Ovatko uskonnollisesti aktiivit ihmiset perisydämettömiä? He kun intoilevat rakkaudesta ja myötätunnosta kuin se olisi heille ufon kaltainen ihme ja kumma.
Ykseys, yhteisyys. Rakkausekstaasi. Kaikki hyviä asioita, jotka on syytä tuntea. Niihin hypnotisoituminen on sen sijaan samanlailla taitamatonta tonttuilua, kuin on ahdasta fundamentalismia nimetä rakastava myötätunto muita mielentiloja - yhtä tilapäisiä - ylemmälle sijalle elämänprosessissa.
Rakkauden ja välittämisen filosofian fundamentalisteille tekee myös mieli sanoa: meidän muiden elämään jo aivan luontaisesti sisältyy yhteisymmärrystä ja empatiaa; emme vain katso aiheelliseksi vaahdota siitä joka käänteessä.
Uskonnoilla on taipumus tehdä rakastamisesta pakkotila. Kristittyjen jumala käskee laumaansa rakastamaan häntä yli kaiken ja lähimmäistään niin kuin itseään.
Buddhisteille rakkauteen ja myötätuntoon virittäytyminen on osa henkistä harjoitusta. Siten voidaan ajatella, että myötätunnolla on heille vain karkea välinearvo - siihen asti kunnes valaistuminen koittaa ja sen myötä spontaanisti kaikkiin eläviin oleviin kohdistuva rakkaus syttyy tajunnassa.
Intiasta on helppo löytää hinduguruja, jotka istuvat imelästi hymyillen kukitetulla kunniakorokkeella ja hehkuttavat Beatlesien sanomaa: All you need is love. Rakkaus on ensijaisesti kohdistettava jumalaan ja omaan guruun. Bhakti, rakkaudellisen palvonnan tie on esim Bhagavad Gitan mukaan tie jumalyhteyteen.
Lähimmäisenrakkaudella tuntuu olevan perushinduille lähinnä funktionaalinen merkitys. Kanssaseläjille kannattaa osoittaa myötätuntoa ja tehdä laupiaita tekoja, koska näin kartuttaa itselleen hyvää karmaa.
Joogafilosofiassa tai veedisissä ja tantrisissa teksteissä lähimmäisenrakkaus on harvoin kantava teema. Moksan, samadhin, valaistumisen ja itsetietoisuuden saavuttaminen ovat paljon suositumpia aiheita Intian pyhissä kirjoituksissa.
Suurenmoista hyväntahtoisuutta pidetään kuitenkin Intiassa valaistuneen mestarin tärkeänä tuntomerkkinä. Näkemys on epäilemättä oikeansuuntainen ja sillä on vankat perusteet. Mutta eihän itsetietoisuuden ja sisäisen harmonian saavuttaminen voi tarkoittaa sitä, että nk valaistunut fanaattisesti eristää riitasoinnut sinfoniastaan ja performoi yleisölleen löysän, sentimentaalisen emootiohyytelön pursuttajana.
Guru on henkinen ystävä ja neuvonantaja. Ei hänen tehtävänään ole toimia oppilaidensa alati lempeänä lohdutusautomaattina tai myötäelää onnettomien ihmisten suruntunteita. Edesmennyt Kashmirin shaivismin mestari Swami Lakshmanjoo korosti sitä, että jumaltietoinen - eli, bhairavatilassa elävä henkilö - suhtautuu omaan ja toisten ihmisten onnettomuuteen ja onneen tyynesti kuten ylin jumala Shiva - koska hän ON Shiva!
Shivalle suru, riemu ja tuska ovat kaikki "yhtä okei". Tämä linjaus sai eräät Lakshmanjoon länsimaiset oppilaat ihmetyksiin:
JONATHAN: Eivätkö sellaiset ihmiset, joiden tietoisuus on vakiintunut Bhairavatilaan tunne myötätuntoa?
SWAMIJI: He ovat saavuttaneet myötätunnon Bhairavatilaa kohtaan. He ovat todella rakastavia Bhairavatilaa kohtaan. He eivät ole myötätuntoisia sellaisia tiloja kohtaan, joissa ei ole substanssia.
JOHN: Mutta te olette vakiintunut Bhairavatilaan ja te tunnette myötätuntoa.
SWAMIJI: Ei, tosi mielessä myötätunto ei tarkoita tätä. Koska Bhairavatila on rajoitusten tuolla puolen... myötätunto sisältyy ylimpään Bhairavaan siten, että jokainen ken tulee Hänen (Shiva Bhairavan) jalkojen juureen pelastuu pahoilta tapahtumilta. Hän on pelastettu kaikkiaan. Siitä ei...
JOHN: ole epäilystä.
SWAMIJI: ...siitä ei ole epäilystä. Mutta samaan aikaan nämä ihmiset ovat epäkelpoja hänelle. Laatua on ainoastaan heissä, jotka ovat vakiintuneet Bhairavatilaan.
JONATHAN: Tuota on vaikea ymmärtää.
SWAMIJI: Sitä on vaikea ymmärtää, mutta Herra Krishnan ilmestyessä valtavan isossa olemuksessaan Arjunalle Herra Krishna sanoi: Kaikki tulevat kuolemaan paitsi sinä ja sinun ystäväsi ja sukulaisesi. Ystäväsi ja sukulaisesi eivät kuole. Sinun ystäväsi ja sukulaisesi, joita kohtaan sinulla on sisälläsi rakkautta jäävät henkiin. Muut kuolevat. Tämän kaltaista on Hänen myötätuntonsa.
JONATHAN: Mutta, sir, jos katsotaan asiaa persoonalliselta kannalta, niin minä olen nähnyt teidät enkä ole ikinä kokenut kenessäkään olevan sellaista myötätuntoa kuin teissä. Myötätunto jonka näemme teissä ja rakkaus jota jaatte jokaiselle - en ole kokenut vastaavaa kenenkään toisen kohdalla.
SWAMIJI: Minä en rakasta... Minä rakastan kaikkia, mutta varsinaisesti minä en rakasta (nauraa), en rakasta ihmisiä lainkaan. Ja minun rakkauteni avulla he ovat pelastettuja. He eivät kohtaa hankaluuksia elämänsä aikana.
Uus-uskonnollisissa ympyröissä ja neohippien ja new age -viisastelijoiden ideologioissa universaalin rakkauden autuuden asia on asetettu näkyvästi näyttämölle. Tyhjentävien totuuksien ominaisuudessa (esim internetissä) kierrätetään ahkerasti sellaisia sloganeja ja päätelmiä kuin:
Kaikki on rakkautta.
Puhdas tietoisuus on rakkautta.
Olemassaolon pohjalla on rakkauden yhtenäiskenttä.
Kehnot, latteat aforismit voisi jättää omaan arvoonsa, ellei niistä olisi tullut merkittävä voimaannuttaja romanttiselle hössönpössölle, jolla on maailmanlaajuisesti ihmisten ajattelua ja tiedostamista kutistava vaikutus.
Miksi liisteröidä mielensä sellaiseen aatteesen, että elämän alkulähde on rakkaus, vaikka jo koko alkulähteen (ja "Alun") olemassaolo on totta vain niille, jotka siihen uskovat? Jos tiettyjen, hurmioituneiden kokemusten perusteella kaikkeus ja "kaikki" elämässä julistetaan "rakkaudeksi", vihelletään peli poikki ennen kuin se on edes alkanut.
Lisäksi universaalin rakkauden pelastusarmeija jättää huomiotta mm sen, että läheskään kaikkia maailman kansalaisia ei isommin innosta olla hengellisten heimolaistensa super-rakkaus -hypetyksen objektina. En ainakaan minä kaipaa erityisesti rakkautta ja myötätuntoa elämääni. Minulle riittäisi vallan mainiosti se, jos elämä ympäristössäni ja miksei myös globaalisti sujuisi reilun ja luontevan ystävällisyyden vallitessa.
Väkivallan lopettaminen maailmassa on tietysti iso ja tärkeä ongelma. Sen ratkaiseminen ei kuitenkaan edellytä ihmiskunnalta kosmiseen rakkauteen räjähtämistä. Siksi(kin) universaalin rakkauden ihanteen pakkosyöttö on naivia pätemistä - ellei jopa yksipuolisen näkemyksen inspiroimaa sumutusta, joka peittää alleen holistisen, henkisen metamorfoosin option.
Maailma ei pelastu rukouksilla, tarvitaan tekoja, sanoo Dalai Lama - jonka omat tekemiset ovat lähinnä rukoilemista, mietiskelyä ja ihmisille puhumista.
Ymmärtääkö vuosikymmenten ajan omiin oppeihinsa uppoutunut Dalai Lama lainkaan mitä rakkaus on? Vielä tärkeämpi kysymys: ymmärränkö minä ja ymmärrätkö sinä rakkauden? Tajutaksemme rakkautta tai mitään itseämme isompaa suuretta elämässä meidän on saavutettava suvereniteetti suhteessa omaan psykologiaamme. Se merkitsee vapautta toimia ilman ehdollistumia, ilman kiintymystä.
Jossain tilanteessa voi olla ainut mahdollinen rakkauden teko ottaa toista ihmistä kädestä kiini tai halata häntä. Vaan pateettista ja siten brutaalia on rakkaus, jos sitä ohjaa oma, salattu kaipuumme toista ihmistä liki tai, jos rakastaminen typistetään tunteiden tyrkyttämiseksi ja tunteellisuuteen uppoutumiseksi.
Pitäisikö meidän siis opiskella rakkautta? Tehdä tietynlaisia harjoituksia, kunnes satojen tai tuhansien jälleensyntymien jälkeen olemme omaksuneet ... Rakkauden ... Minusta tuntuu, että myötätunnon tietoinen jäljittäminen - jäljentäminen - vaarantaa ihmisessä vilpittömyyden ja ehkäisee havahtumista alastomaan sellaisuuteen.
Jos rakkaus on todellakin jotain täysin ainutlaatuista, niin silloinhan sitä on mahdotonta lähestyä samalla tavalla kuin muita elämän asioita eli, opiskelun ja harjoittelun kautta. Rakkauteen ei voi harjaantua. Rakkauteen herätään. Tämän suuntainen oli Jiddu Krishnamurtin näkemys rakkaudesta.
Krishnamurtin mukaan suora yhteys on rakkautta. Esteetön, minätön vuorovaikutus mahdollistaa heräämisen erikoislaatuisen intensiiviseen läheisyyteen, herkkyyteen, josta keskinäinen ymmärrys kumpuaa.
Monet aikalaislähteet ovat kertoneet, että Krishnamurti (kuvassa yllä) oli tunteeton, jopa kylmä ihminen. Toista äärimmäisyyttä edustavat anekdootit kukkapuska kourassa salaisen rakastajattarensa (K:n managerin vaimo) luo hiippailevasta miehestä, jolla oli tapana myhäillä: ensimmäinen rakkaus on paras rakkaus.
Krishnamurti tunsi romanttisen rakkauden ja hänellä oli havaintoja persoonallisuuden rajat ylittävästä, suorasta yhteydestä, jota nimitti rakkaudeksi. Krishnamurtin opetuksissa rakkaus näyttäytyy myös mysteerisenä, transkendenttisena entiteettinä, joka saattaa ilmaantua ihmiselle sisäisen ja ulkoisen maailman integroitumisen hetkinä:
... Sinut oli vallannut ihmeellinen, syvä hellyyden tunne, joka ei kohdistunut mihinkään eikä kehenkään. Se oli sitä täyteyden tunnetta, jota voisi sanoa rakkaudeksi ... Se on tosiaan melko villi ja kesyttämätön, eikä sen kauneus ole lainkaan sellaista, mitä yleensä arvostetaan ...
Emme halua sitä, sillä meistä tuntuu, että se saattaisi olla liian vaarallinen. Olemme kesytettyjä eläimiä, kierrämme ympyrää itse rakentamassamme häkissä. Riitelemme, poliitikkomme ovat mahdotomia, gurut käyttävät hyväkseen sekä meidän omahyväisyyttämme että omaansa, he tekevät sen joko hienostuneesti tai karkeasti. Häkissä voi vallita anarkia tai järjestys, joka vuorostaan aiheuttaa epäjärjestystä. Näin on jatkunut satojen vuosien ajan: edistytään ja taannutaan, yhteiskunnan rakenteita muutetaaan, köyhyydestä saatetaan päästä jossakin eroon. Jos ihminen pitää kaikkea tuota olennaisimpana, hän menettää rakkauden.
Ole joskus yksin, ja jos sinulla on onnea, se saattaa saapua luoksesi katsoessasi putoavaa lehteä tai yksinäistä puuta, joka kasvaa kaukana aukealla pellolla.
- Jiddu Krishnamurti: Elämän syvin haaste
Erikoislaatuista, jopa hätkähdyttävää, hauskaakin, on se, että suuresti kunnioitettu vapauden filosofi ja valaistunut elämäntaidon opettaja toteaa puhtaasta ja rajoittamattomasta, elämän suuruisesta rakkaudesta: jos sinulla on onnea, se saattaa saapua luoksesi.
Jos sinulla on onnea ...
Ykseys, yhteisyys. Rakkausekstaasi. Kaikki hyviä asioita, jotka on syytä tuntea. Niihin hypnotisoituminen on sen sijaan samanlailla taitamatonta tonttuilua, kuin on ahdasta fundamentalismia nimetä rakastava myötätunto muita mielentiloja - yhtä tilapäisiä - ylemmälle sijalle elämänprosessissa.
Rakkauden ja välittämisen filosofian fundamentalisteille tekee myös mieli sanoa: meidän muiden elämään jo aivan luontaisesti sisältyy yhteisymmärrystä ja empatiaa; emme vain katso aiheelliseksi vaahdota siitä joka käänteessä.
Buddhisteille rakkauteen ja myötätuntoon virittäytyminen on osa henkistä harjoitusta. Siten voidaan ajatella, että myötätunnolla on heille vain karkea välinearvo - siihen asti kunnes valaistuminen koittaa ja sen myötä spontaanisti kaikkiin eläviin oleviin kohdistuva rakkaus syttyy tajunnassa.
Intiasta on helppo löytää hinduguruja, jotka istuvat imelästi hymyillen kukitetulla kunniakorokkeella ja hehkuttavat Beatlesien sanomaa: All you need is love. Rakkaus on ensijaisesti kohdistettava jumalaan ja omaan guruun. Bhakti, rakkaudellisen palvonnan tie on esim Bhagavad Gitan mukaan tie jumalyhteyteen.
Lähimmäisenrakkaudella tuntuu olevan perushinduille lähinnä funktionaalinen merkitys. Kanssaseläjille kannattaa osoittaa myötätuntoa ja tehdä laupiaita tekoja, koska näin kartuttaa itselleen hyvää karmaa.
Joogafilosofiassa tai veedisissä ja tantrisissa teksteissä lähimmäisenrakkaus on harvoin kantava teema. Moksan, samadhin, valaistumisen ja itsetietoisuuden saavuttaminen ovat paljon suositumpia aiheita Intian pyhissä kirjoituksissa.
Suurenmoista hyväntahtoisuutta pidetään kuitenkin Intiassa valaistuneen mestarin tärkeänä tuntomerkkinä. Näkemys on epäilemättä oikeansuuntainen ja sillä on vankat perusteet. Mutta eihän itsetietoisuuden ja sisäisen harmonian saavuttaminen voi tarkoittaa sitä, että nk valaistunut fanaattisesti eristää riitasoinnut sinfoniastaan ja performoi yleisölleen löysän, sentimentaalisen emootiohyytelön pursuttajana.
Guru on henkinen ystävä ja neuvonantaja. Ei hänen tehtävänään ole toimia oppilaidensa alati lempeänä lohdutusautomaattina tai myötäelää onnettomien ihmisten suruntunteita. Edesmennyt Kashmirin shaivismin mestari Swami Lakshmanjoo korosti sitä, että jumaltietoinen - eli, bhairavatilassa elävä henkilö - suhtautuu omaan ja toisten ihmisten onnettomuuteen ja onneen tyynesti kuten ylin jumala Shiva - koska hän ON Shiva!
Shivalle suru, riemu ja tuska ovat kaikki "yhtä okei". Tämä linjaus sai eräät Lakshmanjoon länsimaiset oppilaat ihmetyksiin:
JONATHAN: Eivätkö sellaiset ihmiset, joiden tietoisuus on vakiintunut Bhairavatilaan tunne myötätuntoa?
SWAMIJI: He ovat saavuttaneet myötätunnon Bhairavatilaa kohtaan. He ovat todella rakastavia Bhairavatilaa kohtaan. He eivät ole myötätuntoisia sellaisia tiloja kohtaan, joissa ei ole substanssia.
JOHN: Mutta te olette vakiintunut Bhairavatilaan ja te tunnette myötätuntoa.
SWAMIJI: Ei, tosi mielessä myötätunto ei tarkoita tätä. Koska Bhairavatila on rajoitusten tuolla puolen... myötätunto sisältyy ylimpään Bhairavaan siten, että jokainen ken tulee Hänen (Shiva Bhairavan) jalkojen juureen pelastuu pahoilta tapahtumilta. Hän on pelastettu kaikkiaan. Siitä ei...
JOHN: ole epäilystä.
SWAMIJI: ...siitä ei ole epäilystä. Mutta samaan aikaan nämä ihmiset ovat epäkelpoja hänelle. Laatua on ainoastaan heissä, jotka ovat vakiintuneet Bhairavatilaan.
JONATHAN: Tuota on vaikea ymmärtää.
SWAMIJI: Sitä on vaikea ymmärtää, mutta Herra Krishnan ilmestyessä valtavan isossa olemuksessaan Arjunalle Herra Krishna sanoi: Kaikki tulevat kuolemaan paitsi sinä ja sinun ystäväsi ja sukulaisesi. Ystäväsi ja sukulaisesi eivät kuole. Sinun ystäväsi ja sukulaisesi, joita kohtaan sinulla on sisälläsi rakkautta jäävät henkiin. Muut kuolevat. Tämän kaltaista on Hänen myötätuntonsa.
JONATHAN: Mutta, sir, jos katsotaan asiaa persoonalliselta kannalta, niin minä olen nähnyt teidät enkä ole ikinä kokenut kenessäkään olevan sellaista myötätuntoa kuin teissä. Myötätunto jonka näemme teissä ja rakkaus jota jaatte jokaiselle - en ole kokenut vastaavaa kenenkään toisen kohdalla.
SWAMIJI: Minä en rakasta... Minä rakastan kaikkia, mutta varsinaisesti minä en rakasta (nauraa), en rakasta ihmisiä lainkaan. Ja minun rakkauteni avulla he ovat pelastettuja. He eivät kohtaa hankaluuksia elämänsä aikana.
- Swami Lakshmanjoo: Bhagavad Gita in the Light of Kashmir Shaivism
Uus-uskonnollisissa ympyröissä ja neohippien ja new age -viisastelijoiden ideologioissa universaalin rakkauden autuuden asia on asetettu näkyvästi näyttämölle. Tyhjentävien totuuksien ominaisuudessa (esim internetissä) kierrätetään ahkerasti sellaisia sloganeja ja päätelmiä kuin:
Kaikki on rakkautta.
Puhdas tietoisuus on rakkautta.
Olemassaolon pohjalla on rakkauden yhtenäiskenttä.
Kehnot, latteat aforismit voisi jättää omaan arvoonsa, ellei niistä olisi tullut merkittävä voimaannuttaja romanttiselle hössönpössölle, jolla on maailmanlaajuisesti ihmisten ajattelua ja tiedostamista kutistava vaikutus.
Miksi liisteröidä mielensä sellaiseen aatteesen, että elämän alkulähde on rakkaus, vaikka jo koko alkulähteen (ja "Alun") olemassaolo on totta vain niille, jotka siihen uskovat? Jos tiettyjen, hurmioituneiden kokemusten perusteella kaikkeus ja "kaikki" elämässä julistetaan "rakkaudeksi", vihelletään peli poikki ennen kuin se on edes alkanut.
Lisäksi universaalin rakkauden pelastusarmeija jättää huomiotta mm sen, että läheskään kaikkia maailman kansalaisia ei isommin innosta olla hengellisten heimolaistensa super-rakkaus -hypetyksen objektina. En ainakaan minä kaipaa erityisesti rakkautta ja myötätuntoa elämääni. Minulle riittäisi vallan mainiosti se, jos elämä ympäristössäni ja miksei myös globaalisti sujuisi reilun ja luontevan ystävällisyyden vallitessa.
Maailma ei pelastu rukouksilla, tarvitaan tekoja, sanoo Dalai Lama - jonka omat tekemiset ovat lähinnä rukoilemista, mietiskelyä ja ihmisille puhumista.
Ymmärtääkö vuosikymmenten ajan omiin oppeihinsa uppoutunut Dalai Lama lainkaan mitä rakkaus on? Vielä tärkeämpi kysymys: ymmärränkö minä ja ymmärrätkö sinä rakkauden? Tajutaksemme rakkautta tai mitään itseämme isompaa suuretta elämässä meidän on saavutettava suvereniteetti suhteessa omaan psykologiaamme. Se merkitsee vapautta toimia ilman ehdollistumia, ilman kiintymystä.
Jossain tilanteessa voi olla ainut mahdollinen rakkauden teko ottaa toista ihmistä kädestä kiini tai halata häntä. Vaan pateettista ja siten brutaalia on rakkaus, jos sitä ohjaa oma, salattu kaipuumme toista ihmistä liki tai, jos rakastaminen typistetään tunteiden tyrkyttämiseksi ja tunteellisuuteen uppoutumiseksi.
Pitäisikö meidän siis opiskella rakkautta? Tehdä tietynlaisia harjoituksia, kunnes satojen tai tuhansien jälleensyntymien jälkeen olemme omaksuneet ... Rakkauden ... Minusta tuntuu, että myötätunnon tietoinen jäljittäminen - jäljentäminen - vaarantaa ihmisessä vilpittömyyden ja ehkäisee havahtumista alastomaan sellaisuuteen.
Jos rakkaus on todellakin jotain täysin ainutlaatuista, niin silloinhan sitä on mahdotonta lähestyä samalla tavalla kuin muita elämän asioita eli, opiskelun ja harjoittelun kautta. Rakkauteen ei voi harjaantua. Rakkauteen herätään. Tämän suuntainen oli Jiddu Krishnamurtin näkemys rakkaudesta.
Krishnamurtin mukaan suora yhteys on rakkautta. Esteetön, minätön vuorovaikutus mahdollistaa heräämisen erikoislaatuisen intensiiviseen läheisyyteen, herkkyyteen, josta keskinäinen ymmärrys kumpuaa.
Monet aikalaislähteet ovat kertoneet, että Krishnamurti (kuvassa yllä) oli tunteeton, jopa kylmä ihminen. Toista äärimmäisyyttä edustavat anekdootit kukkapuska kourassa salaisen rakastajattarensa (K:n managerin vaimo) luo hiippailevasta miehestä, jolla oli tapana myhäillä: ensimmäinen rakkaus on paras rakkaus.
Krishnamurti tunsi romanttisen rakkauden ja hänellä oli havaintoja persoonallisuuden rajat ylittävästä, suorasta yhteydestä, jota nimitti rakkaudeksi. Krishnamurtin opetuksissa rakkaus näyttäytyy myös mysteerisenä, transkendenttisena entiteettinä, joka saattaa ilmaantua ihmiselle sisäisen ja ulkoisen maailman integroitumisen hetkinä:
... Sinut oli vallannut ihmeellinen, syvä hellyyden tunne, joka ei kohdistunut mihinkään eikä kehenkään. Se oli sitä täyteyden tunnetta, jota voisi sanoa rakkaudeksi ... Se on tosiaan melko villi ja kesyttämätön, eikä sen kauneus ole lainkaan sellaista, mitä yleensä arvostetaan ...
Emme halua sitä, sillä meistä tuntuu, että se saattaisi olla liian vaarallinen. Olemme kesytettyjä eläimiä, kierrämme ympyrää itse rakentamassamme häkissä. Riitelemme, poliitikkomme ovat mahdotomia, gurut käyttävät hyväkseen sekä meidän omahyväisyyttämme että omaansa, he tekevät sen joko hienostuneesti tai karkeasti. Häkissä voi vallita anarkia tai järjestys, joka vuorostaan aiheuttaa epäjärjestystä. Näin on jatkunut satojen vuosien ajan: edistytään ja taannutaan, yhteiskunnan rakenteita muutetaaan, köyhyydestä saatetaan päästä jossakin eroon. Jos ihminen pitää kaikkea tuota olennaisimpana, hän menettää rakkauden.
Ole joskus yksin, ja jos sinulla on onnea, se saattaa saapua luoksesi katsoessasi putoavaa lehteä tai yksinäistä puuta, joka kasvaa kaukana aukealla pellolla.
- Jiddu Krishnamurti: Elämän syvin haaste
Erikoislaatuista, jopa hätkähdyttävää, hauskaakin, on se, että suuresti kunnioitettu vapauden filosofi ja valaistunut elämäntaidon opettaja toteaa puhtaasta ja rajoittamattomasta, elämän suuruisesta rakkaudesta: jos sinulla on onnea, se saattaa saapua luoksesi.
Jos sinulla on onnea ...
No comments:
Post a Comment
Note: Only a member of this blog may post a comment.