Wednesday, February 1, 2017

Viidakon kuningatar ja samanismin alennusmyynti

Isojen uskontojen hegemoniasta ja kaikkinaisesta tieteellistymisestä huolimatta on samanismi säilyttänyt vetovoimansa maailmassa.

Suomessakin on tällä hetkellä "samaaneja" luultavasti enemmän kuin koskaan maan historian aikana. Samaanikursseja  järjestetään jatkuvalla syötöllä ja lisäksi tyrkyllä on mm "samanistista" meditaatiota ja retkeilyä. 


Samanismista on tullut yleisnimitys erilaisillle, usein transsiin tai sen sukuisiin tiloihin tähtääville tekniikoille, joiden uskotaan sytyttävän ihmisessä itseoivalluksen kipinän tai vähintäänkin edistävän ns henkistä kasvua. 


Kokonaan pallolta ei ole kadonnut aidosti perinnetietoinen, esi-historialliset juuret omaava samanismikaan. Latinalaisessa Amerikassa samanismi rönsyilee koko maanosan henkisessä aluskasvillisuudessa. Etelä-Amerikassa sijaitsee useita maita, joissa samanismiin orgaanisesti ja olennaisesti liittyy ayahuasca-juoman ja muiden psykotrooppisten luonnonesineiden käyttö.


Amazoninajahuaskaliaanista keitettävä ayahuasca-uute vetää puoleensa kuin magneetti tajunnallisen toisenlaisuuden tavoittelijoita länsimaista. Erityisesti Brasiliaan, Peruun, Boliviaan, Kolumbiaan ja Ecuadoriin suuntautuva ayahuasca-turismi on ikään kuin jatko-osa invaasiolle, joka 50- ja 60 -luvuilla koettiin Meksikossa. 


Meksikoon vaelsi etnologi Robert Gordon Wassonin jalanjäljissä iso määrä beatnikkeja ja kukkaiskansaa maagisista psilosybiini-sienistä vaikuttumaan. Heidän emäntänään toimi parantaja Maria Sabina. Hän tosin alusta asti oudoksui sitä, että ulkomaalaiset tulivat psilosybiini-sessioihin "etsimään Jumalaa". Se tuntui Maria Sabinasta  absurdilta agendalta. Meksikolaiset itse tulivat sienirituaaliin toivoen ja rukoillen, että saisivat siellä heitä heikentävät taudit paranemaan. Jumalaa he lähestyivät katolisessa messussa.


Myöhemmin Maria Sabina katui yhteistyötään länkkäreiden kanssa, koska siitä hetkestä lähtien, jolloin ulkomaalaiset saapuivat etsimään Jumalaa, pyhimyslapset (sienet) menettivät puhtautensa ja voimansa.



Ayahuasca-turismin volyymi on isompi kuin varhaisten psykedeelikkojen Meksiko-matkailussa, mutta ilmiöiden kaavio on samantyyppinen. Länsimaalaiset ihmiset eivät kirmaa Brasiliaan ja Peruun oppiakseen esim ayahuasca-samaanien maailmanselitystä, vaan juomaan ayahuascaa hengellisen janonsa tyydyttämisen tarkoituksessa.


Ayahuasca-turismi on aiheuttanut esim Amazonin alueen alkuperäisväestön keskuudessa traditionaalisen samaanikulttuurin surkastumista, koska nykyisin suuri määrä  parantajia ja maageja keskittyy gringojen palvelemiseen.



Ayahuasca-kultin yleismaailmallinen tunnettavuus on paljolti seuraamusta aya-rituaalien kuvaamiseen erikoistuneen perulaistaiteilija Pablo Amaringon (1943 - 2009) kansainvälisestä läpimurrosta 80-luvulla. 

Amaringon "löysi" vuonna 1981 armoitettu mystikko ja psykonautti Terence McKenna. Hän esitteli taiteilijan antropologi Luis Eduardo Lunalle, jonka innostuksen siivin Amaringon maalaukset lensivät nähtäviksi aina Suomeen saakka - jossa yksi maalaus päätyi Sielun Veljien albumin Softwood Music Under Slow Pillars (1989) kansikuvaksi.


Taiteellisen työn Amaringo aloitti rahanväärentäjänä. Hän jäi siitä kiinni ja joutui vankilaan. Sieltä päästyään Amaringo alkoi toden teolla syventyä hänelle entuudestaankin tutun ayahuasca-viinin maagiseen hyödyntämiseen opettajanaan samaani nimeltä Don Pascual Pichiri. Tarkkaan ottaen Pichiri ei ollut samaani, sillä tämä termi ei ole Etelä-Amerikassa(kaan) käytössä, vaan vegetalista.



Amaringo toimi vegetalistina vuodet 1970 - 1976. Hän lopetti samanismin harjoittamisen, koska monet vegetalistat ja etenkin noidat (brujo´t) olivat kateellisia hänelle ja Amaringo pelkäsi heidän surmaavan hänet, jos hän jatkaa työtään. 

Pablo Amaringon yhtä aikaa naivistisia, surrealistisia ja psykedeelisiä maalauksia on painettu kirjoihin Ayauacca Visions - The Religous Iconography of a Peruvian Shaman (1991)  ja Ayahuasca Visions of Pablo Amaringo (2011). Molemmat teokset sisältävät laajat selvitykset visioiden olennoista, olemuksesta ja taustoista.


Pablo Amaringo uskoi olevansa delfiinilapsi. Hänen kotiseuduillaan näet ajatellaan, että veden alla sijaitsee salainen maailma, jonne sen asukkaat toisinaan kaappaavat ihmisiä ja ovat heidän kanssaan seksuaalisessa kontaktissa. Ihmisiä muistuttavien vesiolentojen lisäksi syvyyksissä piileskelevät kalapyrstöiset merenneidot ja jokidelfiinit, joilla on kyky ottaa itselleen ihmisen hahmo.

Ilmestyessään ihmisten keskuuteen jokidelfiinillä on valkoinen puku ja päässä huopahattu. Hän viihtyy baareissa ja bailuissa, tarjoaa auliisti kierroksia kaikille, vitsailee ja tanssittaa  naisia - kunnes sitten katoaa yhtä äkkinäisesti kuin kylään ilmestyikin. Sitä ennen hän on saattanut jonkun leidin raskaaksi tai jopa kaapannut luokseen veden alle asumaan.


Myös delfiininaaraat parittelevat ihmisten kanssa. Samaani Don Augustin Riva kertoo sekstailleensa 13-vuotiaana hänen veneeseensä pompanneen naisdelfiinin kanssa; sillä oli pienet rinnat ja häpykarvat aivan kuten tavallisellakin naisella


Augustin Rivan kertomus sisältyy kirjaan Singing to the Plants - A Guide to Mestizo Shamanism in the Upper Amazon (2009). Se on ensimmäinen kokonaisvaltainen esitys ylä-Amazonin alueen ayahuasca-kulttuurista. Kirjoittaja on Stephan V. Beyer, uskontoihin ja psykologiaan erikoistunut yliopistomies. Hän on viipynyt pitkään sademetsissä ja saanut initiaation ayhuasca-kulttiin Don Roberto Acho Juramalta, joka on paikallisessa hierarkiassa korkeimman asteen samaani, banco ayahuasquero. Beyer on kartuttanut tietämystään monien tietäjien tulilla, mutta Roberto Jurama ja edesmennyt vegetalista Dona Maria Luisa Tuesta Flores ovat hänen pääopettajansa.


Intiaaniväestö saapuu Juraman ja muiden samaanien sessioihin saadakseen apua sairauksiinsa ja fyysisiin vaivoihinsa. Toinen tärkeä motiivi osallistumiselle vegetalistin taikapiiriin on halu nähdä visio, joka paljastaa ihmiselle miksi hänen asiansa ovat huonolla tolalla ja mitä niiden korjaamiseksi voisi tehdä.

Ayahuasca ei ole lääkinnällinen yhdiste samassa merkityksessä kuin aspiriini tai antibiootit. Siksi potilas ei aina edes juo sitä, vaan kuppia kallistaa pelkästään kasvien henkien kanssa liittoutunut vegetalista, brujo tai curandero. Ayahuascaa otettuaan samaani näkee pahan paikat potilaan kehossa ja myös vaivojen syyn ja aiheuttajan. Hyvin usein fyysistenkin ongelmien syynä ovat jonkun lähimmäisen voimalliset kiroukset tai sitten noidannuolet, eli jonkun noidan ihmiseen viskaamat näkymättömät väkäset.


Ihmiset Amazonin alueella ovat tietoisia sairauksien ja kuoleman fysiologisesta perustasta ja he tietävät kyllä miten epidemiat leviävät, mutta tämä ei estä heitä kysymästä:  Miksi tämä sairaus tuli juuri minulle? Kuka sen on aiheuttanut? Aivan samalla tavoin ihmiset, jotka ovat kokeneet elämässään petosta ja epäonnea - menestyneet huonosti bisneksissään yms - tulevat ayahuasca-samaanin sessioon saadakseen vision siitä, kuka tai ketkä ovat hänen huonon tuurinsa takana. Tai, kuka on se heppu, joka on maannut hänen vaimonsa kanssa.


Samaani kutsuu parannusperformaatioonsa sellaisten kasvien henkiä, joiden hallitsija ayahuasca on. Hän laulaa loitsulauluja ja hymnejä - icaro-virsiä - ja saattaa tehdä tämän välillä hyvin hiljaisella soinnilla, ettei vaan kukaan kuule ja kaappaa itselleen hänen voimallista icarostaan. Päinvastoin kuin Siperian samaanit Amazonilla parantajat eivät tee matkoja henkimaailmaan, vaan puiden, eläinten ja kasvien henget ilmaantuvat tapahtumapaikalle. Yleensä ihmishahmoisina. Ayahuascaa itseään kutsutaan usein "Viidakon kuningattareksi", mutta hän saattaa ilmestyä ihmiselle myös miehenä. 


Samaanit ovat aina tietoisia henkien läsnäolosta, mutta - samaani Don Romulo Maginia lainaten - ayahuascan juominen on heille kuin laittaisi silmälasit silmilleen.


Oksentaminen on tavallista ayahuascan siemaisemisen jälkeen ja intiaaneille se on session varsinainen päämäärä, koska yrjöämisellä katsotaan olevan puhdistava vaikutus. Puhdistavaa tehoa on myös samaanin yltiömäisesti sauhuttelemalla mapacho-tupakalla, jossa on rutkasti enemmän nikotiinia kuin mitä länkkärilääkäri määrää. Mapacho on samaanien keskuudessa pyhempi kuin itse ayahuasca. Ilman sitä et voi käyttää mitään kasvia hyödyksesi, sanovat samaanit. 


Aikansa kessua tupruteltuaan ja lauluja laulettuaan samaani iskeytyy suullaan kiinni potilaan kehon kipeään kohtaan ja alkaa imeä kovalla paineella vaivaa pois ihmisestä. Mitään lääkejuomia samaanit eivät siis potilaille tarjoa, vaan lääkintä tapahtuu puhaltamalla, imemällä ja laulamalla. Yrteillä ja rohdoilla parantavat lääkemiehet  ja -naiset ovat oma ammattikuntansa Amazonin alueen mestitsien ja intiaanien keskuudessa ja heidän työssään ayahuascalla ei ole osaa.



Kasvien ja eläinten henkien lisäksi sessioon voi osallistua - kuten Pablo Amaringon maalauksista näkee - mm merenneitoja, muinaisia kuninkaita, enkeliolentoja, astraalisia yksisarvisia ja ulkoavaruudellisia lääkäreitä. Taivaalliset tohtorit ohjeistavat samaaneja, mutta he eivät puhu mitään ihmisten kieltä. Beyerin samaanioppaiden mukaan he puhuvat "tietokonekieltä"... beeb boop beeb boop ... tai, ping ping dan dan...

Valmius ulkoavaruudellisen computer-kielen tajuamiseen ja kontaktointiin kasvihenkien kanssa ei tietenkään synny tuossa tuokiossa. Sitä edeltää useita vuosia kestävä koulutus samaanin oppilaana. Koulutusjaksoon kuuluu vähintään kuusi kuukautta kestävä eristäytymisperiodi. Silloin samaanikokelaan on noudatettava hyvin tarkkaa, niukkaa ruokavaliota ja pidättäydyttävä sukupuolielämästä.


Stephan V. Beyerin oman kokemuksen mukaan samaaniopetus ei ole ihmisen astraaliolemukseen ym vastaaviin salaisuuksiin perehdyttävää mystismiä, vaan sitä voi arkisuudessaan verrata kauppiaan tai mekaanikon koulutukseen. Tämä ei  tarkoita sitä, etteikö samanismilla olisi yhteyttä mystisten tosiasioisen näkemiseen. 


Omanlaistaan mystiikkaa piilee jo siinä, että samanistinen ruokavalio ja sosiaalisesta aktiviteetista vetäytyminen tekevät henkilön helposti seksuaalisesti hyvin haluttavaksi. Joidenkin samaanien pyrkimykset ovatkin menneet mönkään juuri siksi, että he ovat kesken keskeisen prosessin sortuneet itseään tykö tekevien naisten halujen tyydyttäjiksi.


Samaanit noudattavat erikoisruokavaliota viikon, kaksikin ennen kuin aloittavat ayahuasca-rituaalin ja samaa he edellyttävät myös tapahtuman osallistujilta: ei suolaa, ei sokeria, lihaa, riisiä jne. Samoin pidättäytyminen seksistä on välttämätöntä parin viikon ajan ennen sessiota, eivätkä naiset saa osallistua siihen kuukautisjaksonsa aikana.  Ayahuasca - joka on hyvin kateellinen ja vaarallinen olento -  ei pidä sperman ja kuukautisveren hajusta, Maria Flores  kiteyttää.



Maria Flores  tunnusti katolista uskontoa, kuten suuri osa Amazonin alueen samaaneista. He eivät vain ole erityisen hyvin perillä katolisen kirkon virallisesta doktriinista, koska syrjäseuduilla kirkolliset auktoriteetit käväisevät vain kerran pari vuodessa avioliittoja vahvistamassa. 

Samaanien omaksuma kansankatolilaisuus pitää Jeesusta ja Neitsyt Mariaa parantavina ja suojelevina henkinä. Jotkut samaanit käyttävät kristillisiä rukouskirjoja pimeyden voimien hyökkäyksiä torjuessaan. Suoranaisia uskonnollisia merkityksiä ayahuascan käyttöön ovat tuoneet kolme synkretistä uskontokuntaa: Barquinha, União do Vegetal  ja Santo Daime. Jälkimmäiseksi mainittu on kaiketi kirkoista suurin. 


Hierarkisesti johdettu Santo Daime edustaa spiritualistista kristinuskoa, johon on lisätty opit karman laista ja jälleensyntymisestä. Ayahuascan juominen on seurakunnan jäsenille sakramentti. Samanistisia elementtejä ei kirkon kokoontumisiin sisälly. Yleensä Santo Daime -alttarilla on aina kahdella puolalla varustettu Caravaca-risti (nimellä cruzeiro). Ristin toinen poikkipuu viittaa Jeesuksen uuteen tulemiseen kirkon perustajan Irineu Serran hahmossa.

Santo Daimella on jäseniä myös Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Singing to the Plants -kirjassa arvioidaan, että Daimen ja  União do Vegetalin  seuroihin osallistuu Etelä-Amerikan ulkopuolella säännöllisesti vähintäänkin 10 000 ihmistä. 


Uskonnolliset motiivit eivät ole päällimmäisenä yllykeenä sademetsiin suuntaavilla ayahuasca-turisteilla. Enemmistö länkkäreistä lähtee samaanien maaperälle hakemaan "autenttista" ayahuasca-elämystä; mystisesti parantavaa & eheyttävää visiota & energiaa.


Gringot tulevat "ayahuasca-maihin" oman terveysoppinsa, keittiöpsykologiansa ja universalistisen filosofiansa kanssa ja värväävät samaaneja järjestämään heidän pyrkimystensä kanssa synkronissa olevia seremonioita. Yleensä Ayahuasca-turistit eivät halua vegetalistojen imevän heidän kehostaan myrkkyjä pois, vaan mieluimmin ajattelevat ayahuascan olevan taikajuoma, jonka stimuloimina he itse parantavat itsensä. Samaanit ovat havainneet, että useimmiten gringoja eivät vaivaa fyysiset kivut, vaan psyykkiset ongelmat: stressi, ahdistus, traumat jne.


Ayahuasca-diettiä ja -terveyskoodia vierailijat eivät ole innostuneita noudattamaan. Heillä ei ole edes aikaa elää viidakossa viikkoa tai kahta ilman suolaa ja sokeria ja pääasiassa paistettuja plantain-banaaneja popsien, eivätkä länkkärimimmit hevillä suostu siihen, että heidä kallis matkansa kariutuu sen vuoksi, että kuukautiset sattuvat juuri ayahuasca-rituaalin ajankohtaan. Tosin kaikki samaanit eivät suostu mistään hinnasta järjestämään sessiota, johon osallistuu naisia, joilla on kuukautiset. 


Antropologi Marlene Dobkin de Riosin mielestä Amazonilla meneillään on paha, alkuperäiskulttuuria hyväksikäyttävä hanke. Touhun luulisi tuovan vaurautta ja sen myötä hyvinvointia köyhiin intiaanikyliin, mutta näin yksioikoisesti asiat eivät ole asettuneet. Marlene de Rios toteaa, että samaanit  saavat liian paljon rahaa liian nopeasti ja ovat tämän vuoksi jatkuvasti napit vastakkain kollegojensa kanssa. Lisäksi: samaan aikaan kun valuuttaa virtaa vegetalisteille, intiaaniyhdyskuntien korinpunojat ja muut käsityöläiset ja kauppiaat tienaavat pelkkiä pennosia. Heidän elämästään ayahuasca-samanismi luisuu koko ajan kauemmaksi, koska yhä useampien parantajien aika menee hengellisen viihteen järjestämisessä turisteille. Tämä toiminta tapahtuu paljolti ulkomaalaisten perustamissa, "holistisissa" healing centereissä.


Stephen Beyer toteaa kirjassaan, että kaikki Amazonin alueen ayahuasca-turistit eivät tule ulkomailta, vaan joukossa on myös nuoria natiiveja, joita ei huisaa ryhtyminen vuosia kestävään samaanikoulutukseen, johon em yksinäiset retriitit ja erityisruokavalion ylläpitäminen aika ajoin kuuluvat. He lukevat mieluimmin magiaa käsitteleviä kirjoja ja oppaita - ja keksivät itse loput. Näillä avuin osa heistä ryhtyy itsekin järjestämään ayahuasca-rituaaleja sekä kotimaassaan että ulkomailla. 


Myönteisenä ilmiönä aya-matkailun alalla Beyer pitää Howard Lawlerin El Tigre Journey -organisaatiota.  El Tigre Journey ottaa ayahuasca-meetinkeihinsä vain 12 henkilöä kerrallaan ja heidän on noudatettava traditionaalista diettiä ja puhtaussäännöksiä. Sessiot ovat avoimia ja maksuttomia paikallisille ihmisille ja niitä vetävät samaanit ovat vain osa-aikaisesti organisaation palveluksessa. Toiminnasta kertyvät varat menevät Bora-, Yagua- ja Huitoto -intiaanien kylien hyväksi. 



Tigre Journeyn toiminta ei kuitenkaan pelasta ayahuasca-samanismia  sen suurimmalta ongelmalta: maageilla ei ole enää oppipoikia. Kuten jo yllä todettiin perinteistä samaanin polkua paremmin etelä-amerikkalaisella psykedelianuorisolla pelittävät vähemmän vaativat kevytversiot samanismista - sisältönään tajunnallinen transformaatio, universaali rakkaus, astraalimatkailu ynnä muut populaarit new age -teemat.

Esimerkkinä uuden ajan neo-ayahuasquerosta Beyer mainitsee mestitsi don Antonio Barrera Bandan, jonka hän vuosia sitten oppi tuntemaan kritiikittömänä ja ahnaana ulkoperulaisten himmeli-filosofioiden hotkijana.  Banda ryhtyi yhdistelemään samaanioppeihin joogan ja taistelutaitojen filosofiaa ja pian hän olikin valmis järjestämään ayahuasca-kiertueita kansainväliselle yleisölle.


Riippumatta siitä juoko ayahuascaa samaanien taikapiirissä vai hippileirissä on epäilemättä iso asia ihmiselle, jos viidakkoviini avaa hänen silmänsä näkymättömään todellisuuteen tai oman mielensä kätkettyihin ulottuvaisuuksiin. On myös paljon kertomuksia siitä, kuinka ayahuasca on ollut avuksi neuroosien ja traumojen laukeamisessa - ainakin tilapäisesti. Ei kuitenkaan ole käytössä mitään sellaista dataa, jonka perusteella voisi päätellä ayahuascan käytöstä seuraavan merkittäviä psykoterapeuttisia läpimurtoja tai radikaaleja, fundamentaaleja muutoksia ihmisten arkitietoisuudessa.


Ayahuasca-apostoli Rick Strassman järjesti 1990-luvun alussa vapaaehtoisryhmän kanssa projektin, jossa tutkittiin ayahuascan vaikuttavan aineen, DMT:n, vaikutuksia ihmisten elämään. Tutkimusraportin mukaan mitään erityisempää henkistä kasvua koehenkilöissä ei tutkimuksen kestäessä tapahtunut, vaan kaikkien elämäntavat ja -tilanteet pysyivät muuttumattomina: kukaan ei alkanut harjoittaa mitään henkisen muutoksen tai tajunnan laajentamisen metodia, vaihtanut työpaikkaansa, saanut uutta virtaa ihmissuhteisiinsa, lähtenyt mukaan yhteisölliseen tai maailman parantamiseen pyrkivään toimintaan, ei mitään tälläistä. Sen sijaan monet tutkimushenkilöt kertoivat olleensa vielä pitkään DMT-sessioiden jälkeen useita kertoja kontaktissa erilaisten, ei-inhimillisten olentojen kanssa.


Beyer ajattelee, että saattaisi olla aiheellinen mielenmuutos hylätä kokonaan opit ja odotukset valaistumisesta, itseparantamisesta ja yhteisöllisten  tunteiden voimauttamisesta DMT:n ja ayahuascan yhteydessä - ja vain yksinkertaisesti seurata ayahuascaa sinne minne se tahtoo meidät johdattaa: pimeään ja hohtavaan henkien valtakuntaan. Mutta miksi Ayahuasca tekee näin? Onko sillä ja muilla kasveilla suunnitelmia ihmisten varalle? Tämän arvuuttelun äärelle saavuimme jälleen.

No comments:

Post a Comment

Note: Only a member of this blog may post a comment.