavati. Hän on lesken asuun pukeutunut, vihainen, isokokoinen, harvahampainen eukko, jonka sanotaan soittavan rumpua ja kelloja pelottavia soundeja synnyttäen. Yhden myytin mukaan hän on syntyisin jumalatar Satista ja syntymätarina on seuraavanlainen: Satille tuli kerran Himalayan harjalla Shivan kanssa istuessaan nälkä ja hän pyysi saada ruokaa syödäkseen, mutta Shiva kieltäytyi sitä antamasta, jolloin Sati tokaisi: "Siinä tapauksessa minä syön sinut". Näin myös tapahtui, mutta Shivan nostaman äläkän takia Sati päästi Mahadevan ulos vatsastaan, jonka jälkeen Shiva kirosi hänet ja komensi vaimonsa sonnustautumaan lesken pukimiin.

Dhumavatin, harvahampaisen ja karskin Alku-Akan piirteet muistuttavat Pohjolan emännän karakteeria Kalevalassa.  Varsinkin kun niihin yhdistetään muiden mahavidya-feminiinien ominaisuudet, jotka yhteen koottuina ovat Kali itse täydessä loistossaan.
 
Louhi - jota muuten joissakin kansanrunoissa kuvataan mustaksi - hallitsee pimeää pohjolaa, maagista Aluetta, jonne aurinko vaipuu sen saapuessa ratansa pohjalle. Kalin yksi tärkeä tehtävä on paljastaa ne päivätajunnan torjumat, karkeat tai kauniit  yllykkeet, jotka elämän tanssia liehuttavat. Olisiko siis niin, että kalevalainen Pohjola on kollektiivisen "psyyken"maailma kaikessa kummallisuudessaan ja väkevyydessään? Sehän näyttäytyy ihmiselle usein kaaoksena, niin kauan kun hän hakee tähän kreisiltä tuntuvaan ilmestykseen järjestystä, omaa järjestystään..

 

Useissa kansanrunoissa tuodaan julki Louhen viisaus ja hänen taitonsa loveen lankeamisessa ja ihmisolentojen eheyttämisessä. Hän neuvoo ihmisiä ja kannustaa heitä urotekoihin. Mutta myös "rautahampaisuus" kuuluu olennaisesti Pohjan Akan määrityksiin. Hänellä on siis uhkaavana näyttäytyvä suu kuten Kalilla. Ehkä tämä liittyy siihen, että Kalin tavoin Louhenkin on oltava "syntisten silmissä" kauhistuttava, koska näin hän suojelee olemustaan universaalina Kantaäitinä. Kohtuna josta kaikki olevaiset tulevat. Hän on pimeys, transsi, astraalisuus ja samadhin esteetön kukoistus, sairauksien aiheuttaja ja niiden parantaja, maagi ja musta lintu. 

Kalevala antaa ymmärtää, että Suomessa jumalattaret ja jumalat eivät hallinneet yhdessä, vaan olivat jumalkuninkuuksia omilla saarekkeillaan. Omasta voimastaan ja vallastaan juopuneiden - ja  siten yhteistyökyvyttömien - patriarkkajumalien kannalta pohjoista Shambalaa hallitseva Lovetar oli vähintääkin arveluttava, jopa pelottava entiteetti. Väinö iskikin silmänsä nöyräisämpään ja itseään rutkasti nuorempaan Ainoon, jonka kuvan Lönnrot kirjoitti Kalevalaan oman aikansa ihannenaisen muottia mukaillen.

Aino säteilee siveellisyyttä, herkkyttä ja puhtautta. Kaikki herkullisia ominaisuuksia raiskata sellaisten maskuliinisten jumalien kannalta, jotka  ovat hylänneet liittolaisuutensa ensimmäisen jumalattaren, kalevalaisen  Kultaisen Naisen, kanssa ja vetäytyneet jumalille varsin tyypilliseen, oman kaikkivoipaisuutensa harhaan, jonka he manifestoivat skeptismillä, fallisella uholla ja materiaalisella laajenemisella. Suomalaismiehen myyttisellä perikuvalla, Väinämöisellä, onkin Lönnrotin Kalevalan mukaan kiistaton oikeus ottaa ja omistaa Aino välittämättä siitä mitä tyttö itse tahtoo. Näin Lönnrot omalta osaltaan legitimoi ja pyhitti perisuomalaisen sovinismin ja raiskauskulttuurin. Ainon hukuttautuminen - joka on muunnelma hirttäytyvästä tytöstä kertovista kansanrunoista - ei suuremmin Väinöä hetkauta; hän työntyy valitsemallaan tiellään eteenpäin ja on tänä päivänäkin suunnilleen samassa pisteessä, samassa nälässä, kuin Ainon järveen jätettyään. Ja mitä tekivätkään Kalevan tyttäret Ainon kuolemaan jälkeen? Riisuivat itsestään pyrkimykset jumalalliseen sulouteen ja lähtivät lutkamarssille.

Ainoa luontevammin Väinämöisen puolisoksi olisikin sopinut Pohjan Akka, mutta tätä aarrettahan Väiski ei lähtenyt Pohjolasta peräämään, vaan pelkästään Sampoa - tajuamatta, että ilman Akkaa Ukko ei saa Sampoa jauhamaan! Siten tämä suuri liitto arkkityyppisten toteemien välillä jää Lönnrotin kirjokantisessa tapahtumatta. Näin Sammon ryöstöepisodin esikuvallisuus onkin ominaisuudeltaan kirouksenkaltainen visio: Sampon hajoaminen pirstaleiksi oli viimeinen vaihe kalevalalaisten heimopäälliköiden ykseystajunnasta vieraantumisessa ja sen impulsoima perivoimien disharmonia on jatkunut kansallisessa mielenmaisemassa muinaisista päivistä historialliseen aikaan saakka.

Uhoilualttiista, omalle "naiseudelleen" sokeasta, yksikantaisesta ja itsetärkestä pukista - Väinöstä -  on sorvattu suomalaisille esikuvallinen viisas, psykohistoriallinen alkupappi ja suomalaisuuden kulttuurikuningas. Hänen virsujensa painon alle on surutta poljettu matriarkaaisen kulttuurin ravintorikas kasvusto. Pohjolan mysteerinen, maagisiin tekoihin pystyvä Emäntä on leimattu pimeyden ruhtinattareksi ja syrjäytetty täysin kollektiivisen mielen dynamiikasta. Tämä kertoo siitä miten suunnattomasti suomalaiset ovat oppineet pelkäämään tietoisuuden laajentumista mekaanisen kokemisen tuolle puolen, samoin kuin myös tajunnan laajentumisen mahdollistamia maagisia kokemusasoja, joiden aktivoimisen yhdeksi metodiksi esimerkiksi Patanjalin Joogasutra (4.1.) mainitsee "lääkeyrttien käytön". Pohjolan naisellisella energialla pyöritetn mysteeriotemppelin olemassaolon kieltäminen tai sen arvon dumppaaminen ilmentää myös yhä jatkuvaa ylenkatsetta psykoaktiivisia luonnonesineitä  kohtaan. Väinö ja pojat eivät yksin tilannetta tälläiseksi vääntäneet. Oman osansa  ovat tehneet myös Kalevan tyttäret. Vähänlaisesti on heidän keskuudessaan nähty matriarkkoja, jotka olisivat viisaita kuin kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset.


Kristinuskon poikajumalan olikin aikoinaan lysti jatkaa Väinämöisen jälkeen kansan paimentamista, Pohjan Äidin pimennossa pitämistä ja hänen tyttäriensä ja poikiensa raiskaamista. Perinteinen uskonnollinen ja kulttuurillinen kuvasto silvottiin -  Lönnrotin Kalevala sinänsä on jo osa tätä väärennöstä - ja kerrottiin, että silppomisen seurauksena syntyneet verilammikot ovat syntien sovitustyön tehneen "jumalan pojan" verta. Väitettiin että Louhi ja Väinö ovat satua, mutta tämä uusi jumala, Jeesus Kristus, oli ollut oikeasti olemassa ihmisenä - ihmisen poikana joka halkaisi historian kahtia. 


Itämaiset mytologiat ja uskonnot eivät ole tietenkään mikään korjaussarja  vallitsevaan tilanteeseen. Louhen mieltäminen Kalina tai, yhtä hyvin, Väinämöisenä ajatteleminen Manuna, Alkuolentona, ovat lähinnä ajatusleikkiä, jonka avulla voi konkretisoida niitä laadullisuuksia, jotka suomalainen kulttuuri ja Kalevala ovat arkaaisesta, kalevalaisesta metafysiikasta ja magiasta vääristäneet ja kätkeneet. Enemmän jos nykytilanteessa vielä halutaan mennä metsään, niin lausutaan loru metsä on minun kirkkoni ja tepastellaan metsään. Tajuamatta - Luonto ei Opeta Henkistä Elämää ollenkaan, vain Luonnollista.- William Blake. Metsänväki ja metsän jumalat ovat arvaamattomia, ilkikurisia, hurjia entiteettejä, eivät esikuvallisia, transkendenttisia, itsetietoisia jumalolentoja, Kalin ja Shivan kaltaisia. Kaiken kanssa on tultava tutuksi pyrkimysten tietä kuljettaessa ja tajunnanlaajennuksen agendaa toteutettaessa, mutta on hyvä ottaa huomioon esimerkiksi se, että suomalaismetsiin eksyneet väinämöiset, tapiot ja lemminkäiset ovat surkeita oppaita: heidän taikansa ei ole täyttynyt, he eivät ole löytäneet tietä ulos, eivät ikinä lentäneet Aurinkoon.

Stephen Gaskinin VISIO

Huomiokyvyn keskittäminen siihen kohteeseen, johon päätämme sen keskittää, on todennäköisesti suurinta meillä olevaa vapautta.
Stephen Gaskin

Stephen Gaskin (16.2. 1935 – 1.7. 2014) oli psykedeelinen näkijä ja saarnaaja, filosofi ja oraattori, pressakandidaatti ja maajussi. Hän teki elämäntyönsä maailman vanhimman pitkätukkakommuunin, Tenneseessä sijaitsevan The Farmin, puhemiehenä. 

Vuonna 1971 perustettu Farm on pyrkinyt koko olemassaolonsa ajan täyteen omavaraisuuteen, terveydenhoitoa myöten. Soija on ollut tärkein viljelykasvi alusta saakka. 70-luvulla kommuunin tiluksilla asui parhaimmillaan n. 1500 ihmistä, tämänhetkinen pääluku on 175.

Yksi kaikkein henkisimmistä asioista joita voi tehdä, on se, että luo ihmisille olosuhteet, joissa henkinen elämä on mahdollista. Nälkäisten on tavattoman vaikea olla henkisiä. On suorastaan asiatonta puhua henkisyydestä tyhjävatsaisille. Nälkäiset täytyy ruokkia, ja on luotava olosuhteet,  joissa Henki voi kasvaa ja kukoistaa.

Gaskin vaimo Ina May Gaskin tunnetaan parhaiten kirjoittamastaan luonnollisen synnytyksen raamatusta Spiritual Midwifery (1977). 

Stephen Gaskin kirjoitti lähes 20 kirjaa. Ohessa pätkä kirjasta Amazing Dope Tales (1981). Suomennos on julkaistu Uuden Ajan Aurassa 6/1981.

Avaruus

Avaruus on täynnä
sisäkkäisiä avaruuksia
olematta täynnä.
Avaruuteen mahtuu
sinun käsityksesi ja
minun käsitykseni
avaruudesta;
jokainen ajatus ja

kahden ajatuksen välissä

oleva avaruus.

Emme voi katsoa avaruutta
sen ulkopuolelta
ja avaruus välttää olemasta
mikään sisäisyys.
Avaruus on avaruus
koska se on rajaton
avaruus.

Enemmälti runoja löytyy täältä:
Kari Kosmos runoilee

Soon Come

Ummagumma aloittaa syyskuussa. 

Blogin aiheina tulevat olemaan: mystiikka, uskonto, uskonnolliset kultit, psykedelia, budo, tantra, jooga, aasialainen alkemia, samanismi ja mytologiset maailmankuvat.

I have kindled the fire. Now please come enjoy its warmth (Paramahamsa Ramakrishna).