Thursday, May 18, 2017

Pyhien kirjojen äärellä

Mātrikā on äiti, joka on universumille tuntematon. Hän luova syy kaikille mantroille ja kaikelle tietoisuudelle.
Mātrikācakra[oppi] on liitoksissa teoriaan sanskritin aakkosista -  kirjaimesta "a" kirjaimeen "ksa"... Universumi on koostettu kolmestakymmenestä kuudesta elementistä, jotka ilmenevät [aakkosten] viidessäkymmenessä kirjaimessa. Universumi alkaa  Shiva tattvasta, Shivan elementistä, ja loppuu prithvī tattvaan eli maan elementtiin.

Swami Lakshmanjoo 


Jokainen profeetan näky on teille kuin sinetöity kirjakäärö. Jos se ojennetaan lukutaitoiselle ja sanotaan: "Lue tämä", hän vastaa: "En voi, kun se on suljettu ja sinetöity."  Jos taas käärö annetaan lukutaidottomalle ja sanotaan hänelle: "Lue tämä", hän vastaa: "Enhän minä osaa lukea".
Jesaja 29


Hän sanoi minulle: "Ihminen, syö, mitä edessäsi on. Syö tämä kirjakäärö ja sitten lähde, mene puhumaan Israelin kansalle. Niin minä avasin suuni, ja hän antoi syödäkseni sen käärön. Hän sanoi: "Ihminen, ravitse itsesi. Täytä vatsasi, syö tämä kirjakäärö, jonka minä sinulle annan." Minä söin sen, ja se maistui suussani makealta kuin hunaja.
Hesekiel 3

 

Eräs sadhu nähtiin päivittäin syventyneenä yhteen ja samaan kirjaan. Paramahamsa Ramakrishna meni tiedustelemaan häneltä, mikä on tuo noin mielenkiintoinen opus. Saisikohan sitä vilkaista? Sadhu näytti kirjaa. Sen kaikki sivut oli kirjoitettu täyteen Vishnun inkarnaation, Raman nimeä: RAM RAM RAM ...

Jokainen jumala on aina läsnä omassa nimessään. Shiva. Rama. Krishna. Kali. Jehova. Saatana. Jeesus. Rastafari. Substantiivit jumala tai allah eivät ole erisnimiä. Jälkimmäistä sanaa silti resitoidaan kuin jumalloitsua konsanaan suufilaisten mystisissä, hengellisissä hekumaatioissa qawwalilaulajien ylistäessä jumalaa ja profeetta Alia. Juutalaisten jumalan nimi JHWH/Jahve esiintyy kirjoituksissa, mutta sitä ei sovi ääneen lausua.


 

Yleensä uskontojen pyhiä kirjoja ei luokitella sakraaleiksi sen vuoksi, että ne paljastavat jumalan nimen, vaan koska niihin on tallennettu jumalan tahto. Tämä pätee erityisesti aabrahamilaisten uskontojen hengellisyyden aapisiin: Raamattu, Tanak ja Koraani. Kashmirin shaivismin filosofinen kantakirja Shiva Sutrat on yksi esimerkki täysin toisenlaisen latingin sisältävistä, jumalaisista ilmoitusteksteistä. 


Shiva Sutrat käsittelee korkeimman  transsendenttisen tietoisuuden olemusta ja ohjeistaa sen käsittämiseen pyrkiviä joogeja. Sutria pidetään maailmankaikkeuden perustajan, Shivan, henkilökohtaisesti sanelemina säkeinä. Myös Raamatun, Koraanin ja Bhagavad Gitan arvovalta perustuu paljolti siihen, että niitä on markkinoitu itsensä korkeimman jumalan ilmoituksina ihmiskunnalle.


Nykyään pidetään itsestään selvyytenä sitä, että uskonto on jotain sellaista, joka on laitettu kirjoihin ja kansiin, ilmaistu pyhässä kirjassa. Tämä aatos oli briteilläkin takaraivossaan heidän vallatessaan Intian: he halusivat tietää mikä on paikallinen uskonto ja mihin tekstiin se perustuu. Engelsmanneille annettiin Bhagavad Gita ja he päättivät, että se olkoon hindujen pyhä kirja. Suurinpiirtein näin asia esitetään Amerikan sadhu Baba Rampurin kirjassa Autobiography of a Sadhu.

Ehkä asiat eivät aivan noin suoraviivaisesti edenneet, mutta joka tapauksessa, käsitys hindulaisuudesta yhden uskontunnustuksen uskontona ja Bhagavad Gitasta sen kaikkein pyhimpinä eepoksena on verraten nuori siihen verrattuna, miten paljon on ikää Intian alkuperäisellä uskonnolla, Sanatana Dharmalla. Toinen Bhagavad Gitaan liittyvä vääristymä on se, että yhden koulukunnan, advaita vedantan, tulkinta on vähitellen estabilisoitunut verraten hallitsevaksi käsitykseksi kirjasta ja samalla koko hindulaisuutta määrittäväksi doktriiniksi. 



Ajateltaessa jumalallisen totuuden sisältyvän johonkin kaukaisessa menneisyydessä kirjan muodossa ihmisille profeettojen ja tietäjien välityksellä lahjoitettuun monoliittiin, on tietysti tärkeää olla saletti kirjan tekstien autenttisuudesta, ja niiden oikeanlaisesta käännöksestä. Erityisesti teosofiset, uus-uskonnolliset ja new age -viritteiset tahot ovat olleet kovasti huolissaan siitä, että Raamatun "alkuperäisiä" tekstejä on muunnettu ja väärennetty aikain saatossa. Asiaa ei ole yhtään auttanut se, että lähihistorian aikana on ilmestynyt useampikin korjaussarja raamatulliseen sanomaan mm Urantian ja Mormonin kirjan muodossa.


Vaatimus pyhien kirjojen ehdottomasta autenttisuudesta  tulee erityisen kimurantiksi asiaksi toteuttaa, jos kyseessä on buddhalaisuuden kaltainen uskonto. Buddhalaisten ollessa ei-teistisen uskonnon harjoittajia ei heille mikään kirjoitus ei ole "Jumalan sanaa", eikä buddhalaisten keskuudessa vallitse täyttä yksimielisyyttä siitä, mitä ovat buddhalaisuuden pyhät kirjat.  Theravada-buddhalaiset pitävät buddhalaisena kaanonina paalinkielistä Tripiṭakaa, joka sisältää n 10 000 sivua. Jos haluaa tietää, onko Buddha Dharma sopusoinnussa muiden uskontojen oppien kanssa - kuten usein kuulee väitettävän -  on syytä sen lisäksi lukea Tiibetin buddhalaisten kaanon, nyingma-editio. (Tämä n 230 nidettä tiibetinkielistä tekstiä sisältävä teos lahjoitettiin Helsingin yliopistolle 90-luvun alussa tulku Pema Wangyalin toimesta.)


Hyvin laajaa arvonantoa buddhistien keskuudessa universaalisti nauttii Timanttisutra, joka on maailman vanhin säilynyt kirja. Se on Buddhan opetuspuhe, mutta mitään takeita ei ole siitä, että Gautama Buddha olisi tämän puheen pitänyt. Sama koskee kaikkia muitakin sutria, sillä Buddhan opetuksia alettiin kirjoittaa ylös vasta n neljä sataa vuotta Buddhan kuoleman jälkeen.


Oma lukunsa (Tiibetin) buddhalaisuudessa ovat piilotetut, salaiset opetukset, termat, joita toisen Buddhan, Padmasambhavan ja dakini Yeshe Tsogyalin kaltaiset tantrikot ovat piilottaneet maan ja kivien sisään, kristalleihin, järviin ja avaruuteen.



Idässä uskonnollisiin teksteihin on perinteisesti suhtauduttu hieman eri tavalla kuin länsimaissa. Onhan Raamattuakin selittämään kirjoitettu monta katekismusta, mutta itämaisissa traditioissa on erittäin tavallista se, että tärkeät tekstit julkaistaan gurujen ja swamien kommentaareilla varustettuina. Näiden kommentaarien takia lyhyehkö teksti voi laajentua satoja sivuja käsittäväksi opukseksi. 

Viisauskirjoitusten historiallisen autenttisuuden sijasta kannattaisikin niitä tutkiessa keskittyä itse asiaan, itseasiaan. Joogien maailmassa pyhien kirjojen tekstit mielletäänkin ikään kuin pohdiskeluun ja mietiskelyyn, harjoittamiseen, virittävinä nuotteina, joiden sävellajin oikeellisuuden voi itse kukin tykönään koetella ilman, että vaarana on vaikkapa ikuiseen kadotukseen joutuminen. Kirjoituskäärön jumalallinen alkuperäkään ei automaattisesti tarkoita imperatiivista jargonia. Tästä Shiva Sutrat on mainio esimerkki. Samoin taolainen Tao-te-king. Niistä molemmista hyvin suuresti poikkeavaa, pyhää kirjallisuutta edustaa kolmisen tuhatta vuotta vanha,  lähinnä palvontamenoihin keskittyvä Rigveda. Sen luomishymni on ihmetyksen virtaa:

Kuka todella tietää, kuka täällä julistaisi
mistä on syntynyt, mistä tämä luominen,
myöhemmin jumalat syntyivät, tämän luomisen avulla,
kuka sitten tietää, mistä se on tullut.


Tämä luominen mistä on tullut -
olipa hän sen luoja tai ei -
joka sen tarkkailija korkeimmassa taivaassa,
hän vain tietää tai ehkei hänkään.
-

( käännös - Klaus Karttunen)

Raamatun ensilehtien majesteelliset visiot Suurjumalan luomistyöstä ovat täysin toista maata. Raamattu onkin sekalainen ja sekavakin kokoelma Israelin jumalan suvereenisuutta, suurenmoista voimaa ja ehdotonta valtaa käsittelevää todistusaineistoa ylistysvirsillä höystettynä. Koraanissa Raamatun myytit ovat läsnä, mutta rajusti typistetyssä muodossa. Koraani ei vuoda sellaista sielullisen draaman väkevää streamia kuin seikkailuja, jännitystä ja romantiikkaa pursuileva Raamattu. Lakitekstiä sisältyy Mooseksen kirjoihinkin yllin kyllin, mutta Koraanilla ei juurikaan muuta antia ole. Suurasta suuraan jatkuva herranpelon lietsomisnen ja vääräuskoisten uhkailu tekee Koraanin monoteismista silkkaa, raakaa monotoniaa. Islamin uskonnolla on varmasti omat ansionsa ja syvyytensä, mutta Koraanista minä en montaakaan aidosti kiehtovaa ja kohottavaa lausetta, ajatusta,  löydä.


Tantrassa, Kashmirin shaivismissa ja useissa muissa hindulaisuuteen ja buddhalaisuuteen liittyvissä järjestelmissä kirjaimilla ja sanoilla on jumalainen alkuperä. Kashmirin shaivistien vaalima oppi, mātrikācakra, on teoria aakkosista ja aakkosten systemaattisesta lukemista:

Anuttara, vertaansa vailla oleva tietoisuuden aste, on tullut ilmi  sanskritin aakkosten ensimmäisessä kirjaimessa, a. Autuaalinen tajunnan aste, ananda, on ilmentynyt sankskrtin aakkosten toisessa kirjaimessa, ā.


Anandan jälkeen tulee esiin kaksi liikahdusta lisää, icchā ja isāna. Nämä kaksi Herra Shivan astetta tulevat olemassaoloon siunauksellisen ananda-asteen jälkeen.

- Swami Lakshmanjoo

Mātrikāt, jumalaiset isoäidit, ovat kirjaimina ilmeneviä äänteitä, juurimantrojen foneettisia alkuja soonisesti värisevässä maailmankaikkeudessa. Aakkoset kytkeytyvät - kuten edellisessä Swamin lainauksessa - metafyysiikkaan, kosmologiaan ja transesdenttisen tietoisuuden tasoihin. Myös buddhalaisuudessa sanskritin / tiibetinkielen aakkosten metafyysisiä ominaisuuksia on tutkittu ja eräisiin meditaatiohin sisältyy näiden kirjainten visualisointia. Bönbuddhalaisuuteen kuuluu käsite viisi soturitavua. Ne ovat A, OM, HUNG, RAM ja DZA ja kukin niistä edustaa tiettyä valaistumisen aluetta.

Mātrikācakran lisäksi Kashmirin Shaivimissa on toinenkin aakkossysteemi, mālini. Sen idea on siinä, että konsonantteihin sisältyvät vokaalit ja päinvastoin: shakti löytyy Shivasta ja Shiva löytyy shaktista jne. Näitä hyvin sofistikoituneita devanāgarī-kirjainkuvioita eritteleviä systeemejä en väitä ollenkaan hallitsevani. Näitä hyvin sofistikoituneita devanāgarīkirjoitusta ja  aakkosäänteitä tutkivia tieteitä en väitä hallitsevani. Omien havaintojeni kautta olen kuitenkin päätynyt sellaiseen vakaumukseen, että on olemassa  alkuperältään ei-inhimillisiä (kirjain)merkkejä, jotka ovat näyttäytyneet näkijöille ikään kuin kosmisen energian tai puhtaan avaruuden, puhtaan tietoisuuden itseilmaisuna. Tämä katsanto ei tietenkään mahdu modernin lingvistiikan kehyksiin.



Pyhyys ei siis ole ollenkaan kehno attribuutti, kun on kyse sanskritin aakkosiin perustuvista mantroista ja loruista ja hymneistä. Itse en kuitenkaan pidä mitään kirjallista teosta sillä tavalla pyhänä, että se olisi ehdottoman välttämätöntä tuntea ja sisäistää saadakseen haltuunsa koko kaikkeuden ja itseyden selittävän koodin. Uskon että elämä on itse itsensä selittävä prosessi, jos näin tahdomme olevan.

 

En silti tahdo pyhyyskirjojen arvoa nollata. Niiden kirjoittajista useimmat ovat olleet minua viisaampia ihmisiä. Olenkin opiskellut monien uskontojen raamattuja ja löytänyt niistä avartavia näkökulmia omaan tilanteeseeni ja innostavaa ohjeistusta sen muuttamiseen.

Ehkä äärimmäisin uskonjoukkue suhteessa kirjoitettuun sanaan on hasidijuutalaisuus. Se kuten juutalaisuus kaikkiaan on kirjan uskonto. Juutalaisten Tanak sisältää Jahven omalle kansalleen antamat lupaukset, joihin hasidit voivat tarvittaessa vedota jumalansa kanssa keskustellessaan. Pyhät kirjoitukset täytyy ehdottomasti säilyttää katseilta,  pölyltä ja lialta suojattuna; niitä täytyy pitää kuin kukkaa kämmenellä. Jos Tooran tai Talmudin lukeminen jätetään kesken, kirjaa ei jätetä avonaisena pöydälle, vaan se suljetaan ja peitetään liinalla. 


Täysin päinvastaista asennoitumista vanhajuutalaisiin opetuksiin ilmensi
Helsingin vapaa-ajattelijain v 2010 järjestämä tempaus: vaihda Raamattu pornolehteen. Kun pornografia esitetään arvokkaampana asiana kuin yhden maailmanuskonnon kaanon, kertoo  se paljon tempauksen järjestäneiden vulgaarimaterialisten kompleksisesta  suhteesta sekä uskontoon että seksiin.

Yksi tapa lähestyä Raamattua on käsittää se esoteerisenä teoksena, joka on avattavissa okkultistisella avaimella (olkoonkin, että uusien raamatunkäännösten modernisoitu kieli tekee tämän entistä hankalammaksi). Irma Korteen tutkimuksissa iso osa Raamatun osioista on esitetty joogafilosofian ja esoteerisen hengentieteen valossa. Nämä perusteelliset ja sinänsä ansiokkaat analyysit ovat mielestäni suurelta osin ylitulkitsemista ja kahden eri kulttuuripiirin käsitteiden ja symbolien keinotekoistakin yhteen sovittamista. 



En usko siihen, että pyhät kirjoitukset tekee pyhiksi niiden symboliikkaan kätketty mystinen sisältö, joka on jonkun salaopin teorioiden avulla väännettävissä esiin. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Irma Korteen - tai vaikkapa Pekka Ervastin -  tulkinta Ilmestyskirjasta ihmisen sisäisen maailman ja mystisen heräämisprosessin narratiivina voisi olla itsessään pätevä manuaali seitsemän sinetin avaamisen meditaatiossa ja yleensä elämässä.

Tantrisia tekstejä ja buddhalaisia sutria suositellaan luettavaksi gurun opastuksella. Tässä ei käsittääkseni ole kyse pelkästään symboliikasta - esim tantriset tekstit pitäisi minun(kin) mielestäni ottaa kirjaimellisesti - ja sen purkamisesta selkokielelle, vaan teksteihin sisältyvien käsitteiden ja visioiden analysoimisesta gurun henkilökohtaisen tietämyksen ja suullisesti välittyneen opetustradition taustoittamana.




Henkinen klangi - satori - voi  iskeä vaikka Aku Ankkaa lukiessa. Muistan yhä sanoneeni näin alustaessani Ruusu-Ristin lukupiirissä neljäkymmentä vuotta sitten. Tänä päivänä jos törmään tuollaiseen mielipiteeseen ohitan sen hymähtäen. Teoriassa se on kyllä totta, mutta käytännössä sellaista ei ikinä tapahdu. En tosin ole kokenut valaistumista myöskään Timanttisutran tai shaivististen Vibraatiosäkeiden, stanzojen, äärellä - vaikka vähältä on kyllä pitänyt...


Meditaatio ja muu vastaava virittäytyminen on sysännyt minut tilanteisiin ja tietoisuuden tiloihin, joissa olen kokenut tiettyjen viisauskirjojen sanan tulleen lihaksi. Samaan syssyyn  olen usein inspiroitunut luomaan omia, sakraaleja säkeitä; runoja, blogia ym. Siitäkin huolimatta, että jamaikalaisen (adoptio)isäni, tohtori Huen, ohje kuuluu: Älä kirjoita kirjaa, vaan ole kirja!

No comments:

Post a Comment

Note: Only a member of this blog may post a comment.