Maailmanopettajan tuoli on tyhjä

Silloin tällöin minulle sanotaan - tiedät sä sen ja sen? se puhuu ihan samaa kuin Krishnamurti (k 1986). Todisteeksi tästä minulle tarjotaan ko tyypiltä joku banaali aforismi tyyliin epäily on aina tärkeämpää kuin palvonta.

Vältän ottamasta osaa noihin keloihin. En osaa pitää mitään juttua kovana juttuna sen takia, että se - mahdollisesti - muistuttaa jotain toista juttua.

Jiddu Krishnamurti itse ei ymmärtänyt mitä iloa on kenellekään siitä, jos hänen opetuksiaan rinnastetaan joihinkin toisiin opetuksiin. Kun Krishnamurtille sanottiin hänen olevan samalla aaltopituudella Mestari Eckhartin kanssa, Krishnamurti totesi kuivasi: "Tietääkseni Eckhart ei koskaan luopunut uskostaan Jeesus Kristukseen".

Erityisesti Krishnamurtia ärsytti humpuukkimaakari Osho Rajaneesh. Osho paitsi väitti välittävänsä samaa tietoisuutta kuin Krishnamurti, niin myös lähetti kaapuihin kietoutuneita oppilaitaan Krishnamurtin puhetilaisuuksiin eturivin paikoille istumaan.

Krishnamurtin ei voi sanoa keksineen mitään uutta. Hänen opetustensa briljanssi piileekin juuri niiden vankassa ja ajattomassa yleispätevyydessä.

Erityistä Krishnamurtissa oli hänen taitonsa analysoida mieltä ja mielenmuutoksen esteitä ilman vakiintuneita, uskonnollisia tai psykologisia kehyksiä. Tosiasioiden näkemiseen yhdistyi Krishnamurtin puheissa ja puhumisessa mystisen toisenlaisuuden tuntu.

Minä ja maailma ovat yhtä. Se oli Krishnamurtin pääväittämä - ja maailma on tulessa. Mitä tehdä? Onko mahdollista pysäyttää väkivallan ja tuhoamisen kierre maailmassa? Tämä oli Krishnamurtin polttavin kysymys. Hän toivoi, että ihmiset kokoontuisivat yhteen ja tutkisivat tätä ongelmaa. Sitä hänen mielestään on uskonto, religion; yhteen tulemista ja avointa dialogia.

Krishnamurti kävi dialogia hyvin monenlaisten henkilöiden kanssa. Erityisen intensiivinen oli hänen keskusteluyhteytensä kvanttifyysikko David Bohmiin. Hyvin usein Krishnamurtin keskustelut ihmisten kanssa kääntyivät monologiksi, koska Krishnamurti oli hyvin hanakka torjumaan keskustelukumppaniensa tulokulmat asioihin: Ei, ei, en halua kuulla tuota ... älkäämme vielä menkö tähän ... ei, unohtakaamme psykoanalyysi ja muu hölynpöly jne.

Krishnamurti ei ollut filosofisia rakennelmia sommitteleva teoreetikko. Hän kuitenkin porautui omalla tavallaan samoihin metafysiikan perusprobleemeihin, kuin  esim Martin Heidegger, joka halusi olevan lisäksi tutkittavan olevaisuutta itseään. Olevaisuutta ei tieteen näkökulmasta ole olemassa, joten se on ei-mitään. Mutta mitä on tämä ei-mitään? 

"... jokainen vastaus tähän kysymykseen on lähtökohtaisesti mahdoton. Se noudattaa välttämättä esitystapaa: ei mikään on sitä tai tätä. Ei-minkään kannalta kysymys ja vastaus ovat joka tapauksessa mielettömiä" (Heidegger - Mitä on metafysiikka?).  

Krishnamurtin kannalta ei-mikään tulee havaittavaksi oltaessa suorassa yhteydessä maailmaan, kokemuksen tuolla puolen, ja suora yhteys on rakkautta.

Suora yhteys ei tarkoita samaa kuin romanttinen ja eroottinen rakkaus. Puheissaan Krishnamurti eritteli romanttisen rakkauden olemusta hyvin kriittiseen sävyyn. Hän tiesi mistä puhui, koska - päinvastoin kuin Krishnamurtin elinaikana yleensä luultiin - hän ei elänyt selibaatissa, eikä muutenkaan kaihtanut naisseuraa.

 

Krishnamurti rakastui intohimoisesti pari kertaa elämässään ja hänellä oli yli 20 vuotta salainen suhde toimistopäällikkönsä Rajagopalin vaimoon Rosalindaan. Suhteen alkaessa Rajagopal ja Rosalind olivat jo tosin sopineet - Rajagopalin aloitteesta - että he eivät enää tyttärensä syntymän jälkeen jatka aviollista elämää, vaikka samalla tiluksella Ojaissa, Kaliforniassa asuvatkin.

Kerran Krishnamurti näytti Rosalindalle kirjettä, jonka hän sanoi vievänsä Rajagopalille. Kirjeessä hän paljasti rakkautensa Rosalindaan ja ilmoitti olevansa valmis menemään yhteen Rosalindan kanssa ja huolehtimaan hänestä ja lapsesta. Myöhemmin Krishnamurti kertoi Rajagopalin nauraneen hänelle päin naamaa kirjeen luettuaan. Hän oli ihmetellyt, miten Krishnamurti saattoi kuvitella pystyvänsä huolehtimaan  perheestä kun ei pysty huolehtimaan edes itsestään. 

Rajagopalin mukaan Krishnamurti ei ikinä tuonut hänelle kyseistä kirjettä ja suhteen olemassaolo paljastui hänelle vasta vuosia myöhemmin. On syytä uskoa Rajagopalin puhuvan totta. Krishnamurtin lähimmät ihmiset sekä Yhdysvalloissa että Englannissa tiesivät valehtelun sujuvan Krishnamurtilta vaivattomasti. Rosalindalle hän tunnusti, että syy hänen valheisiinsa oli pelko - sekin aihe johon Krishnamurti julkisissa puheissaan syventyi monet, monet kerrat. 

Krishnamurtiiin kätkeytynyt pelokkuus manifestoitui joskus erittäin rajussa muodossa ns prosessin aikana. Prosessiksi kutsuttiin Krishnamurtin tilaa, johon tavallisesti liittyi äärimmäisen kovia kipuja ja syvää ahdistusta. Prosessin ollessa rankimmillaan Krishnamurti vietti jopa päiväkausia yksin pimeässä huonessa itkien ja voihkien. Välillä hän huusi suureen ääneen omaa nimeää - Krishnaj - ja kutsui itseään takaisin, välillä hän huusi äitinsä perään.

Krishnamurtin äiti kuoli 1905 Krishnamurtin ollessa 10-vuotias. Pari vuotta tämän jälkeen teosofi Leadbeater näki Intiassa ollessaan nälkiintynen, likaisen Krishnamurtin veljensä seurassa uimarannalla ja tunnisti hänet uuden "maailmanopettajan", Herra Maitreyan kulkuneuvoksi.  Leadbeater ja Annie Besant ottivat kundit huostaansa, veivät Englantiin ja kouluttivat Krishnamurtia kymmenen vuotta pyhän pojan rooliin. Vuonna 1929, Krishnamurti otti hatkat teosofisista ympyröistä ja maailmanopettajakultista. Idän Tähden Järjestön leirikokouksessa Ommenissa kuultiin silloin kuuluisa vapauteen, ja yksin vapauteen, sitoutunut puhe, joka julisti totuuden olevan "poluton maa".
 

Jo monta vuotta ennen lopullista ratkaisuaan Krishnamurti oli viljellyt veljensä ja satunnaisesti muidenkin henkilöiden seurassa okkultismia ja erityisesti Leadbeateria ivaavia ja mitätöivä kommentteja. Kesällä 1928 hän kertoi Ommenin leirillä ihmisille, ettei hän ole ikinä lukenut ensimmäistäkään teosofista kirjaa, eikä ymmärrä teosofisesta jargonista yhtään mitään.

Aikuisena Krishnamurtilla oli  useita tukikohtia ympäri maailman ja koskaan hän ei asunut yksin. Hänen ensimmäinen pitempiaikainen residenssinsä sijaitsi Kaliforniassa, Ojaissa, jonne myös perustettiin ensimmäinen Krishnamurti-koulu. Siellä hän vietti pitkiä periodeja 20-luvulta aina toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan saakka. Ojain ranchilla asuivat vakinaisesti em Rajagopal, Rosalind ja heidän tyttärensä Radha Rajagopal Sloss. Myös esim Aldous Huxley vaimoineen vietti pitkiä aikoja talossa. Radha Sloss on kuvannut laajasti Krishnamurtin ja perheensä elämää Ojaissa kirjassaan Lives in the Shadow with J. Krishnamurti.

Radha Sloss oppi tuntemaan Krishnamurtin lempeänä lastenhoitajana ja vanhemmaksi vartuttuaan eksentrisenä kotiprinssinä. Krishnamurti möyri kasvimaalla, auttoi tiskaamisessa, hurjasteli autolla ja patikoi päivittäin maastossa, pelasi sulkapalloa, korttipelejä ja monopolia, tykkäsi vitsailuista eikä pannut pahakseen itseensä kohdistuvia kepposia. Joka aamu Krishnamurti saattoi Radhan tien varteen koulubussille ja hänen palatessaan Krishnamurti oli vastassa (tosin näkymättömissä, ettei vaan nolaisi tyttöä luokkatovereidensa silmissä).

Oli myös päiviä, jolloin Krishnamurti istui ulkona ääneti Radhan ja tämän kavereiden leikkimistä etäältä katsellen. Tälläisinä hetkinä Radha tunsi Krishnamurtin läsnäolon ja hänen hiljaisuutensa energian sulkevan kaiken sisäänsä suurenmoiseen rauhan tilaan.

Krishnamurti ei koskaan käsitellyt rahaa ja hänen kykynsä käytännön asioiden hoitamiseen oli vaillinainen. Yleisestä juridiikasta, verotuksesta ja yhteiskunnallisista mekanismeista hän ymmärsi luultavasti yhtä paljon kuin Muumipeikko. Krishnamurti eriyttikin itsensä nimeään kantavan säätiön johdosta varhain, eikä ylipäätään ottanut vastuuta mistään asiasta maailmassa.

Kerran eräs innokas Krishnamurtin kannattaja ehdotti hänelle, että Ommenin vuosittaisen, kolme viikkoa kestävän kokoontumisen yhteyteen järjestettäisiin golf-kurssit. Krishnamurti piti ideaa mainiona ja käski puhua riitä Rajagopalille, joka tyrmäsi täysin järjettömänä pitämänsä hankkeen välittömästi.

Krishnamurtia ei kiinnostanut vähääkään millaisia olivat hänen puheistaan kootut kirjat ja muut julkaisut. Rajagopal hoiti itsenäisesti tekstien editoimisen ja kaikki muutkin niiden julkaisemiseen liittyvät asiat 60-luvun alkuun saakka. Tuolloin Krishnamurti äkisti erotti uusiin naimisiin menneen Rajagopalin palveluksestaan ja  vaati häntä luovuttamaan  toimittamiensa ja tuottamiensa Krishnamurti-teoksien kaikkinaiset oikeudet uudelle, Englannissa päämajaa pitävälle  Krishnamurti toimistolle.

Radha Sloss tiesi Krishnamurtin tylyttäneen monia ihmisiä elämänsä aikana, mutta silti hän yllättyi ja järkyttyi siitä, kuinka kylmästi Krishnamurti nyt otti etäisyyttä hänen isäänsä ja muihinkin läheisiin ystäviinsä. Ylipäätään Krishnamurti oli yksityiselämässään siinä määrin oikukas ja erityisherkällä tavalla ehdoton persoona, että hänestä on yksioikoisen moraalista ja jaloa hengen laatua arvostavan ihmisen mahdoton tehdä itselleen roolimallia. 
                                                                                                                                                           

Ei Krishnamurti halunnut ollakaan kenenkään esikuva. Yhtä vähän häntä kiinnosti täyttää ns kunniallisen kansalaisen mitat muiden ihmisten silmissä. Kotimaata kysyttäessä hän vastasi, "koditon", ja siksi ei kunnioittanut yhtäkään "rättiä nimeltä lippu". Itseään hän luonnehti usein sanalla "friikki". Osallistumista sellaisiin tavismaailmassa ihmisiä yhteen liimaaviin aktioihin kuin häät tai joulu hän kaihtoi.

Krishnamurti oli joutilaisuuden ihannoija. Työnteko vie hänen mielestään kohtuuttoman suuren kaistaleen ihmisen elämästä. Krishnamurti toivoi, että ihmisten joutenoleminen maailmassa lisääntyisi ja saisi enemmän arvostusta osakseen. Vuoteessa loikoilu, ikkunasta ulos tähyily, meren rannalla seisoskelu, päämäärätön metsissä samoilu... tälläisiä asioita maailmanopettaja Jiddu Krishnamurti piti olennaisen tärkeinä. Hän oli Mr Original Mindfulness, jolle katseleminen ja kuunteleminen olivat täyttä elämää.

Uus-uskonnollinen sirkus on kasvanut valtaisiin mittasuhteisiin sitten Jiddu Krishnamurtin päivien.

Äiti Amma kiertää kestohymy päällä ympäri ämpäri keräämässä kolehtia pohjattomaan ämpäriinsä ja lisää palvojia messiaaniseen halauskulttiinsa.

Häpeämättömän omahyväinen tohtoridiiva Deepak Chopra vetää salit täyteen ihmisiä kuuntelemaan hänen (osittain hyvinkin kiintoisia) oppejaan holistisesta terveydestä ja positiivisten vibraatioiden voimasta. 

Krishnamurtin tunnetuin teema -  tietoinen läsnäolo  -  on pakattu kliiniseen mindfulness-pakettiin, jonka myynti sujuu vieläkin vilkkaammin, kuin Krishnamurtin elinaikana Transsendenttisen Meditaation (TM) kauppa. 

Iso kööri erinäisiä tietoisuustaitojen guruja ja dosentteja saa elantonsa siitä, että he work shopeissa, seminaareissa, retriiteissä ja kirjoissaan johdattavat ihmisiä henkiseen kasvuun kukin omalla menetelmällään.

Sadat ja tuhannet joogit, lamat ja swamit laukovat omaa vastaustaan Krishnamurtin alunperin Chögyam Trungpalle esittämään kysymykseen: "Elämässä on niin paljon ongelmia, joten miksi pitäisi ehdoin tahdoin hankkia vielä yksi ongelma lisää: meditaation oppimisen ongelma?"

Mutta maailmanopettajan tuoli on pysynyt tyhjänä.

Krishnamurtin jälkeen ei ole ilmaantunut ketään sellaista, universaalisti merkittävää ja näkyvää hahmoa, jolla olisi intressiä ja kompetenssia jakaa etevää opetusta siitä, mitä on vapaus ja mitä on "ei-mikään" konkretian, ei teoreeman, ei uskon, ei mytologian tasolla.

Olennaista Krishnamurtissa oli se, että hänen opetuksensa ei ollut sitoutunut sen paremmin sekulaariin meditaatiotieteilyyn kuin kirkollisiin kuvioihin. Tosin on muistettava se, että Krishnamurtin läpimurron globaaliin tietoisuuteen aiheutti ja teki mahdolliseksi nimenomaan hänen asemansa teosofien ja okkultistien promotoimana, uus-uskonnollisena kultti-ikonina.

Jumalallisen avatarin aura teki Krishnamurtista julkisen uransa alkuvaiheessa magneetin suhteessa mediaan ja massoihin. Hän sai kyllä äänensä kuuluviin elämänsä loppuun asti, mutta 60-luvulle kestäneen nousukiidon jälkeen yleinen mielenkiinto häntä kohtaan laimeni huomattavasti. Kaikkiaan hänen opetuksensa koskettivat, koskettavat suhteellisen pientä määrää ihmisiä. Osa heistä on suhtautunut  Krishnamurtiin pakkomielteisyyttä lähentelevän, fanaattisen ihailun vallassa - ja kääntyneet lopulta Krishnamurtia vastaan. Tunnetuin esimerkki tästä on U. G. Krishnamurti, joka muuttui Krishnamurtin fanittajasta Krishnamurtin ivaajaksi ja julkiseksi haastajaksi.

Krishnamurti tapasi Dalai Laman molempien ollessa vielä nuorehkoja miehiä. He tekivät kahdenkeskisen kävelyretken, jonka aluksi Krishnamurtin kuultiin kysyvän: "So, what do you believe in, sir?"

Nyttemmin on koko maailman tietoon tullut mihin Dalai Lama uskoo. Hänet on rankattu maailman vaikutusvaltaisimmaksi hengelliseksi johtajaksi ja hän on saanut monin kerroin enemmän julkisuutta kuin Krishnamurti konsanaan.

Dalai Lama opettaa Buddha Dharmaa suppealla kuulijakunnalle (buddhalaisille & symppareille) ja isommalle otokselle ihmisiä omia, buddhalaisuudesta kumpuavia aforismejaan myötätunnosta ja rakkaudesta. Hän näyttäytyy kansalle tookkareissa, rock-festivaaleilla, kokkiohjelmissa ja hyväntekeväisyysgaaloissa ... - ja kertoo kansalle sen mitä kansa haluaakin kuulla. Hänen osansa on olla rock & roll -stara, yleishyvää svengiä tarjoava hittinikkari - tai ainakin aivan jotain muuta kuin kosminen, uuden ajan konsensusta uhmaava rebel rebel ja tajunnallisen mutaation agentti.

Dalai Lama kehuu kaikkia uskontoja yhtä lailla päteviksi ja hyviksi siinä missä Krishnamurti nimesi ne kaikki hengelliseksi viihteeksi. Krishnamurti puhui radikaalista, henkisestä muutoksesta, joka tapahtuu nyt, ei huomenna tai seuraavassa inkarnaatiossa. Kenessäkään Krishnamurtin kuulijoista ei hänen havaintonsa mukaan tälläistä muutosta tapahtunut. Siten voidaan ajatella, että heille, ja meille, kaikille, jotka ovat Krishnamurtia kuunnelleet ja tutkineet, hänen puheensa ovat olleet lähinnä viihdettä. Tämä ajatus ei kata koko totuutta, mutta meidän kannattaa kelata se läpi kaikissa asetelmissa ja kaikissa yhteyksissä, joissa olemme mukana, jos olemme vakavasti omistautuneet olemaan vapaita olentoja.

--- Jos olemme vakavissamme vapauden kanssa - emme harrastelijoita tai teoreetikkoja.

--- Jos suhtaudumme totaalisen mielen vapauden saavuttamiseen siten miten Krishnamurti suositti: yhtä kiihkeästi kuin nälkäinen leipäpalan saamiseen.

Ja lopuksi: olemme tekemässä jyrkkää käännöstä ahtaassa mutkassa, eikä kukaan takaa miten meille käy. Meille voi käydä yhtä hyvin tai huonosti kuin kävi kaikki auktoriteetit hylkäämään kehoittaneelle maailmanopettaja Jiddu Krishnamurtille.

Artikkelini Krishnamurtista Johnny Kniga Kertoo -lehdessä 1/2003: KRISHNAMURTI