Tiibetissä tuli 1100-luvulla julki mietelausekokoelma Tässä on kunnianarvoisan Gampopan ylin polku, nimeltään Arvokas rukousnauha. Teoksen kokooja, Gampopa, oli Tiibetin suuren joogin, Milarepan oppilas.
Mietelmät ilmestyivät suomeksi v 1978 otsikolla Kallisarvoinen rukousnauha - tiibettiläisten opettajien ohjeet (Samsara-kirja) . Kirja luettelee mm kymmenen asiaa, jotka tulee tehdä, joita tulee välttää ja jotka tulee tietää. Tässä näytteeksi
Kymmenen samantekevää asiaa
Sille, joka on vilpittömästi omistautunut henkiselle elämälle, on samantekevää, luopuuko hän maailmallisista toiminnoista vai ei.
Sille, joka on ymmärtänyt tajunnan transsendenttisen luonteen, on samantekevää, mietiskeleekö hän vai ei.
Sille, joka on vapautunut kiintymyksestä maailmalliseen ylellisyyteen, on samantekevää, harjoittaako hän askeesia vai ei.
Sille, joka on tajunnut todellisuuden oikean luonteen, on samantekevää, asuuko hän eristettynä yksinäisyydessä, vai vaelteleeko hän paikasta paikkaan kuin munkki.
Sille, joka on saanut tajunnan hallintaansa, on samantekevää ottaako hän osaa maailman iloihin vai ei.
Sille, joka on täynnä myötätuntoa, on samantekevää, harjoittaako hän yksinäisyydessä mietiskelyä vai tekeekö hän työtä toisten hyväksi yhteiskunnan keskellä.
Sille, jonka nöyryys ja luottamus on horjumaton, on samantekevää, asuuko hän gurunsa kanssa vai ei.
Sille, joka ymmärtää perusteellisesti saamansa opetuksen, on samantekevää, kohtaako häntä onni vai epäonni.
Sille, joka on luopunut maailmallisesta elämästä ja ryhtynyt harjoittamaan henkisiä totuuksia, on samantekevää, noudattaako hän sovinnaisia käyttäytymissääntöjä vai ei.
Sille, joka on saavuttanut korkeimman viisauden, on samantekevää, pystyykö hän tekemään ihmetekoja vai ei.
Nämä ovat kymmenen samantekevää asiaa.
(suomennos: FWBO:n kääntäjäryhmä)
Useita Kallisarvoisen rukousnauhan ajatelmia yhdistää se näkemys, ettei uskonnollisen ja ns maallisen elämän välillä ei ole välttämättä ristiriitaa. Tämä herättää ihmetyksen: miksi esim hän, joka on vapautunut kiintymyksestä maailmalliseen ylellisyyteen yhä ottaa osaa maailman iloihin?
Kirjassa The Guru Drinks Bourbon bhutanilainen elokuvaohjaaja ja lama Dzongsar Jamyang Khyentse tarkastelee sakraalin ja profaanin suhdetta (tantrisen) Vajrayana-buddhalaisuuden näkökulmasta.
Vajrayana on suoraan kohti "tulosta" osoittava suuntaus. Se ei opeta, että kaikissa ihmisissä on ainekset Buddhaksi, vaan niin, että me kaikki olemme buddhia. Joka heppu. Donald Trump, Hillary Clinton, Jussi Halla-aho, Pekka Haavisto, Madonna, Danny... Pedofiilit, murhaajat, kiduttajat ja vihanlietsojatkin ovat buddhia. Jos olemme astuneet valaistumispyrkimysten virtaan meidän tulee heihin buddhina myös suhtautua.
Meidän pitäisi joka käänteessä käyttäytyä Buddhan tavoin. Olimme sitten coctail-kutsuilla, temppelissä, kassajonossa, bordellissa, reiveissä, ampumaradalla tai Suomi-Ruotsi -maaottelussa. Mutta miten Buddha mahtaa käyttäytyä? Tai, mikäli ajatellaan Buddhan ja gurun olevan yhtä kuten Vajrayanassa tehdään: miten gurun tulisi käyttäytyä?
Ystävällisyys ja myötätunto ovat buddhistien vaalimia ominaisuuksia. Gurussa ne puhkeavat täyteyteensä. Tämä ei tarkoita sitä etteivätkö gurut ikinä pulttaisi. Gurun ystävällisyys merkitsee sitä, että hän pyrkii keinoja kaihtamatta herättämään oppilaansa ja toisinaan raivoaminen palvelee tätä tarkoitusta.
Lisäksi on niin, että Vajrayanassa, ja Dzogchen-buddhalaisuudessa, ei kehoiteta taistelemaan mieleen pullahtaneita tunteita ja ajatuksia vastaan, koska niillä ei todellista olemassaoloa. Ne ovat vain kuin karjuntaa tyhjässä avaruudessa (Dilgo Khyentse Rinpoche).
Kirjan Dzogchen - The Self-Perfected State kirjoittanut Chögyal Namkhai Norbu mainitsee Dzogchenin harjoittamisen vaaraksi sen, että oppilas ei ymmärrä korrektisti mitä tarkoittaa se, että tajunnan tilaa "ei korjata". Hylättäessä yleisimmät metodit - omien aggressioiden tumppaamisen tahdonvoimalla ja psykoterapia-vetoisen "tunteiden läpikäymisen" - käy helposti niin, että jatketaan eteenpäin suuttumuksen tai jonkun toisen emootion vallassa sisäisen ristiriitaisuuden tilaa ylittämättä.
Vihastumisesta tulee valaistumista, jos vihastumisen hetkellä näemme agression(kin) olevan meidän alkuperäisen, itsessään täydellisen, valohohteisen tajuntamme säteilyä. Hyvin samalla tavoin asiaa lähestytään Kashmirin shaivismissakin.
Guru voi ottaa raivarit tai toimia muuten epäsovinnaisella tavalla myös siinä tarkoituksessa, että haluaa oppilaansa tajuavan, ettei hän voi pitää ketään ihmistä omat, ehdollistuneet odotuksensa täyttävänä roolimallina. Guru pitää käsittää oppilaansa ylimpänä ystävänä, jonka tehtävä on töniä harjoittajaa kohti puhtaan maan pohjattomuutta.
Malliesimerkki epäsovinnaisesta gurusta on edesmennyt Chögyam Trungpa Rinpoche. Hän oli ahkerasti tupakoiva juoppo, jolla oli nuoren vaimonsa lisäksi suhteita useisiin naispuolisiin oppilaisiinsa. Hän nappaili LSD-matkoja, lipitti olutta Dharma-puheita pitäessään, viuhahti tärkeisiin juhliin ilkosen alastomana jne.
Trungpan läheinen oppilas, amerikkalainen nunna Pema Chödron on sanonut:
Trungpa Rinpoche oli ärsyttävä henkilö. Kirjassaan Cutting Thorugh Spiritual Materialism hän sanoo, että henkisen ystävän tehtävä on loukata oppilasta, ja sellainen kaveri hän oli. Jos tilanteet kävivät liian mukaviksi, hän järjesti kaaoksen. Kaikki mitä voin sanoa on, että tarvitsin sitä. En pitänyt prässäämisestä ja ärsyttämisestä, mutta se oli mitä tarvitsin. Se näyttti minulle miten olin juuttunut totunnaisiin kaavoihin. Mitä lähemmäksi häntä pääsin, sitä suuremmaksi kasvoi luottamukseni häneen.
- Ani Pema Chödron: Ei oikeaa, ei väärää - Tiikerinsilmä 4/1993
Buddha Dharman harjoittajan on siis hyväksyttävä gurunsa sellaisena kuin hän on. Tämän vuoksi on syytä olla tarkkana kenet pyytää gurukseen. Ennen kuin otat ketään guruksesi, vahdi häntä päivin ja öin, opasti Ramakrishnakin. Dzongsar Khyentse antaa opuksessaan vinkkejä gurun testaamiseen. Hän esim kehoittaa lainaamaan gurulta rahaa, jättämään se eräpäivään mennessä maksamatta ja katsastamaan sitten miten henkinen ystävä tähän suhtautuu...
Mutta jos gurumme lisäksi hyväksymme myös "itsemme sellaisena kuin olemme" (kuten on muodikasta ajatella) ja olemme takertuneita uskomukseen, että minun polkuni on yhtä kelvollinen kuin kenen tahansa toisen - silloin sullomme henkisyyden sisällön oman astiamme mittaan, poljemme paikoillamme narsististen harhojen sumussa ja hylkäämme äkillisen vapautumisen option.
Dzongsar Khyentse asettaa kysymyksen näin: Monet tiibettiläiset lamat ... saattavat sanoa, että Vajrayanassa meidän ei tarvitse pidättäytyä maallisesta elämästä ja sensuroida nautintojamme, niin kauan kun emme ole takertuneet niihin. Mutta mistä tiedämme, että joku ei ole takertunut?
Chögyam Trungpasta on helppo sanoa, että hän ei ollut täysin sidonnaisuuksista vapaa, koska hän mitä ilmeisemmin oli alkoholisti. Tästä huolimatta - tai jopa osittain sen vuoksi - hänen analyysinsa ihmisen tilasta ovat briljantteja ja vinkkinsä Dharman harjoittamiseen veitsenteräviä. Hän oli innostava opettaja, joka vaikutti suuresti Pema Chödrön ja monien muiden ihmisten tajunnan avartumiseen.
Pema Chödron uskoo, että Trungpan perimmäinen vaikutin oli toisten ihmisten auttaminen, mutta samalla hän toteaa: En tiedä kuka hän oli. Ja ehkä hän ei tehnyt kaikkea auttaakseen kaikkia, mutta hän varmasti auttoi minua.
Trungpa rikkoi monia uskontonsa sääntöjä, mutta ei yllyttänyt ketään tekemään samoin. Päinvastoin. Hänen filosofiansa oli yhteneväinen buddhalaisten perusteesien kanssa: henkisessä itsenäisyydessä ei ole kyse vapaudesta tehdä mitä tahansa päähän pälkähtää, vaan henkilökohtaisesta vastuusta: siitä, että ihminen oppii toimimaan oman tietoisuutensa varassa.
En ole buddhalainen ( - tai mitään muutakaan uskoa). Inspiroidun buddhien, bodhisattvojen, lamojen, yoginien ja joogien opetuksista havaitessani niissä yleispäteviä huomioita ja johtopäätöksiä, jotka eivät edellytä koko buddhalaisen doktriinin omaksumista.
Ymmärrykseni mukaan Vajrayanan ja Dzogchenin opettajat osuvat naulan kantaan mm siinä, että tajunnan laajentamisen taiturin saattaa löytää lähes mistä tahansa: raksalta, huoran sängystä, drinkkibaarista, luolasta, temppelistä, tilitoimistosta, eduskunnasta... Näin on, koska syvätajuisia havahtumisia tapahtuu moninaissa olosuhteissa: yksi saa satorin kokkina neljän tähden hotellin keittiössä, toinen on ekonomisti, joka kokee ekstaasin palon meditaatiossa buddhalaisen retriitin aikana.
Yleensä isot pallot, joutsenet ja kotkat ovat kylläkin alan ammattilaisia. Milarepa, Ramakrishna, Padma Rinpoche, Adi Shankara, Ayu Khandro, Tenzin Palmo, Dilgo Khyentse Rinpoche, Gögyam Trungpa, Krishnamurti... Arkinen, sosio-ekonomisia pyrkimyksiä palveleva raadanta ei ollut heidän juttunsa.
Kun tiibettiläisten gurujen ohjeissa todetaan, että on yksi hailee osallistuuko myötätuntoa ja tietoisuutta säteilevä henkilö maalliseen hyörintään vai ei, tilannetta ei tarkastella etiikan ja moraalin kannalta. Se ja yhdeksän muuta samantekevää asiaa ovat samantekeviä sen vuoksi, että ne eivät hetkauta mihinkään suuntaan Dharman harjoittajaa, jonka mieli on aivan jotain muuta kuin ulkoisia impulsseja itseensä imevä kärpäspaperi.
Yleviin, eettisiin periaatteisiin nojaaminen tekee helposti jumaluuden todistajasta jumalattomien tuomarin. Eettinen ehdottomuus voi myös maalata meidät nurkkaan: jos pidämme sotimista absoluuttisesti pahana asiana, saattaa käydä niin, että emme voi lähettää edes postikorttia, koska postimerkin ostamisella rahoitamme sotakoneistoa ylläpitävää valtiota.
Uljaiden eettisten prinsiippien - esim tasa-arvon - kannattaminen ei sitä paitsi automaattisesti takaa sitä, etteikö ihminen voisi mainipuloitua jostain silkkoa sisältä -ideologiasta, päätyä puolinaisiin johtopäätöksiin ja uppoutua näennäispositiiviseen puuhasteluun.
Mutta onko mahdollista hylätä eettinen katsanto ilman nihilismiin vajoamista? Tähän kysymykseen jokaisen on vastattava itse omalta paikaltaan. Ja missä on meidän paikkamme? Tyhjän päällä. Olemme metafyysisesti tyhjän päällä joka iikka. Se on visainen, jopa kauhistuttava asetelma ja ihmiskunnan suurella enemmistölla ei ole kapasiteettia tilanteen selvittämiseen. Siksi massat ovat pimeyden omia. Tämä on objektiivinen tosiasia.
Mielipiteemme eivät voi ikinä olla objektiivisia, mutta ei meillä myöskään muuta tietä tietämiseen ole kuin mieli. Mielentilaa muuttamalla uudistuu ja tarkentuu kuva maailmasta, maailmankuva, elämänymmärrys.
Oppiessamme operoimaan mielipidetason tuolla puolen olevissa tajunnan kerroksissa, viriää siitä elämän peruskuvioiden paljastuminen ja kasvaa tietämys sisäisen ja ulkoisen yhteenrakentumisesta. Tämä tietämys heijastuu siihen, miten puhumme, pukeudumme, kosketamme, mitä syömme, kuuntelemme ja mihin katsomme - nämä ovat seikkoja, jotka käsittävät suurelta osin sen mitä me olemme maailmassa.
Emme tee virhettä, jos pidämme puhtautta kriteerinä sille, kuinka puhumme, mitä syömme, mihin aktioihin, prosesseihin lähdemme mukaan... Puhtauden vaalimisella ei tarkoiteta tässä neuroottista likaisuuden pakoilua, vaan elämänilmiöiden orgaanisten yhteyksien tiedostamista ja erilaisten substanssien hyödyntämistä niiden ollessa turmeltumattomassa kuosissa. Tällä tavoin virittynyt elämäntapa synkronoituu pyrkimykseen ylläpitää mieliavaruuden alkuperäinen, ja siten luonnollinen, säteilevä puhtaus.
Välittämättä siitä elämekö puhtaasti vai saastassa edessämme on sama eksistentiaalinen kompa, buddhalaisittain sanottuna: kärsimyksen pyörästä, samsarasta, vapautuminen. Yhteiskunta, instituutiot, työ, kaupallisuus, sosiaaliset hierarkiat eivät ole samsara, vaan pikemminkin elementtejä ja ulottuvaisuuksia elämämme, labyrintin kaltaisessa mandalassa - joka on tavalla tai toisella selvitettävä. Tämä huomio sopii mainiosti sitkoksi sille käsitykselle, ettei kannata vältellä osallistumista addiktiiviseen nykykulttuuriin sen vinoutuneesta ihmiskuvasta ja materialistisista arvoista huolimatta. Siihen sisältyy selitys siihen, miksi monet henkisen tien vaeltajatkin painavat duunissa pitkää päivää, dokaavat parin viikon putkia baareissa, ottavat osaa missikisoihin, karnevaaleihin (carnal) ja Pride-marsseihin, miksi poliittiset intohimot, tosi-tv, pakkojoulu, patriotismi, päiväkahvit... miksi kaikki on hyvää (tutti bueno - paavi/Warhol) arjen (karman?) shankaroille.
Asumme reunaehdoiltaan (elämä/kuolema) ehdottomassa, mutta samalla ehdonvaraisessa todellisuudessa, jossa myös asioiden väliset suhteet määrittävät niiden olemusta ja merkitystä. Siksi voimme huoleti juoda bodhisattvojen seurassa bourbon-viskiä, jos kutsu kemuihin tulee, vaikka emme väkijuomista piittaisikaan. - Alkoholia on yleensäkin turvallista nauttia vain pyhien yhteydessä. Tosin tavallisesti henkiset harjoittajat janoavat eniten pyhimysten läsnäolosta tiukuvaa nektaria. Sitä suosittelee virvokkeeksi myös persialainen runoilija ja sufimystikko Jalāl ad-Dīn Muhammad Rūmī eräässä runossaan: Drink from the presence of saints, not from those other jars.
Samat asiat eivät ole yhtäläisesti samantekeviä eivätkä tärkeitä. Edes kaikki ekstaasit eivät ole yhtä ja samaa. Tätä Rūmī `kin tähdentää: Don’t think all ecstasies are the same! Elämä on moniselitteinen asia. Kaikki selitykset eivät voi olla oikeassa, mutta onko jokainen niistä väärä? Tätä kannattaa tutkia, mutta tärkeämpää kuin koetella jonkun gurun tai filosofian antaman elämänselityksen oikeellisuutta, on analysoida oman selityksemme pätevyyttä ja kantavuutta. Hyvät opetustekstit, kuten Kallisavoinen rukousnauha, ovat kullanarvoisia aapisia ja peilejä meditaation ja itseymmärryksen harjoittajalle.
Mietelmät ilmestyivät suomeksi v 1978 otsikolla Kallisarvoinen rukousnauha - tiibettiläisten opettajien ohjeet (Samsara-kirja) . Kirja luettelee mm kymmenen asiaa, jotka tulee tehdä, joita tulee välttää ja jotka tulee tietää. Tässä näytteeksi
Kymmenen samantekevää asiaa
Sille, joka on vilpittömästi omistautunut henkiselle elämälle, on samantekevää, luopuuko hän maailmallisista toiminnoista vai ei.
Sille, joka on ymmärtänyt tajunnan transsendenttisen luonteen, on samantekevää, mietiskeleekö hän vai ei.
Sille, joka on vapautunut kiintymyksestä maailmalliseen ylellisyyteen, on samantekevää, harjoittaako hän askeesia vai ei.
Sille, joka on tajunnut todellisuuden oikean luonteen, on samantekevää, asuuko hän eristettynä yksinäisyydessä, vai vaelteleeko hän paikasta paikkaan kuin munkki.
Sille, joka on saanut tajunnan hallintaansa, on samantekevää ottaako hän osaa maailman iloihin vai ei.
Sille, joka on täynnä myötätuntoa, on samantekevää, harjoittaako hän yksinäisyydessä mietiskelyä vai tekeekö hän työtä toisten hyväksi yhteiskunnan keskellä.
Sille, jonka nöyryys ja luottamus on horjumaton, on samantekevää, asuuko hän gurunsa kanssa vai ei.
Sille, joka ymmärtää perusteellisesti saamansa opetuksen, on samantekevää, kohtaako häntä onni vai epäonni.
Sille, joka on luopunut maailmallisesta elämästä ja ryhtynyt harjoittamaan henkisiä totuuksia, on samantekevää, noudattaako hän sovinnaisia käyttäytymissääntöjä vai ei.
Sille, joka on saavuttanut korkeimman viisauden, on samantekevää, pystyykö hän tekemään ihmetekoja vai ei.
Nämä ovat kymmenen samantekevää asiaa.
(suomennos: FWBO:n kääntäjäryhmä)
Useita Kallisarvoisen rukousnauhan ajatelmia yhdistää se näkemys, ettei uskonnollisen ja ns maallisen elämän välillä ei ole välttämättä ristiriitaa. Tämä herättää ihmetyksen: miksi esim hän, joka on vapautunut kiintymyksestä maailmalliseen ylellisyyteen yhä ottaa osaa maailman iloihin?
Kirjassa The Guru Drinks Bourbon bhutanilainen elokuvaohjaaja ja lama Dzongsar Jamyang Khyentse tarkastelee sakraalin ja profaanin suhdetta (tantrisen) Vajrayana-buddhalaisuuden näkökulmasta.
Vajrayana on suoraan kohti "tulosta" osoittava suuntaus. Se ei opeta, että kaikissa ihmisissä on ainekset Buddhaksi, vaan niin, että me kaikki olemme buddhia. Joka heppu. Donald Trump, Hillary Clinton, Jussi Halla-aho, Pekka Haavisto, Madonna, Danny... Pedofiilit, murhaajat, kiduttajat ja vihanlietsojatkin ovat buddhia. Jos olemme astuneet valaistumispyrkimysten virtaan meidän tulee heihin buddhina myös suhtautua.
Meidän pitäisi joka käänteessä käyttäytyä Buddhan tavoin. Olimme sitten coctail-kutsuilla, temppelissä, kassajonossa, bordellissa, reiveissä, ampumaradalla tai Suomi-Ruotsi -maaottelussa. Mutta miten Buddha mahtaa käyttäytyä? Tai, mikäli ajatellaan Buddhan ja gurun olevan yhtä kuten Vajrayanassa tehdään: miten gurun tulisi käyttäytyä?
Ystävällisyys ja myötätunto ovat buddhistien vaalimia ominaisuuksia. Gurussa ne puhkeavat täyteyteensä. Tämä ei tarkoita sitä etteivätkö gurut ikinä pulttaisi. Gurun ystävällisyys merkitsee sitä, että hän pyrkii keinoja kaihtamatta herättämään oppilaansa ja toisinaan raivoaminen palvelee tätä tarkoitusta.
Lisäksi on niin, että Vajrayanassa, ja Dzogchen-buddhalaisuudessa, ei kehoiteta taistelemaan mieleen pullahtaneita tunteita ja ajatuksia vastaan, koska niillä ei todellista olemassaoloa. Ne ovat vain kuin karjuntaa tyhjässä avaruudessa (Dilgo Khyentse Rinpoche).
Kirjan Dzogchen - The Self-Perfected State kirjoittanut Chögyal Namkhai Norbu mainitsee Dzogchenin harjoittamisen vaaraksi sen, että oppilas ei ymmärrä korrektisti mitä tarkoittaa se, että tajunnan tilaa "ei korjata". Hylättäessä yleisimmät metodit - omien aggressioiden tumppaamisen tahdonvoimalla ja psykoterapia-vetoisen "tunteiden läpikäymisen" - käy helposti niin, että jatketaan eteenpäin suuttumuksen tai jonkun toisen emootion vallassa sisäisen ristiriitaisuuden tilaa ylittämättä.
Vihastumisesta tulee valaistumista, jos vihastumisen hetkellä näemme agression(kin) olevan meidän alkuperäisen, itsessään täydellisen, valohohteisen tajuntamme säteilyä. Hyvin samalla tavoin asiaa lähestytään Kashmirin shaivismissakin.
Malliesimerkki epäsovinnaisesta gurusta on edesmennyt Chögyam Trungpa Rinpoche. Hän oli ahkerasti tupakoiva juoppo, jolla oli nuoren vaimonsa lisäksi suhteita useisiin naispuolisiin oppilaisiinsa. Hän nappaili LSD-matkoja, lipitti olutta Dharma-puheita pitäessään, viuhahti tärkeisiin juhliin ilkosen alastomana jne.
Trungpa Rinpoche oli ärsyttävä henkilö. Kirjassaan Cutting Thorugh Spiritual Materialism hän sanoo, että henkisen ystävän tehtävä on loukata oppilasta, ja sellainen kaveri hän oli. Jos tilanteet kävivät liian mukaviksi, hän järjesti kaaoksen. Kaikki mitä voin sanoa on, että tarvitsin sitä. En pitänyt prässäämisestä ja ärsyttämisestä, mutta se oli mitä tarvitsin. Se näyttti minulle miten olin juuttunut totunnaisiin kaavoihin. Mitä lähemmäksi häntä pääsin, sitä suuremmaksi kasvoi luottamukseni häneen.
- Ani Pema Chödron: Ei oikeaa, ei väärää - Tiikerinsilmä 4/1993
Buddha Dharman harjoittajan on siis hyväksyttävä gurunsa sellaisena kuin hän on. Tämän vuoksi on syytä olla tarkkana kenet pyytää gurukseen. Ennen kuin otat ketään guruksesi, vahdi häntä päivin ja öin, opasti Ramakrishnakin. Dzongsar Khyentse antaa opuksessaan vinkkejä gurun testaamiseen. Hän esim kehoittaa lainaamaan gurulta rahaa, jättämään se eräpäivään mennessä maksamatta ja katsastamaan sitten miten henkinen ystävä tähän suhtautuu...
Mutta jos gurumme lisäksi hyväksymme myös "itsemme sellaisena kuin olemme" (kuten on muodikasta ajatella) ja olemme takertuneita uskomukseen, että minun polkuni on yhtä kelvollinen kuin kenen tahansa toisen - silloin sullomme henkisyyden sisällön oman astiamme mittaan, poljemme paikoillamme narsististen harhojen sumussa ja hylkäämme äkillisen vapautumisen option.
Dzongsar Khyentse asettaa kysymyksen näin: Monet tiibettiläiset lamat ... saattavat sanoa, että Vajrayanassa meidän ei tarvitse pidättäytyä maallisesta elämästä ja sensuroida nautintojamme, niin kauan kun emme ole takertuneet niihin. Mutta mistä tiedämme, että joku ei ole takertunut?
Chögyam Trungpasta on helppo sanoa, että hän ei ollut täysin sidonnaisuuksista vapaa, koska hän mitä ilmeisemmin oli alkoholisti. Tästä huolimatta - tai jopa osittain sen vuoksi - hänen analyysinsa ihmisen tilasta ovat briljantteja ja vinkkinsä Dharman harjoittamiseen veitsenteräviä. Hän oli innostava opettaja, joka vaikutti suuresti Pema Chödrön ja monien muiden ihmisten tajunnan avartumiseen.
Pema Chödron uskoo, että Trungpan perimmäinen vaikutin oli toisten ihmisten auttaminen, mutta samalla hän toteaa: En tiedä kuka hän oli. Ja ehkä hän ei tehnyt kaikkea auttaakseen kaikkia, mutta hän varmasti auttoi minua.
Trungpa rikkoi monia uskontonsa sääntöjä, mutta ei yllyttänyt ketään tekemään samoin. Päinvastoin. Hänen filosofiansa oli yhteneväinen buddhalaisten perusteesien kanssa: henkisessä itsenäisyydessä ei ole kyse vapaudesta tehdä mitä tahansa päähän pälkähtää, vaan henkilökohtaisesta vastuusta: siitä, että ihminen oppii toimimaan oman tietoisuutensa varassa.
En ole buddhalainen ( - tai mitään muutakaan uskoa). Inspiroidun buddhien, bodhisattvojen, lamojen, yoginien ja joogien opetuksista havaitessani niissä yleispäteviä huomioita ja johtopäätöksiä, jotka eivät edellytä koko buddhalaisen doktriinin omaksumista.
Ymmärrykseni mukaan Vajrayanan ja Dzogchenin opettajat osuvat naulan kantaan mm siinä, että tajunnan laajentamisen taiturin saattaa löytää lähes mistä tahansa: raksalta, huoran sängystä, drinkkibaarista, luolasta, temppelistä, tilitoimistosta, eduskunnasta... Näin on, koska syvätajuisia havahtumisia tapahtuu moninaissa olosuhteissa: yksi saa satorin kokkina neljän tähden hotellin keittiössä, toinen on ekonomisti, joka kokee ekstaasin palon meditaatiossa buddhalaisen retriitin aikana.
Yleensä isot pallot, joutsenet ja kotkat ovat kylläkin alan ammattilaisia. Milarepa, Ramakrishna, Padma Rinpoche, Adi Shankara, Ayu Khandro, Tenzin Palmo, Dilgo Khyentse Rinpoche, Gögyam Trungpa, Krishnamurti... Arkinen, sosio-ekonomisia pyrkimyksiä palveleva raadanta ei ollut heidän juttunsa.
Kun tiibettiläisten gurujen ohjeissa todetaan, että on yksi hailee osallistuuko myötätuntoa ja tietoisuutta säteilevä henkilö maalliseen hyörintään vai ei, tilannetta ei tarkastella etiikan ja moraalin kannalta. Se ja yhdeksän muuta samantekevää asiaa ovat samantekeviä sen vuoksi, että ne eivät hetkauta mihinkään suuntaan Dharman harjoittajaa, jonka mieli on aivan jotain muuta kuin ulkoisia impulsseja itseensä imevä kärpäspaperi.
Yleviin, eettisiin periaatteisiin nojaaminen tekee helposti jumaluuden todistajasta jumalattomien tuomarin. Eettinen ehdottomuus voi myös maalata meidät nurkkaan: jos pidämme sotimista absoluuttisesti pahana asiana, saattaa käydä niin, että emme voi lähettää edes postikorttia, koska postimerkin ostamisella rahoitamme sotakoneistoa ylläpitävää valtiota.
Uljaiden eettisten prinsiippien - esim tasa-arvon - kannattaminen ei sitä paitsi automaattisesti takaa sitä, etteikö ihminen voisi mainipuloitua jostain silkkoa sisältä -ideologiasta, päätyä puolinaisiin johtopäätöksiin ja uppoutua näennäispositiiviseen puuhasteluun.
Mutta onko mahdollista hylätä eettinen katsanto ilman nihilismiin vajoamista? Tähän kysymykseen jokaisen on vastattava itse omalta paikaltaan. Ja missä on meidän paikkamme? Tyhjän päällä. Olemme metafyysisesti tyhjän päällä joka iikka. Se on visainen, jopa kauhistuttava asetelma ja ihmiskunnan suurella enemmistölla ei ole kapasiteettia tilanteen selvittämiseen. Siksi massat ovat pimeyden omia. Tämä on objektiivinen tosiasia.
Mielipiteemme eivät voi ikinä olla objektiivisia, mutta ei meillä myöskään muuta tietä tietämiseen ole kuin mieli. Mielentilaa muuttamalla uudistuu ja tarkentuu kuva maailmasta, maailmankuva, elämänymmärrys.
Oppiessamme operoimaan mielipidetason tuolla puolen olevissa tajunnan kerroksissa, viriää siitä elämän peruskuvioiden paljastuminen ja kasvaa tietämys sisäisen ja ulkoisen yhteenrakentumisesta. Tämä tietämys heijastuu siihen, miten puhumme, pukeudumme, kosketamme, mitä syömme, kuuntelemme ja mihin katsomme - nämä ovat seikkoja, jotka käsittävät suurelta osin sen mitä me olemme maailmassa.
Emme tee virhettä, jos pidämme puhtautta kriteerinä sille, kuinka puhumme, mitä syömme, mihin aktioihin, prosesseihin lähdemme mukaan... Puhtauden vaalimisella ei tarkoiteta tässä neuroottista likaisuuden pakoilua, vaan elämänilmiöiden orgaanisten yhteyksien tiedostamista ja erilaisten substanssien hyödyntämistä niiden ollessa turmeltumattomassa kuosissa. Tällä tavoin virittynyt elämäntapa synkronoituu pyrkimykseen ylläpitää mieliavaruuden alkuperäinen, ja siten luonnollinen, säteilevä puhtaus.
Välittämättä siitä elämekö puhtaasti vai saastassa edessämme on sama eksistentiaalinen kompa, buddhalaisittain sanottuna: kärsimyksen pyörästä, samsarasta, vapautuminen. Yhteiskunta, instituutiot, työ, kaupallisuus, sosiaaliset hierarkiat eivät ole samsara, vaan pikemminkin elementtejä ja ulottuvaisuuksia elämämme, labyrintin kaltaisessa mandalassa - joka on tavalla tai toisella selvitettävä. Tämä huomio sopii mainiosti sitkoksi sille käsitykselle, ettei kannata vältellä osallistumista addiktiiviseen nykykulttuuriin sen vinoutuneesta ihmiskuvasta ja materialistisista arvoista huolimatta. Siihen sisältyy selitys siihen, miksi monet henkisen tien vaeltajatkin painavat duunissa pitkää päivää, dokaavat parin viikon putkia baareissa, ottavat osaa missikisoihin, karnevaaleihin (carnal) ja Pride-marsseihin, miksi poliittiset intohimot, tosi-tv, pakkojoulu, patriotismi, päiväkahvit... miksi kaikki on hyvää (tutti bueno - paavi/Warhol) arjen (karman?) shankaroille.
Samat asiat eivät ole yhtäläisesti samantekeviä eivätkä tärkeitä. Edes kaikki ekstaasit eivät ole yhtä ja samaa. Tätä Rūmī `kin tähdentää: Don’t think all ecstasies are the same! Elämä on moniselitteinen asia. Kaikki selitykset eivät voi olla oikeassa, mutta onko jokainen niistä väärä? Tätä kannattaa tutkia, mutta tärkeämpää kuin koetella jonkun gurun tai filosofian antaman elämänselityksen oikeellisuutta, on analysoida oman selityksemme pätevyyttä ja kantavuutta. Hyvät opetustekstit, kuten Kallisavoinen rukousnauha, ovat kullanarvoisia aapisia ja peilejä meditaation ja itseymmärryksen harjoittajalle.
No comments:
Post a Comment
Note: Only a member of this blog may post a comment.