William Blake - mystinen mystiikan jättiläinen

Eurooppalaisen mystiikan historiassa englantilainen runoilija, hengentieteilijä, maalari, graafikko ja filosofi William Blake (1757 - 1827) on merkillisin ja ehkä myös merkittävin henkilö. Blake teki radikaalin irtioton aikansa uskonnollisista käsityksistä ja loihti valtavan, omavaloisen - kirjoituksista ja kuvista kostuvan - multimedialisen esityksen jumalaisesta todellisuudesta. 

Blakelta julkaistiin suomeksi jo vuonna 1959 runoelma Taivaan ja helvetin avioliitto (ja muuta proosaa) Tuomas Anhavan käännöksenä. Sen jälkeen on julkaistu otoksia Blaken runoudesta Pertti Niemisen ja Risto Ahdin suomentamina. Tänä vuonna ilmestyi runoelma Milton Petri Hakkaraisen kääntämänä ja katsauksella Blaken luomistyöhön varustettuna: Jumalaiset näyt: Milton (Salakirjat, 2018). Teoksen nimi viittaa Runoilija John Miltoniin, joka tunnetaan parhaiten 1667 ilmestyneestä kirjasta Kadotettu Paratiisi.

Aihioita ajatteluunsa, runouteensa ja kuviinsa Blake omaksui mm. Raamatusta, Michelangelolta, kabbalaisuudesta, Shakespearelta ja Swedenborgilta. Omassa kirjoittelussaan hän ankkuroitui raamatullis-mystiseen sfääriin runsaasti kristillistä käsitteistöä viljellen. Blake pitikin itseään kristittynä - siitäkin huolimatta, että hän nimitti kristillistä kirkkoa Saatanan synagoogaksi. Blake ei tunnustanut esimerkiksi sellaisia dogmeja kuin neitseellinen sikiäminen, pelastuminen Kristuksen kärsimyksen kautta tai  ikuinen helvetti. Kirstinopin kiivasta Jumalaa Blake nimitti Nobodydaddyksi (ei-kenenkään isä).

Blake ei uskonut persoonalliseen jumalaan, vaan kaikkiykseystietoisuuteen, josta kaikki materiaaliset ja henkiset kuviot ovat lähtöisin. Jeesus puolestaan on  kaikissa ihmisissä piilevä jumalallinen ymmärrys ja samalla jokaisen ihmisen alkuperäinen yksilö. "Sinä ihminen olet, ei ole enää Jumalaa / opi ihmisyyttäsi jumaloimaan ..."  Blaken mukaan  "Jumalan palveleminen on Hänen lahjojensa kunnioittamista muissa ihmisissä, suurimpien rakastamista eniten ja jokaisessa hänen nerouttaan, joka on Pyhä Henki ihmisessä".

Blake siis samaisti ihmisen Jumalaan.Tämä ei tarkoita sitä, että ihminen lihallisena järkiolentona asetettaisiin Jumalan paikalle. Blake tähdensi alituiseen sitä, että ihmisen tulisi lakkaamatta kehittää itseään, omaa jumalaisuuttaan, ja tulla siksi mitä hän syvimmältä olemukseltaan on.

Se että polttopiste asetettiin ihmisen jumalallisuuteen ja sen toteuttamiseen ilman ikuisen helvetin pelkoa erotti Blaken jyrkästi Euroopassa vallalla olleista kristinuskon opeista.  Blaken ilmaisema, ei-jumalkeskeinen uskonnollisuus oli lähes ainutlaatuinen ilmiö 1800-luvun Euroopassa ja tämä tekee Blaken hengentieteestä erityisen  merkittävän ja mielenkiintoisen.
 

Ei-jumalakeskeisyytensä takia Blakesta löytyy yhtymiä Buddha Dharmaan ja siihen sisältyvään transsendenttiseen humanismiin ja tietoisuuden laajentamisen agendaan. Yhtymäkohtien ohella on tietysti useita eroavaisuuksia alkaen siitä, että buddhalaisuuden piirissä ei tunnusteta sielun tai itsen olemassaoloa. Buddhalaisuuden kanssa ei ole harmoniassa se Blaken visio, jonka mukaan kaikki olevaisen muodot kumpuavat  universaalista tietoisuudesta ja että ihminen on "lankeamuksen" kautta eriytynyt jumaltajunnasta itsekeskeiseksi olioksi, jonka on määrä palata pyhään yhteyteen.  Buddha Dharmaanhan ei sisälly uskomusta olemassaolon tietystä alkupisteestä: sellaista ei buddhalaisen tutkimuksen mukaan ole mahdollista määrittää.  Ei ole siis alkutilaa, josta voisi "langeta", eikä valaistuminen ei ole palaamista yhtään mihinkään. Ehdollistuneen ja valaistuneen tietoisuuden välillä ei ole ylipäätään syy-yhteyttä: samsara, kärsimyksen pyörä, ei ole saanut alkuaan nirvanasta.

Pintatasolla tarkasteltuna Blaken maailmankuvassa ja filosofiassa on vastaavuuksia myös suhteessa joogafilosofiaan ja tiettyihin, ns. hindulaisiin filosofioihin Blake näki Itämaan viisaiden tavoin todellisuuden "harhana", mutta siinä missä Blake piti ihmiskunnan harhaan vajoamista traagisena erehdyksenä ja lankeemuksena, intialaisten joogien ja rishien elämänymmärryksessä harhan, mayan, olemassaolo käsitetään pikemminkin Jumalan (jumalien) leikkin aikaansaannoksena. Blaken katsannon ollessa erityisen ei-jumalkeskeisen, on "hindulaisuus" tunnetusti hyvinkin jumalkeskeistä uskonnollisuutta ja persoonalliseen Jumalaan uskovia on paljon Kalin, Shivan ja Krishnan palvojien keskuudessa.
.

Yksi Blaken perustavaalaatua olevista havainnoista oli se, että  kristillinen kirkko, ja yleensäkin uskonnot, ovat tehneet ison virheen luokitellessaan seksuaalisuuden synniksi. Tästä on seurannut  ihmisten seksuaalisen energian tukahtuminen ja miehen ja naisen tyydyttämättömyys. Nämä seikat ovat puolestaan johtaneet yhtäältä irstauden ja tekopyhyyden yleistymiseen ja toisaalta sotimisen kaltaisiin väkivallan purkauksiin. Blake siis oli eräänlainen esi-Reich. Orgonienergiateoriastaan tunnettu Wilhelm Reichän näki vahvan yhteyden tukahdetun, vinoutuneen seksuaalisuuden ja sotien & totalitarismin välillä. Blaken mielestä mustasukkaisuus on yksi, tärkeä este seksuaalisen energian esteettömälle virtaamiselle. Ilmeisesti juuri puolisonsa mustasukkaisuuden vuoksi Blake luopui aikeestaan ottaa itselleen jalkavaimo. Miltonissa Blake kirjoittaa:

... Mistä ilmaantuu tämä Kateus, joka virtaa pitkin vuoria?
Britannian naiset eivät olleet Kateellisia,
kun taas Kreikan & Rooman naiset olivat.

Blaken uskonnolliset ja seksuaaliset näkemykset eivät Blaken elinaikana saaneet suurta huomiota osakseen - ja ne jotka Blaken runoista ja kuvista tiesivät pitivät häntä yleensä pöpinä. Blakella ei ollut juurikaan yhteyksiä muihin romantiikan runoilijoihin, joiden vanhempaan sukupolveen hän kuului. Hänen ympärilleen kuitenkin muotoutui nuorten taiteilijoiden piiri, joka kunnioituksella vastaanotti sen mitä mestarilla oli annettavanaan. Uskonnollisissa kannanotoissan Blake oli  fanaattisen jyrkkä ja omassa kannassaan ehdoton ja hän dissasi räikeästi vääräoppista väkeä olivat nämä sitten pappeja tai Francis Baconin, Isaac Newtonin ja  John Locken kaltaisia, mekanistista tiedettä,  filosofiaa ja ihmiskäsitystä edistäviä valistajia.

Tiivistetysti Blaken maailmankatsomuksen perusteet esittäytyvät muutamissa Taivaan ja helvetin avioliiton säkeissä:

Ihmisellä ei ole Ruumista erillään Sielusta: sillä se, mitä sanotaan Ruumiiksi, on se osa Sielua, jonka kykenevät erottamaan viisi Aistia, tärkeimmät Sielun pääsyaukot tänä aikakautena.
Energia on ainoa elämä ja Ruumiista peräisin, ja järki on Energian raja eli ulkokehä.
Energia on Iankaikkista Riemua.

Blaken oppi on paljolti energiaoppi. Pahuus ei ole niinkään energian käyttöä tietyllä tapaa kuin sitä, että estää toisilta heidän energioidensa vapaan virtaamisen  - seikka johon Blake katsoi uskonnollisten auktoriteettien syyllistyneen.

Kahtena kirjana vuosien 1804 - 1815 aikana ilmestynyt Milton on kertomus siitä, kuinka runoilija John Milton erkanee taivaallisesta autuudesta, johon on kuolemansa jälkeen päätynyt  ja lähtee suorittamaan minän totaaliseen hävittämiseen tähtäävää, täyttymyksellistä tehtävää. Runoelma ei silti ole pelkästään kuvaus yhden, tietyn yksilön taipaleesta henkisessä ulottuvuudessa:

Milton on koko ihmiskunnan tarina sen kosmisessa, todellisessa muodossa. Sen yhtenä pääkohtauksena on Palamabronin ja Saatanan välinen kiista tai taistelu [...] Runoelma päättyy kun Viimeisen Tuomion toteutumista valmistava Viimeinen Sadonkorjuu on alkamassa maailmassa.
- Petri Hakkarainen kirjassa William Blake: Milton - jumalaiset näyt

Viimeisellä tuomiolla Blake tarkoittaa ihmisen erillisyyden erheen päättymistä ja Mielikuvituksen, Mielen Kuvituksen tilaa:

Blaken Imagination eli Mielen Kuvitus on Ihmisen Valaistuneen Mielen tila, joka seuraa siitä että ihmisessä ei ilmene erillisyyttä Universaalista Tietoisuudesta (Ikuinen Ihmisyys) ja hän kykenee havainnoimaan sulautuneen mielen kautta Arkkityyppistä maailmaa.
- Petri Hakkarainen.

Kirjallisena luomuksena Milton on kuin Ilmestyskirjan, Danten Jumalaisen näytelmän ja Allen Ginsbergin runouden yhdistelmä, jossa on samantapaista, dramaattista koukeroisuutta kuin Madame Blavatskyn Salaisessa Opissa. Blavatskyn teksti liikkuu usein varsin vertauskuvallisella tasolla kun taas Blake ei pelaa symboliikalla oikeastaan lainkaan. Hänen runoutensa, kuten myös kuvataiteensa,  lähtökohta on henkilökohtainen visio. Blake  pyrki taiteessaan jäljentämään kosmisten voimien ja arkkityyppien manifestaatiot sellaisina kuin ne hänelle ilmestyivät.

Oi milloin saamme polkea Viinipuristiamme taivaissa,
korjata satoamme ilon huudoin ja jättää Maan rauhaan?
Muistakaa, kuinka Calvin ja Luther kypsymättömässä raivossaan
lietsoivat Sotaa ja jyrkkää eroa paavinuskoisten ja protestanttien välille.
Älköön nyt käykö samoin! Älkää käykö Marttyyriuteen & Sotiin!
Meidät asettivat tänne Universaali Veljeys & Armo varustettuina
voimilla joilla rajoittaa tätä pimeää Saatanallista kuolemaa,
ja että Jumalan Seitsemällä Silmällä olisi tilaa lunastukselle.
Mutta sitä kuinka tämä kaikki tapahtuu emme tiedä
emmekä voi tietää ennen kuin Albion on herännyt;
siihen saakka malttakaa hetki.

Myyttisiä ja historiallisia tapauksia toisiinsa risteyttävä Milton on huomattavasti Taivaan ja helvetin avioliittoa monitasoisempaa ja samalla sisäänpäin kääntyneempää, ja näin ollen myös monimutkaisempaa, kirjoitusta. Konstikkaaksi runoelman tekee jo pelkästään sen hahmojen ja erikoiskäsitteiden runsaus: Theotormon, Tirzah, Urizen jne (Miltonin suomenkielinen laitos sisältää Blaken karakteerien ja käsitteiden selitysosion). Raamatullista terminologiaakin Blake käyttää täysin oman mielensä mukaisissa merkityksissä.
 

Kaikkiaan runoelma on mahtavalla paineella ja  yltiöpäisen laveasti tulvivaa, hämäräperäisiä detaljeja vilisevän, yksityismytologian vyöryä. Siihen syventyminen on vähän niin kuin lukisi intialaista muinaiseeposta, Rigvedaa, siinä mielessä että teksti tuntuu tulevan täysin toisesta, meille oudosta ajasta, sisältäen mega-merkillisen maailmanselityksen, jossa on kuitenkin jotain "alitajuisesti" tuttua. Vain paikoitellen runossa kohtaa sellaista nasevasti iskevää, välittömän oivaltamisen välähtelyä ja lasinkirkkaita, universaaleja päätelmiä kuin Taivaan ja helvetin avioliitossa.

Ennen Miltoniin perehtymistä suosittelenkin lukemaan Taivaan ja helvetin avioliiton, jos se ei ole ennestään tuttu ja hyvin muistissa. Se esittää Blaken ajattelun ja profetioiden periainekset ilmavasti ja konkreettisin kuvin, joita selkeän lyyrinen keskusvirta kuljettaa - ja siksi siitä saa pätevän pohjan lisäksi myös motivaation Miltonin tutkimiselle. Sillä motivaatiota Miltonin läpikäymiseen vaaditaan, sitä ei voi lukea läpi vain huvin vuoksi ja urheilun kannalta.

Miltonin lukeminen vaatii aikaa, ja oman aikansa, oikean hetken. Tekstiin on syytä suhtautua kärsivällisesti, rentoutuneesti ja vapautuneesti ilman välitöntä pyrkimystä purkaa visiot tarkkaan rajatuiksi aivoituksiksi. Tällä tavoin, hitaasti ja rauhallisesti lähestyen, runoelma saattaa avautua tajunnan screenillä maalaukseksi,  jota voi katsella lähempää ja kauempaa, kerroksia ja pintaa, ja monenlaisessa valossa ja monesta eri kulmasta. Mainio asia, että tälläinen tarkastelu on tullut mahdolliseksi myös suomenkielisen version äärellä.