Buddhalaisten informanttien mukaan Gautama Buddhan elinaikana Intiassa vaikutti 62 filosofista suuntausta. Jainilaisten kirjoitusten perusteella ideologiota oli runsaat 350. Täten ei ihme, että jumalien määräkin on ollut ja on Intiassa huikea.
Vedassa mainitaan 33 jumalaa. Mahabharata-eepoksessa jumalien määräksi esitetään 33 333. Korkein arvio jumalien määrästä hindulaisissa kirjoituksissa on 360 miljoonaa.
Jumalien asemaa hindulaisessa kosmologiassa selvittää sanskritinkielen expertti Asko Parpola näin:
Kaikilla elävillä olennoilla Brahmā-jumalasta aina ruohonkorteen on ikuisesti olemassa ollut kuolematon sielu. Nykyisen ruumiinsa kuollessa sielu syntyy johonkin toiseen ruumiiseen sen perusteella, mikä on sen hyvien ja pahojen tekojen kulloinenkin tase. Tämä koskee myös jumalia, joilla on oma hierarkiansa. Kussakin maailmassa on kerrallaan aina yksi Indra, yksi Agni jne. Kun tietyn jumalana eläneen sielun ansiot ovat kuluneet loppuun, hän syntyy uudelleen maan päälle ihmiseksi samalla kun joku toinen ansioitunut sielu syntyy hänen tilalleen jumalaksi. Pitkäikäisin on luojajumala Brahmā, jonka elinikä on sata Brahmān vuotta eli 311 040 000 000 000 ihmisen vuotta. Kun Brahmā kuolee, hänen maailmansa muuttuu manifestoitumattomaksi alkumateriaksi ja katoaa. Kun se on ollut täydellisen rauhan tilassa yhtä pitkän ajan, se manifestoituu jälleen uutena maailmaana ja samalla syntyy uusi Brahmā.
Jumalien lukuisuus nousee rajusti, jos laskemme mukaan myös Intian ulkopuolisen maailman tuntemat jumalat. Suomessakin vaikutti ennen kristinuskoa liuta erilaisia jumalia. Jenkkisadhu Baba Rampurin mielestä länkkäreiden ei pitäisi ensijaisesti etsiä yhteyttä Intiassa suosittuihin ylimaallisiin olentoihin, vaan kääntyä oman kulttuurinsa jumaluuksien puoleen.
Folkloreen perehtymällä voimme avata näkymää esi-isiemme jumalgalleriaan. Jos halajamme konkreettisemmin tutustua vanhoihin suomalaisten jumaliin, niin meidän on lähdettävä etsimään voimapaikkoja, joihin jumalat tai ihmisten ja jumalien kohtaamiset liittyvät. Mikäli onnistumme tässä ja päädymme istumaan pyhän ukonkiven päälle ikiaikaisella power spotilla, meillä on ratkaistavana uusi kompa: miten suomenuskon jumalien kanssa pelataan? Onhan muinaisjumaluuksien lähestymisen metodologia ja pohjoisen tietäjäperinteen tietämys kaikkiaan jo matkan päässä meistä.
Uhrirituaalin järjestäminen on ollut universaalisti hyvin suosittu tapa olla kontaktissa jumalien kanssa. Intialaisessa Rigvedassa ja muissa, tuhansien vuosien ikäisissä veda-kirjoissa uhrirituaaleja käsittelevillä lauluilla ja ohjeilla on tärkeä sija. Rituaalien ja riittien avulla saatiin jumalolennot toteuttamaan ihmisten toiveita ja tahtoa. Asetelma oli siis tyystin toisen tyyppinen kuin kristityillä - jotka jumalaansa rukoillessaan lausuvat "tapahtukoon Sinun tahtosi" - tai nykyaikaisessa hindulaisuudessa, jossa uskonnollisuuden korkein aste on sanoa jumalalle:
`Tee minusta ruma prostituoitu tuhansien syntymien ajaksi, jos haluat, mutta pidä minut aina lähelläsi`. Kun pystyt sanomaan rehellisesti näin, olet valmis tulemaan todelliseksi palvojaksi. (Aghori Vimalananda)
Vedisen ajan varhaisuudessa suosittu soma-uhri oli hyvin yksinkertainen ja se suoritettiin useimmiten oman perheen ja heimon piirissä. Myöhemmin uhrimenot monimutkaistuivat ja niiden taitajista tuli varakkaiden henkilöiden ja hallitsijoiden hyväksi riittejä toteuttavia leipäpappeja. Tähän muutokseen kytkeytyy historian professori N.N. Bhattacharyyan mukaan monoteismin nousu Intiassa: Idea ylimmästä Jumalasta hallitsemassa universumia perustuu vain ja ainoastaan uudelle ja niin hienolle absoluuttisen monarkian periaatteelle.
Siirryttäessä tribaalista yhteisöstä luokkayhteiskuntaan jumalat alkoivat assosioitua hallitsevaan luokkaan, jota pystyi miellyttämään vain lepyttelemällä ja palvomalla. Monoteismi oli looginen kulminaatio tälle prosessille. Jumalaisen prototyypin etsintä inhimilliselle monarkialle saavutti päämäränsä, kun herätettiin henkiin vedinen Vishnu Jumala ja esi-vedinen Jumala, joka myöhemmin opittiin tuntemaan Shivana.
Nythän hindulaisuudessa on - pelkistetysti ilmaistuna - vallitsevana oppi koko olemassaolon alkusyynä olevasta absoluutista tai kantajumaluudesta, jonka jakautumia, jatkeita, manifestaatioita ja palvelijoita kaikki sadat ja tuhannet jumalat ja jumalattaret ovat. Tälläisen teologian läpimurtoon Intiassa vaikuttivat aikoinaan suuresti brittihallinto ja länsimaiset hindulaisuuden tutkijat.
Intiassa vedisen perinteen piiriin lasketaan myös ideologiat, jotka eivät tunnusta jumalan olemassaoloa, mutta vaalivat silti vedistä ritualismia, koska uskovat näiden rituaalien oikeaoppisen suorittamisen vaikuttavan maailmankaikkeuden toimintaan. Tämä ei ole niin outoa kuin äkkipäätä näyttää, sillä siihen uskonnollisuuteen, jota esim Rigveda ilmentää ei sisälly uskon kategoriaa. Jumalaan uskomista pitävät tärkeänä juutalais-kristilliset ja muut historiallisen ajan uskonnot.
On kiinnostava huomata, että moderni ihminen, jolle historia on olemassa sinänsä, historiana eikä toistona, kokee jumalan olemassaolon paljon pakottavampana kuin arkaaisten ja traditionaalisten kulttuurien ihminen, joka puolustautuu historian hirmuvaltaa vastaan käyttämällä ... myyttejä, riittejä ja [tiettyjä] käyttäytymismalleja ... Muunlaiset uskonnollisuuden "muodot", toteismi, esi-isien kultti, hedelmällisyyden Suuri Jumalatar ja niin edelleen ovat (jumala-uskoa) nopeammin vastanneet "primitiivisen" ihmiskunnan uskonnollisiin tarpeisiin. (Mircea Eliade)
Yksi vanhimmista ei-teistisistä, mutta vedaan perustavista ideologioista on itseoivallukseen tähtäävä Pūrvamimāmsā-filosofia. Koulukunnan kuuluisin edustaja Kumarilā on kirjoittanut jumalan olemassaolosta seuraavasti:
Jos kuka tahansa sanoo, että Jumala yksin oli olemassa ennen luomista, häneltä voi kysyä missä, milloin, kuinka ja miksi tämä Jumala oli olemassa, oliko hänellä keho vai eikö ollut. Jos hänellä ei ollut kehoa hänellä ei voinut olla mitään intohimoa luomiseen ja jos hänellä oli keho, hän ei todistettavasti ollut tämän kehon tekijä. Siis toinen Jumala tarvittiin hänen luomisekseen, ja toinen tämän uuden luojaksi, ja vaikka tuotaisiin miljoonia jumalia tämä ongelma ei ratkeaisi.
Seuraava kysymys koskee materiaaleja. Jos luomiseen käytetyt materiaalit olivat olemassa jo ennen luomisen alkua, kuka oli niiden tekijä? Jos nämä materiaalit olivat jonkun muun lähteen kuin Jumalan tuotantoa, Jumala täytyy käsittää orjuutuksen alaisena toimijana ja sellaista ei voi pitää Jumalana. Jos sanotaan, että Jumala on luonut luomisen materiaalit omasta kehostaan niin, kuin hämähäkki kutoo verkkonsa, silloin Jumalalla täytyy olla keho. Tämä tuo jälleen esiin ongelman, joka on jo tullut mainittua.
Seuraava kysymys käsittelee tarkoitusta. Miksi Jumalan pitäisi luoda maailma? Mikä on hänen tarkoituksensa kun hän luo kurjan ja puutteellisen maailman? Jos sanotaan, että hän loi maailman myötätunnon ohjaamana, kysymys kuuluu: myötätunnosta ketä kohtaan? Miksi maailma sitten on onneton ja karkea? Jos hän taas loi maailman ilman mitään tarkoitusta, hän oli hupsuakin hupsumpi, koska jopa typeryksen toimillakin on tietty tarkoitus. Ja jos hän loi maailman joku tarkoitus mielessään, se todistaa ettei hän ole täydellinen. Jos maailma on luotu hänen huvikseen, häntä täytyy sanoa edesvastuuttomaksi.
Buddhalaisuus ei ole vedaa, vaan poikkeama vedasta. Se pitää luojajumalan olemassaoloa mahdottomuutena, mutta muunlaisia jumalia, samoin demoneja ja deevoja, buddhalaiseen kulttuuriin kyllä kuuluu. Buddha Dharman harjoittajien jumalat eivät ole ihmisten toimia valvovia jehovia, eikä niillä ole itsenäistä ja ikuista olemassaoloa. Osa Tiibetin buddhalaisten kunnioittamista jumalkarakteereista on alunperin samanistisen bön-uskonnon tunnistamia hirmuja, jotka "toinen Buddha", Guru Rinpoche Padmasambhava, taivutti Dharman suojelijoiksi.
Erinäisissä jooogaopeissa monijumalaisuus korrelloi ihmisen hermoston ja koko energiajärjestelmän rakenteen muodostavien 72 000 nadin, energiakanavan kanssa:
Rama ... on Raja Rama, koska hän on 72 000 nadin kuningas. Krishna myös hallitsee nadeja, mutta hänen Lilansa (jumalainen leikkinsä) on erilainen. Hänellä on rakkaussuhde nadien kanssa. Joillekin ihmisille on helpompaa lähestyä sielua kuninkaana, jotkut muut pitävät luontevampana samaistua Rakastajaan ... Anjaneya (Hanuman) on prana, tuulen jumalan poika, Shivan inkarnaatio. Rama on tuli. (Aghori Vimalananda)
Tantrassa jumalaan yhdistyminen on konkretiaa kahdessa, toisiaan leikkaavassa merkityksessä: tantrikon tarkoitus on sisäistää Shiva-tietoisuuus eli, muuttaa itsensä Shivaksi - joka rituaalissa lähestyy Shaktia rakastajana yhtymisen tarkoituksessa.
Vedakulttuurissa Shiva (Rudra) ei ollut keskeisessä asemassa. Tärkeimmät jumalat olivat Varuna, Agni ja Indra. Viimeksi mainitun katsotaan vastaavan kreikkalaisten Zeusta ja roomalaisten Jupiteria. Nämä vanhan Euroopan jumalat nujersi kristinusko. Kristityt progavoivat Jeesusta ainutlaatuisena jumalan julkitulona ja sijoittivat hänet tiivisti ja täsmällisesti tiettyyn historialliseen pisteeseen ja murskasivat näin - vääränlaisella (= historiallisella) jumalallaan - sykliseen aikakäsitykseen sisältyvän, ns ikuisen paluun myytin.
Zeus, Hermes, Afrodite ja muut Olympos-vuoren valtiaat eivät ole enää nousseet uudestaan pinnalle kristinuskon hegemonian alta edes päivitettyinä versioina muuten kuin sarjakuvissa (Teräsmies ym) ja ehkä myös jonkun new age -kultin spesiaaleina. Psykiatri C. G. Jungilla on tähän selitys:
... useat aikaisemmat jumalat ovat muuttuneet henkilöistä personoiduiksi ideoiksi ja lopulta abstrakteiksi ideoiksi, sillä elävöityneet tiedottomat sisällöt ilmenevät aina ensin ulospäin projisoituneina, ja henkisen kehityksen kuluessa tajunta assimiloi ne hiljalleen ja muodostaa ne tietoisiksi ideoiksi, jolloin ne (tietoiset ideat) menettävät alkuperäisen autonomian ja persoonallisen luonteensa. Muutamat vanhat jumalat ovat kehittyneet tunnetusti astrologian kautta pelkiksi ominaisuuksiksi (materiaalinen, joviaali, saturninen, eroottinen, lunaarinen jne.).
Jungille jumalat eivät siis ole transsendenttisiä, objektiivisesti olemassa olevia henkiä, vaan tajunnan "elävöityneitä, tiedottomia sisältöjä". Hän nimittää niitä myös tajunnan "osajärjestelmiksi". Näistä autonomian omaavista osajärjestelmistä tulee neuroosien ja kompleksien lähde, ellei ihminen niitä hyväksy ja sulata tietoisuuteensa.
Jung näkee buddhalaisen, hindulaisen ja taolaisen täyttymyksen ymmärryksen avulla tapahtuvana irtaantumisena tiedostomattoman hallinnasta. Tälläinen seuraamus ns valaistumisella epäilemättä psykologiselta kannalta onkin, mutta laajentuneen, psyykkisen itseymmärryksen ohella itämaisten uskontojen "täyttymykseen" sisältyy oleellisesti mm universaalin myötätunnon herääminen, elämän olemuksen tietäminen (gnosis) ja - ainakin joogien ja tantrikoiden kohdalla - ihmisen energiajärjestelmän mystinen metamorfoosi, joka mahdollistaa ihmeteot, siddhit.
Joogassa, tantrassa ja alkemiassa kyse on siitä, että tajunta laajenee entuudestaan täysin tuntemattomalle (koskemattomalle, absoluuttisen puhtaalle ja siksi pyhälle) tasolle. Piilotajunnan tai kollektiivisen alitajunnan haravointi ja hallitseminen on usein osa tajunnan laajenemisen prosessia, mutta ei ylitajuntaan alitajuntaan sukeltamalla päädytä.
Moksha voi kyllä merkitä Jungin tarkoittamaa tajunnan osajärjestelmien integroitumista (jota Jung kirjoituksissaan käsittelee lähinnä teoreettisena optiona) tajunnan, itseyden "keskusvaloon". Vaan jos ajatellaan vaikkapa Buddhan promotoimaa mielenmuutosta, niin onhan siinä hyvinkin keskeistä kaikkien ilmiöiden perimmäisen tyhjyyden näkeminen, ei pelkästään se, että - Jungin sanoin - "tajunta on tyhjä" eli, ei enää asioihin liittyvien kuvien täyttämä.
Jungilainen, metafysiikka karttava, psykiatrinen lähestymistapa tarkastelee jumaluuksia (mielen osajärjestelmiä) vain sisältöjen ja niiden psykologisten vaikutusten kannalta. Näin tehtäessä sivuutetaan mm se tärkeä seikka, että välittämättä siitä millaisia ovat jumalkuviin säilötyt sisällöt, ihminen on syvästi ja dynaamisesti sisällä kosmisessa prosesissa silloin kun hän arkaaisen, mytologisen ihmisen, tavoin ylläpitää pyhyyden sfääriä toimimalla kaikessa arkkityyppisten esikuvien tavoin. "Kuten tekivät jumalat, niin tekivät ihmiset", opasta vedalaisten rituaalien opaskirja Taittrīya Brāhmana. Siten:
Jokainen brahmiinien uhritoimitus merkitsee maailman luomista uudelleen. Niinpä itse alttarin rakentaminen ymmärretään "maailman luomiseksi". Vesi, johon savi sekoitetaan, on alun vettä; savi, joka palvelee alttarin pohjana, on maa; sivuseinät edustavat atmosfääriä ja niin edelleen. (Mircea Eliade)
Jos jumalat vastoin Jungin oletusta ovatkin transsendenttisiä entiteettejä, he eivät voi nähdä ja tulla läpi karkeaan, fysikaaliseen maailmaan. Transsendenttisiin taajuuksiin tajuntansa venyttävä ihminen toimii jumalan silminä tämän puoleiseen: Shiva katsoo maailmaa Shiva-tietoisuuteen murtautuneen joogin silmien läpi.
Tosin kaikkien jumalien ei edes oleteta asuvan taivaissa. Veden ja tulen herrat ja herrattaret, metsien valtiaat ja jokijumalattaret kuuluvat samaan elonskeneen kuin elementeistä - maa, tuli, vesi, ilma, eetteri - koostuvat ihmiset ja heitä ympäröivä maailma.
Edellä sanotusta ei pidä johtaa sellaista yleistystä, että "primitiiviset" kulttuurit olisivat palvoneet luonnonilmiöitä ja -esineitä jumalina yksi yhteen. Sillä vaikka monet [jumalat] liittyvätkin selvästi luonnonilmiöihin (Indra: ukkonen, Agni: tuli, Surya: aurinko) edustavat luonnonilmiöt pikemminkin abstraktis-mytologisten jumaluuksien erilaisia funktioita kuin heidän varsinaista olemustaan, toteaa Klaus Karttunen suomenkielisen Rigveda-koosteen esipuheessa.
Intiassa elää yhä miljoonia, reformoidusta hinduopista tietämättömiä, monijumalaisia ihmisiä. Multijumalaiset kultit jytäävät myös mm Siperiassa, Amazonilla ja Nepalissa. Mutta kyllähän monoteismi meidän aikakautemme uskonnollisuuden suuri, yhteinen nimittäjä on. Nykyisin vaan kun kaikessa mennään minä edellä, niin hyvin monella yksijumalaisella ihmisellä on oma, henkilökohtainen mononsa ...
Monoteismi on samalla tavalla suoraviivainen ja sulkeutunut katsanto kuin ateismi. Molemmat kiistävät jumalien moninaisuuden (jollaiseen jopa kristittyjen pyhässä kirjassa on monia viittauksia luomiskertomuksen elohimeistä lähtien). Lisäksi uskonnollista ja ei-uskonnollista, totalistista teismismiä yhdistää usein sellainen ajatuskaavio, että kaiken diversiteetin takana on Yksi lähde, lähtökohta, luoja tai, Alku(räjähdys).
Tuskin tuollaisesta näkemyksestä normi-ihmisen elämään suurta ja suoranaista haittaa aiheutuu. Ei käsitys pannukakun muotoisesta telluksestakaan muinaisajan ihmisten elämää fataalisti turmellut. Mutta mikäli oikeasti haluaa olla mieleltään avoin ja myös tajuta & tietää miten asiat ovat, onko viisasta lukita mielenvirettään ja orientaatiotaan yhteen ennakko-olettamukseen?
Monoteistisessa jumalkäsityksessä, ajatuksessa jumalasta maailman Valona, on ainakin se vaara, että se saattaa johdattaa meidät harharetkille Hölmölän pimeään yöhön, jos monoteismin ja monismin huumassa innostumme pyrkimään (esim meditaatiossa) "Valoa kohti". Sillä miten kosminen valo voisi mitenkään olla missään tietyssä suunnassa suhteessa omaan sijaintiimme, kun se on kaiken läpi näkyvä, koko avaruuden kattava kirkkaus ... Sitoutumatta mihinkään muotoon tai väriin, ajatukseen, tunteeseen tai kokemukseen, meidän tajuntamme on tämä kirkkaus. Näin olen kuullut. Ja nähnyt. Siksi itse luotan jumaliin, jotka eivät ponseina jökötä valtaistuimellaan valon ja minun välissä, vaan ovat läpikuultavia tietoisuuden portaaleja Rajoittamattomaan.
Vedassa mainitaan 33 jumalaa. Mahabharata-eepoksessa jumalien määräksi esitetään 33 333. Korkein arvio jumalien määrästä hindulaisissa kirjoituksissa on 360 miljoonaa.
Jumalien asemaa hindulaisessa kosmologiassa selvittää sanskritinkielen expertti Asko Parpola näin:
Kaikilla elävillä olennoilla Brahmā-jumalasta aina ruohonkorteen on ikuisesti olemassa ollut kuolematon sielu. Nykyisen ruumiinsa kuollessa sielu syntyy johonkin toiseen ruumiiseen sen perusteella, mikä on sen hyvien ja pahojen tekojen kulloinenkin tase. Tämä koskee myös jumalia, joilla on oma hierarkiansa. Kussakin maailmassa on kerrallaan aina yksi Indra, yksi Agni jne. Kun tietyn jumalana eläneen sielun ansiot ovat kuluneet loppuun, hän syntyy uudelleen maan päälle ihmiseksi samalla kun joku toinen ansioitunut sielu syntyy hänen tilalleen jumalaksi. Pitkäikäisin on luojajumala Brahmā, jonka elinikä on sata Brahmān vuotta eli 311 040 000 000 000 ihmisen vuotta. Kun Brahmā kuolee, hänen maailmansa muuttuu manifestoitumattomaksi alkumateriaksi ja katoaa. Kun se on ollut täydellisen rauhan tilassa yhtä pitkän ajan, se manifestoituu jälleen uutena maailmaana ja samalla syntyy uusi Brahmā.
Jumalien lukuisuus nousee rajusti, jos laskemme mukaan myös Intian ulkopuolisen maailman tuntemat jumalat. Suomessakin vaikutti ennen kristinuskoa liuta erilaisia jumalia. Jenkkisadhu Baba Rampurin mielestä länkkäreiden ei pitäisi ensijaisesti etsiä yhteyttä Intiassa suosittuihin ylimaallisiin olentoihin, vaan kääntyä oman kulttuurinsa jumaluuksien puoleen.
Folkloreen perehtymällä voimme avata näkymää esi-isiemme jumalgalleriaan. Jos halajamme konkreettisemmin tutustua vanhoihin suomalaisten jumaliin, niin meidän on lähdettävä etsimään voimapaikkoja, joihin jumalat tai ihmisten ja jumalien kohtaamiset liittyvät. Mikäli onnistumme tässä ja päädymme istumaan pyhän ukonkiven päälle ikiaikaisella power spotilla, meillä on ratkaistavana uusi kompa: miten suomenuskon jumalien kanssa pelataan? Onhan muinaisjumaluuksien lähestymisen metodologia ja pohjoisen tietäjäperinteen tietämys kaikkiaan jo matkan päässä meistä.
Uhrirituaalin järjestäminen on ollut universaalisti hyvin suosittu tapa olla kontaktissa jumalien kanssa. Intialaisessa Rigvedassa ja muissa, tuhansien vuosien ikäisissä veda-kirjoissa uhrirituaaleja käsittelevillä lauluilla ja ohjeilla on tärkeä sija. Rituaalien ja riittien avulla saatiin jumalolennot toteuttamaan ihmisten toiveita ja tahtoa. Asetelma oli siis tyystin toisen tyyppinen kuin kristityillä - jotka jumalaansa rukoillessaan lausuvat "tapahtukoon Sinun tahtosi" - tai nykyaikaisessa hindulaisuudessa, jossa uskonnollisuuden korkein aste on sanoa jumalalle:
`Tee minusta ruma prostituoitu tuhansien syntymien ajaksi, jos haluat, mutta pidä minut aina lähelläsi`. Kun pystyt sanomaan rehellisesti näin, olet valmis tulemaan todelliseksi palvojaksi. (Aghori Vimalananda)
Siirryttäessä tribaalista yhteisöstä luokkayhteiskuntaan jumalat alkoivat assosioitua hallitsevaan luokkaan, jota pystyi miellyttämään vain lepyttelemällä ja palvomalla. Monoteismi oli looginen kulminaatio tälle prosessille. Jumalaisen prototyypin etsintä inhimilliselle monarkialle saavutti päämäränsä, kun herätettiin henkiin vedinen Vishnu Jumala ja esi-vedinen Jumala, joka myöhemmin opittiin tuntemaan Shivana.
Nythän hindulaisuudessa on - pelkistetysti ilmaistuna - vallitsevana oppi koko olemassaolon alkusyynä olevasta absoluutista tai kantajumaluudesta, jonka jakautumia, jatkeita, manifestaatioita ja palvelijoita kaikki sadat ja tuhannet jumalat ja jumalattaret ovat. Tälläisen teologian läpimurtoon Intiassa vaikuttivat aikoinaan suuresti brittihallinto ja länsimaiset hindulaisuuden tutkijat.
Intiassa vedisen perinteen piiriin lasketaan myös ideologiat, jotka eivät tunnusta jumalan olemassaoloa, mutta vaalivat silti vedistä ritualismia, koska uskovat näiden rituaalien oikeaoppisen suorittamisen vaikuttavan maailmankaikkeuden toimintaan. Tämä ei ole niin outoa kuin äkkipäätä näyttää, sillä siihen uskonnollisuuteen, jota esim Rigveda ilmentää ei sisälly uskon kategoriaa. Jumalaan uskomista pitävät tärkeänä juutalais-kristilliset ja muut historiallisen ajan uskonnot.
On kiinnostava huomata, että moderni ihminen, jolle historia on olemassa sinänsä, historiana eikä toistona, kokee jumalan olemassaolon paljon pakottavampana kuin arkaaisten ja traditionaalisten kulttuurien ihminen, joka puolustautuu historian hirmuvaltaa vastaan käyttämällä ... myyttejä, riittejä ja [tiettyjä] käyttäytymismalleja ... Muunlaiset uskonnollisuuden "muodot", toteismi, esi-isien kultti, hedelmällisyyden Suuri Jumalatar ja niin edelleen ovat (jumala-uskoa) nopeammin vastanneet "primitiivisen" ihmiskunnan uskonnollisiin tarpeisiin. (Mircea Eliade)
Yksi vanhimmista ei-teistisistä, mutta vedaan perustavista ideologioista on itseoivallukseen tähtäävä Pūrvamimāmsā-filosofia. Koulukunnan kuuluisin edustaja Kumarilā on kirjoittanut jumalan olemassaolosta seuraavasti:
Jos kuka tahansa sanoo, että Jumala yksin oli olemassa ennen luomista, häneltä voi kysyä missä, milloin, kuinka ja miksi tämä Jumala oli olemassa, oliko hänellä keho vai eikö ollut. Jos hänellä ei ollut kehoa hänellä ei voinut olla mitään intohimoa luomiseen ja jos hänellä oli keho, hän ei todistettavasti ollut tämän kehon tekijä. Siis toinen Jumala tarvittiin hänen luomisekseen, ja toinen tämän uuden luojaksi, ja vaikka tuotaisiin miljoonia jumalia tämä ongelma ei ratkeaisi.
Seuraava kysymys koskee materiaaleja. Jos luomiseen käytetyt materiaalit olivat olemassa jo ennen luomisen alkua, kuka oli niiden tekijä? Jos nämä materiaalit olivat jonkun muun lähteen kuin Jumalan tuotantoa, Jumala täytyy käsittää orjuutuksen alaisena toimijana ja sellaista ei voi pitää Jumalana. Jos sanotaan, että Jumala on luonut luomisen materiaalit omasta kehostaan niin, kuin hämähäkki kutoo verkkonsa, silloin Jumalalla täytyy olla keho. Tämä tuo jälleen esiin ongelman, joka on jo tullut mainittua.
Seuraava kysymys käsittelee tarkoitusta. Miksi Jumalan pitäisi luoda maailma? Mikä on hänen tarkoituksensa kun hän luo kurjan ja puutteellisen maailman? Jos sanotaan, että hän loi maailman myötätunnon ohjaamana, kysymys kuuluu: myötätunnosta ketä kohtaan? Miksi maailma sitten on onneton ja karkea? Jos hän taas loi maailman ilman mitään tarkoitusta, hän oli hupsuakin hupsumpi, koska jopa typeryksen toimillakin on tietty tarkoitus. Ja jos hän loi maailman joku tarkoitus mielessään, se todistaa ettei hän ole täydellinen. Jos maailma on luotu hänen huvikseen, häntä täytyy sanoa edesvastuuttomaksi.
Buddhalaisuus ei ole vedaa, vaan poikkeama vedasta. Se pitää luojajumalan olemassaoloa mahdottomuutena, mutta muunlaisia jumalia, samoin demoneja ja deevoja, buddhalaiseen kulttuuriin kyllä kuuluu. Buddha Dharman harjoittajien jumalat eivät ole ihmisten toimia valvovia jehovia, eikä niillä ole itsenäistä ja ikuista olemassaoloa. Osa Tiibetin buddhalaisten kunnioittamista jumalkarakteereista on alunperin samanistisen bön-uskonnon tunnistamia hirmuja, jotka "toinen Buddha", Guru Rinpoche Padmasambhava, taivutti Dharman suojelijoiksi.
Erinäisissä jooogaopeissa monijumalaisuus korrelloi ihmisen hermoston ja koko energiajärjestelmän rakenteen muodostavien 72 000 nadin, energiakanavan kanssa:
Rama ... on Raja Rama, koska hän on 72 000 nadin kuningas. Krishna myös hallitsee nadeja, mutta hänen Lilansa (jumalainen leikkinsä) on erilainen. Hänellä on rakkaussuhde nadien kanssa. Joillekin ihmisille on helpompaa lähestyä sielua kuninkaana, jotkut muut pitävät luontevampana samaistua Rakastajaan ... Anjaneya (Hanuman) on prana, tuulen jumalan poika, Shivan inkarnaatio. Rama on tuli. (Aghori Vimalananda)
Tantrassa jumalaan yhdistyminen on konkretiaa kahdessa, toisiaan leikkaavassa merkityksessä: tantrikon tarkoitus on sisäistää Shiva-tietoisuuus eli, muuttaa itsensä Shivaksi - joka rituaalissa lähestyy Shaktia rakastajana yhtymisen tarkoituksessa.
Vedakulttuurissa Shiva (Rudra) ei ollut keskeisessä asemassa. Tärkeimmät jumalat olivat Varuna, Agni ja Indra. Viimeksi mainitun katsotaan vastaavan kreikkalaisten Zeusta ja roomalaisten Jupiteria. Nämä vanhan Euroopan jumalat nujersi kristinusko. Kristityt progavoivat Jeesusta ainutlaatuisena jumalan julkitulona ja sijoittivat hänet tiivisti ja täsmällisesti tiettyyn historialliseen pisteeseen ja murskasivat näin - vääränlaisella (= historiallisella) jumalallaan - sykliseen aikakäsitykseen sisältyvän, ns ikuisen paluun myytin.
Zeus, Hermes, Afrodite ja muut Olympos-vuoren valtiaat eivät ole enää nousseet uudestaan pinnalle kristinuskon hegemonian alta edes päivitettyinä versioina muuten kuin sarjakuvissa (Teräsmies ym) ja ehkä myös jonkun new age -kultin spesiaaleina. Psykiatri C. G. Jungilla on tähän selitys:
... useat aikaisemmat jumalat ovat muuttuneet henkilöistä personoiduiksi ideoiksi ja lopulta abstrakteiksi ideoiksi, sillä elävöityneet tiedottomat sisällöt ilmenevät aina ensin ulospäin projisoituneina, ja henkisen kehityksen kuluessa tajunta assimiloi ne hiljalleen ja muodostaa ne tietoisiksi ideoiksi, jolloin ne (tietoiset ideat) menettävät alkuperäisen autonomian ja persoonallisen luonteensa. Muutamat vanhat jumalat ovat kehittyneet tunnetusti astrologian kautta pelkiksi ominaisuuksiksi (materiaalinen, joviaali, saturninen, eroottinen, lunaarinen jne.).
Jungille jumalat eivät siis ole transsendenttisiä, objektiivisesti olemassa olevia henkiä, vaan tajunnan "elävöityneitä, tiedottomia sisältöjä". Hän nimittää niitä myös tajunnan "osajärjestelmiksi". Näistä autonomian omaavista osajärjestelmistä tulee neuroosien ja kompleksien lähde, ellei ihminen niitä hyväksy ja sulata tietoisuuteensa.
Jung näkee buddhalaisen, hindulaisen ja taolaisen täyttymyksen ymmärryksen avulla tapahtuvana irtaantumisena tiedostomattoman hallinnasta. Tälläinen seuraamus ns valaistumisella epäilemättä psykologiselta kannalta onkin, mutta laajentuneen, psyykkisen itseymmärryksen ohella itämaisten uskontojen "täyttymykseen" sisältyy oleellisesti mm universaalin myötätunnon herääminen, elämän olemuksen tietäminen (gnosis) ja - ainakin joogien ja tantrikoiden kohdalla - ihmisen energiajärjestelmän mystinen metamorfoosi, joka mahdollistaa ihmeteot, siddhit.
Joogassa, tantrassa ja alkemiassa kyse on siitä, että tajunta laajenee entuudestaan täysin tuntemattomalle (koskemattomalle, absoluuttisen puhtaalle ja siksi pyhälle) tasolle. Piilotajunnan tai kollektiivisen alitajunnan haravointi ja hallitseminen on usein osa tajunnan laajenemisen prosessia, mutta ei ylitajuntaan alitajuntaan sukeltamalla päädytä.
Moksha voi kyllä merkitä Jungin tarkoittamaa tajunnan osajärjestelmien integroitumista (jota Jung kirjoituksissaan käsittelee lähinnä teoreettisena optiona) tajunnan, itseyden "keskusvaloon". Vaan jos ajatellaan vaikkapa Buddhan promotoimaa mielenmuutosta, niin onhan siinä hyvinkin keskeistä kaikkien ilmiöiden perimmäisen tyhjyyden näkeminen, ei pelkästään se, että - Jungin sanoin - "tajunta on tyhjä" eli, ei enää asioihin liittyvien kuvien täyttämä.
Jokainen brahmiinien uhritoimitus merkitsee maailman luomista uudelleen. Niinpä itse alttarin rakentaminen ymmärretään "maailman luomiseksi". Vesi, johon savi sekoitetaan, on alun vettä; savi, joka palvelee alttarin pohjana, on maa; sivuseinät edustavat atmosfääriä ja niin edelleen. (Mircea Eliade)
Jos jumalat vastoin Jungin oletusta ovatkin transsendenttisiä entiteettejä, he eivät voi nähdä ja tulla läpi karkeaan, fysikaaliseen maailmaan. Transsendenttisiin taajuuksiin tajuntansa venyttävä ihminen toimii jumalan silminä tämän puoleiseen: Shiva katsoo maailmaa Shiva-tietoisuuteen murtautuneen joogin silmien läpi.
Tosin kaikkien jumalien ei edes oleteta asuvan taivaissa. Veden ja tulen herrat ja herrattaret, metsien valtiaat ja jokijumalattaret kuuluvat samaan elonskeneen kuin elementeistä - maa, tuli, vesi, ilma, eetteri - koostuvat ihmiset ja heitä ympäröivä maailma.
Edellä sanotusta ei pidä johtaa sellaista yleistystä, että "primitiiviset" kulttuurit olisivat palvoneet luonnonilmiöitä ja -esineitä jumalina yksi yhteen. Sillä vaikka monet [jumalat] liittyvätkin selvästi luonnonilmiöihin (Indra: ukkonen, Agni: tuli, Surya: aurinko) edustavat luonnonilmiöt pikemminkin abstraktis-mytologisten jumaluuksien erilaisia funktioita kuin heidän varsinaista olemustaan, toteaa Klaus Karttunen suomenkielisen Rigveda-koosteen esipuheessa.
Intiassa elää yhä miljoonia, reformoidusta hinduopista tietämättömiä, monijumalaisia ihmisiä. Multijumalaiset kultit jytäävät myös mm Siperiassa, Amazonilla ja Nepalissa. Mutta kyllähän monoteismi meidän aikakautemme uskonnollisuuden suuri, yhteinen nimittäjä on. Nykyisin vaan kun kaikessa mennään minä edellä, niin hyvin monella yksijumalaisella ihmisellä on oma, henkilökohtainen mononsa ...
Monoteismi on samalla tavalla suoraviivainen ja sulkeutunut katsanto kuin ateismi. Molemmat kiistävät jumalien moninaisuuden (jollaiseen jopa kristittyjen pyhässä kirjassa on monia viittauksia luomiskertomuksen elohimeistä lähtien). Lisäksi uskonnollista ja ei-uskonnollista, totalistista teismismiä yhdistää usein sellainen ajatuskaavio, että kaiken diversiteetin takana on Yksi lähde, lähtökohta, luoja tai, Alku(räjähdys).
Tuskin tuollaisesta näkemyksestä normi-ihmisen elämään suurta ja suoranaista haittaa aiheutuu. Ei käsitys pannukakun muotoisesta telluksestakaan muinaisajan ihmisten elämää fataalisti turmellut. Mutta mikäli oikeasti haluaa olla mieleltään avoin ja myös tajuta & tietää miten asiat ovat, onko viisasta lukita mielenvirettään ja orientaatiotaan yhteen ennakko-olettamukseen?
Monoteistisessa jumalkäsityksessä, ajatuksessa jumalasta maailman Valona, on ainakin se vaara, että se saattaa johdattaa meidät harharetkille Hölmölän pimeään yöhön, jos monoteismin ja monismin huumassa innostumme pyrkimään (esim meditaatiossa) "Valoa kohti". Sillä miten kosminen valo voisi mitenkään olla missään tietyssä suunnassa suhteessa omaan sijaintiimme, kun se on kaiken läpi näkyvä, koko avaruuden kattava kirkkaus ... Sitoutumatta mihinkään muotoon tai väriin, ajatukseen, tunteeseen tai kokemukseen, meidän tajuntamme on tämä kirkkaus. Näin olen kuullut. Ja nähnyt. Siksi itse luotan jumaliin, jotka eivät ponseina jökötä valtaistuimellaan valon ja minun välissä, vaan ovat läpikuultavia tietoisuuden portaaleja Rajoittamattomaan.
No comments:
Post a Comment
Note: Only a member of this blog may post a comment.